Comments
Transcript
YLÄSTÖN 6.-LUOKKALAISTEN VANHEMPIEN AJATUKSIA JA
YLÄSTÖN 6.-LUOKKALAISTEN VANHEMPIEN AJATUKSIA JA TUEN TARPEITA SIIRTYMÄSSÄ ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN Katja Doktar ja Sari Jääskeläinen Opinnäytetyö, syksy 2012 Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak Etelä, Helsinki Hoitotyön koulutusohjelma Terveydenhoitaja (AMK) TIIVISTELMÄ Doktar, Katja & Jääskeläinen, Sari. Ylästön 6.-luokkalaisten vanhempien ajatuksia ja tuen tarpeita siirtymässä alakoulusta yläkouluun. Helsinki, syksy 2012, 60 s., 2 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak etelä Helsinki. Hoitotyön koulutusohjelma, terveydenhoitotyön suuntautumisvaihtoehto, terveydenhoitaja (AMK). Siirtymä kuvaa yksilön elämänvaiheesta toiseen siirtymistä. Siihen liittyvät olennaisesti muutos, kasvu ja tasapainottomuus. Opinnäytetyössä tarkasteltiin siirtymää alakoulusta yläkouluun, jolloin lapsi kokee samanaikaisesti kehitysvaiheeseen liittyvän sisäisen siirtymän lapsuudesta nuoruuteen ja ulkoisen siirtymän alakoulusta yläkouluun. Lapsen alkava murrosikä ja uuden yläkoulun mukanaan tuomat muutokset saattavat vaikuttaa vanhempien ja lapsen väliseen suhteeseen horjuttaen sitä ja siten lisätä vanhemmuuden haasteita. Tutkimus on luonteeltaan pääasiallisesti laadullinen ja se käsittelee siirtymävaihetta Ylästön alakoulun 6.-luokkalaisten vanhempien näkökulmasta. Tietoa heidän ajatuksistaan tässä muutosvaiheessa sekä vanhemmuuden nykypäivän haasteista ja onnistumisista kerättiin kyselytutkimuksen avulla keväällä 2012. Tavoitteena oli selvittää vanhemmuuden tuen tarpeita siirtymävaiheessa. Lisäksi työssä pohdittiin kouluterveydenhoitajan roolia vanhemmuuden tukijana sekä kodin ja koulun yhteistyön edistäjänä siirtymässä. Tutkimustuloksista kävi ilmi, että vanhempien suhtautumisessa siirtymävaiheeseen oli tunnistettavissa kolme toisistaan poikkeavaa tapaa, jotka olivat myönteinen, neutraali ja epäröivä. Vanhemmuuden sujumiseen vaikuttavia asioita tuloksissa nousi ensisijaisesti toimiva keskusteluyhteys lapsen kanssa, kun taas puolestaan haasteellisimmaksi koettiin nuoren alkava murrosikä ja siihen liittyvät muutokset. Tuen muodoista vanhemmat kaipasivat erityisesti vertaistukea muilta vanhemmilta ja arviointitukea uudesta yläkoulusta. Yhteenvetona tutkimustuloksista voidaan todeta, että 6.-luokkalaisten vanhemmat kokevat siirtymän alakoulusta yläkouluun perheen elämänkaareen kuuluvana luonnollisena asiana eikä sitä koettu erityisen mullistavana tapahtumana. Vanhemmilla, jotka kokivat tarvitsevansa eniten tukea siirtymävaiheessa, oli jo jokin olemassa oleva lapseen tai perheen elämäntilanteeseen liittyvä erityistuen tarve. Asiasanat: Siirtymävaihe, vanhemmuus, tukeminen, esimurrosikä, kouluterveydenhoitaja ABSTRACT Doktar, Katja and Jääskeläinen, Sari Parenthood and need for support during the transition from primary to secondary school. 60p., 2 appendices. Language: Finnish. Helsinki, Autumn 2012. Diaconia University of Applied Science. Degree Programme in Nursing. Degree: Public Health Nurse. The aim of this qualitative study was to find out parents´ thoughts and experiences of support needed during the transitional phase from primary to secondary school. In addition, this study examines the role of a public school nurse in supporting parenthood and as well as promoting co-operation between parents and the school. The research material was collected by a questionnaire in spring 2012. As for methods, content analysis was applied for categorising the data. According to the results, the sixth-graders´ parents´ attitudes to the transition were positive, neutral and hesitant. Parents felt success in the parenthood when they had a good communication with their child. The onset of the puberty and related changes were a challenge for parents. Parents need peer support from other parents and the evaluative support from the new secondary school. In sum, the parents felt that the transition is a normal period in their lives and their attitude to transition were mainly positive. Keywords: transition, parenthood, support, adolescence, public school nurse SISÄLTÖ 1 JOHDANTO .................................................................................................................. 6 2 SIIRTYMÄVAIHE ........................................................................................................ 7 2.1 Siirtymävaihe alakoulusta yläkouluun .................................................................... 7 2.2 Siirtymävaihe oppilaan näkökulmasta .................................................................... 8 2.3 Vanhempien käsityksiä siirtymävaiheesta .............................................................. 8 2.4 Kodin ja koulun välinen yhteistyö siirtymävaiheessa ............................................. 9 3 YLÄKOULUUN SIIRTYVÄN NUOREN KEHITYS ............................................... 10 3.1 Fyysinen kehitys siirtymävaiheessa ...................................................................... 10 3.2 Psyykkinen kehitys siirtymävaiheessa .................................................................. 11 3.3 Sosiaalinen kehitys siirtymävaiheessa .................................................................. 13 4 VANHEMMUUS ......................................................................................................... 15 4.1 Vanhemmuustyylit ................................................................................................ 15 4.2 Varhaisnuoren vanhemmuuden tarkastelua roolikarttamallin avulla .................... 16 4.3 Vanhemmuuden stressitekijät ............................................................................... 18 4.4 Varhaisnuoren vanhemmuus siirtymävaiheessa ................................................... 19 5 VANHEMMUUDEN TUKEMINEN LAPSEN SIIRTYESSÄ YLÄKOULUUN ..... 21 5.1 Sosiaalinen tukeminen .......................................................................................... 21 5.2 Sosiaalisen tuen muodot ........................................................................................ 22 5.3 Vanhempien sosiaaliset verkostot ......................................................................... 24 5.4 Kolmas sektori vanhemmuuden tukena ................................................................ 24 5.5 Koulu vanhemmuuden tukena............................................................................... 26 5.5.1 Oppilashuoltoryhmä vanhemmuuden tukena................................................. 27 5.5.2 Kouluterveydenhoitaja vanhemmuuden tukena ............................................. 27 6 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET ........................... 30 7 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ................................................................................... 31 7.1 Tutkimusympäristö ............................................................................................... 31 7.2 Tutkimuksen kohderyhmä ..................................................................................... 31 7.3 Ylästön alakoulun käytänteet siirtymävaiheessa ................................................... 31 7.4 Aineiston keruu ..................................................................................................... 32 7.5 Aineiston analysointi ............................................................................................. 34 8 TUTKIMUSTULOKSET ............................................................................................ 37 8.1 Vanhempien ajatuksia siirtymävaiheessa .............................................................. 38 8.2 Vanhemmuuteen liittyvät myönteiset asiat siirtymävaiheessa .............................. 39 8.3 Vanhemmuuteen liittyvät haasteet siirtymävaiheessa ........................................... 39 8.4 Vanhemmuuden tuen tarpeita ja muotoja siirtymävaiheessa ................................ 40 8.5 Yhteenveto tutkimustuloksista .............................................................................. 42 9 POHDINTA ................................................................................................................. 44 9.1 Tutkimuksen eettisyys ........................................................................................... 44 9.2 Tutkimuksen luotettavuus ..................................................................................... 45 9.3 Tutkimusprosessi ja ammatillinen kasvu .............................................................. 45 9.4 Johtopäätökset ja jatkotutkimusehdotukset ........................................................... 47 LÄHTEET ....................................................................................................................... 52 LIITE 1: Tutkimuslomake............................................................................................... 58 LIITE 2: Saatekirje.......................................................................................................... 60 1 JOHDANTO Terveydenhuoltolakiin tuli voimaan keväällä 2011 uusi asetus 338/2011 koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta. Sen mukaan kouluterveydenhuollon tulee huomioida terveysneuvonnassa myös oppilaan perhe, vanhempien jaksaminen ja hyvinvointi sekä tukea heitä kasvatustehtävässään. (Valtioneuvoston asetus 338/2011.) Lapset ja nuoret tarvitsevat kasvussaan aikuisten tukea ja vanhemmat tarvitsevat kasvatustehtävässään toisten aikuisten tukea (Lämsä, 2010). Vanhemmuuden ja perheiden tukeminen alkaa jo neuvolassa, ja tuen tarve ei katoa lapsen astuessa koulumaailmaan. Siirtymät voivat tuoda tulleessaan suuria muutoksia lapsille ja heidän perheilleen tuottaen vanhemmuudelle uusia haasteita. (Opetusalan ammattijärjestö OAJ 2009, 6.) Koti, koulu ja niiden välinen toimiva yhteistyö luovat vankan tukijalan lapsen kasvun tukemisessa (Lämsä, 2010). Tässä opinnäytetyössä käsittelemme siirtymää alakoulusta yläkouluun ja käytämme nivelvaiheesta siirtymävaihe termiä. Opinnäytetyömme on osa Diakonia-ammattikorkeakoulun Koulu lapsen hyvinvointia tukemassa hanketta, joka kuuluu Etelä-Suomen Lapsen ääni-kehittämisohjelmaan. Yksi hankkeen tavoitteista on lisätä lasten, varhaisnuorten ja heidän vanhempien osallisuutta koulumaailmassa kehittämällä menetelmiä varhaiseen tukeen sekä koulun ja kodin yhteistyön edistäminen luomalla vanhemmille uusia vertaistoimintamalleja. Vantaan koulu Ylästössä oli yksi pääkaupunkiseudun kolmesta koulusta, jotka osallistuivat tähän hankkeeseen. (Lapsen ääni 2009–2011.) Tutkimuksemme oli kvalitatiivinen eli laadullinen ja sen tarkoituksena oli kyselytutkimuksen avulla selvittää Ylästön alakoulun kuudesluokkalaisten vanhempien ajatuksia, tuen tarpeita ja -muotoja siirtymävaiheessa. Tulevina terveydenhoitajina olemme halunneet lisäksi selvittää alakoulun terveydenhoitajan roolia vanhemmuuden tukijana ja kasvatuskumppanina siirtymävaiheessa. Tutkimustuloksia voi hyödyntää Ylästön alakoulun henkilöstö kehittäessään yhteistyötä vanhempien kanssa ja suunnitellessaan siirtymävaiheprosessin sujuvuuteen liittyviä tekijöitä. 7 2 SIIRTYMÄVAIHE Siirtymä eli transitio kuvaa yksilön elämän vaiheesta toiseen siirtymistä. Vaiheeseen kuuluu olennaisesti elämän pohdintaa ja arviointia, jolloin psykososiaaliset muutokset ja henkilön minä -käsitys joutuvat tarkastelun kohteeksi. Siirtymään kytkeytyy muutos, kasvu ja tasapainottomuus. Normien mukaisella siirtymällä tarkoitetaan tietyssä iässä tapahtuvaa siirtymää esikoulusta alakouluun, 6.-luokalta yläkouluun ja perusopetuksesta toisen asteen koulutukseen. Siirtymiä ovat myös koulun vaihdos ja siirtyminen luokkaasteelta toiselle. Koulumaailman siirtymät ja niihin liittyvät muutokset edistävät oppilaan psykososiaalista kasvua ja valmistavat osaltaan kohtaamaan ja hallitsemaan elämään kuuluvia muutoksia. (Pietarinen, 1999, 24–25.) 2.1 Siirtymävaihe alakoulusta yläkouluun Alakoulusta yläkouluun siirryttäessä nuori kohtaa kaksi siirtymää, joista ensimmäinen on kehitysvaiheeseen liittyvä sisäinen siirtymä lapsuudesta nuoruuteen ja toinen institutionaalinen, ulkoinen siirtymä alakoulusta yläkouluun. (Pietarinen, 1999, 24–25.) Metso (2004, 109) mainitsee tutkimuksessaan oppilaassa tapahtuvan kolme statuksen muutosta alakoulusta yläkouluun siirryttäessä. Nämä Measorin ja Woodsin kehittämään teoriaan liittyvät statuksen muutokset koskevat koulumuodon vaihtumista alakoulusta yläkouluun, siirtymistä vapaamuotoisemman koulukulttuurin piiriin ja oppilaan ikävaiheeseen kuuluvia luonnollisia kehityksellisiä muutoksia. Käytännön tasolla siirtyminen alakoulusta yläkouluun tarkoittaa yleensä aiempaa haasteellisimpia muutoksia oppimiskulttuuriin ja -ympäristöön. Fyysinen ympäristö laajenee koulumatkojen pidentyessä, koulurakennusten kasvaessa ja opetustilojen vaihtuessa oppiaineittain. Valinnaisaineiden lisääntyminen aiheuttaa muutoksia luokan oppilasrakenteeseen muuttaen oppilaiden sosiaalista ympäristöä päivittäin. Pedagogisella tasolla muutos ilmenee uusien opetuskäytänteiden ja useiden aineopettajien korvatessa alakoulun luokanopettajan pysyvämmän käytänteen. Nuori tuntee turvattomuutta ja epävarmuutta yläkouluun siirryttäessä, koska tuttu ja turvallinen kouluympäristö vaihtuu ja hänen roolinsa alakoulun vanhimmasta oppilaasta muuttuu yläkoulun nuorimpaan. Jotta 8 muutos voisi tapahtua mahdollisimman kivuttomasti, tarvitsee nuori ympärilleen luotettavan ja vastuullisen sosiaalisen ympäristön tuen. (Pietarinen, 1999, 68–69.) 2.2 Siirtymävaihe oppilaan näkökulmasta Oppilailla on monenlaisia tuntemuksia siirtymävaiheessa yläkouluun. Savolaisen tutkimuksessa (2005) nousivat yhtenäiskoulun ja oman erillisen koulun kuudesluokkalaisilla keskeisimmiksi asioiksi sosiaaliset suhteet, kouluympäristön muuttuminen ja uuden opiskelutyylin omaksuminen. Sosiaalisissa suhteissa päällimmäisenä huolena olivat jo olemassa olevien ystävyyssuhteiden jatkuminen ja uusien solmiminen. Kouluympäristöön liittyvistä odotuksista oppilaat mainitsivat positiivisena asiana alakoulua vapaamman oppimisympäristön. Koulutyöskentelyn osalta odotettiin innokkaasti uusia oppiaineita ja tasokasta aineopetusta. Oppilaiden pelonkohteina olivat koulun muiden oppilaiden kohtaaminen ja kiusatuksi tuleminen. Näiden lisäksi oppilaat tunsivat epävarmuutta tulevasta koulumenestyksestään vaativammassa yläkoulussa. Kouluympäristön ja -systeemin muuttuminen aiheuttivat lisäksi huolestuneisuutta. Vastaavanlaisia tuloksia oppilaiden käsityksistä yläkouluun siirtymisestä on saanut myös Pietarinen (1999) väitöskirjassaan. ”Eskarista epuksi, alakoulusta yläkouluun” -tutkimuksen mukaan nuoret suhtautuvat yläkouluun siirtymisen elämään kuuluvana luonnollisena asiana ja odottavat sitä innolla (Heikkinen & Peltola 2008). 2.3 Vanhempien käsityksiä siirtymävaiheesta Vanhempien suurimmat huolenaiheet siirtymävaiheessa liittyvät lapsen fyysiseen jaksamiseen, oppimiseen ja sosioemotionaalisiin seikkoihin. Heikkisen ja Peltolan (2008) tutkimuksessa nousivat esiin lapsen selviytyminen koulumatkasta sekä erityisesti murrosiän mukanaan tuomat fyysiset ja psyykkiset muutokset, jotka vaikuttavat lapsen käytökseen ja toimintaan. Lapsen selviytyminen opinnoissaan, riittävä vastuunottokyky 9 koulunkäynnin suhteen ja pärjääminen uudessa kouluympäristössä olivat vanhempien oppimiseen liittyviä huolia. Vanhemmat toivoivat lapsen sosiaalisten kaverisuhteiden säilymistä ja kantoivat huolta lapsen joutumisesta kiusankohteeksi. 2.4 Kodin ja koulun välinen yhteistyö siirtymävaiheessa Siirtymävaiheessa koulun ja kodin väliseen yhteistyöhön vanhemmat ovat ylipäätään tyytyväisiä. Suurin toive kohdistuu omaa lasta koskeviin yhteydenpitoihin ja keskusteluihin. Vanhempien ja oppilaiden yhteisiä tapahtumia kaivataan myös lisää. (Heikkinen & Peltola 2008.) Metson (2004, 120,128,195) tutkimuksen mukaan yläasteella yhteistyö koulun ja kodin kesken vähenee. Koulumaailma muuttuu vanhemmille vieraammaksi koulunkäynnin vastuun siirtyessä enemmän vanhemmilta oppilaalle itselleen. Vanhempien mielestä vastavuoroisuus ja dialogisuus puuttuvat yhteydenpidosta yläkoulun ja vanhempien välillä. Opettamisesta ja oppimisesta tiedotetaan vanhempien mielestä liian vähän. Molemminsuuntainen yhteydenpito koulun ja kodin kesken pohjautuu tavallisimmin oppilaan ongelmien ympärille. Heikkisen ja Peltolan (2008) tutkimustulosten suuntaisesti myös Metson tutkimuksessa korostui vanhempien toivomus saada lisää koulusta kotiin tulevaa tietoa, erityisesti he ovat kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnin sujuvuudesta. 10 3 YLÄKOULUUN SIIRTYVÄN NUOREN KEHITYS Nuoruus sijoittuu ikävuosiin 11–25. Se jaotellaan varhais-, keski-, ja myöhäisnuoruuteen. Tämän mullistavan elämävaiheen myötä siirrytään lapsuudesta aikuisuuteen. Varhaisnuoret ovat 11–14-vuotiaita. Tuolloin käynnistyvät fyysiset muutokset ja aikaansaavat puberteetin eli murrosiän alkamisen. (Nurmiranta, Leppämäki & Horppu 2011, 72.) Puberteetti etenee tietyn järjestyksen mukaan, mutta yksilölliset vaihtelut ovat tyypillisiä useimmiten geeniperimästä johtuen. Psykologinen, psykososiaalinen ja seksuaalinen kehitys kytkeytyvät voimakkaasti näihin muutoksiin. (Aalberg & Siimes 2007, 15, 145.) 3.1 Fyysinen kehitys siirtymävaiheessa Kuudesluokkalaiset ovat 12–13-vuotiaita murrosikäisiä. Toisilla murrosiän ulkoiset muutokset ovat jo havaittavissa, kun taas toiset ovat vielä hyvin lapsenomaisia. Murrosikä kestää 2–5 vuotta, ja tuolloin tapahtuu fysiologista ja biologista kehitystä. Lapsi muuttuu fyysisesti aikuiseksi hormonitoiminnan lisääntyessä. (Aalberg & Siimes 2007, 15.) Tytöillä ensimmäiset fyysisen kehityksen ulkoiset merkit ilmenevät keskimäärin 12vuotiaina ja pojilla hieman myöhemmin. Molemmilla sukupuolilla kainalo- ja häpykarvoitus kehittyvät, hien eritys voimistuu ja lisääntyneen talinerityksen seurauksena esiintyy aknea. Kasvuhormonin lisääntyminen saa aikaan kasvupyrähdyksen. Vuoden aikana nuori saattaa kasvaa jopa 10–15 cm. (Nurmiranta, Leppämäki & Horppu 2011, 73–75.) Ensimmäinen merkki tytöillä alkaneesta murrosiästä on rintarauhasten kehittyminen. Tämän nuppuaste -vaiheen jälkeen vuoden kuluessa häpykarvoitus lisääntyy. Keskimäärin kahden vuoden kuluttua murrosiän alkamisen merkeistä valkovuodon eritys emättimestä lisääntyy ennakoiden kuukautiskierron käynnistymistä. Murrosiän muutosten rinnalla tapahtunut samanaikainen nopea pituuskasvu hidastuu kuukautisten alkamisen jälkeen. Estrogeenin lisääntymisen myötä ulkosynnyttimet ja emätin kehittyvät. Ihonalainen lisääntyvä rasvakudos saa aikaan lantion pyöristymistä. (Aalberg & Siimes 2007, 51–56.) 11 Poikien murrosikä alkaa keskimäärin 12-vuotiaana kivesten kasvulla, jolloin kivespussien väri punertuu ja iho ohenee. Samanaikaisesti hien haju muuttuu kitkeräksi ja voimakkaaksi erottuen selkeästi lapsen tai aikuisen hien hajusta. Gynekomastian seurauksena rintarauhaset saattavat muuttua aroiksi ja hetkellisesti suurentua. Peniksen kasvu alkaa noin vuoden kuluttua siitä, kun kivekset ovat kasvaneet kahden cm:n pituuteen. Ääni madaltuu ja siemensyöksyt alkavat testosteronin eli mieshormonipitoisuuksien kasvaessa. Alaraajojen ihonalaiskudokseen kertyy rasvaa, mikä korostaa jalkojen suurentunutta kokoa. Ulkoinen olemus muuttuu epäsuhtaiseksi, koska yläruumis on edelleen lapsenomaisen hentoinen. (Aalberg & Siimes 2007, 37–39.) Aivojen kehityksessä tapahtuu merkittäviä muutoksia murrosiässä. Lapsuuden jälkeen tärkein muutos käynnistyy 10-vuotiaana, kun otsalohkon hermoverkoissa alkaa kasvamaan uusia hermosäikeitä ja niiden muodostamia yhteyksiä. (Lehtinen & Lehtinen 2007, 23.) Murrosiässä aivojen harmaa aine lisääntyy otsalohkon etuosan kuorikerroksen hermosolujen impulsseja välittävien liitoksien määrän tihentyessä (Aalberg & Siimes 2007, 63). Otsalohkon muovautumisvaihe aiheuttaa murrosikäisen itsekeskeisen ajattelun lisäksi hallitsemattomat tunnereaktiot ja alkukantaisen käyttäytymisen. Varhaisnuoren mustavalkoinen ajattelu on vielä konkreettisella tasolla, kunnes aivojen kypsyminen mahdollistaa myöhemmin abstraktimman ajattelutavan. (Lehtinen & Lehtinen 2007, 23–24.) Tämän tiedon valossa aivojen keskeneräisen kehitysvaiheen vuoksi erilaisten päihteiden käyttö on tässä vaiheessa nuorelle erityisen haitallista. 3.2 Psyykkinen kehitys siirtymävaiheessa Varhaisnuoren suuret sisäiset muutokset persoonallisuuden ja tunne-elämän alueilla sekä ulkoiset fyysiset muutokset horjuttavat psyykkistä tasapainoa. Nuoruusikään kuuluu psykologinen sopeutuminen näihin muutoksiin. Psyykkinen kehitys kestää kauemmin taannehtivasti edeten, eikä kulje samassa tahdissa fyysisen kehityksen kanssa. Tytöillä taantuma tapahtuu pari vuotta poikia aikaisemmin, erilaisessa kehitysvaiheessa, joten kehityksen ristiriita psyykkisen kasvun ja taantuman välillä on lievempi kuin pojilla. Poikien kohdalla lapsenomainen käytös on voimakkaampaa ja näkyy erityisesti takertuvaisuutena ja epävarmuutena, jota he yrittävät peitellä ala-arvoisella, huomiota herättävällä käytöksellä. Murrosikäisen taantuman piirteitä yleisesti ovat lapsenomais- 12 ten piirteiden korostuminen, joka ilmenee epäsiisteyden ja uppiniskaisuuden lisääntymisenä. Puheessa kirosanojen käyttö tihentyy samanaikaisesti kielen köyhtyessä. Näiden lisäksi keskittymisvaikeudet hankaloittavat opiskelua, josta on seurauksena koulumotivaation ja -menestyksen heikkeneminen. Taantumalla on tärkeä merkityksensä nuoren psykososiaalisessa kehityksessä, koska se mahdollistaa irrottautumisen lapsen kokemusmaailmasta kohti autonomiaa. (Aalberg & Siimes 2007, 15, 74, 79, 125.) Onnistuneen itsenäistymisen edellytyksenä nuoren tulisi selviytyä kolmesta kehitystehtävästä. Ensimmäiseksi hänen tulisi kyetä hyväksymään murrosiän myötä ilmenneet fyysiset muutokset, luoda uusi ruumiinkuva ja jäsentää seksuaalinen identiteetti. Toinen merkittävä tehtävä on irtaantuminen vanhemmista. Kehitysvaiheessa esiintyy ristiriitoja suhteessa vanhempiin itsenäistymispyrkimysten ja riippuvuuden välillä. Kolmas tehtävä pitää sisällään oman identiteetin löytämisen ja uudenlaisen suhteen luomisen omaan itseen ja ympäristöön. (Ivanoff, Kitinoja, Palo, Risku & Vuori 2007, 78.) Identiteetin muodostumiseen vaikuttaa osaltaan yksilön kokemus omasta kehosta. Tytöt kokevat poikia enemmän epävarmuutta murrosiän tuomista fyysisistä muutoksista. Ikätovereitaan aikaisemmin kehittyneet pojat saavat osakseen ihailua, kun taas vastaavassa tilanteessa olevat tytöt saattavat useammin joutua kiusankohteeksi. Kiihtyvä hormonitoiminta saa aikaan seksuaalisuuden heräämisen varhaisnuoruudessa. Se on uutena asiana sekä jännittävää ja hämmentävää. (Nurmiranta, Leppämäki & Horppu 2011, 73–74.) Suhtautuminen omaan peilikuvaan, sukupuolisuuteen, ihmissuhteisiin ja läheisyyteen muuttuu arkaluontoiseksi ja henkilökohtaiseksi. Muuttuva ulkonäkö ja olemus aiheuttavat epävarmuutta ja nolostumista, jolloin nuori saattaa vältellä ja häpeillä alastomuuttaan jopa omien perheenjäsentensäkin seurassa. (Cacciatore 2007, 159.) Nuoren on opittava hyväksymään ja elämään muuttuvan ruumin kuvansa kanssa. Alkuun nuori peilaa seksuaalisuuttaan samaa sukupuolta olevien ikätovereidensa turvallisessa seurassa. Seuraavassa vaiheessa tyttö- ja poikaryhmät alkavat viihtyä enemmän keskenään ja muodostaa seurustelupareja. (Aalberg & Siimes 2007, 97–98.) Siirtymävaiheessa irtautuminen vanhemmista alkaa, jolloin suhde vanhempiin vaihtelee lapsenomaisesta läheisyyden kaipuusta itsenäistyvän nuoren etäisyyden tavoitteluun. Tässä vaiheessa nuori tarvitsee edelleen aikuisen läsnäoloa ja rajoja. Itsenäistymispyrkimyksiä tulee tukea ja antaa nuorelle mahdollisuus opetella välillä yksinoloa, koska vastuunottokykyä on mahdollisuus kehittää yksin olemisen myötä. Ikävaiheessa van- 13 hempien ja kodin arvoja kritisoidaan herkästi omia näkemyksiä voimakkaasti puolustaen. Itsetuntemuksen keskeneräisyys ilmenee nuoren korostuneena itsetietoisena käyttäytymisenä ja tämän seurauksena hän saattaa tulkita vanhempiensakin reaktioita vääristyneen ylikorostetusti. (Aalberg & Siimes 2007, 68–69.) Lapsuuden aikana muodostuneet käsitykset itsestä muokkautuvat ja rakentuvat uudelleen murrosiässä. Minuuteen liittyvä prosessointi on osaltaan samanlaista kuin lapsen ensimmäisinä ikävuosina. Nuori pohtii elämän merkitystä ja paikkaansa maailmassa. Hän on altis monille vaikutteille kiinnostuen esimerkiksi luonnonsuojelusta ja uskonnollisista kysymyksistä. (Nurmiranta, Leppämäki & Horppu 2011, 75–77.) 3.3 Sosiaalinen kehitys siirtymävaiheessa Murrosikä on sosiaalisen kehittymisen aikaa. Alkavassa itsenäistymisprosessissa kyseenalaistetaan aikuisten arvoja ja asenteita. Vanhemmista irtaantuminen johtaa yksinjäämisen uhkaan, jonka nuori ratkaisee turvautumalla ikätovereihinsa, joita hän tarvitsee minuuden rakentamisessa. Suhde vanhempiin etääntyy ja ystävät tulevat läheisemmäksi. Uskollisuus ystäviä kohtaan kasvaa ja heidän mielipiteitään kuunnellaan enemmän. Ajankäyttö ystävien seurassa lisääntyy huomattavasti. (Aalberg & Siimes 2007, 71.) Nuorten luottamukselliset ystävyyssuhteet luovat pohjaa elämän tuleville ihmissuhteille. Niiden avulla nuorella on mahdollisuus kehittää sosiaalisia taitoja, kuten empatiakykyään, ajattelu- ja tunne-elämän alueella. Yhdessäolon lisäksi jaetaan läheisyyttä, ymmärrystä ja neuvoja. Ystäväpiiriin valikoituu arvomaailmaltaan ja asenteiltaan samanhenkisiä nuoria. Pojat viihtyvät paremmin isommissa ryhmissä, kun taas tytöt muutaman ystävän seurassa. Tytöille ominaisempaa on emotionaalisuus, johon liittyvät läheisesti molemminpuolinen tukeminen ja uskoutuminen. Poikien yhdessäolo on kilpailuhenkisempää ja toiminnallisempaa. (Nurmiranta, Leppämäki & Horppu 2011, 86–87.) Varhaisnuorille on tyypillistä voimakas ryhmään kuulumisen tarve ja sen merkitys nuoren identiteetin kehittymiselle on suuri. Sen avulla nuori hakee apua sisäisiin ristiriitoihin ja tarkastelee suhdetta ulkoiseen maailmaan. Ryhmän tavoitteena on ryhmäidentiteetin luominen, jonka myötä yksilöllinen identiteetti vahvistuu. Ryhmässä nuoren kokema yhteenkuuluvuuden tunne ja samaistumisen halu saavat hänet toimimaan ryhmän hy- 14 väksymällä tavalla. (Aalberg & Siimes 2007, 72–73.) Ikävaiheeseen liittyy kykenemättömyys riskiarviointiin, ja vääränlaisten kaveriporukoiden myötä nuori saattaa altistua helpommin rikollisuudelle. Lisäksi nuoret ovat riskialttiimpia riippuvuuksille ja syömishäiriölle. Ikävaiheelle ominainen herkkyys saattaa johtaa kiusatuksi tulemiselle. (Cacciatore 2007, 158, 160.) Media on nykyään luonnollinen osa nuoren sosiaalista kenttää ja ajanviettotapoja. Yläkouluun siirtymisen jälkeen Internetin käyttö lisääntyy sekä tytöillä ja pojilla. (Tossavainen 2008.) Nuoret käyttävät netissä sähköpostia, surffailevat, chattailevat ja etsivät tietoa. Verkkoviestintä houkuttaa nuoria, koska se on nopeaa ja halpaa (MLL 2006, 8– 9.) Pojilla Internetin käyttö on tyttöjä yleisempää. He pelaavat paljon konsoli- ja tietokonepelejä, mikä kuvaa poikien netin käytön viihteellisyyttä. Tyttöjen netin käyttöä leimaa enemmän yhteydenpito kavereihin, tutustuminen uusiin ihmisiin ja esiintyminen. (Tossavainen 2008.) Sukupolvieroista johtuen median merkitystä nuorelle voi joidenkin vanhempien olla vaikea ymmärtää ja hyväksyä, mikä lisää ristiriitoja vanhemman ja nuoren välillä. (Väestöliitto 2012.) Vanhempien tehtävänä on huolehtia lapsen turvallisuudesta ja suotuisasta kehityksestä osoittamalla kiinnostusta ajanviettotapoihin ja netin käyttöön. Tutkimuksen mukaan vanhemmat tietävät huonosti siirtymävaiheessa lapsensa netin käytöstä. Tietoisuus nuoren Internetin käytöstä ja hänen kanssaan keskusteleminen ovat osoittautuneet suojaaviksi tekijöiksi. Nuoret, joilla on avoin keskustelusuhde vanhempiensa kanssa, näyttävät tutkimusten valossa käyttävän internetiä vastuullisemmin. (Tossavainen 2008.) Internetin käyttö on heille sosiaalisen kanssakäymisen väline kuten puhelinkin. Nuorten Internetin käyttöä rajoittaessa tulee muistaa, että samalla rajoitetaan nuorten sosiaalista kanssakäymistä. Varsinkin yksinäiset nuoret saattavat löytää netistä samanhenkisiä ystäviä. Sisällöltään usein tyhjiksi jäävät nettisuhteet eivät kuitenkaan saisi korvata todellisen elämän ystävyyssuhteita. (Tossavainen 2008.) 15 4 VANHEMMUUS Vanhemmuutta voidaan havainnoida sen eri osatekijöiden valossa. Biologisesti vanhemmuutta tarkasteltaessa tarkoitetaan geeniperimän siirtämistä lapselle. Sama lähtökohta on juridisella vanhemmuudella, mutta siihen on liitetty lisäksi käsite huoltajuudesta. Psyykkinen vanhemmuus toteutuu lapsen kokiessa tunnetasolla aikuisen vanhemmakseen. Sosiaalisesta näkökulmasta katsottuna vanhemmuus tarkoittaa lapsen käytännön asioiden huolehtimista arjessa. (Vilen, Vihunen, Vartiainen, Siven, Neuvonen & Kurvinen 2007, 86.) Vanhemmuuden eri näkökulmia ovat vanhemmuustyylit, kasvatuskäytännöt, vanhemmuuteen liittyvät stressitekijät tai uskomukset (Kivijärvi, Rönkä & Hyväluoma 2009, 48). 4.1 Vanhemmuustyylit Vanhemmuustyyleistä tunnetuimpia on Dina Baumrindin (Joronen 2006, 47–49) teoria, jossa keskeistä on kontrollointi. Baumrindin teoria ryhmittelee vanhemmuustyylit kolmeen pääluokkaan: auktoritatiiviseen, autoritaariseen ja sallivaan. Salliva vanhempi ei kontrolloi lapsen käyttäytymistä, vaan lapsi säätelee itse omaa käytöstään. Kontrolloinnin puute voi kertoa vanhemman omasta epävarmuudesta. Sitä vastoin autoritaarinen vanhemman toiminta perustuu lapsen ehdottoman tottelemisen vaatimukseen. Vanhempi ei kunnioita lapsen omaa tahtoa, vaan kontrolloi ja puuttuu voimakkaasti tämän huonoon käyttäytymiseen. Auktoritatiivinen vanhemmuus on kahteen muuhun tyyliin nähden johdonmukaisempaa huomioiden sekä lapsen oman tahdon ja tottelevaisuuden. Vanhemmat neuvottelevat lapsen kanssa ja arvostavat tämän omaa näkemystä. Auktoritatiivinen tyyli painottaa sovittujen pelisääntöjen ja lapsen ikätason ja persoonallisuuden huomioimista. Viime vuosina on alettu puhumaan vanhemmuuden velvoittavuuden kasvusta, jolla tarkoitetaan lisääntyneen kasvatustiedon voimakasta vaikutusta vanhemmuuteen. Vanhemmuus on tullut näin vaativammaksi tehtäväksi ja sitä määritetään asiantuntijatiedon valossa. Vanhemmuudelta ja erityisesti äitiydeltä odotetaan täydellistä omistautumista, lapsikeskeisyyttä ja jatkuvaa sitoutumista. Omistautuva äitiys vaatii rinnalleen luonnol- 16 lisesti kasvatustehtävää tukevan ja auttavan kumppanin. (Sevón ja Rönkä, 2010.) Puolestaan curling-vanhemmuus käsitteellä tarkoitetaan tanskalaisen psykologi Bent Hougaardin (Carling & Cleve 2006, 12) luomaa vanhemmuustyyliä, jossa ylihuolehtivat vanhemmat pyrkivät silottamaan lapsensa elämää pienestä pitäen. He haluavat säästää lapsensa epäonnistumisilta ja epämukavilta tunteilta. Näin toimiessaan curlingvanhemmat eivät anna lapselleen erehtymisen ja virheiden tekemisen mahdollisuutta, jolloin lapset eivät myöskään opi käsittelemään inhimillisiä elämään kuuluvia hankalia tilanteita ja tunteita. Curling-vanhemmat ovat jatkuvasti lapsistaan huolissaan ja haluavat tehdä mahdollisimman paljon heidän hyvinvoinnin eteen antaen paljon huomiota ja tukea. (Lehtinen & Lehtinen 2007, 54.) Koulumaailmassa curling-vanhempi on vaativa lapsensa opetuksen suhteen ja saattaa esittää opettajille paljon lasta koskevia toiveita. (Lehtinen & Lehtinen 2007, 57.) Vanhemmat antavat lapsilleen täyden palvelun vieden heitä harrastuksista toiseen jättäen oman hyvinvoinnin toissijaiseksi seikaksi. Työmaailmassa he ovat ahkeria ja kunnianhimoisia työntekijöitä. (Carling & Cleve 2006, 12–18.) Lapsen kasvaessa vanhempien tulisi pohtia, mitä asioita nuoren täytyisi itse oppia huolehtimaan ja hoitamaan vastuullisesti. Vanhemman on annettava nuorelle vastuuta, mahdollisuus oppia tekemään valintoja ja virheitä ja kantamaan niistä seuraukset. (Lehtinen & Lehtinen 2007, 54, 57.) 4.2 Varhaisnuoren vanhemmuuden tarkastelua roolikarttamallin avulla Vanhemmuus on elämän pituinen rooli, joka muuttuu ja kehittyy lapsen kasvaessa. Vanhemmuuden roolikartta on voimavarakeskeinen ja asiakaslähtöinen työväline, jolla voidaan jäsentää ja tukea vanhemmuutta. Sitä voidaan käyttää apuvälineenä varhaiseen puuttumiseen kehittymässä oleville ongelmille. Olennaisinta on selvittää, miten vanhemmuus toteutuu suhteessa lapseen. (Kekkonen 2004, 33.) Roolikartassa vanhemmuuden rooleja ovat huoltaja, rakkauden antaja, elämän opettaja, ihmissuhdeosaaja ja rajojen asettaja. Roolit ovat kaikissa lapsen kehitysvaiheissa samat, mutta niiden sisältö ja merkitys muuttuvat lapsen iän mukaan. Tässä työssä keskitymme vanhemmuuden rooleihin varhaisessa nuoruusiässä, mikä tarkoittaa aikaa alakouluiän loppuvaiheesta koko yläkouluaikaan. (Ylitalo 2011, 63.) Murrosiän lähestyessä van- 17 hemmuus kokee muutoksen, jolloin aiemmin hyväksi koetut toimintamallit eivät riitä tai toimi uudessa tilanteessa. Roolikartta kuvaa vanhemmuuden tehtäviä, joita kaikkia vanhemmilta edellytetään nuoren kanssa. (Niemistö 2001, 45.) Huoltajan rooli korostuu esimurrosiässä, kun nuori tarvitsee kasvamisensa tueksi huoltajan asettumista nuoren käytettäväksi vaikeissakin tilanteissa. Käytännössä huoltajan rooliin sisältyy arkipäiväisiä asioita kuten säännöllisistä ruoka-ajoista ja nuoren riittävästä levosta huolehtiminen. (Ylitalo 2011, 63.) Rakkauden antajana vanhempi arvostaa ja kunnioittaa nuorta juuri sellaisena kuin hän on osoittaen hänelle läheisyyttä ja hellyyttä. Vanhemman tulisi pyrkiä eläytymään nuoren tunnekokemuksiin ja rohkaisemaan häntä ilmaisemaan tunteitaan. Positiivisen palautteen antaminen ja myönteisten puolien esiintuominen korostuvat tässä roolissa. (Ylitalo 2011, 45.) Vanhemman rakkauden antaminen on Jorosen (2006, 46) tulkinnan mukaan nuoren vierellä kulkemista. Murrosikäisen nuoren on vaikeampi ottaa vastaan fyysistä läheisyyttä vanhemman taholta, koska ikävaiheelle on luonnollista alkaa etsimään uusia rakkauden kohteita perheen ulkopuolelta. Vanhemmalla on myös merkittävä rooli elämän opettajana. Roolissa painottuvat keskustelut nuoren kanssa elämänvaiheeseen liittyvistä asioista kuten ystävyydestä, rakastumisesta ja seksuaalisuudesta. Muita nuoren pohtimia aiheita voivat olla erilaiset moraaliset kysymykset kuten arvot, oikeudenmukaisuus ja uskonnollisuus. (Ylitalo 2011, 65.) Ihmissuhdetaitojen välittäminen lapselle tapahtuu vanhemman oman käyttäytymisen kautta. Nuori suhtautuu muihin ihmisiin tavalla, minkä hän on omaksunut vanhemmiltaan (Joronen 2006,46). Nuori oppii sosiaaliset roolit ja asenteet vanhempien esimerkistä. Vanhemman ja nuoren välistä luottamusta vahvistaa yhteisistä sopimuksista kiinnipitäminen. (Ylitalo 2011, 64.) Sääntöjen ja sopimusten noudattaminen ja valvominen ovat olennaisia rajojen asettajan roolissa. Itsenäistyminen ja omien rajojen etsiminen ovat murrosiän olennaisia kehitystehtäviä. Rajoja asettamalla ja asettumalla vastarooliin vanhempi luo nuorelle turvallisen kohteen, jolle voi ja uskaltaa olla vihainen. Tämä edesauttaa nuoren minuuden kehittymistä. (Ylitalo 2011, 64.) 18 4.3 Vanhemmuuden stressitekijät Vanhemmuudessa korostuu vanhemman oma henkinen hyvinvointi. Vanhemmuuden tehtäviä on vaikeampi hoitaa väsyneenä ja stressaantuneena. Erityisesti elämän muutosja kriisitilanteissa useat psyykeä uhkaavat stressitekijät, kuten köyhyys, työttömyys, vakava sairastuminen tai läheisen menettäminen vievät voimavaroja pois vanhemmuudesta. Hankalien elämäntilanteiden synnyttämä stressi vaikuttaa epäedullisesti vanhemmuuteen heikentäen mielihyvän kokemista lapsen ja vanhemman välisessä vuorovaikutuksessa ja korostaen enemmän autoritaarisia kasvatuskäytäntöjä. (Kivijärvi, Rönkä & Hyväluoma 2009, 56–58.) Elämän olosuhteiden lisäksi vanhemmuuteen vaikuttavia seikkoja ovat vanhempien parisuhteen toimivuus, meneillään oleva perheen elämänkaarivaihe sekä perheen sisäiset ja ulkoiset voimavarat. Vanhempien omat kokemukset lapsuudesta ja vanhemmuudesta voivat luonnollisesti olla joko edesauttamassa tai estämässä käsitystä omista kasvattajan taidoista. (Järvinen, Lankinen, Taajamo, Veistilä & Virolainen 2007, 90.) Mannerheimin lastensuojeluliitto (2010) on tilastoinut vuosittain vanhempien yhteydenottojen pohjalta tämän päivän vanhemmuuteen liittyviä huolenaiheita. Yksi isoimmista huolen aiheista viime vuosina on ollut rajojen asettaminen lapselle. Perheiden taloudellinen tilanne on aiempaa sallivampi ja rahaa on enemmän käytössä. Nyky-vanhemmilta kysytään luonnetta kieltäytyä toteuttamasta kaikkia nuoren haluamia toiveita ja samalla kykyä kestää rajoittamisesta nuorelle aiheutuvat pettymyksen tunteet. Yleinen huolenaihe on nuoren alkanut murrosikä, mikä saattaa herättää vanhemmissa ristiriitaisiakin tuntemuksia. Vanhemmuuteen liittyvät ennakko-odotukset ja todellisuus eivät aina kohtaa, mikä saa vanhemmat tuntemaan riittämättömyyden ja syyllisyyden tunteita sekä keinottomuutta käsitellä asioita. Vanhemmat kokevat huolta yhteisen ajan riittämättömyydestä arjen ollessa kiireistä ja tarkkaan aikataulutettua. Arkielämän hallinta ja siinä suoriutuminen nykyperheen ”ihannevaatimusten” ja työelämästä nousevien paineiden keskellä kuormittavat suurelta osin perheitä ja vanhempia. 19 4.4 Varhaisnuoren vanhemmuus siirtymävaiheessa Vanhemmuutta (Joronen 2006, 46) voidaan ajatella siltana nuoren ja vanhemman välillä. Suomalaisilla nuorilla on pääasiallisesti moitteettomat suhteet molempien vanhempiensa kanssa. Lapsen murrosiän myötä suhde vanhempiin muuttuu, jolloin myös vanhemmuus saa uuden käännekohdan. Aiemmin käytetyt toimintamallit eivät enää pädekään lapsen muuttuessa. Vanhemmat joutuvat kasvatustyössään samanaikaisesti peilaamaan omaa nuoruuttaan ja eletyn murrosiän kokemuksiaan. Joroinen ja Åstedt–Kurki (2005) ovat tarkastelleet tutkimusartikkelissaan nuorten hyvinvointia parantavia ja heikentäviä tekijöitä. Pahoinvointia lisäsivät erityisesti perheen sisäiset riitasuhteet, joista eniten huolta aiheuttivat vanhempien huonot välit tai avioeron uhka. Perheenjäsenen vakava sairaus tai kuolema sai nuorissa aikaan masennuksen ja surun tunteita. Nuoren tyytyväisyyttä elämään puolestaan paransivat perheen avoin, sopuisa ja rakastava ilmapiiri. Turvallisuudentunnetta nuoren elämään lisäsi jo pelkkä perheenjäsenen läsnäolo kotona. Muita positiivisesti vaikuttavia tekijöitä ovat perheen jäsenten kesken annettu myönteinen palaute, läheisyys, yhteiset arkiset keskustelut ja rutiinit sekä siirtymien sujuminen (Sevón & Rönkä, 2010). Nuorelle saattaa tulla aiempaa suurempi tarve läheisyyteen ja keskusteluhetkiin vanhempiensa kanssa. Nuoren kehityksen tukemisen kannalta on tärkeää, että vanhemmat kykenevät vastaamaan nuoren tuen tarpeisiin. Nuoren itsenäistymispyrkimykset kuten etäisyydenotto vanhemmista ja oman päätäntävallan tavoittelu hankaloittavat tukemista vanhempien näkökulmasta. Tämän seurauksena vanhemmat saattavat suhtautua itsenäistymispyrkimyksiin tiukentamalla kuria tai päinvastoin antamalla nuorelle liikaa vapauksia. Näin reagoimalla he aiheuttavat vanhemman ja nuoren välien tulehtumista ja uhan nuoren hyvinvoinnille. (Rönkä & Sallinen 2008, 43–67.) Toisin kuin nuori antaa ymmärtää, vanhemmat ovat hänelle edelleen merkityksellisin roolien ja arvojen esikuvia. Nuori tarvitsee tukea ja haluaa olla väleissä vanhempiensa kanssa harjoitellessaan itsenäisyyttä. Tukemalla nuorta hänen kehityksessään, vanhemmat edistävät samalla myönteisiä terveystottumuksia kuten tupakoimattomuutta ja liikuntaharrastuksien ylläpitoa. Tutkimuksissa on osoitettu vanhempien liiallisen kontrolloinnin ja samanaikaisen tuen puutteen lisäävän nuoren päihteiden käyttöä. Perheen yhteisten arkirutiinien on todettu ehkäisevän nuorta masennukselta ja kiintymyksen per- 20 heeseen ja kouluun suojaavan nuorta väkivaltaiselta käyttäytymiseltä. Nuoren sopeutumista kouluun voi puolestaan haitata perheen sosiaalisen ympäristön puutteet. (Joronen 2006, 37–38, 40, 41.) Hyviä kasvatuskeinoja ja tuen muotoja vanhemmilta on osallistuttaa nuori perheen päätöksentekoon, osoittaa kiinnostuneisuutta nuoren asioista ja tekemisistä, kommunikoida avoimesti hänen kanssaan, sekä arvostaa hänen mielipiteitään. (Rönkä & Sallinen 2008, 43–67.) 21 5 VANHEMMUUDEN TUKEMINEN LAPSEN SIIRTYESSÄ YLÄKOULUUN Vanhemmuus koetaan nyky-yhteiskunnassamme haastavaksi ja perheillä on paljon tuen tarpeita. Vanhemmat kaipaavat ymmärrystä nuoren käyttäytymisen syistä, keinoja toimintaansa murrosikäisen kanssa, konkreettisia tukivinkkejä arjen hankaluuksissa ja usein välitöntä apua tilanteiden selvittelyyn. Vastuulliseen vanhemmuuteen kuuluu tuen hakeminen ja sen vastaanottamisen hyväksyminen. Vanhemmille tulisi mahdollistaa erilaisia matalan kynnyksen palveluita sellaisiin paikkoihin kuten neuvola, päiväkoti ja koulu, joissa vanhemmat olisivat helpommin tavoitettavissa. (MLL, 2010.) Läheisten tukiverkostoa täydentää lasten, nuorten ja perheiden parissa työskentelevät julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat. Vanhemmaksi kasvamista ja siihen saatavaa tukea on saatavilla yhteisöistä, jotka ovat muotoutuneet ammattilaisten ja perheiden välisen yhteistyön tuloksena. (Helminen, 2006.) 5.1 Sosiaalinen tukeminen Määriteltäessä sosiaalista tukea oletuksena on, että yksilön elämään kuuluu ihmisiä, joilta hän voi olettaa saavansa omien tarpeidensa vastaavaa apua ja tukea. Sosiaalisen tuen saaminen mahdollistuu paremmin, jos yksilö kuuluu johonkin ryhmään. Siirtymävaiheessa vanhempien sosiaalisia ryhmiä voivat olla perhe, suku, ystävät ja tuttavat, jotka kuuluvat epävirallisen sosiaalisen tuen piiriin. Viralliselta taholta sosiaalista tukea voi olla ammattiauttajan, kuten terveydenhoitajan tai opettajan tarjoama tuki. Parhaimmillaan tukiverkko on tukena elämän eri tilanteissa ja auttaa yksilöä eteenpäin. Puolestaan negatiivisesti vaikuttaen se saattaa olla esteenä yksilön hyvinvoinnille ja kehittymiselle aiheuttaen stressiä. (Viljamaa 2003, 24–25.) Sosiaalisen tuen tulisi lisätä sen saajan voimavaroja ja tunnetta elämänhallinnasta. Henkilön kohdatessa muutoksia, kriisejä tai uusia elämäntilanteita, sosiaalisten verkostojen ja sosiaalisen tuen tarve ja merkitys kasvaa. Tietous tuen saatavuudesta vaikuttaa ihmisen selviytymistapoihin ja -taitoihin muutostilanteissa. Ennakointi ja muutoksiin valmistautuminen edesauttavat selviytymään tilanteista sujuvammin ilman ylimääräistä stressiä. (Metteri, Haukka-Wacklin 2004, 54.) Sosiaalinen tuki vaikuttaa merkittävästi van- 22 hemmuuden laatuun ja vanhempana jaksamiseen. Sillä on vaikutusta vanhemmuuteen neuvojen, palautteen ja roolimallien kautta parantaen samalla vanhempien henkistä hyvinvointia. Crockenbergin (1988) mukaan sosiaalinen tuki voi vaikuttaa neljällä tavalla. Se vähentää perheen stressin määrää ja auttaa jaksamaan vaikeissa tilanteissa eteenpäin. Lisäksi se auttaa muodostamaan aiempaa toimivampia selviytymiskeinoja. Neljäntenä vaikutusprosessina emotionaalisen tuen on todettu ennakoivan hyvää vanhemmuutta. (Viljamaa 2003, 26.) 5.2 Sosiaalisen tuen muodot Sosiaalinen tukeminen voi olla emotionaalista, tiedollista, arvioivaa tai vertaistukea. Emotionaalinen tuki voi olla keskustelemista, kuuntelemista, kannustamista tai vaikkapa itsetunnon vahvistamista. (Mikkola 2006). Henkistä tukemista on lisäksi arvostaminen, välittäminen ja luottaminen. Tietotuki on neuvojen, ehdotusten ja ohjeiden antamista (Metteri, Haukka-Wacklin 2004, 56). Tiedollisen tuen tarjoamisella tarkoitetaan sananmukaisesti merkityksellisen informaation välittämistä. Arviointi tuen muotona käynnistää sen saajassa kognitiivisen prosessin, jonka perusteella hän voi ymmärtää paremmin omaa tilannettaan. (Mikkola 2006). Vahvistaminen, palautteen antaminen ja tasavertaisuus kuuluvat arviointitukeen. Konkreettinen tuki voi olla materiaalisen, taloudellisen tuen tai käytännön avun antamista. (Metteri, Haukka-Wacklin 2004, 56.) Ammattiauttajan antama sosiaalinen tuki poikkeaa läheisten antamasta tuesta. Asiakkaan tilanne ja yksilölliset tarpeet ohjaavat työntekijän toimintaa. Tilanteessa korostuvat ammattilaisen vuorovaikutusosaamistaidot ja ennakkoluulottomuus. Auttajan tehtävänä on luoda hyväksyvä ja luottavainen ilmapiiri, jossa asiakas kokee olonsa tasavertaiseksi ja turvalliseksi. Toimimalla asiakkaan peilinä, ammattilainen auttaa häntä jäsentämään ajatuksia ja tarpeita sekä kohtaamaan epävarmuuden tunteita. Yhdessä on mahdollista tarkastella asioita uusista ja erilaisista näkökulmista. Tilanteeseen voi sisältyä monenlaisia emotionaalisen tuen piirteitä. Vanhemmille, joilla on vähän saatavilla läheisverkoston tukea, ovat kuulluksi tuleminen ja välittämisen kokemus merkittäviä asioita. Ammattilaisen antama emotionaalinen tuki vahvistaa samalla asiakkaan omanarvontuntoa ja selviytymistä. Perheen sosiaalista verkostoa voidaan yhdessä ammattiauttajan avulla 23 vahvistaa ja käyttää sen selvityksen apuna esimerkiksi verkostokarttaa. (Järvinen ym. 2007, 104–106.) Samankaltaisessa elämäntilanteessa olevan henkilön antamaa sosiaalista tukea kutsutaan vertaistueksi, jonka avulla on mahdollista saada emotionaalista, tiedollista, arviointia sisältävää ja käytännöllistä apua (Honkanen 2008, 308). Vertaistuki on kokemusten ja tiedon jakamista ja vaihtamista samassa elämäntilanteessa olevien yksilöiden välillä. Sitä on mahdollista saada ja antaa usealla eri tavalla ja eri muodoissa kahden tai useamman henkilön kesken. (Nylund 2005, 198–199.) Ammatti-ihmisten antama tuki voidaan usein kokea riittämättömäksi tai sitä ei ole tarjolla sopivassa muodossa (Malin 2000, 17). Vertaistuen etuina on tasavertainen kohtaaminen ilman titteleitä, asiakas-asiantuntija asetelmaa tai muita identiteettimääritelmiä (Hyväri 2005, 214). Vertaisryhmään kuuluvia voi yhdistää ikä, sukupuoli, harrastus tai jokin muu sen hetkiseen elämänvaiheeseen liittyvä seikka. Ryhmän toiminnassa keskeisintä ei ole tuki ja auttaminen, vaan kokemusten vaihtaminen. (Hyväri 2005, 215.) Vertaisryhmässä jaettu tieto perustuu henkilökohtaisiin kokemuksiin ja se on vastavuoroista. Ryhmällä on voimistava vaikutus vahvistaa yksilön identiteettiä ja antaa uusia toimintamalleja ongelmien ratkaisuihin. (Malin 2000, 17–18.) 24 5.3 Vanhempien sosiaaliset verkostot Sosiaalinen verkosto muodostuu kaikista yksilön sosiaalisista suhteista ja yleisimmin siihen kuuluvat perhe, suku, ystävät ja tuttavat, joilla on merkitystä yksilölle. Perheen kaikilla jäsenillä on perheen yhteisen verkoston lisäksi oma henkilökohtainen verkostonsa. Sosiaalista verkostoa voidaan ajatella sosiaalisten suhteiden systeemiksi, joka auttaa yksilöä selviytymään erilaisissa elämän tilanteissa. Nämä vuorovaikutussuhteet antavat yksilölle henkistä tukea, aineellista apua ja palveluita, tietoa ja synnyttävät uusia ihmissuhteita. Sosiaalisen verkoston luomiseen vaikuttavat yksilön luonteenpiirteistä eniten sosiaaliset taidot, elämänkokemus ja kasvuympäristö. Sosiaalisen verkostoitumisen rakentumiselle on merkityksellistä ihmisen eri elämänvaiheisiin liittyvät tekijät ja sen toimintaa kuvaavat toistuvat yhteydenotot ja avoin tunneilmapiiri. (Järvinen ym. 2007, 112–113.) Maatalousyhteiskunnan yhteisölliset suurperheet ovat Suomessa viime vuosikymmenten kuluessa vaihtuneet teollisuus- ja palveluyhteiskunnan moderneiksi pienperheiksi. Entisajan perheyhteisön jäsenet huolehtivat toinen toisistaan muodostaen sosiaalisen turvaverkon. Tämän päivän perheet ovat haavoittuvampia ja tarvitsevat enemmän kodin ulkopuolista ja yhteiskunnan antamaa tukea. (Lämsä, 2010.) Ajallemme on tyypillistä entisaikojen yhteisöllisyyden vähentyminen. Työn ja opintojen perässä muutetaan vieraalle paikkakunnalle. Tämä on aiheuttanut sen, että aiemmin luodut sosiaaliset verkostot eivät ole samalla tavalla vanhempien käytössä. Isovanhemmat ja sukulaiset saattavat asua hyvinkin kaukana, eivätkä ole mukana lapsiperheiden arjessa. Sosiaalisen verkoston puuttuminen aiheuttaa henkistä pahoinvointia ja heikentää yksilön elämänhallinnan tunnetta. Elämänmuutos- ja kriisitilanteissa sosiaalisten verkostojen merkitys korostuu. Olisi suotavaa, että sosiaalinen verkosto olisi olemassa jo valmiina ennen mahdollisia elämän suuria muutostilanteita. (Järvinen ym. 2007, 112–113.) 5.4 Kolmas sektori vanhemmuuden tukena Kolmanteen sektoriin kuuluvat erilaiset organisaatiot, järjestöt, vapaaehtoistoiminta ja seurakuntien palvelut. Monet näistä järjestöistä tarjoavat palveluitaan internetissä. Lap- 25 siperheiden etuihin ja niiden palvelujen tuottamiseen ja edistämiseen ovat keskittyneet Mannerheimin lastensuojeluliitto, Väestöliitto ja Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Mannerheimin lastensuojeluliiton yksi toiminnan ydinalue on vanhemmuuden arvostaminen ja tukeminen. Järjestön vanhempainpuhelin ja -netti vastaa noin 800 yhteydenottoon vuosittain. Palveluihin voi ottaa yhteyttä nimettömänä ja ne tarjoavat luottamuksellista vertaistukea vanhemmalta toiselle. Murrosikäisten vanhempien yhteydenotot liittyvät useimmiten huoleen nuoren käyttäytymisen muutoksista sekä vanhemman omasta jaksamisesta. Koulutettu päivystäjä pyrkii auttamaan vanhempaa kuuntelemalla ja keskustelemalla hänen kanssaan, jolloin uusien näkökulmien löytyminen saattaa auttaa hankalissa tilanteissa. Vapaaehtoistyöntekijä voi ohjata vanhemman ammatillisten palveluiden piiriin, mikäli hän on itse kykenemätön auttamaan. Vanhempainnetti -sivut on suunnattu alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja ne sisältävät runsaasti tietoa nuoren kehityksestä ja hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä. Sivut tarjoavat lisäksi tietoa lapsiperheiden ja lasten kanssa toimiville ammattilaisille. (MLL 2010, 3–11.) Väestöliitto tukee murrosikäisen vanhemmuutta ”Murkun kanssa”- Internet -sivuilla, joille on koottu kattava tietopaketti liittyen vanhempia huolestuttaviin asioihin. Sivustoilla käsitellään vanhemmuutta monipuolisesti ja vanhemmat voivat hakea sieltä tietoa vanhemmuuteen liittyvissä kysymyksissä. Vanhemmat voivat hyödyntää muiden samassa elämäntilanteessa olevien vanhempien antamia vinkkejä sekä kertoa omia hyviä käytäntöjään muille vanhemmille. (Väestöliitto 2012.) Kolmannen sektorin toimijoista seurakunnat toimivat perhetyön ja vanhemmuuden tukena ja yhteistyökumppaneina. Perhekerhojen ja leirien lisäksi seurakuntien tarjoamia tukitoimintamuotoja ovat kirkon perheasian neuvottelukeskuksen palvelut, jossa annetaan tukea ja keskusteluapua perheen kohtaamissa erilaisissa elämän kriiseissä. Koulutetun perheneuvojan palvelut ovat maksuttomia ja avoimia myös kirkkoon kuulumattomille. (Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2012.) 26 5.5 Koulu vanhemmuuden tukena Lapsen kasvatusvastuu kuuluu ensisijaisesti vanhemmille. Heidän kasvatustehtäväänsä ovat tukemassa koulun ja oppilashuoltoryhmän kanssa tehtävä yhteistyö. Yhteistyön edellytyksenä on vanhemmuuden kunnioittaminen. (Honkanen & Suomala 2009, 34– 35.) Koulun rehtori luo linjan ja suuntaviivat kodin ja koulun väliselle yhteistyölle, mutta opettajan ja luokanvalvojan rooli sen toteutuksessa on merkittävä. Opettajan tehtäviä opetuksen ohella on turvata oppilaan oppimisympäristö, tukea vanhempia kasvatustehtävässä ja opastaa lasta yhteiskunnan jäseneksi. (Mäkelä-Rönnholm 2006, 51.) Yhteistyö on yleisesti tiedon välittämistä lähinnä koulusta kotiin päin. Koulun ja kodin välisen yhteistyön yksilöllistymisen yleistyessä on samanaikaisesti vanhempien verkostoituminen vähentynyt. (Metso 2004, 195.) Ala-asteella kahdenkeskinen keskustelu opettajan kanssa järjestyy yleensä helposti, mutta yläasteella yhteydenpito vähenee. Vanhemmat olisivat edelleen ajoittain halukkaita tapaamaan luokanvalvojan, mutta yläasteella vanhempien on vaikeampi hahmottaa kenelle asioiden hoitaminen kuuluu. Kun ensitapaaminen on ollut positiivinen, olisi yhteydenotto helpompaa ongelmien ilmetessä. (Metso 2004, 120–121.) Honkanen jaSuomala (2009, 34–35) puhuvat ennakoivasta mallista, jonka mukaan yhteydenpito kodin kanssa tulisi aloittaa jo ennen kuin koulussa on tapahtunut mitään huolta herättävää. Mallin mukaisesti opettaja ottaa henkilökohtaisella tasolla yhteyttä vanhempiin luomalla heihin avoimen keskusteluyhteyden, jonka avautumisen myötä madaltuu samalla vanhempien kynnys yhteydenottoon kouluun päin, mikäli jotain huolestuttavaa ilmenee. Koulun tulee kunnioittaa perheen toimintatapoja, kulttuuria ja asiantuntijuutta luoden kasvatuksellinen yhteistyö perheen kanssa nuoren parhaaksi. Koulussa pyritään tukemaan vanhemmuutta ja vanhempana toimimista järjestämällä tiedonantotilaisuuksia ja vanhempainiltoja koulunkäyntiin ja oppilaan ikävaiheeseen liittyvistä ajankohtaisista asioista. Vanhempien tapaaminen on yksi keino tutustua oppilaaseen ja saada samalla arvokasta tietoa siitä, millaista tukea koulu voisi heille tarjota. (Metso 2004, 116, 120.) Koulu voi tukea vanhemmuutta keskustelemalla vanhemman kanssa lapsen kehitysvaiheeseen, kasvatukseen ja käytännön ongelmiin kuten oppimisvaikeuksiin vaikuttavista asioista. Vanhempien vaikeiden jaksamisongelmien ilmetessä voidaan heille ehdottaa terapian mahdollisuutta emotionaalisen tuen muotona tai maini- 27 ta lepo- ja virkistysmahdollisuuden järjestämisestä voimavarojen kartuttamiseksi. (Honkanen & Suomala 2009, 34–35.) Vanhempi saattaa myös itse oivaltaa avun tarpeensa, kun häntä autetaan huomaamaan, että hänen ongelmansa vaikuttaa negatiivisesti muihin perheenjäseniin lisäten heidän pahoinvointiaan (Hietanen-Peltola 2008, 58). 5.5.1 Oppilashuoltoryhmä vanhemmuuden tukena Kodin ja koulun välistä yhteistyötä on tukemassa lisäksi oppilashuoltoryhmä, jonka moniammatillisen tiimin muodostavat koulun arjessa toimivat eri alojen asiantuntijat. Oppilaitoksen sisäiseen yhteistyöryhmään voivat kuulua opettajat, opinto-ohjaaja, kouluterveydenhoitaja, kuraattori, koululääkäri, psykologi, rehtori, apulaisrehtori ja erityisopettaja. (Honkanen & Suomala 2009, 76.) Oppilashuoltoryhmällä on keskeinen tehtävä psykososiaalisen hyvinvoinnin tukemisessa ja arvioinnissa. Ryhmä käsittelee haastavia ongelmatapauksia kuten oppilaan sosiaalisia vaikeuksia. (Pesonen 2006, 84.) Siirtymävaiheessa oppilashuoltoryhmä tekee ulkoista yhteistyötä yläkoulun oppilashuoltoryhmän jäsenten kanssa. Mukana voivat lisäksi olla esimerkiksi alueella työskentelevä nuorisotyöntekijä tai terveydenhuollon erityisasiantuntijoita. 5.5.2 Kouluterveydenhoitaja vanhemmuuden tukena Kouluterveydenhuoltolain uusimmassa asetuksessa (338/2011) on koululaisten terveysneuvonnan ja terveystarkastusten osalta painotettu aiempaa enemmän suunnitelmallisuutta, yhteneväisyyttä ja perheiden tarpeisiin vastaamista. Asetuksen mukaan koululaisten määräisaikaistarkastuksissa on arvioitava koko perheen hyvinvointi vanhempia haastatellen sekä suullisesti että kyselylomakkeella. Oppivelvollisuusikäisten perusvuositarkastusten lisäksi järjestetään laajat terveystarkastukset 1., 5. ja 8.-luokan oppilaille. Vastaanotolle tulee kutsua molemmat vanhemmat, joiden suostumuksella opettajalta pyydetään arvio lapsen selviytymisestä ja hyvinvoinnista. Erityistilanteissa otetaan huomioon eri tahojen arvio lapsen psykososiaalisesta kehityksestä. Terveydenhoitaja ja vanhemmat kartoittavat vastaanotolla yhteistyössä lapsen ja hänen perheensä terveys- ja 28 hyvinvointitilanteen sekä perheen tai palvelujärjestelmän esiin tuomat tuen tarpeet ja niihin liittyvät tarvittavat jatkotoimenpiteet. Tavoitteena ovat lapsen ja hänen perheensä varhaisen tuen tarpeen tunnistaminen, sen oikea-aikainen järjestäminen ja kohdentaminen sitä tarvitseville. Pyrkimyksenä on koko perheen voimavarojen, terveyden ja hyvinvoinnin vahvistamisen ja edistämisen ohella ehkäistä syrjäytymistä ja kaventaa terveyseroja. (Pelkonen 2012.) Koulun terveyden edistämistyö edellyttää perheen huomiointia ja mukaan ottamista lapsen terveyden edistämiseksi. Perhekeskeisyyden merkitystä kouluterveydenhuollossa on tutkinut Mäenpää (2008). Hän on kehittänyt perhehoitotieteellisen, substantiivisen teorian terveydenhoitajan ja perheiden yhteistyöstä lapsen terveyden edistämiseksi. Tutkimuksen mukaan lapsen hyvinvointiin voivat vaikuttaa positiivisesti tai negatiivisesti lapsen perhe ja sen jäsenten keskinäiset suhteet. Kouluterveyspäivien julkaisussa (Hietanen-Peltola 2008, 58) korostetaan myös kouluterveydenhuollon merkittävää roolia toimia rinnalla kulkijana ja olla tukemassa perhettä ja vanhemmuutta kasvatustehtävässä. Tehokas tiedottaminen on merkittävä tekijä koulun ja perheen välisen yhteistyön syntymiselle. Luottamussuhteen saavuttamiseen vaaditaan molemminpuolista kunnioitusta ja huomavaisuutta, jolloin yhteydenottokynnys samalla madaltuu. Kouluterveydenhoitajan tiedustellessa vanhemmilta muistakin kuin lapseen liittyvistä huolista, mahdollistaa hän yhteisen keskusteluhetken. Keskustelu voi edesauttaa ymmärtämään paremmin perheen tilannetta ja avata vanhemmille uusia näkökulmia perheen hyvinvoinnin lisäämiseksi. Kouluterveydenhuollon toimintaa ohjaavissa suosituksissa perhekeskeisyys on nostettu tärkeäksi arvoksi, mutta käytännön toteutus jää useimmiten vaillinaiseksi johtuen terveydenhoitajien puutteellisesta perhetyön koulutuksesta, arjen kiireestä ja resurssien puutteesta. (Hietanen-Peltola 2008, 58.) Terveydenhoitajan työn vaativuustasoon on osaltaan vaikuttanut tämän päivän erilaisten perhemuotojen yleistyminen. Samalla perheiden ongelmat ovat monimutkaistuneet ja niiden työstäminen vaatii aiempaa enemmän pitkäjänteisempää paneutumista, moniammatillista yhteistyötä sekä tietotaitoa hyödyntää näyttöön perustuvia menetelmiä. (Pelkonen & Kolimaa, 2010, 33.) Useammat tutkimustulokset tukevat näkemystä siitä, että käytännön kokemus ja suositukset eivät tänä päivänä kohtaa. Mäenpään tutkimuksessa (2008, 73) korostui vanhem- 29 pien saama riittämätön tuki kouluterveydenhoitajalta. Lapsen terveyden tukemiseen kaivattiin enemmän konkreettista ohjausta ja yhtenä tärkeänä tukimuotona toivottiin parempia mahdollisuuksia keskusteluihin. Muuttuvaan vanhemmuuteen tarvitaan tukea varsinkin lapsen siirtymäkausissa, joihin kuuluvat lapsen koulun aloittaminen, murrosikä ja alakoulusta yläkouluun siirtyminen. Lapsen itsenäistyminen murrosiän kynnyksellä aiheuttaa perheissä ongelmia, jolloin vanhemmat erityisesti toivoisivat terveydenhoitajalta ohjauksellista tukea. Kouluterveydenhoitajan aktiivinen osallistuminen vanhempainryhmien toimintaan edesauttaa vanhempia näkemään omia vahvuuksiaan samalla voimavaraistaen heitä vanhemmuudessaan. Vanhempien mukaan terveydenhoitajalle olisi tilaa ja tarvetta heidän turvaverkostossaan. Peruskoululaisten vanhempien barometri-kyselyssä (Suomen Vanhempainliitto ry, 2011) peräti kolmasosa vanhemmista ilmoitti olevansa tyytymätön kouluterveydenhuollon ja vanhempien väliseen yhteistyöhön. 30 6 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET Opinnäytetyössämme tarkoituksena on selvittää Ylästön 6.-luokkalaisten vanhempien ajatuksia sekä tuen tarpeita ja muotoja siirtymävaiheessa. Lapsen kehitysvaihe siirtymässä muuttaa samalla vanhemmuutta ja siitä syystä haluamme selvittää uuden elämäntilanteen mukanaan tuomia vanhemmuuden näkökulmia, siihen liittyviä myönteisiä ja haasteelliseksi koettuja asioita. Tutkimuskysymyksiämme ovat Millaisia ajatuksia vanhemmilla on lapsen siirtymävaiheesta? Millaisia myönteisiä asioita liittyy vanhemmuuteen siirtymävaiheessa? Millaisia haasteellisia asioita liittyy vanhemmuuteen siirtymävaiheessa? Millaisia tuen muotoja ja tarpeita vanhemmuuteen kuudesluokkalaisten vanhemmat kaipaavat siirtymävaiheessa? 31 7 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 7.1 Tutkimusympäristö Teimme tutkimuksemme Länsi-Vantaan Ylästön alakoulussa. Ylästöä asuinpaikkana kuvaavat hyvin adjektiivit kylämäinen ja yhteisöllinen. Pientalovaltainen ja lapsiperheiden suosima Ylästö on muuttovoittoinen asuinalue, vuonna 2010 asukkaita oli reilut 4600. Ylästön vuonna 2008 valmistunut alakoulu käsittää luokat 1.–6. Oppilaita on noin 520 ja henkilökuntaa noin 40. Perusopetuksen lisäksi koulussa on kuusi erityisluokkaa ja vuosiluokilla 3–6 on mahdollisuus saada musiikkipainotteista opetusta. Koulun keskeisimpiä arvoja ovat yhteisvastuullisuus, kiireettömyys, sitoutuneisuus ja rehellisyys. (Vantaan kaupunki 2011.) Ylästössä ei ole yläastetta ja suurin osa oppilaista siirtyy yläkouluun Vantaankoskelle. 7.2 Tutkimuksen kohderyhmä Tutkimuksen kohderyhmään valitaan ainoastaan sellaiset henkilöt, joilta otaksutaan saavan parhaiten tietoa tutkittavasta aiheesta (Tuomi & Sarajärvi 2009, 86). Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Ylästön 6. luokkalaisten vanhempien ajatuksia sekä tuen tarpeita ja muotoja siirtymävaiheessa. Kohderyhmään valitsimme 60 Ylästön koulun perusopetukseen osallistuvaa 6.-luokkalaisten vanhempaa kolmelta luokalta: 6A, 6D ja 6E. Valitsimme nämä luokat koulun rehtorin suosituksesta. Yhteistuumin jätimme tutkimuksen ulkopuolelle koulun musiikkiluokan ja erityisluokan. 7.3 Ylästön alakoulun käytänteet siirtymävaiheessa Tutkimustyömme alkuvaiheessa vierailimme Ylästön alakoulussa ja Vantaankosken yläkoulussa. Ylästön alakoulun tapaamisessa olivat mukana koulun terveydenhoitaja ja koulukuraattori. Vantaakosken tiedonhakukäynnillä paikalla olivat puolestaan apulaisrehtori, terveydenhoitaja ja koulukuraattori. Saimme heiltä taustatietoja tutkimukseemme Ylästön koulun siirtymävaiheen käytännöistä. Koulut tekevät yhteistyötä siirtymä- 32 vaiheen onnistumiseksi. Yksi merkittävimmistä käytänteistä ovat siirtoneuvottelut, joissa ulkoisen yhteistyön avulla mietitään yläkoulun luokkajakoja ja muita siirtymään liittyviä konkreettisia asioita. Siirtoneuvotteluissa terveydenhoitajalla on oma tärkeä roolinsa. Vanhemmat saavat jo 6. luokan keväällä tiedon lastensa tulevista opetusryhmistä. Vanhemmille järjestetään kuudennella luokalla ja heti 7. luokan alkuvaiheessa vanhempainillat, joissa korostuu siirtymävaiheen käsittely. Vantaankoskella järjestetään vanhemmille kodin ja koulun välinen yhteistyöpäivä yläkouluun siirtymisen jälkeen. Molempien koulujen yhteinen vanhempainyhdistys Vatu ry järjestää kerran vuodessa vanhempainillan. Vanhempainvartteja opettajan kanssa järjestetään yleisesti molemmissa kouluissa. Päivittäin käytössä on sähköinen tiedonvälitysjärjestelmä Wilma, jonka avulla vanhemmat saavat yleisiä tiedotteita ja henkilökohtaista informaatiota lapsen koulunkäynnistä. Yhteydenotto toimii Wilman välityksellä molemmin suuntaisesti. Oppilaille siirtymävaiheen sujumiseen on luonnollisesti järjestetty monipuolisesti enemmän tiedollista ja toiminnallista apua. Otimme vielä erikseen yhteyttä sähköpostitse Ylästön koulun terveydenhoitajaan ja tiedustelimme hänen ja vanhempien välisestä yhteistyöstä siirtymävaiheessa. Terveydenhoitajan mukaan hän lähettää oppilaan mukana kirjallista viestiä vanhemmille tai keskustelee tarvittaessa puhelimitse heidän kanssaan, koska sähköinen viestintä vanhemmille oppilaan terveystiedoista on tietoturvasyistä kiellettyä. Terveydenhoitaja huolehtii oppilaan terveystietojen siirtymisestä yläkouluun huomioiden kokonaisvaltaisesti erityistä tukea ja seurantaa tarvitsevat oppilaat. Lisäksi terveydenhoitaja osallistuu koulun oppilashuoltoryhmään ja on mukana vanhempainilloissa. 7.4 Aineiston keruu Tutkimuksessa käytetään sellaisia menetelmiä, joissa tutkittavien ääni tulee kuulluksi. Tietty kohderyhmän valinta on tarkoituksenmukaista. Aineiston tulkinnassa huomioidaan tapauksen ainutlaatuisuus. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2010, 164.) Valitsimme lomakehaastattelun tutkimuksemme aineiston hankintamenetelmäksi, koska meistä se 33 tuntui olevan yksinkertaisin tapa kerätä ja koota tietoa kiireisiltä kuudesluokkalaisten vanhemmilta. Tutkimuksen onnistumisen kannalta on merkittävää paneutua lomakkeen laadintaan ja kysymysten muotoilun tarkkaan suunnitteluun. Kyselylomakkeessa käytettävät monivalintakysymykset saattavat sitoa vastaajan liikaa valmiiksi annettuihin vaihtoehtoihin. Sen sijaan avoimien kysymysten avulla vastaajat saavat kertoa vapaammin, mitä he kysytystä asiasta ajattelevat. (Hirsjärvi ym. 2009, 198, 201) Puolistrukturoidussa lomakehaastattelussa kysymykset on asetettu kaikille vastaajille samalla tavoin. Erona strukturoituun haastatteluun valmiita vastausvaihtoehtoja ei kuitenkaan anneta, vaan vastaaja saa vastata kysymyksiin omin sanoin. (Eskola & Suoranta, 1998, 87.) Lomakehaastattelussa kysymysten tulee pohjautua tutkimuksen tarkoitukseen ja ongelman asetteluun. Perustelut kysymyksille pitäisi löytyä siis tutkimuksen viitekehyksestä ja siitä, mitä tutkittavasta ilmiöstä jo valmiiksi tiedetään. (Tuomi & Sarajärvi, 2009, 75.) Laadimme haastattelulomakkeeseen kysymykset tutkimuskysymystemme pohjalta. Kyselylomake oli kaikille vastaajille identtinen. Pyrimme laatimaan kysymyksistä mahdollisimman yksinkertaiset ja selkeät, jolloin ne olivat helposti ymmärrettäviä ja niihin oli helppo vastata. Monivalintakysymysten sijaan päädyimme käyttämään kyselylomakkeessa pääosin avoimia kysymyksiä, joissa esitettiin vain kysymys ja jätettiin tyhjä tila vastauksille. Viimeisen kysymyksen eri osioissa käytimme monivalintakysymyksiä, koska halusimme eritellympää tietoa. Kyselylomakkeen liitteeksi laadimme vanhemmille saatekirjeen, jossa yhteystietojemme lisäksi kerroimme tutkimuksen tarkoituksesta ja tavoitteista. (Liitteet 1 & 2) Tutkimuksemme suorittamiseen tarvitsimme tutkimusluvan, jota anoimme Vantaan kaupungilta. Lupaa varten laadimme tutkimussuunnitelman, jonka toimitimme kaupungin sivistystoimen perusopetuksen johtajalle yhdessä tutkimuslupahakemuksen, kyselylomakkeen ja vanhempien saatekirjeen kanssa. Tutkimuksen toteuttamisessa on huomioitava käytännön järjestelyt ja toimet. On tarkkaan suunniteltava kuinka tutkimusaineisto kerätään ja hankittava siihen tarvittava materiaali. Huomiota tulee kiinnittää käytettävissä olevaan aikaan ja kohderyhmän tavoitet- 34 tavuuteen. Aineistonkeruun järjestelyistä on etukäteen sovittava siihen liittyvien tahojen kanssa. (Hirsjärvi ym. 2009, 177–178.) Sovimme Ylästön koulun rehtorin kanssa tutkimuslomakkeiden toimittamisesta vanhemmille. Pyysimme etukäteen luokkien opettajia informoimaan vanhempia tutkimuksen suorittamisesta Wilma-järjestelmän kautta. Veimme paperiset lomakkeet koululle kirjekuorissa ja jaoimme ne valittujen luokkien opettajille yhdessä rehtorin kanssa. Luokissa kerroimme oppilaille tutkimuksesta ja pyysimme heitä toimittamaan kirjekuoret vanhemmille. Ohjeistimme oppilaat palauttamaan lomakkeet niille tarkoitetuissa tyhjissä kirjekuorissa määräaikaan mennessä takaisin opettajilleen. Vastausaikaa lomakkeiden täyttämiseen annoimme pari viikkoa, jota myöhemmin jatkettiin vielä viikolla. Oppilaat palauttivat kyselylomakkeet kouluun, josta noudimme ne käsiteltäviksemme. 7.5 Aineiston analysointi Saadun tiedon analyysi, tulkinta ja johtopäätösten teko on tutkimuksen ydinseikka. Siihen tulisi tähdätä jo tutkimuksen teon alkuvaiheessa. Aineiston analysointimenetelmiä on useita. Tutkimuksen tavoitteet ja aineiston luonne määräävät analysoinnin valintamenetelmät. Analysointivaiheessa selvitetään, millaisia vastauksia tutkimuskysymyksiin on saatu. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2010, 221–224.) Käytämme tutkimuksessamme aineistolähtöistä sisällönanalyysia, koska pyrimme löytämään vanhempien vastauksista yhtäläisyyksiä ja samankaltaisia näkemyksiä. Sisällönanalyysi (Tuomi & Sarajärvi 2009, 91–93) on laadullisen tutkimuksen perusanalyysimenetelmä. Sitä voidaan käyttää yksittäisenä metodina tai väljästi teoreettisena kehyksenä. Yleensä laadullisesta tutkimusaineistosta löytyy paljon mielenkiintoista materiaalia, mutta rajaaminen on ehdottoman tärkeää. Aineisto läpi käydään ja siitä otetaan käsittelyyn tutkimukseen vaikuttavat merkityksellisimmät ilmiöt ja asiat. Se mikä on keskeisintä ja mitä kannattaa juuri kyseisessä tutkimuksessa hyödyntää, nousee esiin tutkimuksen tarkoituksesta, tutkimusongelmasta tai tutkimustehtävästä. Seuraavaksi eroteltu aineisto luokitellaan, teemoitellaan tai tyypitellään. Lopuksi kirjoitetaan raportoitu yhteenveto. 35 Aineistolähtöisen prosessointianalyysi käsittää kolme eri vaihetta. Ensimmäinen niistä on redusointi, jolla tarkoitetaan pelkistettyjen ilmaisujen etsimistä ja listaamista. Samalla aineistosta karsiutuu pois kaikki epäolennainen. Toinen vaihe on klusterointi eli ryhmittely. Aineistosta koodatut alkuperäisilmaukset käydään läpi tarkasti ja etsitään samankaltaisuuksia ja/tai eroavaisuuksia. Samaa asiaa tarkoittavat käsitteet ryhmitellään eri luokkiin ja annetaan luokalle sen sisältöä kuvaava käsite. Abstrahointi eli teoreettisten käsitteiden luominen on aineistoanalyysin viimeinen vaihe. Sillä tarkoitetaan olennaisimman tutkimustiedon erottelua ja valikoidun tiedon perusteella muodostetaan teoreettisia käsitteitä. Abstrahoinnissa luokituksia yhdistellään niin pitkälle kuin se aineiston sisällön näkökulman kannalta on mahdollista. Sisällönanalyysi perustuu tulkintaan ja päättelyyn, jossa edetään empiirisestä aineistosta kohti käsitteellisempää näkemystä tutkittavasta ilmiöstä. Sen pohjalta tutkija muodostaa mallin, käsitejärjestelmän, käsitteet tai kuvaavat teemat. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 108–113.) Kyselylomakkeita palautettiin yhteensä 14. Aloitimme aineiston analysoinnin lukemalla vastaukset tarkasti läpi useaan kertaan. Sen jälkeen kokosimme kysymyksiin saadut vastaukset luettelonomaisesti omiin ryhmiinsä. Tämän jälkeen merkitsimme samaa tarkoittavat asiat käyttämällä niihin yhtäläistä merkitsemistekniikkaa. Seuraavaksi ryhmittelimme samaa tarkoittavat asiat omiin kategorioihinsa. Etsimme niistä yhtäläisyyksiä ja pohdimme niiden sisällön merkitystä pelkistämällä ilmaisuja yksinkertaisempaan muotoon. Samaa asiaa tarkoittavan sisällön kuvasimme yläkäsitteiden alle. Yläkäsitteille määrittelimme omat pääluokat, jotka kaikki liitimme niitä kuvaavan yhdistävän luokan alle. Nämä yhdistävät luokat vastaavat tutkimuskysymyksiämme. Havainnollistamme kolmen ensimmäisen kysymyksen vastausten jäsentelyä ja siinä käytettyjä käsitteitä kaavioilla. Neljännen kysymyksen vastaukset olemme analysoineet määrällisesti ja luoneet siitä pylväsdiagrammin. 36 Vanhempien ajatuksia siirtymävaiheessa Myönteinen suhtau- Neutraali suhtautu- tuminen minen Toiveikkuus ja uteliai- Elämänvaiheen tut- Huolestuneisuus suus uutta elämänvaihet- tuus lapsen selviytymisestä Siirtymävaihe koettu per- Koulumatkan, -ympäristön ja heessä jo aiemmin kaveripiirin muutokset Epäröivä, varauksellinen suhtautuminen ta kohtaan Jännittävä muutos. Mielenkiintoinen aika. Hyvillä mielin. KUVIO 1. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen vastausten kategoriointi 37 KUVIO 2. Toisen ja kolmannen tutkimuskysymysten vastausten kategoriointi 38 8 TUTKIMUSTULOKSET 8.1 Vanhempien ajatuksia siirtymävaiheessa Tiedustellessamme vanhempien ajatuksia siirtymävaiheessa, nousi vastauksista selkeästi esiin kolme erityyppistä suhtautumistapaa. Ensimmäinen suhtautumistapa oli myönteinen. Vastauksista heijastuu innokkuus ja uuden elämänvaiheen jännittävyys. Mielenkiinnolla ja ihan hyvillä mielillä odotamme yläasteen alkua. Tuo jotain uutta mielenkiintoista. Vähän jännittävääkin. Ihan normaali elämänvaihe, jännittävää osaltaan. Siirtymävaiheeseen neutraalisti suhtautuvilla vastaajilla oli jo ennestään kokemuksia vaiheesta, koska perheessä oli vanhempia lapsia. Heidän vastauksistaan ei noussut esiin mitään huolen aiheita tai muita erityisiä tuntemuksia. Jo kolmas lapsi menossa yläasteelle ja kaikki sikäli tuttua. Luottavainen mieli lapsen aloittaessa yläasteen. Meille on jo tuttu tilanne, koska vanhempi lapsemme jo käynyt yläasteen. Ei mitään erikoista. Isoveli on jo käynyt saman tien läpi, ja hyvin meni. Kolmas ryhmä suhtautui asiaan epäröivästi ja varauksellisesti. Vastauksista ilmenee huolestuneisuus uuden elämänvaiheen mukanaan tuomista muutoksista. Eniten huolta herättivät lapsen kaveripiirin mahdollinen muuttuminen sekä muutokset kouluympäristössä ja koulumatkassa. Uusi koulu kauempana kotoa ja kaveripiirin muuttuminen huolestuttavat hieman 39 Toivoisin, että vanhat kaverisuhteet säilyisivät, että ainakin osa luokasta pysyy yhdessä. Bussilla kulkeminen opeteltava. Hieman askarruttaa se, että hän siirtyy tutusta ympäristöstä ja omasta luokasta isoon (huonokuntoisempaan) kouluun, joka on paljon kauempana kodista. 8.2 Vanhemmuuteen liittyvät myönteiset asiat siirtymävaiheessa Lähes kaikki vastaajat olivat maininneet jotain positiivista tämän hetkisestä vanhemmuudestaan ja kuvailleet vastauksissaan tarkemmin syitä tyytyväisyyteen. Vanhemmuuden tämän hetkiseen sujuvuuteen tuntui eniten vaikuttavan hyvä ja avoin keskusteluyhteys lapsen kanssa. Mielestämme tämä kertoo vuorovaikutuksen toimivuudesta. Ollaan avoimia, ja jutellaan paljon asioista ja ollaan tavoitettavissa ja läsnä. Keskusteluyhteys lapsen kanssa, hyvä asia, että ei ole ongelmia. Toistaiseksi keskusteluyhteys on hyvä ja lapsi tottelee vielä, kun huomaa, ettei saa periksi.. Osa vastaajista mainitsi yleisesti kaiken sujuvan tällä hetkellä hyvin. Joidenkin mielestä arjen sujuminen ja rutiineista kiinni pitäminen vaikuttivat positiivisesti vanhemmuuteen. Kaikki on ok. Perusarki, rutiineista kiinni pitäminen. Arki sujuu hyvin. 8.3 Vanhemmuuteen liittyvät haasteet siirtymävaiheessa Vanhemmuuden haasteista vanhemmat kertoivat mielellään ja avoimesti, sillä lähes kaikki kyselyyn osallistujat olivat huomioineet tämän kysymyksen. Haasteellisimmaksi koettiin lapsen alkanut murrosikä ja siihen liittyvät käytösongelmat. 40 Osata hoitaa oikein murrosikäisen kiukut ja muut mielenilmaisut. Ehkä lähestyvä murrosikä toisinaan koettelee. Lapsen näkökulmaan asettautuminen. Muita siirtymävaiheen haasteita vanhemmuudessa oli yhteisen ajan riittämättömyys. Tämä tuli ilmi yhdessä vastauksessa vanhemman toiveena osallistua enemmän lapsen koulu- ja harrastustoimintaan. Puolestaan yksi vastaaja toivoi enemmän aikaa keskustelutuokioille lapsen kanssa. Ajan riittävyys Ajan antaminen. Koulu- ja harrastustoimintaan osallistuminen. ... arki on välillä haasteellista... 8.4 Vanhemmuuden tuen tarpeita ja muotoja siirtymävaiheessa Tiedustelimme vanhempien tarvetta keskustella siirtymävaiheessa jonkun koulun henkilökuntaan kuuluvan kanssa. Tähän kysymykseen lähes kaikki vastasivat, että keskustelutarvetta ei ole. Kaksi vastaajaa kertoi keskusteluyhteyden olevan jo valmiina. Näissä vastauksissa mainittiin koulupsykologi, opettaja ja kuraattori. Puhumme jo kuraattorin kanssa aina tarvittaessa lapseen liittyvistä asioista. Koulupsykologi ja opettaja. Olen itse ottanut yhteyttä... Vastauksissa vanhempien halukkuudesta keskustella samassa elämäntilanteessa olevien henkilöiden kanssa ilmenee toive vaihtaa ajatuksia muiden vanhempien kanssa. Esiin 41 tulivat vanhempien tarve keskustella yläasteelle siirtymisestä ja yleisistä lapsen ikävaiheeseen liittyvistä asioista. On mukava vaihtaa kuulumisia toisten koulukavereiden äitien kanssa, painiskellaan samojen asioiden kanssa. Kavereiden vanhempien, yhteisistä pelisäännöistä. Keskustelemme luokkalaisten vanhempien kanssa siirtymisestä ja luokkavalinnoista jo nyt. Vanhempien lisätiedon tarve siirtymävaiheessa huomioitiin tutkimuksessa kysymällä keneltä vanhemmat tietoa haluaisivat, millaista tietoa ja millaisessa muodossa. Vastaajista kolme toivoisi saavansa lisätietoa tulevalta yläkoululta. Tiedonlähteiksi ensisijaisesti mainittiin vanhempainillat. Tämän lisäksi parissa vastauksessa nousi esiin tutustumiskäynti ja esitteet. Vanhempainillat on hyviä. Tutustumiskäynti. Käy järjestetyissä tilaisuuksissa, soittaa ja kysyy. Kyselyssä huomioitiin vanhempien tarve palautteen ja arvion saamisesta siirtymävaiheessa tiedustelemalla, keneltä he sitä haluaisivat saada, millaisiin asioihin liittyen ja millaisessa muodossa niitä tulisi antaa. Opettajan ja luokanvalvojan antama palaute ja arviointi koettiin kaikkein tärkeimmäksi. Vastausten perusteella vanhemmat olivat kiinnostuneita saamaan palautetta ja arviointia lapsen koulunkäynnin sujumisesta uudessa koulussa sekä yläkoulun mukanaan tuomista käytänteistä. Jos on jotain sellaista palautetta, jonka opettaja katsoo tärkeäksi vanhemmille kertoa. Kirjallisena. Koulun alussa kaikesta käytäntöön liittyvistä asioista, koulun sujumisesta jne. 42 Mahdollisia suosituksia linjasta ym. Oheisella pylväsdiagrammilla havainnollistamme kuudesluokkalaisten vanhempien tuen tarpeita. Kuviosta voidaan havaita, että vanhemmat kaipaavat siirtymävaiheessa vähiten keskustelutukea ja eniten arviointitukea. 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Keskustelutuki Vertaistuki Tietotuki Arviointituki KUVIO 3. Pylväsdiagrammi vanhempien tuen tarpeiden jakautumisesta 8.5 Yhteenveto tutkimustuloksista Tutkimuksen perusteella vanhempien ajatuksia siirtymävaiheessa voidaan kuvata käsitteillä myönteinen, neutraali ja varauksellinen. Myönteistä suhtautumistapaa vastauksissa ilmensi toiveikkuus ja uteliaisuus uutta elämänvaihetta kohtaan. Siirtymävaiheen kokeminen perheessä jo aiemmin vanhemman lapsen kohdalla toi esiin neutraalisen suhtautumisen elämänvaihetta kohtaan. Kolmannesta vastauskategoriasta heijastui vanhempien epävarmuus ja huoli lapsen pärjäämisestä yläkoulun alkaessa. Esimurrosikäisen vanhemmuudessa hyvin toimiviksi asioiksi koettiin vuorovaikutus lapsen kanssa ja perheen elämänhallinta. Onnistumisen kokemuksia elämänhallinnasta tuotti ensisijaisesti arjen sujuvuus. Haasteita vanhemmuuteen toivat yhteiseen ajankäyttöön nuoren kanssa liittyvät tekijät. Lisäksi lapsen kehitysvaiheen mukanaan tuomat 43 muutokset aiheuttivat hämmennystä ja uusien kasvatusnäkemysten tarkastelua suhteessa esimurrosikäiseen. Kyselyistä ilmeni, että kuudennen luokan kevätlukukaudella vanhemmat eivät kaivanneet keskustelutukea siirtymään liittyen. Sitä vastoin arviointitukea tulevasta yläkoulusta toivottiin seuraavana lukukautena lapsen koulunkäynnin sujuvuuteen liittyen. Palautetta haluttiin saada ensisijaisesti nuoren uusilta yläkoulun opettajilta. Kokemusten vaihtaminen muuttuvassa elämäntilanteessa muiden vanhempien kanssa koettiin tärkeäksi. Informaatio- eli tietotukea siirtymävaiheesta vanhemmat toivoivat vanhempainiltojen ja yläkouluun tutustumiskäynnin merkeissä. 44 9 POHDINTA 9.1 Tutkimuksen eettisyys Hyvä tieteellinen käytäntö eettisine menettelytapaohjeineen ja periaatteineen on hyvän tutkimuksen tunnusmerkki. Rehellisyyden lisäksi hyvään tieteelliseen käytäntöön kuuluu tutkijan noudattama huolellisuus ja tarkkuus tutkimustyössä, tulosten arvioimisessa ja niiden esittämisessä. Tutkimuksen perustana tulee olla ihmisarvon kunnioittaminen. (Hirsijärvi ym. 2010, 23–24.) Tutkimuksen eettisiä ongelmia ovat tavallisesti tutkimuslupaan, tutkimusaineiston hankintaan, säilyttämiseen ja käyttämiseen liittyvät kysymykset. (Eskola & Suoranta 1998, 52–53.) Hyvässä tutkimuksessa tulee huomioida aiheeseen liittyvät aikaisemmat tutkimustulokset ja käyttää niitä asianmukaisesti omassa tutkimuksessa. On eettisesti oikein tuoda esiin tutkimusten alkuperäiset tekijät ja käyttää oikeaoppista lähdeviittaustekniikkaa. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 133.) Tutkimusta tehdessämme olemme pyrkineet noudattamaan hyvän tieteellisen käytännön menettelytapoja. Tähän liittyy tutkimusluvan anominen, jonka Vantaan kaupunki meille myönsi Ylästön alakoulun rehtorin sitä puoltaessa. Kyselylomakkeiden mukana lähetimme oppilaiden vanhemmille saatekirjeen, jossa kerroimme tutkimuksen tarkoituksesta ja tavoitteista. Korostimme vastaamisen vapaaehtoisuutta. Yhteystietomme mainittiin saatekirjeessä, jotta vastaajilla olisi mahdollisuus yhteydenottoihin tarpeen tullen. Pyysimme vanhempia vastaamaan nimettömänä ja palauttamaan lomakkeen mukana annetussa tyhjässä kirjekuoressa. Näin takasimme vastaajille anonymiteetin säilymisen. Kerättyä aineistoa on käytetty vain tähän tutkimukseen. Vastausten analysointivaiheessa huolehdimme siitä, ettei yksittäinen vastaaja erotu joukosta vastausesimerkkejä esitellessämme. Tutkimuksemme julkaistaan ja esitetään opinnäytetyöseminaarissa, joten se on julkinen ja kaikkien saatavilla. 45 9.2 Tutkimuksen luotettavuus Laadullisessa tutkimuksessa tutkijan tulee tarkasti selostaa tutkimuksen kulku ja sen toteutuminen kaikissa tutkimuksen vaiheissa. Luotettavuutta voidaan määritellä validius-käsitteellä, jolla tarkoitetaan tutkimusmenetelmän kykyä mitata juuri sitä, mitä on tarkoituskin mitata. Kyselylomakkeiden kysymykset on laadittava niin, että vastaaja tulkitsee ne yksiselitteisesti. (Hirsjärvi ym. 2010, 231–231.) Luotettavuuden kriteerinä pidetään myös vahvistavuutta, jolla tarkoitetaan sitä, että tutkimusta tukevat toisista vastaavista ilmiöistä saadut tutkimustulokset (Eskola & Suoranta 1998, 213). Olemme kertoneet opinnäytetyössämme yksityiskohtaisesti tutkimuksen eri vaiheista ja tavoitelleet objektiivisuutta aineiston analysoinnissa. Kuvasimme työssämme yksityiskohtaisesti aineiston analysointivaiheen, jossa toimme esiin aineiston teemoittelun ja luokittelun. Havainnollistimme kaavioiden avulla tutkimustuloksia, jolloin tutkimuksen luotettavuus ja ymmärrettävyys paranivat. Laadimme lomakekysymykset tutkimuskysymystemme pohjalta eli haimme vastauksia vain niihin. Testasimme kyselylomakkeen ymmärrettävyyden ja selkeyden etukäteen sattumanvaraisesti valituilla koehenkilöillä. Vastaukset käsiteltiin täysin luottamuksellisesti. Tiedonhankinnassa olemme pyrkineet käyttämään lähteinä ajantasaista tietoa. Tutkimustuloksiamme tukivat aiemmat saman aihepiirin tiimoilta tehtyjen tutkimusten tulokset. 9.3 Tutkimusprosessi ja ammatillinen kasvu Opinnäytetyömme kuuluu osana Diakonia-ammattikorkeakoulun Koulu lapsen hyvinvointia tukemassa -hankkeeseen. Taustalla on Etelä-Suomen Lapsen ääni- kehittämisohjelma. Hankkeen yhtenä tavoitteena oli koulun ja oppilaiden perheiden yhteistyön ja hyvinvoinnin edistäminen. Olemme työssämme pyrkineet huomioimaan lapsen äänen heidän vanhempiensa avulla. Opinnäytetyömme kysely antoi vanhemmille mahdollisuuden kertoa vanhemmuudestaan ja tuen tarpeistaan siirtymävaiheessa alakoulusta yläkouluun. Vanhemmilla on merkittävä rooli toimia lapsen tukijana siirtymävaiheessa ja sen onnistumisessa. Jotta siirtyminen sujuisi hyvin, koulu voi osaltaan olla 46 vahvistamassa vanhemmuutta ja tukea vanhempia heidän tärkeässä kasvatustehtävässään. Valitsimme opinnäytetyömme aiheen, koska koemme lasten asiat tärkeäksi ja meitä kiinnostaa vanhempien hyvinvointi tämän päivän nyky-yhteiskunnassa. Lisäksi aiheeseen oli helppo tarttua, sillä yhteistyökumppanillamme Ylästön alakoululla oli yhteistyömme alkaessa vuonna 2010 selkeä tarve siirtymävaiheen sujuvuuden tutkimiseen. Vanhempien näkökulmasta siirtymävaihetta yläkouluun on ylipäätään tutkittu vain vähän. Suoritimme tutkimuskyselyn vanhemmille loppukeväästä 2012, koska tutkimusluvan saaminen kesti yllättävän pitkään. Vaikka osoitimme kyselyn 60:lle vanhemmalle, kyselylomakkeita palautui vain 14. Vastausprosentti oli näin ollen 23,3 %. Jos olisimme järjestäneet kyselylomakkeiden jakamisen toisella tavoin ja toteuttaneet tutkimuksen esimerkiksi paikan päällä jo edellissyksyn 2011 vanhempainillassa, olisi vastausprosentti varmasti ollut toisenlainen. Kyselylomakkeet menivät vanhemmille kahden välikäden kautta, joten emme voi varmuudella tietää, kuinka hyvin kyselymme lopulta vanhemmat tavoitti. Huomionarvoista on myös se tosiasia, että loppukeväällä vanhempien ajatukset olivat jo vahvasti yläkoulun puolella ja siirtymävaiheen akuutein prosessointi tuntui olevan jo takanapäin. Lasten tulevaan yläkouluun oli myös ehditty aiemmin järjestää tutustumiskäynti, jossa vanhemmilla oli mahdollisuus saada tietoa ja keskustella siirtymään liittyvistä asioista. Vastausprosentti saattoi jäädä pieneksi myös siitä syystä, että vanhemmat kokevat siirtymävaiheen luonnollisena perheen elämänkaareen kuuluvana asiana, eivätkä he kokeneet kyselyämme hyödylliseksi omalla kohdallaan. Koska tekijöistä kumpikaan ei ole aiemmin tehnyt näin laajaa tutkimustyötä, on opinnäytetyöprosessi ollut haastava, mutta sikäli antoisa kokemus. Olemme oppineet etsimään monipuolista tietoa ja arvioimaan sen laatua ja oikeellisuutta. Opinnäytetyömme on hyvän ja hedelmällisen yhteistyön tulos. Mielestämme olemme hienosti onnistuneet tukemaan toisiamme prosessin eri vaiheissa. Tutkimusprosessin aikana olemme keskustelleet paljon opinnäytetyömme teemoista ja pohtineet tarkoin mitä ja millä tavoin asioita tuomme työssä esille. Työskentelytyylimme on ollut huolellista, pohtivaa ja keskustelevaa, ja siten välillä hidastakin. Olemme pyrkineet parhaimpamme mukaan perehty- 47 mään aiheeseen ja sen eri näkökulmiin. Kirjoitusprosessimme aikana olemme päässeet kehittämään vuorovaikutustaitojamme, mikä on terveydenhoitajalle tärkeä ominaisuus. Yhteistyökumppaneiden kanssa olemme harjoittaneet moniammatillisuutta. Prosessi on vaatinut hyvää organisointikykyä ja opettanut pitkäjänteistä työskentelyotetta. Opinnäytetyöryhmältämme saatu tuki on kannatellut meitä työssämme rohkaisevasti eteenpäin. Jatkamme aiheen käsittelyä ja viemme tutkimusprosessimme loppuun syksyllä 2012 terveydenhoitajan kehittämistehtävän muodossa. Järjestämme työmme pohjalta Ylästön alakoulussa vanhempainillan, jossa paneudumme käytännön tasolla esimurrosikäisen vanhemmuuden tukemiseen siirtymävaiheessa. 9.4 Johtopäätökset ja jatkotutkimusehdotukset Opinnäytetyössämme halusimme selvittää Ylästön 6.-luokkalaisten vanhemmilta heidän ajatuksiaan ja tuen tarpeitaan lapsen siirtymävaiheessa yläkouluun. Vastauksista voidaan päätellä, että vanhemmat suhtautuivat siirtymävaiheeseen eri tavoin ja yksilöllisesti. Yleensä ottaen vastauksista heijastui optimistinen näkökulma muutokseen. Vanhempien vastauksista erottui siirtymään selkeästi kolme erilaista suhtautumistapaa. Myönteisesti suhtautuvat näkivät siirtymän mielenkiintoisena ja jännittävänä ajanjaksona. Neutraali suhtautumistapa korostui niillä vanhemmilla, joilla siirtymävaihe oli koettu perheessä jo aiemmin. Kolmas ryhmä suhtautui varauksellisesti muutokseen ja nosti esiin huolenaiheita lapsen selviytymisestä ja valmiuksista siirtyä yläasteelle. Huolen aiheista suurimpia olivat lapsen kaverisuhteiden säilyminen ja koulumatkan pidentyminen. Nämä huolenaiheet vastasivat Heikkisen ja Peltolan (2008) tutkimustuloksia. Tiedustelimme kyselyssämme siirtymävaiheen vanhemmuuden myönteisistä ja haasteellisista puolista. Siirtymävaiheessa olevat 6.-luokkalaiset ovat esimurrosikäisiä. Meitä kiinnostikin tietää, millaiseksi vanhemmat kokevat vanhemmuutensa juuri tämän ikäisen lapsen kanssa, koska lapsen siirtymävaihe yläkouluun vaikuttaa myös vanhemmuuteen. Moni vastaajista koki, että perusarki sujuu hyvin ja keskusteluyhteys lapsen kanssa toimii. Mielestämme tämä kertoo siitä, että luottamus vanhempien ja lasten välillä on luja ja vanhemmilla on vielä auktoriteettia. Tämän ikäisen normaaliin itsenäisty- 48 misprosessiin kuuluu vanhemmista irtaantuminen ja ikävaiheelle on tyypillistä, että ystävät tulevat entistä tärkeämmiksi ja heidän parissaan vietetty aika lisääntyy. Haasteina vanhemmuudessaan vanhemmat näkivät lähestyvän murrosiän ja yhteisen ajan riittämättömyyden. Vastausten perusteella vanhemmat tuntuivat huomioineen lapsen ikävaiheeseen kuuluvat muutokset ja pyrkivät käsittelemään niitä. Vastauksista heijastui vanhempien huoli siitä, viettävätkö he tarpeeksi aikaa lapsen kanssa. Entistä hektisempi elämänmeno ja nyky-yhteiskuntamme vaatimukset tuottavat vanhemmille paineita selviytyä arkipäivän haasteista. Ajan jakaminen työelämän, kodin ja perheen sekä harrastusten kesken on aiempaa haasteellisempaa. Siirtymävaiheessa olevat varhaisnuoret tarvitsevat edelleen vanhempiaan ja heidän läsnäoloaan. Koska tarkoituksenamme oli myös selvittää vanhempien tuen tarpeita ja muotoja siirtymävaiheessa, kysyimme heiltä missä muodossa he tukea haluaisivat, millaista tukea ja keneltä. Olimme yllättyneitä, että keskustelutuen tarve jonkun koulun henkilökuntaan kuuluvan kanssa oli vähäistä. Arvelemme tämän johtuvan siitä, että suurimmalla osalla vanhemmista ei löydy erityistä syytä keskustella siirtymävaiheesta koulun henkilökunnan kanssa. Niillä vastaajilla, joilla siihen tarvetta löytyi, oli jo olemassa keskusteluyhteys joidenkin oppilashuoltoryhmän jäsenten kanssa. Päättelemme tästä, että niillä vanhemmilla, jotka haluavat kahdenkeskistä keskustelua, on todellinen huoli lapsen selviytymisestä siirtymävaiheesta. Tämä kertoo myös siitä, että he ovat saaneet tarvitsemaansa tukea koulun henkilökunnalta. Kouluterveydenhoitaja voisi mielestämme antaa siirtymävaiheessa keskustelutukea liittyen lapsen erilaisiin terveysongelmiin ja riskeihin, jotka tulee ottaa huomioon yläkouluun siirryttäessä. Näitä ovat esimerkiksi krooniset sairaudet kuten diabetes tai mielenterveydelliset ongelmat. Terveydenhoitaja on nuoren terveyden asiantuntija ja hänellä on kokonaisvaltainen näkemys esimurrosikäisestä. Olisi toivottavaa, että vanhemmilla ja kouluterveydenhoitajalla olisi luottamuksellinen suhde, jolloin vanhempien on helpompaa ottaa yhteyttä, mikäli heillä ilmenee keskustelun tarvetta kehitysvaiheeseen liittyvistä asioista. Merkittävää olisi, että vanhemmat ylipäätään rohkaistuisivat tarpeen tullen muuttuvissa elämäntilanteissa hakemaan apua ja tukea. Tämä edellyttää palvelu- 49 jen tuottajilta matalaa kynnystä ja avointa ilmapiiriä. Terveydenhoitajalla on näkyvä rooli olla tukemassa vastuullista vanhemmuutta. Vanhemmilla tuntuu olevan halukkuutta vertaistukeen. Sen avulla samassa elämäntilanteessa olevat vanhemmat voivat tasavertaisina vaihtaa kokemuksia ja ajatuksia tukien toinen toistaan. Toisten vanhempien kohtaaminen ilman asiakas-asiantuntija -asetelmaa voi auttaa avautumaan helpommin ja on siten usein antoisaa. Tutkimustuloksiemme perusteella vertaistuki koettiin hyväksi keinoksi sopia muiden vanhempien kanssa yhteisistä pelisäännöistä ja lapsen ikävaiheeseen liittyvistä teemoista siirtymävaiheessa. Vanhemmuudesta tekee tänä päivänä haasteellisemman jo tukiverkostojen vähäisyys. Yhteiskunnan taholta paineita lisää vanhemmuudelle asetetut yleiset nykyajan kasvatusvaatimukset. Vanhemmilla on toisaalta enemmän kasvatustietoutta käytössään, mikä toisaalta taas luo omat paineensa ”ihanne-vanhemmuudesta”. Terveydenhoitajan on hyvä tiedostaa vertaistuen voimaannuttava merkitys vanhemmille. Hän voi osaltaan vaikuttaa sen tarjontaan ja olla mukana järjestämässä vanhempainiltoja, joissa vanhemmilla on mahdollisuus tavata toisiaan ja luoda yhteisöllisyyttä. Vanhempien sosiaalisen turvaverkon muodostavat yhdessä lähiverkosto ja kodin ulkopuolisten kasvattajien verkosto. Terveydenhoitaja voi yhdessä vanhempien kanssa miettiä perheen tukiverkostoa ja olla vahvistamassa sitä. Kyselyn pohjalta selvisi, että tietotukea eli informaatiota siirtymävaiheessa kaivataan lisää tulevasta yläkoulusta. Vanhempia luonnollisesti askarruttaa lapsen uusi ja erilainen oppimisympäristö. Kyselymme mukaan siirtymävaiheessa vanhemmat kokevat hyväksi keinoksi tutustumiskäynnin yläkouluun ja vastausten perusteella vanhemmat olivat tyytyväisiä heille järjestettyyn vanhempainiltaan yläkoulussa. Vanhemmat tuntuvat olevan hyvin perillä siitä, että siirtyminen alakoulusta yläkouluun tarkoittaa yleensä haasteellisimpia muutoksia oppimiskulttuuriin ja -ympäristöön. Yläkoulun oppimiskäytännöt poikkeavat alakoulun käytänteistä ja uusien oppiaineiden myötä opiskelu muuttuu vaativammaksi. Siirtymävaiheeseen liittyvissä vanhempainilloissa kouluterveydenhoitaja voi antaa vanhemmille tietotukea suullisesti tai kirjallisesti esimerkiksi esitteen muodossa. Hän voi 50 ohjata vanhempia tiedonhaussa kertomalla murrosikäisten vanhemmille tarkoitetuista luotettavista ja käytännöllisistä internet-sivustoista ja kolmannen sektorin palveluista. Toisin kuin vanhempien nuoruudessa, murrosiän on todettu käynnistyvän nykyään aiemmin. Esimerkiksi tämä saattaa olla vanhemmista hämmentävää ja he kaipaavat asiasta lisätietoa. Yhteistyö ja tiedonvälitys terveydenhoitajan ja vanhempien kesken on kaksisuuntaista. Terveydenhoitaja saa vanhemmilta tärkeää tietoa lapsen terveyttä koskevissa asioissa. Samalla vanhemmat saavat tarvitsemaansa asiantuntijatietoa lapsen terveyteen liittyen. Terveydenhoitaja voi tukea vanhemmuutta myös kuunnellen vanhempien huolia ja ohjaamalla heitä tarvittaessa eteenpäin. Siirtymävaiheeseen liittyvää palautetta ja arviointia vanhemmat kaipasivat eniten yläkoulun opettajilta. Yläkoulussa perheen ja koulun väliset yhteydenotot vähenevät, mutta vanhemmilla tuntuisi olevan tarvetta niiden jatkamiseen. Arviointitukea kaivattiin uudesta yläkoulusta nimenomaan oppilaan yläkoulun aloittamisen jälkeen. Vanhemmat halusivat eniten palautetta siitä, miten lapsen koulunkäynti on lähtenyt uudessa koulussa sujumaan. Teetätimme kyselytutkimuksemme loppukeväästä. Vastausten perusteella voidaan todeta, että vanhempien ajatukset olivat pitkälti jo yläkoulun puolella ja he tuntuivat olevan valmiita muutokseen. Ylästön alakoulussa on kahtena edellisvuotena kiinnitetty erityistä huomiota sujuvampaan siirtymään. Kyselytutkimuksen pohjalta voimme todeta, että toimenpiteet siirtymän sujumiseksi ovat olleet hyödyllisiä ja suurin huoli on poistunut. Terveydenhoitajan toiminnan lähtökohtia ovat asiakaslähtöisyys ja perheen huomioiminen nuoren terveyttä edistäessä. Yhdessä vanhempien kanssa alakoulun terveydenhoitajalla on mahdollisuus ennakoida ja arvioida lapsen yläkouluun siirtymiseen liittyviä terveydellisiä riskejä. Terveydenhoitaja voi omasta ammatillisesta näkökulmastaan puuttua ja vaikuttaa ennaltaehkäisevästi mahdollisiin ongelmiin. Kyselytuloksissa ei kouluterveydenhoitajaa mainittu tuen antajana tai tuotu millään muillakaan tavoin esiin. Lapsen psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen kehitys muuttuvat siirtymävaiheessa aiempaa haasteellisimmiksi. Terveydenhoitajan ammatillisuuteen kuuluu ihmisen kokonaisvaltainen tarkastelu. Lapsen hyvinvoinnin ylläpitäminen ja terveyden edistäminen tapahtuvat yhdessä vanhempien kanssa. Tämä edellyttää ymmär- 51 rystä ja tietoutta lapsen perheoloista ja vanhempien hyvinvoinnista. Vanhemmat ovat yleensä tietoisia kouluterveydenhoitajan tekemistä oppilaiden terveystarkastuksista ja akuutista sairaanhoidosta. Siirtymävaiheessa terveydenhoitajalla on kuitenkin oma merkittävä roolinsa oppilashuoltoryhmän jäsenenä ja lisäksi hän huolehtii oppilaan terveystietojen siirtämisestä tulevaan yläkouluun. Edellä mainittujen seikkojen pohjalta voisi olla tarvetta nimenomaan tutkimukselle terveydenhoitajan roolista siirtymävaiheessa alakoulusta yläkouluun ja sille, kuinka uusi koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoa koskeva lakiasetus (338/2011) on käytännössä toteutunut. Kuinka hyvin vanhemmat osaavat käyttää hyväkseen terveydenhoitajan asiantuntijuutta? Onko uuden asetuksen myötä kouluterveydenhuollon ja perheiden yhteistyössä tapahtunut parannuksia? Kiinnostavaa olisi lisäksi tietää, mitkä ovat tämän päivän kouluterveydenhoitajan todelliset resurssit toteuttaa näitä uudistuksia? 52 LÄHTEET Aalberg, Veikko & Siimes, Martti A. 2007. Lapsesta aikuiseksi: nuoren kypsyminen naiseksi tai mieheksi. Helsinki: Nemo. Cacciatore, Raisa 2007. Huomenna pannaan pussauskoppiin. Eväitä tyttönä ja poikana kasvamisen haasteisiin syntymästä murrosikään. Opas vanhemmille. Helsinki: WSOY. Carling, Maria & Cleve, Elisabeth 2006. Ylihuolehtivat vanhemmat. Curling-perhe parempaan tasapainoon. Helsinki: WSOY. Eskola, Jari & Suoranta, Juha 1998. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino. Heikkinen, Martti 2003. Sosiaaliset tekijät ja terveys. Teoksessa Kimmo Koskenvuo (toim.). Sairauksien ehkäisy. Helsinki: Duodecim, 883–890. Heikkinen, Päivi ja Peltola, Heli 2008. Eskarista epuksi, alakoulusta yläkouluun. Vanhempien kokemuksia oman lapsen perusopetuksen siirtymävaiheesta. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteen Pro gradu -tutkielma. Luokanopettajien aikuiskoulutus. Viitattu 12.5.2011. https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/19220/URN_NBN_f i_jyu-200811245889.pdf?sequence=1 Helminen, Jari 2006. Osallisuus ja kumppanuus perheiden kanssa tehtävän työn voimana. Teoksessa Jari Helminen (toim.) Elämä koettelee, tuki kannattelee: Sosiaali- ja terveysalan työ monimuotoisissa perhesuhteissa. Jyväskylä: PSkustannus, 201-206. Helminen, Marja-Liisa & Iso-Heiniemi, Mari 1999. Vanhemmuuden roolikartta. Käyttäjän opas. Helsinki: Suomen Kuntaliitto. Hietanen-Peltola, Marke 2008. Perhekeskeisyys kouluterveydenhuollon terveystarkastuksissa. Teoksessa Kouluterveyspäivät 2008. 26.–27.8.2008 Paasitorni, Helsinki, Tiivistelmät ja posterit. Helsinki: Stakes. Hirsjärvi, Sirkka; Remes, Pirkko & Sajavaara, Paula 2010. Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi. 53 Honkanen, Hilkka 2008. Eri ikäiset terveydenhoitajan asiakkaana. Teoksessa Haarala Päivi, Honkanen Hilkka, Mellin Oili-Katriina & Tervaskanto-Mäentausta Tiina. Terveydenhoitajan osaaminen. Helsinki:Edita Prima. 273–438. Honkanen, Eija & Suomala, Anne 2009. Oppilashuollon käsikirja. Helsinki: Tammi. Hyväri, Susanna 2005. Vertaistuen ja ammattiauttamisen muuttuvat suhteet. Teoksessa Marianne Nylund & Anne Birgitta Yeung (toim.) Vapaaehtoistoiminta: anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. 214–235. Ivanoff, Päivi; Risku, Aija; Kitinoja, Helli; Vuori, Anne & Palo, Raija 2007. Hoidatko minua? Lapsen, nuoren ja perheen hoitotyö. Helsinki: WSOY. Joronen, Katja & Åstedt-Kurki Päivi 2005. Familial contibution to adolescent subjective well-being. International Journal of Nursing Practice 11, 125–133. Viitattu 21.3.2012. http://web.ebscohost.com/ehost/pdfviewer/pdfviewer?sid=510a59e13892-41b5-a0fe-8d98492516f8%40sessionmgr10&vid=2&hid=106 Joronen, Katja 2006. Perhe -nuoren elämän turva, uhka ja mahdollisuus. Teoksessa Jari Helminen (toim.) Elämä koettelee, tuki kannattelee: Sosiaali- ja terveysalan työ monimuotoisissa perhesuhteissa. Jyväskylä: PS-kustannus. 37–59. Järvinen, Ritva; Lankinen, Aila; Taajamo, Terhi; Veistilä, Minna & Virolainen Arja 2007. Perheen parhaaksi: Perhetyön arkea. Helsinki: Edita. Kansanterveyslaki (66/1972). http://finlex.fi Kekkonen, Marjatta 2004. Vanhemmuutta etsimässä ja tukemassa: Lapsiperheiden peruspalveluiden kehittäminen. Helsinki: Stakes. Kivijärvi, Saila; Rönkä, Anna & Hyväluoma, Johanna 2009. Vanhemmuus arjessa: neuvottelua, hässäköitä ja hassuttelua. Teoksessa Anna Rönkä, Kaisa Malinen ja Tiina Lämsä (toim.) Perhe-elämän paletti: Vanhempana ja puolisona vaihtelevassa arjessa. Jyväskylä: PS-kustannus, 47–68. Kouluterveydenhuollon laatusuositus 2004. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 8. Sosiaali ja terveysministeriö ja Suomen kuntaliitto. Lapsen ääni 2009–2011. Internet-sivusto www.lapsenaani.fi. Viitattu 09.05.2011 Lehtinen, Tiina & Lehtinen Ismo 2007. Mikä mättää? – Murrosiän muutokset kotona ja koulussa. Helsinki: Edita Prima oy. Lämsä, Anna-Liisa 2010. Kannattelevat sosiaaliset verkostot. Terveydenhoitaja (3), 26– 28. 54 Malin, Marja-Leena 2000. Vertaisryhmä elinvoimaa kasvattamassa. Teoksessa MarjaLeena Malin (toim.) Verkostot ja Vertaiset. Helsinki:Kuntoutuksen edistämisyhdistys. 17–21. Mannerheimin lastensuojeluliitto 2010. Vanhempainpuhelimen ja -netin kirjepalvelun vuosiraportti 2010. Viitattu 02.07.2012. http://mll-fi- bin.directo.fi/@Bin/83deb812d27b1d1c6b51b5da6d1d4dcf/1341219122/a pplication/pdf/13698399/MLL%20VPN%20raportti%202010.pdf Metso, Tuija 2004. Koti, koulu ja kasvatus. Kohtaamisia ja rajankäyntejä. Turku: Suomen Kasvatustieteellinen Seura. Metteri, Anna & Haukka-Wacklin, Tuula 2004. Sosiaalinen tuki kuntoutuksen ytimessä. Teoksessa Vappu Karjalainen ja Ilpo Vilkkumaa (toim.). Kuntoutus kanssamme, Ihmisyyden toimijuuden tukeminen. Helsinki: Stakes, 55–57. Mikkola, Leena 2006. Tuen merkitykset potilaan ja hoitajan vuorovaikutuksessa. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Humanistinen tiedekunta. Väitöskirja. Viitattu 9.5.2011. https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/13414/9513927288.p df?sequence=1 MLL Mannerheimin lastensuojeluliitto 2006. Nuorten elämä verkossa. Viisaasti verkossa: Tukioppilastoiminnan koulutusmateriaali nettiturvallisuudesta. Helsinki: Mannerheimin lastensuojeluliitto. Mäenpää, Tiina 2008. Alakoulun terveydenhoitajan ja perheen yhteistyö. Substantiivinen teoria ongelmalähtöisestä yhteydenpitämisestä. Tampere: Tampereen yliopisto. Hoitotieteiden laitos. Väitöskirja. Viitattu 15.4.2011. http://acta.uta.fi/pdf/978–951-44-7366-1.pdf Mäkelä-Rönnholm, Minna 2006. Kokemuksia koulusta. Teoksessa Elina Hermanson ja Riitta Martsola (toim.) Aikuinen vanhemmuus: katoavan kasvatuksen jäljillä. Helsinki: Kirjapaja, 49–63. Niemistö, Raimo 2001. Vanhemmuuden roolit ja varhainen nuoruusikä (11–15v.). Rautiainen Mari (toim.). Teoksessa vanhemmuuden roolikartta: käyttäjän opas. 2, Syvennä ja sovella. Helsinki: Suomen kuntaliitto. 39–50. Nurmiranta, Hanna, Leppämäki, Päivi & Horppu Sari 2011. Kehityspsykologiaa lapsuudesta vanhuuteen. Helsinki. Kirjapaja. 55 Nylund, Marianne 2005. Vertaisryhmät kokemusten ja tiedon jäsentäjinä. Teoksessa Marianne Nylund & Anne Birgitta Yeung (toim.) Vapaaehtoistoiminta: anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. 195–213. Opetusalan ammattijärjestö OAJ 2009. Koulukielen sanasto. Verkkojulkaisu. Viitattu 12.10.2011. Helsinki: Opetusalan ammattijärjestö OAJ. http://www.oaj.fi/pls/portal/docs/PAGE/OAJ_INTERNET/01FI/05TIEDO TTEET/03JULKAISUT/SANASTO.PDF Pelkonen, Marjaana & Kolimaa, Maire 2010. Uusi asetus terveydenhoitajan työn tukena. Terveydenhoitaja (6), 33. Pelkonen, Marjaana 2012. Asetus 338/2011 säätää –ohjeistus tuo käytäntöön. Laajojen terveystarkastusten ohjeistuksen ja Sähköisen neuvolakäsikirjan julkistaminen 21.5.2012. Neuvotteleva virkamies Maire Kolimaa, STM. Viitattu 3.6.2012. http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/eb8d22a3-d364-4697-bab4- 106630a66ba6 Perusopetuslaki (628/1998). http://finlex.fi Pesonen, Aino-Elina 2006. Kouluyhteisön hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä. Yhteistyötä lasten, nuorten ja perheiden kanssa. Teoksessa Jari Helminen (toim.) Elämä koettelee, tuki kannattelee: Sosiaali- ja terveysalan työ monimuotoisissa perhesuhteissa. Jyväskylä: PS-kustannus. 79-90. Pietarinen, Janne 1999. Peruskoulun yläasteelle siirtyminen ja siellä opiskelu oppilaiden kokemana. Joensuu: Joensuun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta. Väitöskirja. Rönkä, Anna & Sallinen, Marjukka 2008. Murrosikäisen perhesuhteet: muutoksia ja jännitteitä. Teoksessa Eija Sévon ja Marianne Notko (toim.) Perhesuhteet puntarissa. Helsinki: Palmenia Helsinki University Press, 43–65. Savolainen, Taija 2005. Alakoulusta yläkouluun: Kuudesluokkalaisten pelkoja, toiveita ja odotuksia seitsemännelle luokalle siirtymisestä. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta. Opettajankoulutuslaitos. Kehittämishanke. Viitattu 17.8.2012. https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/18222/URN_NBN_f i_jyu-2006280.pdf?sequence=1 Sevón, Eija & Rönkä, Anne 2010. Vanhemmuus ei ole hukassa, vaikka välillä tuulee vastaan. Terveydenhoitaja (9), 14–17. 56 Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2012. Kirkon perheneuvonta. Viitattu 02.07.2012. http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/40D5B401E55B1785C225748000449A CD?OpenDocument&lang=FI Suomen Vanhempainliitto ry 2011. Vanhempien barometri 2011. Perukoululaisten vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista. Viitattu 15.4.2012. http://www.vanhempainliitto.fi/filebank/660Vanhempien_barometri_2011_Suomen_Vanhempainliitto.pdf Terveydenhuoltolaki (2010/1326). http://finlex.fi Toppari, Jorma & Näntö-Salonen, Kirsti 2002. Kasvu ja fyysinen kehitys. Teoksessa Pirjo Terho, Eija-Liisa Ala-laurila, Juhani Laakso, Hillevi Krogius & Matti Pietikäinen (toim.). Kouluterveydenhuolto. 2. uudistettu painos. Helsinki: Duodecim, 110–113. Tossavainen, Tommi 2008. Internet lasten ja nuorten elämässä. Selvitys pääkaupunkiseudun 10–18-vuotiaiden lasten ja nuorten elämästä internetissä. Toinen Elämä –hanke. Viitattu 04.04.2012. http://www.ehkapa.fi/toinenelama/images/selvitys.pdf Tuomi, Jouni & Sarajärvi, Anneli 2009. Laadullinen tutkimus ja sisällön analyysi. Helsinki:Tammi. Valtioneuvoston asetus 338/2011. Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta. Saatavilla myös intenetistä www.finlex.fi. Vantaan kaupunki 2011. Ylästön koulu., Viitattu 13.10.2011. http://www.vantaa.fi/fi/opetus_ja_kasvatus/koulut_ja_oppilaitokset/perusk oulut_ja_koulujen_kotisivut/ylaston_koulu_luokat_1_-_6_ Vilén, Marika; Vihunen, Riitta; Vartiainen, Jari; Siven, Tuula; Neuvonen, Sohvi & Kurvinen, Auli 2007. Lapsuus, erityinen elämänvaihe. Helsinki: WSOY, 86. Viljamaa, Marja-Leena 2003. Neuvola tänään ja huomenna. Vanhemmuuden tukeminen, perhekeskeisyys ja vertaistuki. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Kavastustieteiden tiedekunta. Väitöskirja. Viitattu 10.5.2012. https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/13356/9513914275.p df?se 57 Väestöliitto 2012. Netti ja media. Viitattu 04.04.2012. http://www.vaestoliitto.fi/murkun_kanssa/tietoa/netti_ja_media2/ Ylitalo, Pertti 2011. Työkalupakki 4. Roolien hierarkia. Esimerkkejä vanhemmuuden tekorooleista. Teoksessa Pertti Ylitalo (toim.) Roolikartta vanhemmuuden, parisuhteen ja itsenäistymisen tueksi. Helsinki: Suomen kuntaliitto. Ylitalo, Pertti 2011. Työkalupakki 6. Vanhemmuuden roolit lapsen eri kehitysvaiheissa. Teoksessa Pertti Ylitalo (toim.) Roolikartta vanhemmuuden, parisuhteen ja itsenäistymisen tueksi. Helsinki: Suomen kuntaliitto. 58 LIITE 1: Tutkimuslomake KYSELYTUTKIMUSLOMAKE (Voitte jatkaa vastauksianne myös paperin toiselle puolelle) 1. Mitä ajatuksia Teillä on lapsenne siirtymävaiheessa alakoulusta yläkouluun? _____________________________________________________________________ _____________________________________________________________________ _____________________________________________________________________ 2. Mikä sujuu mielestänne hyvin tällä hetkellä vanhemmuudessanne? _____________________________________________________________________ _____________________________________________________________________ _____________________________________________________________________ 3. Mitkä asiat koette tällä hetkellä haasteellisiksi vanhemmuudessanne? _____________________________________________________________________ _____________________________________________________________________ _____________________________________________________________________ 4. Pyydämme Teitä vastaamaan alla oleviin kysymyksiin mahdollisesta tuen tarpeestanne. a) Haluaisitteko keskustella jonkun koulun henkilökuntaan kuuluvan kanssa lapsenne siirtymävaiheessa? Kyllä ____ Ei___ Jos vastasitte kyllä, niin kenen kanssa? ________________________________________________ Mistä asiasta? _____________________________________________________________________ _____________________________________________________________________ 59 b) Haluaisitteko keskustella samassa elämäntilanteessa olevien henkilöiden kanssa lapsenne siirtymävaiheessa? Kyllä____ Ei___ Jos vastasitte kyllä, niin kenen kanssa? ________________________________________________ Mistä asiasta? _____________________________________________________________________ _____________________________________________________________________ c) Haluaisitteko saada lisää tietoa lapsen siirtymävaiheessa? Kyllä___ Ei___ Jos vastasitte kyllä, niin keneltä? _____________________________________________________ Millaista tietoa haluaisitte ja missä muodossa? (esim. asiantuntijaluennot, esitteet, vanhempainilta) _____________________________________________________________________ _____________________________________________________________________ d) Haluaisitteko saada palautetta ja/tai arviointia lapsenne siirtymävaiheessa? Kyllä__ Ei___ Jos vastasitte kyllä, niin keneltä? _____________________________________________________ Missä asioissa arviointia ja palautetta haluaisitte ja missä muodossa? _______________________________________________________________ _____________________________________________________ KIITOS AJASTANNE JA VASTAUKSISTANNE! 60 LIITE 2: Saatekirje Hyvät Vanhemmat, Olemme neljännen lukuvuoden terveydenhoitajaopiskelijoita Helsingin Diakoniaammattikorkeakoulusta. Teemme tutkimusta Ylästön koulun vanhempien tuen tarpeista heidän lastensa siirtymävaiheessa alakoulusta yläkouluun. Opinnäytetyömme on osa Diakonia-ammattikorkeakoulun Lapsen ääni koulussa -hanketta. Tutkimukseemme olemme valinneet kolme Ylästön alakoulun perusopetukseen osallistuvaa kuudetta luokkaa. Hankkeen päätavoitteena on lasten, varhaisnuorten ja heidän perheidensä osallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen koulukontekstissa sekä koulun ja kodin välisen kasvatuskumppanuuden vahvistaminen. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää Ylästön alakoulun kuudesluokkalaisten vanhempien tuen tarpeita ja -muotoja siirtymävaiheessa. Toivomme selvityksen antavan vastauksia siihen, miten kouluterveydenhoitaja ja koulun muu henkilökunta voisivat olla tässä tilanteessa tukemassa vanhemmuutta ja toimia kasvatuskumppanina. Tutkimustuloksista hyötyy ensisijaisesti Ylästön koulun terveydenhoitaja kehittäessään yhteistyötä vanhempien kanssa sekä muu henkilöstö suunnitellessaan siirtymävaiheprosessin sujuvuuteen liittyviä tekijöitä. Pyydämme Teitä Ystävällisesti vastaamaan oheiseen kyselyymme ja palauttamaan sen lapsenne mukana hänen opettajalleen _____ mennessä. Vastaaminen on vapaaehtoista. Kyselyyn vastataan nimettömänä, joten henkilöllisyytenne tulee pysymään salassa. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Tarkoituksenamme on hyödyntää tutkimuksen tuloksia syksyn 2012 aikana, jolloin toteutamme Ylästön koulussa opinnäytetyömme toisen osan. Kiitämme yhteistyöstä ja arvokkaasta palautteestanne! Ystävällisin terveisin, Katja Doktar [email protected] 050-3781 957 Sari Jääskeläinen [email protected] 040-7707 913