KÄSITYÖKERHO MAAHANMUUTTAJIEN TURVAKODISSA Riikka Walta
by user
Comments
Transcript
KÄSITYÖKERHO MAAHANMUUTTAJIEN TURVAKODISSA Riikka Walta
KÄSITYÖKERHO MAAHANMUUTTAJIEN TURVAKODISSA Riikka Walta KÄSITYÖKERHO MAAHANMUUTTAJIEN TURVAKODISSA Riikka Walta Opinnäytetyö, kevät 2013 Diakonia-ammattikorkeakoulu Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi (AMK) TIIVISTELMÄ Walta, Riikka. Käsityökerho maahanmuuttajien turvakodissa. Helsinki, kevät 2013, 51 s. Diakonia-ammattikorkeakoulu. Diak. Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK). Toiminnallisen opinnäytetyön tavoitteena oli voimaannuttaa turvakodissa asuvia maahanmuuttajanaisia käsityötoiminnan avulla sekä lisätä yleistä viihtyvyyttä turvakodissa. Työn toiminnallinen osuus tapahtui maahanmuuttajanaisten turvakodissa avoimena käsityökerhona seitsemän kuukauden aikana. Kerho kokoontui muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kerran viikossa ja illan aikana oli mahdollista tehdä alusta loppuun yksi tai useampi käsityötuote. Kerhoiltojen aikana tein muistiinpanoja havainnoista. Opinnäytetyön teoriaosuudessa tarkastellaan osallistavan sosiaalityön ja voimaannuttamisen teorioita sekä käsityön merkityksestä tehtyjä tieteellisiä tutkimuksia. Kerhotoiminta antoi vertaistukea sekä vahvisti asukkaiden ja työntekijöiden keskinäistä ymmärrystä ja vuorovaikutusta. Käsitöiden tekeminen oli mielekästä ja mukaansa tempaavaa toimintaa. Asukkaat auttoivat toisiaan käsitöiden tekemisessä ja uusien taitojen hankkimisessa. Käsitöitä tehtiin usein myös lahjaksi. Näin avun kohteena oleva oli myös auttaja ja antaja. Käsityökerhossa oli monia voimaannuttavia elementtejä, joista oli hyötyä turvakodissa asuville. Asiasanat: turvakoti, maahanmuuttajat, käsityö, voimaannuttaminen, ryhmätoiminta ABSTRACT Walta, Riikka. Crafts empowering immigrant women in a refuge house. 51 p.. Language:Finnish. Helsinki, Spring 2013. Diaconia University of Applied Sciences. Degree Programme in Social Services. Degree: Bachelor of Social Services. The aim of the thesis was to empower women in the Mona Shelter for immigrant women. Another aim was to strengthen mutual understanding among the women and the staff by crafting together. The functional part was carried out in the Mona Shelter for the immigrant women during seven months. The club met weekly with couple exeptions. During the meeting it was possible to make one or more products. Observations were made and documented. Theoretical part deals with theories of participation, empowerment and crafts. Crafting as an activity was meaningful and occupied the minds. The women helped each other on crafting and in achieving new skills. Crafts were also made for a present. This made it possible to be provider and giving instead of receiving help. Craft club activities had many elements of empowerment, which was beneficial for the women. Keywords: domestic violence, shelter, immigrant women, crafts, empowerment SISÄLTÖ 1 JOHDANTO ..................................................................................................... 6 2 TURVAKOTIEN TEKEMÄ VÄKIVALTATYÖ .................................................... 7 2.1. Perhe- ja lähisuhdeväkivalta..................................................................... 7 2.2 Lähisuhdeväkivallan seurauksia ................................................................ 7 2.3 Turvakodit Suomessa ................................................................................ 8 2.4 Maahanmuuttajat turvakotien asiakkaina .................................................. 9 3 MAAHANMUUTTAJUUS ............................................................................... 11 4 RYHMÄTOIMINTA, OSALLISUUS JA VOIMAANTUMINEN.......................... 13 4.1 Ryhmätoiminta ja osallisuus .................................................................... 13 4.2 Voimaantuminen ..................................................................................... 14 4.3 Käsityötoiminta voimaannuttajana ........................................................... 16 5 MONIKA-NAISET LIITTO RY......................................................................... 20 5.1 Monika-Naiset liitto ry .............................................................................. 20 5.2 Mona-koti................................................................................................. 20 6 KÄSITYÖTOIMINNAN TOTEUTUS ............................................................... 25 6.1 Kerhoiltojen tavoitteet ja periaatteet ........................................................ 25 6.2 Kerhoiltojen etukäteisvalmistelut ............................................................. 25 6.3 Kerhotoiminta .......................................................................................... 26 6.3.1 Vaijeriin ja nauhaan pujotettavat korut .............................................. 27 6.3.2 Punotut helmityöt (siemenhelmisormus ja fasettihelmityöt, kuva) ..... 29 6.3.3 Pesukonehuovutetut huivit ................................................................ 30 6.3.4 Lankakukat ....................................................................................... 31 6.3.5. Lasihimmelit ..................................................................................... 33 6.3.6 Tulppaaniruukut ................................................................................ 35 6.3.7 Kynttilöiden koristelu ......................................................................... 35 6.3.8 Decoupage-askartelu ........................................................................ 36 6.3.9 Muut askartelut ................................................................................. 37 6.4 Havaintoja käsityöilloista ......................................................................... 37 6.5 Toiminta kerhoiltojen ulkopuolella ........................................................... 39 7 KÄSITYÖTOIMINNAN ARVIOINTIA JA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ........................ 41 8 POHDINTAA .................................................................................................. 45 LÄHTEET .......................................................................................................... 48 1 JOHDANTO Lähisuhdeväkivallan, kunniaväkivallan tai ihmiskaupan vuoksi turvakodissa oleva maahanmuuttajanainen on toipumassa traumaattisista kokemuksista vieraan kulttuurin keskellä, usein ilman turvaverkkoja. On todennäköistä, että hän on ollut Suomessa vasta alle kolme vuotta, joten hänellä on menossa edelleen kotoutumisvaihe. Turvakodissa asuva on todennäköisesti myös koditon, koska erossa asunto jää lähes aina puolisolle. Monella ei ole tietoa siitä, missä maassa hän tulee asumaan, koska avioliiton perusteella oleskeluluvan saaneen oikeus oleskelulupaan tutkitaan uudelleen avioliiton päättyessä eroon. Juno Blomin (2012) kuvaus nuorten kunniaväkivallan piirissä elävien elämäntilanteesta vastannee monien turvakotiin hakeutuneiden tilannetta: pitäisi luottaa epäluotettavaan ja olla turvallinen olo epävarmassa tilanteessa, säilyttää kontrollin tunne ennalta-arvaamattomissa oloissa ja voiman tunne toivottamassa tilanteessa. Tämän toiminnallisen opinnäytetyön aiheena on maahanmuuttajille tarkoitetussa turvakodissa seitsemän kuukauden aikana lähes viikoittain toteutettu käsityötoiminta. Käsityö valittiin virkistystoiminnan muodoksi, koska yhdellä työntekijällä eli opinnäytetyön tekijällä oli artesaanin koulutus ja jonkin verran kokemusta käsityöryhmien ohjaamisesta. Käsityön oletettiin myös olevan kaikille sopiva harraste ikään, terveydentilaan, kielitaitoon, etniseen tai uskonnolliseen taustaan katsomatta. Tavoitteena oli järjestää säännöllistä virkistystoimintaa välttämättömien käytännön asioiden hoitamisen rinnalle ja sitä kautta auttaa naisia löytämään omat voimavaransa ja äänensä. Käsityötoiminnassa erilaiset materiaalit, työskentelyprosessi, valmis tuote ja yhdessä kokeminen luovat osallisuuden tunnetta ja voimaannuttavat. Sosiaalialan teorioiden ohella tarkastellaan käsityön tieteellistä tutkimusta. 7 2 TURVAKOTIEN TEKEMÄ VÄKIVALTATYÖ 2.1. Perhe- ja lähisuhdeväkivalta Anne Ojuri (2006, 16–17) määrittelee perheessä tapahtuvan väkivallan perheväkivallaksi. Puolison tai kumppanin tekemä parisuhdeväkivalta on lähisuhdeväkivallan yleisin muoto. Perhe- ja lähisuhdeväkivallan käsite kattaa läheisten ihmisten perheessä, työpaikalla, koulussa tai harrastusten parissa tekemän väkivallan. Ojuri määrittelee väkivallan Jeff Hearnia mukaillen fyysiseksi tai muuksi voimankäytöksi, jolla on tarkoitus tuottaa vahinkoa. Vahingolliseksi tai loukkaavaksi koettu on väkivaltaa. Teot, toiminnot tai tapahtumat, jotka joku kolmas taho tunnistaa väkivallaksi, voidaan määritellä väkivallaksi. Kunniaväkivallassa väkivallalla ja sen uhalla pyritään säilyttämään tai palauttamaan perheen, suvun tai yhteisön kunnia. Jo pelkkä epäily siveysperiaatteita loukkaavasta käytöksestä voi viedä maineen koko perheeltä tai yhteisöltä. Siveettömäksi leimattu voi kokea uhkaa useamman henkilön taholta. Kunniakulttuuria esiintyy monissa eri uskonnoissa ja kulttuureissa. (Wikan 2005, 57–71.) Väkivallan erilaisia muotoja ovat Laineen (2010, 14) mukaan fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen, taloudellinen ja seksuaalinen väkivalta. Sirkka Pertun (2002, 28) mukaan pari- ja lähisuhdeväkivallan muotoja ovat fyysinen, henkinen, seksuaalinen, piilevä, taloudellinen ja hengellinen väkivalta sekä syrjintä, hoidon ja huolenpidon laiminlyönti, sukupuolinen häirintä ja esineiden ja omaisuuden tuhoaminen. 2.2 Lähisuhdeväkivallan seurauksia Läheisen tekemän väkivallan kohteeksi joutuminen voi aiheuttaa fyysisten vammojen ja jälkien ohella psykosomaattisia oireita, kuten kroonista kipua, vapinaa, hikoilua, päänsärkyä, sydänoireita ja kuukautishäiriöitä. Voi esiintyä myös hyperventilaatiota, shokkireaktioita ja paniikkikohtauksia, sekä syömishäi- 8 riöitä, unettomuutta ja nukahtamisvaikeuksia. (Kyllönen-Saarnio & Nurmi 2005, 58–59, Pohjoisvirta 2012, 12.) Lähisuhdeväkivaltaa kokeneilla on tavallisesti uupumuksen, masentuneisuuden, alakuloisuuden ja toivottomuuden tunteita. Keskittyminen ja nukahtaminen voi olla vaikeaa. Tunnetilat vaihtuvat äkillisesti, ja mielipiteet sekä päätökset muuttuvat. (Perttu 2004.) Jatkuvan perheväkivallan kokemuksia voidaan torjua mielestä tai kieltää, jolloin syntyy psyykkinen trauma. Tämä vaikuttaa siihen, mitä ihminen ajattelee itsestään: hän on huono, hänestä ei ole mihinkään. Ihminen on vakuuttunut omasta pahuudestaan. Lisäksi esiintyy toivottomuuden, epätoivon, turvattomuuden ja avuttomuuden tunnetta. Psyykkisen trauman saanut tarvitsee psykoterapiaa. (Pohjoisvirta 2012, 12, Saari 2000, 74, 316–320.) Väkivaltaa tai sen uhkaa paennut on usein koditon. Tilapäinen majoittuminen sukulaisten tai tuttavien luo ei myöskään ole turvallinen vaihtoehto. Taloudellinen tilanne muuttuu, kun parisuhteesta siirrytään yksineläjäksi tai yksinhuoltajaksi. (Kyllönen-Saarnio & Nurmi 2005, 80–81.) 2.3 Turvakodit Suomessa Turvakodit ovat väkivaltatyötä tekeviä matalan kynnyksen yksikköjä lähisuhdeja perheväkivallan uhreille (Laine 2010, 14,15). Turvakodista saa tilapäisen majapaikan ja tukea väkivallasta selviämiseen, jos on kokenut perhe- tai läsisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa. Kriisiavulla ja pitkäjänteisen tukemisella pyritään väkivallan loppumiseen ja hoidetaan väkivallan seurauksia. Turvakodit antavat myös puhelimitse neuvontaa ja keskusteluapua. Toiminnan tärkeimpiä periaatteita on lapsen edun turvaaminen. (Ensi- ja turvakotien liitto 2013, Turvakodit) Euroopan ensimmäinen turvakoti avattiin vuonna 1971 Lontoossa, ja vuosikymmenen loppupuolella Suomessa avattiin neljälle paikkakunnalle turvakodit ensin määräaikaisena kokeiluna. Turvakoteja on arvioitu olevan Suomessa noin 21, ja ne toimivat valtaosin yhdistyspohjaisesti epävarman rahoituksen turvin. Suomessa on turvakotipaikkoja vain noin neljännes siitä, mitä kansainvälisissä 9 suosituksissa arvioidaan riittäväksi. Suomessa turvakotipalveluista käytettävät termit eivät ole selkeitä tai yhdenmukaisia, eikä turvakodeille ei ole yhtenäisiä normituksia. Myös valtakunnalliset laatusuositukset puuttuvat. (Laine 2010, 14,16,31.) Väkivaltatyötä tehdään moniammatillisesti verkostotyönä (Laine 2010, 15), jossa toimijoina voi olla esimerkiksi turvakodin, sosiaalipäivystyksen, kriisikeskuksen, psykiatrisen poliklinikan, seurakunnan ja poliisin edustajia. Jos perheessä on lapsia, voi mukana olla myös lastensuojelun, ehkäisevän perhetyön, päiväkodin, neuvolan, koulun ja kotihoidon työntekijöitä. Eri toimijoiden tulee löytää yhtenäinen asenne väkivaltaan sekä yhteiset tavoitteet ja periaatteet (Nietola 2011, 37, 49). 2.4 Maahanmuuttajat turvakotien asiakkaina Etenkin pääkaupunkiseudun turvakodeissa maahanmuuttajataustaisten naisten määrä on ollut korkea vuosituhannen vaihteen molemmin puolin tehtyjen erilaisten tutkimusten mukaan. Uuteen yhteiskuntaan sopeutumisen vaikeutuminen on yksi väkivallan sosiaalisista seurauksista. Naisen elinpiiri voi kaveta entisestään kumppanin kontrolloivan käyttäytymisen takia. Nainen voi hakea apua somaattisiin vaivoihin, mutta unohtaa vastaanottoaikoja. Käyttäytymisessä näkyviä piirteitä ovat alistuneisuus, hermostuneisuus, vihamielisyys, tunteita ilmaisematon käyttäytyminen ja epävarmuus. (Kyllönen-Saarnio & Nurmi 2005, 25–26, 59.) Poliisiammattikorkeakoulun teettämässä selvityksessä (Korhonen & Ellonen, 2007, 21–22) nostetaan esille, että maahanmuuttajanainen voi olla taloudellisesti ja tiedollisesti täysin riippuvainen miehestään. Naiset voivat olla eristäytyneitä moninkertaisen syrjinnän uhreja. Joissakin tapauksissa miehet ovat uhanneet naista maasta karkotuksella, koska oleskelulupa voidaan peruuttaa tai jättää uusimatta, jos maassa oleskelun perusteet, kuten avioliitto maassa vakituisesti oleskelevan kanssa, ovat muuttuneet. 10 Maahanmuuttajia autettaessa tulee huomioida heidän mahdolliset erityistarpeensa. Tavanomaisen parisuhdeväkivallan lisäksi tuen tarvetta voivat aiheuttaa kunniaväkivaltaan, pakkoavioliittoihin tai ympärileikkauksiin liittyvät asiat, kuin myös rasismin ja syrjinnän kokemukset. Jo ennen Suomeen tuloa hän on voinut kokea sodassa, konfliktissa ja pakolaisolosuhteissa traumaattisia kokemuksia. (Kyllönen-Saarnio & Nurmi 2005, 32–45.) 11 3 MAAHANMUUTTAJUUS Minttu Rädyn (2002,11) mukaan maahanmuuttaja on pysyvästi Suomessa asuva ulkomaalainen. Levas Kovarskiksen mukaan maahanmuutto aiheuttaa elinikäisen kriisin. Maahanmuuttaja elää häpeän, ulkopuolisuuden ja epävarmuuden kanssa; hän tuntee itsensä erilaiseksi, heikoksi ja pieneksi. Kaikki pitää opetella uudestaan kuin olisi lapsi. Tilanteet, joissa häntä ei tunnisteta sellaisena kuin hän itse toivoo, häntä ei ymmärretä tai häntä ei oteta vakavasti toistuvat. Ihmisen tarve peilata itseään toisiin ihmisiin tunnistaakseen itsensä voi jäädä tyydyttämättä. Maahanmuuttaja voi tuntea itsensä vääränlaiseksi ja riittämättömäksi, kelpaamattomaksi. (Saarinen 2011, 8,11.) Maahanmuuttajanaisilla on selvästi suurempi riski työttömyyteen kuin maahanmuuttajamiehillä (Valtioneuvosto 2008, 36). Osallistuminen eri palveluihin, kuten kotouttamiseen, on vaikeampaa jos on paljon lapsia tai jos on yksinhuoltaja (Peltola & Metso 2008, 124). Ansa Haavikon (2009, 31) mukaan maahanmuuttajien parissa tehtävässä työssä keskeistä on asettuminen tietämättömyyteen: työntekijän pitää luopua asiantuntija-asemasta voidakseen selvittää sellaista jota ei entuudestaan tunne. Auttamisprosessiin kuuluu myös kulttuuristen käsitysten tutkimista, jossa tuodaan esille sekä suomalaista ajattelutapaa että asiakkaan oman kulttuurin ominaisia piirteitä (Haavikko 2009, 32). Mikael Kurkialan (2012) mukaan ryhmäkeskeisessä yhteiskunnassa yksilöt syntyvät identiteettiinsä ja saavat oikeutensa oman yhteisönsä voiman kautta. Muita tunnuspiirteitä ovat erittäin vahva kuuluvuuden ja riippuvuuden tunne sukuun sekä vahva skeptisyys yhteiskuntaa kohtaan. Yksilökeskeisissä yhteiskunnissa oikeudet annetaan yksilöille, jokainen luo oman identiteettinsä ja suvun merkitys on henkinen. Valtioon on vahva suhde ja luottamus. Vesa Korhosen (2013) mukaan yksilö- ja yhteisökulttuurien erot näkyvät selkeimmin viestintätilanteissa. Yhteisökulttuureissa epäsuora, ei-sanallinen viestintä on suuremmassa merkityksessä kuin esimerkiksi suorasanaiseen keskusteluun totutussa Suomessa. (Korhonen 2013, 61–62) 12 Ruotsissa on eri tutkimuksissa havaittu, että maahanmuuttajien perhesuhteet ovat ruotsalaistaustaisten perhesuhteita epävakaammat. Euroopan ulkopuolelta kotoisin olevat eroavat vielä useammin kuin Euroopasta kotoisin olevat maahanmuuttajat. Ruotsiin muuttaminen voi tarkoittaa paitsi siirtymista paikasta toiseen, myös siirtymistä ajassa. Muuttomatkan aikana perherakenne ja -suhteet voivat muuttua dramaattisesti. Naisten ja miesten kokemukset maahanmuutosta ovat erilaiset, vaikka esimerkiksi syrjintä, köyhyys ja työttömyys koettelisivat kaikkia. Naisten asema kohentuu monella tapaa, joten heillä on positiivinen asenne uuteen yhteiskuntaan sekä sen sääntöihin ja normeihin. Iranilaistaustaisille tehdyssä kyselyssä melkein kaikki miehet pitivät paluumuuttoa mahdollisena, kun taas naisista juuri kukaan ei halunnut takaisin, vaikka olosuhteet Iranissa olisivat muuttuneet. Monella tapaa vahvistuneita voimavaroja ei haluttu menettää. Ruotsissa naisten identiteetti ei ollut yksistään perheen antaman roolin varassa. Naisten riippuvuus miehistä oli vähentynyt merkittävästi samaan aikaan kun miesten riippuvuus naisita oli kasvanut. (Darvishpour 2002, 271–287.) 13 4 RYHMÄTOIMINTA, OSALLISUUS JA VOIMAANTUMINEN 4.1 Ryhmätoiminta ja osallisuus Jotta yksilöistä tulee ryhmä, heillä tulee olla yhteinen tavoite, tieto siitä keitä ryhmään kuuluu sekä keskinäistä vuorovaikutusta (Vilén, Leppämäki & Ekström 2008, 270). Ryhmät muuttuvat jatkuvasti, ne ovat dynaamisia kokonaisuuksia. Avoimen kommunikaation luoma kokemus ymmärretyksi ja hyväksytyksi tulemisesta luo ryhmässä viihtymistä. (Jauhiainen & Eskola 1994, 32,130.) Sosiaalityön tulee saada ihminen parantamaan elämäntilannettaan ja toimimaan oman elämänsä subjektina. Ryhmässä oleminen lisää ihmisen tietoisuutta hänestä itsestään ja ympäröivästä maailmasta, koska ihminen suhteuttaa ryhmässä itseään ympäristöön. Johonkin liittyminen, kuuluminen, osallistuminen, vaikuttaminen ja hyväksytyksi tuleminen ovat olennaisen tärkeitä ihmisen kehitykselle. Ihmisen toimintakyky lisääntyy kun osallistuminen ja itsetuntemus lisääntyvät. Toimintakyvyn paraneminen luo pohjaa persoonallisuuden kehittymiselle. Ryhmä on myös välittäjä yksilön ja yhteiskunnan välillä. (Jauhiainen & Eskola 1994, 8, 15, 19, 28.) Ryhmätoiminnassa hoitavia elementtejä ovat tiedon jakaminen, ryhmään kuuluminen, samankaltaisuuden kokeminen, toivon herättäminen ja löytyminen sekä avautuminen ja hyväksyntä. Ryhmässä voi saada sosiaalista tukea, oppia sosiaalisia taitoja sekä ihmissuhdetaitoja. Mahdollisuus auttaa toista ryhmäläistä voi kohottaa itsetuntoa. Myös vanhat kiintymyssuhteet lapsuudesta voivat herätä, jos ryhmä toimii pitkään ja tapaa usein. (Vilén, Leppämäki & Ekström 2008, 276–278.) Järjestetyssä käsityötoiminnassa tavoitteena olivat enemmän edellä mainitun kaltaiset hyvinvointiin vaikuttavat asiat kuin itse valmiin käsityötuotteet. Anne Ojurin (2001, 93) mukaan vertaistukiryhmissä osallistujat voivat normalisoida asioita peilaamalla itseään ryhmän muihin jäseniin. Myös itseilmaisu, vuorovaikutustaidot ja toisen kuuntelemisen taidot paranevat. Eeva Liisa Oksmanin (2001, 98) mukaan ryhmässä on oltava terapeuttinen ja rento ilmapiiri, joka mahdollistaa vapauden puhua ja kokea erilaisia tunteita. Ryhmässä voi myös 14 harjoitella jämäkkyyttä, omista tarpeista huolehtimista ja päätöksissä pysymistä. Vantaan turvakodissa ryhmiä vetänyt Marja Koskelainen (2001, 100) on havainnut nonverbaalit ja kehoon liittyvät menetelmät hyviksi. Hän ohjasi asiakkaita vuorovaikutukseen heidän oman työnsä kanssa. Myös Luru Natusella (2012, 28) on hyviä kokemuksia väkivaltaa kokeneiden ryhmissä käytetyistä toiminnallisista menetelmistä. Ne etäännyttävät vaikeasta asiasta ja niiden kautta löytyy uusia näkökulmia ja kokonaisvaltaisia kokemuksia. Osallisuus on vastavoima eristäytyneisyydelle ja syrjäytymiselle, se luo elämään mielekkyyttä, hyvinvointia ja terveyttä. Lähisuhdeväkivallan uhrit ovat usein kadottaneet osallisuuden kokemuksensa. Selviytymisen, itsekunnioituksen palautumisen, toimijuuden ja tavoitteenmäärittelykyvyn kannalta vertaisuuden ja osallisuuden kokemuksilla on suuri merkitys. (Mehtola 2012, 8–9.) Osallistamista ja voimaantumista on usein käytetty toistensa synonyymeinä. Näiden kahden käsitteen suhde on kuitenkin usein monimutkainen ja epäselvä. Osallistaminen voi vähentää ihmisen voimaantumisen tunnetta ja voimaannuttamisessa ei ole kyse pelkästään ihmisten osallistamisesta. (Croft & Beresford 1995, 62.) 4.2 Voimaantuminen Kyösti Raunion (2010) mukaan sosiaalityöntekijä tulee huolehtia siitä, että asiakas saa elämäntehtävässään tarvitsemansa voimavarat käyttöönsä. Sosiaalityössä keskeisenä tavoitteena tulee olla toimintavoiman vahvistaminen ja laajentaminen. (Raunio 2010, 48–49.) Voimaantumisen ydinkäsitteenä on ajatus sisäisestä voimantunteesta, joka voi lisääntyä, kun ihmistä tuetaan kokemaan itsensä arvokkaaksi vuorovaikutustilanteessa (Iija 2009, 105). Siitosen (1999, 62) mukaan sisäinen voimantunne, voimaantuminen, voidaan jakaa seitsemään kategoriaan: vapaus, vastuu, arvostus, luottamus, konteksti, ilmapiiri ja myönteisyys. Voimaantumisella on nykyään lukuisia tulkintoja ja käyttötapoja. Toiselle ihmiselle ei voi antaa voimaantumista, vaan jokaisen tulee ottaa itse elämä haltuun- 15 sa, löytää elämänhallintansa. Voimaantumisprosessissa ihminen käyttää omia voimavarojaan, kykyjään ja taitojaan. (Heinonen & Spearman 2001, 216.) Voimaantumisessa on kyse itsetunnon paranemisesta, päämäärien asettamis- ja saavuttamiskyvystä, oman elämän hallinnan tunteesta, tulevaisuudentoivosta ja muiden kunnioituksesta (Iija 2009, 105.). Ihminen voimaantuu eli saa sisäistä voimantunnetta omien oivallusten ja kokemusten sekä uusien asioiden oppimisen kautta. Merkittävä tekijä voimaantumisessa on vuorovaikutus, jossa ihminen kokee tuleensa kuulluksi, hyväksytyksi sekä oikein ymmärretyksi. (Vilén, Leppämäki & Ekström 2008, 23–25, 137.) Aulikki Iijan (2009) mukaan yksilö tarvitsee voimaantuakseen liikkumatilaa ja oman arvonsa tunnistamista, sekä yhteisöllisyyttä ja aktiivista osallistumista. Luru Natusen (2012) mukaan arvostava vuorovaikutus, luottamus ja turvallisuus ovat tärkeimpiä osatekijöitä väkivaltaa kokeneiden naisten ryhmissä. Sirkku Mehtolan ja Luru Natusen (2012) mukaan toiminnalliset menetelmät voivat tuoda uusia näkökulmia ja etäännyttää vaikeasta teemasta. Toiminnallisuus voi olla kokonaisvaltaista kokemista, joka auttaa ymmärtämään enemmän ja rakentaa oivalluksia. Työskentelyn lähtökohtana tulee olla, että jokainen osaa. (Iija 2009, 105–106, Mehtola & Natunen 2012, 20, 28, Natunen 2012, 20.) Rohkaistumisella, aktivoitumisella, osallistumisella, kykyjen täysimääräisellä käyttöön ottamisella sekä oman minän voiman kokemisella saavutetaan ihmisen oman voiman kehittymistä. (Heikkilä-Laakso ja Heikkilä 1997, 347.) Melanie Nind ja David Hewett (2011) ovat tehneet käytännön oppaan voimauttavasta vuorovaikutuksesta kehitysvammaisten parissa työskenteleville. Vuorovaikutuksessa tulee olla kumppanin saatavilla ja vastata hänelle herkästi. Työntekijän tulee olla rento, lämmin, leikkisä ja valpas. Hänen tulee mukauttaa ilmaisuaan ja nauttia vuorovaikutuksesta. Kumppani johtaa vuorovaikutusta, mutta hänelle tulee suoda taukoja. Kumppanin vastauksia ja uusia toimintoja kuuluu juhlia. (Nind & Hewett 2011, 12–13, 23.) Voimaantuessaan ihminen ottaa vastuun omasta kehityksestään (HeikkiläLaakso ja Heikkilä 1997, 347). Voimaantumista on tapahtunut, jos ihminen on voinut kasvattaa persoonallista ja sosiaalista voimaa itsessään, hän on itsenäi- 16 nen ja riippumaton, mutta hän kokee myös luottamusta yhteistoimintaan ja keskinäiseen riippuvuuteen (Ilja 2009, 106–107, Heikkilä & Heikkilä 2005, 29–30). Voimaantumisenmerkkejä ovat esimerkiksi ahdistuksen helpottuminen ja se, että nauttii enemmän elämästä (Vilén, Leppämäki & Ekström 2008, 24–25). Maahanmuuttajanaisten voimaantumista on tutkittu erittäin vähän. On voitu päätellä, että naisten ja miesten voimaantumiseen vaikuttavat erilaiset tekijät. Tutkittaessa turkkilaistaustaisia naisia Lontoossa havaittiin, että sosiaalisella tuella ja koulutuksella voi olla positiivinen vaikutus ja psykologisella ahdingolla negatiivinen vaikutus voimaantumiseen. (Cakir ja Guneri 2011, 223, 225, 230.) 4.3 Käsityötoiminta voimaannuttajana Käsityö sanana viittaa kahteen asiaan, joko käsillä tekemisen prosessiin tai sen kautta valmistuneeseen tuotteeseen (Anttila 1983). Joskus käsityön tekeminen tarkoittaa koko prosessia, eli tuotteen ja valmistuksen suunnittelua ja itse valmistamista (nk. kokonainen käsityö), joskus vain tuotteen valmistamista käsityömenetelmin (Keskitalo 1998, 4). Lepistön mukaan käsityöllä on itseisarvo, koska se tuottaa tekijälleen iloa ja tyytyväisyyden tunnetta samalla kun saavutetaan sisäisiä tuloksia, kuten kykyjä ja taitoja. Kehittyneillä taidoilla ja saadulla käsityötuotteella on myös välinearvoa. (Lepistö 2004, 109.) Kaija Heikkinen tutki 1990-luvulla pohjoiskarjalaisten naisten käsityön harrastamista. Hän havaitsi, että ensisijaista käsityössä on tekeminen, joka tuottaa iloa, lepoa, tyydytystä, älyllistä piristettä, luovaa toimintaa ja meditointia. Käsityö on osa persoonaa ja identiteettiä. Itsetunto kohoaa erilaisten tekniikoiden hallinnasta. (Heikkinen 1997, 86–87, 90.) Aivotutkija Minna Huotilaista haastateltiin Tekstiiliopettaja-nimiseen ammattilehteen. Artikkelissa tuodaan esille käsitöiden rooli rentoutumisessa ja stressin purkamisessa. Käsitöitä tehtäessä ongelmanratkaisukyky kehittyy, keskittymiskyky paranee ja uusien asioiden sisäistyminen edistyy. Itsetunto kasvaa, minäkuva rakentuu kokonaisemmaksi ja tekijälle tulee myönteinen kuva omasta pys- 17 tyvyydestä. Erilaiset materiaalit ja kolmiulotteiset työt stimuloivat aivoja, ja aivopuoliskojen yhteistyö paranee molempien aktivoituessa kahdella kädellä työskenneltäessä. (Lehti 2012.) Lepistön (2004, 23, 42, 86, 109) mukaan käsityöprosessi on sarja mahdollisia saavutuksia. Kokeilujen tekeminen on tärkeää taitojen kehittymiselle, käsityössä on mukana tiedonhallinnan avartumista ja kehittymistä. Käsityö tuottaa elämyksiä konkreettisten tekojen kautta, mutta on samalla myös vertauskuvallisesti elämän arvioinnin lähde. Käsityön harrastamisessa on terapeuttisia merkityksiä. Myös kesken jääneet käsityöprojektit ovat tärkeitä, koska älyllinen kehityksemme edellyttää keskeneräisyyden sietämistä. Tulevien onnistumisiemme ehtona on, että toimimme joskus osaamisemme ylärajoilla. (Lehti 2012.) Käsityöllä on nähty olevan merkitystä ihmisen kokonaispersoonallisuuden kehittymisessä. Se on luovaa työ- ja oppimistoimintaa sekä muotoilu- ja ongelmanratkaisuprosessia. (Suojanen 1993, 9, 12.) Kojonkoski-Rännäli (1995) näkee käsityöllä olevan suuren merkityksen ihmiselle. Jokaisella on luonnostaan halu tehdä käsitöitä. Tarvitsemme myös sellaista konkreettista tietoa, jonka hankimme kehollamme kokien. Tuottaessamme käsityön persoonallisuutemme eri alueita hyödyntäen kehitämme kykyjämme. Käsityötuotteet ovat tekijälleen minäkuvan ja itsetunnon tärkeää rakennusainesta. Konkreettisen esineen ominaisuuksissa tulee näkyviin tekijänsä kyvyt, se on ikään kuin persoonallisuuden ulkoinen toteuma. (Kojonkoski-Rännali 1995, 61, 67, 68.) Pirkko Anttilan (1994, 40) mukaan käsitöillä vaikutetaan ympäristöön, koska käsityö häviää vain tietoisesti hävittämällä. Heikkilä-Laakso ja Heikkilä (1997) tulkitsevat eri tutkijoita siten, että ollessaan luova ihminen on avoin kokemuksille, hyväksyy epävarmuutta, arvioi tilanteita oman kykynsä mukaan sekä vastustaa rigidisyyttä (Heikkilä-Laakso & Heikkilä 1997, 342). Luova toiminta voidaan kokea terapeuttiseksi ja rentouttavaksi silloinkin, kun se ei ole koulutetun terapeutin antamaa terapiaa. Sosiaalialalle koulutettu voi käyttää vuorovaikutuksellisena ja terapeuttisena menetelmänä taiteellista toimintaa. Valinnanvapaudella ja turvallisella omien ideoiden testaamisella sekä menneen, tulevan ja tuntemattoman tutkimisella tavoitellaan sisäistä tilaa, jossa hyväksy- 18 tään oma itsensä ja kannetaan vastuuta omasta elämästä. (Lundahl, Hakonen ja Suomi 2007, 260, 261) Tavoitteellinen taidetoiminta terapiana, omana hoidon ja kuntoutuksen alana, on peräisin toisen maailman sodan jälkeiseltä ajalta. Alun perin mielisairaalaympäristössä toteutetun taideterapian sovelluksia käytetään nykyään laajasti sosiaalija terveydenhuollon eri toimialoilla, ja muuallakin. Ajatuksena on, että erilaisilla materiaaleilla, työskentelyprosesseilla, valmiilla teoksilla sekä kokemuksien jakamisella on terapeuttisia, kuntouttavia ja voimaannuttavia merkityksiä. Erilaisia suuntauksia ja painotuksia on lukuisia, mutta yhteistä niille on se, että ollaan tekemisissä eri aistialueilla esiintyvien mielikuvien kanssa, joita ei niinkään pyritä selittämään vaan käyttämään kuvittelun lähtökohtina. (Mantere 2009, 11–15.) Jo ennen taideterapian kehittämistä mielisairaaloiden potilaat osallistuivat mahdollisuuksien mukaan nk. työterapiaan. Esimerkiksi 1930-luvulla Nikkilän mielisairaalan potilaista jopa 80 prosenttia osallistui askarteluun ja työhön muun muassa keittiössä, pesulassa, puutarhassa, ompelimossa, suutarinverstaalla ja kirjansitomossa. Vuonna 1956 31 prosenttia potilaista teki käsitöitä. (Tuovinen 2009, 155.) Claes Anderssonin mukaan ihminen voi taiteen ja kulttuurin avulla luoda yhteisössään omaa merkitystään ja löytää elämäänsä merkityksiä. Taideterapialla voi paitsi etsiä itseään, myös luoda itseään. Taide voi auttaa ihmistä pysymään koossa. (Andersson 1997, 48–49.) Valtakunnallisesti toimivalla irlantilaisella Women's Aid -järjestöllä oli kolmessa turvakodissaan taideohjelma, joka tarjosi luovaa itsensä kehittämistä myös käsitöitä, kuten lasi-, keramiikka- ja tekstiilitöitä, tehden. Epämuodollinen, turvallinen ja tukea antava miljöö loi edellytykset reflektoimiseen ja itsetutkiskeluun. Naiset ja lapset saattoivat rentoutua, huvitella, oppia uusia taitoja ja löytää uusia tapoja itseilmaisuun. Taideohjelma lisäsi mahdollisuuksia ihmissuhteiden muodostamiselle ja paransi ryhmädynamiikkaa, sekä ylitti tasa-arvoistaen koulutus-, kulttuuri-, ikä- ja tuloerot. Monet naiset olivat kokeneet saaneensa toiminnan kautta rentoutumista ja ylpeyttä luomiskyvystään. Käyttäytymishäiriöisten lasten energialle toiminta oli tarjonnut rakentavan ja positiivisen kanavan. Kesällä 2010 toiminta jouduttiin lakkauttamaan resurssipulan vuoksi, mutta yksittäisillä turva- 19 kodeilla on edelleen vapaaehtoisten järjestämää pienimuotoista toimintaa. (Women’s Aid, 2010 ja 2012.) Teksasissa Dallasin veteraanisairaalassa käsityö- ja taidetoiminnalla kehitetään sotaveteraanien psykomotoorisia, taiteellisia ja sosiaalisia taitoja. Toiminta rohkaisee vuorovaikutuksellisten taitojen kehittämiseen, mahdollistaa vapaan ilmaisun ja luovuuden sekä luo ymmärrystä veteraanien mahdollisuuksista, rajoitteista ja positiivisten asenteiden syntymisestä. Käyttäjähaastattelujen mukaan toimintaan osallistuminen antaa rauhallisuuden, turvallisuuden, ylpeyden, merkityksellisyyden ja jakamisen tunnetta. Aika kuluu joutuisaan ja ikäville asioille ei ole tilaa. On palkitsevaa oppia uusia asioita ja neuvoa muita, sekä antaa valmiita tuotteita esimerkiksi hyväntekeväisyyteen. (Hasio 2010, 75–80.) Monikulttuurinen käsityö 2003–2005 -hanke teki selvityksen Vastaanottokeskusten opinto- ja työtoimintaan sisältyvästä käsityöstä. Selvityksen mukaan käsityö on toimintakykyä ylläpitävää terapiaa sekä lapsen tunne-elämää ja kokonaisvaltaista kehitystä tukevaa toimintaa. Käsityötoiminta tarjoaa kommunikaatiota ennen kielitaidon kehittymistä ja se voi toimia avaimena ammattitaitoon ja mahdolliseen työllistymiseen. Käsityö toimii myös siltana suomalaiseen kulttuuriin ja tuo esille pakolaisen omaa kulttuuria. (Pitkänen 2003.) 20 5 MONIKA-NAISET LIITTO RY 5.1 Monika-Naiset liitto ry Monika-Naiset liitto on vuonna 1998 perustettu monikulttuurinen sosiaalialalla toimiva järjestö. Keskeisenä työalana on alusta alkaen ollut väkivaltaa kokeneiden naisten ja heidän lastensa auttaminen. Tätä työtä tehdään sekä avopalveluita tarjoavissa Voimavarakeskuksissa että pääkaupunkiseudulla salaisessa osoitteessa toimivassa turvakoti Mona-kodissa, joilla on yhteinen ympärivuorokautinen päivystyspuhelin. Lisäksi Monika-Naiset liitolla on matalan kynnyksen periaatteella toimivia, erilaisia kursseja ja vapaa-ajan toimintoja tarjoavia Moninaisten taloja. (Monika-Naiset liitto ry 2012 ja 2013.) 5.2 Mona-koti Turvakoti Mona-koti on ainoa salaisessa osoitteessa toimiva ja ainoa maahanmuuttajiin erikoistunut turvakoti Suomessa. Mona-kotiin päädytään lähisuhdeväkivallan, pakkoavioliiton, kunniaväkivallan ja ihmiskaupan vuoksi (Äärelä ja Gerbert 2002, 31). Joskus maahanmuuttajanainen ei vielä kykene itsenäiseen asumiseen tai hänellä ei ole muuta paikkaa minne mennä. Mona-kodissa saattaa olla asukkaana myös muu ulkomaalainen, jonka elämäntilanne oli kriisiytynyt Suomessa ollessa, kuten lentokentällä. Turvakoti on perustettu vuonna 2004 (Monika-Naiset liitto ry 2012). Asukkaat tulivat Mona-kotiin pääsääntöisesti joko Monika-naiset liiton erilaisten toimintojen tai kuntien sosiaalipalvelujen lähettäminä. Joskus asukas tuli poliisin, rajavartioston tai ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän kautta. Vuorokausimaksut maksoi joko kunnan sosiaalitoimi tai ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä. Erittäin harvoin asukkaan olisi pitänyt maksaa edes osa laskusta. Mona-kodissa oli käsityötoiminnan aikaan turvapaikka kahdeksalle naiselle ja heidän lapsilleen. Vuoden 2010 aikana turvakodissa asui 83 naista, joista 30:lla oli mukanaan lapsia, joita oli yhteensä 47. Asukkaista oli kotoisin Itä-Euroopasta 21 tai Aasiasta noin neljännes kummastakin, noin viidesosa Afrikasta ja noin kuudesosa Lähi-idästä. Vuoden 2010 aikana Mona-kodissa asuneista lähes kaikki olivat kokeneet henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Yli puolet oli kokenut myös taloudellista väkivaltaa ja uhkailua. Melkein kolmasosa oli ajettu pois kotoa. Kunniaväkivallasta tai sen uhasta oli kokemusta joka kuudennella asukkaalla. Lapsiin suoraan kohdistunutta väkivaltaa oli ollut 12 perheessä. Neljäsosa tuli Mona-kotiin alle vuoden väkivallan kokemisen jälkeen, noin kolmanneksella väkivallan kesto oli 1–3 vuotta. Vuoden 2010 aikana noin puolet asukkaista viipyi Mona-kodissa alle kuukauden, mutta 12 asukasta viipyi yli 100 vuorokautta. (Mona-koti 2011.) Mona-kodin asukkaat olivat joka tavalla hyvin heterogeeninen joukko, jossa oli aina yksi tai useampi hiljattain maahan tullut, joka ei osannut suomea eikä yleisimpiä maailmalla puhuttuja kieliä, ja jolla ei ollut kokemusta eikä roolimallia itsellisestä elämästä, esimerkiksi rahankäytön hallinnasta. Englannin, venäjän tai arabian taitajia saattoi olla useampi kerrallaan, mutta oli myös aikoja jolloin kellään ei ollut samankielistä seuraa turvakodilla. Asiakkaat viipyivät turvakodilla vaihtelevia aikoja. Poiketen monista muista turvakodeista Mona-kodissa voidaan olla jopa yli vuosi, jos on tarvetta tai ei ole muita vaihtoehtoja. Myös Mona-kodin henkilöstö oli monikulttuurinen. Toisinaan vain yksi työntekijöistä oli suomenkielinen suomalainen. Monikulttuurisuus tarkoittaa myös monikielisyyttä; työntekijät puhuivat keskenään suomea, venäjää, englantia ja espanjaa myös kokouksissaan. Tärkeintä oli osata vuorovaikutus silloinkin, kun yhteistä kieltä ei ollut. Turvakodin arjessa soviteltiin usein kahta tapaa ymmärtää yksilö ja yhteiskunta, koska vähintään kolmannes (Mona-koti 2011) turvakodin naisista olivat kotoisin nk. yhteisöllisistä eli kollektiivisista kulttuureista. Ryhmä- eli yhteisökeskeisistä kulttuureista tulevilla saattaa olla vaikeuksia itsenäisyyden ja yksilöllisen vastuun kanssa, koska heidän ei ole sallittu hallita omaa elämäänsä vastuullisen yksilön tavoin. Tällöin voimaannuttaminen omien toiveiden, oikeuksien ja valintatilanteiden olemassa olemisen tunnistamisessa sekä yksilön vastuun ja omien tekojen seurauksista vastaamisen ymmärtämisessä on olennainen osa työtä. Monilla on myös epärealistisia ajatuksia ja odotuksia. (Between honour and shame - Guidelines In handling Honour Relat- 22 ed Violence Cases 2012, 19.) Uudelle asiakkaalle tehtiin alkuhaastattelu heti, jos paikalla oli työntekijä, joka osasi samaa kieltä kuin asiakas. Tulkkausapua saatiin Monika-naiset liiton muilta työntekijöiltä ja tulkkaustoimistoista, sekä Monika-naiset liiton kouluttamilta vapaaehtoisilta. Luotettavan ja ammattitaitoisen tulkin löytäminen oli joskus vaikeaa. Alkuhaastattelua varten oli olemassa kyselylomake, jonka avulla kartoitettiin mitä oli tapahtunut ja millaista apua tarvittiin. Samalla kerrottiin Mona-kodin toimintatavoista ja säännöistä, joista oli tehty käännös usealle eri kielelle. Yksi tärkeimpiä sääntöjä oli, ettei Mona-kodin sijaintia saanut kertoa edes luotettaviksi koetuille tahoille. Myöhemmin pidettiin toinen tärkeä palaveri kunnan sosiaalitoimen tai ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän edustajan kanssa. Tällöin voitiin sopia tarkemmin tavoitteista ja jatkosuunnitelmista. Mona-kodissa asukkaat tekivät itse ruokansa ja vastasivat vuorotellen asunnon yhteistilojen siivoamisesta. Henkilökunta tuki yhteiselämän sujumista, avusti käytännön asioiden hoitamisesssa ja antoi henkistä tukea kriisistä selviytymiseen. Päivän tapahtumia kirjattiin yleisraporttiin ja kunkin asiakkaan omaan raporttiin. Asukkaan omasta raportista sai selville hoidetut asiat ja tehdyt suunnitelmat, mikä oli tärkeää etenkin silloin, kun asukkaan kanssa ei ollut yhteistä kieltä. Turvallisuudesta huolehtiminen vaati kaikilta valppaana oloa. Turvakodin salainen sijainti saattoi paljastua naista seuraamalla tai tarkastamalla tiliotteelta missä ruokakaupassa hän on käynyt. Kaikkien tuli muistaa, ettei kyse ollut vain omasta turvallisuudesta ja varoittaa esimerkiksi omaisia tai koulua paljastamasta edes kaupunginosaa. Joidenkin koulumatkan turvasi saattaja, toiset joutuivat lopettamaan kurssin miehen toistuvien yhteydenottoyritysten vuoksi. Lapsille järjestyi usein taksikyyti kouluviraston toimesta. Naisille etsiittiin sopivia kurssipaikkoja lähes joka viikko. Asukkaita autettiin esimerkiksi muuttoilmoituksen tekemisessä ja salaisen puhelinnumeron hankkimisessa. Turvakodilta lähdettäessä tehtiin usein sähkösopimus ja hankittiin kotivakuutus. Itsellisen elämän aloittaminen edellytti talousasi- 23 oiden kuntoon laittamista. Samalla, kun haettiin sosiaalietuuksia, varmistettiin, että asukkalla oli oma pankkitili, joka oli vain hänen käytössään. Monelle avattiin ensimmäinen oma pankkitili Suomessa. Jos naisen nimi oli puolison kanssa jaetun kodin vuokrasopimuksessa, tuli vuokrasopimus hänen osaltaan irtisanoa. Uuden asunnon hakemiseen ja asunnonhakuun liittyvien realiteettien esittelemiseen käytettiin paljon aikaa. Asuntoa haettiin, jos oletettiin, että oleskeluluvan myöntämiselle oli edellytyksiä. Joskus oleskeluluvan jatkumiseksi asukkaan oli hankittava työpaikka, jolloin henkilökuntaa usein tarvittiin paitsi työpaikan etsimiseen, myös suomalaiseen työelämään perehdyttämiseen. Monika-naiset liiton psykologien kanssa käytävät tukikeskustelut pyrittiin turvaamaan vaikka tulkin avulla, mutta käytännön arjessa henkistä tukea annettiin esimerkiksi teetä tarjoamalla tai halaamalla, jos yhteistä kieltä ei ollut. Jos naisella tai lapsilla oli vammoja Mona-kotiin tullessa, hänelle varattiin heti aika lääkärille, jotta todisteet väkivallasta saatiin talteen. Rikosilmoituksen tekemisessä ja lähestymiskiellon hakemisessa tuettiin, kuten muissakin oikeusprosesseissa (avioero, lasten huoltajuus). Usein varattiin aika maahanmuuttajien SOSkriisikeskukseen tai esimerkiksi nuorisopsykiatrian poliklinikalle. Myös yhteydenotto omaisiin tehtiin varhaisessa vaiheessa, koska väkivallan tekijä oli usein jo ottanut yhteyttä heihin. Jos naisella oli lapsia, ei yhteydenpitoa puolisoon voitu välttää. Oli sovittava elatus-, huolto- ja tapaamissopimusten tekemisestä, valvotuista tapaamisista, päivähoito- ja koulujärjestelyistä. Lapsikaappauksen mahdollisuus piti ottaa toisinaan huomioon. Turvakodin yhteisöllisessä asumisessa saattoi myös havaita, jos naisella oli opeteltavaa lastenhoitoon liittyvissä taidoissa. Vakavimpia opeteltavia olivat ruumillisen rangaistuksen korvaavat menetelmät ja omien aggressioiden purkaminen siten, ettei se vahingoittanut lasta. Yllättävän monet naiset hoitivat elämäänsä järjestykseen ollessaan kokopäiväisesti joko suomen kielen kurssilla tai muussa työvoimapoliittisessa koulutuksessa. Asukkaat kävivät myös Monika-Naiset liiton päiväkeskuksen kaltaisessa Moninaisten Talossa erilaisissa ryhmissä. Koska asukkaat eivät yleensä osaa suomea, työntekijä lähtee asukkaan kanssa esimerkiksi kehoterapiaan, kunnes 24 asukas osaa mennä sinne ja olla siellä ilman tukihenkilöä. Mona-kodissa kokoontui käsityökerhon lisäksi SPR:n vapaaehtoisten vetämä suomen kielen kerho torstai-iltaisin. Lisäksi vietettiin vuotuisia juhlapäiviä ja syntymäpäiviä. Asukkaat muuttivat yleensä pois, kun heille oli löytynyt oma vuokra-asunto ja heillä oli valmiudet omatoimisempaan elämään. Joskus kunta päätti sijoittaa naisen toiseen, omalla paikkakunnalla sijaitsevaan turvakotiin, kun sieltä oli vapautunut paikka. Jos vuokra-asunnon etsimiseen meni paljon aikaa, saattoi kunta siirtää naisen muihin majoituspalveluihin, kun tarvetta psykososiaaliseen tukeen ei enää ollut. Jotkut naiset päättivät palata kotimaahansa ja jotkut saivat kielteisen oleskelulupapäätöksen. Miehen tai vanhempien luo palaaminen oli poikkeuksellista. Mona-kodista lähtemisen jälkeen nainen saattoi jatkaa MonikaNaiset liiton Voimavarakeskuksen asiakkaana käyden yksilötapaamisissa jopa saman psykologin luona kuin Mona-kodissa ollessaan tai ryhmätapaamisiin osallistuen. 25 6 KÄSITYÖTOIMINNAN TOTEUTUS 6.1 Kerhoiltojen tavoitteet ja periaatteet Mona-kodin johtaja halusi järjestää luovaa toimintaa, koska hän toivoi asukkaiden psyykkisen kuormituksen helpottuvan sen kautta. Asukkaat haluttiin saada pois rooleista, joissa he täyttivät toisten asettamia odotuksia (esimerkiksi sovittelivat elämäntilannettaan suvun ja yhteisönsä odotuksiin), hoitivat velvollisuuksiaan (kuten viranomaisasioiden hoitamista) ja olivat avun saannin kohteita. Toiminnan suunnittelijaksi ja järjestäjäksi nimettiin juuri työharjoittelunsa aloittanut tämän opinnäytetyön tekijä, joka työharjoittelunsa jälkeen jäi Mona-kotiin ohjaajaksi. Kerhoillat olivat avoimia kaikille turvakodissa oleville. Lapsille varattiin tarvittaessa helpompia askareita. Osallistuminen ja materiaalit olivat ilmaisia. Käsityöiltojen periaatteena oli, että käsityö valmistuisi yhden illan aikana. Harjoitettaisiin vain sellaisia käsitöitä, joissa uuden tekniikan opettelu sujuisi työtä tehtäessä tai se veisi vain vähän aikaa. Tämä siksi, että asukkaat lähtivät turvakodista usein hyvin lyhyellä varoitusajalla ja toiminnan haluttiin olevan kaikkien ulottuvilla, myös niiden, joille keskittyminen oli vaikeaa stressaavan elämäntilanteen takia. 6.2 Kerhoiltojen etukäteisvalmistelut Käsityöillan suunnitteluun ja valmisteluun kului pääsääntöisesti enemmän aikaa kuin itse käsityöiltaan. Päätös siitä, mitä käsityötekniikkaa seuraavaksi kokeiltaisiin, ei riittänyt. Materiaaleja ja työvälineitä koottaessa joutui yhä uudestaan päättämään millaisten ja kuinka monenlaisten tuotteiden valmistamiseen varauduttiin. Jos kerhoiltaan tulijat olivat ennestään tuttuja, oli päätösten tekeminen helpompaa, kun tiedossa oli kunkin mieltymyksiä ja joskus jopa toiveet. Vaikka esimerkkitöitä tai mallikappaleita oli yleensä jo olemassa, ohjaustyö helpottui, kun tehtiin ainakin kerran työ alusta loppuun lähellä käsityöiltaa. Silloin 26 saattoi miettiä paitsi koko ohjaustilannetta, myös yksittäisten henkilöiden valmiuksia ymmärtää, miten työ tehdään ja kokeilla esimerkiksi teknisesti yksinkertaisempia ratkaisuja lapsia varten. Oli myös hyvä tarkistaa, kuinka kauan työn tekeminen vei aikaa. Ensikertalaisen ryhmässä tarvitsema aika saattoi esimerkiksi vastata sitä aikaa, joka kokeneella tekijällä meni, kun hän seurasi tekstitettyä TV-ohjelmaa käsityötä tehdessään. Mallityön tekeminen oli myös tapa tarkistaa, että kaikki tarvittava materiaali ja työvälineet muistettiin ottaa mukaan, sekä suunnitella miten työvälineiden jakaminen sujuisi kaikkein parhaiten. Jotta ryhmä olisi aidosti avoin kaikille, tuli suunnitellun askareen sopia kaikille kulttuuritaustasta tai esimerkiksi iästä riippumatta. Jos lapsia oli tulossa kerhoiltaan, varattiin heille tarvittaessa materiaalit yksinkertaisempaan askarteluun. Ainoastaan ajatus kankaisten terveyssiteiden ja vaippojen tekemisestä piti hylätä jo sen syntyessä; niiden käyttäminen edellyttää sitoutumista ympäristöarvoihin, joiden välittämisessä tarvitaan jo suhteellisen hyvää kielitaitoa. 6.3 Kerhotoiminta Jäljempänä kuvataan kerhoiltojen sisältöä käytetyn tekniikan mukaan. Jotain käsityötä kokeiltiin vain kerran esimerkiksi materiaalien vähyyden vuoksi, mutta jotain toista askaretta saatettiin tehdä peräkkäisillä kokoontumiskerroilla ja useammassa eri vaiheessa asukkaiden vaihtuessa. Seitsemän kuukauden aikana oli myös sellaisia iltoja, jolloin kaikki osallistujat olivat olleet kerhoillassa jo aiemmin ja halusivat tehdä erilaisia ennestään tuttuja töitä. Tällöin asukkaat usein varmistivat edeltävinä päivinä, että tietyt tarvikkeet ovat käytettävissä kerhoiltana, ja he kykenivät omatoimisuuteen kerhoillankin aikana. Paikoin kerhoiltojen kokemuksia verrataan Monika-Naiset liiton arkipäivisin toimineen Moninaisten talon avoimen käsityöryhmän kokemuksiin. Ryhmillä oli samaa ohjaaja, jolloin niiden suunnittelu- ja valmistelutöitä yhdistettiin. Vajaan viiden kuukauden ajan toiminut ryhmä käytti samoja materiaaleja ja oli yhtä monikielinen kuin turvakodin ryhmä, mutta osallistujia oli pääsääntöisesti enemmän, usein toistakymmentä. Mahdollisuuksia yksittäisten toiveiden toteuttami- 27 seen oli siis vähemmän ja kullakin kokoontumiskerralla tehtiin vain yhdenlainen työ. Kerho kokoontui turvakodin toimistossa. Suurin toimistopöytä tyhjennettiin asiapapereista ja illan tarvikkeet laitettiin esille. Illan valmistellut työntekijä esitteli muille paikalla oleville työntekijöille lyhyesti suunnitelmiaan, jolloin sovittiin mahdollisesta työnjaosta. Useimmiten paikalla oli psykologi, joka pyrki osaltaan vaikuttamaan myönteiseen ilmapiiriin ja tekemään huomioita asukkaista. Joskus paikalla oli ohjaajana työskentelevä henkilö, joka harrasti käsitöiden tekemistä, ja hän auttoi esimerkiksi huovutustöiden ohjaamisessa. Joskus paikalla oli ohjaaja, joka ei ollut tehnyt käsitöitä koulussakaan. Myös työharjoittelijat saattoivat osallistua käsityötoimintaan. Suunnitelmien esittelyn ja mahdollisen keskustelun jälkeen käytiin hakemassa asukkaat paikalle. Kun kerholaiset kokoontuivat kerhoiltana, he ensin tutustuivat malllitöihin ja valitsivat materiaaleja. Käytännön ohjeita, varoituksia tai sääntöjä saatettiin ilmoittaa heti alussa, mutta kaikille yhteistä ohjausta ei yleensä ollut. Kun kerholainen oli päättänyt, mitä hän haluaa tehdä, ja koonnut tarvittavat materiaalit, häntä autettiin työn alkuun. 6.3.1 Vaijeriin ja nauhaan pujotettavat korut Koruvaijerin käyttö on joutuisaa ja teknisesti helppoa. Koruja on kaikissa kulttuureissa ja vähien tavaroidensa kanssa turvakodissa asuvallekin oli niille heti käyttöä. Niinpä koruja tehtiin joka kuukausi, joskus peräkkäisillä viikoillakin. Naiset tekivät niitä mielellään myös toisilleen. Yksi naisista teki koruja lähes kokopäiväisesti ja hän lähti myös muualla toimivaan koruryhmään. Valmiita töitä oli iso muovikassillinen puolillaan, ja sieltä nainen saattoi etsiä esimerkiksi työntekijälle päivän vaatteisiin sopivat korvakorut. 28 KUVA 1 Myös eräs pikkutyttö teki paljon koruja, koska niiden tekemisen ajan hänen äitinsä saattoi keskustella työntekijöiden kanssa aikuisten ikävistä asioista viereisessä huoneessa. Tyttö askarteli myös äitinsä ja edellisessä kappaleessa mainitun innokkaan koruntekijän kanssa. Suomen kielen oppimisen kannalta korujen valmistus moninaisine materiaaleineen oli ihanteellinen. Jos tahtoi saada pöydän toisesta päästä mieluisan helmen, piti se jotenkin ilmaista. Käsillä piirrettiin ilmaan muotoja ja sormilla osoitettiin oikeaa väriä esimerkiksi vaatteista. Kokoa, väriä ja muotoa kuvaavia värejä toisteltiin pitkiin iltaan sitä mukaan kun niitä omaksuttiin. Piti myös harjoitella miten sanotaan, että on itse tehnyt korun. Keskustelun alkuun päästyä oli helppo miettiä yhdessä millaisissa tilanteissa ja millaisten vaatteiden kanssa koru sopii. Elekieli ja näytteleminen sekä suomea taitavien sanat välittivät yhteisymmärrystä. Korutarvikkeet voivat olla kalliita. Kustannuksissa säästettiin ostamalla perustarvikkeita tukkupakkauksissa ja hankkimalla vaihtelua alennuseristä. Monikulttuurisessa ryhmässä oli valmiutta erilaisiin esteettisiin ratkaisuihin, joilla saatiin aikaan kaunis ja tasapainoinen kokonaisuus. 29 6.3.2 Punotut helmityöt KUVA 2 Punottavat helmikorut vaativat hieman johdonmukaisuutta, mutta yksinkertaisillakin ohjeilla saa kauniita koruja aikaiseksi. Koska työvälineitä ei oikeastaan tarvita, ovat jotkut naisista jatkaneet harrastusta turvakodista lähdettyään. Punotuissa koruissa helmien riittävä määrä on kriittisempi kysymys kuin koruvaijeriin koottavissa koruissa; samanlaista helmeä tarvitaan paljon ja helmien keskinäisillä kokoeroilla on merkitystä. Laskemiseen, suunnitteluun ja neuvotteluihin siitä, kuka saa mitkä helmet, vierähti toisinaan aikaa, mutta samalla se toimi rauhoittavana johdantona itse punomisvaiheeseen, jossa usein toistettiin samaa työvaihetta yhä uudelleen. Illat olivat hiljaisempia kuin vaijerikoruja tehtäessä, koska mallia piti noudattaa tarkalleen, eikä luovuudelle ja toisten mielipiteiden kyselemiselle siten ollut tilaa. Eräänä iltana juuri turvakotiin tullut nainen punoi kaulakorua. Yhteisen kielen puuttuessa ei voitu keskustella siitä, mitä hänelle oli tapahtunut, koska tulkkia ei saatu paikalle. Nainen oli epävarman, jopa järkyttyneen oloinen, ja hän selvästi 30 arasteli uusia ihmisiä. Hän ryhtyi tekemään kaulakorua vapisevin käsin. Illan mittaan hän toisti samoja liikkeitä yhä uudelleen ja korua viimeistellessään hänen kätensä olivat vakaat. Hän laittoi korun hellästi tyttärensä kaulaan ja katsoi toisia asukkaita hymy huulillaan. Myöhemmin työntekijä, jolla oli sama kulttuuritausta, kertoi, että helmet suojaavat pahalta, joten niitä käytetään paljon myös sisustuksessa. 6.3.3 Pesukonehuovutetut huivit KUVA 3 Pesukonehuovutettujen huivien tekeminen vaati kovasti tilaa, joten toimiston lattiat käytäviä myöten olivat käytössä. Näyttävimmän työn teki ala-asteikäinen, jonka isoäiti ei lapsen äidin mukaan ollut uskoa lahjaansa lapsen tekemäksi. Huovutustyöt herättivät kovasti keskustelua, vaikka villa materiaalina, etenkin vaatetuksen materiaalina, oli monelle vieras. Lopputuloksissa oli tulkinnanvaraa 31 ja yllätyksellisyyttä eli keskustelunaiheita. Huiveja soviteltiin eri harteille ja naiset näyttivät mielestään parhaan tavan käyttää huivia. Innostus oli niin kova, ettei odotettu huivin kuivumista, vaan niitä sovitettiin märkinä lähes jokaisen naisen hartioille. Huovutustöitä tehtäessä tehtiin huomioita naisten välisestä vuorovaikutuksesta ja valtarakenteista. Eräs nainen rohmusi villoja verhon taakse omaan kätköönsä, jota puolusti vielä siinä vaiheessa, kun hänen ensimmäinen työnsä oli tehty ja toisilta puuttui villoja. Joku toinen ei osannut pitää lainkaan puoliaan materiaalien ja työskentelytilojen suhteen. Yksi nainen oli niin uppoutunut luomistyöhön, ettei halunnut keskustella tai kuulla teknisiä neuvoja, vaan viittoi kommunikaatiota yrittäviä menemään etäämmälle. Mitään puhutteluja ei ryhdytty pitämään, mutta työntekijät puhuivat havainnoistaan keskenään ja yrittivät seuraavina päivinä vaivihkaa rohkaista ja hillitä asukkaita sen mukaan, mikä oli arvioitu aiheelliseksi. Valmiin huivin materiaalikulut eivät ole montaa euroa, mutta erilaisten villojen menekkiä on mahdotonta ennakoida, joten hankintoja tuli tehdä reilulla mitalla. Tarvikkeet veivät myös tuskastuttavan paljon tilaa. Ohjaamisessa oli haastavaa se, että sommitelman ja valmiin työn eroa on vaikea esittää ilman yhteistä kieltä. Pesukonehuovutuksessa tapahtuu myös onnettomuuksia: erään naisen huivi vanuttui liian pieneksi, koska se irtosi paketistaan pesukoneessa. Myös pääsiäismunia huovutettiin käsin. Osalle naisista ne olivat uuden vuoden munia. Perinteiden yhdenmukaisuutta hämmästeltiin. 6.3.4 Lankakukat Lankakukkia tehtäessä olimme pakkautuneet yhden pöydän ääreen osittain kahteen riviin, jotta jokaisella olisi käytettävissä vuorollaan kaikki materiaalit ja välineet. Lankakukat ovat joutuisia tehdä, mutta joukossa on aina niitä, joilla on vaikeuksia tekniikan ymmärtämisen kanssa. Väärin ymmärretyille ohjeille ja muille virheille riitti naureskeltavaa pöydän ääressä, ilta oli puhelias. Halvan ja joutuisan työn ääressä saattoi tehdä kokeiluja levollisin mielin, koska materiaali 32 ei tärvelly epäonnistuneissa yrityksissä. Menetelmä on yllättävän monikäyttöinen ja ilmaisuvoimainen, joten uusia sovellustapoja löytyi koko ajan lisää niinä viikkoina, jolloin tekemisen tarvittavat kehikot olivat turvakodilla. Ainakin kaksi turvakodissa ollutta naista on hankkinyt oman kehikon kukkien tekemiseen. KUVA 4 Pitsikukkakehikolla sai taivutettua myös metallista erilaisia kukkia, mutta jostakin syystä naiset eivät innostuneet niistä, vaikka pelkästään metallilangasta tehty kranssi herätti kiinnostusta. Moninaisten talon ryhmässä jopa lainattiin tarvikkeita kotiin metallilankakukkien tekemistä varten. Lankakukkien materiaaliksi käy mikä tahansa lankamainen aines. Tavanomaisten lankojen lisäksi käytettävissä oli paperinarua ja heijastinnauhaa. Kun lankaa pujotellaan kehikkoon, juoksee sormien lomasta monta metriä lankaa, jonka ominaisuudet paljolti määrittävät lopputuloksen. Työskentelyprosessin, pujottamisen, voi tehdä eri tavoin ja myös lankakierrosten toisiinsa kiinnittämiseen on eri tapoja. Lopputuloksissa on siis isoja eroja. Tekeminen oli joka kerta hyvin sosiaalinen ja eloisa tapahtuma. Kehikkojen, lankakerien ja ideoiden kulkemi- 33 nen naiselta toiselle loi yhteyttä ja osallisuutta. Onnistumisen hetkiä oli useaan otteeseen ja niitä tuli tasavertaisesti, koska tekniikka on niin helppo. Luovuudelle oli käyttöä paitsi itse kukkien tekemisessä myös sen suunnittelussa, mihin kukkaa voisi käyttää. Ryhmältä saattoi kysyä mielipidettä siihen mihin kukka parhaiten sopi, esimerkiksi hiuksiin, rintaan vai laukkuun. Vaatii hieman rohkeutta asettua kaikkien huomion kohteeksi ja kysyä toisten mielipidettä, mutta innostuneessa ilmapiirissä se koettiin kuitenkin turvalliseksi. Kun sopiva ratkaisu löytyi, saatettiin tokaista: "Nyt sinä olet kaunis!" 6.3.5. Lasihimmelit KUVA 5 Lasihimmelit olivat vuoden 2011 marraskuussa pidetyillä Pohjoismaiden suurimmilla käsityömessuilla Tampereella esillä lukuisilla osastoilla. Niiden tekeminen ei edellytä niinkään luovuutta kuin hahmotuskykyä. Mona-kodissa himmeleitä tehtiin ringissä istuen vaihe vaiheelta siten, että kukin työvaihe näytettiin tekemällä ja jokainen toisti sen omalla työllään. Ohjaaja oli koko ajan sidottuna keskittymistä vaativaan prosessiin, kun työvaiheen ohjeita piti toistaa hitaimmille 34 samaan aikaan kun nopeimmat jo kärsimättöminä odottivat seuraavaan vaiheeseen pääsemistä. Työhön, jonka tekemiseen menee kokeneelta noin 20 minuuttia, tarvitaan ryhmässä jopa yli 2 tuntia. Joillekin riitti yhden mallin opettelu, mutta joissakin uuden himmelimallin näkeminen herätti aina halun testata hahmottamiskykyä. Uutta mallia pyöriteltiin käsissä ja tivattiin, koska sen tekemisen saisi oppia. Jotkut eivät olisi millään malttaneet odottaa; ratkaisematon arvoitus kutkutti heitä. Lopulta vain yksi nainen oppi tekemään tähtiä täysin itsenäisesti, vaikka useampikin asukas tuli toimistolle joutessaan tekemään yksittäisen himmelityön saadakseen aina ongelmakohdissa tukea työntekijältä. Koska himmelien valmistustapa ei selviä katsomalla valmista työtä, niitä arvostettiin muutoinkin kuin kauneutensa tähden. Niitä valmistettiin muun muassa annettavaksi Monika-Naiset liiton ulkomaalaisille vieraille ja lahjaksi Moninaisten talon projektipäällikölle. Joulun aikaan asukkaat tekivät niitä tuliaisiksi kyläilypaikkoihin. Lasihelmiputket ovat yleensä kalliita, mutta onnekkaan sattuman ansiosta niitä saatiin hankittua edullisesti suoraan maahantuojalta. Lasihimmeleitä tehtäessä tuli selväksi, että ne ovat kristillisen joulun ajan koristeita, mutta kotien koristeina muidenkin uskontokuntien edustajat kokivat ne soveliaiksi. Pidettiin luonnollisena sitä että köyhissä kodeissa tehtiin lattialle levitettävästä materiaalista koristeita, jotka jäljittelivät kirkkojen hienoja kynttiläkruunuja (Lindén & Talvitie 1989, 9-10). Havainto siitä, että tämä köyhän miehen versio kattokruunusta ei kuitenkaan valaise, herätti keskellä synkintä talvea naurunremakan. Lasi on materiaalina joustamaton, mutta myös selkeä ja tarkkarajainen. Kurinalainen työskentelyprosessi ei myöskään antanut tilaa luovuudelle. Lopputulos oli ennakoitavissa, variaatioita oli vähän, mutta lopputulokset poikkesivat silti toisistaan. Helmiä ja putkia yhdessä pitävän langan kireys teki töistä joko napakoita tai hieman joustavia; ryhdikäs tähti ei jousta, jolloin se hajoaa helpommin. Himmelien tekemiseen täytyy tottua, ennen kuin sen tekemisen aikana pystyy jutustelemaan, joten illat olivat aikamoista pinnistämistä kaikille. Yhdelle asuk- 35 kaalle oli tärkeää kaikkien tähtien tekeminen, tekniikan logiikan haltuunotto. Valitettavasti eripituisia, mutta yhteen sopivia lasiputkia oli huonosti saatavilla, joten hän saattoi kokeilla vain muutamia malleja. 6.3.6 Tulppaaniruukut Tulppaaneihin petyttiin, vaikka yleensä kukka askartelun aiheena oli suosittu. Käytössä oli vain yksivärisiä lakanakankaita, kun naiset olisivat halunneet kiiltävää kuviollista kangasta. Moninaisten Talon ryhmässä, missä oli erilaisia kankaita, naiset tekivät reippaasti omia variaatioitaan tästäkin työstä. Tulppaaniruukun tekotapa on helppo omaksua. Ohjattavia oli vähän, koska osa naisista päätyi tekemään muita, itselleen mieluisampia, askareita, joita he lähtivät tekemään olohuoneeseensa. 6.3.7 Kynttilöiden koristelu KUVA 6 Ikeasta hankittuja valmiita kynttilöitä koristeltiin ringissä keittiön pöydän ääressä, koska toimiston suurin huone oli varattu ja osallistujia oli niin vähän, että pieni tila riitti kun hieman soviteltiin. Kynttilöistä tuli värikkäitä koristemaalin ja siirtokuvien avulla. Nopeasti etenevä askartelu ilahdutti ja innosti naisia suuresti; he vaihtoivat vinkkejä ja mielipiteitä vilkkaasti yhteisen kielen puuttumisesta 36 huolimatta, eikä ohjaajaa tarvittu kuin sanomaan jotain suomeksi. Jeesuksen, Marian ja pyhimysten kuvat viehättivät kaikkia uskontokuntaan katsomatta. Ihmettely, ymmärsivätkö kaikki, keitä kuvat esittivät, tuntui olevan vain yksi hilpeyden aihe lisää. Onneksi kaappien kätköistä löytyi mielenosoituksessa olleita vain vähän käytettyjä kynttilöitä, joita koristelemalla iltaa voitiin jatkaa alkuperäisten tarvikkeiden loppuessa. Kynttilöitä koristellessaan naiset suunnittelivat spontaanisti myös pikkujoulujuhlat: mitä kukin tekee, mitä syödään ja koska juhlat pidetään. Ohjaajan rooliksi jäi vahvistaa joitain naisten suomalaisia jouluperinteitä koskevia tietoja todeksi ja kertoa arvionsa suunnitellun päivän sopivuudesta. Naiset toimivat ryhmänä, ja he olivat päättäväisiä ja iloisia. Lähistöllä liikuskelevat satunnaiset asukkaat ja työntekijät tulivat utelemaan mitä on tekeillä, ja he lähtivät pois vasta lapsen tai puhelimen kutsumana. Materiaaleista vain pursotettava vaha oli askartelijan itsensä säädeltävissä. Siirtokuvien käyttämisessä oli kuitenkin pientä jännitystä, joka piti kokea useampaan kertaan. Turvakodilla ei voinut polttaa kynttilöitä, vaan ne jäivät kaappien päälle koristeeksi, ellei niitä viety lahjaksi tuttaville kyläillessä. Kun koristelussa mukana olleet naiset lähtivät turvakodilta, he eivät ottaneet jäljelle jääneitä kynttilöitä mukaansa. 6.3.8 Decoupage-askartelu Tämä askartelu toteutettiin joidenkin asukkaiden toiveesta. Lautasliinojen printeistä sommiteltavat kuvat vaativat hieman keskittymistä ja kokeilemista. Naiset käänsivät toisilleen selkänsä ja puursivat hiljaa, kun jokaiselle oli omat materiaalit ja projektien koot vaihtelivat pikkukokeiluista kunnianhimoisiin urakoihin. Joillekin tehtävä oli erittäin tärkeä ja vakava, mutta joillekin koko askartelun idea jäi vieraaksi. Valmiista töistä ei siten syntynyt eloisaa dialogia, jota yhteisen kielen puute ei yleensä estänyt, mutta kohteliaisuudesta toki vaihdettiin pari sanaa. Moninaisten talon ryhmässä työstettiin yhden ison pöydän äärellä pelkästään Ikean puisia valokuvakehyksiä ja ryhmäläisten aloitteesta myös niihin sopivia kuvia. Tekeminen oli hyvin vuorovaikutteista ja eloisaa. Aina uuden työn valmis- 37 tuttua koko ryhmä katsoi ja kommentoi sitä, ja jos siinä oli hyvä idea, toiset saattoivat pyytää lupaa sen käyttämiseen omassa työssään. Myös lopussa esiteltiin ja vertailtiin spontaanisti kunkin aikaansaamaa kokoelmaa, ja naiset kertoivat toisilleen, mitä tekevät uusilla tauluillaan. 6.3.9 Muut askartelut Edellä esiteltyjen askareitten lisäksi käsityöilloissa kokeiltiin vohvelikirjontaa, hamahelmiaskartelua, paperiaskartelua ja pääsiäismunien koristelua. Näitä askarteluita tekemässä oli kunakin ilta vain pari asukasta, jotka olivat jo aiemmin osallistuneet käsityökerhoon ja osasivat toimia itsenäisesti, joten iltojen sisältöä ei esitellä sen tarkemmin. 6.4 Havaintoja käsityöilloista Turvakodin käsityöilloissa erityistä oli se, että mallikappaleet eivät juuri koskaan olleet muuta kuin vihjeitä sille, mitä voi tehdä. Tavallisesti käsityöryhmissä aina osa yrittää kopioida mahdollisimman tarkkaan opettajan tuoman mallin ja vain kokeneimmat uskaltautuvat heti kokeilemaan omia ideoitaan. KojonkoskiRännälin (1995, 68) mukaan kokonaisen käsityön valmistaminen on vaativaa, eritoten jos ihmisellä ei ole ollut onnistumisen kokemuksia ilmaisullisessa toiminnassa, tai jos häntä ei ole kannustettu itseilmaisuun. Tarvitaan riittävän turvallinen ja inspiroiva tilanne, jotta luovuus saadaan käyttöön. Toinen poikkeuksellinen piirre oli se, että kerhoillan päättyessä pääsääntöisesti kaikki osallistuivat siivoamiseen ja tavaroiden järjestelyyn ilman asiasta muistuttamista. Muutoin siisteydestä ei niin huolehdittu. Materiaalikaappi piti järjestellä viikoittain, koska se oli omatoimisten askartelijoiden jäljiltä niin sotkuinen. Asunnon siivousvuorojenkin hoitaminen aiheutti jatkuvasti keskustelua. Teknisten yksityiskohtien selittäminen ilman yhteistä kieltä oli vaikeaa. Maalipurkkien laittaminen eri puolille huonetta ei riittänyt ilmaisemaan sitä, että vesi- 38 ja liuotinpohjaisia maaleja ei kannata yrittää sekoittaa. Kangassaksia ei kannata pitää lähettyvillä, kun katkotaan rautalankaa, koska käsitöitä harrastamaton ei tiedä rautalangan pilaavan kangassakset. Kerhoillan suunnittelussa voi miettiä, mitä tavaroita on järkevää pitää yhtä aikaa esillä tai onko jokin työväline saatavilla vain pyydettäessä. Vahinkotilanteista saattaa kehkeytyä sosiaalisesti ja suomen kielen oppimisen kannalta hyvä tilanne, kun asiaa hoidetaan yhteistuumin ja huumorin avulla, sekä pohditaan yhdessä miten tämä sanotaan suomeksi, ettei samaa tapahdu toiste. Käsityökerhon iltaan saattoi osallistua tekemättä itse mitään tai tekemällä jotain muuta, esim. suomen kielen kurssin kotitehtäviä. Joskus asukkaat olivat sopineet keskenään, että kerhoilta alkaa tuntia myöhemmin, jotta kielikurssilla olevat saivat ensin tehtyä kotitehtävänsä työntekijän avustuksella. Moninaisten talon ryhmässä omankieliset käsityökirjat ja -lehdet herättivät ihastusta ja niistä otettiin runsaasti kopioita. Mona-kodilla ohjeiden kieliasiaa ei otettu esille kuin kerran, vaikka lehtiä ja kirjoja selattiin mielellään. Tällöin eräs nainen halusi virkata itselleen mekon, joten ohjeen kieltä osaava työntekijä virkkasi hänelle mallikappaleet, joista nainen näki miten mekko tehtiin. Myös käsityön rooli suomalaisessa yhteiskunnassa kiinnosti. Se, että itse tehty käsityö on ihan sopiva, jopa arvostettu lahja Suomessa, tuntui olevan hyvä uutinen kaikille. Tieto siitä, että vohvelikirjonta on kaikille suomalaisille tuttu käsityö koulusta, herätti ällistystä. Ensin asiaa luultiin vitsiksi. Koulutuntien käyttämistä käsitöihin ja vieläpä yhteisesti tytöille ja pojille piti vakuutella pitkään. Keskustelun lopussa vähän kouluja käynyt asukas totesi tyytyväisenä, että hän osaa siis yhden osan Suomen koulusta ja tiedusteli, miten siitä saisi todistuksen. Valtaosa materiaaleista saatiin ilmaiseksi yksityishenkilön varastosta. Muiden materiaalien piti olla helposti saatavilla ja edullisia. Monipuolisten materiaalien tarjoaminen olisi ollut usein ihanteellista, mutta turvakodilla ei ollut tilaa tavaroiden varastoimiseen eikä käytössä ollut autoa. Ilmaisia tai lähes ilmaisia materiaaleja oli saatavilla pääkaupunkiseudulla, mutta työajan käyttäminen niiden hankintaan ei ollut aina tarkoituksenmukaista. Kun asukkaat usein vasta totuttelivat pääkaupunkiseutuun, suomen kieleen ja käsitöihin, eivät he voineet itse- 39 näisesti hoitaa hankintoja, mutta lähtivät mielellään työntekijän mukaan katsomaan, mitä eri paikoissa oli tarjolla. Kierrätyskeskuksesta löytyi materiaalien lisäksi myös kiinnostavia valmiita käsitöitä. 6.5 Toiminta kerhoiltojen ulkopuolella Pohjoiskarjalaisista käsityön harrastajista tehdyssä tutkimuksessa yhdeksi tärkeimmistä perusteista tehdä käsitöitä nostettiin ajan kuluminen rattoisammin (Heikkinen 1997, 65). Samaa havaitsin myös Mona-kodilla: naiset, jotka eivät voineet huoletta liikkua turvakodin ulkopuolella saattoivat tehdä käsitöitä, etenkin koruja sekä neule- ja virkkaustöitä, kokopäiväisesti. Jotain mielekkään tekemisen puutteesta kertoo se, mitä tapahtui, kun neulelankoja vietiin turvakodin olohuoneeseen vapaasti käytettäväksi. Jo seuraavana päivänä useammalla olohuoneen tuolilla oli keskeneräinen virkkaus- tai neuletyö, vaikka työvälineitä niiden tekemiseen ei oltu vielä toimitettu. Naiset olivat hankkineet puikkoja ja virkkuukoukkuja itse. Naiset auttoivat ja opettivat toisiaan käsitöiden teossa koko seitsemän kuukauden jakson ajan. Kaksi asukkaista toivoi tulevaisuudessa voivansa tehdä töitä käsityön ohjaamisen parissa, samoin yksi työntekijöistä. Timo Kalanti (2009, 90) kertoo esseessään Bruno Latourin teoriasta, jonka mukaan materiaan voi siirtää ihmisen läsnäoloa ja toimintoja. Latourilla on esimerkkinä ajotiellä oleva hidastustöyssy, englannin puhekielessä "nukkuva poliisimies", jolle on delegoitu osa poliisin tehtävistä. Samalla tavalla toimivat olohuoneeseen viedyt langat ja muut Mona-kodissa olevat käsityötarvikkeet, joita asukkaat saivat vapaasti käyttää. Sellaisille naisille, jotka eivät jaksaneet osallistua ryhmätoimintaan, saatettiin antaa tarvikkeet omatoimiseen käsityön tekemiseen. Eräs nainen tekikin sarjan tuotteita itsekseen. Toinen nainen puolestaan epäonnistui hänelle aivan tutussa käsityössä, koska hän ei kyennyt keskittymään. Keskeneräinen työ kädessään hän vaati psyykkistä apua, josta oli Mona-kotiin tullessaan vielä kieltäytynyt. "Katso: minä olen sairas! Minä kyllä osaan tämän, mutta nyt...!" Rauhallisina viikonloppujen päivinä naiset tulivat joskus koko päiväksi toimistol- 40 le tekemään käsitöitä ja tarjoutuivat auttamaan työntekijää siivoamisessa, jotta tämäkin voisi enemmän osallistua käsitöiden tekemiseen. Samoin iltavuorojen aikana, jolloin toimistolla ei hoidettu kiireisinä virastoasioita, saattoi yksittäinen tai muutama asukas tulla askartelemaan aikansa kuluksi tai jotain tiettyä tarkoitusta, kuten ystävän lahjaa, varten. Käsitöiden parissa saattoi viettää iltaa muullakin tavoin. Eräs nainen esitteli erittäin taidokkaasti kirjaillut perinneasunsa, joita oli paljon hiljattain olleiden häiden johdosta. Jotkut näyttivät käsin tehtyjä tavaroitaan, lähinnä vaatteita, kertoen samalla niihin liittyvistä ihmisistä, omista mieltymyksistään tai kulttuuristaan. Joskus Internetistä etsittiin kotimaan käsityö- ja pukeutumiskulttuuria muille esiteltäväksi. Kun asukas otti toimiston tietokoneella yhteyttä sukulaisiinsa Skypen kautta, saatettiin työntekijälle samalla esitellä suvun naisten tekemiä töitä jopa useamman sukupolven voimin. Ikeassa käydessä löytyi kauniita katealustoja, mutta kun sellaisille ei ollut kellään tarvetta, kehitettiin niistä kaupan käytävällä seisten käsityöprojekti. Yhden työntekijän työhuoneeseen päätettiin tehdä seinäkoristesarja kuudesta katealustasta. Yhdessä sovittiin käytettävät värit ja teema, joka oli kukka. Muutoin kukin hankkeeseen osallistunut sai vapaat kädet katealustansa tyylin ja tekemisen suhteen. Toteutuksen jokainen hoiti itsenäisesti. Ala-asteikäisen lapsen ja aikuisten yhteinen työ oli työntekijälle niin mieluinen syntymäpäivälahja, että lupa viedä seinäkoristeet heti kotiin hellyttiin antamaan. 41 7 KÄSITYÖTOIMINNAN ARVIOINTIA JA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ Antti Särkelän (2001, 88) mukaan tavoitteiden tulee olla asiakkaiden saavutettavissa, koska epäonnistumisia on ollut jo riittävästi. Kerhotoiminnan periaatteessa, että työt valmistuvat yhden illan aikana, voitiin pääsääntöisesti pysyä. Jos työ jäi kesken, oli syynä yleensä jonkin osan tai materiaalin puuttuminen. Kerhoiltojen välillä omatoimisesti tehtyjä käsitöitä jäi useammin kesken, mutta ne olivatkin usein isompia tehtäviä. Käsityökerhossa oli mahdollista oppia uusia asioita, saada onnistumisen kokemuksia ja kokea hyväksyntää. Tarve olla tarpeellinen täyttyi tilanteissa, joissa toinen asukas tarvitsi apua ja opastusta omassa käsityössään. Käsityökerhon ollessa koolla suhtauduttiin suopeasti siihen, että asukkaat auttoivat toisiaan, ja kaksi asukkaista saattoi viettää koko kerhoillan muita auttaen. Kerhoiltojen välissä keskinäistä apua käytettiin laajemmin ja myös sellaisissa töissä, joita ei voitu ryhmässä harrastaa, kuten virkkauksessa. Virkkauksessa ja neulomisessa on ongelmana, että puikoista ja virkkuukoukuista pidetään eri tavalla kiinni eri puolilla maailmaa. Ryhmässä on vaikeata ohjata samanaikaisesti eri otteella työskenteleviä ihmisiä ja ensikertalaisten kohdalla olisi pitänyt päättää, millaista otetta opetellaan. Käsityötoiminta korvasi tutustumisleikit, joita käytetään erilaisten ryhmien aloittaessa. Se antoi myös mahdollisuuden tutustua muihin persoonina siten, ettei kenenkään tarvinnut mennä henkilökohtaisiin asioihin, mihin kielitaitokaan ei yleensä riittänyt. Käsityötoiminta antoi positiivisen yhteyden työntekijöihin ja muihin asukkaisiin. Kun turvakotijakson päätyttyä kaksi Mona-kodissa ollutta kohtaa kaupungilla niin, että ainakin toisella on seuraa, on turvallisempaa kertoa aluksi, että tuttavuus on harrastustoiminnan kautta. Jos tapaa sattumalta naisen, jonka kanssa ei ole yhteistä kieltä, voi kuulumisia vaihtaa myös esittelemällä viimeisimpiä käsitöitään. Erään naisen sanoin: "En minä ymmärtänyt, mitä sille kuuluu, mutta se oli tehnyt sen saman korun, minkä se kerhossa teki, mutta nyt punaisena". Työntekijä ei voi salassapitovelvollisuuden vuoksi puhua varsinaisesta työstään kenellekään, mutta työpaikalla tehdyn käsityön alkuperän voi 42 sanoa. Samalla tulee kerrottua se, että turvakotien arkeen voi kuulua myös valoisia asioita. Käsitöitä tehtäessä usein käytettiin suomen kielen taitoa sen äärirajoille saakka ja opittiin myös uusia sanoja tai jopa lauseita. Käden, kielen ja kulttuurin oppimisen yhdistämisestä on luotu oma oppimistyylikin, johon liittyen sen kehittäjä Eeva-Maija Lappalainen on tehnyt väitöskirjansa (Lappalainen 2006). Kerhoillassa sai harjoitusta itsensä ilmaisemiseen puutteellisella kielitaidolla sekä rohkaisua kommunikointiin ilman yhteistä kieltä. Suomen kielen taitojen karttuminen kerhotoiminnassa oli yllätys, joten sen avaamia mahdollisuuksia ei osattu hyödyntää systemaattisesti. Käsitöitä tehdessämme opimme toistemme kulttuureista ja arvoista; siitä mikä on sopivaa, kaunista ja arvokasta, mutta usein myös siitä, mitä mieltä itse olemme meille opetetuista asioista. Kielitaidon ja ilmapiirin salliessa keskustelu saattoi jatkua siihen, miten vaikeaa opituista tavoista on luopua vaikka haluaisimmekin, tai miten joudumme joskus luopumaan sellaisesta, mikä on meille tärkeää. Tutkiessaan käsityön harrastajia Kaija Heikkinen (1997, 86–87) havaitsi, että käsityössä on paljon sellaista, mistä ei haluta, osata tai pidetä tarpeellisena puhua. Käsityöhön sisältyy paljon verbalisoimatonta kommunikaatiota. Kenties tämä ominaisuus helpotti kerhotoiminnan sujumista. Asukkaat käyttivät paljon sanaa kaunis, johon Heikkisen (1997, 80, 87) mukaan liittyy monia merkityksiä. Käsityö voi olla kaunis esimerkiksi estettisen laatunsa, esineeseen liitettyjen arvojen tai tärkeän ihmisen tai tekemisen tavan vuoksi. Avoimessa ryhmässä, jossa osallistujat muuttuivat ennakoimattomasti, en voinut hyödyntää käsityön eri piirteitä kovin suunnitelmallisesti. Turvakodin asukkaat oli sopivan kokoinen kohderyhmä, mutta samalla erittäin heterogeeninen ryhmä. Yleensä minulla oli varasuunnitelma, mutta se oli laadittu lähinnä siltä varalta, että jouduin olemaan osan ajasta muissa tehtävissä tai jos normaalisti käyttämämme tila oli varattu. Lukuunottamatta kiitoksen sanoja asiakkailta saatiin hyvin vähän suullista palautetta, koska yhteistä kieltä ei yleensä ollut. Suullisenkin palautteen yhteydessä käytettiin usein eleitä tai ilmeitä. Yhtenä iltana eräs nainen sanoi elehtien: “minun sisko…tänään… minun kanssa…istuu…minä koti”. Käytännön tekemi- 43 set, kuten uudelleen kerhoiltaan osallistuminen tai käsitöiden tekeminen omatoimisesti ennen seuraavaa kerhoiltaa, antoivat viitteitä siitä, että kerhotoiminta oli ollut mieluisaa. Vaikka asukkaiden joukossa oli taitavia tekijöitä, käsitöitä ei tehty turvakodilla ennen käsityötoiminnan aloittamista. Reilu enemmistö asukkaista osallistui tavalla tai toisella käsityökerhon toimintaan. Asukkaat tekivät työt pääsääntöisesti omalla tavallaan, eivät mallikappaleita kopioiden. Esimerkiksi väreillä on esteettisiä, psykologisia ja symbolisia merkityksiä, jotka ovat kulttuurisesti opittuja ja joihin sisältyy henkilökohtaisia kokemuksia ja merkityksiä (Lundahl, Hakonen ja Suomi 2007, 261). Jos mallit tai materiaalit eivät miellyttäneet, asukkaat ryhtyivät tekemään muuta. Mitään, joka viittaisi Korhosen (2013, 66) käsityksiin yhteisöllisissä kulttuureissa olevaan ohjaajan auktoriteettiasemaan tai muodolliseen suhteeseen ohjaajan ja ryhmäläisten välillä, ei ollut havaittavissa. Olivatko naiset voimaantuneita vai tottuneita suomalaisiin tapoihin, vai eivätkö he mieltäneet käsityön tekemistä naisten kesken ohjaukselliseksi tilanteeksi, vaikka läsnä oli sekä asukkaita että työntekijöitä? Työyhteisössä kerhoilloista puhuttiin mahdollisuuksien mukaan heti kerhon päätyttyä sekä työntekijöiden viikkokokouksessa. Illan tapahtumat kirjattiin samaan raporttiin kuin muutkin päivän tapahtumat. Lisäksi kerhoiltojen suunnittelija teki itselleen ruutuvihkoon merkintöjä tilanteen mukaan joko illan päätyttyä tai pitkin iltaa. Työyhteisössä tapahtuneisen muutosten vuoksi työntekijöiden haastattalu ei valitettavasti ollut mahdollista. Työntekijöiden keskusteluissa tuli esille muun muassa yhteyden luominen asiakkaaseen, asiakkaan persoonaan tutustuminen ja asiakkaan rohkaistuminen vuorovaikutukseen. Myös asiakkaiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta saattoi tehdä havaintoja. Kenties eniten puhutti ahdistuneen ja toisiin herkästi hermostuvan naisen muuttuminen yhteisömme tukipilariksi, kun hän oli aloittanut lähes kokopäiväisen käsitöiden tekemisen. Kerhoiltojen onnistuminen edellytti koko työyhteisön tukea. Uusille työntekijöille ja -harjoittelijoille olisi pitänyt tarkemmin esitellä toimintaa ja sen tavoitteita, koska käsityön vaikutuksia hyvinvointiin ei yleisesti tunneta. Käsityötä harrastamaton ihminen ei välttämättä ymmärrä, miten paljon aikaa käsityöhön menee tai 44 miten paljon tilaa käsityötarvikkeet vievät. Aineellisten ja ajallisten rajojen sopiminen olisi syytä tehdä heti alussa. Kustannuksista ei tällä kertaa tarvinnut huolehtia, mutta vakinaistettu toiminta edellyttäisi myös budjetin laatimista. Käsityöhön käytettäviä resursseja ja raportointia ei määritelty tarkasti. Vastasin yksin järjestelyistä ja alusta alkaen tein työpaikalla työvuorojen aikana sen, mitä kykenin. Ostokset tein työaikana, mutta suurin osa valmisteluista oli mielekästä tehdä käsityökirjojen ja tarvikevaraston luona. Kaikista Mona-kodin tapahtumista kirjoitettiin raporttiin ja kerhoiltojen kokemuksista keskusteltiin viikkopalavereissa. Tein myös omia muistiinpanoja. Toiminta suunniteltiin ensisijaisesti aikuisille, vaikka lapsille sopivaa tekemistä sen ohessa olikin aina tarjolla. Lasten lähtökohdista suunniteltuna toiminta saisi toisenlaisia ulottuvuuksia. Jotkut kerholaiset osoittautuivat hyvin taitaviksi ja ahkeriksi tekijöiksi, ja heillä saattoi olla osaamista Suomessa vähemmän tunnetuissa käsityötekniikoissa. Heidän voisivat hyödyntää hyvinkin korkeatasoista osaamistaan oman elannon turvaamisessa ja kotoutumisen tukena. Juha Siitosen (1999, 158) mukaan voimaantuminen johtaa sitoutumiseen. Mihin turvakodin naiset ovat sitoutuneet ja miten se näkyy heidän elämänkulussaan? 45 8 POHDINTAA Maahanmuuttajien määrä Suomessa kasvaa koko ajan. Vuonna 2012 Suomeen muutti Tilastokeskuksen mukaan enemmän ulkomaan kansalaisia kuin muina vuosina koko itsenäisyyden aikana (Tilastokeskus 2013). Maahanmuuttajien kohtaamisen erilaisista tavoista ja kokemuksista on siis yhä enemmän syytä raportoida. Mielestäni yksi turvakotien tärkeimpiä tehtäviä on auttaa ihmisiä löytämään uudelleen elämänhalunsa ja -ilonsa. Koin itseni usein etuoikeutetuksi, kun sain olla todistamassa, miten nainen löysi oman tapansa selviytyä vaikeista kokemuksistaan ja ryhtyi elämään itsensä näköistä elämää. Käsityötoiminnassa oli hienoa se, että tämä näennäisen arkinen askare tarjosi hetkiä, jolloin saatoimme oivaltaa jotain uutta itsestämme tai toisistamme. Positiiviset yllätykset ja odottamattomat saavutukset antoivat rohkeutta uskoa asukkaittemme kykyihin ja voimavaroihin. Omaan osaamiseen uskomisen ilmapiiri oli Mona-kodissa usein vahva ja olosuhteiden pakostakin pidettiin itsestäänselvyytenä, ettei esimerkiksi kielitaidottomuus ole peruste jättää asioita hoitamatta. Darvishpourin (2002, 292) mukaan maahanmuuttajanaisten toimintavapaus ja mahdollisuudet jäävät usein huomioimatta, kun heidät nähdään sorrettuina, passivisina, tietämättöminä ja eristettyinä. Työntekijälle oli tärkeää viestittää luottamusta asukkaan kykyihin, ja siihen, että asukas kykynee oppimaan uutta. Iijan (2009, 117, 119) mukaan ihminen köyhtyy, ellei hän tule arvostetuksi yhteisössään. Käsityötoiminnassa ja siellä tehdyn tuotteen avulla asukkaiden toimiva puoli, kuten yrittäminen, onnistuminen ja sitkeys saivat myönteistä huomiota. Riitta Pohjoisvirran (2012, 13) mukaan vertaisryhmä voi yhtä aikaa vahvistaa osallisuutta ja olla terapeuttinen. Muistan erään ulkopuolisen ihmetelleen, eikö turvakodissa ole tähdellisempääkin tekemistä kuin korujen väkertäminen. Ahde-Dealin (2013) mukaan naisilla on monia eri syitä käyttää koruja, mutta yleensä syyt ovat sosiaalisia. Korujen mukana kulkevat muistot ja merkitykselliset asiat: ne yhdistävät naisia heille tärkeisiin ihmisiin, tapahtumiin sekä tunteisiin. Korut voivat välittää toivoa selviy- 46 tyä vaikeista elämäntilanteista tai olla merkkejä saavutuksista. (Ahde-Deal 2013, 23, 34, 52, 55, 58, 149.) Eräs Mona-kodista jo muuttanut nainen kertoi minulle puhelimessa raportoidessaan vaikean tilanteen sujumista, että hänellä oli ollut kaulassaan Mona-kodissa tehty koru. Kerhoon osallistuneet naiset tiesivät, että käsityötoiminta oli ”koulutehtävä”, vaikka opinnäytetyöprosessi jäi useimmille heistä vieraaksi. Toisaalta monella naisella oli korkeakoulututkinto ja monen kanssa saatoin keskustella asioista englanniksi. Eräs nainen käski kirjoittamaan muistiinpanoihin ”hyvä tyttö”. Monet ymmärsivät, että kerhon avulla etsitään hyviä ja huonoja käytäntöjä, ja kertoivat omia mielipiteitään. Saatettiin esimerkiksi eleiden avulla kertoa, että ilta oli ollut oikein hyvä, parempi kuin edelllinen ilta, joka oli vain hyvä. Opinnäytetyön julkaiseminen Internetissä kiinnosti, mutta kun kuultiin työn olevan lähinnä tekstiä, eikä kuvia ja valmistusohjeita, oltiin pettyneitä. Eettiseltä kannalta on ikävää, ettei opinnäytetyön tekemisen koko prosessia voinut kielivaikeuksien takia selvittää kaikille asukkaille. Tämän seikan vuoksi en ole voinut kuvata asukkaiden kokemuksia niin paljon ja yksityiskohtaisesti, kuin olisin toivonut. Minulla ei valokuvia kerhoilloista enkä julkaise kuvia asukkaiden tekemistä töistä, joista on tunnistettavissa tietyn asukkaan omintakeinen tyyli. Mona-kodin työharjoittelijana ja työntekijänä minua velvoittivat sosiaalialan yleiset säännöt ja sopimukset, joissa yritin parhaani mukaan pitäytyä. Olen Antti Särkelän kanssa samaa mieltä siitä, että eettiset ohjeet eivät vapauta yksittäisten asiakastilanteiden moraalikysymysten pohtimiselta (Särkelä 2001, 125). Tiesin jo ennen käsityökerhon aloittamista, että käsityöt vaikuttavat ihmisen hyvinvointiin, koska siitä puhuttiin paljon silloin kun olin lapsi. Olen vasta tämän prosessin myötä ymmärtänyt, miten paljon asioita olen omaksunut etenkin tädiltäni, joka teki elämäntyönsä mielisairaalassa, jossa potilaille oli järjestetty muun muassa käsityötoimintaa. Yllättäen myös saamenkäsitöiden opinnoista oli paljon hyötyä, koska käsityön kulttuurilliset merkitykset olivat tulleet minulle tutuksi. Vaikka tiedostin jo ennestään käsityön monia ulottuvuuksia, yllätyin siitä miten voimakkaasti ja nopeasti se vaikutti niihinkin naisiin, jotka eivät olleet aiemmin käsitöitä harrastaneet. Ammatillisessa mielessä oli tärkeää havaita, miten paljon ihmisissä voi olla voimaa ja elämänhalua jäljellä raskaiden kokemusten jälkeen. 47 Työyhteisö luotti arviointikykyyni ja toimin pitkälti aiemmin hankkimani tiedon mukaan. Kerhoiltoihin osallistuneet työkaverit olivat pääsääntöisesti Mona-kodin pitkäaikaisia työntekijöitä, joten he osasivat kuin luonnostaan tukea hyvän ilmapiirin syntymistä ja kannustaa asukkaita. Asukkaat puolestaan kannustivat paitsi toisiaan, myös niitä työkavereita ja -harjoittelijoita, jotka kokeilivat itselleen uutta käsityön muotoa. Vaikka valmiit työt olivat usein kauniita, oli hyvä tunnelma mielestäni kerhoillan tärkein tuotos. Ajattelin alun perin, että opinnäytetyöni pohjautuisi sosiokulttuurisen innostamisen teorioihin. Koska kyseessä oli avoin ryhmä ja meillä ei ollut yhteistä kieltä, perehdyin voimaantumisen teorioihin, jotka mielestäni tekevät paremmin oikeutta asukkaittemme omatoimisuudelle ja paneutumiselle. Lähdeaineistoa valitessani pyrin kriittisyyteen ja tarkistamaan, että kirjoituksessa esitetyille väitteille oli perusteita. 48 LÄHTEET Ahde-Deal, Petra 2013. Women and Jewelry. A Social Approach to Wearing and Possessing Jewelry. Helsinki: Aalto University Publication Series Doctoral Dissertations 1/2013. Andersson, Claes 1997. Kulttuuriministerin Claes Anderssonin puhe seminaarissa Terveyttä kulttuurista -taide hoidon voimavarana Hanasaaren kulttuurikeskuksessa 10.–11.4.1997. Teoksessa Pirkko Kokkosalo (toim.) Terveyttä kulttuurista. Helsinki: Terveyttä kulttuurista, 46–52. Between honour and shame – Guidelines In Handling Honour Related Violence Cases 2012. Oslo: Selvhjelp for Innvandrere og Flyktinger (SEIF) 2012. Blom, Juno 2012. Länsstyrelsen Östergötlands arbete. Luento Kunnian taakka 2 -seminaarissa 3.10.2012. Hanasaari –ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus. Cakir, S. Gulfem & Guneri, Oya Yerim 2011. Exploring the factors contributing to empowerment of Turkish migrant women in the UK. Julkaisussa International Journal of psychology, 2011, 46 (3), 223–233. Croft, Suzy & Beresford, Peter 1995. Whose empowerment? Equalizing the competing discourses in community care. Teoksessa Empowerment in Community Care. London: Chapman & Hall, 59–73. Darvishpour, Mehrdad 2002. Immigrant Women Challenge the Role of Men: How the Changing Power Relationship within Iranian families in Sweden Intensifies Family Conflicts after Immigation. Journal of Comparative Family Studies. Spring 2002, Vol32, Issue 2, 271– 296. Ensi- ja turvakotien liitto 2013. Turvakodit. Viitattu 2.5.2013. http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/tyomuodot/vakivaltatyo/turvakodi t/ Haavikko, Ansa 2009. Asiakassuhteen ja yhteistyösopimuksen luominen. Teoksessa Ansa Haavikko ja Lena Bremer (toim.) Ulkoisesti erilaisia, sisäisesti samanlaisia – opas mielenterveystyöhön yli kulttuurirajojen. Helsinki: SMS-Tuotanto Oy, 29–50. Hasio, Cindy 2010. Veterans and an arts and crafts programme: a community of 49 understanding and hope. Julkaisussa International Journal of Education through Art Volume 6 Number 1. 75–84. Heikkilä-Laakso, Kristiina ja Heikkilä, Jorma 1997. Innovatiivisuutta etsimässä. Irtiottoa keskinkertaisuudesta. Turku: Turun opettajankoulutuslaitos. Heikkinen, Kaija 1997. Käsityöt naisten arjessa. Kulttuuriantropologinen tutkimus pohjoiskarjalaisten naisten käsityön tekemisestä. Helsinki: Akatiimi. Heinonen, Tuula & Spearman, Len 2001. Social Work Practise. Problem Solving and Beyond. Toronto, Canada: Irwin Publishing. Iija, Aulikki 2009. Voimaantuminen kehityshaasteena.Teoksessa Kirsi Hentinen, Aulikki Iija ja Eija Mattila (toim.) Kuuntele minua – mielenterveystyön käytännön menetelmiä. Helsinki: Tammi, 105– 121. Jauhiainen, Riitta & Eskola, Marja 1994. Ryhmäilmiö. Helsinki: WSOY. Kalanti, Timo 2009. Ruumis ja rauta. Esseitä esineiden sosiaalisuudesta. Helsingin yliopiston sosiologian laitoksen tutkimuksia nro 259. Helsinki: Helsingin yliopiston sosiologian laitos. Kojonkoski-Rännäli, Seija 1995. Ajatus käsissämme. Käsityön käsitteen merkityssisällön analyysi. Turku: Turun yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta, Rauman opettajankoulutuslaitos. Korhonen, Kaija & Ellonen, Noora 2007. Maahanmuuttajanaiset väkivallan uhrina. Tampere: Poliisiammattikorkeakoulu. Koskelainen, Marja 2001. Taideterapeuttiset menetelmät naisten ryhmissä. Teoksessa Auli Ojuri (toim.) Hukasta kukkaan. Naisen tie väkivallasta selviytymiseen. Helsinki: Ensi- ja turvakotien liitto. 100-103 Kurkiala, Mikael 2012. Perinteisiin liittyvä väkivalta kulttuurisessa kontekstissa. Luento Kunnian taakka 2 -seminaarissa 3.10.2012. Hanasaari – ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus. Lappalainen, Eeva-Maija 2005. Kulttuurisesti sensitiivinen opettajuus. Käden, kielen ja kulttuurin yhdistäminen maahanmuuttajien koulutuksessa ja opettajan kasvupolulla. Oulu: Oulun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta. Väitöskirja. Lehti, Helka 2012. Käsityö tekee hyvää aivoille. Tekstiiliopettaja -lehti. (viitattu 19.9.2012) http;//www.tekstiilipettajaliitto.fi/lehti/2012-03/kasilla.html 50 Lindén, Eevi & Talvitie, Tuulikki 1989. Olkityöt. Helsinki: Tammi. Lundahl, Raija, Hakonen, Sinikka & Suomi, Asta 2007. Taide ja kulttuuri - innovaatiota seniori- ja vanhustyöhön. Teoksessa Marjaana Seppänen, Antti Karisto & Teppo Kröger (toim.) Vanhuus ja sosiaalityö. Sosiaalityö avuttomuuden ja toimijuuden välissä. Jyväskylä: PSkustannus. 253-269 Mona-koti 2011. Asiakastilastot vuodelta 2010. Monika-Naiset liitto ry 2012. Yleisesite. Monika-Naiset liitto ry 2013. Moniarvoisen ja turvallisen arjen puolesta. Viitattu 27.3.2013. http://www.monikanaiset.fi/index.php?option=com_content&view=ar ticle&id=94&Itemid=80 Nietola, Vuokko 2011. Väkivaltatyö asiantuntijayhteistyönä. Helsinki: Diakoniaammattikorkeakoulu. (Turun yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Lisensiaatin tutkimus) Nind, Melanie & Hewett, David 2011. Voimauttava vuorovaikutus – Opas toimintatavan käyttöön. Helsinki: Kehitysvammaliitto. Ojuri, Auli 2001. Ryhmät selviytymisvaiheen työmenetelmänä. Teoksessa Auli Ojuri (toim.) Hukasta kukkaan. Naisen tie väkivallasta selviytymiseen. Helsinki: Ensi- ja turvakotien liitto, 93–94 Oksman, Eeva Liisa 2001. Naisten tukiryhmä. Teoksessa Auli Ojuri (toim.) Hukasta kukkaan. Naisen tie väkivallasta selviytymiseen. Helsinki: Ensi- ja turvakotien liitto, 94–98 Peltola, Ulla & Metso, Laura 2008. Maahanmuuttajien kuntoutumisen ja työllistymisen tukeminen Helsingissä. Kuntoutussäätiön tutkimuksia 79/2008. Helsinki: Kuntoutussäätiö. Perttu, Sirkka 2002. Mitä on naisiin kohdistuva väkivalta? Teoksessa Marie Rautava & Sirkka Perttu (toim.) Naisiin kohdistuva pari- ja lähisuhdeväkivalta. Käsikirja perus- ja täydennyskoulutukseen. Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyprojekti 1998–2002. Helsinki: Stakes, 17–50 Raunio, Kyösti 2010. Syrjäytyminen. Sosiaalityötä kiinnostavia näkökulmia. Helsinki: Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry. Räty, Minttu 2002. Maahanmuuttaja asiakkaana. Helsinki: Tammi. 51 Saarinen, Erja 2011. Maahanmuutto on aina sankaritarina. Sosiaalitieto 2/2011. 8–11 Siitonen, Juha 1999. Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua. Oulu: Oulun yliopisto, Opettajainkoulutuslaitos, väitöskirja. Särkelä, Antti 2001. Välittäminen ammattina. Näkökulmia sosiaaliseen auttamistyöhön. Tampere: Vastapaino. Tilastokeskus 2013. Maahanmuuttoa viime vuotta selvästi enemmän. Julkaistu 26.4.2013. Viitattu 3.5.2013. http://www.tilastokeskus.fi/til/muutl/2012/muutl_2012_2013-0426_tie_001_fi.html Tuovinen, Sirkka-Liisa 2009. Inhimillinen Nikkilä. Helsingin suurin mielisairaala Sipoossa 1914–1999. Helsinki: Helsingin kaupungin terveyskeskus. Valtioneuvosto 2008. Valtioneuvoston selonteko Eduskunnalle kotouttamislain toimeenpanosta. Helsinki: Valtioneuvosto. Vilén, Marika, Leppämäki, Päivi & Ekström, Leena 2008. Vuorovaikutuksellinen tukeminen. Helsinki: WSOY. Vähälä, Eija 2003. Luovan käsityöprosessin yhteydet psyykkiseen hyvinvointiin. Käsityön aikana koettujen itseraportoitujen emootiokokemusten ja fysiologisten vasteiden väliset yhteydet. Kuopio: Taitemia. (Joensuun Yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta. Käsityötieteen lisensiaatintutkimus) Wikan, Unni 2005. En fråga om heder. Stockholm: Ordfront förlag. Women’s Aid i.a. Women’s Aid Art Programme. Viitattu 26.2.20110. http://www.womensaid.ie/pages/services/csda.htm Women’s Aid i.a. Women’s Aid Art Programme. Recent Refuge Project. Viitattu 26.2.2010. http://www.womensaid.ie/pages/services/art/RECENT.htm Women's Aid i.a. National Freephone Helpline & Support Services. Annual Statistics 2010. Viitattu 8.10.2012. http://womensaid.ie Äärelä, Eeva & Gerbert Natalie 2012. Avun tarve. Teoksessa Reet Nurmi ja Jenni Tuominen (toim.) Asiakkaana väkivaltaa kokenut maahanmuuttajanainen. Tutkimuksia 2012. Helsinki: Monika-Naiset Liitto ry., 30–34.