VÄKIVALTAA KOHDANNEET MAAHANMUUTTAJATAUSTAISET LAPSET JA NUORET ASIAKKAINA Helsingin sosiaalipalveluiden työntekijöiden kokemuksia
by user
Comments
Transcript
VÄKIVALTAA KOHDANNEET MAAHANMUUTTAJATAUSTAISET LAPSET JA NUORET ASIAKKAINA Helsingin sosiaalipalveluiden työntekijöiden kokemuksia
VÄKIVALTAA KOHDANNEET MAAHANMUUTTAJATAUSTAISET LAPSET JA NUORET ASIAKKAINA Helsingin sosiaalipalveluiden työntekijöiden kokemuksia MALLA-hanke, Monika-Naiset liitto ry. Anna Pättiniemi ja Elina Suvanto Opinnäytetyö, kevät 2011 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Helsinki Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi (AMK) TIIVISTELMÄ Pättiniemi, Anna & Suvanto, Elina. Väkivaltaa kohdanneet maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret asiakkaina. Helsingin sosiaalipalveluiden työntekijöiden kokemuksia. MALLA-hanke, Monika-Naiset liitto ry. Diak Etelä, Helsinki, kevät 2011, 87 s., 2 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan koulutusohjelma, Sosionomi (AMK). Kartoitimme opinnäytetyössämme väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajataustaisille 7– 16-vuotiaille lapsille ja nuorille suunnattujen tukipalveluiden ja monikulttuuristen perhepalveluiden tilaa Helsingissä. Tavoitteenamme oli tuottaa tietoa maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten asemasta palvelujärjestelmässä ja kyseisen asiakasryhmän kohtaamisen erityispiirteistä työntekijöiden näkökulmasta. Yhteistyökumppaninamme toimi Monika-Naiset liitto ry. Opinnäytetyömme teoriaosiossa käsittelimme maahanmuuttajuuteen liittyviä käsitteitä ja tilastoja, väkivallan muotoja ja motiiveja sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden tilaa ja kehittämistarpeita. Suoritimme tutkimuksemme kvalitatiivisella eli laadullisella tutkimusmenetelmällä. Keväällä 2010 lähetimme kvalitatiivisen puolistrukturoidun kyselylomakkeen sähköpostitse ja kirjeitse yhteensä viidellekymmenelle Helsingissä työskentelevälle sosiaalialan ammattilaiselle, joista osa välitti kyselyä myös eteenpäin. Vastauksia saimme yhteensä 13, jotka analysoimme sisällönanalyysimenetelmällä. Opinnäytetyömme tuloksista kävi ilmi, että peruspalvelut olivat työntekijöiden tiedossa ja niihin ohjaamisen työntekijät kokivat helpoksi. Erityisesti väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajataustaisille lapsille ja nuorille suunnattuja palveluja ei tiedetty juurikaan olevan. Työntekijät katsoivat peruspalveluiden olevan pääasiassa riittäviä, mutta pakolaisina maahan tulleille koettiin tarvittavan erityistä tukea. Työntekijät kokivat tarvitsevansa lisäkoulutusta väkivallan tunnistamisesta ja palveluohjauksesta. Palveluiden tarjoaminen lapsen tai nuoren omalla äidinkielellä koettiin tärkeäksi, ja tulkin käyttäminen koettiin toisinaan haastavaksi. Ennaltaehkäisevien palveluiden merkitystä korostettiin. Opinnäytetyömme mukaan väkivallan tunnistamiseen ja sen puheeksi ottamiseen tarvitaan lisää koulutusta sosiaalialalla. Pakolaiset ja turvapaikanhakijat tarvitsevat erityistä tukea, mutta pääasiassa peruspalvelujen tulisi pystyä vastaamaan kaikkien asiakasryhmien tarpeisiin. Palveluiden tarjoaminen lapsen ja nuoren omalla äidinkielellä on tärkeää. Ennaltaehkäiseviin palveluihin tulisi panostaa, sillä kaikki väkivaltaa kokeneet lapset ja nuoret oirehtivat ja tarvitsevat apua. Asiasanat: maahanmuuttajat, väkivalta, lapset, nuoret, palvelut ABSTRACT Pättiniemi, Anna and Suvanto,Elina Immigrant children and youth encountering violence: social services employees' point of view. 87 p., 2 appendices. Language: Finnish. Helsinki, Spring 2011. Diaconia University of Applied Sciences. Degree Programme in Social Services. Degree: Bachelor of Social Services. The purpose of this study was to investigate services for 7–16-year-old immigrant children and youth encountering violence. Additionally, the aim was to gain knowledge of immigrant children´s and youth´s position in the service system in Helsinki. The study was focused on experiences of the employees and done in partnership with Monika – Multicultural Women’s Association. The theory section of the thesis clarifies the concepts of multiculturalism, violence and the present state of the social- and healthcare services. The study was done using qualitative methods. The questionnaire was sent to 50 employees of the social services in Helsinki in the spring 2010. 13 responses were received, and the answers were analyzed using content analysis. The study revealed that the employees had knowledge of present basic services and felt it was easy to refer clients to these services. The employees did not know that specified services for immigrant children and youth encountering violence existed. They also wished for more education on the topic. Employees felt that working with an interpreter was sometimes challenging. According to the results, basic services seemed to mainly respond to the needs of the client. However, employees felt that among the immigrants, refugees was a group that needed special support. Preventative services seemed to take an important position from the employees' point of view. This research suggests that there should be more education on how to recognize violence. In addition, refugees children and youth need more specified services and in their own native language. All children and youth encountering violence have symptoms and they need aid and support. Therefore the role of preventative services is significant. Keywords: violence, immigrant children, immigrant youths, services SISÄLTÖ 1 JOHDANTO .................................................................................................................. 7 2 MAAHANMUUTTAJUUS SUOMESSA ..................................................................... 9 2.1 Maahanmuuttajataustainen nuori, lapsi ja perhe ..................................................... 9 2.2 Tilastoja maahanmuutosta ja perherakenteista...................................................... 10 2.3 Maahanmuuttajat Helsingissä ............................................................................... 12 3 LAPSI, NUORI JA VÄKIVALTA .............................................................................. 13 3.1 Perheen ja kulttuurin merkitys lapsen ja nuoren kehitykselle ............................... 13 3.2 Väkivallan esiintyminen ja taustalla vaikuttavat tekijät........................................ 14 3.3 Väkivallan muodot ja motiivit .............................................................................. 17 3.3.1 Kuritusväkivalta .............................................................................................. 18 3.3.2 Seksuaalinen väkivalta.................................................................................... 20 3.3.3 Kunniaan liittyvä väkivalta ............................................................................. 21 3.3.4 Ympärileikkaukset .......................................................................................... 25 3.3.5 Kollektiivinen väkivalta.................................................................................. 26 3.4 Trauman ja väkivallan ilmeneminen lapsessa ja nuoressa .................................... 27 3.5 Lapsen ja nuoren selviytyminen väkivallasta ....................................................... 29 3.6 Nuorten suhtautuminen ammatilliseen apuun ....................................................... 30 4 NÄKÖKULMIA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIHIN .................................. 33 4.1 Lapsen ja nuoren hyvinvointi ................................................................................ 33 4.2 Sosiaali- ja terveyspalvelut ja niiden tehtävät ....................................................... 34 4.3 Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilanne Suomessa ................................................. 35 4.3.1 Helsingin maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten palveluita ................ 37 4.3.2 Kidutusta kohdanneiden lasten ja nuorten palveluiden tilanne ...................... 37 4.4 Maahanmuuttajien palveluiden eriyttäminen vai integroiminen? ......................... 38 4.5 Monikulttuurisuuden kohtaaminen asiakastyössä ................................................. 40 4.5.1 Perheen ja yhteisön huomioiminen asiakastyössä .......................................... 42 4.5.2 Tulkin käyttäminen asiakastyössä .................................................................. 44 5 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KEHITTÄMINEN .............................. 46 5.1 Väkivaltaa kohdanneiden palveluiden kehittäminen ............................................ 46 5.2 Tavoitteena tasa-arvoiset palvelut moninaiselle väestölle .................................... 48 5.3 Lapsiin ja nuoriin kohdistuvan väkivallan ehkäiseminen ..................................... 49 6 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN ...................................................................... 51 6.1 Tutkimusongelma .................................................................................................. 51 6.2 Tutkimusmenetelmä .............................................................................................. 51 6.3 Kohderyhmä .......................................................................................................... 52 6.4 Aineiston keruu ..................................................................................................... 52 6.5 Aineiston analysointi ............................................................................................. 54 7 TULOKSET ................................................................................................................. 57 7.1 Taustatietoa vastaajista.......................................................................................... 57 7.2 Palveluihin hakeutumisen syitä ............................................................................. 57 7.3 Työntekijöiden havaitsemia väkivallan muotoja ja motiiveja .............................. 58 7.4 Väkivaltakokemuksien oireet työntekijöiden kuvaamina ..................................... 60 7.5 Kuinka työntekijät auttavat väkivaltaa kokeneita asiakkaitaan ............................ 62 7.6 Työntekijöiden mainitsemat yhteistyötahot .......................................................... 63 7.7 Ammatillisen osaamisen kehittämistarpeet ........................................................... 64 7.8 Palveluiden kehittäminen työntekijöiden näkökulmasta ....................................... 65 8 JOHTOPÄÄTÖKSET .................................................................................................. 68 8.1 Yhteenveto tutkimuksesta ..................................................................................... 68 8.2 Työntekijöiden havaitsemia väkivallan muotoja ja motiiveja .............................. 68 8.3 Sosiaali- ja terveysalan koulutuksen kehittäminen ............................................... 69 8.4 Yhteisön ja perheen huomioiminen asiakastyössä ................................................ 70 8.5 Integraatio vai eriyttäminen?................................................................................. 70 8.6 Ennaltaehkäisevien palveluiden merkitys ............................................................. 71 8.7 Ammatillinen osaaminen ...................................................................................... 71 9 POHDINTA ................................................................................................................. 72 9.1 Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus .................................................................. 72 9.2 Oma ammatillinen kasvu....................................................................................... 73 9.3 Kehittämisehdotuksia ............................................................................................ 74 LÄHTEET ....................................................................................................................... 76 LIITE 1: Saatekirje LIITE 2: Kyselylomake 7 1 JOHDANTO Opinnäytetyömme tarkoituksena on kartoittaa väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajataustaisille 7–16-vuotiaille lapsille ja nuorille suunnattujen tukipalveluiden ja perhepalveluiden tilaa Helsingissä. Lisäksi haluamme tuottaa tärkeää ja monipuolista tietoa maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten asemasta palvelujärjestelmässä ja kyseisen asiakasryhmän kohtaamisen erityispiirteistä. Aikaisempaa tutkimustietoa aiheesta on niukasti. Toivomme, että opinnäytetyömme lukeminen hyödyttää lasten, nuorten ja perheiden kanssa työskenteleviä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia, ja että opinnäytetyöhömme koottu tieto kartuttaisi sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden osaamista. Aiheeseen perehtyminen on tärkeää, jotta palvelut pystyisivät paremmin vastaamaan väkivaltaa kokeneiden lasten ja nuorten tarpeisiin. Valitsimme opinnäytetyömme aiheeksi monikulttuurisuuden, lapset, nuoret ja perheet, sillä olemme molemmat kiinnostuneet kartuttamaan tietojamme kyseisistä aihealueista, jotta kehittyisimme ammatillisesti. Halusimme lisäksi liittää aiheeseen lastensuojelullisen näkökulman, jotta tulevina sosiaalialan ammattilaisina pystyisimme edistämään lasten hyvinvointia saamamme tiedon avulla. Opinnäytetyömme aihe nousi työelämästä, sillä Monika-Naiset liitto ry:llä oli tarjota meille kiinnostustamme vastaava aihe. Opinnäytetyömme on osa Monika-Naiset liitto ry:n MALLA – Maahanmuuttajalapsiin ja nuoriin kohdistuvan väkivallan ehkäisytyön kehittämishanketta 2009–2011. MALLA – Maahanmuuttajalapsiin ja -nuoriin kohdistuvan väkivallan ehkäisytyön kehittämishankkeen 2009–2011 tarkoituksena on etsiä ja kehittää toimintamalli maahanmuuttajalapsiin ja -nuoriin kohdistuvan väkivallan ennaltaehkäisemiseen, väkivaltaa kokeneiden maahanmuuttajalasten ja -nuorten auttamiseen sekä ongelmia kohdanneiden maahanmuuttajaperheiden tukemiseen ja integroitumisen edistämiseen. Kehittämistoiminnoista tärkeimpiä ovat olemassa olevien palveluiden ja palvelutarpeiden kartoitus, maahanmuuttajaperheiden ja viranomaisten koulutus ja kohtaamisfoorumeiden luominen sekä lapsille ja nuorille suunnattujen tukipalveluiden kehittäminen osana MonikaNaiset liitto ry:n toimintaa. (Projektiseloste 2009.) 8 MALLA-hankkeen pilottialueena on pääkaupunkiseutu. Kohderyhmänä ovat maahanmuuttajataustaiset lapset, nuoret ja perheet sekä heitä kohtaava ammattihenkilöstö ja viranomaiset. Tavoitteena on, että hankkeessa tehty malli ja hankkeesta saatu tieto olisivat siirrettävissä projektin myötä myös muille alueille. Hankkeessa saadaan lisäksi arvokasta tietoa monikulttuuristen lastensuojelu- ja perhepalvelujen tilasta ja kehittämisen tarpeista Suomessa. Hanketta tukee raha-automaattiyhdistys. (Projektiseloste 2009.) Monikulttuurisuus on lisääntynyt Suomessa, ja muuttuva väestörakenne asettaa julkisille palveluille uusia vaatimuksia riittävien ja laadukkaiden palvelujen tarjoamisessa yhdenvertaisesti kaikille. Palvelujen tulisi olla joustavia ja tarjota monipuolista osaamista koko väestön erilaisiin tarpeisiin. Tämä ei kuitenkaan käytännössä aina toteudu. Sodan ja konfliktien keskellä eläneen ihmisen arki on ollut väkivallan täyttämää. Kuitenkaan maahanmuutto Suomeen ei aina ole ratkaisu väkivallan loppumiseen, sillä suurin väkivallan uhka saattaa olla kotona, muiden ihmisten näkymättömissä. Opinnäytetyössämme keskitymme tarkastelemaan väkivaltaa, joka on tapahtunut lapsen ja nuoren kotimaassa, tulomatkalla Suomeen tai tapahtuu edelleen perheväkivaltana lapsen tai nuoren kotona. Opinnäytetyömme rajaukset määrittyivät pääasiassa MALLA-hankkeen mukaan. Koska MALLA-hankkeen tarkoitus on saada mahdollisimman laaja-alaista tietoa, Monika-Naiset liitto toivoi, että käsittelemme väkivallan eri muotoja hankkeen kaikista näkökulmista. Tästä seurauksena oli se, että opinnäytetyöstämme tuli erittäin laaja. Opinnäytetyömme ensimmäinen osa käsittelee maahanmuuttajuuteen liittyviä käsitteitä, väkivallan tematiikkaa sekä julkisten palveluita ja niiden kehittämistarpeita. Keskimmäisessä osassa käsittelemme opinnäytetyömme toteuttamista, tuloksia ja johtopäätöksiä. Työmme lopussa pohdimme ammatillista kasvuamme opinnäytetyöprosessissa, opinnäytetyömme onnistumista ja uusia kehittämisehdotuksia. 9 2 MAAHANMUUTTAJUUS SUOMESSA 2.1 Maahanmuuttajataustainen nuori, lapsi ja perhe Maahanmuuttajuuteen liittyy monenlaisia käsitteitä. Maahan muuttanut henkilö voidaan määritellä sen mukaan, millä perusteella henkilö on saapunut maahan. Tässä työssä käytämme käsitettä maahanmuuttajataustainen lapsi, nuori tai perhe, sillä se kuvaa kohderyhmän moninaisuutta mielestämme parhaiten. Seuraavissa kappaleissa olemme eritelleet maahanmuuttajuuteen liittyvien käsitteiden sisältöä tarkemmin. Maahanmuuttaja on yleiskäsite, joka koskee kaikkia maasta toiseen muuttavia ihmisiä. Ulkomaalaisella tarkoitetaan henkilöä, joka ei ole Suomen kansalainen. Pakolainen on ulkomaalainen henkilö, jolla on perusteltua aihetta pelkoon vainosta rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi. Jotta henkilö voi saada pakolaisaseman, jonkin valtion tulee antaa henkilölle turvapaikka tai Yhdistyneitten kansakuntien pakolaisjärjestön UNHCR:n tulee todeta henkilön olevan pakolainen. Turvapaikanhakija on henkilö, joka anoo suojaa ja oleskeluoikeutta vieraasta maasta. Jos henkilölle myönnetään turvapaikka, hän saa pakolaisen aseman. (Maahanmuuttovirasto 2010.) Ensimmäisen sukupolven maahanmuuttaja -käsitettä käytetään Suomeen muuttaneesta henkilöstä, joka ei ole syntynyt Suomessa. Toisen sukupolven maahanmuuttaja -käsite viittaa henkilöön, joka on syntynyt Suomessa, ja jonka vanhemmista ainakin toinen on maahanmuuttaja. (Väänänen ym. 2009, 14.) Paluumuuttaja on Suomeen palaava ulkosuomalainen henkilö. Suomessa paluumuuttajiksi määritellään Suomen entiset ja nykyiset kansalaiset sekä entisen Neuvostoliiton alueelta peräisin olevat henkilöt, kuten inkerinsuomalaiset, joilla on suomalainen syntyperä. Siirtolainen voi olla maastamuuttaja tai maahanmuuttaja, joka muuttaa maasta toiseen rakentaakseen uudessa maassa itselleen uuden elämän. (Maahanmuuttovirasto 2010.) Sosiaali- ja terveysministeriön varhaiskasvatuksen neuvottelukunta määrittelee lapsen maahanmuuttajataustaiseksi, jos lapsen äidinkieli on muu kuin suomi, ruotsi, saame, 10 romani tai viittomakieli, tai jos lapsi käyttää muita kieliä perhepiirissään ja lapsen molemmat vanhemmat tai huoltajat tai toinen vanhemmista tai huoltajista on maahanmuuttaja. Sosiaali- ja terveysministeriön varhaiskasvatuksen neuvottelukunnan mukaan maahanmuuttajataustaiset lapset voidaan jakaa lapsiin, jotka ovat muuttaneet Suomeen, ja lapsiin, jotka ovat syntyneet Suomessa ja joiden vanhemmat tai isovanhemmat ovat maahanmuuttajia. Maahanmuuttajataustaisella lapsella voi olla Suomen kansalaisuus, kaksoiskansalaisuus tai muun maan kansalaisuus. (Sosiaali- ja terveysministeriön varhaiskasvatuksen neuvottelukunta 2007, 17.) 2.2 Tilastoja maahanmuutosta ja perherakenteista Vuodesta 1973 vuoteen 2009 on 34 380 ihmistä muuttanut pakolaisena Suomeen. Vuonna 2009 Suomessa oli yhteensä 155 705 ulkomaan kansalaista. Suurimpia väestöryhmiä vuonna 2009 olivat venäläiset 18,1 %, virolaiset 16,4 % ja ruotsalaiset 5,5 %. (Tilastokeskus 2010a.) Vuoden 2010 lopussa virolaisista tuli Suomen suurin ulkomaalaisryhmä. Vakinaisesti Suomessa asui Väestörekisterikeskuksen mukaan 28 965 virolaista. (Harju & Paltta 2010.) TAULUKKO 1. Ulkomaiden kansalaiset Suomessa vuonna 2008 ja 2009 Maa, jonka kansalaisuus 2008 % Vuosimuutos, % 2009 % Vuosimuutos, % Venäjä 26 909 18,8 2,7 28 210 18,1 4,8 Viro 22 604 15,8 13,0 25 510 16,4 12,9 Ruotsi 8 439 5,9 1,1 8 506 5,5 0,8 Somalia 4 919 3,4 1,4 5 570 3,6 13,2 Kiina 4 620 3,2 16,1 5 180 3,3 12,1 Thaimaa 3 932 2,7 13,3 4 497 2,9 14,4 Irak 3 238 2,3 6,7 3 978 2,6 22,9 Turkki 3 429 2,4 7,8 3 809 2,4 11,1 Saksa 3 502 2,4 5,5 3 628 2,3 3,6 Britannia 3 213 2,2 2,2 3 333 2,1 3,7 58 451 40,8 9,9 63 484 40,8 8,6 143 256 100 7,9 155 705 100 8,7 Muut Yhteensä (Tilastokeskus 2010a.) 11 Kaiken kaikkiaan vuonna 2009 Suomessa oli tilastokeskuksen tilastokeskuksen mukaan 1 450 488 perhettä. Lapsiperheitä Suomessa oli vuoden 2009 lopussa 584 000. Perheitä, joissa molemmat tai toinen puolisoista tai ainoa vanhempi oli ulkomaan kansalainen, oli 60 537.. Kaikista Suomen perheistä näiden n perheiden osuus on 4,2 prosenttia. prosentti Yleisin yhdistelmä näissä sä perheissä perheis oli suomalainen nen mies ja ulkomaalainen nainen, nainen 19 259 perhettä. Toiseksi oiseksi yleisin oli perhe, jossa on ulkomaalainen mies ja suomalainen naina nen, 17 934 perhettä.. Vuonna 2009 eniten kasvoi niiden perheiden määrä, joissa mom lemmat puolisot ovat ulkomaan ulko kansalaisia, 16 769 perhettä. Perheitä, joissa ainoana vanhempana oli ulkomaalainen äiti, oli 5 947, 947 ja ainoana vanhempana olevia ulkoulk maalaisen isän perheitä oli 628 perhettä. Vuoden 2009 lopussa suurin ryhmä kokokok naan ulkomaalaisista sista perheistä olivat oli Venäjän kansalaisten perheet. (Tilastokeskus 2010b, 4, 9, 11.) KUVIO 1. Ulkomaiden kansalaisten perheet vuosina 1995 ja 2009 (Tilastokeskus 2010bb.) Tilastoissa ei näy niitä maahanmuuttajataustaisia perheitä, joissa kumpikin vanhemmisvanhemmi ta tai yksinhuoltajaperheen ainoa vanhempi on jo saanut Suomen kansalaisuuden. MaaMa hanmuuttajataustaiset perheet ovat hyvin heterogeeninen ryhmä, jonka yhdistävänä tekitek jänä ovat yhden tai kummankin vanhemman maahanmuuton ja kotoutumisen kokemukkokemu set ja niiden vaikutukset perheen elämään. (Alitolppa-Niitamo (Alitolppa Niitamo & Söderling 2005, 9.) 12 2.3 Maahanmuuttajat Helsingissä Helsingissä asui vuodenvaihteessa 2010/2011 Helsingin kaupungin tietokeskuksen ennakkotiedon mukaan 589 115 asukasta. Helsingissä asuvia ulkomaan kansalaisia oli vuoden 2010 alussa 44 400 eli 7,5 prosenttia väestöstä ja vieraskielisen väestön määrä oli lähes 63 500, noin11 prosenttia väestöstä. (Helsingin kaupunki 2011, 4.) Helsinki eroaa selkeästi ulkomaalaisprofiililtaan muusta Suomesta, sillä Helsinkiin muutetaan, esimerkiksi työn, opiskelun tai avioliiton vuoksi. Helsingin sosiaaliviraston maahanmuuttoyksikön palveluiden käyttäjistä 60 % on muista kunnista Helsinkiin muuttaneita pakolaisia. Vain pieni osa Helsingissä asuvista ulkomaalaisista on oikeutettu kotouttamislain ja – toimenpiteiden mukaisiin palveluihin. Tarvetta kotouttamistoimenpiteisiin pääsylle on kuitenkin huomattavasti suuremmalla ulkomaalaisväestöllä, kuin mitä laki tällä hetkellä oikeuttaa tai toimenpiteet tavoittavat. (Helsingin kaupunki 2007, 4.) 13 3 LAPSI, NUORI JA VÄKIVALTA 3.1 Perheen ja kulttuurin merkitys lapsen ja nuoren kehitykselle Perhe on lapsen tärkein kehitysympäristö ja rakastavat toimintakykyiset vanhemmat ovat lapsen paras suoja. Vanhemman tehtävänä on käsitellä eteen tulevia tilanteita, suojata, opastaa ja tukea sekä kannustaa lastaan. Näin lapsi oppii luottamaan vanhempiensa kykyyn selviytyä ja voi itse elää huoletonta lapsuutta. Perheenjäsenten väliset suhteet, roolit, arvot ja normit sekä lasten kasvatustavat ovat lähes itsestään selviä, sillä ne on omaksuttu kulttuurin myötä pitkän ajan kuluessa. Maahanmuuton myötä nämä itsestään selvät asiat muuttuvat ja aiemmin opittu ja sisäistetty ei mahdollisesti toimikaan uudessa ympäristössä oletetulla tavalla. (Haavikko & Bremer 2009, 25.) Maailmanlaajuisesti lapsiin kohdistuvassa väkivallan tarkastelussa on otettava huomioon, että vanhemmuus sisältää keskenään hyvin erilaisia vaatimuksia ja odotuksia ympäröivästä kulttuurista riippuen. Yhteiskunnan uskomukset ja käyttäytymismallit kiteytyvät kulttuurissa. Nämä käsitykset määrittelevät myös sen, minkä katsotaan olevan pahoinpitelyä tai laiminlyöntiä. Kulttuuri määrittelee yleisesti hyväksytyt lasten kasvatuksen ja hoidon periaatteet. Hyväksyttävät vanhemmuuden muodot ovat erilaisia eri kulttuureissa. Tästä syystä saattaa olla haastavaa päästä yhteisymmärrykseen siitä, milloin kyseessä on lapsen kaltoinkohtelu tai laiminlyönti. Monissa kulttuureissa kuitenkin näyttäisi olevan samankaltainen ajatus siitä, että lasten väkivaltainen kohtelu ei ole yleisesti hyväksyttävää. Yksimielisiä ollaan siitä, että hyvin ankara kuritus ja seksuaalinen hyväksikäyttö ovat kiellettyjä. (Runyan, Wattam, Ikeda, Hassan & Ramiro 2002, 59.) Yleensä jokaisessa kulttuurissa ja yhteiskunnassa vanhemmat haluavat lapsilleen hyvän tulevaisuuden. Vanhempien tavoitteena on kasvattaa lapsistaan ihmisiä, jotka kokevat arvostusta ja hyväksyntää perheen, suvun ja yhteiskunnan jäseninä. Eri kulttuureissa suhtaudutaan eri tavoin siihen, miten tähän tavoitteeseen päästään. Kotoutumisen haasteet koskettavat usein jokaista elämän osa-aluetta. Sosiaaliset suhteet saattavat katketa ja perheroolit, yhteiskunnallinen asema sekä työelämään liittyvät asiat muuttua. Yhtä aikaisesti kotoutujan pitäisi pystyä oppimaan uusia tapoja ja sisäistää uuden yhteiskunnan normit ja arvostukset vanhojen käsitystensä rinnalle, suomen kielen mahdollisesti vielä 14 puuttuessa. Kaiken muutoksen keskellä on luonnollista, että ihminen väsyy ja stressaantuu sekä mahdollisesti masentuu. Tällaisessa tilanteessa lapsen tarpeet saattavat jäädä huomiotta. (Alitolppa-Niitamo 2005a, 103–104.) Pakolaisena maahan muuttaneet vanhemmat elävät monimutkaisessa tilanteessa, jossa heidän pitää samanaikaisesti selvittää lukuisia käytännön elämään liittyviä asioita ja hoitaa vanhemmuuttaan. Perheenjäsenten sopeutuminen tapahtuu usein hyvin eri tahdissa. Päiväkoti- ja kouluikäisten lasten kotoutuminen uuteen yhteiskuntaan onnistuu yleensä vanhempia nopeammin kielen oppimisen ja uuden yhteiskunnan aktiivisen tutkimisen kautta. Vanhempi saattaa tuntea menettäneensä auktoriteettinsa lapsen silmissä ja perheen sisäiset roolit saattavat muuttua, jos lapsen vastuulla on perheen asioiden hoitaminen. Tämä asetelma voi johtaa erilaisiin konflikteihin vanhemman ja lapsen välillä sekä lapsen turvattomuuden tunteeseen. Jännitteitä saattaa syntyä myös lapsen vanhempien välille, jos uudessa kulttuurissa miehen ja naisen roolit eroavat merkittävästi entisistä totutuista rooleista. Ammattilaisen, joka työskentelee maahanmuuttajataustaisten perheiden kanssa, on hyvä olla tietoinen perheiden tilanteiden monimutkaisuudesta ja osata tunnistaa perhedynamiikkaan liittyviä tapahtumakulkuja. On tarkasteltava, miten asiat juuri kyseisessä perheessä ovat, ja etsittävä juuri heidän tilanteeseensa sopivia tukimuotoja. (Haavikko & Bremer 2009, 25–26.) 3.2 Väkivallan esiintyminen ja taustalla vaikuttavat tekijät Poliisin tietoon tulee vuosittain noin 2000 lapsiin kohdistuvaa väkivaltarikosta ja noin 1000 lapsiin kohdistuvaa seksuaalirikosta. Hoitoilmoitusten perusteella vaikuttaa siltä, että vakavaa väkivaltaa kokeneiden lasten määrä olisi vähentynyt 2000-luvulla. Poliisiammattikorkeakoulun tekemästä kyselystä saadun tiedon mukaan myös nuorten todennäköisyys joutua väkivallan kohteeksi on pienentynyt. Ruumiillisen kurituksen kokemukset ovat myös vähentyneet. (Karvonen, Moisio & Simpura 2009, 29.) Lastensuojelun keskusliiton vuonna 2006 tekemässä kyselyssä 29 % 15 vuotta täyttäneistä vastaajista koki, että lasten ruumiillinen kuritus on hyväksytty kasvatuskeino ainakin poikkeustapauksissa. Lapsiperheitä edustavista 15–79-vuotiaista vastaajista lähes 15 puolet oli kurittanut lastaan tukistamalla. Kyselyssä miehet suhtautuivat kurittamiseen hyväksyvämmin kuin naiset. (Lammi-Taskula & Bardy 2009, 65.) Ulkomaalaistaustaiset lapset ovat raportoineet hieman useammin symbolisen aggression ilmauksia ja vähän enemmän väkivaltaa kuin vastaavan ikäiset suomalaistaustaiset lapset. Vakavan väkivallan kohdalla ero ulkomaalaistausten ja suomalaistaustaisten lasten välillä on huomattavampi. Yhdeksäsluokkalaisista suomalaisista 4 % ilmoitti vakavan väkivallan kokemuksista, kun vastaava luku ulkomaalaistaustaisilla lapsilla oli 6 %. Suomalaistaustaisiin lapsiin ja nuoriin verrattuna ulkomaalaistaustaiset lapset ja nuoret ilmoittavat nähneensä enemmän sekä äitiin että isään kohdistettua väkivaltaa. Sisaruksiin kohdistuvan väkivallan kohdalla vastaavaa eroa ei ole. Lisäksi ulkomaalaistaustaiset nuoret ovat ilmoittaneet suomalaistaustaisia nuoria enemmän seksuaalikokemuksista aikuisen kanssa. (Ellonen, Kääriäinen, Salmi & Sariola 2008, 65, 76, 93.) Vuoden 2008 lapsiuhritutkimuksesta tehtyjen vertailujen mukaan maahanmuuttajalapsiin kohdistuu enemmän äidin ja isän käyttämää väkivaltaa kuin vertailuryhmän suomalaistaustaisiin lapsiin. Vertailussa huomattiin myös, että maahanmuuttajalapset näkevät useammin äitiinsä kohdistuvaa väkivaltaa kuin suomalaistaustaiset lapset. Tulokset näyttävät osoittavan, että maahanmuuttajalasten ja -nuorten perheissä väkivalta on yleisempää kuin vertailuryhmässä. Ilmiötä voidaan selittää sillä, että maahanmuuttajaperheet ovat monella tavalla heikommassa asemassa keskivertoperheisiin verraten. Perheväkivallan taustalla saattavat olla erilaiset perhetilanteiden paineet ja stressitekijät, esimerkiksi työttömyys, taloudellinen epätasapaino tai sosiaalinen eristyneisyys. Toisaalta väkivallan yleisyyttä saattavat selittää kulttuuriset tekijät, jotka liittyvät lasten kasvatukseen ja sukupuolten välisiin suhteisiin. Eräs väkivallan yleisyyteen viittaavaa syy saattaa olla myös kunniaväkivalta. (Kääriäinen, Ellonen, Peutere & Sariola 2010, 171.) Poliisiammattikorkeakoulussa tehty tutkimus 6.- ja 9.-luokkalaisten kokemasta väkivallasta kertoo, että lapsiin kohdistuva väkivalta on melko yleinen ilmiö Suomessa. Kaksi kolmasosaa tutkimukseen vastanneista oli kohdannut fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa. Ulkomaalaistaustaisissa perheissä oli havaittu hieman enemmän väkivaltaa ja väkivallan näkemistä, mutta erot suomalaistaustaisiin perheisiin eivät olleet kovinkaan suuria. Väkivallan kasautumista ennustavat esimerkiksi vanhempien päihteiden käyttö, vanhempien keskinäinen riitely, vanhempien sosiaalisen kontrollin puute, lapsen päihteiden käyt- 16 tö ja lapsen vapaa-ajan viettotavat. Väkivaltakokemuksiin oli myös hieman vaikuttanut perhemuoto, perheen taloudellinen tilanne ja vanhempien työttömyys. Perheen käyttäytymismallit vaikuttivat kuitenkin enemmän kuin sosioekonomiset taustatekijät. Väkivallan yksittäisiä riskitekijöitä on vaikea tunnistaa. Perheen sosioekonomisten riskitekijöiden kasaantuessa kasvaa väkivallan riski myös. (Ellonen, Kääriäinen, Salmi & Sariola 2008, 151.) WHO:n Maailman väkivalta- ja terveysraportissa tuli myös ilmi, että nuoret, naimattomat, köyhät ja työttömät vanhemmat syyllistyvät keskimääräistä todennäköisemmin fyysiseen väkivaltaan. Köyhät nuoret yksinhuoltajaäidit ovat yksi riskiryhmä sekä kehitys- että teollisuusmaissa. Perheen koko saattaa vaikuttaa myös väkivallan riskiin, mutta se ei ole aina yksinään ratkaiseva tekijä. Useista eri maista saatujen tutkimustulosten mukaan ahdas asuminen lisää lasten pahoinpitelyn riskiä. (Runyan, Wattam, Ikeda, Hassan & Ramiro 2002, 67.) Lisäksi monikulttuurisuuden asiantuntijan Anita Novitskyn (2011) mukaan perheen sosioekonominen asema vaikuttaa perheenjäsenten hyvinvointiin kulttuurista riippumatta. Itse maahanmuuttajuus ei ole ongelma tai kuormittava tekijä vaan taustalla olevat muut tekijät (työttömyys, taloudellinen tilanne, lähiverkoston puuttuminen) vaikuttavat elämänhallintaan. (Novitsky 2011.) Vuosituhannen vaihteessa Malmössä tehdyn tutkimuksen mukaan maahanmuuttajataustaisten lasten osuus lastensuojelussa oli lähes kaksinkertainen valtaväestöön verrattuna. Lisäksi maahanmuuttajataustaiset perheet olivat valtaväestöä useammin viranomaisten toimenpiteiden kohteena. Ruotsissa maahanmuutto on ilmiönä vanhempi ja laajempi kuin Suomessa ja tutkimuksia etnisistä vähemmistöistä sosiaalityön näkökulmasta on tehty huomattavasti enemmän. Jotta Suomessa voitaisiin tarjota tehokkaita ja tarpeita vastaavia palveluja maahanmuuttajille, tarvittaisiin lisää tutkimusta siitä, liittyykö maahanmuuttajien elämään valtaväestöstä poikkeavia riskitekijöitä ja ovatko maahanmuuttajien palvelun tarpeet erilasia kuin valtaväestöllä. (Ikäläinen, Martiskainen & Törrönen 2003, 13–14.) Sisäasiainministeriön (2008) selvityksessä todetaan, että syrjäytyminen on keskeinen sisäisen turvallisuuden uhka. Suomessa työttömyys ja erilaiset toimeentulo-ongelmat ku- 17 ten ylivelkaisuus aiheuttavat yksilöiden välille tuloeroja ja lisäävät köyhyyttä ja syrjäytymisriskiä. Ongelmat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Puuttuva aikuisuus ja vanhemmuus aiheuttavat lapsille ja nuorille lisää ongelmia. Lisääntynyt alkoholin käyttö aiheuttaa ongelmien kasautumista, kuten taloudellisia toimeentulovaikeuksia ja lasten hyvinvoinnista huolehtiminen jää puutteelliseksi. Väkivallan riski perheen sisällä ja lähisuhteissa kasvaa alkoholin käytön myötä. Vanhempien välisestä väkivallasta osa kohdistuu usein lapsiin. Väkivallan uhriksi joutuneen tai sitä kotona nähneen lapsen riski käyttää itse väkivaltaa on suuri. Syrjäytymisen riskitekijät vaikuttavat vahvasti etnisiin vähemmistöihin, joihin kuuluvat henkilöt osallistuvat peruskoulun jälkeiseen koulutukseen valtaväestöä harvemmin ja joiden työllistyminen on valtaväestöä heikompaa. (Sisäasiainministeriö 2008, 6, 8.) 3.3 Väkivallan muodot ja motiivit Opinnäytetyössämme tarkastelemme maahanmuuttajataustaisen lapsen tai nuoren kohtaamaa väkivaltaa laaja-alaisesti. Väkivalta on voinut tapahtua menneisyydessä lapsen tai nuoren aikaisemmassa kotimaassa esimerkiksi sodan tai konfliktin aikana, pakolaisleirillä tai matkalla Suomeen. Väkivalta voi tapahtua myös perheväkivaltana lapsen tai nuoren kotona. Asetelma ja avuntarve ovat jokaisessa tilanteessa erilaisia. Olipa kyse perheen sisällä tapahtuvasta väkivallasta tai kollektiivisen väkivallan aiheuttamista traumaattisista kokemuksista, jokainen lapsi ja nuori tarvitsee ja ansaitsee kaiken mahdollisen avun ja tuen. MALLA-hankkeen rajauksien mukaisesti emme ole opinnäytetyössämme käsitelleet erikseen rasistista väkivaltaa, sillä rasismia voi ilmetä jokaisessa väkivallan muodossa. Väkivalta on ruumiillista koskemattomuutta, ihmisen oikeuksia tai etuja loukkaavaa tai jotakin tai jotakuta vahingoittavaa voimakeinojen käyttöä (MOT-sanakirja 2009). Fyysinen väkivalta on kehon satuttamista erilaisin tavoin esimerkiksi lyömällä, kuristamalla, hakkaamalla tai asetta käyttämällä. Psyykkinen väkivalta on mielen tahallista loukkaamista. Psyykkistä väkivaltaa ovat esimerkiksi nimittely, haukkuminen, kiristys, uhkailu, ivallinen tai alentava suhtautuminen, huutaminen tai karkea kielenkäyttö. Psyykkistä väkivaltaa ovat myös fyysisellä väkivallalla uhkailu ja pelottelu sekä eristäminen tai altistaminen perheväkivallan seuraamiseen. Hoidon ja avun laiminlyöminen, esimer- 18 kiksi heitteillejättö, puutteellinen valvonta, emotionaalinen ja fyysinen poissaolo sekä muu tarpeiden tyydyttämättä jättäminen, ovat myös väkivallan muotoja. (Holmberg 2000, 11.) Lapseen kohdistuvaa väkivaltaa saattaa olla vaikea havaita. Psyykkinen väkivalta monine muotoineen ei jätä fyysisiä jälkiä välttämättä lainkaan, mutta on usein hyvin traumatisoivaa. (Nyqvist 2007, 14.) Väkivalta tai pahoinpitely voidaan määritellä myös rikoslain (19.12.1889/39) 21. luvun 5 §:n mukaan: Joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa taikka tällaista väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä, aiheuttaa toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan, on tuomittava pahoinpitelystä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi (Rikoslaki 19.12.1889/39, 21 luku 5§). Lapset ja nuoret oppivat ennakoimaan väkivaltatilanteet. He kiinnittävät huomion ilmapiirin jännittymiseen ja ymmärtävät vaaran merkit. Kun väkivalta on ennakoimatonta ja yllättävää, on sen kohtaaminen pahinta. Yksilö uskoo, että hän voi ennakoimalla vaikuttaa tilanteeseen jotenkin. Ennakoimaton väkivalta ei anna yksilölle mahdollisuutta väkivallan ennakointiin. Jatkuva uhka on vaikeinta ja ahdistavinta. (Lepistö 2010, 27–28.) Väkivalta voidaan jakaa erilaisiin ilmenemismuotoihin ja väkivallan käytön motiiveihin. Näitä eri muotoja ja motiiveja käsittelemme seuraavissa alaluvuissa. Olemme jakaneet opinnäytetyössämme väkivallan muodot ja motiivit seuraavasti: kuritusväkivalta, seksuaalinen väkivalta, kunniaan liittyvä väkivalta, ympärileikkaukset ja kollektiivinen väkivalta. 3.3.1 Kuritusväkivalta Kuritusväkivalta on tavallisimmillaan läpsimistä, läimäyttelyä, tönimistä, luunapin antamista ja tukistamista. Kuritusväkivaltaa on tahallinen kivun aiheuttaminen, jonka tarkoituksena on lapsen rankaiseminen tai hänen käyttäytymisensä säätely. Kuritusväkivaltaa käyttävä aikuinen on fyysisesti ylivoimainen suhteessa alisteiseen lapseen. Tällöin aikuinen määrittelee yksipuolisesti käyttäytymissäännöt ja rangaistuksen muodon lapsen 19 rikkoessa sääntöjä. Etenkin pienelle lapselle, jota kuritetaan, jäävät syy–seuraussuhteet tavallisimmin epäselviksi. Kuritusväkivallan käyttäminen viestii lapselle, että väkivalta on sallittua ja hyväksyttävä tapa ratkoa riitatilanteita. Kuritusväkivalta on lapsen pahoinpitelyä. Kaikki kuritusväkivaltaan luettavat fyysiset teot ovat rangaistavia pahoinpitelyrikoksia. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010a, 35.) Suomalaisten asenteet kuritusväkivaltaa kohtaan ovat muuttuneet kielteisemmiksi viime vuosikymmenien aikana. Maahanmuuttajien asenteet saattavat poiketa muiden suomalaisten asenteista, koska lasten kurittaminen on ollut pidempään tuomittavaa Pohjoismaissa kuin useimmissa muissa maissa. Suomessa ei kuitenkaan ole tehty väestötutkimuksia maahanmuuttajaryhmien kasvatusasenteista. Vuoden 2008 lapsiuhritutkimuksessa tuli esille, että maahanmuuttajataustaiset lapset kokevat enemmän kuritusväkivaltaa kuin kantasuomalaiset lapset. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010a, 47.) Ruumiillinen kurittaminen on ollut laitonta Suomessa lähes 30 vuotta, ja tieto siitä on vuosien kuluessa lisääntynyt. Kuritusväkivalta koetaan sosiaaliseksi ongelmaksi eikä se ole enää yleisesti hyväksyttyä. (Ellonen, Kääriäinen, Salmi & Sariola 2008, 57–58.) Tutkimuksissa on osoitettu, että kuritusväkivalta vaikuttaa lapsen hyvinvointiin, käyttäytymiseen ja kehitykseen. Kuritusväkivallan on todettu myös vaikuttavan lapsen ja huoltajan väliseen suhteeseen negatiivisesti, esimerkiksi lapsi ei luota huoltajiinsa tai odota heiltä läheisyyttä. Kuritusväkivallan käyttäminen saattaa johtaa huonoon itsetuntoon, epäsosiaalisuuteen ja aggressiiviseen käyttäytymiseen. Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan kuritusväkivallalla on kielteisiä vaikutuksia lapsen kognitiiviseen ja älylliseen kehitykseen. Lapsena sisäistetty malli saattaa siirtyä aikuisuuteen, jolloin aggressioita saatetaan ilmaista niin verbaalisesti kuin fyysisestikin omaa kumppania ja lapsia kohtaan. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010a, 35–38.) Suomeen tulee maahanmuuttajia monista maista, joissa kuritusväkivallan käyttö on ollut osa kasvatusperinnettä sekä sallittua. Kotoutusprosessissa tai maahanmuuttajan tullessa maahan ei useinkaan kerrota vanhemman roolista, vastuusta, oikeuksista ja velvollisuuksista. Maahanmuuttajien omalla äidinkielellä ei myöskään ole saatavilla tietoa tarpeeksi. Perheen vaikeudet saattavat johtua erilaisista kulttuurisista syistä, ja siksi vanhemmat tarvitsevat tukea ja keinoja toimia uusissa kasvatustilanteissa ja elinympäristöissä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010a, 91.) 20 3.3.2 Seksuaalinen väkivalta Seksuaalisen väkivallan muotoja ovat muun muassa sanallinen vihjailu, joka liittyy lapsen tai nuoren fyysiseen olemukseen, kuvien ottaminen tai toiminta, jossa lapsi tai nuori alistetaan seksuaalisessa tarkoituksessa esimerkiksi seksuaalisten tekojen katseluun tai itsensä paljastamiseen seksuaaliseksi objektiksi. Osa lasten ja nuorten kokemasta seksuaalisesta väkivallasta sisältää fyysistä koskemista. Uhri on joutunut koskettelemaan hyväksikäyttäjää tai uhria on kosketeltu, mikä on voinut johtaa yhdyntään tai anaaliyhdyntään. Jokaisen uhrin kokemukset ovat yksilöllisiä, joten mikään tapahtumasarja ei ole samanlainen kuin toinen. Usein hyväksikäyttö on piilotettu leikkiin tai johonkin muuhun lapselle mieluisaan toimintaan, jolloin lapsi ei ole edes mieltänyt tapahtumia loukkaaviksi, väkivallaksi tai millään lailla vääriksi. Fyysistä väkivaltaa sisältävät teot on koettu rangaistuksena, jolloin uhri on tuntenut itsensä pahaksi ja syylliseksi ja näin seksuaalinen hyväksikäyttö on tuntunut oikeutetulta. Seksuaalinen hyväksikäyttö on ilmiö, jossa teot, tunteet ja sanat ovat ristiriitaisesti nivoutuneet toisiinsa. (Laitinen 2007, 39– 41.) Seksuaalinen hyväksikäyttö tapahtuu salassa. Valta-asetelma uhriuttaa lapsen tai nuoren. Lapsi saattaa hävetä itseään ja syyllistyy omista teoistaan ja osallisuudestaan. Tapahtumista puhuminen on uhreille usein hyvin vaikeaa, jollei jopa mahdotonta, mikä saattaa estää avun saamisen. Uhrien läheisten voi olla vaikea havaita ja uskoa tilannetta todeksi, vaikka he epäilisivätkin jotain. Ensimmäisestä epäilystä kuluu usein pitkä aika tiedon muodostumiseen ja sellaisen varmuuden saavuttamiseen, että asiaa voitaisiin viedä eteenpäin, jakaa toisen ihmisen kanssa tai hakea apua tilanteeseen viranomaisilta. (Laitinen 2007, 42, 44.) Yksi seksuaalisen väkivallan muodoista on ihmiskauppa. Se sisältää fyysisen pakottamisen, petoksen ja pakkovelan kautta muodostuvan sitoumuksen. Usein naisille tai lapsille on uskoteltu tarjottavan kodinhoito- tai palvelutyötä, mutta todellisuudessa heidät viedään bordelleihin, joissa heidän passinsa ja muut henkilöpaperinsa takavarikoidaan. Heidät saatetaan hakata ja vangita huoneeseen, josta heidät mahdollisesti vapautetaan vasta sen jälkeen, kun he ovat ansainneet prostituutiolla ostohintansa sekä matka- ja viisumikulunsa. (Jewkes, Purna & Garcia-Moreno 2002, 150.) 21 Seksuaalista väkivaltaa on kaikkialla maailmassa ja sen ilmenemismuodot ovat erilaisia eri kulttuureissa. Monet lapset ja nuoret elävät seksiorjina vieraassa maassa juuri tälläkin hetkellä. Suomalaisessa yhteiskunnassa seksuaalinen väkivalta on kätkettyä, mikä ilmenee siten, että lapset ja nuoret kohtaavat seksuaalista väkivaltaa läheisten ja luottamuksellisten suhteiden kautta. Ilmiönä seksuaalista väkivaltaa on vaikeaa havaita ja siitä on vaikea puhua, sillä se on tabu. Seksuaaliseen väkivaltaan puuttuminen vaatii aikuiselta monitasoista herkkyyttä. Aikuisen tulisi huomata asiat itsestäänselvyyksien takana ja kyseenalaistaa yksioikoiset tulkinnat. (Laitinen 2007, 41, 49–51.) Miehiin ja poikiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan tunnistaminen on monissa maissa edelleen ongelmallista (Jewkes 2002, 154). Yksi seksuaalisen väkivallan muoto on aikuisen yritys sopia internetin välityksellä tapaaminen alle 16-vuotiaan kanssa (Sisäasiainministeriö 2008, 32). 3.3.3 Kunniaan liittyvä väkivalta Suomalaisten sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden keskuudessa kunniaväkivalta on vielä suhteellisen tuntematon ilmiö (Tammisalo-Savolainen 2009, 40). Kunniaväkivalta on äärimmäinen joidenkin yhteisöllisten kulttuurien piirre. Se eroaa muusta perheväkivallasta yhteisöllisen näkökulmansa vuoksi. Kunniaan liittyvässä väkivallassa uhrin asema on muuta perheväkivaltaa tai mustasukkaisuusproblematiikkaa monimutkaisempi. Väkivallantekijät saattavat toimia laajoissa sukulaisverkostoissa ja uhriuttaa myös muita suvun poikia ja miehiä painostamalla heitä väkivaltaisiin tekoihin. Kunniaväkivaltaan puuttuminen vaatii kulttuurista ymmärrystä, jotta viranomainen ei pahenna uhrin tilannetta. Haastavaksi tilanteen tekee se, että uhkauksia ei välttämättä ilmaista sanallisesti vaan esimerkiksi käsieleillä. (Heikkilä-Daskalopoulos 2008, 30–31.) Maahanmuuttajataustaisissa perheissä tytärten sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan saattaa kärjistää perheenjäsenten välisiä suhteita. Jos perheen kunnian menettämistä naisen käytöksen vuoksi pelätään, naista aletaan rajoittaa perheen ja suvun yhteisen edun nimissä. Kunniaväkivallassa uhrin elämänhallintaa heikentävät hänen omat läheisensä. Ilmenemismuotoja ovat kontrollointi, hallitseminen ja vahingoittaminen kuten esimerkiksi pakkoavioliitot ja ympärileikkaus. Naisen seksuaalisuus ja vartalo, siveyden ja puhtauden sekä likaisuuden arvot muodostavat kunniaväkivallan perustan. Perhe tai 22 yhteisö saattaa myös hylätä uhrin, mikä voi varsinkin nuoresta tuntua pahimmalta mahdolliselta rangaistukselta. (Tammisalo-Savolainen 2009, 31–35.) Kunniaväkivalta ei liity tiettyihin maantieteellisiin alueisiin, kulttuureihin, uskontoihin tai yhteisöihin, sillä ilmiönä kunniaväkivalta on moniselitteisempi. Kunniaväkivalta ei ole ainoastaan kulttuurikysymys eikä sitä tule sellaiseksi pelkistää, vaan kulttuuri tulisi nähdä osana kontekstia, jossa kunniaväkivalta tapahtuu. Kunniaväkivallan ehkäisemisessä tärkeää onkin kyseenalaistaa kulttuurisia taustoja. (Tammisalo-Savolainen 2009, 33.) Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin Amoral-hankkeen projektipäällikön Marjo van Dijkenin (Sajama 2010) mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät tarvitsevat laaja-alaista tietoa monien etnisten vähemmistöjen elämää ohjaavista kunniakoodistoista ja siveyskäsityksistä. Kunniamurhat ovat julkisuudessa esillä kunniaväkivallan äärimmäisenä muotona. Henkinen ja fyysinen väkivalta näkyy kuitenkin yleisemmin arjen elämässä muun muassa tyttöjen liikkumisen, harrastusten, pukeutumisen, koulunkäynnin ja seurustelun rajoittamisena, uhkailuna, kuritusväkivaltana ja yhteisöstä eristämisenä. (Sajama 2010, 24–28.) Van Dijken (Sajama 2010) ennustaa kunniaväkivallan yleistyvän ilmiönä lähitulevaisuudessa, sillä suuri joukko toisen sukupolven maahanmuuttajia on aikuisuuden kynnyksellä. Lisäksi monikulttuuristen avioliittojen kautta ilmiö koskee myös suomalaissyntyisiä puolisoja ja perheisiin syntyneitä lapsia. On haasteellista havaita ja löytää riskiryhmään kuuluvat ja ehkäistä väkivaltaiset toimintamallit. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten tulisi opetella kysymään siveydestä, kunniallisuudesta ja tytön ja naisen asemasta perheessä samalla tavalla kuin muistakin ihmisen hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä. Ongelmien havaitseminen vaatii tietoa, kysymisen taitoa ja herkkyyttä huomata pieniäkin asioita. Van Dijkenin mukaan ratkaisua tulee etsiä yhteisön sisältä. Hyviksi toimintamalleiksi van Dijken luettelee palveluohjauksen, verkostotapaamiset, läheisneuvonpidon, vertais- ja miesryhmätoiminnan sekä omalla äidinkielellä pidettävät seminaarit. (Sajama 2010, 24–28.) 23 Kunniaan liittyvä väkivalta herätti keskustelua mediassa keväällä 2011. Tästä syystä halusimme nostaa opinnäytetyössämme esille Helsingin Sanomissa käydyn keskustelun eri näkökulmia kunniaan liittyvästä väkivallasta. Isällä on tosi painava käsi -artikkelissa kerrottiin 17-vuotiaan maahanmuuttajataustaisen tytön arjesta. Tytön isä kontrolloi tytön elämää muun muassa soittamalla tunnin välein tarkastaakseen hänen olinpaikkansa. Isän mielestä tytön tulee olla neitsyt naimisiin mennessään ja tulevan aviomiehen pitää olla omasta maasta, muutoin suvun maine kärsii. Kunniaan liittyvä väkivalta näkyy tytön arjessa hiuksista repimisenä, vyöllä lyömisenä ja vapauden rajoittamisena. Tyttö kertoo varanneensa monesti ajan sosiaalitoimistosta keskustellakseen perhetilanteestaan. Jokaisella kerralla hän on kuitenkin viime hetkellä vaihtanut puheenaihetta, sillä pelko puhua väkivallasta on liian suuri. Lisäksi isä joutuisi vankilaan ja sen myötä välit koko sukuun katkeaisivat. Isän vapauduttua vankilasta tyttö saisi kovan rangaistuksen väkivallasta puhumisestaan. (Kuokkanen 2011a.) Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin toiminnanjohtajan Pia Metsähuoneen (Kuokkanen 2011b) mukaan kunniaan liittyvän väkivallan uhrien auttaminen on liikaa järjestöjen vastuulla. Metsähuone toteaa, että vastuun tulisi olla valtiolla, ja ainakin sisä- sosiaali- ja terveys- sekä opetusministeriön tulisi puuttua ilmiöön. Maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin (Kuokkanen 2011c) mukaan ministeriöt ovat olleet välinpitämättömiä puuttumaan kunniaväkivalta ilmiöön. Thors toivoo seuraavalle hallituskaudelle budjettikehyksestä osiota, jota voitaisiin hyödyntää poikkihallinnollisesti viranomaisten toimintaohjeiden luomiseen kunniaan liittyvässä väkivallassa. (Kuokkanen 2011c.) Oikeusministeri Tuija Brax (Kuokkanen 2011d) on samaa mieltä siitä, että valtion tulisi ottaa vastuu kunniaan liittyvään väkivaltaan puuttumisesta. Brax ei ole Thorsin kanssa samaa mieltä ministerien välinpitämättömyydestä kouluttaa viranomaisia. Brax kuitenkin myöntää koulutuksen aloittamisen venyneen. Braxin mukaan koulutus vaatii yllättävän paljon resursseja, päättäväisyyttä, aikaa ja rahaa. Maahanmuuttoministeri Astrid Thors ja sisäministeri Anne Holmlund ovat tammikuussa 2011 asettaneet koulutusta valmistelevan työryhmän, jonka vetäjän toimii opetusministeriön ohjelmajohtaja Georg 24 Henrik Wrede. Esityksen on määrä olla valmis maaliskuun 2011 lopussa ja siitä tulisi selvitä millä aikavälillä ja millainen koulutusohjelma tehdään. (Kuokkanen 2011d.) Helsingin sosiaaliviraston perhekeskustoiminnan päällikkö Sisko Lounatvuori kertoo Helsingin Sanomissa, että fyysiseen väkivaltaan on helpompi puuttua, mutta henkinen väkivalta jää usein piiloon. Lounatvuori toteaa kunniaan liittyvän väkivallan olevan lisääntymässä ja merkittävä asia. Vantaan Lastensuojelun avopalveluiden palvelupäällikkö Jaana Vilpas toteaa kunniaan liittyvän väkivallan olevan laaja yhteisökysymys, eikä se ole vain yhden ministeriön asia. (Kuokkanen 2011c.) Oikeus- ja rikoshistorian dosentti Satu Lindman (2011) kommentoi kunniaan liittyvän väkivallan olevan todellinen ilmiö joissakin Suomen maahanmuuttajataustaisissa yhteisöissä. Lindman kuitenkin korostaa, että ilmiö ei koske kaikkia maahanmuuttajataustaisia henkilöitä. Lindmanin mukaan suvun miehet ovat yleensä väkivallan tekijöitä, mutta myös suvun naiset kasvattavat lapset osaksi oman kulttuurin ajattelutapaa. Lindman toteaa, että kunniaan liittyvän väkivallan haitallisesta perinteestä päästään eroon vain lisäämällä sukupuolten välistä tasa-arvoa, poikien ja tyttöjen koulutusta sekä tietoa omista oikeuksista. Lindman korostaa, ettei koko kulttuuria tule tuomita, ainoastaan rikokset ja ihmisoikeuksia loukkaavat teot. (Lindman 2011.) Oikeustieteen maisteri Husein Muhammed (2011) toteaa mielipidekirjoituksessaan Helsingin Sanomissa, että kunniaan liittyvää väkivaltaa voitaisiin vähentää tarjoamalla tukea niille miehille, jotka ovat vaarassa syyllistyä kunniaväkivaltaan. Muhammed ehdottaa kaikkien maahanmuuttajien kotouttamisohjelmaan sisällytettyä nykyistä laajaalaisempaa ja systemaattisempaa opetusta perus- ja ihmisoikeuksista. Muhammedin mukaan olisi välttämätöntä, että eri kulttuurien johtohahmot tuomitsisivat täysin kunniaan liittyvän väkivallan, vaikka kunniaan liittyvä väkivalta ei johdukaan yksittäisestä kulttuurista tai uskonnosta. Muhammedin mukaan miesten kotoutumiseen tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota, jotteivät miehet syrjäytyisi yhteiskunnasta ja vetäytyisi vaalimaan liikaa omaa kulttuuriaan. (Muhammed 2011.) Helsingin poliisilaitoksen väkivaltayksikön johtajan rikosylikomisarion Kari Toivasen (2011) mukaan poliisi on varautunut kunniaväkivaltaan ja kunniamurhien ehkäisyyn sekä uhkaan. Toivanen kertoo poliisin kouluttaneen Helsingissä operatiivisen tason henki- 25 löstöä tunnistamaan ja ymmärtämään kunniaan liittyvän väkivallan uhkaan ja siihen puuttumisen vaikeuksia. Toivasen mukaan kunniamurhia ei ole Suomessa tapahtunut. Toivanen korostaa, että vastoin julkisuudessa esitettyjä väitteitä, poliisi pystyy tunnistamaan kunniamurhan ja kunniaan liittyvän väkivallan. Toivanen peräänkuuluttaa viranomaisten tehokasta yhteistyötä kunniaan liittyvän väkivallan ehkäisemiseen. Toivanen muistuttaa sosiaaliviranomaisten velvollisuudesta ilmoittaa poliisille lapsiin kohdistuvista rikoksista ja hankkeilla olevista rikoksista. Myös Toivasen mukaan viranomaisten koulutusta ja erityisesti käytännöntason toiminnanohjeistusta tarvitaan lisää. (Toivanen 2011.) Kestävä ongelmanratkaisu vaatii viranomaisten kouluttamista ilmiön tunnistamiseen ja siihen puuttumiseen. Maahanmuuttajataustaisten miesten sopeutumiseen tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota, sillä syrjäytyminen ja jatkuva ulkopuolisuuden tunne saattavat lisätä äärikäyttäytymisen riskiä. (Heikkilä-Daskalopoulos 2008, 32.) 3.3.4 Ympärileikkaukset Tyttöjen ympärileikkausperinnettä noudatetaan useissa Afrikan ja joissakin Lähi-idän ja Aasian maissa. Ympärileikkaustapoja on erilaisia, faraonisesta eli laajasta ympärileikkauksesta muutaman veripisaran vuodattamiseen klitoriksesta. Ympärileikkauksien perinnettä perustellaan usein uskonnollisilla syillä. Kuitenkaan uskonnollisista teksteistä ei löydy perusteluja perinteelle. Lisäksi ympärileikkauksia perustellaan kulttuurillisilla ja naisten asemaan liittyvillä syillä. Ympärileikkauksen nähdään olevan tytön tai naisen seksuaalisen koskemattomuuden tae. (Kyllönen-Saarnio & Nurmi 2005, 38.) Ympärileikkaus voi aiheuttaa fyysisiä ja psyykkisiä komplikaatioita. Välittömän kivun lisäksi ympärileikkaus saattaa aiheuttaa muun muassa voimakasta verenvuotoa, tulehduksia, virtsaamisvaikeuksia, kudosvaurioita, yhdyntäkipuja, kuukautiskipuja, vaikeuksia sukupuolielämässä, kroonisia virusinfektioita ja synnytykseen liittyviä ongelmia. Seurauksiin vaikuttavat leikkauksen laajuus, käytetyt välineet, leikkaajan taidot sekä leikkauksen aikaiset ja jälkeiset olosuhteet. Mikäli leikkaus tehdään sairaalassa, on terveyshaittojen riski pienempi. Psyykkiset seuraukset vaihtelevat lyhytaikaisista vaikeuk- 26 sista posttraumaattiseen stressiin, ahdistukseen ja masennukseen. (Kyllönen-Saarnio & Nurmi 2005, 39.) Tutkimusten mukaan Suomessa asuvat ympärileikkauksia harjoittavista kulttuureista tulleet maahanmuuttajat eivät halua faraonista ympärileikkausta tyttärilleen, mutta lievempien muotojen tarpeellisuudesta ollaan maahanmuuttajayhteisöissä eri mieltä. Nuoret tytöt saattavat pitää leikkausta tarpeellisena identiteettisyistä. Kotimaahan palatessa leikkaus saattaa tulla tärkeäksi sukulaisten painostuksen vuoksi. Näin ollen joidenkin Suomessa asuvien maahanmuuttajataustaisten tyttöjen ympärileikkausriski on olemassa, ja mahdolliset leikkaukset tehdään ulkomaanmatkojen yhteydessä. Naisten ympärileikkaus on kielletty rikoslaissa. Poikien ympärileikkauksia tehdään lääketieteellisistä syistä eikä muistakaan syistä tehtäviä leikkauksia ole kielletty lailla. (Kyllönen-Saarnio & Nurmi 2005, 39.) 3.3.5 Kollektiivinen väkivalta Kollektiivista väkivaltaa esiintyy jatkuvasti eri puolilla maailmaa monenlaisissa muodoissa. Kansojen ja väestöryhmien väliset konfliktit, valtioiden ja ryhmien harjoittama terrorismi, kidutus, raiskaukset ja muut ihmisoikeuksien loukkaukset sodankäynnin välineenä näkyvät eri yhteiskunnissa hyvin selkeästi. Kollektiivinen väkivalta aiheuttaa ihmisen terveydelle suurta tuhoa kuten kuolemaa, tuskaa, fyysistä sairautta ja vammautumisia. (Zwi, Garfield & Loretti 2002, 215.) Kidutusta esiintyy useissa konflikteissa. Kidutuksen uhrien määrää on vaikea arvioida, sillä sen salaamiseen kohdistuu usein poliittisia paineita ja kidutuksen uhrit pyrkivät peittelemään kokemaansa traumaa. Kidutus vahingoittaa sekä psyykkistä että fyysistä terveyttä. Osa turvapaikanhakijoista on kokenut kidutusta kotimaassaan ja heidän tarpeensa saada apua on merkittävä. Raiskauksia sodankäynnin välineenä on todettu käytettävän lukuisissa konflikteissa. Valtaosa raiskauksen uhreista on naisia, mutta myös miesten raiskauksia tapahtuu. Raiskaus vaikuttaa uhriin pitkäaikaisesti fyysisesti ja psyykkisesti. Yleensä sen tarkoituksena on terrorisoida ja murentaa yhteisöjä, pakottaa ihmiset pakenemaan ja murtaa yhteiskuntarakennetta. (Zwi, Garfield & Loretti 2002, 218.) 27 Kollektiiviseen väkivaltaan liittyy myös lapsien käyttäminen sotilaina. Maailmassa on arvioitu olevan noin 300 000 aktiivista lapsisotilasta. Melko varmasti kyseinen lukumäärä todellisuudessa on huomattavasti suurempi. Yleensä lapset liittyvät armeijaan, kun konflikti on ollut käynnissä jo jonkin aikaa. Lapsia voidaan värvätä myös rutiininomaisesti armeijaan. Fyysisiä taisteluvammoja ovat yleisesti kuulon, näön ja raajojen menetys. (Brett 2002, 235–236.) Lapsisotilailla esiintyy aliravitsemusta, iho- ja hengitystieinfektioita sekä tarttuvia tauteja. He altistuvat myös HIV:lle ja muille sukupuolitaudeille, sillä usein heidän vaaditaan tarjoavan myös seksuaalisia palveluja, mikä aiheuttaa tytöille lisäriskejä aborttien ja synnytysten vuoksi. Rohkaisuksi lapsisotilaille annetaan yleensä huumeita tai alkoholia, mikä aiheuttaa päihderiippuvuutta muiden ongelmien lisäksi. Tiukkaan sotilaalliseen kuriin kuuluvat initiaatioriitit, ankarat harjoitukset, rangaistukset ja nöyryyttäminen, joilla lapsen oma tahto muserretaan. Tästä on luonnollisesti tuhoisia seurauksia lapsen ja nuoren henkiselle, emotionaaliselle ja fyysiselle kehitykselle. Yleisiä oireita ovat painajaiset, takautumat ja harhakuvitelmat, keskittymiskyvyn ja muistin heikkeneminen, krooninen ahdistus, käytöksen taantuminen, päihteiden väärinkäyttö selviytymiskeinona, syyllisyys ja menneisyyden kieltäminen sekä hallitsematon aggressiivisuus. (Brett 2002, 236.) 3.4 Trauman ja väkivallan ilmeneminen lapsessa ja nuoressa Traumaattiset kokemukset vaurioittavat aina ihmisen psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista eheyttä sekä loukkaamattomuutta, riippumatta siitä onko kokemus ollut yksilöllinen, kuten raiskaus, väkivalta ja kiduttaminen, tai kollektiivinen, kuten vaino ja sota. Traumakokemukseen liittyy usein voimakkaita tunteita kuten avuttomuutta, pelkoa ja kauhua. Traumaattinen tapahtuma palautuu mieleen hallitsemattomasti ja toistuvasti aiheuttaen ahdistuneisuutta. Traumaperäiseen stressireaktioon liittyy myös vaikeus olla muiden ihmisten seurassa. Ärtyneisyys ja vihanpurkaukset, unihäiriöt, muistihäiriöt ja keskittymisvaikeudet ovat yleisiä. Ihminen saattaa vältellä läheisiä ihmissuhteita ja vaikuttaa varuillaan olevalta koko ajan. Muihin ihmisiin luottaminen voi olla erittäin vaikeaa. Nämä asiat saattavat johtaa eristäytyneisyyteen, yksinäisyyteen ja perheen sisäisiin konflikteihin. (Haavikko & Bremer 2009, 24.) 28 Aikuisen lapselle aiheuttamat vammat voivat ilmetä monenlaisissa muodoissa. Pään ja sisäelinten vahingoittumisesta seuraa useimmiten vakava vamma tai kuolema. Merkkejä pahoinpitelystä ovat ihon mustelmat ja ruhjeet, luuston erityyppiset ja eri paranemisvaiheissa olevat murtumat, murtumat sellaisissa luissa, jotka hyvin harvoin menevät poikki sekä kylkiluiden ja pitkien luiden murtumat. Seksuaalisesti hyväksikäytetyn lapsen oireita ovat usein infektiot, sukupuolielinten vammat, vatsakipu, ummetus, krooniset tai uusiutuvat virtsatietulehdukset sekä käyttäytymiseen liittyvät ongelmat. Hyväksikäytön tunnistamisen edellytyksenä on, että sitä osataan epäillä ja tiedetään, miten hyväksikäyttö voi ilmetä lapsen puheissa, käytöksessä tai kehossa. (Runyan 2002, 61.) Lapsen laiminlyönti voi ilmetä usealla eri tavalla. Esimerkiksi jos lapsen terveydenhoitoon liittyviä ohjeita ei noudateta, asianmukaiseen terveydenhoitoon ei hakeuduta, lapsi ei saa tarpeeksi ravintoa, niin että hän näkee nälkää ja fyysinen kasvu häiriintyy. Laiminlyönnin merkkejä ovat myös lapsen altistuminen huumeille ja muille ympäristön vaaroille sekä lapsen hylkäämiset, riittämätön valvonta, huono hygienia ja lapsen koulunkäynnin estäminen. (Runyan 2002, 61.) Perheväkivallan keskellä elävillä lapsilla on kohonnut riski saada erilaisia emotionaalisia ja käyttäytymiseen liittyviä ongelmia kuten ahdistuneisuutta, masennusta, huonoa koulumenestystä, alhaista itsekunnioitusta, tottelemattomuutta, painajaisunia ja fyysisiä vaivoja. Pohjoisamerikkalaisten tutkimusten mukaan lapset, jotka joutuvat kohtaamaan vanhempiensa keskinäistä väkivaltaa, oireilevat usein samalla tavalla käyttäytymisen ja mielenterveyden häiriöiden osalta kuin lapset, joita pahoinpidellään. Parisuhdeväkivallalla on myös tutkittu olevan selkeä yhteys lapsikuolleisuuteen. (Heise & GarciaMoreno 2002, 103.) Väkivallan psyykkiset seuraukset johtuvat usein yksilön yrityksistä sopeutua käsittämättömään ja mielettömään tilanteeseen ja oireet ilmaisevat yksilön yritystä selvitä kestämättömästä tilanteesta. Pitkään jatkuva vakava väkivallalle altistuminen pakottaa lapsen suojautumaan. Tarvittaessa hän saattaa joutua ottamaan käyttöön suuriakin puolustusmekanismeja. Näitä traumaattisia häiriöitä ovat esimerkiksi kieltäminen, torjunta, psyykkinen turtuneisuus, dissosiaatiot ja persoonallisuuden ongelmat. Väkivaltaa kokeva henkilö pyrkii suojautumaan väkivallalta ja mikäli se ei ole mahdollista, saattaa henkilö käyttää psykologista pakenemista keinonaan. Tällä suojautumiskeinolla on minää 29 suojaava tarkoitus, mutta jatkuessaan se jumiuttaa kehitystä ja vaikeuttaa lapsen yritystä tehdä maailmasta ymmärrettävä ja turvallinen paikka. (Lepistö 2010, 28.) Lapsen kehitystaso vaikuttaa kaltoinkohtelun pitkäaikaisiin seurauksiin. Kouluikäisillä oireina saattavat olla vaikeudet kaverisuhteissa, käytöshäiriöt, alttius kiusata tai tulla kiusatuksi, oppimisvaikeudet ja emotionaaliset oireet esimerkiksi ahdistuneisuus ja pelot. Lisäksi heillä saattaa olla alkoholin, lääkkeiden ja huumeiden käyttöä, varastelua, karkailua sekä yöpoissaoloja. Nuorilla oireina saattavat olla masentuneisuus ja itsemurha-alttius, varhainen itsenäistyminen sekä vaikeudet kaveri- ja seurustelusuhteissa. Kaltoinkohtelu vaikuttaa minäkuvan luomiseen ja ylläpitämiseen. Seuraukset ulottuvat usein aikuisuuteen ja näkyvät muun muassa psyykkisinä ongelmina ja itsetunnon heikkoutena. (Lepistö 2010, 28–29.) 3.5 Lapsen ja nuoren selviytyminen väkivallasta Lapsen kyky selviytyä väkivaltatilanteista on rajallinen, sillä kognitiiviset taidot, tunteiden ilmaisu ja sosiaaliset tekijät eivät ole vielä kokonaan kehittyneet. Lapsilla on myös pienempi kyky kontrolloida olosuhteita. Stressitekijöiden vaikutus on suurempi, sillä lapset eivät yleensä ymmärrä, mitä tapahtuu, eivätkä osaa siten suhtautua tilanteeseen. Iän myötä lisääntyy kyky huomioida erilaisia selviytymiskeinoja ja muita näkökumia. (Lepistö 2010, 35.) Lasta suojaavia tekijöitä ovat lapsen ominaisuudet, perheen sisäiset tekijät sekä ulkopuolisen verkoston toiminta. Lasta tukevia ominaisuuksia ovat empatiakyky, sisäisen toiminnan kontrolli, älykkyys, hyvät sosiaaliset taidot ja huumorintaju. Perheeseen liittyviä suojaavia tekijöitä ovat hyvä ja lämmin suhde vanhempaan, vanhempien ongelmanratkaisu- ja vuorovaikutustaidot, kyky arvioida toiminnan seurauksia, huumorin käyttäminen sekä uskonnollinen vakaumus. Ulkopuolisen verkoston tekijöitä ovat tukevat ihmissuhteet, koulumenestys sekä menestys muualla kodin ulkopuolella. Suojaavia tekijöitä ovat myös muun muassa naissukupuoli, itseluottamus, itsetuntemus, fyysinen viehättävyys, varhaislapsuuden helppo temperamentti, kyky kestää tunteita ja rohkeus. (Lepistö 2010, 36.) 30 Lepistön (2010) tutkimus osoittaa, että väkivaltaa kokeneita nuoria olivat auttaneet selviytymään läheiset ihmiset kuten perheenjäsenet ja sukulaiset. Tärkein apu tuli perheestä. Nuoret kuitenkin kuvasivat myös sitä, että läheiset eivät puuttuneet tilanteeseen tai sukulaiset olivat liian etäisiä huomatakseen tilannetta. Nuoret kertoivat saaneensa apua myös naapureilta, uskonyhteisöiltä, vertaistukiryhmiltä ja ammattihenkilöiltä, kuten terveydenhoitajilta, terapeuteilta, turvataloista ja opettajilta. Merkittäviä avunantajia olivat kaverit ja seurustelukumppani. Lepistön tulokset kertoivat, että selviytymistä edistivät nuoren oma aktiivisuus, kantavat ajatukset, auttavat sanat, tukevat ihmissuhteet ja korvaavat kokemukset. Selviytymistä estäviä tekijöitä olivat elämän haasteet, väkivallan kanssa elämiseen tottuminen ja voimavaroja verottavat asiat. Lepistön tutkimuksen mukaan nuoret jaksoivat paremmin, kun tiesivät mitä tekivät ja voivat päättää omista asioistaan. Selviytymiseen auttoi avun hakeminen ja avoimuus. (Lepistö 2010, 71–73.) Nuoria auttoivat asioiden läpikäyminen ja puhuminen. Väkivallasta puhuminen oli vaikeaa, sillä nuori ei löytänyt nimiä asioille. Tutkimuksessa korostui nuorten tarvitsevan kuuntelijaa, avoimuutta ja palautteen antamista. Ihmissuhteissa tärkeää olivat ymmärrys, yhdessä jakaminen, aktiivisen tuen saaminen ja läheisyys. Selviytymisessä auttoi, kun asioita sai jakaa yhdessä kokemalla. Tärkeää selviytymisessä oli se, ettei ollut asiansa kanssa yksin. Nuoret kaipasivat lohdutusta ja yhteisöllisyyttä. Nuoren taustayhteisön ja sukulaisten tuki oli tärkeää selviytymisessä, mikäli perheen sisällä ei ollut tukiverkkoa. Nuorille oli tärkeää, että tukea annettiin aktiivisesti ja he toivoivat, että tilanteeseen puututtaisiin. Mukava tekeminen antoi korvaavia kokemuksia ja auttoi selviytymään niin henkisesti kuin konkreettisesti. (Lepistö 2010, 72–73.) 3.6 Nuorten suhtautuminen ammatilliseen apuun Nuoret pitivät tärkeänä luottamuksellisuutta, mutta he olivat kuitenkin menettäneet luottamuksensa ihmisiin. Nuoret painottivat, että ongelmat tulisi ehkäistä ja ratkaista varhaisessa vaiheessa. Heidän mukaansa lasten tehtävä ei ole hoitaa perheen ongelmia, vaikka lapsi niin kokisikin. (Lepistö 2010, 74.) Auttavalta työntekijältä vaaditaan erityistä osaamista ja tietämystä väkivaltaongelmista, sillä niihin liittyy korostunutta vähättelyä ja salailua. Luottamuksellisen suhteen luominen nuoreen tai lapseen on ehdottoman tärkeä. Lapsen tai nuoren oma kertomus tulee ottaa vakavasti. Luottamuksen pysy- 31 vyyden takaamiseksi lapselle ja nuorelle tulee kertoa lastensuojelulaista sekä työntekijän ilmoitusvelvollisuudesta lastensuojelullisissa asioissa. (Nyqvist 2007, 21–22.) Avun hakemisen edellytys on turvallisuus ja lapsen tai nuoren kunnioittaminen. Avunhakijan tulee tietää, että hänet otetaan vakavasti, että häntä kuunnellaan ja uskotaan. Nämä asiat tukevat lasta ja nuorta puhumaan tilanteestaan. Vaikka uhri usein odottaa tunnistetuksi tulemista, puuttumisen hetki saattaa silti olla pelottava ja aiheuttaa kielteisiä tunteita. Haastava tilanne on myös silloin, kun väkivallan uhri ei näe tilanteessa mitään väärää. (Laitinen 2007, 47–49.) Luottamuksen puuttuminen asiakkaan ja palveluntarjoajan välillä aiheuttaa ongelmia. Hoitoon pääsy saattaa estyä, jos asiakas ei ole uskaltanut tai halunnut kertoa juuri kyseiselle terveydenhoitajalle asioitaan. Monissa vastaanottokeskuksissa on vain yksi terveydenhoitaja eikä valinnanmahdollisuutta ole. Esimerkiksi terveydenhoitajan sukupuoli saattaa olla merkittävä tekijä luottamussuhteen syntymiseksi. Nuoren tytön saattaa olla lähes mahdotonta kertoa miespuoliselle hoitajalle kohtaamastaan väkivallasta sekä raiskaus- ja kidutuskokemuksistaan. Jos terveydenhoitaja ei tiedä avun tarpeesta, lähete lääkärille jää saamatta eikä traumaa päästä hoitamaan. (Rauta 2005, 34.) Nuorten käsitys sosiaalipalvelujen auttajaviranomaisista on tutkimusten mukaan varsin kielteinen. Tytöt ovat kritisoineet sosiaalitoimea luottamuksellisuuden rikkomisesta, kuuntelemattomuudesta, välinpitämättömyydestä, sitoutumattomuudesta ja epäinhimillisyydestä. Nuori on mahdollisesti toivonut työntekijän ymmärtävän tilannettaan paremmin eikä ole itse kyennyt puhumaan vaikeasta asiastaan. Auttamistyön apu on usein puhumista, eikä se ole välttämättä sitä mitä nuori tilanteeseensa kaipaa. (Nyqvist 2007, 21.) Lepistön (2010) tutkimuksen mukaan ongelmana on se, etteivät nuoret hae apua ammattihenkilöstöltä. Apua pitäisi tarjota aktiivisesti, koska perheväkivaltaa kokeneet nuoret panostavat perheen ulkopuolisiin ihmissuhteisiin ja kaipaavat aikuisten tukea. Lepistö painottaa, että nuori tarvitsee aikuisia opettamaan sosiaalisia taitoja ja aikuisten tulisi olla nuoren tukena. Nuorilla on monia voimavaroja selviytymiseen vaikeista kokemuksistaan, ja siksi he saattavat olla tyytyväisiä elämäänsä vaikeissakin olosuhteissa. Tämä asettaa haasteita avun tarvitsemisen tunnistamiseen. Tutkimustulokset painottavat, että 32 yhteistyön onnistumisen kannalta tärkeää on nuorten omien näkemyksien esille tuominen. Nuoret kaipaavat usein vain välittävää kuuntelijaa, mutta työntekijät tarvitsevat silti koulutusta väkivallan tunnistamiseen. Nuori kaipaa apua muihin ongelmiin kuin perheväkivaltaan, koska suoran avun pyytäminen on vaikeaa. Lepistön mukaan painopiste työskentelyssä tulisi siirtää ennaltaehkäisevään työhön. (Lepistö 2010, 94, 97–99.) 33 4 NÄKÖKULMIA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIHIN 4.1 Lapsen ja nuoren hyvinvointi Lastensuojelulain (13.4.2007/417) mukaan ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista on lapsen vanhemmilla ja muilla huoltajilla. Viranomaisten on tuettava vanhempia ja huoltajia heidän kasvatustehtävässään ja pyrittävä tarjoamaan perheelle tarpeellista apua riittävän varhain sekä ohjattava lapsi ja perhe tarvittaessa lastensuojelun palveluihin. Lastensuojelun tehtävänä on vanhempien, huoltajien ja muiden lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavien henkilöiden tukeminen lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa järjestämällä tarvittavia palveluja ja tukitoimia. Laissa säädetyin edellytyksin lapsi voidaan sijoittaa kodin ulkopuolelle tai ryhtyä muihin toimenpiteisiin lapsen hoidon ja huollon järjestämiseksi. (Lastensuojelulaki 13.4.2007/417, 1 luku 1 § & 2§) Kunnan on sosiaali- ja terveydenhuoltoa, opetustointa sekä muita lapsille, nuorille ja lapsiperheille tarkoitettuja palveluja järjestäessään ja niitä kehittäessään huolehdittava siitä, että näiden palvelujen avulla tuetaan vanhempia, huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lasten kasvatuksessa ja saadaan selville lasten, nuorten ja lapsiperheiden erityisen tuen tarve. Kunnan on järjestettävä tarvittaessa erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia ja nuoria tukevaa toimintaa. Palveluja järjestettäessä ja niitä kehitettäessä on kiinnitettävä erityistä huomiota lasten ja nuorten tarpeisiin ja toivomuksiin. (Lastensuojelulaki 13.4.2007/417, 2 luku 8 §.) Suomessa kuritus kiellettiin vuonna 1984, jolloin laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta tuli voimaan. Lain mukaan lapsen tulee saada osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lapsen alistaminen, kurittaminen ruumiillisesti tai muulla tavoin loukkaava kohtelu on kiellettyä. (Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8.4.1983/361, 1 luku 1 §.) Suomen Valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden ohjelman tavoitteena on tehdä Suomi Euroopan turvallisimmaksi maaksi vuoteen 2015 mennessä. Ohjelman tavoitteet ja toimenpiteet koskevat muun muassa kodin, vapaa-ajan ja liikkumisen turvallisuuden parantamista, maahanmuuttajien ja etnisten vähemmistöjen turvallisuuden parantamista ja 34 väkivallan vähentämistä sekä ihmiskaupan ja siihen rinnastuvan rikollisuuden estämistä. (Sisäasiainministeriö 2008.) Sisäinen turvallisuus määritellään yhteiskunnan tilaksi, jossa oikeusjärjestelmä takaa kaikille oikeuden ja vapauden elää turvallisessa yhteiskunnassa ilman rikollisuutta, häiriöitä tai onnettomuuksia. Kenenkään ei tulisi joutua kokemaan turvattomuuden tai pelon tunteita suomalaisen yhteiskunnan tai kansainvälistyvän maailman ilmiöistä tai muutoksista johtuen. Turvallisuus syntyy monien tekijöiden yhteisvaikutuksista. Turvallisuutta edistäviksi tekijöiksi on lueteltu turvallinen koti-, asuin- ja työympäristö, toimivat peruspalvelut, hyvin suunniteltu liikenneympäristö, avun saanti sitä tarvittaessa ja varmuus siitä, että rikoksiin syyllistyneet saatetaan edesvastuuseen. (Sisäasiainministeriö 2008, 5.) 4.2 Sosiaali- ja terveyspalvelut ja niiden tehtävät Palvelujärjestelmässä on niin peruspalveluita kuin erityispalveluitakin. Peruspalveluja ovat sosiaali- ja terveydenhuollon perustyön osana tehtävä auttamistyö kuten uhrien tunnistaminen, kohtaaminen, tukeminen, lääkärinhoito, neuvonta ja ohjaaminen muihin tarvittaviin palveluihin. Erityispalvelut ovat palveluja, jotka hoitavat esimerkiksi väkivaltaan liittyviä ongelmia ja heillä on asiakkaina väkivallan uhreja, tekijöitä tai väkivaltaa todistavia lapsia. Erityispalveluita ovat muun muassa turvakodit, turvakotien avopalvelut ja jälkihuolto, terapeuttiset ryhmät, kriisiasunnot, matalan kynnyksen palvelut ja erityisesti väkivallan uhreille tarkoitetut neuvontapalvelut. Osa erityispalveluista on erikoistunut tiettyjen kohderyhmien auttamiseen. Erityispalveluja tuottavat niin kunnat, järjestöt kuin kirkko. (Kyllönen-Saarnio & Nurmi 2005, 17.) Kunnan sosiaalihuollon tarkoituksena on sosiaalisten ongelmien ehkäisy, sosiaalisen turvallisuuden ylläpitäminen ja ihmisten omatoimisuuden tukeminen. Kuntien vastuulla on sosiaalipalvelujen järjestäminen, toimeentulotuen antaminen, sosiaalisen luoton myöntäminen, ohjaus ja neuvonta sosiaaliturvaetuuksista ja niiden käytöstä sekä sosiaalisten olojen kehittäminen ja sosiaalisten epäkohtien poistaminen. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010b.) 35 Terveydenhuollon tehtävänä on ylläpitää ja parantaa psyykkistä ja fyysistä toimintakykyä. Sen perustana ovat ehkäisevä terveydenhuolto sekä hyvin toimivat ja saatavilla olevat terveyspalvelut. Kaikilla on oikeus saada hyvää terveydenhoitoa ja saada hoitoa kohtuullisessa ajassa. Julkinen terveydenhuolto jakautuu perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon. Yritykset ja järjestöt täydentävät julkisia terveys- ja sosiaalipalveluja. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2009.) 4.3 Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilanne Suomessa Lapsiperheiden perhepalveluiden rapautuminen alkoi 1990-luvun laman aikana. 2010luvulla voidaan nähdä sosiaali- ja terveysministeriön raportin mukaan jatkuuko rapautuminen edelleen. Parempaan suuntaan menemisestä antavat viitteitä neuvola- ja kouluterveydenhuollonasetus, kuntien laadittavat lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmat sekä sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010a, 74.) Monikulttuurisuuden asiantuntija Anita Novitskyn (2011) mukaan palvelujärjestelmä on periaatteessa hyvä ja toimiva, mutta sitä pitää osata käyttää. Palvelut ovat saatavilla, mutta yksilön tulee osata hakea oikeaa palvelua, oikeasta paikasta ja ilmaista oma palvelun tarpeensa. Kielelliset, kulttuuriset, sosiaaliset tai henkilökohtaiset esteet vaikeuttavat palvelujen kohdentumista yksilön tarpeita vastaaviksi. Tällä hetkellä yksilöltä vaaditaan paljon omatoimisuutta ja tietotaitoa hakea itselleen apua ja tukea palveluista. Lapsen tai nuoren tilanteen ollessa selkeä, palveluita löytyy ja tukitoimia on mahdollista saada. Erikseen lapsille ja nuorille suunnattuja palveluita on melko vähän, yleensä palvelut koskevat koko perhettä. (Novitsky 2011.) Koulukuraattori- ja koulupsykologipalvelut keskittyvät suuriin kuntiin eikä monilla alueilla niitä ole lainkaan. Monien kuntien kasvatus- ja perheneuvoloihin on pitkä jonotus aika. Uuden neuvola- ja kouluterveydenhuollon asetuksen on tarkoitus vahvistaa ehkäisevien palveluiden saantia. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010a, 75–76.) Maahanmuuttajataustaisilla lapsilla ja nuorilla, kuin myös suomalaistaustaisilla lapsilla ja nuorilla on vaikeuksia päästä tarpeitaan vastaaviin hoitoihin mielenterveyspalveluissa. Tästä syystä he ovat riskiryhmässä jäädä julkisten palvelujen ulkopuolelle. (Rauta 2005, 47.) 36 Eri puolilla Suomea alaikäisten turvapaikanhakijoiden ryhmäkodit ovat organisoineet omia terapiapalveluitaan. Joissain maahanmuuttoyksiköissä ja vastaanottokeskuksissa työskentelee mielenterveysalan koulutuksen saaneita työntekijöitä. Palveluiden tilanne vaihtelee alueittain ja joissain paikoissa se on melko hyväkin. Lasten ja nuorisopsykiatrisia hoitopalveluita ei ole kaikkialla saatavilla esimerkiksi syrjäisemmillä tai ruuhkaisimmilla alueilla. Hoitopalveluihin saattaa olla pitkät jonot ja käytettävissä olevat taloudelliset resurssit rajoittavat niiden erillistä organisoimista alaikäisyksiköihin. Lapset ja nuoret itse karsastavat usein mielenterveyspalveluita. (Suikkanen 2010b.) Helsingissä lasten psykiatrisesta erikoissairaanhoidosta vastaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin kuuluva Hyks. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Hus on lisännyt avohoitoa lasten psykiatrisessa hoidossa, mikä on helpottanut ja nopeuttanut hoitoon pääsyä. Helsingin Sanomien haastattelussa vastaava ylilääkäri Leena Repokari (Savolainen 2011) kertoo hoidon olleen aiemmin hyvin laitos- ja osastokeskeistä, pahimmillaan hoitoon pääsyä saattoi joutua odottamaan neljä vuotta. Repokarin mukaan avohoito on osastohoitoa tehokkaampaa lasten psykiatrisessa hoidossa. Lisäksi Repokari muistuttaa, etteivät lasten psykiatriset ongelmat ole mielisairauksia vaan kehityksellisiä häiriöitä, jotka syntyvät lapsen omassa elinympäristössä. Lasta ei tulisi hoidon ajaksi irrottaa luonnollisesta verkostostaan, perheestä, koulusta tai päivähoidosta vaan hoitohenkilökunnan tulisi jalkautua lapsen elinympäristöön ymmärtääkseen lasta paremmin. (Savolainen 2011, 13.) Palvelujärjestelmän yleisenä ongelmana on työntekijöiden suuri vaihtuvuus sekä palveluiden pirstaleisuus, jolloin kaikkien osapuolten tietoisuus asiakkaan tarpeista ja tilanteen kokonaiskuvasta on haastavaa pitää ajan tasalla. Koko palvelujärjestelmä on melko byrokraattinen ja vaatisi tarkastelua. Palveluohjausta ja yhteistyötä eri toimijoiden välillä tulisi lisätä asiakkaan elämäntilanteen hahmottamiseksi. Verkostoyhteistyötä toteutetaan, mutta se vaatisi palveluyksiköissä nimetyn vastuuhenkilön toimiakseen. (Novitsky 2011.) 37 4.3.1 Helsingin maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten palveluita Maahanmuuttajataustaiset helsinkiläiset ovat oikeutettuja kunnallisiin sosiaalipalveluihin. Sosiaalitoimen tulee huolehtia, että he saavat tasavertaisen kohtelun kuin muutkin sosiaalipalveluiden asiakkaat. Resursseissa tulisi ottaa huomioon maahanmuuttajataustaisten helsinkiläisten määrä ja palveluiden tarve eri sosiaalikeskusten alueilla. (Helsingin kaupunki 1999, 44.) Helsinki on jaettu neljään palvelualueeseen. Jokaisella palvelualueella toimii perhekeskus, joissa tarjotaan lapsiperheille sosiaali- ja perhetyön, lapsiperheiden kotipalvelun ja lastensuojelun palveluja. Asukas- ja leikkipuistoissa tarjotaan ohjattua sisä- ja ulkotoimintaa sekä kohtaamispaikkoja alueen lapsille, nuorille ja vanhemmille. Osassa leikkipuistoista kokoontuu maahanmuuttajille suunnattuja omia toimintaryhmiä. Perhetalo Sahrami palvelee koko Helsingin maahanmuuttajataustaisia perheitä, muun muassa järjestämällä kotoutumista tukevia kursseja. (Helsingin kaupunki 2007, 20.) Sosiaalipäivystyksessä toimii maahanmuuttajataustaisten nuorten auttamiseen suuntautunut sosiaaliohjaaja, joka tekee yhteistyötä rikoksilla oirehtivien nuorten ja heidän perheidensä kanssa. Neljä perheneuvolaa antaa apua lapsen kehitykseen tai kasvatukseen liittyvissä tilanteissa ja perhettä kohdanneissa kriiseissä. (Helsingin kaupunki 2007, 20.) Terveyspalveluissa pyritään ottamaan huomioon monikulttuurisuuden mukanaan tuomat haasteet. Toimintaa ohjaavia arvoja ovat asiakaslähtöisyys, oikeudenmukaisuus, asiakkaiden itsemääräämisoikeus sekä mahdollisuus vaikuttaa hoitoaan koskeviin päätöksiin. Väestöntarpeet vaikuttavat palvelujen kehittämiseen. (Helsingin kaupunki 2007, 21.) 4.3.2 Kidutusta kohdanneiden lasten ja nuorten palveluiden tilanne Alaikäisten kidutuksen uhrien tunnistaminen saattaa olla ongelmallista. Lasten ja nuorten traumojen tunnistamiseen ja asianmukaisen hoidon järjestämiseen tulisi panostaa, sillä heillä tulisi olla oikeus asiantuntevaan hoitosuhteeseen asuinpaikasta riippumatta. (Rauta 2005, 33.) 38 Helsingissä toimii Helsingin Diakonissalaitoksen ylläpitämä Kidutettujen kuntoutuskeskus, joka arvioi, hoitaa ja kuntouttaa Suomessa asuvia kidutusta kohdanneita traumatisoituneita pakolaisia ja turvapaikanhakijoita sekä heidän perheenjäseniään. Kidutettujen kuntoutuskeskuksen toiminta on valtakunnallista, mutta hoitotyö painottuu EteläSuomen alueelle. (Helsingin Diakonissalaitos i.a.) Alaikäiset kidutuksen uhrit, esimerkiksi entiset lapsisotilaat ja muunlaisen hyväksikäytön kohteeksi joutuneet lapset, eivät yleensä pääse Kidutettujen kuntoutuskeskuksen hoitoon, sillä kuntoutuskeskuksella ei ole tarpeeksi resursseja. Aikuisia hoidettaessa heidän perheenjäsenensä kuitenkin otetaan huomioon hoidossa. (Suikkanen 2010a, 70.) Vuoden 2010 alusta Kidutettujen kuntoutuskeskuksessa on alkanut lasten ja nuorten palveluiden kolmivuotinen kehittämishanke KITU lapset ja nuoret. Työntekijäresurssit ovat hankkeessa pienet. Varsinaiseen hoitoon voidaan ottaa vain joitain lapsia ja nuoria. Kohderyhmiä ovat yksin ja vanhempiensa mukana maahan tulleet 0–24-vuotiaat pakolais- ja turvapaikanhakijalapset ja nuoret, joita on kidutettu, jotka ovat vaikeasti traumatisoituneet tai kärsivät sekundäärisestä traumatisoitumisesta. Resurssien vähäisyydestä johtuen hankkeessa painotetaan työotetta, jossa lasten kanssa toimivia tahoja pyritään tukemaan ja ohjaamaan hoidon järjestymistä myös paikallistason yksiköihin. Projekti on valtakunnallinen ja avun tarve moninkertainen suhteessa siihen, mitä hankkeessa voidaan hoitaa ja auttaa. (Suikkanen 2010b.) 4.4 Maahanmuuttajien palveluiden eriyttäminen vai integroiminen? Maahanmuuttajien kanssa tehtävää työtä säätelee Kotouttamislaki (493/1999). Tämän lain tavoitteena on edistää maahanmuuttajien kotoutumista, tasaarvoa ja valinnan vapautta toimenpiteillä, jotka tukevat yhteiskunnassa tarvittavien keskeisten tietojen ja taitojen saavuttamista, sekä turvata turvapaikanhakijoiden välttämätön toimeentulo ja huolenpito järjestämällä turvapaikanhakijoiden vastaanotto. (Kotouttamislaki 439/1999, 1 luku 1§.) 39 Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (22.9.2000/812, 2 luku 4 §) määrittää sosiaalihuollon toteuttamista seuraavasti: Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on otettava huomioon asiakkaan toivomukset, mielipide, etu ja yksilölliset tarpeet sekä hänen äidinkielensä ja kulttuuritaustansa. Yhdenvertaisuuslain 20.1.2004/21 4 §:n mukaan viranomaiset ovat velvollisia edistämään yhdenvertaisuuden toteutumista. Viranomaisten tulee kaikessa toiminnassaan edistää yhdenvertaisuutta tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti sekä vakiinnuttaa sellaiset hallinto- ja toimintatavat, joilla varmistetaan yhdenvertaisuuden edistäminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa. Viranomaisten tulee erityisesti muuttaa niitä olosuhteita, jotka estävät yhdenvertaisuuden toteutumista. Etnisen yhdenvertaisuuden edistämiseksi viranomaisten tulee laatia suunnitelma (yhdenvertaisuussuunnitelma) siinä laajuudessa kuin kunkin viranomaisen toiminnan luonne sitä vaatii. Yleiset suositukset tässä momentissa tarkoitetun suunnitelman sisällöstä antaa sisäasiainministeriö. (9.11.2007/978) Helsingin kaupungin maahanmuuttajien kotouttamisohjelma on vuodelta 1999, jota maahanmuutto- ja kotouttamisasioiden neuvottelukunta on päivittänyt toimintakaudellaan 2005–2006. Päivityksen mukaan kaikkien helsinkiläisten yksilölliset palveluntarpeet tulee huomioida. Peruspalveluita täydentäviä palveluita tuotetaan silloin, kun helsinkiläisen elämäntilanne tai elinolot niin vaativat. Maahanmuuttajuus ei itsessään aiheuta täydentävien palveluiden tarvetta, mutta maahanmuuttajan asema saattaa olla peruste täydentävien palveluiden järjestämiseen. (Forsander 2008, 2.) Helsingin kaupungin palvelut tuotetaan niin sanotusti yleisten palveluiden periaatteella, jossa täydentävät palvelut tai yksilöllisesti räätälöidyt palvelut tuotetaan osana yleisiä palveluprosesseja. Esimerkiksi Helsingin kaupungin Nuorisoasiainkeskuksen linjana on, että etnisille ja kulttuurisille ryhmille ei perusteta pysyviä, ainoastaan omakulttuurisia toimipaikkoja tai yksiköitä. (Helsingin kaupunki 2007, 4, 25.) Väestöliiton monikulttuurisuusasioiden päällikön Anne Alitolppa-Niitamon (2006) mukaan yhteiskunnan palveluissa tulisi lähtökohtaisesti olla integroituna maahanmuuttajien palvelut olemassa oleviin toimijoihin. Näitä olemassa olevia toimijoita tulee kehittää niin, että maahanmuuttoon liittyvät erityistarpeet otetaan huomioon. Maahanmuuttajien 40 palveluita ei tulisi eriyttää, sillä se vain mystifioisi maahanmuuttajien tarpeita hankalammiksi ja vaikeasti ymmärrettäviksi kantaväestöön verrattuna. Lisäksi se eristäisi maahanmuuttajat omaksi ryhmäkseen. (Alitolppa-Niitamo 2006.) Anita Novitskyn (2011) mukaan pelkästään maahanmuuttajille suunnattuja palveluita ei ole tarpeen eriyttää muista palveluista. Poikkeuksena on maahantulon alkuvaihe, jolloin mahdollisesti tarvitaan jonkinlaista kartoittavaa palvelua. (Novitsky 2011.) Maahantulon yhteydessä tehtävässä terveystarkastuksessa tulisi tehdä psykososiaalinen kartoitus, mikä helpottaa mielenterveysongelmien tunnistamista. Jos henkilöllä havaitaan mielenterveyteen liittyvää avun tarvetta, olisi hänen koko perheensä hyvä haastatella erikseen. Vanhempien suostumuksella myös lapset tulisi haastatella yksin. (Rauta 2005, 54.) Pelkästään maahanmuuttajille suunnattuja mielenterveyspalveluja Suomessa on vähän. Palvelujärjestelmämme on toiminut ajatuksella, jossa eriytettyjä palveluja maahanmuuttajille ei tarvita, sillä olemassa olevat hoitomuodot vastaavat kaikkien tarpeisiin. (Rauta 2005, 20.) Maahanmuutto voi aiheuttaa erityistuen tarvetta mielenterveyspalveluissa esimerkiksi kidutuksen tai muiden erittäin traumaattisten kokemuksien vuoksi. Maahanmuuttajien mielenterveyskysymyksien ammattilaisista on pula ja palveluntarjontaa tulisi lisätä sekä lapsille että vanhemmille. (Heikkilä-Daskalopoulos 2008, 22–23.) Maahanmuuttajataustaiset perheet ovat taustoiltaan, resursseiltaan ja tarpeiltaan hyvin heterogeeninen ryhmä ja kaikkien tarpeisiin on mahdotonta vastata erillispalveluin. Julkisten palvelujen joustavuutta ja tarpeisiin vastaavuutta olisikin kannattavampaa kehittää. Perhepalvelujen tulisi perustua ajanmukaiselle tiedolle monikulttuurisen väestön olosuhteista ja tarpeista ja tukea perheitä joustavasti erilaisia vaihtoehtoja tarjoten. (Alitolppa-Niitamo 2005b, 49.) Maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten palvelun tarpeiden erojen liiallista korostamista tulisi välttää. Palveluntarjoajan tulisi osata ja malttaa antaa asiakkaiden itse miettiä, millaista apua he tarvitsevat ja haluavat. (Novitsky 2011.) 4.5 Monikulttuurisuuden kohtaaminen asiakastyössä Eri asiantuntijoiden mukaan kulttuurien välinen kompetenssi koostuu tiedoista, taidoista ja asenteista. Työntekijän tulee tunnistaa oma kulttuuritaustansa, johon arvot ja maail- 41 mankuva ovat sidoksissa. Oman kulttuurin lisäksi työntekijän tulee tuntea muita kulttuureja, elämäntapoja ja uskontoja. Monikulttuuriseen osaamiseen kuuluu lisäksi yhteiskuntatietoisuus, poliittiset ja sosiaaliset intressit sekä asioiden tarkasteleminen maailmanlaajuisesta näkökulmasta. Työntekijän asenteissa tulee näkyä muun muassa oikeudenmukaisuus, moninaisuuden kunnioittaminen ja toisista välittäminen. Työntekijän tulee hyväksyä omista kulttuurisista ja arvolähtökohdista poikkeavia toimintatapoja erilaisissa tilanteissa. (Räty 2009, 18.) Hyvää monikulttuurista työtä tekevän ammattilaisen ei tarvitse tietää kaikkea mahdollista erilaisista kulttuureista. Jatkuva avoimuus asioille, joita ei tiedä tai tunne ja asioiden kysyminen asiakkaalta tai tulkilta, kollegalta tai eri tietolähteistä on tärkeämpää onnistumisen kannalta. Ammattiauttajan tulee olla kulttuurisesti herkkä, mutta osata samalla olla yleistämättä asioita koskien niin etnisiä ryhmiä kuin kulttuurikysymyksiä. (Rauta 2005, 31.) Erityistä kulttuurin tuntemusta tärkeämpää on vuorovaikutus. Vuorovaikutuksen tulisi perustua avoimeen kohtaamiseen ja molemminpuoliseen arvostukseen. Tärkeää on myös riittävän ajan varaaminen asiakaskohtaamiseen ja tarvittaessa tulkkaus. (Alitolppa-Niitamo 2006.) Maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten kanssa työskenneltäessä tulisi tutustua lapsen tai nuoren sekä hänen perheensä sen hetkiseen elämäntilanteeseen ja elinolosuhteisiin. Huomio kannattaa kiinnittää perheen maahanmuuton ja kotoutumisen kokemuksiin sekä elämänhallintaan. Kulttuuriset erot ja elämäntilanteesta sekä elinolosuhteista johtuvat sosiaaliset ongelmat tulisi osata erottaa toisistaan. Sosiaalisten ongelmien selittäminen kulttuurilla johtaa vääristyneeseen erojen korostamiseen. (Alitolppa-Niitamo 2005b, 50.) Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet´n (Dorsen 2010) mukaan etninen tausta on pienempi erityisosaamista vaativa tekijä kuin elämäntilanne, sairaus tai yksilön olosuhteet. Biaudet korostaa erityisesti tyttöjen ja naisten oikeutta päättää terveydestään ja seksuaaliterveydestään. Biaudet muistuttaa, että toisen kulttuurin kunnioittamisen varjolla ei pidä hyväksyä yksilön oikeuksia loukkaavia käytäntöjä. Biaudet´n mukaan terveydenhuollon osaaminen vahvistuu kokemuksen lisääntyessä ja monia asioita on opittu kantapään kautta. (Dorsen 2010, 6–8.) 42 Työntekijöiden valmiudet kohdata maahanmuuttajia asiakkaina vaihtelevat alueittain. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ammatillinen osaaminen on nykyisin jo melko hyvää. Toisaalta pienemmillä paikkakunnilla, joissa maahanmuuttajia on vähän, työntekijöiden ammatillisessa osaamisessa saattaa näkyä epäröintiä ja pelkoa kohdata erilaisista taustoista tulevia asiakkaita. Kuitenkin monista yksiköistä löytyy ammatillista osaamista. (Novitsky 2011.) 4.5.1 Perheen ja yhteisön huomioiminen asiakastyössä Ikäläisen, Martiskaisen ja Törrösen (2003) tutkimuksen mukaan työntekijät kokevat maahanmuuttajaperheiden kanssa työskentelyn vaativampana verrattuna muihin perheisiin. Maahanmuuttajaperheet toisaalta odottivat joustavampia palveluja ja kokivat sosiaalitoimistossa asioimisen rajoittuvan toimeentulotukiasioihin. Maahanmuuttajataustaiset vanhemmat kokivat vuorovaikutuksen puutteellisuutta muun muassa kodin ja koulun välillä ja olisivat kaivanneet keskustelua ja neuvottelua lasten kasvatukseen, kulttuuriin ja uskontoon liittyen. Myös tutkimuksessa haastatellut viranomaiset korostivat yhteistyön merkitystä, sillä he kokivat sen ehkäisevän epäselviä tilanteita ja erimielisyyksien syntymistä. Toisaalta työntekijät kokivat maahanmuuttajataustaisten vanhempien vierastavan osallistumista yhteisiin tapaamisiin. (Ikäläinen, Martiskainen & Törrönen 2003, 92–93.) Perhe ja yhteisö ovat monilla tavoin merkityksellisiä maahanmuuttajataustaiselle lapselle ja nuorelle. Se voi kuitenkin tuoda paineita toimia oman kulttuurin käyttäytymissääntöjen mukaisesti. Haasteena on löytää tilannekohtaisesti tarkoituksenmukainen työmenetelmä, joka turvaa perheiden ja yhteisöjen tuen, kun lapsen tai nuoren elämäntilanne haastaa yhteisöjen normit. (Anis 2008, 96.) Työskentely koko perheen kanssa on välttämätöntä ja tärkeää. Vain lapsen tai nuoren kanssa työskentely irrallisena perheestä ei välttämättä ole tarkoituksen mukaista, olivatpa kulttuuritaustat mitkä hyvänsä. Lapsen edun mukaista on joka tapauksessa työskennellä koko perheyhteisön ja lähiverkoston kanssa, siinäkin tilanteessa, että väkivallan tekijä on perheen sisällä. Useimmiten suurin tuki saadaan lähiverkostosta ja viranomaisavun merkitys ihmiselle on vähäisempi. Esimerkiksi perheväkivaltatapauksissa tilan- 43 teen korjaaminen on tärkeämpää kuin seurauksien hoitaminen. Huomio pitäisi kohdentaa yksilön motivaatioon ja tavoitteisiin tekojen taustalla. (Novitsky 2011.) Asiakkaan kulttuurista ja yhteisöstä voi löytyä voimavaroja ongelmien ratkaisuun. Ongelmien ydin saattaa olla niin ikään suomalaisessa yhteiskunnassa, joka ei tarjoa hyvän elämän mahdollisuuksia. (Anis 2008, 86.) Yhteisöllisistä kulttuureista tulleiden asiakkaiden ei välttämättä ole helppo ymmärtää ammattiauttamisen ideaa. Esimerkiksi lastensuojelussa perheistunnot voidaan kokea hämmentävinä. Vanhempien ja sosiaalityöntekijöiden yhteistyösuhteen syntymiselle ei ole hyviä edellytyksiä, mikäli perheet näkevät auttamisen lähinnä yhteiskunnallisena vallankäyttönä ja rangaistuksena. (Anis 2008, 100.) Yhteisöllisen kulttuurin kohtaaminen yksilökeskeisessä sosiaalityössä vaatii tasapainottelua erityishaasteiden havaitsemisen ja huomioimisen suhteen ilman että sorrutaan kulttuurirelativistiseen käyttäytymiseen, jolloin asiakkaan ongelmat virheellisesti hyväksytään kulttuurierojen vuoksi. Tulee myös muistaa, että kaikki maahanmuuttajat eivät kuulu yhteisölliseen kulttuuriin. (Heikkilä-Daskalopoulos 2008, 16.) Suomalainen vahva viranomaisverkosto ja hyvinvointiyhteiskunnan logiikka sekä suomalaiset lapsiperheille suunnatut sosiaaliset ja psykologiset palvelut ovat monille maahanmuuttajataustaisille ihmisille vieraita. Viranomaisten toimintatavat saattavat olla lähtömaassa hyvin poikkeavia suomalaisiin toimintatapoihin verrattuna. Saattaa myös olla, että lähtömaassa ei ole minkäänlaista julkisen sektorin ylläpitämää palveluverkostoa. Erityisesti psykososiaaliset palvelut on eri yhteiskunnissa järjestetty hyvin moninaisin tavoin ja erilaisin motiivein. Vieraalla kielellä toimiminen on haastavaa ja toisinaan käsitteet ja työtavat, työskentelyn periaatteet ja tavoitteet tule tulkinkaan avulla ymmärrettäviksi. Tiivistetysti esteet palvelujen ja asiakkaiden tarpeiden kohtaamiselle ovat asiakkaan epätietoisuus olemassa olevista palveluista, asiakkaan haluttomuus ottaa vastaan palvelua ja palvelujärjestelmän kykenemättömyys antaa asiakkaalle tarpeenmukaista tukea tai palvelua. (Alitolppa-Niitamo, Moallin & Novitsky 2005, 75–80.) 44 4.5.2 Tulkin käyttäminen asiakastyössä Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812 1.luku 5 §) määrittää tulkin käyttöä seuraavasti. Jos sosiaalihuollon henkilöstö ei hallitse asiakkaan käyttämää kieltä taikka asiakas ei aisti- tai puhevian tai muun syyn vuoksi voi tulla ymmärretyksi, on mahdollisuuksien mukaan huolehdittava tulkitsemisesta ja tulkin hankkimisesta. Tulkkauspalveluja tuottavat alueelliset tulkkikeskukset, yksityiset käännös- ja tulkkausfirmat sekä freelancer-tulkit. Suomessa asioimistulkit ovat hankkineet asioimistulkin ammattitutkinnon joko toisen asteen koulutuksena tai opiskelleet tulkkaamista ja kääntämistä yliopistossa ja/tai suorittaneet asioimistulkkauskursseja. (Työministeriö 2004, 3.) Diakonia-ammattikorkeakoulu alkaa Suomen ensimmäisenä korkeakouluna syksyllä 2011 kouluttaa monimuotokoulutuksena Suomessa puhuttujen kielten tulkkeja. Koulutus sisältää sekä teoriaopintoja että käytännön harjoittelujaksoja. Koulutuksen tavoitteena on vahvan ammattietiikan omaavat tulkkausalan osaajat. Tulkkeja koulutetaan ensimmäisessä opiskelijaryhmässä arabian, somalin, kurdin (soranin murre), persian ja vietnamin kieliin. Kielivaihtoehdot vaihtelevat hakuajoittain. Koulutus kestää 3,5 vuotta. (Diakonia-ammattikorkeakoulu 2011, 2.) Ammattilaistulkin osaamiseen kuuluu kielitaidon lisäksi kulttuuri- ja viestintätaidot. Lähisukulaiset, ystävät tai lapset eivät voi toimia ammattilaistulkkina. Tulkin tehtävinä on tulkata asioimistilanteessa käytetyt puheenvuorot ja selvittää sanoman ymmärtämisen kannalta oleellisia kulttuuritaustoja. (Työministeriö 2004, 3.) Helsingin seudun asioimistulkkikeskus on Suomen suurin kunnallinen tulkkaus-, käännös- ja asiakaskoulutuspalveluja tuottava yksikkö. Se toimii Vantaan kaupungin hallinnon alaisuudessa. Helsingin seudun asioimistulkkikeskuksen tulkit ovat koulutettuja ja he noudattavat ammattitulkkien eettisiä sääntöjä kuten vaitiolovelvollisuutta, puolueettomuutta ja neutraaliutta tulkkauksessa. (Vantaan kaupunki 2010.) 45 Helsingin seudun asioimistulkkikeskus on erikoistunut harvinaisten kielten asioimistulkkauspalvelujen tuottamiseen. Työkieliä on yli kuusikymmentä. Asioimistulkkaus tilanteita ovat muun muassa oikeus- ja poliisitulkkaukset, sosiaali- ja terveydenhuollon tulkkaukset, seminaari- ja opintotulkkaukset sekä mielenterveystulkkaukset. (Vantaan kaupunki 2006.) Anita Novitskyn (2011) mukaan tulkin käyttäminen on haasteellista ja tulkkien osaaminen vaihtelee, mutta myös ammattitaitoisia tulkkeja löytyy. Tulkkikoulutukseen tulisi kiinnittää huomiota ja tulkkien osaamista tulisi päivittää. Tulkin työssä ei riitä, että henkilö osaa suomen lisäksi jotakin toista kieltä, sillä tulkin eettinen ja ammatillinen osaaminen on ensisijaisen tärkeää. (Novitsky 2011.) Tulkin koulutuksella on suuri merkitys, jotta asiakassuhde pohjautuu ammatilliselle osaamiselle. Asiakkaan luottamus tulkkiin ja palveluntarjoajaan on ensisijaisen tärkeää. Mielenterveyttä hoidettaessa tulkin tulisi pysyä samana koko asiakassuhteen ajan. Tulkin valinnassa tulee ottaa huomioon kielen lisäksi poliittiset ja etniset taustat, jotta kolmen henkilön tasavertainen keskusteluyhteys on mahdollista muodostua. (Rauta 2005, 30–31.) 46 5 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KEHITTÄMINEN 5.1 Väkivaltaa kohdanneiden palveluiden kehittäminen WHO:n Maailman väkivalta- ja terveysraportin mukaan kaikkien maiden tulee parantaa väkivallan uhreille tarjottavia juridisia, sosiaalisia ja terveyspalveluja. Nykyiset palvelut tulisi arvioida, viranomaisten koulutusta kehittää ja yhteistyötä eri toimijoiden välillä lisätä. Voimavaroja ja rahoitusta terveydenhuoltojärjestelmälle tulisi lisätä, jotta jokaiselle väkivallan uhrille voitaisiin tarjota korkealaatuista hoitoa, kuntoutusta ja tukipalveluja. Kiireellistä apua tulisi olla enemmän saatavilla. Väkivallan tunnistamista ja uhrien ohjaamista tukea tarjoaviin palveluihin tulisi parantaa. Palvelujen tulisi toimia niin, ettei uhri joudu uudelleen uhriksi, ja että väkivallan tekijä lopettaa väkivaltaisen toimintansa. Ennaltaehkäiseviin ja sosiaalista tukea tarjoaviin palveluihin tulee panostaa ja riskiryhmiin kuuluvia perheitä suojella. Varhainen puuttuminen vähentää yksittäiselle ihmiselle väkivallasta aiheutuvia seurauksia ja terveydenhuollolle sekä sosiaalitoimelle aiheutuvia kustannuksia. Työntekijöiden pitäisi pystyä tunnistamaan väkivallan merkit ja aktiivisesti harjoittaa tunnistamista työssään, sillä näin voidaan auttaa niitä, jotka eivät kykene tai uskalla kertoa tapahtuneesta väkivallasta. (Krug, Dahlberg, Mercy, Zwi & Wilson 2002, 249–251.) Suomessa sisäasiainministeriön sisäisen turvallisuuden ohjelmassa on lueteltu seuraavanlaisia toimenpiteitä eri viranomaisten osaamisen kehittämiseksi väkivaltaan liittyvissä asioissa (Sisäasiainministeriö 2008, 16). Kaikkiin perustutkintoihin koulutusasteesta riippumatta tulisi sisällyttää tietoa väkivallasta ilmiönä ja väkivaltaan puuttumisesta, uhrin palveluohjauksesta ja viranomaisten välisestä yhteistyöstä. Tämä koskee poliisin, sosiaalityön, terveydenhuollon, oikeussektorin, varhaiskasvatuksen, nuoriso- ja opetustoimen tutkintoja. Opetussuunnitelmien uudistamisen suunnittelu on aloitettu vuonna 2009 ja toteutuksen tulisi alkaa vuonna 2011. (Sisäasiainministeriö 2008, 16.) Kunniaan liittyvän väkivallan tunnistamiseen tarvittavia valmiuksia tulisi parantaa antamalla keskeisille viranomaisille koulutusta. Näin myös uhrien avun piiriin ohjaaminen 47 onnistuisi paremmin. Koulut ovat tärkeässä asemassa, jotta merkit kunniaan liittyvästä väkivallasta havaitaan mahdollisimman varhain ja niihin puututaan. Ilmiön ehkäisyssä oleellista on yhteistyö ja tiedottaminen eri toimijoiden välillä. (Sisäasiainministeriö 2008, 16.) Tyttöjen ympärileikkausten ennaltaehkäisyä tulisi tehostaa aloittamalla ennaltaehkäisy jo ennen kuin herää epäilys tyttöä uhkaavasta ympärileikkauksesta. Koulutusta tehostetaan ja suunnataan valtakunnallisesti eri ammattiryhmille ja moniammatillisille ryhmille. Ammattialojen yhteistyötä pyritään vahvistamaan. Terveydenhuollon henkilökunta, sosiaalityöntekijät, lastensuojelun ammattilaiset sekä päiväkotien ja koulujen henkilöstö ovat erityisesti koulutuksen kohteena. Kyseisten ammattiryhmien peruskoulutukseen sisällytetään tietoa tyttöjen ympärileikkausten ennaltaehkäisystä ja hoidosta. (Sisäasiainministeriö 2008, 16.) Lapsille ja nuorille tulisi antaa turvataitokasvatusta, jonka avulla lapsi saa valmiuksia torjua aikuisen yrityksiä sopia internetin välityksellä tapaaminen alle 16-vuotiaan kanssa. Seksuaalisen ja fyysisen väkivallan kohteeksi joutuneiden lasten ja nuorten kokonaisvaltaiseksi auttamiseksi kehitetään Lastentalo-toimintamalli. (Sisäasiainministeriö 2008, 32–33.) Lastentalo-mallilla tarkoitetaan lapseen kohdistuvan rikoksen selvittämisen järjestämistä niin, että selvitys tehdään lapsilähtöisesti. Selvitystyö tehdään yhdessä paikassa ja haastattelijana on erikoiskoulutettu henkilö. Poliisi, syyttäjä, lastensuojeluviranomaiset ja terveydenhuollon henkilökunta työskentelevät yhdessä asiantuntijatiiminä. Selvityksen yhteydessä tehdään oikeuspsykologinen haastattelu, somaattinen tutkimus ja lastensuojeluselvitys. Esitutkinnan jälkeen lapsi saa välittömän ja lyhytkestoisen psykologisen avun, jonka aikana selviää, tarvitseeko lapsi myös muunlaista apua. Toiminta luo rakenteen, jolloin voidaan varmistaa, että lapseen kohdistuvan rikoksen selvittäminen on nopeaa, tehokasta ja kaikkien osapuolten oikeusturvan mukainen. Toimintamallilla varmistetaan, että lapselle, nuorelle ja perheelle tulee kokemus kunnioittavasta ja luotettavasta kohtelusta. Lastentalo-malli on käytössä muissa Pohjoismaissa. (Laukkanen, Burrell & Kotilainen 2009, 48, 55.) 48 Terveydenhuollon henkilökunnan olisi hyvä omata kokemusta ja taitoja tunnistaa, kohdata, tutkia ja hoitaa lapsia, jotka ovat kokeneet kaltoinkohtelua. Kysymykset riskitekijöistä ja mahdollisesta väkivallasta tulisi kuulua lasten ja heidän perheidensä tilanteiden selvittelyyn, myös silloin, kun riskitekijöiden olemassaoloa tai kaltoinkohtelua ei epäillä. Väkivallan puheeksi ottaminen perheen kanssa pitäisi aloittaa jo lapsen ollessa imeväisikäinen. Jos palveluissa ei ole aikaa yksittäiselle lapselle ja hänen tarpeilleen, varhainen tuki ja moniammatillinen yhteistyö jäävät toteutumatta. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010a, 40, 74.) Terveys- ja sosiaalialan palveluja tulisi yhdistää ja yhteistyötä parantaa, jotta ammattilaiset eivät työskentelisi kahdella erillisellä kentällä toisistaan tietämättä. Eri ammattiryhmien kouluttaminen ja ongelmien varhainen tunnistaminen sekä palveluohjausjärjestelmän toimivuus on tärkeää auttamisen onnistumisen kannalta. (Rauta 2005, 31–32.) 5.2 Tavoitteena tasa-arvoiset palvelut moninaiselle väestölle Sosiaali-, terveys- ja opetusalan ammattilaisten tulisi luoda ja kehittää uusia sosiaalisia rakenteita ja käytäntöjä, jotka ottaisivat huomioon moninaisen väestön erilaiset lähtökohdat ja tarpeet. Tavoitteena tulisi olla tasa-arvoisten monikulttuuristen palveluiden syntyminen. Ensimmäisen ja toisen sukupolven maahanmuuttajataustaisten perheiden kohdalla tämä tarkoittaa maahanmuuton haasteiden, tiedontarpeen, elämänhallinnan ja perheen sisäisten prosessien tiedostamista, havainnoimista ja ymmärtämistä. Maahanmuuttajataustaisilla opetus-, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilla on keskeinen rooli monikulttuuristen julkisten palvelujen tarjoamisessa ja kehittämisessä. Tähän asti maahanmuuttajataustaisten perheiden tarpeisiin on pyritty vastaamaan pääsääntöisesti erilaisin projektein. Monikulttuurisuus on kuitenkin suomalaisen yhteiskunnan pysyvä ominaisuus eikä projekti. (Alitolppa-Niitamo 2005b, 49.) Asiakaskohtaaminen perustuu usein yksilön ymmärtämiseen, eikä yhteisöllisyyteen tai yhteisön ymmärtämiseen. Monelle kollektiivisessa kulttuurissa eläneelle pakolaiselle yksilöllinen näkökulma on täysin vieras. Raudan (2005) mukaan puheelle perustavassa länsimaisessa psykiatrisessa hoidossa, potilaiden odotetaan tulevan yksin, rentoutuvan ja puhuvan omista asioistaan, kokoavan taas itsensä ja lähtevän vastaanotolta. Monessa 49 kulttuurissa ihmisten tarpeet ovat paljon käytännöllisempiä ja usein saatetaan odottaa konkreettisia neuvoja kuinka selviytyä erilaisissa ongelmatilanteissa. (Rauta 2005, 30.) Palveluntarjoajan saattaa olla hankala suhtautua lasten ja nuorten traumaattisiin kokemuksiin kollektiivisesta väkivallasta, sillä Suomessa ei vastaavanlaisia tilanteita tai kokemuksia lapsilla ja nuorilla ole. Ammattilaisen tulisi osata ottaa huomioon asiakkaan tarpeet ja toiveet käsitellä traumaansa. Asioista puhuminen ei ole välttämättä kaikille luonnollista vaan esimerkiksi toiminnalliset menetelmät ja vertaistuki saattaisivat olla tehokkaampia asioiden käsittelyyn. Muun muassa päihdetyössä nuorten kanssa on saatu hyviä kokemuksia tämän tyyppisistä työmenetelmistä, joita voisi myös soveltaa väkivaltaa kokeneiden lasten ja nuorten kanssa tehtävään työhön. Lääkkeiden käyttöä hoitomuotona tulisi arvioida tarkasti varsinkin lasten ja nuorten kohdalla. (Novitsky 2011.) Kulttuurisista taustoista riippumatta lastensuojelun asiakkaiden ongelmat ovat usein hyvin samankaltaisia, esimerkiksi vanhempien uupuminen, masennus, psyykkiset sairaudet ja päihdeongelmat. Tilanteiden taustalla vaikuttaviin tekijöihin ei siis ole juurikaan merkitystä mistä maasta ihminen on muuttanut tai onko asiakas edes maahanmuuttaja. Usein asiakaskohtaamisien ymmärrystä ja keskustelua saattaa helpottaa oletus kaikkien ihmisten ongelmien samankaltaisuudesta. (Anis 2008, 90.) 5.3 Lapsiin ja nuoriin kohdistuvan väkivallan ehkäiseminen Lähes kaikkialla maailmassa lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisy on todettu tärkeäksi sosiopoliittiseksi tehtäväksi. Kuitenkin ehkäisevien toimien tehokkuutta on tutkittu vähän ja monien käytettyjen menetelmien arviointi on ollut riittämätöntä. Usein ohjelmissa on keskitytty väkivallan teon uhreihin tai tekijöihin eikä pahoinpitelyn, laiminlyönnin tai hyväksikäytön estämiseen. (Runyan, Wattam, Ikeda, Hassan & Ramiro 2002, 70.) Tärkeää olisi, että kaikille tarkoitetut peruspalvelut tukisivat lasten kasvatusta. Ongelmia voidaan ehkäistä, kun tarve lastensuojeluun havaitaan mahdollisimman aikaisin. Palveluiden kehittämisessä tavoitteena on myös se, että palveluissa kyetään havaitsemaan milloin lapsi, nuori tai perhe on erityisen tuen tarpeessa. Varhainen puuttuminen 50 tarkoittaa sitä, että niin äitiys- ja lastenneuvolat kuin päivähoito ja koulukin osaavat ohjata apua tarvitsevat erityispalveluihin. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010a, 82.) Uudella 1.1.2011 voimaan tulleella neuvolatoiminnan ja kouluterveydenhuollonasetuksella säädellään väkivaltakysymysten esille ottamista neuvolan ja kouluterveydenhuollon tarkastuksissa. Uusi asetus luo mahdollisuuden väkivallan ehkäisyyn ja puuttumiseen tehokkaammin. Neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa on tuettava vanhempia myönteisessä kasvatuksessa ja huolenpidossa sekä tarvittaessa puututtava perheen sisällä tapahtuvaan väkivaltaan. Neuvola- ja kouluterveydenhuollossa on tehtävä säännöllisesti terveystarkastukset. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010a, 76.) Asetuksen mukaan koulujen ja neuvoloiden on tehtävä laajoja, koko perheen terveystarkastuksia, joissa kiinnitettään huomio vanhempien ja koko perheen hyvinvointiin, vanhempien keskinäisiin väleihin sekä vanhempien ja lapsen keskinäisiin suhteisiin. Huomion tulisi kiinnittyä perheen pulmiin, joilla voi olla vaikutusta lapsen hyvinvointiin. Erityisen tuen tarve on huomattava mahdollisimman varhain, tukea on järjestettävä oikeaan aikaan ja tarvittaessa on tehtävä moniammatillista yhteistyötä. Uuden asetuksen mukaan ensimmäistä lasta odottavan tai ensimmäisen lapsen saaneen perheen luokse on tehtävä kotikäynti ja heille on järjestettävä perhevalmennusta moniammatillisesti. Perhevalmennuksen yksi teema on väkivallan ehkäiseminen, kuritusväkivalta ja vanhempien tukeminen. Kuritusväkivalta-aiheen esille ottamisesta ohjeistetaan lastenneuvolaoppaassa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010a, 76–77.) Perheille tulisi tarjota tukea ennaltaehkäisevästi. Etenkin kotoutumisen alkuvuosina tulisi olla tarjolla tietoa vastaanottajan omalla äidinkielellä yhteiskunnan toiminnasta ja sen palveluista sekä tehostettua palveluohjausta. Jokaisen asiakastyössä toimivan ammattilaisen tulisi pohtia etnisen tasa-arvon toteutumista hallintokulttuurin ja erilaisten toimintamallien näkökulmasta rakenteellisen syrjinnän poistamiseksi. Vanhoja työmetodeja tulee kyseenalaistaa ja luoda joustavia ja uusia toiminnan malleja moninaistuvan asiakaskunnan tarpeiden mukaisesti. (Alitolppa-Niitamo 2005b, 50–51.) 51 6 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 6.1 Tutkimusongelma Opinnäytetyömme tarkoituksena on selvittää väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajataustaisille 7–16-vuotiaille lapsille ja nuorille suunnattujen tukipalveluiden ja perhepalveluiden tilaa Helsingissä. Lisäksi tavoitteenamme on tuottaa tietoa väkivaltaa kokeneiden maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten asemasta palvelujärjestelmässä ja kyseisen asiakasryhmän kohtaamisen erityispiirteistä sosiaalialalla toimivien työntekijöiden näkökulmasta. Tutkimusongelmamme on, mikä on väkivaltaa kokeneiden maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten tukipalveluiden ja monikulttuuristen perhepalveluiden tila Helsingissä ja miten palveluita voitaisiin kehittää. Tutkimusongelmaan haimme vastausta seuraavien tutkimuskysymysten avulla: Miten väkivaltakokemukset näkyvät väkivaltaa kokeneissa maahanmuuttajataustaisissa lapsissa ja nuorissa? Mitä palveluja on tarjolla väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajataustaisille lapsille ja nuorille? Pystyvätkö peruspalvelut vastaamaan väkivaltaa kokeneiden maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten tarpeisiin? Minkälaisia kehittämistarpeita ammatillisessa osaamisessa ja palveluissa on? 6.2 Tutkimusmenetelmä Kvalitatiivinen tutkimus on usein kokonaisvaltaista tiedon hankintaa, ja aineisto kootaan luonnollisissa, todellisissa tilanteissa. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa suositaan ihmistä tiedonkeruun instrumenttina. Usein tutkijat käyttävät tiedonhankinnan apukeinona lomakkeita ja testejä. Laadullinen tutkimus analysoidaan yleensä sisällönanalyysimenetelmällä. Lähtökohtana ei ole teorian tai hypoteesien testaaminen vaan aineiston monitahoinen ja yksityiskohtainen tarkastelu. Tutkimuksessa käytetään keinoja, joissa tutkittavan ääni pääsee esille. Tutkimuksen kohdejoukko on valittu tarkoituksenmukaisesti, ei satunnaisotoksen perusteella. Laadullisen tutkimuksen tutkimussuunnitelma etenee tut- 52 kimusta tehtäessä. Aineistoa käsitellään ainutlaatuisena ja tulkitaan sen mukaisesti. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2004, 155.) Suoritimme tutkimuksemme kvalitatiivisella eli laadullisella tutkimusmenetelmällä, sillä halusimme saada selville Helsingissä työskentelevien sosiaalialan ammattilaisten henkilökohtaisia kokemuksia ja näkemyksiä maahanmuuttajataustaisista lapsista ja nuorista asiakkaina. Tähän tarpeeseen kvalitatiivinen tutkimus soveltui hyvin. 6.3 Kohderyhmä Valitsimme tutkimuksemme kohderyhmäksi viisikymmentä Helsingissä työskentelevää sosiaalialan ammattilaista. Kohderyhmään kuului peruskoulujen koulukuraattoreita, Helsingin kaupungin lapsiperheiden varhaisen tuen ja kotipalvelun työntekijöitä, Sosiaali- ja kriisipäivystyksen työntekijöitä, Helsingin maahanmuuttoyksikön työntekijöitä, Maahanmuuttoviraston työntekijöitä sekä Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen nuorisotalojen ohjaajia. Nämä työntekijät pyrimme valitsemaan mahdollisimman monipuolisesti erilaisista työympäristöistä ja eri puolilta Helsinkiä, sillä MALLA-hankkeen tarkoituksena on saada laaja-alainen kuva palvelujen tilasta ja työntekijöiden osaamisesta. Kohderyhmään valittujen henkilöiden valinnasta keskustelimme opinnäytetyömme ohjaajien ja työelämätahon kanssa. 6.4 Aineiston keruu Valitsimme aineistonkeruumenetelmäksi puolistrukturoidun kyselylomakkeen, sillä tavoitteenamme oli saada mahdollisimman monta vastausta eri ammattialojen edustajilta. Puolistrukturoitu haastattelu tarkoittaa, että kysymykset ovat kaikille haastateltaville samat, mutta valmiita vastausvaihtoehtoja ei ole ja haastateltava vastaa niihin omin sanoin (Eskola & Suoranta 1998, 87). Kysymykset luovat perustan tutkimuksen onnistumiselle. Tästä syystä niiden valintaan tulee kiinnittää erityistä huomiota. Tulokset saattavat vääristyä, jos vastaaja ajattelee eri tavalla kuin tutkija. Kysymysten pitäisi olla yksiselitteisiä, sillä tutkimustuloksissa eniten virheitä aiheuttaa kysymysten muoto. Kysymykset muotoutuvat tutkimustavoittei- 53 den ja tutkimusongelmien mukaisesti. Aineistoa lähdetään keräämään vasta, kun tutkimusongelmat ovat täsmentyneet. Tällä tavoin vältytään turhilta kysymyksiltä ja osataan kysyä olennaiset asiat. (Valli 2001, 100.) Keväällä 2010 aloimme valmistella kyselylomakkeen kysymyksiä tutustumalla aiheeseen kirjallisuuden kautta. Muotoilimme lomakkeen kysymykset ottaen huomioon tutkimuskysymyksemme, joihin halusimme mahdollisimman monipuolisia vastauksia. Kysymykset muotoutuivat lopulliseen muotoonsa yhteistyössä työelämätahon ja opinnäytetyömme ohjaajien kanssa. Kyselylomakkeen pituuteen ja kysymysten lukumäärään tulee kiinnittää huomiota. Vastaajat saattavat jättää vastaamatta tai vastata huolimattomasti, jos kyselylomake on pitkä. Kyselylomakkeen selkeys, asettelu, kysymysten looginen järjestys ja vastausohjeet ovat tärkeitä suunnittelussa huomioon otettavia asioita. Kyselylomakkeen alkuun kannattaa laittaa ”lämmittelykysymyksiä”, joihin vastaajan on helppo vastata. Arkaluontoisemmat kysymykset sijoitetaan lomakkeen loppuun. Johdattelevia kysymyksiä ei tulisi käyttää. (Valli 2001, 100.) Pyrimme siihen, että kyselylomake olisi mahdollisimman selkeä ja loogisesti etenevä. Kiinnitimme huomiota myös kyselylomakkeen pituuteen, jotta vastaajilla olisi mahdollisimman matala kynnys vastata kysymyksiin. Alkuun valitsimme kysymyksiä, jotka liittyivät työnkuvaan ja asiakaskunnanrakenteisiin, sillä näihin kysymyksiin vastaajien oli helppoa vastata. Vasta näiden kysymysten jälkeen kysymykset liittyivät väkivaltaan ja maahanmuuttajataustaisiin henkilöihin asiakkaina. Pyrimme siihen, että kysymyksemme olisivat neutraaleja, jotta ne eivät johdattelisi vastaajaa, ja jotta todelliset kokemukset tulisivat ilmi mahdollisimman aitoina. Haastattelua suunniteltaessa tulisi pohtia kenen etua haastattelu ajaa ja miten haastateltava haastatteluun osallistumisesta hyötyy. Haastatteluun suostumiseen vaikuttaa usein kolme motivoivaa tekijää: mahdollisuus ilmaista mielipiteensä, halu kertoa omista kokemuksista ja aiemmat positiiviset kokemukset osallistumisesta tieteelliseen tutkimukseen. (Eskola & Vastamäki 2001, 25–26.) 54 Pyrimme motivoimaan vastaajia vastaamaan kyselylomakkeeseen lähettämällä kyselylomakkeen mukana saatekirjeen, jossa perustelimme tutkimuksen tärkeyttä arvokkaan tiedon tuottamisessa väkivaltaa kokeneiden maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten tilanteen parantamiseksi sekä toimivien käytäntöjen ja palveluiden kehittämiseksi. Muistutusviestissä korostimme jokaisen vastauksen tärkeyttä muistuttamalla yksittäisten työntekijöiden kokemusten merkittävyydestä. Näin pyrimme herättämään vastaajien halun kertoa omista kokemuksistaan. Lähetimme kvalitatiivisen puolistrukturoidun kyselylomakkeen keväällä 2010 sähköpostitse ja kirjeitse yhteensä viidellekymmenelle Helsingissä työskentelevälle sosiaalialan työntekijälle. Kyselyyn sai vastata myös ryhmämuotoisesti. Näistä asioista sovimme yhdessä Monika-Naiset liitto ry:n Voimavarakeskuksen johtajan Natalie Gerbertin kanssa. Toivoimme vaihtoehtoisten vastaustapojen madaltavan kynnystä kyselyyn vastaamisessa. Vähäisen vastausmäärän vuoksi (10 vastausta) lähetimme muistutuksen kyselylomakkeeseen vastaamisesta noin kuukausi ensimmäisen lähetyskerran jälkeen. Muistutuksen jälkeen saimme kolme lisävastausta. Postitse lähetetyn kyselylomaketutkimuksen heikkoutena on usein alhainen vastausprosentti. Ongelmana saattaa olla myös kysymysten väärinymmärtäminen, sillä vastaajalla ei ole mahdollisuutta saada kysymyksiin tarkentavaa informaatiota epäselvissä tilanteissa. Aina ei ole mahdollista olla täysin varma siitä, kuka kyselyyn on vastannut. (Valli 2001, 102.) Myös tekemämme tutkimuksen vastausprosentti oli melko alhainen. Tämä toisaalta oli jo etukäteen ennustettavissa ja olimme varautuneet siihen. Tästä syystä lähetimme niin suuren määrän kyselylomakkeita eri tahoille, jotta saisimme kerättyä tutkimukseemme aineistoa. 6.5 Aineiston analysointi Aineistoa analysoimme sisällönanalyysimenetelmällä. Aloitimme analysoinnin lukemalla vastaukset läpi. Ensin luimme vastaukset itsenäisesti ja teimme niistä kumpikin omat muistiinpanot tutkimuskysymyksistä nousseiden teemojen pohjalta. 55 Sisällönanalyysia käyttäen haastatteluja ja kyselylomakkeita voidaan tutkia järjestelmällisesti ja objektiivisesti. Menetelmän avulla on tarkoitus saada tiivistetty ja yleinen kuvaus tutkittavasta ilmiöstä johtopäätösten tekemiseen. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 103.) Analysoimalla laadullista aineistoa on tarkoitus saada aineistoon selkeyttä ja tuottaa tällä tavoin uutta tietoa tutkittavasta asiasta. Vaikka analyysillä pyritään tiivistämään aineistoa, sen sisältämä informaatio ei saa kadota. Hajanaisen aineiston informaatioarvon tulisi kasvaa, kun aineistosta luodaan selkeä ja mielekäs kokonaisuus. (Eskola & Suoranta 1998, 138.) Teemoittaminen tarkoittaa aineiston pelkistämistä etsimällä olennaisimmat asiat tekstistä. Aineistoa teemoittaessa tekstiä tulee lukea useasti tavoitteena löytää keskeiset merkitykset myös rivien välistä. Aineistoa voi teemoittaa tutkimuskysymysten kautta. Tällöin keskeistä on, mitä vastaajat kunkin teeman kohdalla kertovat. Tutkijan tehtävänä on havaita vastauksissa merkitykselliset asiat. (Moilanen & Räihä 2007, 55.) Teemoittelimme keräämäämme aineistoa tutkimuskysymysten pohjalta nousseiden teemojen avulla. Itsenäisen työskentelyn jälkeen tutkimme vastauksia yhdessä ja pyrimme löytämään vastauksista yhteneväisyyksiä, eroavaisuuksia ja ristiriitoja suhteessa teoriaan ja tekemämme kyselyn vastauksiin. Moilasen ja Räihän (2007,57) mukaan aineistoa tulkittaessa on dialogisesta kanssakäymisestä apua. Tulkintojen pätevyyttä vahvistaa, jos tutkijalla on työskentelykumppani, joka tarkastelee aineistoa kriittisesti reflektoiden. Aineiston analysoinnissa keskeistä on löytää yhteinen temaattinen kokonaisrakenne. Analysoinnissa pyritään tarkasteltavien teemojen kokonaisvaltaiseen käsittelyyn, välttäen liiallista sirpalemaisuutta. Yhtenä tavoitteena aineiston analysoinnissa on löytää keskeiset ydinkategoriat. Tutkimustulosten analysointi voidaan rakentaa ydinkategorioiden avulla. Tutkijan tulee löytää keskeisimmät käsitteet, jotta epäolennainen aineisto karsiutuu pois. (Kiviniemi 2007, 80.) Analysoinnissa haastavaa oli löytää vastauksista oleelliset näkökulmat jättämättä kuitenkaan pois pieniä yksityiskohtia, joilla saattaa olla tutkimukselle merkittäviä vaikutuksia. Vastaukset olivat keskenään hajanaisia, joten hallitun järjestyksen luominen oli työlästä. Analysoinnin lopuksi asiat jäsentyivät kuitenkin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. 56 Olemme teemoitelleet tutkimustuloksia tutkimuskysymysten pohjalta nousseista teemoista. Tuloksissa käsittelemme ensin syitä, miksi väkivaltaa kokeneet maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret hakeutuvat palveluihin, työntekijöiden kokemuksia väkivallan havaitsemisesta sekä väkivaltakokemusten aiheuttamia oireita lapsessa ja nuoressa. Seuraavaksi tarkastelemme sitä, kuinka työntekijät auttavat väkivaltaa kokeneita asiakkaitaan ja työntekijöiden mainitsemia yhteistyötahoja sekä ammatillisen osaamisen kehittämistarpeita. Lopuksi tuomme esiin työntekijöiden kehittämisehdotuksia väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajataustaisille lapsille ja nuorille suunnattuihin palveluihin. 57 7 TULOKSET 7.1 Taustatietoa vastaajista Kyselyyn vastasi kaikkiaan 13 työntekijää tai toimipistettä ja vastausprosentti oli 26 %. Vastaajia olivat viisi Helsingin kaupungin peruskoulujen koulukuraattoria, yksi Helsingin kaupungin perhetalon johtaja, kaksi Maahanmuuttoviraston työntekijää, kaksi Helsingin kaupungin Lapsiperheiden varhaisen tuen ja kotipalvelun johtavaa ohjaajaa, joista toinen vastasi yhdessä työtiiminsä kanssa, yksi Helsingin kaupungin maahanmuuttoyksikön työntekijä, yksi Helsingin nuorisoaseman päihdehuollon ja yksi Helsingin kaupungin sosiaaliaseman työntekijä. 7.2 Palveluihin hakeutumisen syitä Yleisimmin maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret tulivat koulukuraattorin vastaanotolle samoista syistä kuin kantaväestöön kuuluvat lapset ja nuoret. Kuraattoreista kolme mainitsi näiksi syiksi koulunkäynnin hankaluudet, muun muassa poissaolot, motivaation puutteen, kiusaamisen ja perheeseen liittyvät asiat. Yksi koulukuraattoreista kertoi, että maahanmuuttajataustaiset oppilaat tulevat usein vastaanotolle myös kielitaidon puutteen takia, sillä se vaikuttaa koulunkäyntiin. Yksi koulukuraattoreista mainitsi, että syynä vastaanotolle tulemiseen ovat myös käytösongelmat Sosiaaliasemalle asiakkaat tulivat taloudellisten tai muiden elämäntilanteiden ongelmien vuoksi. Maksamattomat vuokrat, häätöuhat, avio- tai avoerot, perheväkivalta, päihde- ja mielenterveysongelmat olivat vastaajan mukaan yleisimpiä syitä. Pakolaistaustaiset maahanmuuttajat tarvitsivat eniten tukea ja apua talouteen, työhön ja asuntoon liittyvissä asioissa. Helsingin kaupungin lapsiperheiden varhaisen tuen ja kotipalvelun asiakkuuksien syyt vaihtelevat. Asiakkaat eivät ole lastensuojelun asiakkaita ja he ohjautuvat asiakkaiksi lähinnä sosiaaliaseman taloudellisen tuen tiimin kautta, sillä usein asiakasperheellä on monenlaista tuen tarvetta. Lapsiperheiden varhaisen tuen sosiaaliohjaus on lapsiperheil- 58 le tarkoitettua tukea, ohjausta ja neuvontaa erilaisissa elämäntilanteissa. Varhaisen tuen ja kotipalvelun maahanmuuttajataustaiset asiakkaat tarvitsevat useimmiten tukea muun muassa erilaisten virallisten asioiden hoidossa, lomakkeiden täyttämisessä, asioiden selvittelyssä, suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin ymmärtämisessä sekä kasvatukseen, vanhemmuuteen ja parisuhteeseen liittyvissä kysymyksissä. Maahanmuuttoviraston työntekijä kertoi asiakkaiden tulevan vastaanotolle oleskelulupaan liittyvien haastatteluiden takia. Maahanmuuttoyksikköön asiakkuus muodostuu automaattisesti palvelujärjestelmän mukaan maahantulon alkuvaiheessa. Päihdehuollon asiakkaat tulivat vastaanotolle lähinnä päihderiippuvuuksien tai peliriippuvuuksien takia. 7.3 Työntekijöiden havaitsemia väkivallan muotoja ja motiiveja Lähes puolet (46 %) kaikista kyselyyn vastanneista työntekijöistä oli havainnut väkivaltakokemuksia sekä kuullut asiakkailtaan ja heidän huoltajiltaan väkivaltakokemuksista. Miltei yksi neljäsosa vastaajista (23 %) ei ollut havainnut väkivaltakokemuksia, nämä vastaajat olivat koulukuraattoreja ja sosiaaliviraston päihdehuollon sosiaalityöntekijä. Hieman alle kolmasosa (31 %) vastaajista ei vastannut kysymykseen väkivaltakokemusten havaitsemisesta, joten näiden työntekijöiden kokemuksista väkivallan havaitsemisesta emme saaneet tietoa. Väkivaltakokemuksia asiakkaissaan olivat havainneet osa koulukuraattoreista, Maahanmuuttoyksikön työntekijä, Maahanmuuttoviraston työntekijä, sosiaaliaseman työntekijä sekä Helsingin kaupungin varhaisen tuen ja lapsiperheiden kotipalvelun tiimi. Neljä kyselyyn vastanneista työntekijöistä oli eritellyt tarkemmin asiakkaidensa kokemia väkivallan muotoja tai motiiveja. Vastauksissa mainittiin sekä fyysisen että psyykkisen väkivallan muotoja. Vastaajat kertoivat asiakkaan entisessä kotimaassa kohdatusta kollektiivisesta väkivallasta, kuten sodasta, kidutuksesta ja raiskauskokemuksista. Lisäksi vastauksissa kerrottiin perheen sisällä tapahtuvasta väkivallasta, esimerkiksi kuritusväkivallasta ja kunniaan liittyvästä väkivallasta. 59 Vastauksissa tuli ilmi, että lapset ja nuoret saattavat liittää väkivaltaiset kokemuksensa johonkin muuhun aiheeseen, esimerkiksi pimeän pelkoon. Lapset ja nuoret saattavat oireilla muun muassa käytösongelmilla koulussa ja heidän asioitaan selviteltäessä kokemuksia väkivallasta voi tulla ilmi. En suoranaisesti ole havainnut oppilaissa kokemuksia väkivallasta, mutta oppilaat oireilee → käytösongelmilla. (Koulukuraattori 9.) Lapset ja nuoret olivat kertoneet kuraattoreille vanhempiensa väkivaltaisesta käyttäytymisestä heitä kohtaan sekä heidän omasta väkivaltaisesta käyttäytymisestään vapaaajalla. Useimmissa tapaamisissa huoltajat kertovat perheen kohdanneen entisessä kotimaassaan tappeluita ja väkivaltaisia kuolemantilanteita. (Koulukuraattori 6.) Maahanmuuttovirastossa työskentelevän vastaajan mukaan oleskelulupapäätöksiin liittyvien haastattelujen yhteydessä saattaa nousta esiin asiakkaiden väkivaltakokemuksia, myös sellaisia, joista asiakas ei ole aiemmin kertonut. Maahanmuuttoyksikössä työskentelevä vastaaja kertoi, että valtaosa asiakkaista tulee väkivaltaisista yhteiskunnista. Asiakkaat ovat itse kertoneet nähneensä sotaa, ihmisten ampumisia ja muita väkivaltatilanteita, kuten omaisten pahoinpitelyä perheen lasten ja nuorten silmien edessä. Asiakkaat ovat kertoneet myös omista henkilökohtaisista kidutus- ja raiskauskokemuksistaan. Kyllä. Valtaosa pakolaisista tulevat väkivaltaisista yhteiskunnista (sota ym) ... Välilliset vaikutukset (Yleinen levottomuus, ahdistuneisuus) (Maahanmuuttoyksikön työntekijä 43.) Sosiaaliaseman työntekijä kertoi havainneensa maahanmuuttajataustaisilla asiakkaillaan kokemuksia väkivallasta erityisesti pakolaistaustaisilla asiakkailla. Asiakkaat ovat tuoneet näitä kokemuksia itse ilmi ja ne ovat liittyneet sotaan ja pakolaisuuden aikaiseen elämäntilanteeseen kotimaassa. Kyllä, erityisesti joillakin pakolaistaustaisilla asiakkailla... Kyllä kokemukset ovat liittyneet sodan/pakolaisuuden aikaiseen elämäntilanteeseen kotimaassa. Kokemukset vaikuttavat olleen traumaattisia. (Sosiaaliaseman työntekijä 41.) 60 Helsingin kaupungin lapsiperheiden varhaisen tuen ja kotipalvelun tiimin vastauksessa työntekijät olivat havainneet aikuisilla maahanmuuttajataustaisilla asiakkaillaan kokemuksia väkivallasta. He kertoivat myös joidenkin asiakasperheiden kohdalla huolen heränneen lasten kokemasta väkivallasta. Asiakkaat ovat kertoneet kokemastaan väkivallasta. Osa asiakkaista on joutunut omassa kotimaassaan esim. viranomaisten väkivallan kohteeksi. Maahanmuuttajataustaisista naispuolisista asiakkaista osa kertoo päättyneessä parisuhteessa tapahtuneesta väkivallasta. Väkivaltakokemukset vaihtelevat kidutuksesta henkiseen väkivaltaan. (Helsingin kaupungin lapsiperheiden varhaisen tuen tiimi 28.) Kaksi kuraattoreista kertoi, ettei juuri ole havainnut työssään tai saanut tietoonsa maahanmuuttajataustaisten lasten kokemuksia väkivallasta. Toinen näistä vastaajista kertoi väkivaltakokemusten olleen korkeintaan "samoja tappeluksia kuin kellä hyvänsä". Vastaajan mukaan näissä tilanteissa auttoi puhallus ja paijaus. Kummassakaan koulussa ei ole yhtään maahanmuuttajataustaista oppilasta, joka olisi kokenut väkivaltaa. *** koulussa on muutama muusta maasta kotoisin oleva oppilas, mutta he ovat tulleet Suomeen perheensä kanssa ”vapaaehtoisesti”. (Koulukuraattori 14.) Myöskään sosiaaliviraston päihdehuollon sosiaalityöntekijä ei ollut havainnut eivätkä hänen asiakkaansa olleet kertoneet minkäänlaisista väkivaltaan liittyvistä kokemuksista. 7.4 Väkivaltakokemuksien oireet työntekijöiden kuvaamina Väkivaltakokemuksien oireet näkyivät koulukuraattoreiden mukaan lapsissa ja nuorissa uni- ja keskittymisvaikeuksina, väkivaltaisena käyttäytymisenä, väsymyksenä, oppimisvaikeuksina, masentuneisuutena, huonona itsetuntona sekä välinpitämättömyyden tunteina koulua, koulunkäyntiä ja omaa hyvinvointia kohtaan. Oppilaan asioiden selvittelyssä on tullut esiin kokemuksia väkivallasta. - mm. oppilaan vanhempi on väkivaltainen käyttäytyminen oppilasta kohtaan aiemmin - mm. oppilas itse käyttäytyy väkivaltaisesti vapaa-ajallaan (Koulukuraattori 9.) 61 Oppilailla on uni- ja keskittymisvaikeuksia. Lisäksi oppilaat saattavat käyttäytyä väkivaltaisesti muita oppilaita kohtaan. Lisäksi useilla oppilailla on väsymystä ja vaikeuksia eri oppiaineissa. (Koulukuraattori 6.) Maahanmuuttoyksikössä työskentelevä vastaaja kertoi havainneensa asiakkaissa psykososiaalista oireilua, esimerkiksi päänsärkyä, vatsakipua ja univaikeuksia, kastelua, keskittymiskyvyn puutetta sekä yleistä levottomuutta ja ahdistuneisuutta. Sosiaaliaseman työntekijä kuvaili oireiden ja avuntarpeen näkyvän asiakkaissa fyysisinä rajoitteina, kuten melun ja kovien äänten sietämisen vaikeutena, lyhytpinnaisuutena, hermostuneisuutena ja silmien valonarkuutena. Hän myös mainitsi asiakkailla olevan vammoja raajoissa tai muissa kehonosissa. Fyysisiä rajoitteita voivat olla mm. melun/kovien äänien sietämisen vaikeus, lyhytpinnaisuus/ hermostuneisuus, valon arkuus silmille (kirkkaan auringonvalon), vammat raajoissa tai muissa ruumiin osissa. (Sosiaaliaseman työntekijä 41.) Helsingin kaupungin varhaisen tuen ja kotipalvelun vastauksessa kerrottiin, että aikuiset asiakkaat ovat kertoneet kokemastaan väkivallasta omassa kotimaassaan. He kärsivät muun muassa pelkotiloista, unettomuudesta, muistihäiriöistä ja masennuksesta. Perheväkivaltaa kokeneilla asiakkailla on masennusta, ahdistusta, pelkoja ja nukahtamisvaikeuksia. He tuntevat häpeää ja alistaminen tai alistetuksi joutuminen entisen puolison, uskonnon, lähiyhteisön ja suvun toimesta jatkuvat edelleen eri muodoissa. Perheväkivaltaa nähneet ja siinä tilanteessa eläneet lapset näkevät painajaisia. Lisäksi he kärsivät häpeän tunteesta ja alistaminen/alistetuksi joutuminen entisen puolison ja toisaalta uskonnon/lähiyhteisön/suvun toimesta jatkuu eri muodoissa. Usein esim. sukulaiset toivovat, että perhe-elämä jatkuisi väkivallasta huolimatta, koska avioeroa ei pidetä hyväksyttävänä ko. kulttuurissa. Perheväkivaltaa nähneillä lapsilla (tai siinä ilmapiirissä eläneillä) on painajaisia. (Helsingin kaupungin lapsiperheiden varhaisen tuen tiimi 28.) 62 Erityisesti vastauksissa tulivat esille uni- ja keskittymisvaikeudet sekä masentuneisuuden ja ahdistuneisuuden tunteet. Alla olevaan taulukkoon olemme eritelleet kaikki vastauksissa mainitut oireet. TAULUKKO 2. Työntekijöiden havaitsemat oireet väkivaltaisista kokemuksista Fyysiset oireet Psyykkiset oireet Lisäksi Univaikeudet ja painajaiset Keskittymisvaikeudet Väkivaltainen käyttäytyminen Väsymys Masennus Oppimisvaikeudet Päänsärky Itsetunnon heikkeneminen Välinpitämättömyys koulua ja koulunkäyntiä kohtaan Vatsakivut Levottomuus Välinpitämättömyys omaa hyvinvointia kohtaan Kastelu Ahdistuneisuus Melun ja kovien äänien sietä- Hermostuneisuus misen vaikeus Fyysiset vammat Lyhytpinnaisuus Silmien valon arkuus Pelkotilat Muistihäiriöt Häpeän tunne 7.5 Kuinka työntekijät auttavat väkivaltaa kokeneita asiakkaitaan Työntekijät kertoivat kuuntelevansa asiakastaan, keskustelevansa heidän kanssaan ja ohjaavansa asiakasta tarpeen mukaan muihin palveluihin. Kuuntelemme, keskustelemme ja ohjaamme tarpeen mukaan asiakasta terapiapalveluiden piiriin. Rohkaisemme asiakasta suojelemaan itseään ja lapsiaan väkivallalta.(Helsingin kaupungin varhaisen tuen tiimi 28.) Olen antanut asiakkaan kertoa tilanteesta ja yrittää selvittää mahdollisen avun tarvetta. Ohjannut tarvittaessa terveysasemalle tai muulle taholle hoidon saamiseksi. (Sosiaaliaseman työntekijä 41.) Kuullaan lapsen huoli kartoitetaan tilanne. (Maahanmuuttoyksikön työntekijä 43.) 63 Yksi koulukuraattoreista korosti, että vaikka koulussa lapsen hyvinvointia uhkaaviin tekijöihin puututaan ja elämäntilannetta selvitetään, niin koulussa lasta ei hoideta vaan hänelle etsitään oikea tukea ja apua antava taho. Asiaa selvitetään koulussa ja tehdään lähete eteenpäin. Koulu ei ole hoitopaikka, vaan oppilaalle etsitään paikka, missä hän saa apua ja tukea. (Koulukuraattori 9.) Yksi koulukuraattori kertoi yrittäneensä ohjata lapsia tai nuoria tai heidän perheitään mielenterveyspalveluihin, jos heidän suomen kielen taitonsa on ollut riittävää. Kyseinen koulukuraattori ei kuitenkaan kertonut, miten oli toiminut sellaisten asiakkaiden kanssa, jotka eivät osanneet tarpeeksi suomen kieltä. Jos kielitaito on ollut tarpeeksi kehittynyt olen koettanut ohjata asiakkaita tai asiakasperheitä puhumaan asiasta mielenterveyden alan ammattilaisten kanssa. (Koulukuraattori 6.) 7.6 Työntekijöiden mainitsemat yhteistyötahot Väkivaltakokemusten tullessa ilmi vastaajat kertoivat tekevänsä yhteistyötä sekä julkisen että kolmannen sektorin palvelun tuottajien kanssa. Alle on eritelty vastanneiden työntekijöiden mainitsemat yhteistyötahot. Julkinen sektori Terveysasema; perusterveydenhuolto Lastensuojelu Perheneuvola Kouluyhteisö; oppilashuolto ja opettajat Mielenterveyspalvelut; nuorisopsykiatrian poliklinikat, sosiaalipediatrian yksikkö Helsingin kaupungin maahanmuuttoyksikön psykologipalvelut Tyttöjen talo 64 Kolmas sektori Suomen Mielenterveysseuran palvelut ja hankkeet MoniNaisten talo Turvakodit Kidutettujen kuntoutuskeskus Traumaterapiakeskus Yhteistyökumppanina mainittiin myös lapsen tai nuoren huoltajat. 7.7 Ammatillisen osaamisen kehittämistarpeet Lähes puolet vastaajista (46 %) koki tarvitsevansa lisätietoa siitä, miten tunnistaa väkivaltaa kokeneet lapset ja nuoret. Lisätietoa tarvitaan siihen miten tunnistaa väkivaltaa kohdanneet oppilaat ja miten ottaa asia puheeksi maahanmuuttajahuoltajien kanssa. (Koulukuraattori 6.) Puolet vastaajista koki tarvitsevansa myös lisätietoa siitä, mihin palveluihin voi ohjata väkivaltaa kokeneet maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret. Pääasiassa vastaajat kokivat osaavansa auttaa asiakasta ohjaamalla heitä esimerkiksi perusterveydenhuollon palveluihin. …fyysisissä vaivoissa on helppo ohjata asiakasta varaamaan aika terveysasemalta, jossa lääkäri arvioi tilanteen ja tekee tarvittaessa lähetteen jatkohoitoihin. Sama toiminut myös psyykkisissä ongelmissa. Lisätietoa tarvitsisin ehkä maahanmuuttajille suunnatuista erityispalveluista, jos niitä on, ja vertaistukiryhmistä. (Sosiaaliaseman työntekijä 41.) Tarve lisäkoulutukselle tai -tiedolle oli niillä työntekijöillä, jotka olivat työssään havainneet väkivaltakokemuksia asiakkaissaan. Toisaalta lisätietoa palveluohjauksesta kaipasi vastaaja, joka ei ollut havainnut asiakkaissaan kokemuksia väkivallasta. Lisäksi vastaaja, jolla ei ollut kokemusta väkivaltaa kokeneista asiakkaista, koki auttamisvalmiutensa kohtalaisiksi. Toisinaan tuntuu, että olisi hyvä, jos meillä olisi enemmän terapeuttisia valmiuksia. (Helsingin kaupungin lapsiperheiden varhaisen tuen tiimi 28.) 65 Yhdessä vastauksessa mainittiin työntekijän omasta hyvinvoinnista huolehtimisen tärkeys. On myös tärkeää huolehtia henkisestä työsuojelusta ja omasta jaksamisesta. (Helsingin kaupungin lapsiperheiden varhaisen tuen tiimi 28.) 7.8 Palveluiden kehittäminen työntekijöiden näkökulmasta Opinnäytetyössämme nousi esille, että maahanmuuttajataustaisille lapsille ja nuorille tarjotaan samoja palveluja kuin kantasuomalaisillekin. Vastaajista lähes kolmasosa (31 %) oli sitä mieltä, että peruspalveluiden tulisi pystyä vastaamaan kaikkien asiakkaiden tarpeisiin. Kolme vastaajaa oli sitä mieltä, että väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajataustaisille lapsille ja nuorille suunnattuja eriytettyjä palveluita tarvitaan, jos väkivaltakokemukset johtuvat esimerkiksi sodasta tai muusta vastaavasta tilanteesta, jollaisia suomalaiset lapset eivät ole joutuneet kokemaan. Siinä tapauksessa, jos väkivaltakokemukset johtuvat esim. sodasta ja niihin liittyvistä kokemuksista, koska suomalaisilla lapsilla ei ole em. mainittuja kokemuksia. (Koulukuraattori 9.) Yksi vastaaja kaipasi koko perheelle tehtävää alkukartoitusta maahanmuuttoyksikön toimesta. Tästä kartoituksesta saatu lisätieto perheen tilanteesta jaettaisiin kaikille perheen ja perheen lasten kanssa työskenteleville. Samankaltaisia näkemyksiä oli myös toisella vastaajalla, jonka mielestä terveyspalveluiden tulisi kartoittaa maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten elämäntilanne ennaltaehkäisevässä mielessä. Ennaltaehkäisevästi maahanmuuttaja lapset ja nuoret saisivat terveyspalveluita, joissa kartoitettaisiin ja ohjattaisiin heti saamaan tukea ja apua mahdollisiin väkivaltakokemuksiin. (Koulukuraattori 9.) 66 Kaksi vastaajaa korosti ennaltaehkäisyn ja varhaisen puuttumisen tärkeyttä sekä helposti tavoitettavien matalan kynnyksen palveluiden lisäämistä. Osa ainakin jää vaille tukea. Ennaltaehkäisy tärkeää ja että apu tulisi mahdollisimman aikaisin maahanmuuton jälkeen. (Koulukuraattori 9.) Neljän vastaajan mukaan väkivaltaa kokeneilla maahanmuuttajataustaisilla lapsilla ja nuorilla on tarve saada apua ja tukea omalla äidinkielellään. Vastaajat totesivat, että tällä hetkellä tarpeeseen vastataan käyttämällä tulkkia. Yksi vastaaja korosti, että pelkkä tulkin kielitaito ei riitä vastaamaan asiakkaan tarpeisiin, vaan tulkkauksen tulisi olla eettisesti ja ammatillisesti pätevää. ..pelkkä kielitaito ei riitä, maahanmuuttajilla oltava oikeus saada ammatillisesti pätevää apua. (Maahanmuuttoyksikön työntekijä 43.) Jokainen pakolaisena/turvattomista oloista muuttanut lapsi/nuori tarvitsee apua. Esim. Helsingissä pakolaisten kotouttaminen ontuu todella pahasti. Tosiasia on se, että esim. muualle Suomeen asutetut pakolaiset muuttavat Helsingin seudulle mahdollisimman pian (1-2 vuoden sisällä) päästäkseen omien sukulaistensa ja ystäviensä luokse. Heille tarkoitettuja tukipalveluja ei ole juurikaan tarjolla. (Kuraattori 6.) Yhdessä vastauksessa pohdittiin kuinka realistinen mahdollisuus on saada jokaiselle maahanmuuttajataustaiselle lapselle ja nuorelle omaa äidinkieltä puhuva ja ammattitaitoinen työntekijä nykyisten resurssien puitteissa. Vastauksessa korostettiin, että tarvetta olisi kymmenille, ellei sadoille eri kielille. Vastaajista yksi uskoi, että maahanmuuttajaasiakas saa riittävää palvelua tulkin avulla omalla äidinkielellään. Omankielistä terapeuttia varmaan harvemmin saa. Tarvetta omankielisille terapiapalveluille varmasti olisi, mutta missä määrin tällaista voidaan rahoittaa... Moni väkivaltaa kokenut maahanmuuttajataustainen lapsi tai nuori jää varmaan avun ulkopuolelle samoin kuin osa kantaväestön väkivaltaa kokeneista lapsista ja nuorista. Väkivallasta usein vaietaan eikä apua osata hakea. (Helsingin kaupungin lapsiperheiden varhaisen tuen tiimi 28.) Muita kehittämisen osa-alueita vastaajien mukaan voisivat olla ongelmien kasautuminen pääkaupunkiseudulle, auttamismallien perustuminen länsimaiseen maailmankuvaan sekä erilaisten kulttuurien tuntemuksen lisääminen peruspalveluissa. 67 Terapia auttamismallit perustuvat länsimaisen maailman ihmiskuvaa. Toteutetaan jäykästi. Enemmän vaihtoehtoisia malleja. (Maahanmuuttoyksikön työntekijä 43.) Peruspalveluiden piirissä tulisi olla eri kulttuurien tuntemusta ja valmiuksia auttaa väkivaltaa kokeneita maahanmuuttajataustaisia lapsia ja nuoria. Palveluiden tulisi olla helposti tavoitettavia, matalan kynnyksen palveluita. (Helsingin kaupungin lapsiperheiden varhaisen tuen tiimi 28.) Yhden vastaajan mukaan palveluverkostossa on paljon muita "ensijaisempia" puutteita korjattavana. Väkivalta ei TOP 10 meidän palveluiden vinkkelistä. Elikkä paljon muuta olisi "ensisijaisempana" puutteena palveluverkossa. (Päihdehuollon työntekijä 35.) 68 8 JOHTOPÄÄTÖKSET 8.1 Yhteenveto tutkimuksesta Opinnäytetyömme tarkoituksena oli kartoittaa väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajataustaisille 7–16-vuotiaille lapsille ja nuorille suunnattujen tukipalveluiden ja perhepalveluiden tilaa Helsingissä. Lisäksi tavoitteenamme oli tuottaa tärkeää ja monipuolista tietoa väkivaltaa kokeneiden maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten asemasta palvelujärjestelmässä ja kyseisen asiakasryhmän kohtaamisen erityispiirteistä. Opinnäytetyömme perusteella voimme todeta, että sosiaali- ja terveysalan henkilökunnalle saattaisi olla hyödyllistä saada koulutusta väkivallan eri muotojen tunnistamiseen. Lisäksi väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajataustaisille lapsille ja nuorille suunnatuista erityispalveluista kaivataan lisää tietoa. Toisaalta peruspalveluiden tulisi pystyä vastaamaan ja olla riittäviä kaikenlaisten asiakkaiden tarpeisiin. Kaikki vastaajat, jotka työssään kohtasivat väkivaltaa kokeneita maahanmuuttajataustaisia lapsia ja nuoria, kertoivat näiden oirehtivan ja tarvitsevan apua oireisiinsa. 8.2 Työntekijöiden havaitsemia väkivallan muotoja ja motiiveja Työntekijät, jotka olivat havainneet väkivallankokemuksia asiakkaissaan, mainitsivat samanlaisia oireita lapsilla ja nuorilla kuin aikaisemmat tutkimuksetkin (mm. Lepistö 2010, Haavikko & Bremer 2009, Heise & Garcia-Moreno 2002). Tämä kertoo siitä, että osa työntekijöistä tunnistaa väkivaltaa kohdanneita lapsia ja nuoria. On hyvin todennäköistä, että nämä työntekijät osaavat myös auttaa ja ohjata lasta, nuorta tai perhettä saamaan apua. Neljäsosa tutkimuksemme vastaajista ei ollut havainnut kokemuksia väkivallasta maahanmuuttajataustaisissa asiakkaissaan. Tähän saattaa olla syynä työntekijöiden ammatillinen osaamattomuus tunnistaa lapsen oireilua väkivallasta johtuvaksi tai ettei väkivaltaa kokeneita asiakkaita ole. Työntekijöillä saattaa olla myös vaikeuksia ottaa väkivaltakokemuksien mahdollisuutta puheeksi lapsen, nuoren tai tämän perheen kanssa. 69 Opinnäytetyömme mukaan maahanmuuttajataustaiset asiakkaat hakeutuvat palveluihin pääasiassa samankaltaisista syistä kuin kantaväestön asiakkaat. Maahanmuuttajuus ei itsessään ole ongelmien aiheuttaja, suurempi merkitys on sosioekonomisella asemalla, elämäntilanteella ja taustalla vaikuttavilla tekijöillä (Novitsky 2011). Väkivaltakokemukset lapsessa ja nuoressa saattavat ilmetä muiden oireiden kautta esimerkiksi päihteiden käyttönä, keskittymisvaikeuksina tai unettomuutena. Päihdehuollon työntekijä ei tosin nähnyt minkäänlaista yhteyttä päihteidenkäytön ja väkivaltakokemuksien välillä. Työntekijät mainitsivat enemmän kollektiivisen väkivallan kuin esimerkiksi perheen sisäisen väkivallan kokemuksia väkivaltaa kohdanneissa maahanmuuttajataustaisissa lapsissa, nuorissa ja perheissä. Tähän saattaa olla syynä se, että maahanmuuttajiksi mielletään usein vain pakolaisena ja turvapaikanhakijana maahan tulleet henkilöt, eikä esimerkiksi työn takia maahan muuttaneita perheitä. Tällaisessa ajattelussa kollektiivisen väkivallan merkitys saattaa korostua, eikä mahdollisesti osata ajatella, että rauhanomaisista oloista tulleissa perheissä voisi esiintyä perheen sisäistä väkivaltaa. 8.3 Sosiaali- ja terveysalan koulutuksen kehittäminen Opinnäytetyömme kyselyyn vastanneet työntekijät ilmaisivat samankaltaisia kehittämistarpeita kuin asiantuntijatahot. Tästä voisi päätellä, että tarvetta lisäkoulutukselle on, ja ammatillisen ja kolmannen asteen koulutuksen opetussuunnitelmaan tulisi kuulua monikulttuuristen ja väkivaltaa kokeneiden asiakkaiden kohtaamista. Anne AlitolppaNiitamo (2005) korostaa, että kulttuuriset erot ja sosiaaliset ongelmat tulisi osata erottaa toisistaan. Kulttuuriin kuuluvilla tavoilla ei tulisi selittää sosiaalisia ongelmia. (Alitolppa-Niitamo 2005b, 50.) Myös vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet´n (Dorsen 2010, 6) mukaan asiakkaan elämäntilanne, sairaus tai yksilön olosuhteet vaativat enemmän erityisosaamista kuin etninen tausta. Anita Novitsky (2011) kuitenkin mainitsee, että sosiaali- ja terveysalan työntekijöillä tulisi olla osaamista ja tietoa kohdata kaikenlaisia perheitä ja asiakkaita. Työntekijöiden koulutuksessa tulisi olla opetusta monikulttuurisuudesta ja väkivallasta. (Novitsky 2011.) Myös Helsingin poliisilaitoksen väkivaltayksikön johtajan rikosylikomisarion Kari Toivasen (2011) mukaan ammattilaisten koulutusta ja erityisesti käytännöntason toiminnanohjeistusta tarvitaan lisää. 70 Sisäasianministeriön selvityksen mukaan koulutusta uudistetaan, niin että väkivaltateema otetaan huomioon opetussuunnitelmissa ja toteutuksen tulisi alkaa vuonna 2011 (Sisäasiainministeriö 2008, 16). Uudistus tulee todelliseen tarpeeseen ja toivon mukaan uudistuksen myötä koulutus antaa parempia valmiuksia kohdata väkivaltaa kokeneita asiakkaita. 8.4 Yhteisön ja perheen huomioiminen asiakastyössä Lapsen ja nuoren kanssa työskenneltäessä koko perheen huomioon ottaminen on välttämätöntä ja tärkeää, olivatpa kulttuuritaustat mitkä hyvänsä (Novitsky 2011). Myös Lepistön tutkimuksessa (2010) selvisi, että väkivaltaa kokeneet nuoret tunsivat tärkeimmän avun tulevan perheeltä. Muita avunantajia olivat naapurit, uskonyhteisöt, vertaistukiryhmät ja ammattihenkilöstö, kuten terveydenhoitajat, terapeutit, turvatalot ja opettajat. (Lepistö 2010, 71–73.) Sekä tutkimuksemme että aikaisempien tutkimustulosten pohjalta voidaan todeta, että yhteistyö eri toimijoiden kesken on merkityksellistä. Lasta autettaessa on tärkeää ottaa huomioon koko perhe. Tutkimuksessamme osa työntekijöistä mainitsi yhdeksi yhteistyökumppanikseen lasten ja nuorten perheet. Tämä kertoo työntekijöiden ammattitaidosta nähdä lapsen ja nuoren elämän eri osa-alueet kokonaisvaltaisesti. 8.5 Integraatio vai eriyttäminen? Anne Alitolppa-Niitamon (2006) ja Anita Novitskyn (2011) mukaan maahanmuuttajille suunnattuja palveluita ei ole tarpeen eriyttää muista palveluista, sillä palveluiden tulisi osata ottaa huomioon maahanmuuttajien erityistarpeet. Eriyttäminen saattaa aiheuttaa mystifioituneita mielikuvia maahanmuuttajataustaisista henkilöistä asiakkaina. (Alitolppa-Niitamo 2006; Novitsky 2011.) Myös opinnäytetyössämme tuli ilmi, että peruspalvelujen tulisi pystyä vastaamaan kaikkien tarpeisiin. Perusterveydenhuollon mielenterveyspalvelut olivat työntekijöiden tiedossa ja työntekijät kokivat osaavansa ohjata asiakkaittaan tarvittaessa näihin palveluihin. Erityispalveluita työntekijät eivät juuri maininneet ja niistä kaivattiinkin lisää tietoa. 71 8.6 Ennaltaehkäisevien palveluiden merkitys Anne Alitolppa-Niitamo (2005b, 51) korostaa ennaltaehkäisevien palveluiden tarjoamista perheille. Lisäksi Sari Lepistön (2010, 99) mukaan työskentelyssä tulisi painottaa ennaltaehkäisevää työtä. Opinnäytetyömme pohjalta voimme todeta, että matalan kynnyksen ja ennaltaehkäisevän työn palvelut olisivat tärkeitä avun saamisen kannalta. 8.7 Ammatillinen osaaminen Anita Novitsky (2011) totesi työntekijöiden valmiuksien kohdata maahanmuuttajia asiakkaina vaihtelevan alueittain ja pääkaupunkiseudulla ammatillisen osaamisen olevan nykyisin jo melko hyvää. Tutkimuksemme vastauksissa näkyi myös tämänkaltainen vaihtelevuus ammatillisessa osaamisessa. Anita Novitskyn (2011) mukaan tulkin työssä eettinen ja ammatillinen osaaminen on erittäin tärkeää, pelkästään kielen hallitseminen ei riitä. Omankielisten palveluiden saaminen nähtiin tutkimuksessamme tärkeänä. Tulkin käytön haasteellisuus ilmeni muutamassa vastauksessa. Anita Novitsky (2011) mainitsee haasteen suhtautua kollektiivisen väkivallan aiheuttamiin traumaattisiin kokemuksiin asiakastilanteissa, sillä nykyisin lapset ja nuoret eivät ole kokeneet esimerkiksi sotaa tai kidutusta Suomessa. Puhumisen lisäksi tarvitaankin muita auttamisen menetelmiä. (Novitsky 2011.) Myös Asko Rauta (2005,30) korostaa länsimaisen asiakastyön puutteita vastata useiden asiakkaiden psyykkisiin ongelmiin. Tutkimuksessamme tuli myös ilmi vaihtoehtoisten menetelmien tärkeys. Tulevaisuudessa tulisikin kiinnittää huomiota erilaisten esimerkiksi toiminnallisten auttamismenetelmien käyttämiseen. Tutkimuksemme perusteella näyttää siltä, että peruspalvelut pystyvät vastaaman samankaltaisiin väkivallanmuotoihin, joita kantaväestönkin keskuudessa esiintyy. Kollektiivista väkivaltaa kohdanneet tarvitsisivat ammatillista erityisosaamista saadakseen tarpeitaan vastaavaa apua. 72 9 POHDINTA 9.1 Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus Opinnäytetyömme tuloksia ei voida yleistää koskemaan koko Helsingin sosiaalialan viranomaisten osaamista ja tietotaitoa väkivaltaa kohdanneiden maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten osalta. Yksittäiset mielipiteet ovat kuitenkin tosia ja pohjautuvat vastaajien kokemuksiin omasta työstään. Kyselylomaketutkimuksessa tutkijan läsnäolo tai olemus ei vaikuta saataviin vastauksiin. Luotettavuutta lisää se, että kysymykset esitetään kaikille vastaajille samassa muodossa. Kyselylomaketutkimuksen vahvuuksia on lisäksi se, että vastaajat voivat itse valita sopivimman vastaamisajankohdan. (Valli 2001, 101.) Tutkimuksemme luotettavuutta lisää se, ettei oma persoonamme ei ole vaikuttanut vastanneiden työntekijöiden vastauksiin. Käsittelimme kyselyn vastaukset siten, ettei työntekijöiden henkilöllisyyttä voi tunnistaa. Työntekijät tiesivät tämän vastatessaan kyselyyn, joten luultavasti vastaukset ovat työntekijöiden aitoja mielipiteitä ja ajatuksia. Saimme viidestäkymmenestä lähetetystä kyselylomakkeesta takaisin 13. Vähäinen vastausmäärä voi johtua siitä, että monella sosiaalialan työntekijällä on kiire työssään resurssien vähäisyyden takia. Lisäksi saattaa olla, että maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten kokema väkivalta on aiheena vieras, ja etteivät kyselyn vastaanottaneet henkilöt kokeneet tietävänsä asiasta riittävästi voidakseen vastata kyselyymme. Esimerkiksi mielenkiintoista oli havaita, että saman alueen sosiaaliaseman asiakkaista noin 25 % oli maahanmuuttajataustaisia ja osalla näistä asiakkaista oli väkivaltakokemuksia. Silti tämän kyseisen alueen lapsiperheiden varhainen tuki ja kotipalvelu vastasi, että heillä ei vastaavanlaista asiakaskuntaa ole lainkaan. Kyselyn vastauksissa heijastui maahanmuuttajakäsityksen keskittyminen pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin. Tämä saattaa johtua mediassa yleisesti esillä olevasta maahanmuuttajuuteen liittyvästä keskustelusta, jossa usein sivuutetaan työperäinen maahanmuutto ja suomalaistaustaisten kanssa avioituneet maahan muuttaneet henkilöt. 73 Väkivallan tunnistamiseen saattaa vaikuttaa myös se, että suomalaisessa yhteiskunnassa väkivalta on edelleen tabu, josta helposti vaietaan. Perheväkivaltaa tiedetään olevan olemassa, mutta se saatetaan ohittaa, sillä ilmiönä sen käsitteleminen voi olla haastavaa. Ne viranomaiset, jotka työskentelivät päivittäin asiakastyössä maahanmuuttajien parissa tai joiden asiakaskuntaan kuului paljon maahanmuuttajataustaisia asiakkaita, vastasivat kyselyyn kattavasti ja perustellen. Vähäinen vastausmäärä vaikutti tutkimustuloksiin siten, että emme saaneet niin laaja-alaista tietoa, kuin tavoittelimme. Lisäksi tulokset olisivat saattaneet olla erilaiset, jos useampi työntekijä olisi vastannut. 9.2 Oma ammatillinen kasvu Opinnäytetyöprosessimme alkoi syksyllä 2009. Meitä kumpaakin kiinnosti tehdä opinnäytetyö liittyen lapsiin, nuoriin ja monikulttuurisuuteen lastensuojelullinen näkökulma huomioiden. Tästä syystä otimme yhteyttä erilaisiin näillä osa-alueilla toimiviin työelämätahoihin, joista Monika-Naiset liitolla oli tarjota meitä kiinnostava aihe. Syksyllä 2009 tutustuimme aihealueeseen teoriatiedon avulla. Keväällä 2010 olimme keränneet alustavan teoriatiedon aiheeseemme ja työstimme kyselylomakkeet yhteistyössä Monika-Naiset liiton ja ohjaavien opettajiemme kanssa. Lähetimme kyselylomakkeet toukokuussa 2010 ja saimme 13 vastausta viidestäkymmenestä lähetetystä kyselylomakkeesta. Syksyn 2010 ja kevään 2011 aikana syvensimme teoriatietoa opinnäytetyöhömme ja analysoimme tutkimustuloksia. Teoriatiedon rajaaminen ja kirjoittaminen oli haasteellista aihealueen laaja-alaisuuden vuoksi. Pyrimme kokoamaan kattavasti tietoa väkivallan eri muodoista, sosiaali- ja terveyspalveluista ja työntekijöiden osaamisesta, sillä Monika-Naiset liitto halusi kokonaisvaltaisen näkökulman opinnäytetyöhömme. Yhteistyömme Monika-Naiset liiton kanssa sujui koko prosessin ajan hyvin. Saimme ohjausta ja tukea, kun sitä tarvitsimme. Keskinäinen yhteistyömme sujui luontevasti ja työmäärä jakautui tasapuolisesti. Prosessin aikana olemme työskennelleet sekä itsenäisesti että yhdessä. Molemmille tämänkaltainen työskentely sopi parhaiten. Sekä yhteistyö työelämän että opinnäytetyöparin kanssa ovat kasvattaneet meitä ammatillisesti. Tulevina sosionomeina tiimityötaidot ja yhteydenpito erilaisiin yhteistyötahoihin ovat vält- 74 tämättömiä. Opinnäytetyöprosessin aikana olemme päässeet kehittämään näitä osaalueita. Olemme saaneet kokemusta kvalitatiivisen tutkimuksen tekemisestä opinnäytetyötä tehdessämme ja lisäksi tiedonhakutaitomme ovat karttuneet huomattavasti. Lisäksi huomasimme, että seuraamme mediaa aktiivisemmin kuin aikaisemmin. Tietoisuus yhteiskunnan tärkeistä tapahtumista, poliittisista linjanvedoista ja resurssien tilasta kuuluvat sosionomin ammatillisuuteen. Tulevina sosionomeina opinnäytetyömme aiheesta oppimamme teoria saattaa auttaa meitä tunnistamaan väkivaltaa kohdanneita henkilöitä. Lisäksi valmiutemme työskennellä monikulttuuristen asiakkaiden kanssa ovat lisääntyneet. Mahdollisesti myös väkivallasta puhuminen ja sen puheeksi ottaminen on meille luontevampaa tulevassa työssämme. 9.3 Kehittämisehdotuksia Kaikkia käsittelemiämme väkivallan osa-alueita voisi tutkia laajemmin Suomessa, sillä muun muassa muissa Pohjoismaissa tutkimus väkivallan muodoista ja motiiveista on Suomea edellä. Erittäin mielenkiintoista ja ennen kaikkea tärkeää olisi esimerkiksi tutkia kunniaan liittyvän väkivallan vaikutuksia islaminuskoisiin homoseksuaalisiin henkilöihin. Omaa tutkimustamme voisi jatkaa haastattelemalla väkivaltaa kokeneita maahanmuuttajataustaisia lapsia ja nuoria, jotta heidän kokemuksensa palveluista ja palvelujärjestelmästä tulisi yleiseen tietouteen. Näin asiakkaiden todelliset tarpeet ja palvelutarjonta kohtaisivat paremmin. Kunniaan liittyvä väkivalta oli mediassa esillä keväällä 2011 useaan otteeseen. Mediassa käydyn keskustelun, asiantuntijoiden ja opinnäytetyömme mukaan koulutuksen tärkeyttä ei voida väheksyä ja sitä tulisikin lisätä ammatillisessa koulutuksessa ja työelämän jatkokoulutuksissa. Suunnitteilla olevien opetussuunnitelmien uudistusten vaikutusta tulisikin tutkia sitten, kun kyseiset opiskelijat ovat valmistumassa ja siirtyneet työelämään, jotta nähtäisiin ovatko uudistukset olleet hyödyksi väkivallan tunnistamisessa ja asiakaskohtaamisissa. Sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisten tulisi rohkaistua kysymään ja keskustelemaan vaikeiltakin tuntuvista asioista. Tiedon lisääntymisen myötä myös varmuus kohdata erilaisia asiakkaita ja elämäntilanteita kasvaa. 75 Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat tärkeässä asemassa lasten ja nuorten kaltoinkohtelu- ja laiminlyöntitapausten tunnistamisessa ja hoitamisessa sekä huolen herätessä ilmoitusvelvollisia lastensuojeluviranomaisille. Väkivallan uhrien kohtaaminen ja väkivallasta puhuminen on haastavaa asiakastyössä. Jos monikulttuurisuuden kohtaaminen omassa työssä on vierasta, ei taustalla olevaan väkivaltaan kulttuurierojen vuoksi välttämättä uskalleta puuttua, vaikka se huomattaisiinkin. Jos työntekijä ei koe osaavansa auttaa tai edes kysyä asiasta, muutosta lapsen tai nuoren vahingolliseen elämäntilanteeseen ei tapahdu. Kulttuuri vaikuttaa kasvatustapoihin ja näkyy perheen arjessa vahvasti. Lapsen perheen kulttuurin tunteminen on tärkeää, jotta voitaisiin ymmärtää paremmin todellisuutta, jossa lapsi elää. Suomen lain mukaan väkivalta on rikos, eikä sitä pidä missään muodossa hyväksyä lapsen elämään kuuluvaksi, olivatpa kulttuuriset taustat mitkä hyvänsä. Lapset ovat yhteiskuntien haavoittuvaisimpia kansalaisia. Aikuisten tehtävä on antaa lapsille väkivallaton ja pelosta vapaa turvallinen elämä. Sen toteutumiseksi myös viranomaisten on tiedostettava väkivallan vaikutukset lapseen ja tehtävä töitä oikeudenmukaisuuden ja lapsen edun toteutumiseksi. 76 LÄHTEET Alitolppa-Niitamo, Anne & Söderling, Ismo 2005. Johdanto. Teoksessa Anne Alitolppa-Niitamo, Stina Fågel & Ismo Söderling (toim.) Olemme muuttaneet. Näkökulmia maahanmuuttoon, perheiden kotoutumiseen ja ammatillisen työn käytäntöihin. Helsinki: Väestöliitto, 7–12. http://www.vaestoliitto.fi/mp/db/file_library/x/IMG/77214/file/Olemmem uuttaneet.pdf. Alitolppa-Niitamo, Anne 2005a. Koutuminen ja lasten kasvatus. Teoksessa Jaana Syrjälä (toim.) Vahva vanhemmuus - Paras tuki nuoren kasvuun. Helsinki: Väestöliitto, 103–112. Alitolppa-Niitamo, Anne 2005b. Maahanmuuttajataustaiset perheet ja hyvinvoinnin edellytykset. Teoksessa Anne Alitolppa-Niitamo, Stina Fågel & Ismo Söderling (toim.) Olemme muuttaneet. Näkökulmia maahanmuuttoon, perheiden kotoutumiseen ja ammatillisen työn käytäntöihin. Helsinki: Väestöliitto, 37–52. http://www.vaestoliitto.fi/mp/db/file_library/x/IMG/7 7214/file/Olemmemuuttaneet.pdf. Alitolppa-Niitamo, Anne 2006. Maahanmuuttajia ei pidä eriyttää. Helsingin Sanomat 8.6.2006. Alitolppa-Niitamo, Anne; Moallin, Mohamed & Novitsky, Anita 2005. Välittävä perhetyö – kokemuksia ja ajatuksia Väestöliiton Kotipuu - projektista. Teoksessa Anne Alitolppa-Niitamo, Stina Fågel & Ismo Söderling (toim.) Olemme muuttaneet. Näkökulmia maahanmuuttoon, perheiden kotoutumiseen ja ammatillisen työn käytäntöihin. Helsinki: Väestöliitto, 84–95. http://www.vaestoliitto.fi/mp/db/file_library/x/IMG/7 7214/file/Olemmemuuttaneet.pdf. Anis, Merja 2008. Sosiaalityö ja maahanmuuttajat. Lastensuojelun ammattilaisten ja asiakkaiden vuorovaikutus ja tulkinnat. Helsinki: Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D 47/2008. http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/35938/diss2008Anis.pdf?sequ ence=1. Brett, Rachel 2002. Child soldiers: issues for health professionals. Teoksessa Etienne G. Krug, Linda L. Dahlberg, Jemas A. Mercy, Anthony B. Zwi & Rafael Lozano (toim.) World report on violence and health. Geneva: World Health 77 Organization, 213–239. http://whqlibdoc.who.int/hq/2002/9241545615.pdf. Diakonia-ammattikorkeakoulu 2011. Viitattu 25.3.2011. Puhuttujen kielten tulkkauksen koulutusohjelma. http://www.digipaper.fi/DIAK/60827/. Dorsen, Kati 2010. Sorrettujen suojelija. Tehy-lehti 12/2010. 28.9.2010. Ellonen, Noora; Kääriäinen, Juha; Salmi, Venla & Sariola, Heikki 2008. Lasten ja nuorten väkivaltakokemukset. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 71/2008. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 87. Tampere: Poliisiammattikorkeakoulu. Helsinki: Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. Eskola, Jari & Suoranta, Juha 1998. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino. Eskola, Jari & Vastamäki, Jaana 2001. Teemahaastattelu: opit ja opetukset. Teoksessa Juhani Aaltola & Raine Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin 1. Metodin valinta ja aineiston keruu: virikkeitä aloittelevalle tutkijalle. Jyväskylä: PS-kustannus, 24–42. Forsander, Annika 2008. Helsingin kaupungin palvelut maahanmuuttajille 20.12.2007. Helsingin kaupunki: Maahanmuutto- ja kotoutumisasioiden neuvottelukunta 2005–2006. http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/4602fa804a17783fb09cf83d8d1d4668 /Helsingin+kaupungin+palvelut+maahanmuuttajille+MAKO+20.12.07.pd f?MOD=AJPERES. Haavikko, Ansa & Bremer, Lena 2009. Ulkoisesti erilaisia sisäisesti samanlaisia. Helsinki: Suomen Mielenterveysseura. Harju& Paltta 2010. Virolaisista tullut Suomen suurin ulkomaalaisten ryhmä. Helsingin Sanomat 27.2.2010. Heikkilä-Daskalopoulos, Sanna 2008. Maahanmuuttajataustaiset lapset ja perheet palvelujärjestelmässä-asiantuntijoiden näkökulmia. Lastensuojelun Keskusliitto. http://www.lapsitieto.fi/palve/uploads/1566_ORG_maahanmuuttaja_selvit ys_1_9_2008.pdf. Heise, Lori & Garcia-Moreno, Claudia 2002. Violence by intimate partners. Teoksessa Etienne G. Krug, Linda L. Dahlberg, Jemas A. Mercy, Anthony B. Zwi & Rafael Lozano (toim.) World report on violence and health. Geneva: World Health Organization, 87–121. http://whqlibdoc.who.int/hq/2002/9241545615.pdf. 78 Helsingin Diakonissalaitos i.a. Kidutettujen kuntoutuskeskus. Viitattu 17.3.2011. http://www.hdl.fi/fi/maahanmuuttajat/kidutettujen-kuntoutuskeskus. Helsingin kaupunki 1999. Maahanmuuttajien kotouttamisohjelma. Helsingin kaupunki. http://www.selmanet.fi/temporary/file.asp/data_id=1575/KOTOHJELMA.pdf. Helsingin kaupunki 2007. Helsingin kaupungin palvelut maahanmuuttajille 20.12.2007. Helsingin kaupunki: Maahanmuutto- ja kotoutumisasioiden neuvottelukunta 2005–2006. http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/4602fa804a17783fb09cf83d8d1d4668 /Helsingin+kaupungin+palvelut+maahanmuuttajille+MAKO+20.12.07.pd f?MOD=AJPERES. Helsingin kaupunki 2011. Tilastoja 7, 2011. Helsingin kaupunki: Tietokeskus. http://www.hel2.fi/tietokeskus/julkaisut/pdf/11_02_15_tilasto_7_Peuranen .pdf. Hirsjärvi, Sirkka; Remes, Pirkko & Sajavaara, Paula 2004. Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi. Holmberg, Tiina 2000. Lapset ja perheväkivalta. Opas vanhemmille, lastensuojelun työntekijöille ja muille lasten kanssa työskenteleville. Helsinki: Lasten keskus. Ikäläinen, Sinikka; Martiskainen, Taina & Törrönen, Maritta 2003. Mangopuun juurelta kuusen katveeseen – asiakkaana maahanmuuttajaperhe. Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto. Jewkes, Rachel 2002. Sexual violence against men and boys. Teoksessa Etienne G. Krug, Linda L. Dahlberg, Jemas A. Mercy, Anthony B. Zwi & Rafael Lozano (toim.) World report on violence and health. Geneva: World Health Organization, 147–181. http://whqlibdoc.who.int/hq/2002/9241545615.pdf. Jewkes, Rachel; Purna, Sen & Garcia- Moreno, Claudia 2002. Sexual violence. Teoksessa Etienne G. Krug, Linda L. Dahlberg, Jemas A. Mercy, Anthony B. Zwi & Rafael Lozano (toim.) World report on violence and health. Geneva: World Health Organization, 147–181. http://whqlibdoc.who.int/hq/2002/9241545615.pdf. Karvonen, Sakari; Moisio, Pasi & Simpura, Jussi 2009. Suomalaisten hyvinvointi ja elinolot 2000-luvulla. Teoksessa Johanna Lammi-Taskula, Sakari Karvo- 79 nen & Salme Ahlström (toim.) Lapsiperheiden hyvinvointi. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, 20–35. http://www.thl.fi/thlclient/pdfs/0e6f5676-9ccf-4490-8496-45c7b3acce5f Kiviniemi, Kari 2007. Laadullinen tutkimus prosessina. Teoksessa Juhani Aaltola & Raine Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin 2. Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. Jyväskylä: PS-kustannus, 70–85. Kotouttamislaki 493/1999. Krug, Etienne G; Dahlberg, Linda L; Mercy, James A; Zwi, Anthony B. & Wilson, Andrew 2002. The way forward: recommendations for action. Teoksessa Etienne G. Krug, Linda L. Dahlberg, Jemas A. Mercy, Anthony B. Zwi & Rafael Lozano (toim.) World report on violence and health. Geneva: World Health Organization, 241–254. http://whqlibdoc.who.int/hq/2002/9241545615.pdf. Kuokkanen, Katja 2011a. 17-vuotias maahanmuuttajatyttö kertoo, miksi siveyden vaaliminen sattuu. "Isällä on tosi painava käsi". Helsingin Sanomat 27.2.2011. Kuokkanen, Katja 2011b. Tämä on tuhansien tyttöjen arkea. Helsingin Sanomat 27.2.2011. Kuokkanen, Katja 2011c. Kunniaan liittyvään väkivaltaan kaivataan kunnon toimintamalleja. Auttajat eivät osaa puuttua. Helsingin Sanomat 28.2.2011. Kuokkanen, Katja 2011d. Brax: Kunniaan liittyvä väkivalta valtion asia. Helsingin Sanomat 1.3.2011. Kyllönen-Saarnio, Eija & Nurmi, Reet 2005. Maahanmuuttajanaiset ja väkivalta. Opas sosiaali- ja terveysalan auttamistyöhön. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö, Työministeriö, Monika-Naiset liitto ry. Kääriänen, Juha; Ellonen, Noora; Peutere, Laura & Sariola, Heikki 2010. Lapset ja nuoret väkivallan uhreina: maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten vertailua. Yhteiskuntapolitiikka 75 (2010):2, 159–173. Laitinen, Merja 2007. Lapsen ja nuoren seksuaalinen hyväksikäyttö. Teoksessa Kaarina Määttä (toim.) Helposti särkyvää. Nuoren kasvun turvaaminen. Helsinki Kirjapaja, 38–51. Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8.4.1983/361, 1.1.1984. Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812. 80 Lammi-Taskula, Johanna & Bardy, Marjatta 2009. Vanhemmuuden ilot ja murheet. Teoksessa Johanna Lammi-Taskula, Sakari Karvonen & Salme Ahlström (toim.) Lapsiperheiden hyvinvointi 2009. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, 60–67. http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/0e6f5676-9ccf4490-8496-45c7b3acce5f Lastensuojelulaki 13.4.2007/417, 1.1.2008. Laukkanen, Eila; Burrell, Riitta & Kotilainen, Irma 2009. Lasten seksuaalisen hyväksikäytön selvittäminen. Työryhmän muistio. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:30. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=39503&name=D LFE-9918.pdf Lepistö, Sari 2010. Nuorten kokema perheväkivalta. Malli hyvinvoinnista ja selviytymisestä. Tampere: Hoitotieteen laitos. Akateeminen väitöskirja. Lindman, Satu 2011. Väkivalta on syvällä kulttuurin rakenteissa. Helsingin Sanomat 1.3.2011. Maahanmuuttovirasto 2010. Sanasto. Viitattu 13.9.2010. http://www.migri.fi/netcomm/content.asp?path=2761. Moilanen, Pentti & Räihä, Pekka 2007. Merkitysrakenteiden tulkinta. Teoksessa Juhani Aaltola & Raine Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin 2. Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. Jyväskylä: PS-kustannus, 46–69. MOT-sanakirja 2009. MOT Kielitoimiston sanakirja 2.0. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy. Hakusana: väkivalta. Viitattu 13.9.2010. http://mot.kielikone.fi/mot/diakonia/netmot.exe?motportal=80 Muhammed, Husein 2011. Miesten kotouttaminen auttaisi kunniaväkivallan kitkemisessä. Helsingin Sanomat 1.3.2011. Novitsky, Anita 2011. Monikulttuurisuuden asiantuntija Anita Novitskyn henkilökohtainen tiedonanto Väestöliitossa Helsingissä 3.2.2011. Nyqvist, Leo 2007. Nuoruuden kriittiset kokemukset. Teoksessa Kaarina Määttä (toim.) Helposti särkyvää. Nuoren kasvun turvaaminen. Helsinki: Kirjapaja, 11– 22. Projektiseloste 2009. MALLA – Maahanmuuttajalapsiin ja –nuoriin kohdistuvan väkivallan ehkäisytyön kehittämishanke. Helsinki: MonikaNaiset Liitto ry. 81 Rauta, Asko 2005. Selvitys maahanmuuttajien mielenterveyspalvelujen tarpeesta ja saatavuudesta. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2005:3. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Rikoslaki 19.12. 39/1889. Runyan, Desmond 2002. Manifestations of child abuse and neglect. Teoksessa Etienne G. Krug, Linda L. Dahlberg, Jemas A. Mercy, Anthony B. Zwi & Rafael Lozano (toim.) World report on violence and health. Geneva: World Health Organization, 57–86. http://whqlibdoc.who.int/hq/2002/9241545615.pdf. Runyan, Desmond; Wattam, Corrine; Ikeda, Robin; Hassan, Fatma & Ramiro, Laurie 2002. Child abuse and neglect by parents and other caregivers. Teoksessa Etienne G. Krug, Linda L. Dahlberg, Jemas A. Mercy, Anthony B. Zwi & Rafael Lozano (toim.) World report on violence and health. Geneva: World Health Organization, 57–86. http://whqlibdoc.who.int/hq/2002/9241545615.pdf. Räty, Minttu 2009. Monikulttuurisen työn valmiudet sosiaalialalla. Sosionomikoulutuksen näkökulmia. Tampereen yliopisto: Kasvatustieteen laitos. Ammatillinen lisensiaatintyö. http://tutkielmat.uta.fi/pdf/lisuri00109.pdf. Sajama, Sinikka 2010. Väkivalloin varjeltu. Tehy-lehti 12/2010. 28.9.2010, 24–28. Savolainen, Jaana 2011. Avohoidon lisääminen on helpottanut hoitoon pääsyä Lyhyet jonot lastenpsykiatriaan. Helsingin Sanomat 20.2.2011, 13. Sisäasiainministeriö 2008. Turvallinen elämä jokaiselle. Sisäisen turvallisuuden ohjelma. Valtioneuvoston yleisistunto 8.5.2008. Sisäasiainministeriön julkaisuja 16/2008. http://www.intermin.fi/intermin/hankkeet/turva/home.nsf/files/162008/$fil e/162008.pdf. Sosiaali- ja terveysministeriö 2009. Terveyspalvelut. Viitattu 8.2.2011. http://www.stm.fi/sosiaali_ja_terveyspalvelut/terveyspalvelut. Sosiaali- ja terveysministeriö 2010a. Älä lyö lasta! Kansallinen lapsiin kohdistuvan kuritusväkivallan vähentämisen toimintaohjelma 2010–2015. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2010:7. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=1087414&name= DLFE-12720.pdf. 82 Sosiaali- ja terveysministeriö 2010b. Sosiaalipalvelut. Viitattu 8.2.2010. http://www.stm.fi/sosiaali_ja_terveyspalvelut/sosiaalipalvelut. Sosiaali- ja terveysministeriön varhaiskasvatuksen neuvottelukunta 2007. Maahanmuuttajatyön kehittäminen varhaiskasvatuksessa. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2007:62. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=28707&name=D LFE3703.pdf&title=Maahanmuuttajatyon_kehittaminen_varhaiskasvatuksessa _fi.pdf. Suikkanen, Sirkku 2010a. Selvitys kidutettujen ja vaikeasti traumatisoituneiden turvapaikanhakija- ja pakolaislasten ja -nuorten määrästä sekä heidän psykiatristen palvelujen tarpeestaan. Helsingin Diakonissalaitoksen raportteja 1/2010. Helsinki: Helsingin Diakonissalaitos. Suikkanen, Sirkku 2010b. Kidutettujen kuntoutuskeskuksen KITU lapset ja nuoret hankkeen projektikoordinaattori ja psykologi Sirkku Suikkasen henkilökohtainen tiedonanto sähköpostitse 19.11.2010. Tammisalo-Savolainen, Tuuli 2009. Suojattu yhteisö: Kunniaväkivalta kollektiivisena ilmiönä Suomessa. Teoksessa Tanja Mauro & Marjo Van Dijken (toim.) Kunnia Konfliktina. Helsinki: Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri, 30–49. Tilastokeskus 2010a. Väestö. Viitattu 3.11.2010. http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html#ulkomaidenkansalaiset. Tilastokeskus 2010b. Perheet 2009 Vuosikatsaus. Julkaistu 30.11.2010. Viitattu 2.12.2010. http://www.stat.fi/til/perh/2009/02/perh_2009_02_2010-1130_fi.pdf. Toivanen, Kari 2011. Poliisi puuttuu kunniaväkivaltaan. Helsingin Sanomat 1.3.2011. Tuomi, Jouni & Sarajärvi, Anneli 2009. Laadullinen tutkimus ja sisällön analyysi. Helsinki: Tammi. Työministeriö 2004. Tulkinvälityksellä – Tietoa viranomaisille asioimistulkkauksesta. Viitattu 25.3.2011. http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/04_maahanmuutto/07_aineistot_kirjast o/01_esitteet/tulkkivi/tulkkivi_fin.pdf. 83 Valli, Raine 2001. Kyselylomaketutkimus. Teoksessa Juhani Aaltola & Raine Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin 1. Metodin valinta ja aineiston keruu: virikkeitä aloittelevalle tutkijalle. Jyväskylä: PS-kustannus. 100–112. Vantaan kaupunki 2006. Tulkkaukset. Viitattu. 25.3.2011. http://www.vantaa.fi/i_listasivu.asp?path=1;135;137;6165;2476;2495;971 3. Vantaan kaupunki 2010. Tulkkikeskus. http://www.vantaa.fi/i_perusdokumentti.asp?path=1;135;137;6165;2476. Viitattu 25.3.2011. Väänänen, Ari; Toivanen, Minna; Aalto, Anna-Mari; Bergbom, Barbara; Härkäpää, Kristiina, Jakkola, Magdalena; Koponen, Päivikki; Koskinen, Seppo; kuusio, Hannamari, Lindström, Kari; Malin, Maili; Markkula, Heli; Mertaniemi, Ritva; Peltola, Ulla; Seppälä, Ullamaija; Tiitinen, Eveliina; VartiaVäänänen, Maarit; Vuorenmaa, Maritta; Vuorento, Mirkka & Wahlbec, Kristian 2009. Maahanmuuttajien integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan elämän eri osa-alueilla. Helsinki: Työterveyslaitos, Kuntoutussäätiö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Yhdenvertaisuuslaki 20.1.2004/21. Zwi, Anthony B; Garfield, Richard & Loretti, Alessandro 2002. Collective Violence. Teoksessa Etienne G. Krug, Linda L. Dahlberg, Jemas A. Mercy, Anthony B. Zwi & Rafael Lozano (toim.) World report on violence and health. Geneva: World Health Organization. 213–239. http://whqlibdoc.who.int/hq/2002/9241545615.pdf. 84 LIITE 1 SAATEKIRJE Hei, Olemme Diakonia-ammatikorkeakoulun Etelän yksikön Helsingin toimipaikan sosionomiopiskelijoita. Kartoitamme opinnäytetyössämme väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajataustaisille 7–16-vuotiaille lapsille ja nuorille suunnattujen tukipalveluiden ja monikulttuuristen perhepalveluiden tilaa Helsingissä. Opinnäytetyömme on osa Monika-Naiset liitto ry:n MALLA-hanketta. MALLA- Maahanmuuttajalapsiin ja – nuoriin kohdistuvan väkivallan ehkäisytyön kehittämishankkeen 2009–2011 tarkoituksena on etsiä ja kehittää toimintamalli maahanmuuttajalapsiin ja – nuoriin kohdistuvan väkivallan ennaltaehkäisemiseen, väkivaltaa kokeneiden maahanmuuttajalasten ja – nuorten auttamiseen sekä ongelmia kohdanneiden maahanmuuttajaperheiden tukemiseen ja integroitumisen edistämiseen. Tavoitteena on, että hankkeessa tehty malli ja hankkeesta saatu tieto olisivat siirrettävissä projektin myötä myös muille alueille. Toivoisimme, että vastaisitte oheiseen kyselylomakkeeseen, jotta saisimme kerättyä arvokasta tietoa väkivaltaa kokeneiden maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten tilanteen parantamiseksi sekä toimivien käytäntöjen ja palveluiden kehittämiseen. Jos haluatte, voitte vastata yhdessä kollegoittenne kanssa kysymyksiin. Käsittelemme kyselylomakkeet nimettöminä. Lähetämme kyselyn myös sähköpostiinne. Kyselyyn voitte siis vastata joko sähköisesti tai oheisella kyselylomakkeella ja postittamalla sen palautuskuoressa 14.5.2010 mennessä. Kiitämme yhteistyöstä ja vastauksistanne Ystävällisin terveisin Anna Pättiniemi ja Elina Suvanto Diakonia-Ammattikorkeakoulu [email protected] [email protected] 85 LIITE 2 KYSELYLOMAKE Väkivallalla tarkoitamme tässä kyselyssä lapseen tai nuoreen kohdistunutta seksuaalista hyväksikäyttöä, fyysistä pahoinpitelyä, psyykkistä kaltoinkohtelua, emotionaalista laiminlyöntiä, vanhempien päihdeongelmia ja muita vahingollisia oloja, vanhempien keskinäisen väkivallan näkemistä ja kokemista tai aiemmin tapahtunutta väkivallan kokemista tai näkemistä esimerkiksi lapsen/nuoren kotimaassa, vastaanottokeskuksessa tai pakolaisleirillä. Kiitos, että löysit aikaa vastata tähän kyselyyn! 1. Kerro lyhyesti työnkuvastasi 2. Asiakkaittesi ikä- ja sukupuolijakauma 3. Kuinka suurella osalla asiakkaistasi on maahanmuuttajatausta? 4. Mistä syystä maahanmuuttajataustaiset asiakkaat tulevat vastaanotollesi? 5. Asiakkaiden mahdolliset väkivaltakokemukset (henkinen, fyysinen, aiemmin tapahtunut, nykyinen) a) Oletko havainnut maahanmuuttajataustaisissa asiakkaissasi kokemuksia väkivallasta? 86 b) Ovatko maahanmuuttajataustaiset asiakkaasi itse tuoneet ilmi kokemuksia väkivallasta? Millaisia nämä kokemukset ovat olleet? c)Mitä oireita tai avuntarpeita kyseiset kokemukset väkivallasta ovat näyttäneet aiheuttaneen asiakkaille? d)Väkivaltakokemuksien tullessa ilmi, miten olet toiminut/ toimisit auttaaksesi asiakasta? e) Koetko valmiutesi auttaa asiakasta tällaisessa tilanteessa riittäviksi? Ellet, millaista lisätietoa/tukea tms. kaipaisit? 6. Palvelut väkivaltaa kokeneille a) Minkälaisia terapia- ja tukipalveluita tiedät olevan olemassa väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajataustaisille lapsille ja nuorille? b) Mihin/minkälaisiin palveluihin olet ohjannut väkivaltaa kokeneita maahanmuuttajataustaisia lapsia ja nuoria? 87 c) Oletko itse käyttänyt jotakin palveluita auttaaksesi väkivaltaa kokeneita maahanmuuttajataustaisia lapsia ja nuoria? Jos olet niin, mitä? d) Millaisia palveluita tarvittaisiin? e) Onko väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajataustaisille lapsille ja nuorille tarvetta tarjota eriytettyjä terapia- ja tukipalveluita? Jos on, niin miksi? f) Onko terapia- ja tukipalveluita mahdollista saada väkivaltaa kokeneen maahanmuuttajataustaisen asiakkaan omalla äidinkielellä? Ellei, onko siihen mielestäsi tarvetta? 7. Mitä muuta haluaisit sanoa maahanmuuttajataustaisten väkivaltaa kokeneiden lasten/nuorten avuntarpeista, määristä, kohtaamisesta tai tukemisesta?