PÄIVÄHOITO LASTENSUOJELUN AVOHUOLLON TUKITOIMENA Päiväkodin henkilöstön kokemuksia

PÄIVÄHOITO LASTENSUOJELUN AVOHUOLLON TUKITOIMENA
Päiväkodin henkilöstön kokemuksia
Aino Uitto ja Miia Vuolasmaa
Opinnäytetyö, kevät 2011
Diakonia-ammattikorkeakoulu
Diak Etelä, Helsinki
Sosiaalialan koulutusohjelma
Sosionomi (AMK)
+ lastentarhanopettajan kelpoisuus
TIIVISTELMÄ
Uitto, Aino & Vuolasmaa, Miia. Päivähoito lastensuojelun avohuollon tukitoimena: päiväkodin henkilöstön kokemuksia.
Diak Etelä, Helsinki, kevät 2011, 74 s., 2 liitettä.
Diakonia-ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK)
+ lastentarhanopettajan kelpoisuus.
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, minkälaisia kokemuksia päiväkodin henkilöstöllä oli päivähoidosta lastensuojelun avohuollon tukitoimena. Tutkimuskysymykseen haettiin vastauksia neljän sisällöllisen teeman avulla. Teemat olivat
päiväkodin arki, kasvatuskumppanuus, yhteistyö lastensuojelun kanssa ja toiminnan kehittäminen, sillä näiden teemojen nähtiin liittyvän läheisesti päiväkodin toimintaan. Aiheen valintaan ja rajaukseen vaikutti se, että lastentarhanopettajan kelpoisuuteen vaadittiin varhaiskasvatusikäisiin liittyvä aihe.
Opinnäytetyö oli luonteeltaan laadullinen tutkimus ja sen aineisto kerättiin kyselylomakkeiden avulla. Vastaajina toimivat lastenhoitajat, lastentarhanopettajat,
erityislastentarhanopettajat ja päiväkodin johtajat yhdeksästä itähelsinkiläisestä
päiväkodista. Aineisto analysoitiin teemoittelemalla.
Päiväkotien työntekijät kokivat, että päiväkodeissa otetaan huomioon lastensuojelun avohuollon tukitoimena sijoitettujen lasten ja heidän vanhempiensa erityistarpeet. Resurssit koettiin vähäisiksi, mikä esti työntekijöitä toteuttamasta kaikkea haluamaansa. Yhteistyö lastensuojelun kanssa koettiin tärkeäksi, mutta sen
toimivuutta kritisoitiin. Syynä pidettiin muun muassa lastensuojelun vaitiolovelvollisuutta. Päiväkodin henkilökunta koki, että toiminnan kehittämiseksi olisi hyvä saada päiväkotiin lisää henkilökuntaa sekä lisätä yhteistyöpalavereita päivähoidon, lastensuojelun ja vanhempien välillä.
Johtopäätöksenä todetaan, että päivähoidon perhetyötä voitaisiin kehittää niin,
että päiväkodin henkilökunnan osaamista perheiden kanssa työskentelyyn lisättäisiin ja päiväkodissa olisi erityislastentarhanopettajan tavoin myös perhetyöhön perehtynyt työntekijä. Toisena mahdollisuutena olisi muuttaa päiväkotiryhmien kasvatushenkilökuntarakenteita niin, että ryhmässä olisi pedagogisen vastuun kantavan lastentarhanopettajan lisäksi perheiden kanssa tehtävästä työstä
vastaava sosionomi.
Asiasanat: päivähoito, kasvatuskumppanuus, lastensuojelu, avohuolto, moniammatillisuus, kvalitatiivinen tutkimus
ABSTRACT
Uitto, Aino and Vuolasmaa, Miia
Day-care center as a measure of support in child welfare: employees’
experiences
74 p., 2 appendices. Language: Finnish. Helsinki, Spring 2011.
Diaconia University of Applied Sciences. Degree Programme in Social Services.
Degree: Bachelor of Social Services.
The purpose of this study was to define employees’ experiences of day-care
centers as a measure of support in child welfare.
This study was qualitative. Questionnaires were sent to nine day-care centers in
January 2011. The information on employees’ experiences was collected by
thematic questions. We had 26 respondents from the day-care centers who had
previous experience of working with child welfare clients. The contents of the
questionnaires were analyzed using content analysis.
This thesis revealed today’s situation in day-care centers when a family with
children is a client of child welfare: The employees felt that the special needs of
the child welfare clients were taken well into consideration. However they felt
that there were not enough resources to support the families in a way they
would have wanted. Collaboration with child welfare institutions were
considered important but confidentiality issues hindered the collaboration.
Employees felt that in order to develop the operations it would be good to have
more staff in the day-care center and increase the number of meetings between
day-care, child welfare and parents.
In conclusion, employees specialized in child welfare clients should be hired to
day-care centers. Another solution could be to change the structure of the staff
in day-care center groups so that in every group there would be a person who is
responsible for pedagogic issues and another person in charge of working with
the families.
Keywords: day-care center, child welfare, collaboration, experiences
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ..................................................................................................... 6
2 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA .................................. 8
2.1 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelulaissa ................... 8
2.2 Kuntien lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmat ja Tuke-hanke ............. 8
2.3 Helsingin kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma .................. 9
2.3.1 Päivähoito Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa.... 11
2.3.2 Lastensuojelun avohuolto Helsingin lasten ja nuorten
hyvinvointisuunnitelmassa ......................................................................... 11
3 PÄIVÄHOITO ................................................................................................. 13
3.1 Lasten päivähoito osana sosiaalihuollon palvelujärjestelmää.................. 13
3.2 Varhaiskasvatussuunnitelma ................................................................... 14
3.3 Varhaiskasvatus päiväkodin arjessa........................................................ 16
3.4 Kasvatuskumppanuus päiväkodissa........................................................ 18
4 LASTENSUOJELU ........................................................................................ 20
4.1 Lastensuojelun lähtökohdat ..................................................................... 20
4.2 Lastensuojeluprosessi ............................................................................. 21
4.3 Lastensuojelun avohuolto ........................................................................ 22
4.3.1 Lastensuojelun avohuollon tukitoimet ............................................... 23
4.4 Päivähoito lastensuojelun avohuollon tukitoimena .................................. 25
4.4.1 Salassapitovelvollisuus ..................................................................... 26
5 OPINNÄYTETYÖN TOTEUTTAMINEN ......................................................... 29
5.1 Opinnäytetyön aloittaminen ..................................................................... 29
5.2 Opinnäytetyön tavoite ja tutkimuskysymys .............................................. 29
5.3 Laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus. .................................................... 30
5.4 Aineiston keruu........................................................................................ 32
5.4.1 Tutkimusympäristön valinta .............................................................. 32
5.4.2 Kyselylomake aineistonkeruumenetelmänä ...................................... 34
5.5 Aineiston analysointi ................................................................................ 36
6 TULOKSET .................................................................................................... 39
6.1 Vastaajien taustatiedot ............................................................................ 39
6.2 Päiväkodin arki ........................................................................................ 40
6.2.1 Lastensuojelun avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitettujen lasten
erityistarpeet .............................................................................................. 41
6.2.2 Päiväkodin resurssit .......................................................................... 42
6.3 Kasvatuskumppanuus ............................................................................. 44
6.3.1 Vanhempien avun tarve .................................................................... 45
6.3.2 Vanhemmuuden tukeminen päiväkodissa ........................................ 46
6.4 Yhteistyö lastensuojelun kanssa ............................................................. 48
6.4.1 Yhteistyön muodot ja niiden toteutuminen ........................................ 48
6.4.2 Vaitiolovelvollisuus moniammatillisessa yhteistyössä ....................... 50
6.5 Toiminnan kehittäminen .......................................................................... 51
7 POHDINTA .................................................................................................... 53
7.1 Tulosten pohdinta .................................................................................... 53
7.2 Johtopäätökset ........................................................................................ 57
7.3 Opinnäytetyön luotettavuus ..................................................................... 58
7.4 Opinnäytetyön eettisyys .......................................................................... 59
7.5 Opinnäytetyöprosessi .............................................................................. 61
LÄHTEET .......................................................................................................... 64
LIITE 1 Kyselylomake päivähoidon henkilöstölle .............................................. 69
LIITE 2 Saatekirje ............................................................................................. 74
1 JOHDANTO
Lastensuojelun avohuollon asiakkaina oli vuonna 2009 yhteensä 70 753 lasta ja
nuorta, mikä tarkoittaa 5,1 prosentin kasvua vuoteen 2008 verrattuna. Vuonna
2008 voimaan tulleessa lastensuojelulaissa määritellään selkeästi lastensuojelun avohuollon asiakkuuden alkaminen, mikä selittää osin asiakasmäärien yhä
jatkuvan kasvun. (Kuoppala & Säkkinen 2010, 7.)
Vuonna 2008 voimaan tulleen uudistetun lastensuojelulain velvoittamana kunnat on määrätty laatimaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämistä sekä lastensuojelun järjestämistä ja kehittämistä koskevat suunnitelmat. Opinnäytetyömme taustalla on Helsingin kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma. Perheiden ongelmien moninaistuessa ja lastensuojelun asiakasmäärien
kasvaessa on lasten ja perheiden parissa työskentelevien, kuten päivähoidon
työntekijöiden, osattava vastata entistä paremmin asiakkaiden lisääntyviin tarpeisiin.
Tutkimusalueeksemme valikoitui Itä-Helsinki, sillä tutustuttuamme päivähoitoa
ja lastensuojelua koskeviin tilastoihin huomioimme, että Itäisessä suurpiirissä
on eniten lapsia sekä päivähoidossa että lastensuojelulain perusteella avohuollossa ja sijoitettuna. Opinnäytetyömme on laadullinen tutkimus siitä, minkälaisia
kokemuksia päiväkotien hoito- ja kasvatushenkilökunnalla on päivähoidosta
lastensuojelun avohuollon tukitoimena. Aineiston keräsimme toimittamalla kyselylomakkeet yhdeksään yhteistyöpäiväkotiin.
Tutkimuskysymykseemme, millaisia kokemuksia päiväkodin henkilöstöllä on
päivähoidosta lastensuojelun avohuollon tukitoimena, haemme vastauksia neljän sisällöllisen teeman avulla. Nämä neljä teemaa ovat päiväkodin arki, kasvatuskumppanuus, yhteistyö lastensuojelun toimijoiden kanssa sekä toiminnan
kehittäminen. Päädyimme näihin teemoihin, koska ne nivoutuvat toisiinsa päiväkodin arjessa, kun kyseessä on sekä päivähoidon että lastensuojelun asiakkuus.
7
Aiheen valintaan vaikutti kiinnostuksemme päiväkotityöhön, sillä suoritamme
sosionomi AMK -tutkinnon lisäksi lastentarhanopettajakelpoisuuteen vaadittavat
opinnot. Olemme työskennelleet päiväkodeissa sekä harjoittelijoina että työntekijöinä ja kohdanneet asiakasperheitä, jotka ovat olleet lastensuojelun avohuollon tukitoimien piirissä muun muassa päivähoidon kautta. Näiden perheiden
kohtaaminen sai meidät kiinnostumaan päivähoidon keinoista tukea lastensuojelun asiakasperheitä sekä päivähoidon ja lastensuojelun välisestä yhteistyöstä
lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämisessä.
Opinnäytetyömme tulee antamaan tietoa siitä, millaisina päiväkodin henkilökunta kokee mahdollisuutensa tukea lastensuojelun avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitettuja lapsia ja heidän perheitään. Työmme antaa tietoa myös siitä,
miten Helsingin kaupungin päivähoidon ja lastensuojelun välinen yhteistyö toteutuu käytännön tasolla päiväkodin työntekijöiden näkökulmasta.
8
2 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA
2.1 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelulaissa
Lastensuojelulain (417/2007) mukaan kunnan tai useamman kunnan yhdessä
on laadittava suunnitelma, jolla edistetään lasten ja nuorten hyvinvointia sekä
järjestetään ja kehitetään lastensuojelua. Tämä suunnitelma hyväksytään kunkin kunnan kunnanvaltuustossa, ja se tulee tarkistaa vähintään kerran neljässä
vuodessa. Suunnitelman sisältö ja kehittämistoimet, samoin kuin voimavarojen
suuntautuminen, on otettava huomioon laadittaessa kunnan vuosittaista talousarviota ja -suunnitelmaa (Rousu 2008, 5).
Lastensuojelulain mukaan suunnitelman tulee sisältää suunnittelukaudelta tiedot lasten ja nuorten kasvuoloista sekä hyvinvoinnin tilasta, hyvinvointia edistävistä ja ongelmia ehkäisevistä toimista ja palveluista. Suunnitelmasta täytyy selvitä myös tieto lastensuojelun tarpeesta kunnassa, lastensuojeluun varattavista
voimavaroista ja lastensuojelulain mukaisten tehtävien hoitamiseksi käytettävissä olevista lastensuojelun palvelujärjestelmistä. Tämän lisäksi suunnitelman
täytyy sisältää tiedot siitä, miten yhteistyö on järjestetty eri viranomaisten sekä
lapsille ja nuorille palveluja tuottavien yhteisöjen ja laitosten välillä. Suunnitelmasta täytyy käydä ilmi myös se, miten suunnitelma on aiottu toteuttaa ja miten
sitä toteutumista tullaan seuraamaan. (Lastensuojelulaki 417/2007.) Lasten ja
nuorten hyvinvointisuunnitelma laaditaan yhteistyössä kunnan eri toimialojen ja
toimijoiden kesken, jolloin suunnitelma kattaa laajasti lasten ja nuorten kasvuoloihin ja heidän hyvinvointiinsa liittyvät eri toimialojen tarjoamat toiminnot ja
palvelut (Rousu 2008, 5).
2.2 Kuntien lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmat ja Tuke-hanke
Kuntaliiton, Diakonia-ammattikorkeakoulun ja muiden yhteistyötahojen yhteisen
Tutkimus- ja kehittämishankkeen eli Tuke-hankkeen lähtökohtana on, että uuden lastensuojelulain velvoittamana jokainen kunta tekee joko yksin tai yhdessä
9
muiden kuntien kanssa lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman. Tuke-hanke
tulee kokoamaan kuntien hyvinvointisuunnitelmat sekä pyrkii selvittämään, miten kunnissa toteutetaan lasten ja nuorten hyvinvointia edesauttavaa työtä.
(Diakonia-ammattikorkeakoulu 2010.)
Tuke-hankkeen tutkimusaineistot tullaan keräämään kolmea eri väylää pitkin.
Aineistoa saadaan kuntien täyttämän sähköisen perustietolomakkeen, tilannekuvaraportin perusteella valittujen case-aineistojen sekä opinnäytetöiden kautta.
(Rousu 2010.) Keväällä 2010 Diakonia-ammattikorkeakoulun opinnäytetöiden
aihevälityksessä esiteltiin Kuntaliiton aloittamaa Tuke-hanketta, johon haettiin
opinnäytetöiden tekijöitä sekä sosiaali- että terveysalan opiskelijoiden keskuudesta. Tuke-hanke toimi tämän opinnäytetyön alkuunpanevana voimana.
2.3 Helsingin kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma
Lasten ja nuorten sosiaali- ja terveyspalveluiden käytön tavoitteena on, että ne
jakaantuisivat alla olevan kuvion (KUVIO 1) osoittamalla tavalla vähentyen peruspalveluista kohti korjaavia palveluja (Helsingin kaupunki 2009, 9).
KUVIO 1. Lasten ja nuorten palvelujen kokonaisuus Helsingissä (Helsingin kaupunki 2009, 23).
10
Peruspalvelut, joihin muun muassa päivähoito lukeutuu, ovat lasten ja nuorten
hyvinvoinnin perusta, sillä ne kuuluvat kaikille. Peruspalveluiden lisäksi tarpeen
vaatiessa on mahdollisuus saada ehkäiseviä palveluja sekä varhaista tukea.
Näiden tukimuotojen ollessa riittämättömiä saatavilla on korjaavia palveluja,
kuten lastensuojelun avohuollon tukitoimia. (Helsingin kaupunki 2009, 9, 23.)
Nykyisen lastensuojelulain (417/2007) mukaisesti myös Helsingin kaupunki on
laatinut suunnitelman, joka koskee lastensuojelun järjestämistä ja kehittämistä
lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Suunnitelma on nimeltään Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille 2009–2012, ja se sisältää
lasten ja nuorten hyvinvointiselonteon sekä kuvauksia lasten ja nuorten palveluista ja niiden toimivuuden arviointia. Lisäksi suunnitelmassa on tarkasteltu
lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun palveluresursseja. Näiden sisältöjen
pohjalta on laadittu lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman tavoitteet. (Helsingin kaupunki 2009, 4.)
Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman tavoitteet jakautuvat hyvinvointitavoitteisiin, prosessi- ja resurssitavoitteisiin sekä henkilöstöä koskeviin
tavoitteisiin. Lasten, nuorten ja vanhempien hyvinvointitavoitteet liittyvät lasten
ja nuorten terveelliseen ja turvalliseen kasvuun, vanhemmuuden ja vanhempien
osallisuuden vahvistumiseen, lasten ja nuorten osallisuuden ja yhteisöllisyyden
vahvistumiseen sekä lasten ja nuorten turvattuun koulutus- ja työllistymispolkuun. Toiminnan prosessi- ja resurssitavoitteet liittyvät hyvän yhteistyön ja johtamisen toteutumiseen palveluissa, asiakkaiden tasa-arvoisiin hyvinvointimahdollisuuksiin asuinalueesta riippumatta, monikulttuuristen ja maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden tukemisen toteutumiseen sekä Internetin mahdollisuuksien tehokkaampaan hyödyntämiseen palveluissa. Henkilöstöä koskevilla tavoitteilla tarkoitetaan työhyvinvoinnin ja osaamisen paranemista yhteisen tietopohjan ja yhteistyömuotojen avulla. (Helsingin kaupunki 2009, 15.)
11
2.3.1 Päivähoito Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa
Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa kerrotaan, että 2000luvulla kunnallisessa päivähoidossa olevien lasten määrä on vähentynyt, vaikka
päivähoitoikäisten lasten määrä on kasvanut. Ikäryhmissä on kuitenkin vaihtelua: alle 3-vuotiaiden lasten osuus päivähoidossa on lisääntynyt, kun taas 3-6vuotiaiden vähentynyt. Vuonna 2007 Helsingin 271 päiväkodissa oli hoidossa
17 234 lasta. (Helsingin kaupunki 2009, 66–67). Vuonna 2009 lasten määrä
kunnallisessa päivähoidossa oli jälleen kasvanut; päivähoidossa oli 20 158 lasta
(Helsingin kaupungin sosiaalivirasto 2010, 26).
Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman mukaan varhaiskasvatus
Helsingissä on laadukasta ja päivähoidon henkilöstön ja lasten vanhempien
välinen kasvatuskumppanuus nähdään toimivana. Hyvinvointisuunnitelman hyvinvointitavoitteena on moniammatillisuuden lisääminen sekä yhteistyö- ja johtamisrakenteiden kehittäminen alle kouluikäisten lasten ja perheiden palveluissa. Varhaiskasvatuksessa tämä näkyy muun muassa varhaisen tuen tehostamisena, esimerkiksi päivähoidossa toteutettavana perheiden sosiaaliohjauksena sekä päivähoidon ja terveyskeskuksen yhteistyön aloittamisena koskien lasten 4-vuotistarkastuksia. Prosessi- ja resurssitavoitteena on sektorirajoja ylittävä
lapsilähtöisyys, palvelujen tarjoaminen lapsen omassa toimintaympäristössä,
kuten päivähoidossa sekä moniammatillisen tuen ja avun tarjoaminen varhaisessa vaiheessa, jotta korjaavien palvelujen tarve ei kasvaisi. Henkilöstötavoitteena on osaamisen ja työhyvinvoinnin parantaminen koko kaupungin henkilöstön osalta. (Helsingin kaupunki 2009, 10, 17, 20–21.)
2.3.2 Lastensuojelun avohuolto Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa
Lastensuojelun asiakkaiden määrä on yksi mittari sille, kuinka lapset ja nuoret
voivat. Madaltunut kynnys avun hakemiseen ja moniammatillisen asiakasohjauksen tehostuminen ovat vaikuttaneet lastensuojelun tarpeen ja asiakasmääri-
12
en kasvuun 2000-luvun Helsingissä. Lastensuojelun asiakkaista noin 90 % on
avohuollon asiakkaana. (Helsingin kaupunki 2009, 37–38.)
Lastensuojelulain (417/2007) mukaisesti Helsingissä lastensuojelun painopiste
on ennaltaehkäisevässä työssä, varhaisessa tuessa ja avohuollossa. Lasten ja
nuorten hyvinvointisuunnitelmassa tavoitteeksi on asetettu huostaanottojen väheneminen. Tavoitteena on lisätä lastensuojelun avohuollon henkilöstön määrää 147 henkilöllä vuoteen 2012 mennessä. Hyvinvointisuunnitelman mukaan
myös monikulttuurisen taustan omaavien työntekijöiden rekrytointiin on panostettava, jotta monikulttuuristen ja maahanmuuttajataustaisten perheiden hyvä
tukeminen mahdollistuisi. (Helsingin kaupunki 2009, 4, 110, 114–115.)
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa lastensuojelun avohuollon osalta
hyvinvointitavoitteena on tarjota entistä enemmän erityispalveluiden tukea lasten ja nuorten peruspalveluihin ja toimintaympäristöihin niin, että sijaishuollon
tarve vähenisi. Prosessi- ja resurssitavoitteina sekä henkilöstötavoitteina on
päivähoidon tapaan lisätä moniammatillista yhteistyötä ja tarjota apua sitä tarvitseville lapsille ja nuorille jo varhaisessa vaiheessa heidän omissa toimintaympäristöissään sekä henkilöstön moniammatillisen yhteistyön ja menetelmäosaamisen lisääminen. (Helsingin kaupunki 2009, 17, 20–21).
13
3 PÄIVÄHOITO
3.1 Lasten päivähoito osana sosiaalihuollon palvelujärjestelmää
Lasten päivähoito on osa yhteiskunnan lapsiperheille tarjoamaa sosiaali- ja terveydenhuollon tuki- ja palvelujärjestelmää. Kaikilla alle kouluikäisillä lapsilla on
lasten päivähoidosta annetun lain mukaan ollut vuodesta 1996 saakka oikeus
niin sanottuun subjektiiviseen päivähoitoon, eli he ovat oikeutettuja kunnalliseen
päivähoitopaikkaan. Kunnat ovat velvoitettuja järjestämään lasten päivähoitoa
itse tai valvomaan päivähoitoa sellaisissa toimintamuodoissa ja siinä laajuudessa kuin kunnassa esiintyvä tarve vaatii. Käytännössä tämä tarkoittaa päivähoidon järjestämistä päiväkotihoitona, perhepäivähoitona, leikkitoimintana tai muuna päivähoitotoimintona. (Ikola-Norrbacka 2004, 23.)
Lain mukaan päivähoidon tehtävä on päivähoidossa olevien lasten vanhempien
tukeminen näiden kasvatustehtävässä ja lapsen persoonallisuuden tasapainoisen kehityksen edistäminen yhdessä perheiden kanssa. Päivähoitopaikan tulee
tarjota lapselle jatkuvat, turvalliset ja lämpimät ihmissuhteet sekä suotuisa kasvuympäristö, jossa on lapsen kehitystä monipuolisesti tukevaa toimintaa. Toimintaa järjestäessään päivähoitopaikan on otettava huomioon lapsen ikä ja yksilölliset tarpeet sekä yleinen kulttuuriperinne. Päiväkotitoiminnan tavoitteena on
edistää lapsen fyysistä, sosiaalista ja tunne-elämän kehitystä sekä tukea lapsen
esteettistä, älyllistä, eettistä ja uskonnollista kasvatusta. (Laki lasten päivähoidosta 36/1973.)
Päivähoidon ydintehtäviä ovat lasten hoito, kasvatus ja opetus. Laajemmin tulkittuna päivähoidon tehtäviin kuuluu myös lasten vanhempien tai huoltajien sekä erilaisten ammatillisten tahojen, kuten neuvolan, puheterapian, toimintaterapian, sairaalan, koulun ja lastensuojelun kanssa tehtävä yhteistyö. (Koivunen
2009, 11.)
Päivähoidossa olevien lasten määrä suhteessa hoito- ja kasvatushenkikunnan
määrään määritellään asetuksessa lasten päivähoidosta. Päiväkodissa tulee
14
olla hoito- ja kasvatustehtävissä vähintään yksi sosiaalihuollon ammatillisen
henkilöstön kelpoisuusehdot täyttävä henkilö enintään seitsemää kokopäivähoidossa olevaa kolme vuotta täyttänyttä lasta kohden. Tätä nuoremmilla lapsilla
suhde on yksi ammatillisen kelpoisuuden omaava henkilö neljää lasta kohden.
Osapäivähoidossa suhdeluku on yksi kasvatushenkilö 13 kolme vuotta täyttänyttä lasta kohden. (Asetus lasten päivähoidosta 239/1973.)
Asetuksessa lasten päivähoidosta (239/1973) mainitaan myös se, että päiväkodissa on huomioitava hoito- ja kasvatustehtäviin osallistuvien henkilöiden määrä
suhteessa lasten määrään, kun hoidossa on yksi tai useampia erityisen hoidon
ja kasvatuksen tarpeessa olevaa lasta, jollei päiväkodilla ole tällaisia lapsia varten erityistä avustajaa. Suhdeluvuista voidaan poiketa, mikäli lasten keskimääräiset hoitopäivät ovat huomattavasti vähäisemmät kuin toimintapäivät. Poikkeaminen on sallittua lyhytaikaisesti, mikä tarkoittaa sitä, että hoidossa on vain
tilapäisesti samaan aikaa enemmän lapsia kun kokonaissuhdeluku edellyttää.
(Asetus lasten päivähoidosta 239/1973.)
3.2 Varhaiskasvatussuunnitelma
Varhaiskasvatusta ohjataan valtakunnallisilla ja kunnallisilla asiakirjoilla. Valtakunnallista ohjausta ovat lasten päivähoitoa ja esiopetusta koskevat lait ja asetukset sekä valtionneuvoston 28.2.2002 hyväksymät varhaiskasvatuksen valtakunnalliset linjaukset. Nämä varhaiskasvatuksen perusteet sisältävät yhteiskunnan valvomia ja toteuttamia varhaiskasvatuksen keskeisiä periaatteita ja kehittämisen ydinkohtia. Varhaiskasvatussuunnitelman (Vasu) perusteiden tavoitteena on ohjata valtakunnallisesti varhaiskasvatuksen sisältöä, laatua ja kehittämistä sekä turvata varhaiskasvatuksen yhdenvertaista toteuttamista. Keinoina
tähän ovat muun muassa varhaiskasvatushenkilöstön ammatillisen tietoisuuden
ja vanhempien osallisuuden lisääminen sekä moniammatillinen yhteistyö eri
palveluntarjoajien kanssa. Lisäksi valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma
toimii apuna kuntien varhaiskasvatussuunnitelmien laatimisessa. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2009, 7–9.)
15
Kuntien erilaisuuden takia on tärkeää, että kunta itse tai yhdessä toisten kuntien
kanssa laatii omien lapsipoliittisten ohjelmiensa perusteella kunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman. Suunnitelman laadinnassa on otettava huomioon kunnan omat linjaukset, strategiat ja tavoitteet niin, että kunta pystyy järjestämään
varhaiskasvatuspalvelut perheitä parhaiten tukevalla tavalla. (Varhaiskasvatuksen perusteet 2009, 7, 9.)
Helsingin kaupungin varhaiskasvatussuunnitelman kolme päälinjausta ovat lapsen hyvä hoito, kasvatus sekä opetus, päivähoidon henkilöstön ja vanhempien
välinen kasvatuskumppanuus sekä varhaiskasvatuksen laatu, jota edistetään
kehittämällä päivähoidon arviointia ja osaamista (Helsingin kaupunki 2009, 66).
Hallituksen esityksessä sosiaalihuollon täydennyskoulutukseksi vuodelta 2004
mainitaan, että kuntatyönantajien on huolehdittava siitä, että sosiaalihuollon
henkilöstö osallistuu riittävästi (3–10 pv/vuosi/henkilö) heille peruskoulutuksen
pituuden, työn vaativuuden ja toimenkuvan mukaan järjestettyyn täydennyskoulutukseen. Työntekijöiden vastuulla on oman lisäkoulutustarpeen arviointi ja
koulutukseen osallistuminen, esimiesten vastuulla on seurata alaisten osallistumista koulutuksiin. (Nikkilä & Paasivaara 2008, 89.)
Kunnan varhaiskasvatussuunnitelman lisäksi kaikissa päivähoitoyksiköissä tehdään omat varhaiskasvatussuunnitelmat, joihin tarkennetaan hoidon, kasvatuksen ja opetuksen perusteet sekä niiden toteutuminen arjessa, samoin kuin yksikön erityispiirteet ja painotukset. Päivähoidon kasvatushenkilöstö laatii lisäksi
yhdessä vanhempien kanssa lapselle henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman, joka ohjaa lapsikohtaista varhaiskasvatuksen toteuttamista. (Varhaiskasvatuksen perusteet 2009, 9.)
Lapsen henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma laaditaan yhdessä päivähoidon, perheen ja lapsen kanssa. Päivähoitoa aloittaessa lasten vanhemmilla on tilaisuus tutustua päivähoitopaikkaan ja sen henkilöstöön sekä samalla
kertoa lapsensa tavoista ja tottumuksista, jotta päivähoidon aloittaminen ja varhaiskasvatuksen toteuttaminen onnistuvat parhaalla mahdollisella tavalla. Nämä
asiat sekä lapsen omat käsitykset ja toiveet, kuten myös henkilöstön ammatillinen näkökulma kirjataan varhaiskasvatussuunnitelmaan, jota päivitetään yh-
16
dessä kasvatuskeskusteluissa koko lapsen päivähoitoajan. (Helsingin kaupungin sosiaalivirasto 2007, 16.)
3.3 Varhaiskasvatus päiväkodin arjessa
Suomalaisessa päivähoitokulttuurissa perushoidolla on keskeinen rooli. Varhaiskasvatustyön kannalta hoiva luo ja ylläpitää hyvinvointia sekä tyydyttää perustarpeita. Perushoitotilanteilla tarkoitetaan esimerkiksi ruokailua, ulkoilua, pukeutumista, päivälepoa, wc:ssä käyntejä ja peseytymistä. Nämä tekijät edesauttavat lasten terveyttä ja fyysistä kasvua sekä hyvinvointia. Myös sosiaaliset ja
emotionaaliset tekijät, kuten koskettaminen ja fyysinen läheisyys, ovat merkittävässä osassa hoivatyössä. (Puroila 2003, 46, 49.)
Turvallisuuden kokemus on lapsen hyvinvoinnille hyvin tärkeä. Jokapäiväisissä
arjen kohtaamisissa, joissa lapsi kokee läheisyyttä ja hyväksyntää omana itsenään, hänen perusturvallisuuden tunteensa kehittyy ja vahvistuu. Päivähoidon
yhtenä keinona tukea turvallisuuden tunteen kehittymistä on omahoitajuus, mikä
tarkoittaa yhden aikuisen nimeämistä erityisesti vastaamaan kyseessä olevan
lapsen tarpeisiin. (Mikkola & Nivalainen 2009, 20.) Hyvin tärkeä tekijä välittävien
aikuisten ohella, etenkin alle kolmevuotiaiden lasten kohdalla, on säännöllinen
päivärytmi. Päivästä toiseen samankaltaisena toistuva päivärytmi mahdollistaa
lapselle tulevien tapahtumien ennakoimisen ja luo näin turvallisuuden tunnetta.
(Siren-Tiusanen & Tiusanen 2002, 67.)
Varhaiskasvatuksen keskeisimmät sisältöalueet muodostuvat matemaattisen,
luonnontieteellisen, historiallis-yhteiskunnallisen, esteettisen, eettisen ja uskonnollis-katsomuksellisen orientaation varaan. Ne kattavat hyvin laajalti inhimillisen ymmärryksen, tiedon ja kokemukset perusmuodot. Oppiaineiden sisältöjen
opiskelun sijaan orientaatioiden tarkoituksena on antaa lapselle välineitä ja valmiuksia, joiden avulla tämä pystyy vähitellen ymmärtämään ja kokemaan ympäröivän maailman ilmiöitä. Lasten havaintojen tekemistä ja omien käsitysten
muodostamista helpotetaan liittämällä eri orientaatioiden aiheet, ilmiöt ja sisällöt
lasten lähiympäristöön, arkeen ja kokemuksiin. Lasten omilla kiinnostuksen koh-
17
teilla ja tarpeilla sekä olosuhteilla on myös tärkeä merkitys siinä, miten asioita
omaksutaan. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2009, 26–27.)
Päiväkodissa lapsi huomioidaan sekä yksilönä, että osana lapsiryhmää. Alle
kouluikäiselle lapselle tärkeitä opittavia taitoja ovat esimerkiksi omien halujen ja
tarpeiden säätelyn oppiminen, muiden lasten ja aikuisten huomioon ottaminen
ja yhteisön jäsenenä oleminen. Näiden taitojen oppimiselle päiväkoti on oivallinen ympäristö, sillä siellä voidaan jatkaa jo kotona vanhemmilta opittujen vuorovaikutustaitojen kartuttamista. Rajojen ja normien sisäistäminen vaatii useita
toistoja sekä aikuisen tukea ja mallia. Tällä tavoin lapsi oppii säätelemään omia
tarpeitaan ja yllykkeitään sekä aggressioitaan. Päivähoidon työntekijän asettaessa lapselle selkeät rajat, lapsi voi kokeilla rajojaan turvallisessa, välittävässä
kasvuympäristössä. (Mikkola & Nivalainen 2009, 19–20.)
Päiväkodissa leikki on lasten tärkein tapa olla keskinäisessä vuorovaikutuksessa (Ikonen 2006, 159). Leikillä on tärkeä merkitys lapsen minuuden muodostumisessa, sillä lapsen tutustuessa ympäröivään maailmaan leikki on aina läsnä
(Mikkola & Nivalainen 2009,53). Leikkiessä esimerkiksi lapsen itsetunto vahvistuu hänen jakaessaan yhteiset leikkikokemukset toisten lapsien kanssa (Helenius & Mäntynen 2002, 133). Päivähoidon työntekijän rooli on antaa lasten leikille puitteet sekä tukea leikin vapaaehtoisuutta vahvistaen samalla lasten ystävyyssuhteita. Työntekijän on myös taattava lasten turvallisuus leikin aikana.
(Kalliala 2008, 50.)
Lapset oppivat jatkuvasti vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja ympäristön
kanssa, ja jo olemassa olevan tiedon avulla he käsittelevät ja jäsentävät uutta
tietoa. Kasvattajan rooli on myös hyvin merkittävä tiedon välittäjänä, sillä omilla
arvovalinnoillaan hän vaikuttaa varhaiskasvatusympäristön rakentamiseen.
(Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2009, 26.)
18
3.4 Kasvatuskumppanuus päiväkodissa
Päivähoidossa olevien lasten vanhempien ja päivähoidon henkilöstön tietoista
sitoutumista ja toimimista yhdessä tasa-arvoisesti lapsen kasvun, kehityksen ja
oppimisen tukemiseksi kutsutaan kasvatuskumppanuudeksi. Kasvatuskumppanuus edellyttää keskinäistä luottamusta ja kunnioitusta vanhempien ja päivähoidon henkilöstön välillä. (Kaskela & Kekkonen 2008, 11, 15.)
Päivähoidon tavoitteena on lain mukaan tukea lasten koteja heidän kasvatustehtävässään. Päivähoidon ja kotien yhteisenä päämääränä on edistää lapsen
persoonallisuuden tasapainoista kehitystä. (Laki lasten päivähoidosta 36/1973.)
Vanhemmilla on lapsensa ensisijainen kasvatusvastuu ja -oikeus, ja päivähoidon henkilöstöllä koulutuksen ja kokemuksen myötä tullut tieto ja osaaminen.
Henkilöstöllä on myös vastuu luoda tasa-arvoisen kasvatuskumppanuuden syntymiselle suotuisat edellytykset. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2009,
31.)
Päiväkodin ja lasten vanhempien välinen vuorovaikutus yhdistää lapsen kahta
kasvuympäristöä ja onnistuessaan edesauttaa ehyen kasvuympäristön muotoutumista (Karila 2006, 91). Lapsen tarpeet ovat kasvatuskumppanuuden lähtökohtana. Vanhempien ja kasvatushenkilöstön jakaessa tietoja ja kokemuksia
lapsen tavoista ja tottumuksista saavutetaan parhaat edellytykset turvata lapsen
hyvinvointi sekä hänen etujensa ja oikeuksiensa toteutuminen. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2009, 31.)
Kasvatuskumppanuuden rakentuminen alkaa tutustumisesta. Jotkut päiväkodit
ovat ottaneet toimintasuunnitelmaansa tutustumiskäynnin lapsen kotona ennen
hoidon aloittamista. Tutustumiskäynnin tavoitteena on keskustella päivähoidon
aloitukseen sekä perheen odotuksiin ja toiveisiin liittyvistä asioista. Aloituskeskustelun pitämisen ajankohta on ennen päivähoidon aloittamista. (Kaskela &
Kekkonen 2008, 41.) Kotiin tehtävä tutustumiskäynti on yksi muoto pitää niin
sanottu aloituskeskustelu, mutta kotikäynnit ovat yleensä harvinaisia ja aloituskeskustelut järjestetään päiväkodissa.
19
Kasvatuskumppanuuden päivähoidon kasvatushenkilöstön ja lapsen vanhempien välillä tulisi syventyä läpi koko lapsen päivähoitoajan. Yhteistyö koostuu päivittäisistä kohtaamisista lapsen tuonti- ja hakutilanteissa sekä yhteisistä erikseen sovituista kasvatuskeskusteluista. Tällaisia tavoitteellisia keskusteluja
käydään vähintään kerran vuodessa, mutta tarpeen vaatiessa niiden määrää
voidaan lisätä. (Kaskela & Kekkonen 2008, 44–45.)
Kasvatusvastuun jakautuminen päivähoidon toimijoiden ja kotien välillä on ollut
yksi pääaiheista 2000-luvun kasvatuskeskusteluissa. Keskustelijoista osa on
sitä mieltä, että kasvatusvastuu on siirtymässä yhä enemmän perheiltä yhteiskunnalle. Keskusteluissa on puhuttu kasvatuskulttuurin muuttumisesta viime
aikoina, mikä johtuu muun muassa sukupolvien välisestä kuilusta, työelämän
vaatimusten lisääntymisestä ja sen heijastumisesta lapsiin ja tätä kautta myös
päiväkodin toimintaan. (Karila & Nummenmaa 2001, 15–16.)
Päivähoidossa tiedostetaan, että lapsen vanhemmat ovat oman lapsensa asiantuntijoita. Kuitenkin pyrkimykset lisätä kotien entistä suurempaa osallisuutta sekä perheiden tietoista ja tavoitteellista tukemista, on koettu päiväkodeissa työn
luonnetta muuttavaksi. Kasvatuskumppanuuden syventäminen on koettu vaatimuksena ja velvoitteena, eikä ainoastaan voimavarana. Päivähoidon henkilöstön kokemuksen mukaan tämä vie painopisteen pedagogiikalta koko perhettä
koskevaan perhetyöhön. (Mikkola & Nivalainen 2009, 11).
20
4 LASTENSUOJELU
4.1 Lastensuojelun lähtökohdat
Lastensuojelu tarkoittaa yksinkertaisimmillaan lapsen kehityksen ja terveyden
turvaamista ja niitä vaarantavien tekijöiden poistamista (Bardy 2009, 41.) Hyvin
toteutetut yhteiskunnan peruspalvelut, kuten terveydenhuolto, päivähoito ja peruskoulu tukevat lapsen hyvinvointia ja omalta osaltaan vähentävät lastensuojelun tarvetta. Lasten hyvinvoinnin lähtökohtana on se, että havaittaessa lasten
hätää ja heihin kohdistuvaa kaltoinkohtelua, siihen reagoidaan. (Forsberg &
Linnas 2004, 218.)
Lasten suojelun kokonaisuus muodostuu alla olevan kuvion mukaisesti peruspalveluista, ehkäisevästä lasten suojelusta sekä lapsi- ja perhekohtaisesta lastensuojelusta (KUVIO 2) (Taskinen 2010, 23).
KUVIO 2. Lasten suojelun kokonaisuus koostuu peruspalveluista, ehkäisevästä
lasten suojelusta sekä lapsi- ja perhekohtaisesta lastensuojelusta (Taskinen
2010, 23).
21
Taskisen (2010, 22) mukaan lapsiperheiden tulisi saada tarvittaessa erityistä
tukea lasten kasvatukseen peruspalveluiden, kuten päivähoidon kautta, jotta
ongelmat eivät kasaantuisi. Tällainen toiminta on ehkäisevää lasten suojelua.
Peruspalveluiden ja ehkäisevien palveluiden ollessa riittämättömiä, on ryhdyttävä lapsi- ja perhekohtaiseen lastensuojeluun. Toiminnan muotoja ovat tällöin
esimerkiksi lastensuojelutarpeen selvitys, avohuollon tukitoimet, sijaishuolto ja
jälkihuolto.
Laki antaa raamit lasten kaltoinkohtelun estämiseksi ja korjaamiseksi. Nykyinen
lastensuojelulaki (417/2007) tuli voimaan 1.1.2008. Uudistetussa lastensuojelulaissa painotetaan viranomaisten velvollisuutta huomioida lasten etu kaikessa
toiminnassaan, vaikka lain mukaan on huomioitava myös vanhempien oikeus
päättää lastensa asioista. Lastensuojelulaissa korostetaan ehkäisevää lastensuojelua, millä tarkoitetaan lapsiperheiden auttamista ja tukemista peruspalveluiden piirissä. Laissa painotetaan myös avohuollon tukitoimien vaikuttavuutta
järjestettäessä lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua. (Räty 2007, 5–6.) Huostaanottoon ja sijaishuoltoon nähden lastensuojelun avohuollon tukitoimet ovat
lastensuojelulain mukaan ensisijaisia toimia (Lastensuojelun käsikirja 2008a).
Nykyisen lastensuojelulain myötä lakisääteiset tehtävät lastensuojelun kentällä
ovat lisääntyneet, mikä on vaikuttanut muun muassa resurssien riittävyyteen.
Lastensuojelun asiakasmäärät ovat kasvaneet koko 2000-luvun ajan, esimerkiksi vuonna 2007 Helsingin lapsiväestöstä 8,1 % oli lastensuojelun asiakkaina.
Asiakkaista suurin osa on lastensuojelun avohuollon asiakkaita. (Helsingin kaupunki 2009, 12.)
4.2 Lastensuojeluprosessi
Lastensuojeluprosessin eteneminen alkaa lasta koskevan hädän tullessa lastensuojelun tietoisuuteen. Asia voi tulla vireille ulkopuolisen tekemän lastensuojeluilmoituksen kautta tai jonkun perheen jäsenen ottaessa itse yhteyttä lastensuojeluun. Tämän jälkeen lastensuojelu on velvoitettu arvioimaan, tehdäänkö
lastensuojelun tarpeesta selvitys. Mikäli selvitys päätetään tehdä, johtaa se lap-
22
sen kirjaamiseen lastensuojelun asiakkaaksi. Selvityksen tekeminen edellyttää
perheen taustojen ja nykytilanteen selvitystä sekä ennakointia tulevaisuuden
suhteen. Selvitys pyritään tekemään yhteistyössä lapsen ja hänen huollostaan
vastaavien henkilöiden kanssa, mutta erityistapauksissa, esimerkiksi huoltajan
kieltäytyessä selvityksestä on selvitys mahdollista tehdä myös sosiaalityöntekijän erillisellä päätöksellä. (Taskinen 2010, 56–57, 59.)
Lastensuojelutarpeen selvityksen tekemisen jälkeen asiakkuus päättyy, mikäli
syytä lastensuojelun toimenpiteisiin ei ole. Todettaessa tarve lastensuojelulle,
tehdään ehdotus jatkotoimenpiteistä ja luodaan asiakkuussuunnitelma lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle. Joissakin tapauksessa lastensuojelun
tarpeen selvittämisen jälkeen päädytään lapsen kiireelliseen sijoitukseen ja
huostaanottoon, joissakin tapauksissa lastensuojelun avohuollon tukitoimet katsotaan riittäviksi. (Taskinen 2010, 57, 63–64.)
4.3 Lastensuojelun avohuolto
Lastensuojelun avohuollon asiakkuuden taustalla on useimmiten vanhemman
tai vanhempien jaksamattomuus. Myös riittämättömäksi arvioitu vanhemmuus,
vanhempien avuttomuus ja osaamattomuus, mielenterveysongelmat, päihteiden
väärinkäyttö sekä perheväkivalta ovat syitä lastensuojelun asiakkuuden muodostumisessa. Myös lasten ristiriidat vanhempien kanssa voivat olla syynä avohuollon asiakkuuden syntymisessä. (Heino 2009, 65–66.)
Lastensuojelun avohuollon asiakkaiden määrä on kaksinkertaistunut 2000luvulla; vuonna 2007 avohuollon tukitoimien piirissä oli yli 60000 lasta ja nuorta.
Joka neljäs avohuollon tukitoimena sijoitettu lapsi on ollut alle 3-vuotias. Lapsen
kehityksen ja terveyden vaarantuessa niin, ettei häntä ja hänen perhettään voida tukea riittävästi peruspalveluiden kautta, ajaudutaan siihen, että lapsi ja hänen perheensä ovat lastensuojelun sosiaalityön ja avohuollon tukitoimien tarpeessa. (Heino 2009, 53–54, 57.)
23
Sosiaalihuollosta vastaavalla toimielimellä on velvollisuus välittömästi ryhtyä
avohuollon tukitoimiin, jos lapsen kasvuolot vaarantuvat tai eivät turvaa lapsen
terveyttä tai kehitystä. Samoin lapsen oman käyttäytymisen seurauksena mahdollinen terveyden tai kehityksen vaarantuminen oikeuttaa avohuollon tukitoimet. (Lastensuojelulaki 417/2007.) Sosiaalityöntekijä vastaa lastensuojelun
avohuollon toteuttamisesta (Taskinen 2010, 69).
Lastensuojelulain (417/2007) mukaan lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle on laadittava asiakassuunnitelma yhdessä lapsen ja huoltajan tai muun
lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavan henkilön kanssa. Poikkeuksena on
tilapäinen neuvonta ja ohjaus tai jos tarve lastensuojeluun päättyy lastensuojelutarpeen selvityksen jälkeen. Asiakassuunnitelmaan kirjataan lapsi- ja perhekohtaiset yksilölliset tuen tarpeet ja niihin johtaneet olosuhteet, sekä palvelut ja
muut tukitoimet, joilla asiakasta pyritään auttamaan. Asiakassuunnitelmaan kirjataan myös arvioitu toteuttamisaikataulu ja asianomaisten mahdolliset toisistaan eriävät näkemykset tuista ja niiden tarpeesta. Asiakassuunnitelma on tarkistettava vähintään kerran vuodessa. Toteutettaessa laadittua suunnitelmaa on
lapsen asioista vastaavan lastensuojelun työntekijän tavattava lapsi riittävän
usein henkilökohtaisesti, tilanteesta riippuen myös ilman lapsen huoltajan suostumusta. (Räty 2007, 178, 181.)
4.3.1 Lastensuojelun avohuollon tukitoimet
Lastensuojelun avohuollon tukitoimet ovat lastensuojelulain mukaan ensisijaisia
toimia lapsen kasvun ja kehityksen turvaamisessa (Forsberg & Linnas 2004,
219). Tukitoimien on oltava riittäviä ja lapsen tarpeet huomioonottavia toteuttaakseen lapsen edun mukaisen huolenpidon. Tukitoimia suunniteltaessa ja
toteutettaessa lapsen etu tulee aina ensin. (Lastensuojelun käsikirja 2008a.)
Lastensuojelun avohuollon tukitoimien tarkoituksena on edistää ja tukea lapsen
myönteistä kehitystä. Tarkoituksena on myös tukea ja vahvistaa vanhempien ja
huoltajien sekä lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavien henkilöiden kasvatuskykyä ja -mahdollisuuksia. Lastensuojelulain mukaan kunnan on järjestettävä
24
lastensuojelun avohuollon tukitoimena viivytyksettä toimeentulon ja asumisen
turvaaminen lapselle ja hänen perheelleen. Lasten päivähoidon ja kotipalvelun
sekä toimeentulotuen lisäksi kunnan on tarvittaessa järjestettävä lastensuojelun
avohuollon tukitoimena tukea lapsen ja perheen ongelmatilanteen selvittämiseen. Tukitoimia ovat myös tuen antaminen muun muassa lapsen koulunkäyntiin, harrastuksiin, läheisten ihmissuhteiden ylläpitämiseen sekä muiden henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämiseen. Tukitoimen muoto voi olla esimerkiksi
tukihenkilö tai -perhe, lapsen kuntoutumista tukevat hoito- ja terapiapalvelut,
perhetyö, vertaisryhmätoiminta, loma- ja virkistystoiminta sekä muut lasta ja
perhettä tukevat palvelut ja tukitoimet. Myös lapsen sijoitus yksin tai yhdessä
perheen kanssa on eräs avohuollon tukitoimien muoto. (Lastensuojelulaki
417/2007.)
Kunnilla on käytettävissään erilaisia tukitoimia taloudellisten resurssiensa mukaan. Erilaisten tukitoimien runsaus riippuu paikallisesta tarpeesta ja mahdollistaa sen, että jokaiselle lapselle ja perheelle voidaan järjestää oma yksilöllinen
palveluiden kokonaisuus. Tarkoituksenmukaista ei ole siis se, että kaikki lapset
tai perheet käyttäisivät kaikkia tarjolla olevia tukitoimia, vaan kunnan on räätälöivä tukitoimet asiakkaiden tarpeita vastaavaksi ottaen huomioon myös henkilökohtaiset tilanteet. Usein parhaaseen mahdolliseen palveluiden kokonaisuuteen päästään kokeilujen kautta. (Taskinen 2010, 71.)
Järjestöt, seurat ja uskonnolliset yhteisöt ovat osallistuneet omalla panoksellaan
lastensuojelun avohuollon tukitoimien järjestämiseen täydentäen kunnan tarjoamia palveluja. Kolmannen sektorin toimijat ovat muun muassa järjestäneet
kursseja vanhemmille, kouluttaneet tukihenkilöitä ja -perheitä, ylläpitäneet lapsiperheille tarkoitettuja kahviloita sekä koonneet vertaisryhmiä. Monet perheet
ovat kokeneet helpommaksi näihin vapaamuotoisiin tilaisuuksiin osallistumisen
sosiaalitoimen virallisten toimintojen sijaan. (Taskinen 2010, 71.)
Yhteistyö lapsen tai nuoren ja hänen vanhempiensa tai huoltajiensa kanssa on
erittäin tärkeää onnistuneiden tulosten saavuttamisessa. Lastensuojelun avohuollon tukitoimet ovat vapaaehtoisia, eli ne perustuvat aina 12 vuotta täyttäneen lapsen ja tämän huoltajien suostumukseen (Räty 2007, 201).
25
4.4 Päivähoito lastensuojelun avohuollon tukitoimena
Päivähoito lastensuojelun avohuollon tukitoimena on osa varhaista tukea lapselle. Subjektiivisen oikeuden ohella erityinen oikeus päivähoitoon on lapsilla, jotka
tarvitsevat päivähoitoa sosiaalisista tai kasvatuksellisista syistä. Päivähoidossa
käytössä olevia varhaisen tuen työskentelymalleja ovat muun muassa erityispäivähoito, erityislastentarhanopettajan tuki ja konsultaatio sekä varhaiskasvatuksen perhetyö. Tällöin lapsen ja perheen erityistarpeet otetaan huomioon ja
ne kirjataan viime vuosina päivähoidossa käyttöön otettuihin lapsikohtaisiin varhaiskasvatussuunnitelmiin. Lisäksi huomioon tulisi ottaa lastensuojelun asiakassuunnitelmaan kirjatut erityiset tarpeet. (Lastensuojelun käsikirja 2010.)
Päiväkoti voi saada lisäresursseja, jos siellä on hoidossa lapsi tai lapsia, jotka
on määritelty esimerkiksi lääkärin lausunnolla erityisen hoidon ja tuen tarpeessa
oleviksi. Tällaisia lisäresursseja ovat muun muassa lapsiryhmän pienennys,
ryhmäkohtainen tai lapsen henkilökohtainen avustaja, resurssierityislastentarhanopettaja (relto), kiertävä erityislastentarhanopettaja (kelto) ja puheterapeutti.
On kuitenkin huomioitava, että lastensuojelullisen kuormituksen osoittaminen ei
riitä syyksi saada päiväkotiin lisäresursseja. (Onnismaa 1999, 43.)
Lastensuojelun avohuollon tukitoimien kohteena olevan lapsen tullessa päiväkotiin henkilökunta ei usein tiedä mitään lapsen tai hänen perheensä tilanteesta.
Tällöin päivähoidon henkilökunta ei voi omalta osaltaan auttaa parhaalla mahdollisella tavalla, kun se ei ole tietoinen siitä, mihin ongelmakohtiin pitäisi puuttua. Avohuollon tukitoimen tarpeessa olevalle lapselle tulisi suunnitella tavoitteet, joiden toteutumista seurattaisiin säännöllisesti. Tällä tavalla voitaisiin tehokkaammin havainnoida kyseessä olevien keinojen vaikuttavuutta lapsen hyvinvointiin. (Junttila 2004, 15.)
Päivähoidolla on tärkeä merkitys lastensuojelun avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitetulle lapselle ja hänen perheelleen. Päivähoitopäivän aikana lapsi
saa muun muassa virikkeitä täynnä olevan kasvuympäristön, terveellistä ruokaa
sekä tutut ja turvalliset aikuiset. Lasten vanhemmille päivähoidon kasvatushenkilöstö toimii päivittäisenä keskustelukumppanina koskien arjen asioita. (Junttila
26
2004, 15.) Päiväkodin tehtävä on huolehtia kasvatuksellisen tasa-arvon toteutumisesta lasten taustasta riippumatta. Lastensuojelun asiakasperheet eivät
välttämättä ole kiinnostuneita tai kykene vaatimaan lapselleen korkeatasoista
pedagogiikkaa, johon kuuluu esimerkiksi äidinkieli, matematiikka, ympäristökasvatus, liikunta, musiikki, kuvallinen ilmaisu, eettinen ja sosiaalinen kasvatus sekä retket ja juhlat. (Onnismaa 1999, 31.)
Lapsen ja hänen perheensä tukemisen pohjana on se, että moniammatillinen
yhteistyö toimisi saumattomasti niin, että päivähoito ja lastensuojelu toimisivat
yhdessä tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämän yhteistyön lisäksi perheen tarpeen ja toiveen mukaisesti tukemiseen voi osallistua myös muita asiantuntijoita
(Junttila 2004, 15–16), kuten neuvola, perheneuvola ja puheterapeutti. Päivähoidon työntekijöiden motivoituneisuus ja ammattitaito sekä eri toimijoiden selkeät roolit edesauttavat perheiden tukemista. (Onnismaa 1999, 43, 61.)
Päivähoidon asema yhteistyökumppanina ehkäisevässä lastensuojelussa ei ole
selkeä. Vaikka päivähoidolla on hyvät mahdollisuudet seurata lapsiperheiden
arjen sujumista ja auttaa perheitä kontaktiensa kautta, kokevat päivähoidon
työntekijät kuitenkin olevansa sivussa ehkäisevän lastensuojelun yhteistyössä.
Yhteistyötä vaikeuttaa esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden kiireisyys ja vaitiolovelvollisuus sekä työntekijöiden vaihtuvuus. Päivähoidon työntekijät haluaisivat
myös enemmän lastensuojeluun liittyvää koulutusta. (Paavola, Honkavaara,
Muuronen, Mäkinen, Tolonen & Varsa 2010, 25.)
4.4.1 Salassapitovelvollisuus
Päivähoidon ja lastensuojelun välisessä yhteistyössä voi tulla esiin tilanteita,
joissa olisi tarve vaihtaa asiakkaita koskevia tietoja. Eri julkisten palvelumuotojen ja niitä edustavien virkamiesten välisessä yhteistyössä nousee usein esiin
kysymys salassapitovelvollisuudesta (Onnismaa 1999, 53). Laissa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000) sanotaan, että asiakasta tai
muuta yksityistä henkilöä koskevat sosiaalihuollon asiakirjat ovat salassa pidettäviä. Salassapitovelvoite muodostuu kolmesta osa-alueesta: asiakirjasalaisuu-
27
desta, vaitiolovelvollisuudesta ja hyväksikäyttökiellosta. Asiakirjasalaisuus tarkoittaa sitä, ettei asiakasta koskevia asiakirjoja saa näyttää, luovuttaa tai antaa
muulla tavoin ulkopuolisille. Vaitiolovelvollisuus koskee asiakirjojen sisältämiä
tietoja ja se jatkuu myös asiakkuuden tai asiakassuhteen päättymisen jälkeen.
Vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvaa tietoa ei saa paljastaa työsuhteen päättymisenkään jälkeen. (Lastensuojelun käsikirja 2008b). Hyväksikäyttökielto tarkoittaa sitä, ettei salassa pidettäviä tietoja saa käyttää omaksi tai toisen hyödyksi tai vahingoksi (Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista
812/2000).
Lähtökohtana luovuttaessa asiakasta koskevaa tietoa on aina se, että asiakkaalta tai hänen lailliselta edustajaltaan saadaan tähän suostumus. Joissakin
tapauksissa asiakkaan hoidon ja huollon turvaamisen takaamiseksi on tietoa
mahdollista luovuttaa myös ilman asianosaisen suostumusta. Tietojen luovuttamista harkittaessa viranomaisen onkin kiinnitettävä huomiota siihen, mihin
tietoja tarvitaan ja onko tiedon luovuttaminen välttämätöntä esimerkiksi lapsen
edun vuoksi hänen huollon tarpeensa selvittämisen takia. Tilanteen vaatiessa
tietojen luovuttamista viranomainen voi antaa asiakasta koskevia tietoja toiselle
sosiaalihuollon viranomaiselle, sen toimeksiannosta sosiaalihuollon tehtäviä
suorittavalle henkilölle tai yhteisölle sekä muille viranomaisille. (Lastensuojelun
käsikirja 2011.)
Päivähoidossa salassapitovelvollisuuteen liittyviä kysymyksiä joudutaan pohtimaan yleensä lapsen vaihtaessa päiväkotia tai siirtyessä kouluun. Muita tilanteita ovat lapsen siirtyminen jonkin muun palvelun tai tukimuodon käyttäjäksi. Tarvetta yhteydenpitoon ja tietojen vaihtoon toisten viranomaisten kanssa on etenkin silloin, kun lapsella on jo olemassa kontakti johonkin erityispalveluun. Tällöin
salassapitovelvollisuus voi haitata tiedonkulkua, vaikka sen tarkoituksena olisi
edesauttaa lapsen hyvinvointia tiedostamalla lapsen tarpeet. Vanhemmat voivat
kieltää viranomaisia kertomasta lastaan koskevia tietoja, koska he mahdollisesti
ajattelevat tietojen vaihtamisen antavan lapselle tietyn leiman. (Onnismaa 1999,
53, 55.)
28
Kysymykset salassapitovelvollisuudesta ovat aina vaikeita. Työntekijä joutuu
aina viime kädessä itse päättämään tilannekohtaisesti, kumpi on tärkeämpää,
lapsen suojeleminen vai salassapito. Työntekijän on pohdittava tarkkaan, joutuuko hän oikeudelliseen vastuuseen puhuessaan lapsen hyvinvoinnin puolesta. (Onnismaa 1999, 56.)
Lastensuojelun luonteelle on ominaista moniammatillinen yhteistyö, samoin kuin
yhteistyö lapselle läheisten ihmisten, kuten vanhempien, kanssa (Heino 2009,
73). Lähtökohtana yhteistoiminnalle on avoin vuorovaikutus, jonka taustalla on
ajatus aktiivisesta asiakkuudesta ja asiakkaasta oman arkensa asiantuntijana.
Sallivassa ilmapiirissä asiakkaan on helpompi jakaa vaikeitakin asioita. (Kaikko
& Friis 2009, 77.) Mikäli perhe otetaan alusta pitäen osaksi avointa työskentelyä
ja vanhemmat nähdään oman lapsensa asiantuntijoina, voidaan välttää tilanteita, joissa salassapitovelvollisuus saattaa estää lapsen etujen ajamista.
29
5 OPINNÄYTETYÖN TOTEUTTAMINEN
5.1 Opinnäytetyön aloittaminen
Opinnäytetyön tekeminen käynnistyi keväällä 2010 parityönä Diakoniaammattikorkeakoulun Etelän yksikön Helsingin toimipaikassa. Opinnäytetyön
lähtökohtana oli oma kiinnostuksemme kyseiseen aiheeseen, eli päivähoitoon
lastensuojelun avohuollon tukitoimena. Olimme molemmat työskennelleet lastenhoitajina päivähoidossa, kun ryhmässä oli lastensuojelun avohuollon tukitoimena sijoitettuna lapsi tai lapsia. Oma riittämättömyyden tunteemme ja tietämättömyytemme menettelytavoista päivähoidon toimijoina tällaisessa tilanteessa herätti meissä ajatuksen tutkia samaa työtä tekevien kollegoiden kokemuksia
ja ajatuksia asiasta.
Opinnäytetyömme on osa Tuke-hanketta, jota Kuntaliitto hallinnoi ja toteuttaa
yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa. Työssämme tarkastelemme päivähoitoa lastensuojelun avohuollon tukitoimena Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman vuosille 2009–2012 kautta. Päätimme toteuttaa opinnäytetyömme laadullisin eli kvalitatiivisin tutkimusmenetelmin.
5.2 Opinnäytetyön tavoite ja tutkimuskysymys
Opinnäytetyömme tavoitteena oli tarkastella päivähoitoa lastensuojelun avohuollon tukitoimena päiväkodin henkilöstön näkökulmasta. Opinnäytetyömme
tutkimuskysymys on:
- Millaisia kokemuksia päivähoidon henkilöstöllä on päiväkodista lastensuojelun
avohuollon tukitoimena?
Tutkimuskysymykseen haimme vastausta neljän sisällöllisen teeman avulla.
Teemat olivat päiväkodin arki, kasvatuskumppanuus, yhteistyö lastensuojelun
toimijoiden kanssa ja toiminnan kehittäminen. Näiden teemojen kautta ha-
30
lusimme selvittää minkälaisia kasvatuksellisia tai hoidollisia erityistarpeita lastensuojelun avohuollon tukitoimena sijoitetuilla lapsilla on ja miten nämä erityistarpeet tulevat huomioiduksi päiväkodin arjessa. Halusimme selvittää myös sitä,
millä tavoin päivähoidolla on mahdollisuus tukea lastensuojelun asiakkaina olevia perheitä ja millaisena päivähoidon työntekijät kokevat yhteistyön lastensuojelun kanssa.
Sisällölliset teemat muodostuivat perehdyttyämme aihetta koskevaan teoriakirjallisuuteen ja peilatessamme teoriaa omiin kokemuksiimme päivähoidon työntekijöinä, kun ryhmässä on lastensuojelun avohuollon tukitoimena sijoitettu lapsi. Keskusteltuamme ajatuksistamme opinnäytetyön ohjauksessa tulimme siihen tulokseen, että nämä teemat liittyvät läheisesti päiväkodin toimintaan, ja
että näitä teemoja koskevien kysymysten avulla päivähoidon henkilöstöltä saadaan mahdollisimman monipuolisia vastauksia.
5.3 Laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus.
Laadullisen eli kvalitatiivisen tutkimuksen tarkoitus on todellisen elämän tai tapahtuman kuvaaminen ja tutkimuksen kohteen kokonaisvaltainen ymmärtäminen (Tuomi & Sarajärvi 2009, 85). Laadullisen eli kvalitatiivisen tutkimuksen
perinteet eivät noudata tieteenfilosofisia rajoja, vaan tutkimuksen kehittämiseen
on otettu vaikutteita monelta suunnalta, lukuisista eri ajattelusuunnista ja tutkimusstrategioista. Tässä mielessä laadullinen tutkimus muodostaa valikoivan
tutkimussuuntauksen, johon on otettu osia eri suuntauksista. Suomalaiseen tutkimusmaailmaan laadullinen tutkimus tuli tieteenalasta riippuen hieman eri aikoina, esimerkiksi sosiaalitieteissä kvalitatiivisten metodien käyttö yleistyi 1970luvulla ja kasvatustieteissä 1980-luvulla. (Eskola & Suoranta 1998, 25–26.)
Tutkimusprosessi saa alkunsa aiheesta, jota halutaan tutkia. Tämän jälkeen
tutkimusaiheeseen valitaan näkökulma nimeämällä tutkimusongelma, joka on
tutkimuksen lähtökohta. Tutkimusongelma täsmentyy tutustumalla aikaisempiin
tutkimuksiin ja teoreettiseen kirjallisuuteen. Tämän jälkeen luodaan tutkimusasetelma eli valitaan tutkimusongelman ratkaisemiseen sopivat menetelmät ja
31
tutkimuksessa käytettävä aineisto. Seuraavana vaiheena on tutkimuksen toteutus ja arviointi eli aineistonkeruu ja analysointi tutkimusasetelman edellyttämällä
tavalla. Laadullisessa tutkimuksessa aineistonkeruu, tutkittavan aiheen määrittely ja tutkimusongelmien tarkentuminen ovat vuorovaikutuksessa keskenään.
Viimeisenä vaiheena on johtopäätöksien teko eli tuloksien tulkinta ja suhteuttaminen teoriaan ja aiempiin tutkimuksiin, sekä ongelmien määrittely mahdollisia
jatkotutkimuksia varten. (Uusitalo 2001, 50–53.) Opinnäytetyössämme kävimme
nämä tutkimusprosessin vaiheet lävitse. Pohdinta-luvussa peilasimme ensin
tuloksia teoriaan ja sen jälkeen teimme johtopäätöksiä eli kehittämisehdotuksia.
Opinnäytetyössämme perehdyimme päivähoitoon lastensuojelun avohuollon
tukitoimena ja tarkastelimme aihetta päiväkodin työntekijöiden kokemuksien
näkökulmasta. Tutkimuskysymyksen selkiinnyttyä tutustuimme aihetta koskevaan lähdemateriaaliin, joka toimi opinnäytetyöhön kerätyn aineiston teoreettisena viitekehyksenä. Aineiston keräsimme kyselylomakkeiden avulla, jonka jälkeen analysoimme sen teemoittelemalla.
Eräs laadullisen tutkimuksen kulmakivistä on havaintojen teoriapitoisuus. Havaintojen teoriapitoisuudella tarkoitetaan sitä, että saatuihin tuloksiin saattaa
vaikuttaa se, millainen on tutkijan käsitys tutkittavasta ilmiöstä, millaisia merkityksiä sille annetaan ja millaisia menetelmiä tutkimuksessa käytetään. Koska
tutkija päättää tutkimusasetelmasta oman ymmärryksensä varassa, on tutkimuksen avulla saatu tieto subjektiivista. Kaiken laadullisen tutkimuksen lähtökohtana on teoriapitoisuus. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 20.)
Tutkimuskohteesta pyritään antamaan yksityiskohtainen ja tarkka kuva sijoittamalla se yhteiskunnallisiin yhteyksiin. Laadullisessa tutkimuksessa on tarkoitus
tarkastella melko pientä määrää tapauksia analysoimalla niitä mahdollisimman
perusteellisesti. Aineiston tieteellisyyden kriteeri on näin ollen laatu, ei määrä.
(Eskola & Suoranta 1998, 18).
Opinnäytetyömme on luonteeltaan laadullinen, sillä tarkastelimme suhteellisen
pientä määrää vastauksia perehtyen niihin tarkasti. Koimme, että laadulliset
tutkimusmenetelmät ovat määrällisiä hedelmällisempiä, kun kyseessä on ihmis-
32
ten omien kokemusten tutkiminen. Työntekijöiden kokemukset ovat luonteeltaan
subjektiivisia, jolloin kvantitatiivisilla tutkimusmenetelmillä ei olisi saavutettu riittävää syvyyttä tutkimusaineistoon.
5.4 Aineiston keruu
Haastattelu, kysely, havainnointi ja erilaisiin asiakirjoihin perustuva tieto ovat
laadullisen tutkimuksen yleisimmät aineistonkeruumenetelmät. Näitä samoja
menetelmiä voidaan käyttää myös määrällisissä eli kvantitatiivisissa tutkimuksissa. Eri aineistonkeruumenetelmiä voidaan käyttää vaihtoehtoisina, rinnakkaisina tai erilaisina yhdistelminä tutkittavan ongelman mukaan. Menetelmän valintaan vaikuttaa muun muassa aineiston koko: kuinka paljon aineistoa on kerättävä, jotta tutkimus olisi tieteellistä ja olisi yleistettävissä. Myös tutkimusresurssit
eli aika ja raha voivat vaikuttaa menetelmän valintaan. (Tuomi & Sarajärvi 2009,
71, 85.)
Laadulliselle tutkimukselle on ominaista, että lähelle tutkittavaa kohdetta vievät
aineistonkeruumenetelmät avaavat tutkimuskohdetta vähitellen tutkimuksen
teon edetessä. Tutkijan tietoisuuden kehittyessä tutkimuksen aineiston eri elementit avautuvat ja limittyvät vähitellen toisiinsa selkeyttäen tutkimustehtävää.
(Kiviniemi 2007, 70).
Aineiston keruun ja teorian vuorovaikutteisuus aiheuttaa sen, että aineistoa
analysoidessa ensimmäiset saadut käsitykset eivät välttämättä ole lopullisia,
mutta ne auttavat tutkijaa eteenpäin tutkimustyössään. Tutkimusresurssien
puutteissa ja tarpeen vaatiessa tutkija voi palata kentälle täydentääkseen aineistoaan. (Kiviniemi 2007, 75.)
5.4.1 Tutkimusympäristön valinta
Laadullista tutkimusta tehdessä ihanteellinen henkilö, jolta tietoa kerätään,
omaa mahdollisimman paljon tietoa tai kokemusta tutkittavasta ilmiöstä, sillä
33
tilastollisten yleistysten sijaan pyritään esimerkiksi antamaan kokonaisvaltainen
kuvaus jostain ilmiöstä. Tämän vuoksi haastateltavien tai kyselylomakkeeseen
vastaajien valinnan tulee olla harkittua. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 85–86.) Valittuamme opinnäytetyömme aiheeksi päivähoidon lastensuojelun avohuollon tukitoimena työntekijöiden näkökulmasta, päätimme kohdistaa kyselylomakkeemme päiväkotien johtajille ja kasvatushenkilöstölle.
Valitsimme tutkimusalueemme Itä-Helsingistä, sillä Helsingin kaupungin tilastojen mukaan Itäisessä suurpiirissä on eniten lapsia päivähoidossa; vuonna 2009
alueella oli hoidossa 4155 lasta, mikä on 20,6 % koko Helsingin päivähoidossa
olevien lasten määrästä. (Helsingin kaupungin sosiaalivirasto 2010, 28.) Lastensuojelua koskevat tilastot osoittavat, että Itäisessä suurpiirissä on myös eniten lastensuojelulain perusteella avohuollossa ja sijoitettuna olevia lapsia ja
nuoria. Avohuollon asiakkaina alueella oli vuonna 2008 yhteensä 2144 lasta ja
nuorta. (Helsingin kaupungin sosiaalivirasto 2009, 1).
Lokakuussa 2010 otimme puhelimitse yhteyttä satunnaisesti valittuihin kymmeneen päiväkotiin eräällä päivähoitoalueella Itä-Helsingissä. Päiväkodeista kaksi
ei halunnut osallistua opinnäytetyömme toteuttamiseen, mutta toisesta kehotettiin ottamaan yhteyttä alueen päiväkotiin, jossa päiväkodin johtajan mukaan oli
ollut paljon yhteistyötä lastensuojelun kanssa. Yhteistyökumppaneiksemme
opinnäytetyöhömme lupautui lopulta yhdeksän päiväkotia kyseiseltä päivähoitoalueelta. Eettisistä syistä emme mainitse opinnäytetyömme yhteistyöpäiväkoteja nimeltä.
Joulukuussa 2010 saimme tutkimusluvan Helsingin kaupungin sosiaalivirastolta;
luvan myöntäminen edellyttää meiltä opinnäytetyömme yhden kappaleen toimittamista Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon tietopalveluun. Tutkimusluvan saamisen jälkeen otimme sähköpostitse uudelleen yhteyttä yhteistyöpäiväkotien johtajiin. Kerroimme heille alustavasta aikataulustamme kyselylomakkeiden toimittamisen ja noutamisen suhteen.
34
5.4.2 Kyselylomake aineistonkeruumenetelmänä
Kyselylomake on tavallinen tapa kerätä tutkimusaineistoa. Kyselylomakkeen
muoto vaihtelee kohderyhmän ja tutkimuksen tarkoituksen mukaan. Kysymysten miettimiseen kannattaa käyttää paljon aikaa, sillä se vaikuttaa tutkimuksen
onnistumiseen. Vastaajat voivat ymmärtää kysymykset eri tavoin kuin mitä kyselijä on tarkoittanut, mikäli kysymykset on muotoiltu huonosti. Kyselylomakkeen pituuteen tulee myös kiinnittää huomiota, sillä liian pitkä lomake saa vastaajan mielenkiinnon aihetta kohtaan herpaantumaan jo ennen vastaamisen
aloitusta. (Valli 2007, 102, 104.)
Muita mahdollisia heikkouksia kyselylytutkimukseen liittyen ovat muun muassa,
se että ei ole mahdollisuutta selvittää sitä, ovatko vastaajat vastanneet kysymyksiin rehellisesti tai onko vastaajilla kokemusta kysytystä asiasta. Kyselylomaketutkimuksissa myös vastaamattomuus voi olla yleistä. (Hirsjärvi, Remes &
Sajavaara 2007, 190). Nämä seikat voivat johtaa tutkimustulosten vääristymiseen. Toimittaessaan valmiin kyselylomakkeen vastaajalle, toisin kuin esimerkiksi haastatellessa vastaajaa kasvotusten, mahdollisiksi haasteiksi saattavat
nousta vastausten niukkasanaisuus sekä se, ettei tutkija voi selventää vastausten sanamuotoa tai esittää tarkentavia lisäkysymyksiä (Tuomi & Sarajärvi 2009,
73–74).
Kyselylomakkeen liitteenä on usein taustakysymyksiä, joilla selvitetään esimerkiksi vastaajan ikää, koulutusta tai sukupuolta. Nämä yleensä kyselylomakkeen
alkuun sijoitetut kysymykset toimivat myös eräänlaisina lämmittelykysymyksinä
ennen varsinaisia tutkimuskysymyksiä. Nämä taustakysymykset toimivat usein
niin sanottuina selittävinä muuttujina, joiden kautta tutkittavaa aihetta selitetään.
(Valli 2007, 103.) Sijoitimme kyselylomakkeemme (Liite 1) alkuun taustatietokysymyksiä koskien vastaajien koulutusta ja asemaa sekä sitä, kuinka kauan vastaaja on työskennellyt päivähoidossa.
Keräsimme aineiston yhteistyöpäiväkodeilta kyselylomakkeiden avulla. Kysymysten asettelussa päädyimme käyttämään avoimia kysymyksiä, sillä katsoimme tämän menetelmän soveltuvan henkilökunnan subjektiivisten kokemusten
35
esiin tuomisessa. Veimme henkilökohtaisesti tammikuussa 2011 yhdeksään
päiväkotiin yhteensä 118 kyselylomaketta. Annoimme kyselylomakkeet päiväkodin johtajille tai heidän poissa ollessaan satunnaiselle henkilöstön edustajalle
edelleen toimitettaviksi päiväkodin työntekijöille. Olimme sopineet menettelytavasta etukäteen sähköpostitse. Kyselylomakkeiden yhteydessä oli saatekirje
(Liite 2), jossa esittelimme itsemme, kerroimme opinnäytetyömme tavoitteesta
sekä yleisesti kyselyyn vastaamisesta.
Kyselylomakkeemme sisälsi taustatietokyselyn sekä neljää tutkimusteemaa,
päiväkodin arkea, kasvatuskumppanuutta, yhteistyötä lastensuojelun kanssa ja
toiminnan kehittämistä, koskevat kysymykset. Päädyimme näihin teemoihin,
sillä ajattelimme niiden antavan monipuolisia vastauksia päivähoidon ja lastensuojelun yhteisestä työstä lastensuojelun avohuollon tukitoimena olevien perheiden tukemisesta. Mittaa kyselylomakkeellamme oli viisi sivua. Sijoitimme
kutakin teemaa koskevat kysymykset omalle sivulleen ja kolmesta ensimmäisestä teemasta kustakin oli neljä kysymystä. Viimeisellä sivulla pyysimme vastaajia valitsemaan itselleen kolme tärkeintä toiminnan kehittämistä koskevaa
osa-aluetta yhden monivalintakysymyksen avulla. Kyselymme loppuun lisäsimme Muuta –kohdan, jossa vastaajilla oli mahdollisuus vapaasti kertoa jotain
muuta aiheeseen liittyvää tai kommentoida kyselyä.
Tammikuun 2011 loppupuolella, noin kaksi viikkoa kyselylomakkeiden viemisestä, haimme ne takaisin. Täytettyinä meille palautui 51 lomaketta, ja näin ollen
kyselyn vastausprosentiksi muodostui 43,2 %. Taustatietolomakkeessa oli kysymys, jossa kysyttiin, onko vastaajilla kokemusta päivähoidosta lastensuojelun
avohuollon tukitoimena. Tämän kysymyksen avulla rajasimme pois ne työntekijät, joilla ei ole kokemusta lastensuojelun avohuollon tukitoimena päiväkotiin
sijoitettujen lasten ja heidän perheidensä kanssa toimimisesta. Tutkimuskysymyksemme kannalta merkittäviä oli 26 vastauslomaketta, sillä näillä vastaajilla
(51 % kaikista vastaajista) oli kokemusta päiväkodista lastensuojelun avohuollon tukitoimena. Jäljelle jääneitä 25 lomaketta emme käsitelleet, vaan jätimme
ne aineiston ulkopuolelle. Emme tehneet uusintakyselyä, sillä koimme saaneemme opinnäytetyömme kannalta riittävän määrän aineistoa näiden vastaajien kautta.
36
5.5 Aineiston analysointi
Tutkimuskysymykset voivat olla täsmentyneitä jo ennen aineiston keruun aloittamista tai ne voivat muotoutua aineiston keruun aikana. Joskus aineisto on
olemassa jo ennen tutkimuskysymyksien muodostumista. (Moilanen & Räihä
2007, 53.) Tutkimuskysymysten selkiinnyttyä on mietittävä sitä, millaista aineistoa aiheen tarkasteluun tarvitaan ja miten aineistoa tulisi analysoida (Uusitalo
2001, 52). Laadullisen tutkimuksen aineiston analyysissa on tarkoitus tiivistää ja
selkeyttää saatu tieto kadottamatta sen sisältämää informaatiota. Luomalla selkeyttä kerättyyn tietoon tuotetaan uutta tietoa asiasta. (Eskola & Suoranta 1998,
138.)
Kvalitatiivisen eli laadullisen tutkimuksen aineistoa voidaan analysoida usealla
erilaisella tavalla (Eskola & Suoranta 1998, 161). Laadullisen tutkimuksen perusanalyysimenetelmä on sisällönanalyysi. Laadullisen tutkimuksen analyysin
eteneminen alkaa siitä, että päätetään, mikä aineistossa kiinnostaa tutkimusongelman mukaisesti. Seuraavaksi käydään aineisto läpi ja erotetaan ne asiat,
jotka kuuluvat kiinnostuksen alle. Tästä vaiheesta voidaan käyttää myös nimitystä aineiston litterointi tai koodaaminen. Kaikki muut aiheet jäävät pois tutkimuksesta, vaikka ne olisivat kuinka kiinnostavia; niitä voi käyttää aineistona jatkotutkimuksia tehdessä. Tämän vaiheen jälkeen kerätään merkityt asiat yhteen
ja erotetaan muusta aineistosta. Kiinnostava aineisto luokitellaan, teemoitellaan
tai tyypitellään. Tätä vaihetta pidetään usein varsinaisena analysointina, mutta
se ei ole mahdollista ilman edeltävien vaiheiden toteuttamista. Viimeinen sisällönanalyysin vaihe on yhteenvedon tekeminen saaduista tuloksista. (Tuomi &
Sarajärvi 2009, 91–93.)
Aloitimme opinnäytetyömme aineiston analysoinnin purkamalla kyselylomakkeiden avulla saadut vastaukset. Jaottelimme vastaukset teemoittain ja kirjoitimme
saadut vastaukset kysymysten mukaan, niin että kunkin kysymyksen vastaukset
olivat omana tiedostonaan. Tämän jälkeen perehdyimme vastauksiin lukemalla
ne useampaan kertaan lävitse.
37
Analysoimme keräämäämme aineiston niin, että etsimme tutkimuskysymykseemme vastauksia koko aineistosta, emmekä rajaamalla tarkastelua koskemaan vain kustakin teemasta annettuja vastauksia. Kyselylomakkeemme kysymykset oli muotoiltu niin, että ne olivat samankaltaisia, mikä johti siihen, että
useat vastaajat kokivat vastanneensa johonkin kysymykseen jo aikaisemmin.
Tällöin he pyysivät esimerkiksi palaamaan edellisellä sivulla olevan kysymyksen
vastaukseen. Tarkasteltuamme saamiamme vastauksia huomasimme, että kysymysten samankaltaisuudesta johtuen meitä kiinnostaviin teemoihin löytyy
vastauksia läpi koko aineiston.
Aineiston sisältöön tutustumisen jälkeen jatkoimme analysointia tematisoimalla.
Analysointi teemoittamalla on usein ensimmäinen tapa lähestyä aineistoa, jolloin aineistosta etsitään tutkimuskysymystä valaisevia vastauksia (Eskola &
Suoranta 1998, 175). Teemoittelussa on pohjimmiltaan kyse aineiston jaottelusta ja ryhmittelystä erilaisten teemojen mukaan, jolloin on paremmat mahdollisuudet tarkastella erilaisten teemojen ilmenemistä aineistossa. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 93.)
Opinnäytetyömme aineiston teemoittelu alkoi etsimällä vastauksia kyselylomakkeen mukaisten sisällöllisten teemojen alle. Nämä teemat, eli päiväkodin arki,
kasvatuskumppanuus ja yhteistyö lastensuojelun toimijoiden kanssa, muodostivat opinnäytetyömme yläteemat. Neljäs sisällöllinen teema, eli toiminnan kehittäminen, jätettiin tässä vaiheessa vielä tarkastelun ulkopuolelle, sillä sitä koskevaan kysymykseen vastattiin valitsemalla valmiista vastausvaihtoehdoista kolme itselle tärkeintä, eikä avointen kysymysten kautta, kuten muiden teemojen
kohdalla.
Jaoteltuamme saadut vastaukset ensin kyselylomakkeiden yläteemojen alle, oli
niistä sen jälkeen muotoiltavissa alateemoja (TAULUKKO 1). Osa alateemoista
muotoutui suoraan kysymyslomakkeiden kysymysten kautta. Nämä alateemat
olivat lastensuojelun avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitettujen lasten erityistarpeet, vanhemmuuden tukeminen päivähoidossa, vanhempien avun tarve,
vanhemmuuden tukeminen päiväkodissa sekä yhteistyön muodot ja niiden toteutuminen. Uusina alateemoina saadusta aineistosta nousivat päiväkodin re-
38
surssit ja vaitiolovelvollisuus moniammatillisessa yhteistyössä. Kyselylomakkeessa ei ollut näistä aiheista yhtään suoraa kysymystä.
ALATEEMA YLÄTEEMA
TAULUKKO 1. Ylä- ja alateemat.
Päiväkodin arki
Lastensuojelun
avohuollon
tukitoimena
päiväkotiin
sijoitettujen
lasten
erityistarpeet
Päiväkodin
resurssit
Kasvatuskumppanuus
Vanhempien
avun tarve
Vanhemmuuden
tukeminen
päiväkodissa
Yhteistyö lastensuojelun
kanssa
Yhteistyön
muodot ja
niiden
toteutuminen
Vaitiolovelvollisuuden
merkitys
Neljättä, toiminnan kehittämistä koskevaa teemaa analysoimme määrällisesti eli
kvantitatiivisesti. Kvantitatiivisen tutkimuksen aineistolle on ominaista, että se
voidaan esittää numeraalisessa muodossa (Uusitalo 2001, 79). Esitimme saadut tulokset tärkeysjärjestyksessä, vähiten tärkeimmästä tärkeimpään ja teimme
tuloksista pylväsdiagrammin saatujen tulosten havainnollistamiseksi.
39
6 TULOKSET
6.1 Vastaajien taustatiedot
Vastaajien koulutustaustat olivat erilaisia. Koulutusnimikkeitä olivat päivähoitaja,
lastenhoitaja, lähihoitaja, lastentarhanopettaja, sosionomi, kasvatustieteen kandidaatti sekä varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Vastaajat toimivat päiväkodissa lastenhoitajina, lastentarhanopettajina, erityislastentarhanopettajina sekä
päiväkodin johtajina. Suurin osa opinnäytetyössä aineistona käytettyjen kyselylomakkeiden vastaajista oli lastenhoitajia (KUVIO 3).
Vastaajien työtehtävät päiväkodissa
16
14
14
12
10
8
7
6
4
3
2
2
0
Lastenhoitaja
Lastentarhanopettaja
erityislastentarhanopettaja
johtaja
KUVIO 3. Vastaajien työtehtävät päiväkodissa.
Hyvin monella vastaajalla oli paljon kokemusta työskentelystä päiväkodissa,
jopa 61,5 %:lla oli työkokemusta yli 15 vuoden ajalta. Suurimmaksi joukoksi
vastanneista muodostui päivähoidossa yli 20 vuotta työskennelleet, joiden
osuus oli 42,3 %. Vain neljällä vastaajalla oli työkokemusta 0-5 vuotta (KUVIO
4).
40
Vastaajien työkokemus päivähoidosta vuosina
12
11
10
8
6
5
5
4
4
2
1
0
0-5
6-10
11-15
16-20
>20
KUVIO 4. Vastaajien työkokemus päivähoidosta vuosina.
6.2 Päiväkodin arki
Päiväkodin arkea koskevissa kysymyksissä työntekijöiltä haettiin vastauksia
siihen, millaisia erityistarpeita avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitetuilla
lapsilla on, kuinka erityistarpeita huomioidaan ja kokevatko työntekijät tukimahdollisuudet riittävinä. Lopuksi vastaajia pyydettiin kertomaan konkreettinen esimerkki avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitetun lapsen tukemisesta.
Vastaajat kokivat, että lastensuojelun avohuollon tukitoimena sijoitetut lapset
hyötyvät päiväkodin säännöllisestä päivärytmistä. Lapsien turvallisuudentunnetta tuetaan muun muassa tyydyttämällä heidän perustarpeensa, kuten ruokailu,
ulkoilu, hygienia ja lepo sekä noudattamalla säännöllistä päivärytmiä ja luomalla
selkeät säännöt ja rajat.
Antaa perustarpeisiin ja rutiineihin säännöllisyyttä ja tasapainottaa
niitä. (Lastentarhanopettaja)
41
Vastaajista oli tärkeää, että lapset kokevat myös aikuisen läheisyyden, sylin ja
empatian. Vastauksista kävi ilmi, että päiväkodin tavallinen jokapäiväinen toiminta tukee lastensuojelun avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitettuja lapsia.
Lapsen perustarpeista huolehtiminen: ruoka, puhtaus ja lepo, sylissä pitäminen ja lapsen kuunteleminen, hoivaaminen. (Lastenhoitaja)
Selvät rajat, struktuuri, jatkuvuus, pysyvät aikuiskontaktit – samoja
asioita kuin muillekin lapsille turvallisen päiväkotiarjen takaamiseksi. (Erityislastentarhanopettaja)
6.2.1 Lastensuojelun avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitettujen lasten erityistarpeet
Lastensuojelun asiakasperheiden lapsien erityispiirteitä, jotka näkyvät arjen
toiminnassa oli vastaajien mukaan esimerkiksi levottomuus, heikko keskittymiskyky, puheen kehityksen viivästymät, huonot motoriset taidot, heikot sosiaaliset
taidot ja tunnepuolen ongelmat kuten turvattomuus, syrjäänvetäytyneisyys ja
aggressiivinen käyttäytyminen. Päiväkodin työntekijöiden tehtäväksi jää vastaajien mukaan tällöin lapsen itsetunnon vahvistaminen, järjestelmällinen ”mukana
kulkeminen”, ohjaaminen ihmissuhteissa ja tunteiden ilmaisemisessa, lapsen
kuunteleminen ja kannustaminen, apuna oleminen lapsen tunteiden ilmaisussa
ja niiden osoittamisessa.
He tarvitsevat läheisyyttä ja paljon tukea. Aikuisen läsnäolo tärkeää
– että joku huomioi lapset. Turvallisuus ja tutut aikuiset. (Lastenhoitaja)
Itsetunnon tukeminen, tunteiden käsittely ja osoittaminen, päivittäisten toimintojen rytmi & tekeminen (esim. pukeminen, syöminen terveellisesti yms.) (Erityislastentarhanopettaja)
Lapsilla ei ole rajoja, turvallisuuden tunne epävakaa. Perushoidollisia puutteita (ruoka, vaatetus, puhtaus). (Päiväkodin johtaja)
42
Päiväkodeissa oli kiinnitetty huomiota joillakin lastensuojelun asiakasperheillä
esiintyvään lasten perushoidon puutteeseen. Tämä otettiin päiväkodeissa huomioon muun muassa kiinnittämällä erityistä huomiota näiden lasten hygieniaan:
lasten hiuksia kammattiin, kynsiä leikattiin ja vaatteita pestiin. Lapsen siisteyden
lisäksi huomioitiin se, että vaatteiden tai varusteiden puute ei ole esteenä esimerkiksi ulkoilussa tai toimintaan osallistumisessa; esimerkiksi ulkoliikuntavälineitä, kuten suksia tai luistimia, lainattiin päiväkodista.
Vaatteita pestään, hiuksia kammataan, kynnet leikataan, opetetaan
uusia taitoja ja käytössääntöjä ja -tapoja. Ollaan johdonmukaisia
turvallisia aikuisia. Asetetaan rajat ja annetaan hellyyttä. (Lastentarhanopettaja)
Lapsen yleiseen siisteyteen/vaatetukseen kiinnitämme huomiota.
Katsomme että lapsen vaatetus ei ole este esim. ulkoilussa (säässä
kuin säässä). Pyrimme myös että lapsi voi osallistua toimintaan varustuksen puuttuessa, esim. luistelu, hiihto (välineet pk:sta). (Lastenhoitaja)
6.2.2 Päiväkodin resurssit
Päiväkodin työntekijöiden kokemus lastensuojelun avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitettujen lasten tukemisen mahdollisuuksista päiväkodin arjessa riippui kahdesta tekijästä: lapsen erityistarpeista ja käytettävistä resursseista. Joidenkin vastaajien mielestä tavallinen päiväkodin arki oli riittävä tukemaan näitä
lapsia. He eivät nähneet tarvetta erityisesti lastensuojelun tarpeesta nouseville
lisäresursseille, sillä heidän kokemuksensa mukaan lastensuojelun avohuollon
tukitoimena sijoitetuilla lapsilla ei ollut suuria erityistarpeita vaan heitä oli kohdeltava kuten muitakin päivähoidossa olevia lapsia.
On riittävästi mahdollisuuksia – tavallinen perushoito, struktuurit, rutiinit. (Erityislastentarhanopettaja)
Samalla tavalla kuin muidenkin lasten. Tarpeet ovat pitkälti samanlaiset kaikilla lapsilla. Turvattomia lapsia on muitakin kuin LStapauksia. Isot lapsiryhmät tietysti hankaloittavat yksilöllistä huomioimista. (Erityislastentarhanopettaja)
43
Enemmistö vastaajista kuitenkin koki, että päivähoidon resurssit eivät ole riittävät tukemaan lastensuojelun asiakaslapsia. Lapsiryhmien koot koettiin liian suuriksi ja ryhmien kokoon toivottiinkin puututtavan. Etenkin jos ryhmässä on lastensuojelun avohuollon tukitoimena sijoitettu lapsi, jolla on erityistarpeita, koettiin kasvatushenkilöstöä olevan liian vähän. Tilannetta pahensi vastaajien mukaan entisestään pätevien sijaisten puute ja säästäminen sijaisten palkkauksessa. Lisäksi ryhmiin, joissa on lastensuojelun asiakaslapsi, toivottiin avustajaa.
Työntekijänä minulla on riittämättömyyden tunnetta siitä, mitä voisin
tehdä lapsen hyväksi, mitä hän tarvitsisi ja mihin pystyn. Lapset
tarvitsevat aikaa ja tuttua aikuista! Tarpeita huomioidaan arjessa
ohjaamalla, sanoittamalla tunteita, vieressä olemalla, sylittelyllä,
kannustamisella, mutta esim. ryhmäkoon pienennys tms. olisi paikallaan kun ryhmässä on LS-lapsi. (Lastentarhanopettaja)
Yksi aikuinen joutuu olemaan koko hoitopäivän ajan lapsen kanssa
jolla on erityistarpeita. Muut 20 lasta jää 2 aikuisen varaan. (Lastenhoitaja)
Jotta kasvatushenkilöstön aika ja resurssit riittäisivät, tarvitaan lisää
henkilökuntaa, avustajia, työllistettyjä siirtymätilanteisiin, pukemis/riisumistilanteisiin jne. (Lastentarhanopettaja)
Yhden vastaajan mielestä päiväkotiin avohuollon tukitoimena sijoitetun lapsen
paikka olisi integroidussa erityisryhmässä, jossa lapsia on vähemmän ja aikuisia
enemmän, sillä siellä huomiota tarvitsevalle lapselle olisi enemmän aikaa. Myös
muut vastaajat olivat sitä mieltä, että tällainen, erityistä tukea tarvitseva lapsi
hyötyisi pienryhmästä.
Erityislastentarhanopettajan antama tuki koettiin vastauksissa tärkeäksi. Kiertävä erityislastentarhanopettaja (kelto) tai resurssierityislastentarhanopettaja (relto) antaa konsultaatiota työntekijöille ja tulee tarvittaessa paikalle. Hänellä on
myös mahdollisuus pitää lasten kanssa yksilötuokioita, jolloin nämä saavat aikuisen jakamattoman huomion.
44
Resursseja tulisi olla enemmän (pienemmät lapsiryhmät) ja alueella
tulisi olla toinen kiertävä erityislastentarhanopettaja, jota voisi konsultoida. (Päiväkodin johtaja)
Relton tuki ryhmässä: Lapsi saa tarvittaessa ”oman aikuisen” ajoittain. Esim. yksilötuokiot tällöin mahdollisia toteuttaa. (Lastentarhanopettaja)
Kiire ja suuret lapsiryhmät koettiin suurena rasitteena, sillä ne estivät lasten yksilöllistä huomioimista. Monet vastaajista kokivat, että kiire päiväkodissa on lisääntynyt. Kiirettä ovat omalta osaltaan lisänneet kokoukset ja erilaiset tietokoneella tehtävät kirjaamistyöt, jotka vievät entisestään aikaa lasten kanssa oltavasta ajasta.
Muun arjen ja toiminnan ohessa, ei juuri mahdollisuutta aikataulun
ja resurssien puutteen vuoksi panostaa lapsiin haluamalla tavalla.
(Lastentarhanopettaja)
Arki on aika hektistä, paljon myös kokouksia/tietokonehommia,
kaikki se aika on pois lapsilta. Jos on henkilöstöä poissa ei saada
sijaisia. (Lastenhoitaja)
6.3 Kasvatuskumppanuus
Kasvatuskumppanuutta koskevissa kysymyksissä haimme vastausta siihen,
minkälaisia erityistarpeita päiväkodin henkilöstön mielestä on lastensuojelun
avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitettujen lasten perheillä. Pyysimme myös
vastaajia kertomaan, miten perheitä konkreettisesti tuetaan päiväkodissa ja kokevatko työntekijät, että tarjottu apu on riittävää.
Vastaajat kokivat, että kasvatuskumppanuuden tärkeys korostui lastensuojelun
asiakasperheiden kanssa toimiessa, sillä nämä vanhemmat tarvitsevat paljon
tukea kasvatustehtävässään ja vanhemmuudessa.
Vanhemmuuden vahvistaminen, kasvatusvastuun jakaminen. (Lastenhoitaja)
45
Tuetaan vanhempia vanhemmuuteen. (Lastenhoitaja)
6.3.1 Vanhempien avun tarve
Päiväkodin työntekijät kokivat, että lastensuojelun asiakkaana olevat lasten
vanhemmat tarvitsevat paljon tukea lapsen perushoitoon ja kasvatukseen liittyvissä asioissa. Vastausten perusteella monet vanhemmat tarvitsevat apua arkisissa asioissa, kuten lapsen vaatetukseen, ruokailuun ja nukkumiseen liittyvissä
kysymyksissä. Vanhemmat saattavat tarvita opastusta myös hyväksyttävien
kasvatuskeinojen omaksumisessa.
Useasti joutuu ihan yksinkertaisista asioista juttelemaan/antamaan
neuvoja. Vaatteista, ruoasta, hoitoajoista. Miten lasten kanssa voi
viettää aikaa. (Lastenhoitaja)
Tukeminen vanhemmuudessa; kasvatukselliset ohjeet vanhemmille
(rajat, päivärytmi, puhtaus/hygienia/terveys, jaksaminen arjessa
ym.) (Lastenhoitaja)
Säännöllisen arkirytmin opettaminen perheelle. Lapsen perushoitoon ja kasvatukseen liittyvät asiat, kuten lapsen ulos vieminen ja
lämpimien ruokien tarjoaminen joka päivä. (Lastenhoitaja)
Päiväkodin henkilöstön kokemusten mukaan haasteita vanhemmuuteen aiheuttavat myös arjessa jaksamisen vaikeudet sekä elämänrytmin ja -hallinnan puute. Tällöin vanhemmat saattavat hakea päiväkodista neuvoja ja keskusteluapua
lasten kasvatuksen lisäksi myös omiin ongelmiinsa.
Elämänrytmin ja -hallinnan puute on varsin merkittävää. Perheen
sisäinen vuorovaikutus on vähäistä tai puuttuu. Vanhemmat saattavat esittää ”superäitiä” ja kulman takana karjua hirviöinä. Selviytyminen arjessa on onnen kauppaa. (Lastentarhanopettaja)
Puutteellinen elämänhallinta. Eivät uskalla olla vanhempia, asettaa
rajoja. Lapset tai lasten asiat eivät kiinnosta. Tarvitsevat tukea
omissakin ongelmissa. (Lastentarhanopettaja)
46
Toisaalta keskusteluyhteyden luominen vanhempien ja päiväkodin työntekijöiden välille saattaa olla haasteellista, sillä jotkut vanhemmat mahdollisesti kokevat päivähoidon viranomaistahona kontrolloivan heitä ja heidän tekemisiään.
Luottamuksen syntyminen perheen ja päivähoidon välille on vaikeaa saada, perhe kokee ehkä, että heitä ”määräillään?” (Lastentarhanopettaja)
Perheitä ohjataan, mutta he kokevat sen usein loukkaavana ja eivät
mielellään hakeudu tuen piiriin. (Lastenhoitaja)
Perheet kieltäytyvät avusta asenteella ”kyllä me pärjätään”. (Lastentarhanopettaja)
6.3.2 Vanhemmuuden tukeminen päiväkodissa
Vastaajat kokivat, että lastensuojelun asiakkaana olevat perheet ovat haasteellisia, ja työntekijät kokivat, että perheet selvästi tarvitsisivat tukea arjessa. Päiväkodin arki on melko tarkkaan strukturoitua ja henkilökuntaresurssit pienet,
mikä johti siihen, että useat vastaajat kokivat omat resurssinsa ja osaamisensa
riittämättömiksi kohtaamaan lastensuojelun asiakasperheiden erityistarpeita.
Heidän mielestään niukkojen resurssien takia päiväkodin henkilökunnan tulisi
keskittyä perustehtävään, eli lasten, ei koko perheen, hoitamiseen.
Meillä ei ole koulutusta eikä voimavaroja koko perheen erityistarpeista huolehtimiseen. On pakko rajata työtä jo oman jaksamisenkin takia. (Lastentarhanopettaja)
Resursseja pitäisi olla lisää. Päiväkodin henkilöstö minimissään resurssoitu hoitamaan lapsia eikä kokonaisia perheitä, tätä toivotaan
mutta koulutus ja resurssit puuttuvat. (Lastentarhanopettaja)
Välillä tuntuu, että on haasteellisuutta ihan riittävästi, pitäisi olla aikaa omaan perustyöhön, mutta erityisvaatimukset kasvattavat/kuormittavat. Lisää aikuisia. (Lastenhoitaja)
Vanhempia tuettiin mahdollisuuksien mukaan, yleensä juttelemalla vanhempien
kanssa lapsen tuonti- tai hakutilanteissa. Joissakin päiväkodeissa oli järjestetty
47
lastensuojelun asiakkaana oleville perheille enemmän ylimääräisiä keskustelumahdollisuuksia, esimerkiksi varaamalla useampia keskustelutuokioita ja pitämällä ex tempore-keskusteluhetkiä. Näiden perheiden kohdalla pyrittiin olemaan
joustavampia, jotta vanhempien huolten kuuntelemiseen jäi aikaa. Vastaajista
osa oli sitä mieltä, että lastensuojelun asiakkaana oleville perheille tulee järjestää aina tarpeen vaatiessa aikaa, jotta heitä voidaan auttaa ja neuvoa. Tämän
tosin nähtiin vievän voimavaroja pois perustehtävästä.
Tehdään tiivistä yhteistyötä. Aamuin illoin jutellaan ja varataan palavereille aikaa jos jokin huolestuttaa. Avoimuus molemmin puolin.
(Lastenhoitaja)
Mahdollisuuksien mukaan pyrimme varaamaan aikaa keskusteluille
lapsen tullessa hoitoon ja häntä haettaessa; yhdessä vanhemman
kanssa mietimme keinoja sekä kotona että päiväkodissa toimimiseen. (Lastenhoitaja)
Keskusteluaikoja varattu useampia, extempore-keskusteluja
enemmän, jolloin työpari joutuu jäämään ison ryhmän kanssa yksin.
(Lastentarhanopettaja)
Henkilökunnan tulee ottaa asiat puheeksi, toimia kuuntelijana, tukijana ja välillä myös sylkykuppina vanhempien tuntojen mukaan.
(Lastentarhanopettaja)
Vanhempien kohtaamisissa voi olla läsnä myös väkivallan uhka päiväkodin
työntekijää kohtaan; yhdellä vastaajalla oli kokemusta tällaisesta tilanteesta.
Myös vanhempien päihteiden käyttö voi näyttäytyä päiväkodin työntekijöille, jos
vanhempi esimerkiksi hakee lasta päihtyneenä. Tällaisissa tapauksissa päiväkodissa saatetaan joutua turvautumaan erityisjärjestelyihin ja mahdollisesti pyytämään virka- tai konsultaatioapua muilta sosiaalialan toimijoilta, kuten lastensuojelulta.
Väkivaltainen vanhempi uhkasi, tarvittiin toinen työntekijä tukijoukoksi keskustelulle. (Lastentarhanopettaja)
Isä tulee tänne hakemaan lasta päihtyneenä veljensä kanssa, joka
on merkitty varahakijaksi. Isälle sanotaan, että hän ei voi tulla hakemaan päihtyneenä lasta. Isä sanoo, että hän voi odottaa piilossa
48
seuraavalla kerralla kun veli hakee. Lapsi annetaan veljelle, lastensuojelun konsultaatioavun jälkeen. (Lastenhoitaja)
6.4 Yhteistyö lastensuojelun kanssa
Kyselylomakkeessa kysyttiin päiväkodin henkilöstöltä lastensuojelun kanssa
tehtävän yhteistyön muodoista, lastensuojelun avohuollon asiakasperheiden
erityistarpeiden huomioimisesta päiväkodissa ja tuen riittävyydestä. Lisäksi vastaajia pyydettiin kertomaan konkreettinen esimerkki yhteistyöstä lastensuojelun
toimijoiden kanssa.
Vastaajat kokivat päivähoidon ja lastensuojelun välisen yhteistyön merkityksen
tärkeäksi, tosin osa vastaajista esitti kritiikkiä yhteistyön toteuttamista kohtaan.
Toimimalla yhteistyössä lastensuojelun kanssa päästiin parempaan tulokseen
perheiden hyvinvoinnin tukemisessa.
Ainahan parannettavaa on mutta ilmeisesti kohtalaisen hyvin on
pystytty tukemaan koska näkyviä tuloksia on saatu aikaiseksi. Mitä
varhaisemmassa vaiheessa puututaan sitä parempia tuloksia luonnollisesti saadaan. (Lastenhoitaja)
6.4.1 Yhteistyön muodot ja niiden toteutuminen
Yhteistyömuotoja päiväkodin ja lastensuojelun välillä ovat vastausten mukaan
päiväkodin tekemät lastensuojeluilmoitukset, lastensuojelun osallistuminen kasvatuskeskusteluihin ja puhelinkonsultaatiot. Myös mahdolliset verkostotapaamiset, joihin perhe ja kaikki perhettä hoitavat tahot voivat osallistua, ovat yhteistyömuotoja, joissa päivähoito on osallisena.
Yhteiset palaverit, joissa perhe mukana. Tarvittaessa puhelinkonsultaatio. Lastensuojeluilmoitukset tarvittaessa. (Lastentarhanopettaja)
Yhteisiä palavereja, vastuun jakamista, tiedottamista. (Päiväkodin
johtaja)
49
Vastaajat kertoivat, että lapsen tullessa lastensuojelun avohuollon asiakkaana
päiväkotiin järjestetään usein yhteinen palaveri päiväkodin, lastensuojelun toimijoiden ja perheen kesken. Ensimmäisessä keskustelussa sovitaan yleensä yhteiset toimintatavat ja säännöt sekä tavoitteet lapsen kasvun ja kehittymisen
tukemiseksi, joihin kaikki osapuolet voivat sitoutua. Tämän keskustelun antia voi
olla esimerkiksi se, että sovitaan, että lapsen pidemmistä poissaoloista ilmoitetaan lastensuojeluun.
Alkuun oli palaveri jossa oli kaikki toimijat pöydän ympärillä. AAkeskus, psyk.sh, kotipalvelu, LS; pk:n johtaja ja LH. Lapsi meille
PK:n, sovittiin hoitoajat, jos lasta ei kuulunut kahteen päivään soitettiin LS. Meiltä vaaditaan asioita, mutta LS sanotaan, meillä vaitiolovelvollisuus. Yhteistyö ollut puhelinkeskusteluja. Kyselty miten
on mennyt. (Lastenhoitaja)
Seuranta ja arviointi kuuluu yht.työhön. (Päiväkodin johtaja)
Vastauksista kävi ilmi, että tehtävän yhteistyön määrä vaihteli paljon päiväkodista ja lastensuojelun viranomaisista riippuen. Yhteisiä neuvotteluja kyllä järjestettiin, mutta harvoin. Yleinen näkemys päiväkodin henkilöstön puolelta oli muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta se, että yhteistyötä päivähoidon ja lastensuojelun osapuolien välillä tulisi olla enemmän. Säännöllisesti yhteyttä pidettiin lähinnä puhelimitse. Päiväkodin henkilökunta koki, että perheiden tukemisessa
olisi parantamisen varaa ja yhteistyön lisääminen vastaisi tähän tarpeeseen.
Yksi vastaajista epäili kritisoidessaan vähäistä tiedonkulkua, että sen syynä on
hidas byrokratia.
Lastensuojelusta tulee ilmoitus päivähoitoa tarvitsevasta lapsesta
jolloin saamme hieman tietoa perheen tilanteesta. Sen jälkeen
saamme tietoa vain palavereissa joissa on perhe mukana, yleensä
kriisitilanteissa. Tilanteissa joissa me otamme yhteyttä kun meille
herää erityinen huoli lapsesta. (Lastenhoitaja)
Tapaamisia voisi olla useamminkin, myös enemmän tiedonkulkua
toivoisi olevan, asiat juuttuvat joskus ”byrokratian” vuoksi. (Lastenhoitaja)
Pari päiväkodin työntekijää kritisoi vastauksissaan myös lastensuojelun viranomaisten huonoa paneutumista asiakasperheidensä tukemisessa. He kokivat,
50
että lastensuojelun viranomaisten pitäisi osoittaa enemmän kiinnostusta päivähoidossa avohuollon tukitoimena olevia asiakkaitansa kohtaan. Päiväkodilta
saattaa toisinaan puuttua tietoa myös lastensuojelun odotuksista.
Mielestäni lastensuojelun pitäisi olla enemmän kiinnostuneita miten
heidän asiakasperheillään menee. Kun l.lapsi aloittaa ph:n, niin kukaan ei kysele miten lapsi voi tai mitä ph:n henk.kunta on huomannut perheen asioiden sujuvan. (Lastenhoitaja)
Lastensuojelu osallistuu sovittuihin palavereihin lapsen asioissa ja
pk:n henkilökunta huolehtii lapsen hyvinvoinnista ja seuraa perheen
jaksamista. Tuntuu, ettei lastensuojelun työntekijä ole kiinnostunut
ajamaan lapsen etua vaan nyökkäilee vaan ja hoitaa vain välttämättömän eli keskustelun. (Lastenhoitaja)
Päiväkodin työntekijöillä voi olla merkittävä rooli lastensuojelun asiakasperheiden lasten hyvinvoinnin turvaamisessa. Eräässä tapauksessa lastensuojelu oli
pyytänyt päiväkodilta konkreettisia havaintoja huoltajuuskiistan käsittelyyn ja
toisessa tapauksessa päiväkodin henkilöstöltä oli pyydetty yhteenvetoa lapsen
päiväkotiajasta tämän huostaanottoa valmisteltaessa.
6.4.2 Vaitiolovelvollisuus moniammatillisessa yhteistyössä
Päiväkodin henkilöstö koki useassa tapauksessa tiedonkulun lastensuojelun
toimijoilta päiväkotiin päin ongelmalliseksi. Sen lisäksi, että useat vastaajista
kokivat yhteistyön määrän riittämättömäksi, myös sen laatua kritisoitiin. Laadusta puhuttaessa tarkoitetaan tässä yhteydessä vastaajien kokemusta siitä, että
he pitivät auttamisen mahdollisuuksia rajallisina vaitiolovelvollisuuden takia.
Joissakin tapauksissa päiväkodin ja lastensuojelun yhteistyö oli lähes olematonta, jolloin tieto perheen tilanteesta jäi perheen oman tiedottamisen varaan.
Tarvittaessa voidaan soittaa ja kysyä neuvoa, mutta koska on vaitiolovelvollisuus ei saada paljon tietoa sieltä. (Lastenhoitaja)
Ehkä yhteisiä palavereita. Yleensä kaikki tieto tullut vanhempien
puolelta. (Lastenhoitaja)
51
Ei olla juurikaan lastensuojelun kanssa tehty yhteistyötä, vain vanhempien välityksellä, he ovat itse kertoneet ”missä mennään”…
(Lastenhoitaja)
Vastaajat pitivät syynä vähäiseen tiedonsaantiin lastensuojelun vaitiolovelvollisuutta, eikä esimerkiksi lastensuojelun vähäisiä resursseja. Vastausten mukaan
päiväkodin henkilöstön näkemys oli se, että vaitiolovelvollisuus estää heitä
saamasta tärkeää lapsen hyvinvointia ja kasvua tukevaa tietoa. Lapsen aloittaessa päivähoidon lastensuojelu saattoi antaa päiväkodille vain lasta koskevat
välttämättömät tiedot, eikä kertoa esimerkiksi perheen taustoista ja siitä, minkä
takia he ovat lastensuojelun asiakkaina.
Vaitiolovelvollisuus ohittaa lapsen edun. Ts. meille ei kerrota ls:n
taholta perheen ja lapsen asioista/tilanteesta, vaikka tietyt faktat
olisi ehdottoman tärkeä tietää myös pk:n puolella. Tähän asiaan
olemme törmänneet vuosien varrella useinkin. (Lastentarhanopettaja)
Vaitiolovelvollisuus herätti vastaajissa ihmetystä, sillä heidän näkemyksensä
mukaan myös heillä on vaitiolovelvollisuus ja työtä nähtiin tehtävän yhdessä
asiakasperheen hyväksi.
Lastensuojelu ja pk saisivat tehdä enemmän yhteistyötä. Joskus
kuullut että vaitiolovelvollisuus rajoittaa, mutta sama vaitiolovelvollisuushan meilläkin on. (Lastenhoitaja)
6.5 Toiminnan kehittäminen
Toiminnan kehittämistä koskevaa teemaa kartoitettiin pyytämällä vastaajia pohtimaan, miten päiväkodissa voitaisiin kehittää työskentelyä lastensuojelun avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitettujen lasten ja heidän perheidensä kanssa. Vastaajia pyydettiin valitsemaan valmiista vastausvaihtoehdoista kolme heidän mielestään tärkeintä.
Kukaan vastaajista ei pitänyt toiminnan kehittämisen kannalta tärkeimpänä
saada lisää tietoa lastensuojelulaista tai että päivähoidon ja vanhempien välis-
52
ten yhteistyöpalavereita lisättäisiin (KUVIO 5). Vain yksi vastaaja koki tarvitsevansa lisätietoa lastensuojelusta ja viisi vastaajaa katsoi tarvitsevansa lisäkoulutusta.
Toiminnan kehittämisen keinoja
19
20
17
18
16
14
12
10
10
11
11
8
5
6
4
2
1
0
0
Lisää henkilökuntaa
Lisäkoulutusta
Konsultaatioita
Yhteistyöpalavereita
päivähoidon,
lastensuojeluviranomaisten ja
vanhempien välillä
Yhteistyöpalavereita
päivähoidon ja
vanhempien välillä
Yhteistyöpalavereita
päivähoidon ja
lastensuojeluviranomaisten
välillä
Työnohjausta
Tietoa
lastensuojelu-laista
Tietoa
lastensuojelusta
0
KUVIO 5. Toiminnan kehittämisen keinoja
Vastaajat pitivät tärkeinä toimintaa kehittävinä tekijöinä työnohjausta, yhteistyöpalavereita päivähoidon ja lastensuojeluviranomaisten välillä sekä erilaisia konsultaatioita. Tärkeimmiksi kehittämiskeinoiksi vastausten mukaan nousivat yhteistyöpalavereiden lisääminen päivähoidon, lastensuojeluviranomaisten ja
vanhempien kesken sekä lisähenkilökunnan saaminen päivähoitoon.
53
7 POHDINTA
7.1 Tulosten pohdinta
Opinnäytetyön tulosten perusteella useat vastaajat pitivät joitakin päiväkotiin
lastensuojelun avohuollon tukitoimena sijoitettuja lapsia selvästi erityislapsina.
Ihmetystä herätti se, miksi näille erityistä tukea tarvitseville lapsille ei ollut haettu
paikkaa erityisryhmästä tai haettu avustajaa tavalliseen päiväkotiryhmään. Kuten Onnismaa selvityksessään (1999, 43) toteaa, päiväkoti voi saada lisäresursseja, esimerkiksi ryhmä- tai henkilökohtaisen avustajan, jos siellä on hoidossa lapsia, jotka on määritelty erityisen hoidon ja tuen tarpeessa oleviksi,
mutta ei lastensuojelullisen kuormituksen vuoksi. Laissa lasten päivähoidosta
(36/1973) sanotaan kuitenkin, että päivähoitopaikan tulee toimintaa järjestäessään ottaa huomioon lapsen yksilölliset tarpeet edistäessään lapsen fyysistä,
sosiaalista ja tunne-elämän kehitystä.
Päiväkodin tehtävä on Onnismaan (1999, 31) mukaan huolehtia kasvatuksellisen tasa-arvon toteutumisesta riippumatta siitä, minkälainen lasten tausta on,
sillä lastensuojelun asiakasperheet eivät välttämättä kykene vaatimaan lapselleen hänelle kuuluvaa laadukasta päivähoitoa. Huolimatta siitä, onko lapsi lastensuojelun asiakas vai ei, on hänelle tarpeen vaatiessa haettava apua erilaisten tukien muodossa. Huolestuttavaksi tilanteen tekee se, että koska lastensuojelun asiakkaana olevilla lasten vanhemmilla ei yleensä ole voimavaroja tai tietämystä hakea lapsilleen apua, jää lasten hyvinvoinnin puolesta puhumisen rooli tällöin päiväkodin henkilöstön harteille. Mikäli tämä ei toteudu, on vaarana se,
että lapset jäävät oman onnensa nojaan.
Päiväkodin resurssien riittämättömyys nousi kautta koko aineiston tärkeäksi
tekijäksi, sillä työntekijät kokivat lapsiryhmät liian suuriksi ja henkilökunnan
määrän suhteessa lapsiin vähäiseksi. Useassa vastauksessa valitettiin sijaisten,
varsinkin pätevien, saamisen vaikeutta. On selvää, että jos päivähoitoa toteutetaan liian pienillä työntekijämäärillä, sen laatu kärsii, turvallisuudesta puhumattakaan. Etenkin kun kyseessä on lastensuojelun avohuollon tukitoimena päivä-
54
kotiin sijoitetun lapsen kasvun tukeminen, on tilanne huolestuttava. Asetuksessa lasten päivähoidosta (239/1973) määritellään hoito- ja kasvatushenkilökunnan määrä suhteessa lapsiin, mutta sekä saatujen vastausten että omien kokemuksiemme perusteella päiväkodit poikkeavat suhdeluista usein, sillä kyseinen asetus on tulkittavissa monella eri tavalla. Poikkeaminen asetuksessa määritellyistä suhdeluvuista on sallittua tilapäisesti ja lyhytaikaisesti, minkä tulkitaan
joissakin tapauksissa tarkoittavan tuntien ja joissakin päivien ylittämistä.
Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (Helsingin kaupunki 2009,
10, 21) mukaan Helsingin päivähoito on laadukasta ja kasvatuskumppanuus
toimivaa. Kasvatuskumppanuus edellyttää Kaskelan ja Kekkosen (2008, 15)
mukaan päivähoidon henkilöstön ja vanhempien välistä keskinäistä luottamusta
ja kunnioitusta. Luottamuksellista suhdetta on kuitenkin vastaajien mukaan hyvin vaikeaa muodostaa, jos henkilökunta on ainaisessa kiireessä tai vaihtuu
jatkuvasti. Yksi syy henkilökunnan vaihtumiseen saattaa olla liiallinen työssä
kuormittuneisuus, mikä voi aiheutua sijaisten puutteesta. Päivähoidon tutuilla ja
turvallisilla aikuisilla on Junttilan (2004,15) mukaan tärkeä merkitys lastensuojelun avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitetulle lapselle ja hänen perheelleen.
Lain lasten päivähoidosta (36/1973) velvoittamana päivähoidon tulee tarjota
lapselle jatkuvat, turvalliset ja lämpimät ihmissuhteet.
Yksi vastaaja kertoi joutuneensa tilanteeseen, jossa lastensuojelu oli pyytänyt
päiväkotia kirjaamaan havaintoja lapsesta ja perheestä huoltajuuskiistan käsittelyyn. Tämän kaltaiset päiväkodin kasvatushenkilöstöön kohdistuvat vaatimukset tuntuvat resursseihin nähden ylimitoitetuilta. Mikäli päiväkodin resursseissa
ei huomioida lastensuojelun avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitetun lapsen
mukanaan tuomia mahdollisia työtaakkaa lisääviä erityisvaatimuksia, on henkilöstö entistä kovemmilla.
Vanhemmuuden tukemisesta päivähoidossa oli vastauksissa kahdenlaisia näkemyksiä. Selvä enemmistö koki, ettei heillä vähäisistä resursseista johtuen
ollut voimavaroja perheiden tukemiseen, vaan he keskittyivät työssään lasten
hoitoon, jota pitivät perustehtävään. Laki lasten päivähoidosta (36/1973) määrittelee kuitenkin päivähoidon tavoitteeksi lasten kotien tukemisen heidän kasva-
55
tustehtävässään. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (2009, 31) mukaan
vanhemmat ovat ensisijaisesti vastuussa lapsensa kasvatuksesta ja päiväkodin
henkilöstön vastuulla on ammatillisen osaamisensa kautta luoda edellytykset
tasa-arvoisen kasvatuskumppanuuden syntymiselle.
Muutamat vastaajat taas selvästi kokivat perheiden tukemisen niin tärkeäksi,
että joustivat yleisistä toimintatavoista näiden perheiden kohdalla. Yhteistä kaikille vastaajille tuntui olevan se, että heille oli jäänyt epäselväksi, kuinka lastensuojelun asiakasperheitä tulisi tukea eli mitkä olivat lastensuojelun puolelta tulevat odotukset. Tämän kaltaiset vastaukset herättivät kysymyksen siitä, onko
lastensuojelu ollut tarpeeksi yhteydessä päiväkotiin ja onko lapselle asetettu
yhdessä tavoitteita, joita kohti päiväkodissa pyritään. Lastensuojelulain
(417/2007) mukaan lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle on laadittava
asiakassuunnitelma, johon kirjataan yksilökohtaiset tuen tarpeet ja tukitoimet,
joilla lasta pyritään auttamaan, samoin kuin arvioitu toteuttamisaikataulu. Voisi
pohtia, ollaanko päivähoidossa ylipäätään tietoisia lastensuojelun asiakassuunnitelman sisällöstä ja tavoitteista, ja onko puolestaan lastensuojelu mukana lapsen henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman toteuttamisessa.
Joissakin tapauksissa päiväkodin ja lastensuojelun välistä yhteistyötä tuntui
olevan paljon, kun taas toisissa ei juuri lainkaan. Näyttää siltä, että yhteistyön
toteutuminen riippuu hyvin pitkälti perheen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän panoksesta ja aktiivisuudesta. Helsingin kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman tavoitteissa vuosille 2009-2012 mainitaan kuitenkin se, että
pyrkimyksenä on saavuttaa asiakkaiden tasa-arvoiset mahdollisuudet hyvinvointiin asuinalueesta riippumatta (Helsingin kaupunki 2009, 15).
Vähäisten resurssien lisäksi vaitiolovelvollisuus näyttäytyi tulosten mukaan vastaajille päivähoidon ja lastensuojelun välistä yhteistyötä hankaloittavana tekijänä, mikä käy ilmi myös Paavolan ja kumppaneiden (2010, 25) tekemän kyselyn
tuloksista. Samoin Onnismaan (1999, 53) selvityksen mukaan salassapitovelvollisuus nousee usein esiin eri julkisten palveluiden yhteistyössä ja saattaa
haitata tiedonkulkua. Saamiemme vastausten mukaan päiväkodin työntekijät
kokivat, ettei heille anneta riittävästi tietoja lapsen ja hänen perheensä tilantees-
56
ta, minkä nähtiin vaikeuttavan lapsen ja hänen vanhempiensa auttamista. Tämä
sai meidät pohtimaan sitä, paljonko päivähoidon työntekijän täytyy tietää asiakasperheen taustoista voidakseen toteuttaa laadukasta päivähoitoa. Harkitessaan tietojen luovuttamista lastensuojelun viranomaisen on kiinnitettävä huomiota siihen, mihin tietoja tarvitaan ja onko tietojen luovuttaminen välttämätöntä
lapsen edun vuoksi (Lastensuojelun käsikirja 2011).
Samoin kuin kyselyssä, jossa selvitettiin lastensuojelulain merkitystä eri ammattiryhmien ehkäisevän lastensuojelun toimintatapoihin ja mahdollisuuksiin (Paavola ym. 2010, 25) myös saamamme tulokset tukevat sitä näkemystä, että päivähoidon työntekijät kokevat olevansa sivuroolissa lastensuojelun kanssa tehtävässä yhteistyössä. Onnismaan (1999, 61) selvityksen mukaan selkeät roolit
moniammatillisessa yhteistyössä kuitenkin edesauttavat perheiden tukemista.
Vastaajien pohdittua keinoja, joilla voitaisiin kehittää lastensuojelun avohuollon
tukitoimena päiväkotiin sijoitettujen lasten ja heidän perheidensä kanssa työskentelyä, he nostivat tärkeimmiksi seikoiksi lisähenkilökunnan saamisen ja yhteistyöpalavereiden lisäämisen kaikkien kolmen osapuolen välillä. Sekä valtakunnallisessa varhaiskasvatussuunnitelmassa (Varhaiskasvatussuunnitelman
perusteet 2009, 7) että Helsingin kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa (Helsingin kaupunki 2009, 21) tavoitteena on lisätä moniammatillista
yhteistyötä perheiden hyvinvoinnin edistämisessä.
Tulosten valossa vastaajat pitivät vähiten tärkeänä keinona lastensuojelun tai
lastensuojelulain tietämyksen lisäämistä kehittääkseen lastensuojelun asiakasperheiden kanssa työskentelyä, toisin kuin Paavolan ja kumppaneiden (2010,
25) tekemässä kyselyssä, jonka vastauksissa päivähoidon työntekijät haluaisivat enemmän lastensuojeluun liittyvää koulutusta. Osa vastaajistamme kaipasi
kuitenkin muuta lisäkoulutusta. Helsingin kaupungin varhaiskasvatussuunnitelman (Helsingin kaupunki 2009, 66) mukaan varhaiskasvatuksen laatua edistetään kehittämällä päiväkodin työntekijöiden osaamista, esimerkiksi täydennyskoulutuksin. Myös Onnismaan (1999, 61) selvityksessä ja Helsingin kaupungin
lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa (Helsingin kaupunki 2009, 21) korostetaan osaamisen tärkeyttä.
57
7.2 Johtopäätökset
Kautta koko aineiston tuli selväksi, että päivähoidon henkilökuntaresurssit ovat
liian pienet vastaamaan lastensuojelun asiakasperheiden vaatimaan tarpeeseen. Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (Helsingin kaupunki
2009, 20) tavoitteena on kuitenkin auttaa lapsia ja heidän perheitään jo varhaisessa vaiheessa ja nimenomaan heidän omissa toimintaympäristöissään, kuten
päivähoidossa. Jotta tähän tarpeeseen olisi mahdollista vastata, olisi kunnallisten päättäjien vuosittaista talousarviota ja –suunnitelmaa laatiessaan suunnattava enemmän varoja päivähoitoon, mistä olisi hyötyä myös muille perheille.
Nykyisillä voimavaroilla on vaikea toteuttaa ja kehittää päivähoidolle asetettuja
odotuksia ja vaatimuksia.
Opinnäytetyötä tehdessämme meille heräsi ajatus siitä, tarvitsisiko päivähoidon
koko hoito- ja kasvatushenkilökunta lisää osaamista perheiden kanssa työskentelyyn. Tällaisesta osaamisesta hyötyisivät kaikki asiakasperheet, eivät vain
lastensuojelun avohuollon asiakasperheet. Koko henkilökunnan täydennyskoulutuksen lisäksi varhaiskasvatuksen perhetyötä voitaisiin lisätä niin, että päiväkodeissa olisi erityislastentarhanopettajan tavoin myös perhetyöhön perehtynyt
työntekijä. Tällöin päiväkodin ja lastensuojelun yhteistyö voisi olla tiiviimpää ja
todennäköisesti myös tehokkaampaa.
Mielestämme sosionomeilla, jotka ovat opinnoissaan suorittaneet lastentarhanopettajan kelpoisuuteen vaadittavat opinnot, on opintojensa kautta hyvät lähtökohdat toimia lastensuojelun asiakasperheiden kanssa. Päivähoidossa ovat
kuitenkin enemmistönä työntekijät, joilta tämän kaltainen osaaminen puuttuu.
Tämän vuoksi olisi tärkeää, että päiväkodista löytyisi työntekijä, jonka puoleen
sekä muiden työntekijöiden että vanhempien olisi helppo kääntyä ja joka osaisi
tukea ja neuvoa vaikeuksissa.
Päiväkodin henkilökuntarakennetta voitaisiin muuttaa myös niin, että jokaisessa
ryhmässä toimisi kolmen eri koulutuksen saaneita työntekijöitä, joilla kullakin
olisi oma vastuualueensa. Lastentarhaopettajalla olisi päävastuu pedagogisesta
puolesta, sosionomilla perheiden kanssa tehtävästä työstä ja lastenhoitajalla
58
perushoidollisista tehtävistä. Näin päivähoitoryhmässä toteutuisi arjen tasolla
moniammatillinen yhteistyö, mikä parantaisi päivähoidon laatua ja edistäisi näin
lasten ja heidän perheidensä hyvinvointia. Aiheesta on keskusteltu viime vuosina, mutta käytäntö ei ole vielä vakiintunut. Opinnäytetyöstämme saadut tulokset
tukevat näkemystämme siitä, että nyt olisi aika siirtyä sanoista tekoihin.
7.3 Opinnäytetyön luotettavuus
Kaikissa tutkimuksissa pyritään arvioimaan tehdyn tutkimuksen luotettavuutta,
sillä tulosten luotettavuus ja pätevyys vaihtelevat paljon siitä huolimatta, että
virheiden syntymistä pyritään välttämään. Eräs tutkimuksen luotettavuuden arviointiin liittyvä keskeinen käsite on validius eli pätevyys, mikä tarkoittaa tutkimusmenetelmän kykyä mitata juuri sitä, mitä on tarkoitus mitata. Aina ei kuitenkaan saada totuudenmukaista kuvaa tutkittavasta asiasta, sillä esimerkiksi kyselylomakkeeseen vastanneet ovat saattaneet käsittää jotkin kysymykset eri
tavoin kuin mitä tutkija oli ajatellut. Saatuja tuloksia ei voida pitää tosina ja pätevinä, jos tutkija käsittelee niitä alkuperäisen ajattelunsa mukaisesti. (Hirsjärvi,
Remes & Sajavaara 2007, 226–227.) Myös omassa opinnäytetyössämme kohtasimme samanlaisen ongelman, sillä osa vastaajista oli tulkinnut kysymykset
eri tavoin, kuin mitä me olimme kysymyksellämme tarkoittaneet, ja vastanneet
näin ollen asian vierestä.
Jälkeenpäin opinnäytetyöprosessia tarkasteltaessa olisimme voineet kiinnittää
enemmän huomiota kyselylomakkeen kysymyksien muotoihin. Kysymykset olivat liian samankaltaisia, mikä johti siihen, että useat vastaajat kokivat vastanneensa kysymykseen jo aikaisemman sisällöllisen teeman yhteydessä. Kenties
olisimme saaneet monipuolisempia vastauksia, jos olisimme esittäneet kysymykset eri tavalla. Emme pitäneet tarpeellisena täydentää kyselyitämme esimerkiksi haastatteluin, sillä koimme, että 26 aiheesta kokemusta omaavaa vastaajaa muodostaisivat riittävän suuren joukon opinnäytetyön luotettavuuden takaamiseksi, sillä kyseessä oli laadullinen eikä määrällinen tutkimus. Olisimme
voineet suorittaa aineistonkeruun myös eri tavalla, esimerkiksi haastattelemalla
59
työntekijöitä, mutta tällöin vastaajien määrä olisi aikaresurssien takia jäänyt pienemmäksi.
Luotettavuutta laadullisessa tutkimuksessa lisää se, että tutkimuksen toteuttaminen selostetaan tarkasti, eli kaikista vaiheista kerrotaan mahdollisimman
seikkaperäisesti ja totuudenmukaisesti. Saadun aineiston analyysissa keskeistä
on luokittelujen tekeminen, ja tutkijan olisi kerrottava luokittelujen perusteet luotettavuuden vuoksi. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2007, 227.) Selostimme
opinnäytetyössämme tarkkaan sen tekoprosessin ja mitä menettelytapoja käytimme luotettavuuden takaamiseksi.
Tulosten tulkinta vaatii tutkijalta kyvykkyyttä punnita vastauksia teoreettisen viitekehyksen kautta. Tutkijan olisi myös kerrottava, millä perusteella hän esittää
päätelmiensä perustana olevat tulkinnat. Lukijan ymmärrystä helpottaakseen
tutkija voi rikastuttaa työtään esimerkiksi suorilla haastattelulainauksilla. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2007, 228.) Raportoimme saamamme tulokset niin,
että pidimme ne erillään omista mielipiteistämme tai näkemyksistämme. Tuloksia tulkitessamme lisäsimme opinnäytetyöhömme kyselylomakkeista poimittuja
suoria lainauksia. Näillä keinoilla pyrimme takaamaan opinnäytetyömme luotettavuutta.
Opinnäytetyömme luotettavuuden kannalta pidimme tärkeänä käyttää uusinta
aihetta käsittelevää lähdemateriaalia. Lähdemateriaalin valinnassa olimme kriittisiä. Kävimme työtämme varten läpi muun muassa aikaisemmin aiheesta tehtyjä opinnäytetöitä, joista poimimme mielestämme aiheen kannalta tärkeitä lähteitä omaa työtämme varten.
7.4 Opinnäytetyön eettisyys
Opinnäytetyössämme olemme kiinnittäneet huomiota tutkimuksen tekemisen
eettisiin lähtökohtiin. Tutkimuksemme aineiston koskiessa ihmisten kokemuksia
olemme kiinnittäneet erityisesti huomiota vastaajiin kohdistuviin eettisiin kysymyksiin.
60
Tutkittavien suojaamiseksi on heille selvitettävä tutkimuksen tavoitteet, menetelmät ja mahdolliset riskit, heidän on oltava itse halukkaita osallistumaan tutkimukseen, heille ei saa aiheutua vahinkoa osallistumisesta, eikä heidän tietojaan
saa luovuttaa ulkopuolisille. Saadut tiedot on käsiteltävä nimettöminä, ja tutkijan
on noudatettava sovittuja menettelytapoja niin, ettei rehellisyys ole vaarassa.
(Tuomi & Sarajärvi 2009, 131.)
Valittuamme aiheeksemme päiväkodin lastensuojelun avohuollon tukitoimena,
ja päädyttyämme tarkastelemaan sitä työntekijöiden kokemusten kautta, oli
meille selvää, että kerromme tuloksista anonyymisti niin, etteivät päiväkodit tai
yksittäiset vastaajat käy ilmi vastauksista. Koimme, että pyytäessämme vastaajia kertomaan meille mahdollisimman avoimesti omista kokemuksistaan lastensuojelun asiakasperheiden kanssa, on erityisen tärkeää, etteivät vastaajat käy
ilmi. Näin pyrimme turvaamaan päivähoidon henkilöstön, lastensuojelun sekä
perheiden yhteistyön päivähoitoalueella myös jatkossa.
Ottaessamme ensi kertaa yhteyttä yhteistyöpäiväkoteihimme, kerroimme johtajille, että vastaukset annetaan nimettöminä, ja ettei lopullisesta työstä käy ilmi
se, mistä päiväkodista vastaukset on annettu. Kerroimme mainitsevamme opinnäytetyössämme vain päivähoitoalueen, josta kyselyt on kerätty. Opinnäytetyömme valmistuttua se lisätään Theseus -tietokantaan, joka sisältää ammattikorkeakoulujen opinnäytetöitä ja julkaisuja. Tässä tietokannassa opinnäytetyömme on kaikkien luettavissa, mikä vaikutti jälkeenpäin tekemäämme päätökseen olla mainitsematta edes päivähoitoaluetta, jossa yhteistyöpäiväkotimme
sijaitsevat. Emme halua osaltamme olla esimerkiksi vaikuttamassa jonkun vanhemman päätökseen olla hakematta päivähoitopaikkaa tietystä päiväkodista.
Ennen kyselylomakkeiden toimittamista päiväkoteihin hankimme tarvittavan tutkimusluvan Helsingin kaupungin sosiaalivirastolta. Toimitimme päiväkoteihin
kyselylomakkeiden yhteydessä saatekirjeen (LIITE 2), jossa kerroimme vastaajille opinnäytetyöhömme liittyvistä tärkeinä pitämistämme vastaamiseen liittyvistä asioista. Tällä halusimme varmistaa, että vastaajat saavat saman informaation kuin päiväkodin johtajat. Toimitimme päiväkoteihin kyselylomakkeiden viemisen yhteydessä myös kirjekuoret, joihin vastaukset voitiin sulkea, sillä koimme,
61
että kysymykset päivähoidon henkilöstön omista kokemuksista olivat hyvin henkilökohtaisia ja arkaluontoisiakin. Säilytimme opinnäytetyön aineistona käytetyt
vastaukset niin, että ne eivät olleet ulkopuolisten luettavissa, ja kyselylomakkeet
tullaan hävittämään opinnäytetyön valmistuttua.
Tutkimuksen tekemiseen saattaa liittyä plagiointia eli luvatonta lainaamista, jolloin esimerkiksi jonkun muun tekstiä esitetään omana tuotoksena. Lainattaessa
jonkun toisen tekstiä lainaus on osoitettava lähdemerkinnöin plagioinnin välttämiseksi. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2007, 26.) Opinnäytetyössämme merkitsimme tarkkaan lähdeviitteet käyttämästämme teoriakirjallisuudesta.
7.5 Opinnäytetyöprosessi
Opinnäytetyöprosessimme käynnistyi keväällä 2009 päättäessämme tehdä sen
parityönä. Aiheen valinta ei ollut helppoa monien kiinnostavien vaihtoehtojen
joukosta. Sosionomin tutkinnon osana suoritamme lastentarhanopettajan kelpoisuuteen vaadittavat opinnot, mikä edellyttää sitä, että opinnäytetyömme on
liityttävä varhaiskasvatusikäisiin lapsiin ja/tai heidän perheisiinsä.
Keväällä
2010
päätimme
osallistua
opinnäytetyömme
kautta
Tuke–
hankkeeseen, jonka ajattelimme määrittävän raamit työllemme. Päädyimme
valitsemaamme aiheeseen keskusteltuamme siitä opinnäytetyöohjaajiemme,
hankkeen vastuuhenkilön ja opinnäytetyöryhmän jäsenten kanssa. Opinnäytetyön tekeminen käynnistyi hitaasti, mutta kiihtyi loppua kohden. Epäselviä tilanteita opinnäytetyön tekemisen ajan aiheutti Tuke-hankkeen osuus opinnäytetyöprosessissa. Aluksi Tuke-hanke oli määräävä tekijä, mutta lopuksi se oli sivuroolissa.
Opinnäytetyöprosessin aikana tietämyksemme päivähoidosta ja lastensuojelusta lisääntyi lukemamme teorian kautta. Suurimpana haasteena opinnäytetyön
tekemisessä oli työmme kannalta oleellisimman lähdemateriaalin löytäminen ja
valitseminen. Joistain aiheista oli paljon lähdemateriaalia, jolloin jouduimme
62
pohtimaan, mitkä niistä olisivat tarkoituksiimme ja tarpeisiimme parhaiten soveltuvia. Joistain aiheista oli haasteellista löytää opinnäytetyöhön lähdemateriaalia.
Opimme paljon tutkimuksen tekemisestä sekä teorian että käytännön kautta.
Olemme tyytyväisiä tekemäämme työhön, mutta jälkeenpäin katsottuna olisimme voineet kiinnittää enemmän huomiota kyselylomakkeen kysymyksiin. Aineistoa olisi voinut kerätä myös esimerkiksi pelkästään haastattelemalla päiväkodin
työntekijöitä tai täydentää kyselylomakkeista saatua aineistoa haastattelemalla
vastaajia. Tulemme todennäköisesti hakeutumaan opiskelemaan ylempää
AMK-tutkintoa, jolloin saatamme palata opinnäytetyömme aiheeseen jatkotutkimuksen myötä ja harkita toisenlaista lähestymistapaa.
Keskinäinen yhteistyömme sujui hyvin. Olemme opiskelun aikana tehneet lukuisia tehtäviä yhdessä, joten työtapamme olivat toisillemme tutut, mikä helpotti
työskentelyä. Opinnäytetyön tekeminen on entisestään kehittänyt vuorovaikutustaitojamme, ja olemme oppineet tuomaan omat ajatuksemme esille ja perustelemaan näkemyksemme erilaisten ristiriitatilanteiden kautta. Molemmilla meistä on vahva, oma tyylimme kirjoittaa, mutta yhdessä kirjoittamisen ja rakentavien keskustelujen myötä muokkasimme yhteisen tyylimme, minkä koemme kehittäneen meitä kirjoittajina. Päädyimme tekemään lähes kaiken kirjoitustyön
yhdessä vaikka olisimme voineet jakaa kirjoitustyötä ja näin mahdollisesti edetä
nopeammin opinnäytetyöprosessissa. Parityönä tekemisen hyvä puoli on siinä,
että olemme keskustelleet paljon opinnäytetyön aiheesta ja näin tarkastelleet
asioita monesta näkökulmasta.
Opinnäytetyöprosessi on ollut hyvin mielekäs ja opettavainen. Se on vaatinut
meiltä paljon, sillä olemme tehneet sitä muiden opiskelujen ja työn ohella. Prosessin sujuva eteneminen ja opinnäytetyöstä saatu positiivinen palaute työtä
tehdessämme ovat lisänneet itseluottamustamme ja vahvistaneet tunnetta siitä,
että olemme oikealla alalla.
Opinnäytetyötä tehdessä mielenkiintomme sekä päivähoitoa että lastensuojelua
kohtaan syventyi entisestään. Sen teko antoi meille paljon myös lastentarhanopettajan kelpoisuutta ajatellen, sillä perehdyimme useisiin lähteisiin, jotka liit-
63
tyivät päiväkoti-ikäisten lasten kasvatukseen, vanhemmuuteen ja moniammatilliseen työhön. Hankitusta tiedosta tulee varmasti olemaan meille hyötyä lastentarhanopettajina ja sosiaalialan ammattilaisina.
Koko opintojemme ajan olemme eri opintokokonaisuuksien osana tarkastelleet
sosionomin kompetensseja (Sosiaaliportti 2010) ja arvioineet niiden toteutumista osana omaa ammatillista kasvuamme. Opinnäytetyön tekemisen myötä
olemme kehittyneet edelleen etenkin sosiaalialan eettisen osaamisen, asiakastyön osaamisen, palvelujärjestelmäosaamisen ja tutkimuksellisen kehittämisosaamisen osa-alueilla. Olemme valmiimpia huomioimaan asiakkaiden yksilölliset tarpeet ja pyrimme osaltamme ehkäisemään syrjäytymistä sekä toimimaan osana moniammatillista palveluverkostoa. Koemme, että opinnäytetyöprosessin läpi käytyämme olemme tulevina lastentarhanopettajina valmiimpia
kohtaamaan lastensuojelun avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitettuja lapsia
ja heidän perheitään.
64
LÄHTEET
Asetus lasten päivähoidosta 1973/239. 16.3.1973. Viitattu 17.3.2011.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1973/19730239
Bardy, Marjatta 2009. Lastensuojelun ala. Teoksessa Marjatta Bardy (toim.)
Lastensuojelun ytimissä. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos,
39-46.
Diakonia-ammattikorkeakoulu 2010. Miten kunnat onnistuvat lasten ja nuorten
hyvinvointityössä? Esite.
Eskola, Jari & Suoranta, Juha 1998. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino.
Forsberg, Helena & Linnas, Helena 2004. Lapsi ja lastensuojelu. Teoksessa
Annlis Söderholm, Ritva Halila, Satu Kivitie-Kallio, Jussi Mertsola &
Sirkku Niemi (toim.) Lapsen kaltoinkohtelu. Helsinki: Duodecim,
218-238.
Heino, Tarja 2009. Lastensuojelun tilastot, asiakkaat ja palvelut. Teoksessa
Marjatta Bardy (toim.) Lastensuojelun ytimissä. Helsinki: Terveyden
ja hyvinvoinnin laitos, 52–75.
Helenius, Aili & Mäntynen, Pirkko 2002. Leikin aakkoset. Teoksessa Aili Helenius, Kirsti Karila, Hilkka Munter, Pirkko Mäntynen & Helena SirenTiusanen (toim.) Pienet päivähoidossa: alle kolmivuotiaiden lasten
varhaiskasvatuksen perusteita. Helsinki :WSOY, 133–159.
Helsingin kaupungin sosiaalivirasto 2007. Oppaita ja työkirjoja 2007:2. Viitattu
14.2.2011.
http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/037e3f804e5676dfa15bffed6b1c
cc6d/Hki_varhaiskasvatussuunnitelma.pdf?MOD=AJPERES
Helsingin kaupungin sosiaalivirasto 2009. Helsingin sosiaaliviraston asiakastilastoja vuodelta 2008. Suunnittelun ja seurannan raportteja.
2009:3. Helsinki: Sosiaalivirasto.
Helsingin kaupungin sosiaalivirasto 2010. Lasten päivähoidon tilastotietoja vuodelta 2009. Suunnittelun ja seurannan raportteja. 2010:2. Helsinki:
Sosiaalivirasto.
65
Helsingin kaupunki 2009. Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma
vuosille 2009–2012. Viitattu 13.1.2011.
http://www.hel.fi/static/public/hela/Sosiaalilautakunta/Suomi/Esitys/
2009/Sosv_2009-03-12_Soslk_05_El/615CD7D5-AAE8-4A12AB28-E821B6459AFC/LASU_3.pdf
Hirsjärvi, Sirkka; Remes, Pirkko & Sajavaara, Paula 2007. Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi.
Ikola-Norrbacka, Rinna 2004. Päivähoito – kuntien kilpailuvaltti?: Tutkimus lasten päivähoidosta vuosina 1996–2003. Helsinki: Suomen kuntaliitto.
Ikonen, Merja 2006. Lasten vuorovaikutus ja leikki yhteisöllisyyden rakentajana.
Teoksessa Kirsti Karila, Maarit Alasuutari, Maritta Hännikäinen,
Anna Raija Nummenmaa & Helena Rasku-Puttonen (toim.) Kasvatusvuorovaikutus. Tampere: Vastapaino, 149–165.
Junttila, Henna 2004. Johdanto. Teoksessa Soili Keskinen & Heli Virjonen
(toim.) Vanhemmuuden ja lapsen kasvun tukeminen päivähoidossa. Helsinki: Tammi, 12–17.
Kaikko, Kirsi & Friis, Leila 2009. Menetelmät lastensuojelun tukena. Teoksessa
Marjatta Bardy (toim.) Lastensuojelun ytimissä. Helsinki: Terveyden
ja hyvinvoinnin laitos, 76–88.
Kalliala, Marjatta 2008. Kato mua!: kohtaako aikuinen lapsen päiväkodissa?
Helsinki : Gaudeamus Helsinki University Press
Karila, Kirsti & Nummenmaa, Anna Raija 2001. Matkalla moniammatillisuuteen:
kuvauskohteena päiväkoti. Helsinki: WSOY.
Karila, Kirsti 2006. Kasvatuskumppanuus vuorovaikutussuhteena. Teoksessa
Kirsti Karila, Maarit Alasuutari, Maritta Hännikäinen, Anna Raija
Nummenmaa & Helena Rasku-Puttonen (toim.) Kasvatusvuorovaikutus. Tampere: Vastapaino, 91–108.
Kaskela, Marja & Kekkonen, Marjatta 2008. Kasvatuskumppanuus kannattelee
lasta. Opas varhaiskasvatuksen kehittämiseen. Helsinki: Stakes.
Kiviniemi, Kari 2007. Laadullinen tutkimus prosessissa. Teoksessa Juhani Aaltola & Raine Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin II: Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja
analyysimenetelmiin. Jyväskylä: PS-kustannus, 70–85.
66
Koivunen, Pirjo-Leena 2009. Hyvä päivähoito. Työkaluja sujuvaan arkeen. Juva:
PS-kustannus.
Kuoppala, Tuula & Säkkinen, Salla 2010. Lastensuojelu 2009. Terveyden ja
hyvinvoinnin laitos. Tilastoraportti. Viitattu 19.2.2011.
http://www.stakes.fi/tilastot/tilastotiedotteet/2010/Tr29_10.pdf
Laki lasten päivähoidosta 1973/36. 19.1.1973. Viitattu 26.4.2010.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1973/19730036
Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 2000/812. 22.9.2000.
Viitattu 16.3.2011.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2000/20000812
Lastensuojelulaki 2007/417. 13.4.2007. Viitattu 26.4.2010.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417?search%5Btype
%5D=pika&search%5Bpika%5D=lastensuojelulaki
Lastensuojelun käsikirja 2008a. Avohuolto. Viitattu 26.4.2010.
http://www.sosiaaliportti.fi/fiFI/lastensuojelunkasikirja/tyoprosessi/avohuolto/
Lastensuojelun käsikirja 2008b. Sosiaalihuollon viranomaisen salassapitovelvollisuus. Viitattu 16.3.2011. http://www.sosiaaliportti.fi/fiFI/lastensuojelunkasikirja/hallinto/tietosuoja/salassapitovelvollisuus
Lastensuojelun käsikirja 2010. Muut lastensuojelun avohuollon tukitoimet. Viitattu 16.3.2011. http://www.sosiaaliportti.fi/fiFI/lastensuojelunkasikirja/tyoprosessi/avohuolto/muuttukitoimet/
Lastensuojelun käsikirja 2011. Sosiaalihuollon viranomaisen oikeus luovuttaa
asiakasta koskevia salassa pidettäviä tietoja. Viitattu 16.3.2011.
http://www.sosiaaliportti.fi/fiFI/lastensuojelunkasikirja/hallinto/tietosuoja/salassapitovelvollisuus/
oikeusluovuttaatietoa/
Mikkola, Petteri & Nivalainen, Kirsi 2009. Lapselle hyvä päivä tänään: näkökulmia 2010-luvun varhaiskasvatukseen. Vantaa: Pedatieto.
Moilanen, Pentti & Räihä, Pekka 2007. Merkitysrakenteiden tulkinta. Teoksessa
Juhani Aaltoja & Raine Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin II:
Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. Jyväskylä: PS-kustannus, 46–69.
67
Nikkilä, Juhani & Paasivaara, Leena 2008. Arjen johtajuus. Rutiinijohtamisesta
tulkintataitoon. Helsinki: Suomen sairaanhoitajaliitto ry.
Onnismaa, Eeva-Leena 1999. Päiväkoti lastensuojelun tukitoimena: toiveiden
tynnyri vai huolten hautomo? Helsinki: Stakes.
Paavola, Auli; Honkavaara, Pirjo; Muuronen, Kaisu; Mäkinen, Päivi; Tolonen,
Mervi & Varsa, Marjo 2010. Ehkäisevän lastensuojelun kirjava todellisuus. Lastensuojelulain vaikutukset eri ammattiryhmien toimintatapoihin: Mikä toimii, mikä takkuaa, mitä pitäisi kehittää? Lastensuojelun keskusliitto & Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia. Viitattu 16.3.2011.
http://www.lskl.fi/files/395/Ehkaisevan_lastensuojelun_kirjava_todell
isuus.pdf
Puroila, Anna-Maija 2003. Päiväkotiarjen rikkaus. Oulu: Varhaiskasvatus 90 Oy.
Rousu, Sirkka 2008. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman laadinta kunnissa. Opas lakisääteisen suunnitelman laadintaan. Osa 1. Suunnitelman laadinta. Helsinki: Kuntaliitto. Viitattu 26.4.2010.
http://hosted.kuntaliitto.fi/intra/julkaisut/pdf/p080417122958A.pdf
Rousu, Sirkka 2010. Lastensuojelu on kaikkien lasten ja nuorten hyvinvointia ja
suojelua sekä kunnan vastuuta. Miten kunnat onnistuvat lasten ja
nuorten hyvinvointityössä. Diakonia-ammattikorkeakoulun Opinnäytetyö-seminaari 19.2.2010.
Räty, Tapio 2007. Uusi lastensuojelulaki. Helsinki: Edita.
Siren-Tiusanen, Helena & Tiusanen, Erkki 2002. Päivärytmi ja toiminnan rakentuminen. Teoksessa Aili Helenius, Kirsti Karila, Hilkka Munter, Pirkko Mäntynen & Helena Siren-Tiusanen (toim.) Pienet päivähoidossa: alle kolmivuotiaiden lasten varhaiskasvatuksen perusteita. Helsinki: WSOY, 65–89.
Sosiaaliportti 2010. ECTS-kompetenssit. Viitattu 15.4.2011.
http://www.sosiaaliportti.fi/fiFI/sosiaalialanamkverkosto/sosiaaliala_ammattikorkeakouluissa/so
sionomi_amk_tutkinto/ects_kompetenssit/
Taskinen, Sirpa 2010. Lastensuojelulain soveltaminen. Helsinki: WSOYpro.
Tuomi, Jouni & Sarajärvi, Anneli 2009. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi.
Helsinki: Tammi.
68
Uusitalo, Hannu 2001. Tiede, tutkimus ja tutkielma: Johdatus tutkielman maailmaan. Helsinki: WSOY.
Valli, Raine 2007. Kyselylomaketutkimus. Teoksessa Juhani Aaltola & Raine
Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin I: Metodin valinta ja aineistonkeruu: Virikkeitä aloittelevalle tutkijalle. Jyväskylä: PSkustannus, 102–125.
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2009. Helsinki: Stakes.
69
LIITE 1 Kyselylomake päivähoidon henkilöstölle
TAUSTATIEDOT
1. Olen koulutukseltani
__ kasvatustieteiden kandidaatti
__ lastentarhanopettaja
__ sosionomi
__ sosiaalikasvattaja
__ lähihoitaja
__ lastenhoitaja
__ muu, mikä?_________________________________________________
2. Toimin päiväkodissa
__ päiväkodin johtajana
__ erityislastentarhanopettajana
__ lastentarhanopettajana
__ lastenhoitajana
__ muu, mikä?_________________________________________________
3. Olen työskennellyt päivähoidossa yhteensä ______________ vuotta.
4. Lapset ovat ryhmässäni iältään _______________________ -vuotiaita.
5. Minulla on kokemusta työskentelystä lastensuojelun avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitettujen lasten kanssa.
__ kyllä
__ ei
Jos vastasit ei, kiitos osallistumisesta kyselyyn. Jos vastasit kyllä, jatka seuraavalle sivulle.
70
I PÄIVÄKODIN ARKI
1. Millaisia kasvatuksellisia/hoidollisia erityistarpeita lastensuojelun avohuollon
tukitoimena päiväkotiin sijoitetuilla lapsilla kokemuksesi mukaan on?
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
2. Miten lastensuojelun avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitettujen lasten
erityistarpeet tulevat mielestäsi huomioiduksi päiväkodin arjessa?
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
3. Onko päiväkodissa mielestäsi riittävästi mahdollisuuksia tukea lastensuojelun
avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitettuja lapsia? Jos ei, mitä mielestäsi
puuttuu?
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
4. Kerro konkreettinen esimerkki lastensuojelun avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitetun lapsen tukemisesta päiväkodin arjessa.
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
71
II KASVATUSKUMPPANUUS
1. Millaisia erityistarpeita lastensuojelun avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitettujen lasten perheillä kokemuksesi mukaan on?
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
2. Miten lastensuojelun avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitettujen lasten
perheiden erityistarpeet tulevat mielestäsi huomioiduksi päiväkodissa?
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
3. Onko päiväkodissa mielestäsi riittävästi mahdollisuuksia tukea lastensuojelun
avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitettujen lapsien perheitä? Jos ei, mitä
mielestäsi puuttuu?
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
4. Kerro konkreettinen esimerkki lastensuojelun avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitetun lapsen perheen tukemisesta.
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
72
III YHTEISTYÖ LASTENSUOJELUN KANSSA
1. Minkälaista yhteistyötä teette lastensuojelun toimijoiden kanssa, kun päiväkodissanne on lastensuojelun avohuollon tukitoimena sijoitettu lapsi?
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
2. Miten lastensuojelun toimijat ja päiväkodin kasvatushenkilöstö huomioivat
yhdessä avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitettujen lasten perheiden erityistarpeita?
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
3. Onko päiväkodilla ja lastensuojelun toimijoilla mielestäsi riittävästi mahdollisuuksia tukea lastensuojelun avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitettujen
lapsien perheitä? Jos ei, mitä mielestäsi puuttuu?
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
4. Kerro konkreettinen esimerkki yhteistyöstä lastensuojelun toimijoiden kanssa,
kun päiväkodissanne on lastensuojelun avohuollon tukitoimena sijoitettu lapsi.
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
73
IV TOIMINNAN KEHITTÄMINEN
Pyytäisimme vielä pohtimaan, miten mielestäsi päiväkodissa voitaisiin kehittää
työskentelyä lastensuojelun avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitettujen lasten ja heidän perheidensä kanssa.
Valitse seuraavista vaihtoehdoista sinulle kolme tärkeintä:
__ tietoa lastensuojelusta
__ tietoa lastensuojelulaista
__ työnohjausta
__ yhteistyöpalavereita päivähoidon ja lastensuojeluviranomaisten välillä
__ yhteistyöpalavereita päivähoidon ja vanhempien välillä
__ yhteistyöpalavereita päivähoidon, lastensuojeluviranomaisten ja vanhempien välillä
__ konsultaatioita
__ lisäkoulutusta
__ lisää henkilökuntaa (esimerkiksi avustaja)
Muuta aiheeseen/kyselyyn liittyvää, mitä haluat mahdollisesti kertoa:
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
KIITOS OSALLISTUMISESTA KYSELYYN!
74
LIITE 2 Saatekirje
Hyvät yhteistyökumppanimme!
5.1.2011
Olemme sosionomiopiskelijoita Diakonia-ammattikorkeakoulun Diak Etelän yksikön Helsingin toimipaikasta. Suoritamme opinnoissamme myös lastentarhanopettajan kelpoisuuteen vaadittavat opinnot.
Teemme opinnäytetyötä, joka on osa Kuntaliiton ja sen yhteistyötahojen Tukehanketta. Hankkeen tarkoituksena on kuntien hyvinvointisuunnitelmien perusteella pyrkiä selvittämään, miten kunnissa toteutetaan lasten ja nuorten hyvinvointia edesauttavaa työtä. Opinnäytetyömme aiheena on päiväkodin henkilöstön kokemukset koskien päivähoitoa lastensuojelun avohuollon tukitoimena.
Toivomme, että vastaisitte oheiseen kyselylomakkeeseen, joka koostuu taustatietolomakkeesta sekä neljää eri teemaa (päiväkodin arki, kasvatuskumppanuus, yhteistyö lastensuojelun kanssa ja toiminnan kehittäminen) koskevista
kysymyksistä. Vastaukset annetaan nimettöminä, eikä niistä käy ilmi mistä päiväkodista vastaukset on annettu. Toimitamme kyselylomakkeita yhdeksään eri
päiväkotiin päivähoitoalueellanne.
Vastaaminen kestää arviolta 15–20 minuuttia. Kyselylomakkeet noudamme viikon 4 lopulla (26.1–28.1.2011). Vastauksenne ovat meille hyvin tärkeitä!
Ystävällisin terveisin
Aino Uitto
[email protected]
[email protected]
Miia Vuolasmaa