”OLLA IHMINEN IHMISEN VIERESSÄ” Diakoniatyön vapaaehtoisten motiivit toimia maahanmuuttajien parissa
by user
Comments
Transcript
”OLLA IHMINEN IHMISEN VIERESSÄ” Diakoniatyön vapaaehtoisten motiivit toimia maahanmuuttajien parissa
”OLLA IHMINEN IHMISEN VIERESSÄ” Diakoniatyön vapaaehtoisten motiivit toimia maahanmuuttajien parissa Tarja Korpaeus-Hellsten ”OLLA IHMINEN IHMISEN VIERESSÄ” Diakoniatyön vapaaehtoisten motiivit toimia maahanmuuttajien parissa Tarja Korpaeus-Hellsten Opinnäytetyö, syksy 2014 Diakonia-ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma Sairaanhoitaja (AMK) TIIVISTELMÄ Korpaeus-Hellsten, Tarja. ”Olla ihminen ihmisen vieressä” Diakoniatyön vapaaehtoisten motiivit toimia maahanmuuttajien parissa. Helsinki, syksy 2014, 70s., 4 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Hoitotyön koulutusohjelma, sairaanhoitaja (AMK) Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, mitkä ovat diakoniatyön vapaaehtoisten motiivit tehdä vapaaehtoistyötä ja mikä motivoi heitä toimimaan maahanmuuttajien parissa. Tavoitteena oli myös kerätä vapaaehtoisten ideoita vapaaehtoistyön koulutuksen kehittämiseen seurakunnissa. Opinnäytetyön työelämän yhteistyötahona oli Helsingin seurakuntayhtymän vapaaehtoistoiminta. Opinnäytetyö on laadullinen tutkimus, jonka aineisto kerättiin haastattelemalla kahdeksaa helsinkiläistä vapaaehtoista. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina ja tutkimusmenetelmänä oli teemahaastattelu. Useimmat haastateltavat olivat tehneet vapaaehtoistyötä maahanmuuttajien parissa useita vuosia ja he toimivat sekä yksilötyössä että ryhmätoiminnassa. Tutkimuksen analyysimetodina oli teoriaohjaava sisältöanalyysi ja keskeisenä teoreettisena viitekehyksenä Anne Birgitta Yeungin kehittämä motivaatiotutkimuksen timanttimalli. Tutkimuksen tuloksista käy ilmi, että tärkeimmät motiivit aloittaa vapaaehtoistyö maahanmuuttajien parissa olivat vapaaehtoisten halu laajentaa omaa elämänpiiriään tutustumalla uusiin kulttuureihin ja ihmisiin sekä oppia uutta. Halu auttaa maahanmuuttajia, pitää yllä omaa hyvinvointiaan toiminnan kautta sekä mahdollisuus sosiaaliseen toimintaan motivoivat vapaaehtoisia. Motivaation taustalla vaikuttivat kristilliset arvot ja luottamuksellinen ilmapiiri. Tutkimustulosten perusteella vapaaehtoiset hyötyvät koulutuksesta, jossa saa tietoa yhteiskunnan palvelujärjestelmistä ja vahvistusta vuorovaikutustaitoihin, joita tarvitaan eri kulttuureista tulevien ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Opinnäytetyön tutkimustuloksia hyödynnetään Helsingin seurakuntayhtymän vapaaehtoistoiminnan kehittämisessä. Jatkotutkimuksen teemoiksi opinnäytetyön pohjalta nousivat maahanmuuttajien omat kokemukset vapaaehtoistoiminannan vaikuttavuudesta heidän hyvinvointiinsa sekä hoitohenkilökunnan kompetenssi suhteessa vapaaehtoistoimintaan ja monikulttuuriosaamiseen omassa työssään. Asiasanat: vapaaehtoistoiminta, vapaaehtoinen, motivaatio, motiivitutkimuksen timanttimalli, maahanmuuttaja, diakonia ABSTRACT Korpaeus-Hellsten, Tarja The Motives of Diaconia Volunteers When Working with Immigrants, 70p., 4 appendices. Language: Finnish. Helsinki. Autumn 2014. Diaconia University of Applied Sciences. Degree Programme in Nursing, Degree: Nurse. The purpose of this study was to gather information on the motivation behind voluntary work, specifically when volunteering with immigrants. Another aim of the study was to gather volunteers’ ideas in order to improve volunteer training in congregations. The approach of this research was qualitative. The research material was gathered from individual in-depth interviews of eight people who participated in voluntary diaconia work. The study was commissioned by the Parish Union of Helsinki’s Voluntary Work Ministry, and is part of their ongoing work to develop and support the practice of volunteer work. The main theory behind the research process was the octagon model of volunteer motivation created by Anne Birgitta Yeung. The generating of the interview questions and the structure of analysis were based on that framework. Through analysis of the research it became clear that the most significant motive for volunteers to decide to do work with immigrants was to broaden their worldview. They were also motivated by the desire to help immigrants, to increase their own quality of life, and to have the opportunity for social contact, guided by Christian values. The experience of a positive atmosphere, especially one in which the volunteer feels trusted and respected - also motivated volunteers. On the basis of this study, volunteer training should include information on social services and should support the development of the interpersonal skills needed when working with people from different cultures. Suggestions for further research include immigrants’ experiences of volunteer work and its effect on their quality of life. Another fruitful avenue of research could include the competence of nurses working with and supporting volunteers, as well as their competence in working in a multicultural context. Keywords: volunteer, voluntary work, motivation, immigrant, diaconia, octagon model of volunteer motivation SISÄLTÖ 1 JOHDANTO ..................................................................................................... 7 2 VAPAAEHTOISTOIMINTA............................................................................... 9 2.1 Vapaaehtoistoiminnan periaatteet ........................................................... 10 2.2 Vapaaehtoistoiminta ja diakoniatyö ......................................................... 11 2.3 Vapaaehtoistoiminta terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä...................... 13 3 MOTIVAATIOTEORIAA ................................................................................. 17 3.1 Motivaatio ................................................................................................ 17 3.2 Motivaatioteorioita ................................................................................... 17 3.3 Vapaaehtoistyön motivaation timanttimalli............................................... 19 3.4 Motivaatioon liittyviä tutkimuksia ............................................................. 23 4 TUTKIMUSYMPÄRISTÖ JA TUTKIMUKSEN TAUSTAA .............................. 26 4.1 Maahanmuuttajaväestö Helsingissä ........................................................ 26 4.2 Helsingin seurakuntayhtymä ................................................................... 27 4.3 Vapaaehtoistoiminta ja sen kehittäminen seurakunnissa ........................ 29 4.4 Diakoniatyö maahanmuuttajien parissa ................................................... 31 5 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN .............................................................. 34 5.1 Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet .......................................................... 34 5.2 Laadullinen tutkimus ................................................................................ 35 5.3 Aineistonkeruumenetelmä ja haastateltavien valinta ............................... 36 5.4 Aineiston analyysi .................................................................................... 39 6 TUTKIMUSTULOKSET .................................................................................. 41 6.1 Vapaaehtoistyön aloittamiseen liittyvät motiivit ........................................ 41 6.2 Saamiseen, antamiseen ja vastavuoroisuuden kehään liittyvät motiivit .. 42 6.3 Toiminnan sosiaaliseen joustavuuteen ja sitoutumiseen liittyvät motiivit . 45 6.4 Arvoihin liittyvät motiivit ........................................................................... 46 6.5 Luottamuksen kolme tasoa motivaation lähteinä ..................................... 48 6.6 Teemoja vapaaehtoisten koulutukseen ................................................... 50 7 POHDINTA .................................................................................................... 52 7.1 Tutkimustulosten tarkastelua ................................................................... 52 7.2 Jatkotutkimuksien aiheita ........................................................................ 56 7.3 Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys ..................................................... 57 7.4 Opinnäytetyön prosessi ja ammatillinen kasvu ........................................ 58 LÄHTEET .......................................................................................................... 61 LIITTEET .......................................................................................................... 66 LIITE 1: Yhteisen seurakuntatyön organisaatio ............................................. 66 LIITE 2: Teemahaastattelurunko ................................................................... 67 LIITE 3: Tiedote haastateltaville .................................................................... 68 LIITE 4: Esimerkki aineiston luokittelusta: saaminen–antaminen .................. 69 1 JOHDANTO Mitkä motiivit vaikuttavat vapaaehtoistyön taustalla? Mikä saa ihmisen käyttämään aikaansa ja osaamistaan toisten hyväksi ilman korvausta tai palkkiota? Miksi työtä halutaan tehdä maahanmuuttajien hyväksi? Nämä kysymykset alkoivat kiinnostaa itseäni tavatessani työni kautta kirkon monikulttuurisessa toiminnassa mukana olevia vapaaehtoisia ja toimiessani vapaaehtoisena sairaanhoitajana helsinkiläisellä klinikalla, joka tarjoaa terveydenhoitopalveluita maassamme oleskeleville paperittomille ulkomaalaisille. Opinnäytetyön teeman valintaan vaikutti myös tarve saada tietää enemmän vapaaehtoisuudesta ilmiönä, koska sen roolia ja merkitystä on nostettu viime vuosina paljon esiin keskusteltaessa hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta. Helsingin katukuvassa monikulttuurisuus on arkipäivää. Viimeisen kymmenen vuoden aikana maahanmuuttajataustaisten asukkaiden määrä on kaksinkertaistunut. Toimintaympäristön muutos heijastuu myös haasteena seurakuntien tekemään diakoniatyöhön ja sen piirissä tapahtuvaan vapaaehtoistoimintaan. Monikulttuurisuuden lisääntyminen on tuonut diakonian vapaaehtoistoimintaan uusia toimijoita, toimintatapoja ja kehittämistarpeita. Opinnäytetyössäni tutkin Helsingin evankelisluterilaisen kirkon diakoniatyössä toimivien vapaaehtoisten motiiveja yleensä ja sitä miksi he haluavat tehdä työtä juuri maahanmuuttajien parissa. Toinen tutkimusteema koskee vapaaehtoisille suunnatun koulutuksen kehittämistä. Seurakuntien vapaaehtoistoiminnasta on tehty tutkimuksia viime vuosina, mutta niistä on puuttunut maahanmuuttajiin liittyvä näkökulma. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää seurakuntien vapaaehtoistoiminnassa sekä soveltaen myös muiden tahojen kuten kirkollisten järjestöjen ja sosiaali- ja terveyssektorilla toimivien järjestöjen vapaaehtoistoiminnassa. Vapaaehtoistoiminta on erottamaton osa Helsingin evankelisluterilaisissa seurakunnissa tehtävää työtä. Yleisesti tiedetään, että vapaaehtoisia toimii kaikilla työloilla ja eri ikäryhmille suunnatussa toiminnassa. Parhaillaan selvitetään miten 8 laajasta ilmiöstä on kyse. Vapaaehtoisia arvioidaan olevan työssä mukana noin 4000–5000 henkilöä. Gallup Ecclesiastica 2011 -kyselyssä suomalaisilta tiedusteltiin mitä kirkon heidän mielestään tulisi tehdä ja millainen sen pitäisi olla. Noin 75 % vastaajista oli samaa mieltä siitä, että kirkon tulisi toimia enemmän heikoimmassa asemassa olevien puolestapuhujana yhteiskunnallisessa keskustelussa sekä tukea köyhiä ja syrjäytyneitä nykyistä päättäväisemmin. 45 % mielestä kirkon pitäisi tarjota enemmän mahdollisuuksia vapaaehtoistyöhön. Vastaajista 34 % oli sitä mieltä, että kirkon tulisi tukea nykyistä enemmän maahanmuuttajia, ja 29 % toivoo, että kirkko puolustaisi painokkaammin pakolaisia. (Haastettu kirkko 2012, 55–56.) Vuonna 2011 vietettiin vapaaehtoistoiminnan teemavuotta Euroopan laajuisesti. Vuoden tavoitteena oli vahvistaa vapaaehtois- ja järjestötoimintaa ja sen arvostusta. (Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuosi 2011.) Viime vuosina vapaaehtoistyön tarve on liitetty myös Suomessa yhteiskuntapoliittisiin keskusteluihin ja kolmannen sektorin sekä kansalaisyhteiskunnan toimijuuden merkitykseen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudelle. Tähän keskusteluun ja haasteeseen myös kirkon diakoniatyö ja sen vapaaehtoistoiminta pyrkii vastaamaan kehittämällä toimintaansa, jolla edistetään eri yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskunnan hyvinvointia. 9 2 VAPAAEHTOISTOIMINTA Yhteiskunnan historian eri vaiheissa vapaaehtoistoiminnan ilmiöstä on käytetty erilaisia käsitteitä, muun muassa talkootyö, armeliaisuus, vapaa huoltotyö, ja hyväntekeväisyys. Viime vuosikymmeninä vapaaehtoisuus, vapaaehtoistoiminta ja vapaaehtoistyö ovat vakiintuneet käyttöön. (Nylund & Yeung 2005, 14.) Vapaaehtoistyö (voluntary work, frivilligt arbete) on kansainvälisesti käytetty termi. Termillä halutaan tuoda esiin tekemisen merkitystä ja arvoa palkkatyön rinnalla. Toisaalta jotkut vapaaehtoistyötä organisoivat tahot suosivat vapaaehtoistoimintatermin käyttöä erottaakseen sen selkeästi palkallisesta ammattityöstä. (Sosiaalija terveysturvan keskusliitto 2005, 12.) Vapaaehtoistoiminnan määrittely on sidonnaista kontekstiin. Eri maissa ja kulttuureissa se määritellään enemmän joko henkilöiden, toimintamuotojen tai laajempien kontekstien kautta. Kansainvälisessä tutkimuksessa on kuitenkin voitu löytää yhteiset elementit eri kulttuurien vapaaehtoistoiminnan määritelmille: vapaaehtoistyö on palkatonta ja pakottamatonta toimintaa, jota tehdään toisten ihmisten ja yhteisön hyväksi. (Pessi & Oravasaari 2010, 9.) Helsingin seurakuntayhtymän vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin mukaan (Lipasti-Raulus 2013) vapaaehtoistoiminnalla käsitetään suunniteltavaa tai olemassa olevaa toimintaa, johon vapaaehtoinen osallistuu tekemällä vapaaehtoistyötä. Tässä opinnäytetyössä käytän molempia termejä sekä vapaaehtoistoiminta ja vapaaehtoistyö, riippuen käsiteltävästä asiasta. Vapaaehtoistoiminnassa mukana olevaa henkilöä kutsutaan useimmiten termeillä vapaaehtoinen tai vapaaehtoistyöntekijä. Vapaaehtoiseksi voi ryhtyä jokainen, jolla on halu antaa omaa aikaansa ja osaamistaan yhteiseen toimintaan (Mykkänen-Hänninen 2007, 5). Vapaaehtoinen on toiminnassa mukana pääsääntöisesti omalla vapaa-ajallaan. Vapaaehtoista sitovat vapaaehtoistoiminnan periaatteet, mutta hänellä ei ole samalla tavalla sitovia velvollisuuksia kuin työntekijällä. Vapaaehtoinen voi lopettaa toimimisen tehtävässään, kun hän ei enää koe toimintaa mielekkääksi. (Lipasti-Raulus 2013.) 10 Pessin ja Oravasaaren (2010, 7) tutkimuksen mukaan yli kolmannes (37 %) suomalaisista osallistuu vapaaehtoistoimintaan. Naiset ja miehet, nuoret ja vanhat osallistuvat toimintaan keskimäärin yhtä paljon. Suomalaiset käyttävät aikaansa vapaaehtoistoimintaan jopa18–20 tuntia kuukaudessa. Nuoret (15–24 v.) sekä iäkkäimmät osallistuvat eniten. Vapaaehtoistoiminnan tasossa ja aktiivisuudessa Suomi edustaa hyvää keskitasoa Euroopan mittakaavassa, myös eri kirkkojen piirissä vapaaehtoistyöllä on vahva asema (Yeung 2004, 89–91). Vapaaehtoistyöllä on yhteisesti jaettu asema ja rooli yhteiskunnassamme ja se liitetään yhteen vahvasti tasa-arvoa korostavien kulttuuristen arvojen kanssa (Grönlund 2012, 8– 9). 2.1 Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Kukin vapaaehtoistoimintaa organisoiva taho voi luoda itse toiminnan periaatteet. Toiminnalle on kuitenkin muodostunut joitakin yhteisiä ja yleisesti hyväksyttyjä käytäntöjä ja piirteitä. Vapaaehtoistoiminalle on luonteenomaista, että se on palkatonta, vapaasta tahdosta kumpuavaa yleishyödyllistä toimintaa, ja se on usein jonkun tahon avustuksella organisoitua. (Nylund & Yeung 2005, 15.) Vapaaehtoiselta ei edellytä erityisosaamista vaan omana itsenään oleminen riittää. Vapaaehtoistyön perustehtävien tulee olla sosiaalialan ja terveysalan järjestöissä luonteeltaan sen kaltaisia, että niihin ei sisälly ammatillisuuden vaatimusta, ja ne soveltuvat toteutettavaksi vapaaehtoistyön voimin. (Mykkänen-Hänninen 2007, 5.) Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto (2005, 16–17) on tuottanut järjestöjen ja seurakuntien käyttöön vapaaehtoistyön koulutusaineiston, joka sisältää vapaaehtoistoiminnan periaatteet. Vapaaehtoistoiminnan periaatteet ovat yhteneväiset ammatillisen hoivatyön kanssa. Vapaaehtoistoiminnan periaatteita ovat tasa-arvoisuus, vastavuoroisuus, puolueettomuus ja suvaitsevaisuus. Vapaaehtoisuus on toimintaa, jonka lähtökohtana ovat ensisijaisesti autettavan tarpeet. 11 Vapaaehtoisia sitoo vaitiolovelvollisuus ja vapaaehtoistyö on luottamuksellista toimintaa. Toimintaan osallistuvien eri osapuolten välinen luottamus, yhteistyö ja toimintaan sitoutumisen periaatteet mahdollistavat vapaaehtoistyön onnistumisen ja myönteisen kokemuksen osallistujille. Vapaaehtoinen on luotettava toimija, joka toimii yhteisten sopimusten mukaisesti. Vapaaehtoistoiminnan periaatteisiin kuuluu, että vapaaehtoisella on oikeus saada vapaaehtoistyössä toimiessaan tarvitsemansa perehdytys, ohjausta ja tukea. Vastuu vapaaehtoisen toiminnasta on aina sillä organisaatiolla, jossa vapaaehtoinen toimii. (Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto 2005, 16–17.) 2.2 Vapaaehtoistoiminta ja diakoniatyö Tässä opinnäytetyössä tutkitaan diakoniatyön piirissä tehtävää vapaaehtoistoimintaa, joka suuntautuu maahanmuuttajiin. Diakoniatyö on Suomen kirkkolakiin perustuvaa toimintaa (Kirkkolaki 4 § 1). Diakonia perustuu kristilliseen rakkauteen ja on avun antamista erityisesti niille, joiden hätä on suurin ja joita ei muu apu tavoita. Jokaisessa seurakunnassa pitää kirkkojärjestyksen mukaan olla diakoniatyöntekijä. (Kirkkojärjestys 6 § 9.) Seurakunnan ja sen jäsenten tulee harjoittaa diakoniaa, jonka toiminnasta määrätään tarkemmin kirkkoneuvoston tai seurakuntaneuvoston hyväksymässä diakoniatyön johtosäännössä. (Kirkkojärjestys 4 § 3). Suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnan mallissa kirkko liitetään järjestöjen tavoin kolmanteen sektorin toimijoihin. Vaikka diakoniatyöllä ei ole virallista asemaa, se on julkinen toimija, joka toteuttaa laajaa sosiaalityötä. (Juntunen, Grönlund & Hiilamo 2006, 31–32.) Lähimmäisen vastuun ja diakonian lähtökohtien voidaan katsoa olevan Raamatussa kahden rakkauden opissa niin kutsutussa rakkauden kaksoiskäskyssä: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi”. Käsky lähimmäisen rakastamisesta pitää sisällä ihmisen kyvyn ymmärryksen ja empatian kautta samaistua toisen ihmisen avun tarpeeseen ja auttamiseen, mitä voidaan kutsua luonnolliseksi moraalitajuksi siitä, mikä on hyvää. (Harju, Niemelä, Ripatti, Siivonen & Särkelä, 2001, 27) 12 Diakonia on osa kirkon perustehtävää ja se toteutuu seurakuntien laaja-alaisessa toiminnassa. Diakoniatyö toteutuu sekä työntekijöiden että seurakuntalaisten, kuten vapaaehtoistoiminnassa mukana olevien kautta. Diakonia vahvistaa kirkon olemusta jakamisen ja osallisuuden yhteisönä. (Jokela 2011, 24; Jääskeläinen 2002, 192.) Diakoniatyössä ihmisen kokonaisvaltainen kohtaaminen ja auttaminen ovat keskiössä. Diakoniatyössä kohdataan ihmisen aineelliset, henkiset ja hengelliset tarpeet. Se on myös heikoimmassa asemassa olevien ihmisten puolesta puhumista ja vaikuttamista siihen, että yhteiskunnan palvelut ovat kaikkien saatavilla. (Jokela 2011, 24–25, 190–191.) Suomessa kirkon vapaaehtoistyössä toimi vuonna 2012 yhteensä 200 000 ihmistä. Vapaaehtoisia toimi diakoniatyössä yhteensä noin 30 000 ihmistä. (Turkulainen 2013.) Kirkon diakoniatyön viroissa voivat toimia sekä diakonit että diakonissat. Nykyisen koulutuksen saaneet ovat koulutukseltaan joko sosionomi (AMK) -diakoneja tai sairaanhoitaja (AMK) -diakonissoja (Rättyä 2009, 45–46). Diakonian laaja-alainen toiminta ei ole mahdollista ilman suurta vapaaehtoisten joukkoa. Vapaaehtoiset ovat mukana sekä toiminnan suunnittelussa että toteutuksessa. Diakonian vapaaehtoistoiminnasta ehkä tunnetuimpia ovat vuosittainen Yhteisvastuukeräys, mummonkammaritoiminta, vaate- ja ruoka-apu sekä ystävä- ja tukihenkilötoiminta. Tukihenkilötoiminnan kautta joissakin seurakunnissa ovat myös maahanmuuttajat saaneet lähimmäisen, jonka tehtävänä on kulkea maahanmuuttajan vierellä uudessa elämän tilanteessa. (Harju ym. 2001, 66–74.) Kirkon strategiassa Meidän kirkko -osallisuuden yhteisö nostettiin vapaaehtoistoiminta kirkossa tärkeäksi kehittämiskohteeksi. Strategian tavoitteena oli tukea seurakuntia järjestämään vapaaehtoisille mahdollisuus toimia lähimmäisen rakkauden puolesta ja vahvistaa kirkon jäsenyyden merkitystä ihmisille. Kirkossa toteutettiin vuosina 2009–2012 seurakuntien vapaaehtoistoiminnan kehittämistä tukeva hanke. Tavoitteena oli ensisijaisesti vaikuttaa seurakuntien työntekijöiden osaamiseen niin, että he pystyvät ohjaamaan ja kehittämään vapaaehtoistoimintaa sekä tukemaan vapaaehtoisia. (Oravasaari i.a., 3.) 13 2.3 Vapaaehtoistoiminta terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä Terveys 2015 -kansanterveysohjelman mukaan sosiaalisesti ja taloudellisesti menestyvän yhteiskunnan perustana ovat terveet ja toimintakykyiset kansalaiset ja toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut. Ohjelman tavoitteena on terveiden ja toimintakykyisten elinvuosien lisääminen ja väestöryhmien välisten terveyserojen pienentäminen. Näiden seikkojen katsotaan lisäävän ihmisten mahdollisuuksia käyttää voimavaroja itsensä, yhteisönsä ja yhteiskunnan hyvinvoinnin lisäämiseksi. Vastuu ohjelman mukaan kuuluu koko yhteiskunnalle. Ohjelmassa todetaan, että erityisesti ikääntyneiden tarpeisiin vastaamiseen tarvitaan julkisen ja yksityisen sektorin, kolmannen sektorin ja vapaaehtoistyön yhteistyötä. (Sosiaalija terveysministeriö 2013, 11–12.) Myös Suomen Sairaanhoitajaliiton mukaan sosiaali- ja terveysalalla tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän vapaaehtoisia toimimaan paitsi kodeissa ja palvelutaloissa myös sairaaloissa. Liitto pitää vapaaehtoisten tekemää työtä tärkeänä kansan hyvinvoinnin lisääjänä ja haluaa olla osaltaan edistämässä hyviä puitteita toiminnalle. Liiton mielestä lisääntyvään potilaiden parissa tehtävään vapaaehtoistyöhön tarvitaan kuitenkin nykyistä selkeämpiä ohjeita vapaaehtoisen asemasta, velvollisuuksista ja vastuista. (Suomen Sairaanhoitajaliitto 2013.) Hannele Haapaniemi (2008) pohtii Sairaanhoitaja-lehden artikkelissaan kolmannen sektorin kokemusta ja näkemyksiä terveydenhoidosta sekä sairaanhoitajien kykyä ja halua käyttää niitä työssään potilaan ja omaisten hyväksi. Hänen mielestään tietoisuus järjestöjen toiminnasta ja toiminnan merkityksestä on osa sairaanhoitajan ammattitaitoa. Sairaanhoitajat voivat omalla työllään edistää myönteistä yhteistoimintaa julkisen ja kolmannen sektorin toimijoiden välillä. Yhteistyön kautta voidaan lisätä yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskunnan hyvinvointia. Euroopassa vietettiin vuonna 2011 vapaaehtoistoiminnan teemavuotta. Euroopan Neuvoston teemavuotta valmistelevassa mietinnössä alleviivataan vapaaehtoistoiminnan positiivista merkitystä paikallisen kansalaisyhteiskunnan kehitykselle ja kannustetaan jäsenvaltioita edistämään sitä. Teemavuoden tavoitteena oli lisästä vapaaehtoistoiminnan tunnettavuutta ja tunnustaa sen osaamisen sekä 14 arvon merkitys yhteiskunnan monille sektoreille ja tahoille. (Pessi & Oravasaari 2010, 10.) Tutkija Aaro Harju (2005, 70) yhdistää vapaaehtoistoiminnan kiinteästi kansalaisyhteiskunnan olemukseen. Hänen mielestään vapaaehtoistoiminta toimii yksilölle väylänä aktiiviseen kansalaisuuteen, johon hän liittää yksilön ja yhteisön hyvinvoinnin. Harju kuvaa vapaaehtoistoimintaa välittämisenkehänä, joka laajenee toimijasta ja toisista ihmisistä lähiympäristöön, yhteiskuntaan ja myös globaalille tasolle. Harjun (2005, 70) kuvaamaa kansalaistoimintaa ja hyvinvoinnin kehää toteuttaa kolmas sektori, jonka merkittävinä toimijoina ovat noin 8000 sosiaali- ja terveysjärjestöä. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hallitusohjelmatavoitteissa (i.a.) kerrotaan kolmannen sektorin toiminnan tutkitusti lisäävän ihmisten ja yhteisöjen hyvinvointia ja terveyttä sekä ennaltaehkäisevän ongelmien syntymistä. Terveydenhuollon saralla ne tarjoavat palveluja erityisesti mielenterveys- ja vammaispalveluissa, päihdehuollossa ja kuntoutuksessa. Järjestöt tuottavat noin 20 % sosiaalipalveluista ja 5 % terveyspalveluista. Ne tarjoavat apua ja tukea tarvitseville ja heidän omaisilleen, mutta myös monille mahdollisuuden mielekkääseen toimintaan. Näissä järjestöissä toimii lähes miljoona henkilöä vertaisohjaajina, vapaaehtoisina tai järjestöaktiiveina. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan erityisesti mielenterveyspalveluiden kehittämisessä tulisi kiireesti huomioida maahanmuuttajaväestön erityistarpeet. Huoli mielenterveyspalveluiden huonosta tavoitettavuudesta tulee esiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuonna 2012 julkaistussa tutkimuksesta, jossa tutkittiin suurimpien Suomessa asuvien maahanmuuttajaryhmien terveyttä, hyvinvointia ja palveluiden tarvetta. (Castaneda, Rask, Koponen, Mölsä & Koskinen 2012, 11–12.) Tutkimuksessa ilmeni, että maahanmuuttajien terveysongelmat liittyvät erityisesti psyykkiseen pahoinvointiin, johon osasyynä saattavat olla traumaattiset tapahtumat entisessä kotimaassa ja kokemukset Suomessa sekä mielenterveyspalvelui- 15 den huono saatavuus ja tavoitettavuus. Terveyden edistämistoimia ja kuntoutusta tarvitaan muun muassa lihavuuden ja toimintakykyrajoitteiden ehkäisemiseksi. Tutkimuksessa todetaan, että valtaosa tutkituista koki oman terveytensä melko hyväksi, ja he luottivat yhteiskunnan palvelujärjestelmään, mikä on hyvä lähtökohta terveyden ja hyvinvoinnin edistämiselle. (Castaneda ym. 2012, 10– 12.) Kokemukseni mukaan monet sosiaali- ja terveysjärjestöt samoin kuin kirkon diakoniatyö ovat viime vuosina kehittäneet toimintaansa ja kohdentaneet sitä myös maahanmuuttajille erilaisten projektien turvin usein Raha-automaattiyhdistyksen taloudellisella tuella. Näihin projekteihin on palkattu myös maahanmuuttajia työntekijöiksi ja rekrytoitu vapaaehtoisiksi, vertaisohjaajiksi ja kokemusasiantuntijoiksi, sekä tavoitettu erilaisten toimintojen ja hyvinvointiin liittyvien palveluiden piiriin. Vapaaehtoistyössä on myös kansalaisaktivismiin liitettäviä piirteitä. Sen kaltaiselle vapaaehtoistoiminnalle on ominaista oma-apu ja vertaisapu sekä epävirallinen organisoituminen. Toimintaan osallistuvat luovat omat pelisäännöt ja käytännöt jonkin yhdessä tärkeäksi koetun tavoitteen hyväksi. (Pessi & Oravasaari 2010, 10.) Tämän kaltaisesta toiminnasta on yksi esimerkki terveydenhuollon ammattilaisten perustama ja ylläpitämä Global Clinic -toiminta Helsingissä ja Turussa. Vapaaehtoiset ammattilaiset tarjoavat paperittomille ja muille julkisen terveydenhuollon palveluiden ulkopuolelle jääneille henkilöille lääkäripalveluita, hammashoitoa ja terveysneuvontaa. (Hankonen 2013, 16–19.) Sekä kotimaisissa että ulkomaisissa tutkimuksissa on vapaaehtoistoiminnalla todettu olevan positiivinen vaikutus vapaaehtoisen toimintakykyyn. Pääkaupunkiseudulla tehdyn tutkimuksen mukaan vapaaehtoistoiminnan osallistumisen kannustimena oli osallistujan toive sen kautta pitää yllä terveyttään ja omaa hyvinvointiaan. Tutkimukseen osallistuneet vapaaehtoiset kokivat toiminnan vaikuttavan myönteisesti heidän psyykkiseen, fyysiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiinsa. (Haarni i.a.) 16 Ulkomaisissa tutkimuksissa on todettu vapaaehtoistoiminnan vähentävän erityisesti eläkeikäisten vapaaehtoisten masennusoireita sekä hidastavan koetun terveydentilan ja toimintakyvyn heikentymistä. Vapaaehtoistoiminnan kautta he ovat kokeneet myös lisääntyvää onnellisuutta, tyytyväisyyttä ja itsetunnon kohentumista. (Haarni i.a.) Britanniassa 50–75-vuotiaille tehdyn tutkimuksen mukaan vapaaehtoistyö tuotti tekijöilleen jonkin verran enemmän tyytyväisyyden tunnetta kuin liikunta, opiskelu tai muu harrastus. Australialaisen tutkimuksen mukaan vapaaehtoisten hyvinvointi oli parempi kuin niiden, jotka eivät tehneet vapaaehtoistyötä. Tutkimuksessa havaittiin kuitenkin, että liian suuri määrä vapaaehtoistyötä voi vaikuttaa vapaaehtoisen terveyteen päinvastoin eli uuvuttaa ja heikentää hänen hyvinvointiaan. (Haarni i.a.) 17 3 MOTIVAATIOTEORIAA 3.1 Motivaatio Motivaatio-sana on johdettu latinankielisestä sanasta moveo, joka viittaa sanaan liikuttaminen (Rasila & Pitkonen 2010, 5). Samasta kantasanasta on myös peräisin englannin kielen sana motivation, jolla on yhtymäkohta tunne-sanaan (emotion) (Goleman 2014, 37). Motivaatio on jotakin, joka saa ihmisen toimimaan ja liikkeelle. Sen johdosta tai avulla ihminen asettaa toiminnalleen tavoitteen, jonka pyrkii ja haluaa saavuttaa. Motivoitunut ihminen työskentelee tehokkaasti ja palkintona saavutuksesta ovat hyvä olo ja iloinen mieli. (Goleman 2014, 37; Rasila & Pitkonen 2010, 5–6.) Nykykäsityksen mukaan motivaation syntymiseen vaikuttavat sekä ihmisen sisäiset että ulkoiset motiivitekijät kuten ympäristö. Motivaatio on aina myös kulttuurisidonnaista. Sisäisestä motivaatiotekijästä käytetään myös nimitystä luontainen tai sisäsyntyinen motivaatio. Ihminen tekee asioita, koska hän kokee ne henkilökohtaisesti tärkeäksi ja toiminta on itsessään palkitsevaa. Ulkoiseen motivaatioon liittyy usein tekemisestä seuraava ulkoinen palkkio tai siihen ajaa ulkoa tuleva vaatimus. (Lonka, Hakkarainen, Salmela-Aro, Frenchen & Lautso 2009,15–16). 3.2 Motivaatioteorioita Motivaatiota on tutkittu lähes sata vuotta ja sitä voidaan lähestyä usean tieteenalan näkökulmasta (Yeung 2005, 84). Tässä luvussa esittelen eri tutkijoiden motiiviteorioita, jotka valitsin kahdesta syystä. Ensinnäkin teoriat ovat eri vuosikymmeniltä, niiden kautta voi saada kuvaa siitä, miten motivaatioteoriat ovat kehittyneet. Toinen syy valintaan olivat niiden erilaiset lähestymistavat tutkittavaan asiaan. Motivaatiotutkimusta on tehty eniten psykologian alalla. Motivaatiopsykologian tutkimus selvittää miksi ihmiset käyttäytyvät ja ajattelevat niin kuin käyttäytyvät, 18 juuri tietynlaisella tavalla. (Nurmi & Salmela-Aro 2005, 10.) Varhaisimmissa motivaatioteorioissa painottui käsitys reaktiivisesta ihmisestä, joka totteli sisäisiä ja ulkoisia voimia, kuten tarpeita, viettejä ja vaistoja. Nämä saivat hänet toimimaan. Tästä esimerkkinä on yleisesti tunnettu Maslowin tarvehierarkiateoria, jossa ihmisen tarpeet on jaoteltu viiteen eri tasoon pyramidimallissa siten, että pyramidin pohjana ovat biologiset sekä turvallisuuden tarpeet ja huippuna sosiaaliset, arvostuksen ja itsensä toteuttamisen tarpeet. Maslowin mukaan ylempi tarveluokka aktivoituu vasta, kun alemman tason tarpeet on tyydytetty. (Lonka ym. 2009, 21– 22; Yeung 2005, 84–85.) Varhaisia motivaatiopsykologiteorioita edusti myös Freud, jonka mielestä ihmiset eivät ole tietoisia omista motiiveistaan, vaikka kaikki käyttäytyminen hänen teoriansa mukaan on jollain tavoin motivoitua (Lonka ym. 2009,32). 1970–luvulla vaikuttanut käyttäytymistieteiden tutkija David McClelland edustaa niin kutsuttua suoritusmotivaatioteoriaa. Hänen teoriansa mukaan motivaatio koostuu kolmesta eri tekijästä tai alueesta, jotka liittyvät suoriutumiseen ja painottuvat eri tavoin eri ihmisillä. Kolme aluetta ovat; saavutusten, vallan ja yhteenkuulumisen tarpeet. Saavutuksen tarpeet liittyvät usein ihmisen ammatillisiin haasteisiin, tavoitteelliseen toimintaan ja valmiuteen ottaa riskejä ponnistellessa päämäärään. Henkilö toivoo saavansa saavutuksistaan palautetta ja arvostusta. Toiseksi motivaatio voi syntyä myös vallantunteesta. Silloin henkilölle on tärkeää olla korkeassa asemassa tai tehtävässä, jossa hän voi johtaa ja vaikuttaa omilla mielipiteillään muihin. Kolmas motivaation synnyttäjä McClellandin mukaan on henkilön tarve liittyä toisiin ihmisiin jolloin motivoivia tekijöitä ovat hyvät ihmissuhteet ja yhteistyötaidot sekä tunne yhteenkuulumisesta ja ylipäätään toisten huomioiminen. (Rasila & Pitkonen 2010, 12–13.) Vuonna 1984 Joseph R. Nut julkaisi relationaalisen eli kohteellisen motivaatioteoriansa, joka loi pohjaa modernille motivaatiokäsitykselle. Teorian nimi viittaa suhteeseen (relaatio, realition), koska Nutin mukaan motiivi on yksilön sisäisen tarpeen ja sen ulkoisen kohteen välinen suhde. Motiivi ei ole vain ihmisen sisäinen ominaisuus, vietti tai tarve, vaan se kohdistuu johonkin tietynlaiseen asiaan, ulkoisen maailman kohteeseen. Ihmisillä on sisäinen malli tai mielikuva siitä, mikä 19 heitä motivoi ja mihin he pyrkivät. Hänen mukaansa motiivit muokataan konkreettisiksi tavoitteiksi ja sitten luodaan suunnitelma ja strategia niiden saavuttamiseksi. Nut kuvasi myös ihmisen perustarpeita, joihin kuuluvat sekä fysiologisia että kognitiivisia tarpeita kuten uteliaisuus ja sosiaalisuus. (Lonka ym. 2009,19; Nurmi & Salmela-Aro 2005, 12–13.) Käsitykset motivaatiosta ja motiiveista ovat ajan myötä muuttuneet ja viime vuosikymmeninä on tutkimuksissa nostettu esiin motivaatioiden tiedollisia prosesseja mutta myös arvojen, tunteiden, jaettujen tavoitteiden ja sosiaalisten siteiden merkityksiä Tästä esimerkkinä on Fordin 1990-luvulla esittämä systeemimotivaatioteoria, jossa tunteet huomioidaan motivaation osana. Hänen mukaansa motivaatio koostuu kolmesta elementistä ja niiden vuorovaikutuksesta. Elementit ovat ihmisen henkilökohtaiset päämäärät, tunteet ja itseään koskevat käsitykset sekä uskomukset. Lisäksi motivaatioon vaikuttavat ympäristö ja yksilön suhde ympäristöön. Teoriaan ei sisälly käsitystä eri elementtien hierarkiasta (vrt. Maslow) vaan ajatus, että useat päämäärät ohjaavat ihmisen käyttäytymistä samaan aikaan. Vapaaehtoisten motiiveja Suomessa tutkineen Yeungin mielestä juuri tästä syystä Fordin teoria sopii hyvin myös vapaaehtoistyön motivaatiotutkimukseen. Hän yhtyy Fordin ajatukseen siitä, että ihmisen motivaatio kasvaa, jos toimintaan on monta syytä. (Yeung 2005, 85–87.) Pohjoismainen vapaaehtoismotivaatioita koskeva kirjallisuus ja tutkimus on tehty lähinnä sosiaalipalveluiden piirissä, jossa erityisen tärkeäksi koetaan pitkäaikainen sitoutuminen ja osallistuminen vapaaehtoistyöhön. Näissä motivaatiotutkimuksissa vapaaehtoisten toiminnan taustalla ovat toistuneet seuraavat motiivit: altruismi, sosiaalisten kontaktien kaipuu, kiinnostus sosiaalipalveluihin, yhteisvastuullisuus ja henkilökohtaiset emotionaaliset tarpeet. (Yeung 2005, 88; Nylund & Yeung 2005, 14.) 3.3 Vapaaehtoistyön motivaation timanttimalli Tässä luvussa avaan tutkimukseni keskeistä teoreettista viitekehystä, joka on Anne Birgitta Yeungin kehittämä vapaaehtoistyön motivaation timanttimalli. 20 Yeungin (2005, 83) mielestä motiivitutkimus on erityisen vaativa tutkimuskohde ja usein käytännön toiminnassa sekä teoreettisessa pohdinnassa se koetaan jopa mysteeriseksi. Hänen mielestään vapaaehtoistyöntekijän motiiveilla on keskeinen vaikutus vapaaehtoistyön aloittamiseen ja sen jatkamiseen. Yeung on kehittänyt timanttimallin motiivitutkimuksen välineeksi. Timanttimallin taustalla on hänen tekemänsä väitöstutkimus, jossa haastateltiin 18 Suomen evankelisluterilaisen kirkon ja kirkollisten järjestöjen vapaaehtoista. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena käyttäen teemahaastatteluja ja analysoitiin fenomenologisin menetelmin. Fenomenologisessa tutkimuksessa on pääpaino aina tutkittavien kokemuksissa, joiden kautta pyritään saamaan kuva tutkittavasta ilmiöstä ja sen sisäisistä suhteista. Tutkimuksen tavoitteena oli pyrkimys ymmärtää vapaaehtoisten motiiveja tutkimalla vapaaehtoistoiminnan yksilötason kokemuksia ja merkityksiä. (Yeung 2005, 83, 90–91, 109.) Haastattelujen teemat koskivat laaja-alaisesti vapaaehtoisten kokemuksia perspektiiveinä menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus. Teemoja olivat sosiaaliset suhteet, suhde ammattilaisiin, koulutukset, kurssit, oma kuva vapaaehtoistoimijana, sitoutuminen, jatkuvuus, uskonnollisuuden rooli, toiminnan hyvät ja huonot puolet. (Yeung 2004, 62, 165.) Haastattelujen analysointiprosessissa löydettiin 767 motivaation merkitysyksikköä, jotka jaettiin edelleen neljään ulottuvuuteen. Analyysin lopullisena tuotoksena syntyi eri motiiveja kuvaava neljän ulottuvuuden timanttimalli (Kuvio 1). Sen neljä ulottuvuutta ovat saaminen–antaminen, jatkuvuus–uuden etsintä, etäisyys –läheisyys ja pohdinta–toiminta. (Yeung 2005, 107–108.) 21 KUVIO 1. Timanttimalli (Yeung 2005, 107) Timanttimallin neljä oikealle osoittavaa nuolta kuvaavat vapaaehtoisuuden suuntautumista tekijästä ulospäin; kohti sosiaalisuutta, uusia sisältöjä, toisille antamista ja toimintaa. Vasemman puoliset neljä nuolta suuntautuvat enemmän vapaaehtoista itseään kohtaan; kohden sisäistä pohdintaa ja itselle saamista. Malli on eri motiivien vuorovaikutusta korostava malli eikä siihen liity arvoasetelmaa; toinen ulottuvuus ei ole vapaaehtoistoiminnan kannalta toista arvokkaampi. (Yeung 2005, 108.) Timanttimallia voidaan soveltaa vapaaehtoistyön ilmiön tarkasteluun, mutta myös yksittäisen vapaaehtoisen motiivien tutkimiseen. Sen avulla voidaan piirtää yksilöllinen motiivitimantti. Se tehdään sijoittamalla yksittäisen haastateltavan motiivielementit eri ulottuvuuksille. Näin saatua informaatiota voidaan käyttää vapaaehtoistoiminnan tukena henkilökohtaisissa keskusteluissa ja palautteen annossa. (Yeung 2005, 122.) Saaminen–antaminen -ulottuvuudella kuvataan motiiveja, jotka kertovat antamisesta, auttamisesta ja saamisesta vapaaehtoistoiminnassa. Saamisen liittyvät motiivielementit liittyvät vapaaehtoistyöntekijän kokemukseen siitä, mitä hän itse toiminnasta hyötyy ja saa. Nämä motiivit liittyivät omaan hyvinvointiin, itsensä toteuttamiseen ja emotionaalisiin palkintoihin kuten ajatukseen, että ihminen kokee itsensä tarpeelliseksi. Toimintamuotojen palkitsevuus ja konkreettisuus kuten työkokemuksen saaminen tai ajan käytön hallinnan parantuminen motivoivat va- 22 paaehtoistoiminnassa. Selvästi suurin osa tutkimuksen motiivielementeistä asettui antamisen ääripäähän ja erityisesti haluun auttaa sekä levittää auttamishalua muihin. Auttamisen taustalla oli halu edistää toisten ihmisten hyvinvointia ja tuottaa heille hyötyä ja iloa. (Yeung 2005, 119–112, 124.) Miten vapaaehtoismotivaatio kytkeytyy henkilön tarpeeseen löytää uutta tai pysytellä tutulla toiminta-alueella? Näitä motiivielementtejä kuvattiin tutkimuksessa jatkuvuus–uuden etsintä -ulottuvuudella. Yeung tarkasteli näitä kolmesta aikaperspektiivistä menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus, sekä niihin kytkeytyneistä motiiveista, joihin liittyy toiminnan alkuvaiheessa odotuksia, toiminnan jatkuessa odottamattomia yllätyksiä sekä toiveita suhteessa tulevaisuuteen. Jatkuvuuden ulottuvuuteen Yeung luokitteli haastattelujen pohjalta kuusi motivaatioteemaa: aihepiirin tuttuus, aikaisemmat myönteiset kokemukset, elämänkulku, mahdollisuus toteuttaa identiteettiään, oman hyvinvoinnin ja jaksamisen ylläpito sekä palkkatyön jatke. Vastakkaisessa ulottuvuudessa vapaaehtoistoiminta koettiin pyrkimyksenä laajentaa elämänpiiriä johonkin uuteen. (Yeung 2005, 112–113, 124.) Etäisyys–läheisyys ulottuvuuden kautta Yeung avaa tutkimuksessaan sosiaalisten kontaktien merkitystä vapaaehtoisen kokemana. Etäisyysulottuvuuteen sijoittui kolme motivaatioteemaa: toiminnan joustavuus, ei-byrokraattinen ilmapiiri ja mahdollisuus yhteistoimintaan ja auttamiseen säilyttäen kuitenkin vapaaehtoistoimijana tarvitsemansa etäisyyden muihin ihmisiin. Sosiaalisen läheisyyden ulottuvuus koostui kuudesta motivaatioteemasta, joita ovat ryhmään kuuluminen, ryhmähenki, tutustuminen uusiin ihmisiin, sanallinen vuorovaikutus, toiminnallinen sosiaalisuus ja sosiaalisen vuorovaikutuksen edistäminen. (Yeung 2005, 113–115, 125.) Pohdinta–toiminta on timanttimallin neljäs ulottuvuus. Toiminnan taustalla olevat arvot, henkilön elämässä vaikuttaneet roolimallit, oma henkinen kasvu ja omien asioiden kuten kriisien tai haasteiden läpikäyminen sijoittuvat pohdintaulottuvuuteen. Toiminnan toiseen ääripäähän löytyi kolme teemaa. Vapaaehtoistyön avulla täytettiin joutilasta aikaa, joka oli lisääntynyt vaikkapa eläkkeelle jäämisen vuoksi. Toiminnallisuus ylipäätään sekä tyytyväisyys toiminnan organisoimiseen olivat 23 vapaaehtoisten mielestä tärkeitä motivaatiotekijöitä. Pohdinta – toimintamotiivielementit ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja niiden välimaastoon löytyi teemoja, joilla ilmennettiin omia arvoja ja uskonnollisuutta toiminnassa. Vapaaehtoiset arvostivat toiminnassa ilmenevää hengellisyyttä, sen suomaa mahdollisuutta toimia itse hengellisen hyvän välikappaleena ja evankelioimiskanavana. (Yeung 2005, 116–117, 125.) 3.4 Motivaatioon liittyviä tutkimuksia Tässä luvussa esittelen lyhyesti neljä tutkimusta, joiden kiinnostuksen kohteina olivat eri ryhmien tai yksilöiden motivaatiot. Tutkimusten valintaan vaikutti se, että niissä motivaatioteemaa lähestytään opinnäytetyöhöni liittyvien eri kontekstien kautta. Järjestöjen parissa toimivien vapaaehtoisten motiiveja on tutkittu laajalla nettikyselyllä, johon vastasi 1674 henkilöä. Vastaajista 15,7 % toimi vapaaehtoisena myös eri seurakunnissa ja 5,9 % maahanmuuttajien parissa. Tutkimuksessa pyydettiin vapaaehtoisia pohtimaan omaa motivaatiotaan vapaaehtoistyössä suhteessa neljään Yeungin (2005) kehittämään timanttimallin ulottuvuuteen. Tässä tutkimuksessa seuraavat teemat nousivat yleisimmiksi motivaation lähteiksi: halu auttaa, oma kokemus (esim. sairaus, itse saanut apua), vertaistuki ja muutos omassa elämässä esimerkiksi eläkkeelle jääminen. (Pessi & Oravasaari 2010, 17–18, 145.) Suomen Punaisen Ristin maahanmuuttajien ystävävälityksen kehittämistä koskevassa tutkimuksessa haastateltiin toiminnassa mukana olevia työntekijöitä, maahanmuuttajia ja vapaaehtoisia. Vapaaehtoisilta kysyttiin heidän motiiveistaan osallistua toimintaan. Vapaaehtoiset kertoivat lähteneensä mukaan toimintaa hyvinkin eri syistä. Syitä olivat kiinnostus maahanmuuttajia kohtaan, halua auttaa, oma maahanmuuttajuuskokemus tai halu avartaa maailmankatsomustaan. Vastaajat kokivat työn merkitykselliseksi koska he pystyivät auttamaan maahanmuut- 24 tajia muun muassa kielen oppimisessa ja sopeutumisessa Suomeen. Vastavuoroisuus koettiin tärkeäsi toiminnan motiiviksi, johon liittyi mahdollisuus oppia uutta. (Hursti 2002, 3, 58, 92.) Liisa Riikonen (2005, 3, 18, 39) on väitöskirjassaan tutkinut Suomen Punaisen Ristin palveluksessa toimivien sairaanhoitajien ammattitaitoa poikkeusoloissa ja vieraassa kulttuurissa. Riikonen haastatteli 11 sairaanhoitajaa, jotka olivat työskennelleet kriisityössä eri puolilla maailmaa muun muassa pakolaisleireillä. Tutkimuksen teemoja olivat sairaanhoitajien avustustehtäviin lähtemisen ja työn tekemisen motiivit, työn vaatimukset ammattitaidolle sekä kulttuuriset taidot osana ammatillisuutta. Riikonen toteaa tutkimuksessaan, että humanitaarinen työ koettiin raskaaksi, mutta kyse oli aina vapaaehtoisuudesta, jolloin motivaation merkitys oli tärkeä. Riikosen (2005, 39, 42–47, 51) tutkimuksessa sairaanhoitajien tärkeimmäksi työhön lähtemisen ja työn tekemisen motivaatioksi ilmeni halu auttaa, jonka taustalla vaikuttivat eettiset ja hengelliset (kristilliset) arvot ja ihanteet. Yhteyden kokeminen, persoonallinen ja ammatillinen kasvu sekä seikkailun halu olivat vahvoja motivaatiotekijöitä haastateltavien kokemuksissa. Motivaattoreita olivat myös mahdollisuudet saada arvostusta, ystävyyssuhteita, uusia taitoja ja elämyksiä tutustumalla uusiin kulttuureihin ja tapoihin. Jotkut haastateltavista kokivat työhön motivoivana tekijänä myös sisäisen ”palon”, joka ikään kuin pakotti lähtemään tai kutsumuksen toteuttaa tehtävää tai missiota, mikä ilmeni vahvana sitoutumisena. Suomalaisten altruistista käyttäytymistä ja auttamisen halua suhteessa muukalaisuuteen on myös tutkittu. Tämän tutkimuksen tekijät määrittelevät altruismin käyttäytymiseksi, jossa otetaan toiset huomioon. Tutkimukseen osallistuneilta kysyttiin heidän tulevaisuuteen liittyvää auttamishalukkuuttaan suhteessa perheenjäseniin, sukulaisiin, ystäviin, naapureihin, suomalaisiin, eurooppalaisiin ja kaikkiin ihmisiin (mm. rotuun tai asuinpaikkaan katsomatta). Saatujen vastausvaihtoehtojen ”ehdottomasti tai todennäköisesti auttaisin” kategorioiden mukaan suomalaisten halu auttaa kohdistui odotetusti eniten omiin perheenjäseniin (98 % vastaajista) sitten ystäviin, sukulaisiin, naapureihin ja muihin suomalaisiin. Kaikkein vähiten oli valmiutta auttaa eurooppalaisia (33 % vastaajista) sen sijaan 25 ”kaikkia maailman ihmisiä” kohtaan auttamisvalmiutta oli enemmän (44 % vastaajista). Tutkimuksen mukaan suomalaisilla on periaatteellista halua auttaa ihmisiä yleensä mutta he suhtautuvat myös kriittisesti auttamisen tarpeellisuuteen. Suomalaisilla on halukkuutta auttaa myös ”muukalaisia” mutta mieluummin heidän omassa maassaan kuin Suomessa. (Pessi & Saari 2008, 58, 119–130.) 26 4 TUTKIMUSYMPÄRISTÖ JA TUTKIMUKSEN TAUSTAA 4.1 Maahanmuuttajaväestö Helsingissä Opinnäytetyön tutkimuksenaiheen valinnan taustalla vaikutti yhtenä tekijänä monikulttuurisuuden lisääntynyt vaikutus diakoniatyön toimintaympäristöön. Pääkaupunkiseudun maahanmuuttajataustaisen väestön määrä on kaksinkertaistunut viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana. Maahanmuuttajaväestön määrää voidaan tarkastella ja tilastoida monella tavalla esimerkiksi kansalaisuuden, syntymämaan tai äidinkielen perusteella. Muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvaa väestöä voidaan kutsua myös vieraskielisiksi, jolla kuvataan väestön rakenteen muutosta. Helsingissä suurimmat vieraskielisten ryhmät puhuvat äidinkielenään venäjää, viroa, somalia tai englantia (Kuvio 2). 30 25 24 21 20 15 14 10 10 5 6 5 4 3 3 2 2 2 2 2 0 osuus % KUVIO 2. Helsingin vieraskielinen väestö äidinkielen mukaan 1.1.2013 (Helsingin kaupunki 2013, 8) Pääkaupunkiseudun asukkaista vuonna 2013 oli vieraskielisiä kahdeksan prosenttia, koko Suomessa noin kolme prosenttia ja Helsingissä 12,2 prosenttia. Helsingissä asui vuoden 2013 alussa 73 608 vieraskielistä ja 50 661 ulkomaan 27 kansalaista. Väestöennusteen mukaan vuonna 2030 vieraskielisen väestön määrä on 150 000 henkilöä eli yli 20 prosenttia kaupungin väestöstä. (Helsingin kaupunki 2013, 2, 4.) Helsingissä asuvien vieraskielisten määrä vaihtelee eri kaupunginosittain. Eniten heitä asuu Itä- ja Pohjois-Helsingissä. Vieraskieliset ovat vaikuttaneet kaupungin ikärakenteeseen myönteisesti sillä he ovat nuorempia kuin Helsingin koko väestö eli pääasiassa lapsia, nuoria ja työikäisiä. Vanhuksia heistä on vain kolme prosenttia. Helsinkiin muuttaa runsaasti ihmisiä ulkomailta, mutta myös Suomen sisäisessä muuttoliikkeessä näkyy Helsingin vetovoima: maahanmuuttajat muuttavat useimmin Helsinkiin kuin sieltä pois. (Helsingin kaupunki 2013, 14,17.) Maahanmuuttajat eivät ole homogeeninen väestöryhmä. Helsinkiläiset puhuvat äidinkielenään noin 150 kieltä ja edustavat 165:n eri maan kansalaisia. (Tommola i.a., 7). Maahan muuttamisen taustalta löytyy monia syitä. Yleisin syy muuttoon ovat perhesiteet, toisena syynä työnteko tai opiskelu. Kansainvälistä suojelua hakevien eli pakolaistaustaisten määrä on varsin pieni verrattaessa muihin Euroopan maihin. Vapaa liikkuvuus -periaatteen myötä lyhytaikainen maahan muutto ja maastamuutto ovat lisääntyneet Euroopassa viime vuosina, mikä ilmiö näkyy myös Suomen suuremmissa kaupungeissa. Sekä Suomessa että EU-tasolla tehdyt tutkimukset kertovat valitettavasti siitä, että maahanmuuttajiin kohdistuu syrjintää ja rasismia, mikä vaikuttaa kielteisesti paitsi maahanmuuttajien arkeen, myös laajemmin koko suomalaiseen yhteiskuntaan. Työperäiseen maahanmuuttoon suomalaiset suhtautuvat myönteisemmin kuin maahanmuuttajiin yleensä. (Sisäministeriö i.a., 6–8.) 4.2 Helsingin seurakuntayhtymä Opinnäytetyön toimintaympäristönä ja työelämän yhteistyötahona on Helsingin seurakuntayhtymä, joka on Suomen suurin seurakuntayhtymä. Siihen kuuluu 18 suomenkielistä ja kolme ruotsinkielistä seurakuntaa sekä yksiköitä, joissa hoidetaan yhteisiä tehtäviä, kuten hallinto, viestintä, kiinteistöt, hautaustoimi ja talous. 28 Työntekijöitä on noin 1300. Seurakunnat kattavat maantieteellisesti koko Helsingin mutta kaupungin väestöstä vain 59,2 prosenttia on kirkon jäseniä, yhteensä 357 000 henkilöä. (Helsingin seurakuntayhtymä 2013a, 27–28,30.) Seurakuntayhtymän korkeinta päätösvaltaa käyttää kirkkovaltuusto, joka koostuu seurakuntien luottamushenkilöistä. Tässä tutkimuksessa haastatellut vapaaehtoiset osallistuivat neljän eri paikallisseurakunnan vapaaehtoistoimintaan. Seurakuntayhtymässä toimii myös Yhteinen seurakuntatyö, joka on luonteeltaan toiminnallinen yksikkö. Sen tehtävänä on tukea seurakuntien toimintaa, edistää yhteistyötä eri yhteisöjen ja seurakuntien kesken ja tehdä seurakuntatyötä erityisaloilla. (Helsingin seurakuntayhtymä 2013b, 84.) Opinnäytetyön työelämän yhteistyötaho toimii tästä keskuksesta käsin. Vapaaehtoistoiminnan koordinaatio ja kehittäminen on sijoitettu diakonian yksikköön. Opinnäytetyön aihe liittyy myös vapaaehtoistyön ja monikulttuurisen toiminnan yhteistyöhön. Monikulttuurisen työn kehittäminen on osa kasvatuksen ja seurakuntapalvelun tehtävää. (LipastiRaulus 2013; Liite 1). Helsingin seurakuntayhtymässä on toimintajaksolle 2012–2014 asetettu useita painopisteitä ja erityishaasteita. Esittelen niistä kolme, koska ne vaikuttivat osaltaan tutkimusaiheen valintaan ja avaavat tutkimuksen taustaa. Ensimmäinen toimintahaaste on viime vuosien jäsenmäärän negatiivinen kehitys, jonka vaikutus koskettaa kaikkea toimintaa. Jäsenkadon myötä Helsingin seurakuntien verotulot ovat laskeneet ja kirkossa on jouduttu arvioimaan toimintatapoja ja sen olemuksen merkitystä ihmisille. (Helsingin seurakuntayhtymä 2011, 4.) Toinen haaste liittyy vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen ja vastuunkannon laajentamiseen. Tämä haaste nähdään osittain vastauksena jäsenkadon hillitsemiseen ja jäsenten sitouttamisena kirkon toimintaan. Tutkimuksien mukaan monet kokevat, että kirkko on työntekijäkeskeinen ja että jäsenet eivät saa riittävästi osallistua ja vaikuttaa toimintaan. Tavoitteena on kehittää toimintaa niin, että yhteisöllisyydelle, seurakuntalaisten ideoille ja vastuunkannolle erilaisissa vapaaehtoisuuteen perustuvissa tehtävissä on tilaa. (Helsingin seurakuntayhtymä 2011, 5.) 29 Kolmas erityishaaste koskee toimintaympäristön monikulttuuristumista lisääntyneen maahanmuuton myötä. Muutos edellyttää paitsi ihmisten asenteiden muutosta suvaitsevammaksi myös eri kulttuurien ja kielten huomioimista sekä uusien toimintatapojen käyttöönottoa seurakuntatyössä. Tavoitteena on nostaa toimintaresurssit maahanmuuttajien määrää vastaavalle tasolle. (Helsingin seurakuntayhtymä 2011, 5.) 4.3 Vapaaehtoistoiminta ja sen kehittäminen seurakunnissa Helsingin seurakunnissa vapaaehtoistoiminnalla on pitkät perinteet erityisesti diakonityössä se on ollut vahvaa. Toimintamuotoja, joissa ovat mukana suurimmat vapaaehtoistyötekijäryhmät, ovat kirkkokuorot, kerhotyö ja rippikoulutyössä toimivat isoset, lähimmäispalvelu sekä lähetystyö. Vapaaehtoisia toimii myös huomattavia määriä erityistehtävissä ja hankkeissa, kuten Musiikkia sairaalaan -toiminnassa, Yhteisvastuukeräyksessä ja Palvelevan puhelimen puhelin- ja nettipalvelussa. (Lipasti-Raulus 2013.) Toiminnassa mukana olevien määrästä ei ole tarkkoja tilastoja käytettävissä, mutta sen arvioidaan olevan kolminkertainen verrattuna työntekijöiden määrään, mikä tarkoittaisi 4000–5000 henkilöä. Seurakunnat ovat vapaaehtoistoiminnan suhteen omassa suuruusluokassaan. Tuskin mikään muu vapaaehtoistoimintaa organisoiva taho voi tarjota niin erilaisten ja moninaisten tehtävien kirjon ja toimintamahdollisuudet vapaaehtoisille kuin seurakunnat. (Lipasti-Raulus 2013.) Vapaaehtoistoiminnan kehittämien on usean seurakunnan toiminnallinen painopistealue (Seurakuntayhtymä 2013a, 6; Lipasti-Raulus 2013). Viime vuosina toimintaa on paikallisesti kehitetty erityisesti diakoniatyön tuella vapaaehtoistoiminnan kolmevuotisten projektien avulla. Useisiin seurakuntiin on myös perustettu toimintaa kehittämään erilaisia työryhmiä, joissa jäseninä on työntekijöitä, vapaaehtoisia ja luottamushenkilöitä. Joissakin seurakunnissa on vapaaehtoistoiminnan kehittäminen ja koordinointi resursoitu siten, että toiminta on sisällytetty yhden työntekijän toimenkuvaan tai palkattu siihen oma työntekijä. Näillä toimenpiteillä on haluttu edistää työalojen yhteistyötä, selkeyttää toiminnan organisoimista 30 ja etenkin helpottaa vapaaehtoistyöstä kiinnostuneiden ihmisten rekrytointia ja tukemista. (Lipasti-Raulus 2013.) Helsingin seurakuntien toimintaympäristön muutoksen myötä vapaaehtoistoiminnan systemaattiseen ja koko Helsingin yhteiseen vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen oli kasvava tarve, joten vuonna 2011 perustettiin kokopäiväisen koordinaattorin toimi. Vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin tehtävänä on kehittää vapaaehtoistyötä laaja-alaisesti yhdessä seurakuntien toimijoiden kanssa. Hänen tehtäviinsä kuuluu vapaaehtoistoiminnan koulutuksen organisointi, toimintamallien kehittäminen ja verkostoyhteistyö. Hän on myös seurakuntayhtymän pääkäyttäjä kirkon eri tahojen ylläpitämässä vapaaehtoistoiminnan Suurella sydämellä -nettisivustossa. Se on sivusto, jonka kautta seurakunnat voivat ilmoittaa vapaaehtoistoiminnastaan ja tarjolla olevista tehtävistä ja etsiä uusia vapaaehtoisia. (Lipasti-Raulus 2013.) Seurakuntayhtymässä on toteutettu vuosina 2012–2013 Osallisuus kirkossa ja yhteiskunnassa -hanke. Hankeen vapaaehtoisuuslinjan tavoitteena oli selvittää seurakuntien käytössä olevia toimintamalleja ja koota niistä yhteinen vapaaehtoistoiminnan käsikirja sekä lisätä vapaaehtoistoiminnan tunnettavuutta seurakunnissa ja yleisesti. ( Lipasti-Raulus 2013.) Osallisuus kirkossa ja yhteiskunnassa -hankkeen yhteydessä toteutettiin tutkimus, jossa kartoitettiin vapaaehtoistoiminnan esteitä sekä koulutus- ja materiaalitarpeita. Kartoitus tehtiin verkkokyselynä ja se lähetettiin Helsingin seurakuntien kirkkoherroille, työalavastaaville ja vapaaehtoistoiminnan vastuuhenkilöille. Kysely lähetettiin 200:lle, joista 50 vastasi. (Korpijärvi 2013, 1.) Vapaaehtoistoiminnan kolmeksi suurimmaksi esteeksi tämän kyselyn perusteella koettiin aika, avaimet ja asenne. Aikaa koskeva este liittyi sekä työntekijän kokemuksen ajanpuutteesta että vapaaehtoisen vähäiseen sitoutumiseen. Työntekijät kokivat, että heillä on osaamista ja halua kehittää vapaaehtoistoimintaa, mutta siihen ei ole työnkuvassa varattu riittävästi aikaa. Vapaaehtoisten koettiin sitoutuvan usein vain yksittäisiin tehtäviin. Sitoutuneita vapaaehtoisia kaivattiin 31 kantamaan tehtävistä vastuuta pitkäjänteisemmin. (Korpijärvi 2013, 2–3; LipastiRaulus 2013.) Monet vastaajat mainitsivat, että suljetut ovet olivat este toiminnalle. Seurakuntatilojen avaimia ei saa tai niitä ei uskalleta antaa vapaaehtoisten käyttöön tai ovet toimivat tietokoneohjelmalla. Toiminta edellyttää siten aina työntekijän, esimerkiksi suntion, läsnäoloa. Myös seurakuntien tilojen tilavarausohjelma koettiin ongelmalliseksi, koska se on vain työntekijöiden sisäisessä käytössä. (Korpijärvi 2013, 2; Lipasti-Raulus 2013.) Yksi este vapaaehtoistoiminnalle oli työntekijöiden asenne. Työntekijäkeskeisyys ja -lähtöisyys seurakuntatyössä ovat edelleen vahvoina. Uusien ideoiden ja toimintatapojen muutokseen ei olla valmiita, vaan työntekijät haluavat toimia kuten on totuttu: vapaaehtoiset kutsutaan valmiiksi suunniteltuun toimintaan. Vapaaehtoisten vaihtuvuus vaikuttaa myös siihen, että luottamusta vapaaehtoisen kanssa ei synny ja toiminta koetaan epävarmana. (Korpijärvi 2013, 3; Lipasti-Raulus 2013.) Vapaaehtoistoiminnan koulutustarpeet liittyivät työntekijöiden mielestä vapaaehtoisten rekrytoimiseen, johtamiseen ja lainsäädännöllisiin kysymyksiin. Myös vapaaehtoisten kykyjen ja vahvuuksien kartoittamiseen toivottiin työvälineitä. Vapaaehtoisten katsottiin hyötyvän hartauselämään ja hengellisiin kysymyksiin liittyvien valmiuksien sekä ryhmänohjaamis- ja vuorovaikutustaitojen koulutuksesta. (Korpijärvi 2013, 4–5.) 4.4 Diakoniatyö maahanmuuttajien parissa Helsingin seurakuntayhtymässä maahanmuuttajien parissa tehtävä työ on määritelty osaksi monikulttuurista ja kansainvälistä työtä ja sitä koordinoi kansainvälisen työn sihteeri. Jokaisessa seurakunnassa on työn yhdyshenkilö, jonka tehtävänä on toiminnan kehittäminen, suunnittelu ja toteuttaminen yhdessä muiden työntekijöiden, vapaaehtoisten ja maahanmuuttajien kanssa. Yhdyshenkilöistä 32 suurin osa on diakoniatyöntekijöitä mutta työ on luonteeltaan eri työmuotoja läpäisevää, kotouttavaa ja muuta seurakunnallista työtä, painopiste on myös kansainvälisyyskasvatuksessa. (Helsingin seurakuntien kansainvälisen työn strategia 2008, 13, 23.) Helsingin seurakunnissa on tähän toimintaan kohdennettu joitakin erillisiä työntekijäresursseja lähinnä diakoniseen projektityöhön ja vieraskieliseen työhön. Herttoniemen seurakunnan johtavan diakoniatyöntekijä Puuskan mukaan maahanmuuttajia kohdataan diakoniatyössä lähinnä silloin, kun he tarvitsevat tukea elämäänsä. Pääasiassa maahanmuuttajat hakevat diakoniasta apua, kun heillä on taloudellisia huolia, kun he kokevat yksinäisyyttä tai tarvitsevat apua suomalaisen byrokratian rattaissa. Maahanmuuttajille kuuluu diakonian tarjoama tuki ja osallistumismahdollisuudet samalla tavoin kuin muille apua hakeville. Diakoniatyön kautta pyritään vahvistamaan maahanmuuttajien osallisuutta esimerkiksi tarjoamalla työharjoittelumahdollisuus tai kutsumalla heitä mukaan vapaaehtoistoimintaan sekä seurakuntaelämään. (Puuska 2012,135–137.) Helsingissä diakoniatyön periaatteena on kutsua maahanmuuttajia mukaan ensisijaisesti yleiseen seurakuntatoimintaan, mutta heille järjestetään myös kohdennettua toimintaa muun muassa suomenkielen kerhoja, perheleirejä, retkiä sekä vertaistukiryhmiä. Muutamille maahanmuuttajille on löytynyt myös tukihenkilö lähimmäispalvelun kautta. Vuosina 2010–2011 toteutettiin Helsingissä diakonian kehittämishanke yhdessä Diakonia-ammattikorkeakoulun kanssa. Sen päätavoitteena oli tukea diakoniatyöntekijöitä ja diakoniapappeja vastaamaan uusiin haasteisiin, jotta toiminta olisi oikeudenmukaista ja tasa-arvoista kaikille helsinkiläisille. Vaikka monikulttuurisuus ja työ maahanmuuttajien parissa koettiin jo osaksi arjen normaalia työtä, se valikoitui yhdeksi kehittämishankkeen osa-alueeksi. Hankkeen tuotoksena syntyi yhdessä sovittuja linjauksia, periaatteita ja toimintasuosituksia diakoniatyöhön, jota tehdään maahanmuuttajien erityiskysymyksiin liittyen. Näitä tarvittiin liikkuvan väestön kohtaamisen pelisääntöihin, tulkkien käytöstä, tilojen käytön periaatteista eri ryhmille, vaikuttamisesta (rasismin ja syrjinnän vastustaminen), ekumenian ja uskontojen välisen dialogin kysymyksiin, kotoutumisen tukemisesta ja 33 Kirkko turvapaikkana -käytännöstä. (Kojo-Gregoriadis & Korpaeus-Hellsten 2011, 38–41.) 34 5 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 5.1 Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia diakoniatyön vapaaehtoisten motiiveja ja kokemuksia vapaaehtoistoiminnassa, jossa työtä tehtiin maahanmuuttajien parissa Helsingin evankelisluterilaisissa seurakunnissa. Opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa tietoa, jota Helsingin seurakuntayhtymän vapaaehtoistoiminnan koordinaattori, kansainvälisen työn sihteeri ja diakoniatyöntekijät voivat hyödyntää diakoniatyön vapaaehtoistoiminnan kehittämisessä. Kehittämisalueita ovat vapaaehtoisten rekrytointi, koulutus, motivointi ja tukeminen. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää soveltaen myös diakoniatyön kenttää lähellä olevien toimijoiden vapaaehtoistoiminnassa, kuten kirkollisissa ja muissa järjestöissä, jotka tekevät vapaaehtoistyötä maahanmuuttajien parissa. Tutkimuskysymyksiä ovat: Mitkä ovat henkilön motiivit tehdä vapaaehtoistyötä? Mitkä ovat henkilön motiivit tehdä vapaaehtoistyötä maahanmuuttajien parissa? Mitä asioita pitäisi käsitellä vapaaehtoistyön koulutuksessa, kun toimitaan maahanmuuttajien parissa? Tutkimus rajattiin koskemaan seurakuntien diakonian piirissä tapahtuvaa vapaaehtoistoimintaa, joka on suunnattu maahanmuuttajille. Tähän ratkaisuun päädyttiin koska maahanmuuttajien parissa tehtävä työ on seurakuntien toiminnan kehittämiskohde samoin kuin vapaaehtoistoiminta. Diakoniatyön viitekehys tutkimusympäristönä oli opinnäytetyön tekijän ammatillisen kiinnostuksen ja kehittymisen kannalta luonteva ja mielekäs valinta verrattuna muihin seurakuntien työaloihin. Ihmisen auttamisen ja kohtaamisen kysymykset ovat myös osa hoitotyön ydintehtävää. Tutkimuksesta rajattiin pois vapaaehtoistoiminta, joka tapahtuu vieraskielisen seurakuntatyön piirissä ja kohdentuu myös maahanmuuttajiin. Myös se voi olla luonteeltaan diakonista mutta myös paljon muuta. Syynä rajaamiseen oli myös 35 kielimuuri, jonka ylittämiseen olisi tarvittu lisäresursseja eli lähinnä tulkkeja. Vieraskielistä säännöllistä toimintaa on Helsingin evankelisluterilaisissa seurakunnissa viidellä eri kielellä. 5.2 Laadullinen tutkimus Opinnäytetyöni on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Valitsin laadullisen tutkimuksen menetelmäksi koska tiesin tutkimuksen kohderyhmän jäävän pieneksi. Se myös tuntui sopivan itselleni paremmin kuin määrällisen tutkimuksen menetelmä. Laadullisen tutkimuksen suomat ominaisuudet ja mahdollisuudet tuntuivat mielenkiintoisilta ja inspiroivilta, joskin haasteellisilta aineiston keruun ja analysoinnin suhteen. Tutkittavan tematiikan aineiston tuottamiseen laadullisen tutkimuksen metodit olivat mielestäni luontevia ja tarkoituksenmukaisia tässä tutkimuksessa. Laadullisen tutkimuksen tavoitteena on nostaa esiin ja tunnustaa tutkimuksen kohteena olevien toimijoiden omia tulkintoja kokemuksistaan. Kvalitatiivinen menetelmä valitaan erityisesti silloin, kun halutaan tarjota ääni sellaisille toimijoille, joilla ei sitä perinteisesti ole ollut. (Hakala 2010, 21.) Laadullisen tutkimuksen lähtökohtana on todellisen elämän kuvaaminen ja pyrkimys tutkia kohdetta kokonaisvaltaisesti. Aineisto kootaan luonnollisessa ympäristössä ja todellisissa tilanteissa, joissa ihmiset ovat tiedon keruun lähteinä. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2007, 157, 160.) Laadullista tutkimusta käytetään, kun halutaan saada ilmiöstä hyvä kuvaus tai syvällinen näkemys (Kananen 2010, 41). Laadullinen tutkimus ei pyri tilastollisiin yleistyksiin (Tuomi & Sarajärvi 2013, 85; Hirsjärvi ym. 2007, 177). Laadullinen tutkimus alkaa tutkimusongelman määrittämisestä, jota seuraa tutkimuskysymyksien laadinta. Kysymyksiin hankitaan vastaus tutkimusaineistolla. (Kananen 2010, 36–37.) Laadulliselle tutkimukselle on luonteenomaista, että tutkimuksen kohdejoukko valitaan tarkoituksenmukaisesti, ei satunnaisesti jostakin suuremmasta joukosta (Hirsjärvi ym. 2007, 160). Näin varmistetaan se, että valittu kohdejoukko tuntee riittävästi aihetta tai ilmiötä, jota halutaan tutkia. 36 Tutkimusmetodia eli tutkimusmenetelmää voidaan luonnehtia menettelytavaksi, jota ohjaavat sovitut säännöt. Valitun metodin avulla tieteellisellä tutkimuksella tavoitellaan ja etsitään tietoa ja pyritään ratkaisemaan käytännön ongelma. Empiirisessä tutkimuksessa metodit, niiden hyvä tuntemus ja soveltaminen käytäntöön ovat keskeisessä asemassa. (Hirsjärvi ym. 2007, 178. ) Laadullisessa tutkimuksessa tiedonkeruumenetelmistä kolme tärkeintä ovat teemahaastattelu, havainnointi ja erilaiset dokumentit (Kananen 2010, 48). 5.3 Aineistonkeruumenetelmä ja haastateltavien valinta Valitsin aineistokeruumenetelmäksi teemahaastattelun, koska se toimi tutkimuksen taustateorian ja tutkimuskysymykset huomioiden hyvin. Tutkimusmetodin valintaa tuki myös se, että olen työssäni tottunut haastattelemaan ihmisiä. Teemahaastattelu vaikutti turvalliselta metodilta kerätä aineisto verrattuna täysin avoimeen haastatteluun, jossa ei ole kiinteää haastattelurunkoa, ja joka voi vaatia useita haastattelukertoja (Hirsjärvi ym. 2007, 204–205). Teemahaastattelu asettuu avoimen haastattelun ja strukturoidun eli lomakehaastattelun välimaastoon. Erot metodien välillä perustuvat haastattelun pohjana olevan kyselyn ja tutkimuksen toteutuksen strukturoinnin asteeseen. Teemahaastattelu etenee etukäteen valittujen teemojen ja niihin liittyvien lisäkysymysten varassa. Haastattelun teemat valitaan huomioiden myös teoreettinen viitekehys. (Tuomi & Sarajärvi 2013, 75.) Teemahaastattelulle on ominaista, että jokin haastattelun näkökohta on ennalta valittu, mutta ei kaikkia. Metodologisesti teemahaastattelussa huomioidaan ihmisten tulkinnat asioista, heidän asioille antamaansa merkitykset ja se, että merkitykset syntyvät vuorovaikutuksessa. Teemahaastattelu tuo ihmisen oman äänen kuuluviin. (Hirsjärvi & Hurme 2000, 48.) Haastattelun etuna verrattuna esimerkiksi kirjalliseen kyselyyn on sen joustavuus. Tutkijalla on mahdollisuus kysyä uudelleen, tehdä tarkentavia kysymyksiä, oikaista väärinkäsityksiä ja käydä keskustelua haastateltavan kanssa. Tutkija voi haastattelutilanteessa kerätä informaatioita myös havainnoimalla. Haastattelumenetelmä mahdollistaa myös sen, että tiedonantajiksi valitaan henkilöitä, joilla 37 on kokemusta tutkittavasta ilmiöstä tai tietoa aiheesta. Henkilökohtainen yhteydenotto haastateltaviin on hyväksi havaittu käytäntö, koska se sitouttaa ihmisiä lähtemään mukaan tutkimukseen. (Tuomi & Sarajärvi 2013, 73–74.) Opinnäytetyön teemat nousivat tutkimuskysymyksistä ja niiden tekemistä ohjasi tutkimuksen taustateoriana Yeungin (2005) timanttimalli. Tutkimuksen teemat olivat vapaaehtoistyön aloittaminen, maahanmuuttajat työn kohteena, sosiaaliset suhteet, arvot ja toiminnallisuus sekä koulutuksen kehittäminen. Haastattelurunkoon sisältyi myös avoin kysymys. Sen tarkoitus oli varmistaa, että haastateltava rohkaistuu vapaasti kertomaan teemaan liittyviä ajatuksiaan ja kokemuksiaan, jotka eivät olleet tulleet aikaisemmin sanotuksi tai vahvistaa jo kertomaansa. Kartoitin myös vastaajien taustaa saadakseni kokonaiskuvan toimijoista. Taustaa koskevat kysymykset koskivat ikää, ammattia, vapaaehtoisena toimimisen kestoa ja sukupuolta. Haastattelurunko on liitteenä (liite 2). Tutkimuksen suunnitteluvaiheessa kartoitin mahdollisia haastateltavia diakoniatyöntekijöiden kanssa käydyissä keskusteluissa. Silloin vahvistui ennakko-oletukseni, että vapaaehtoistyössä maahanmuuttajien parissa toimivien joukko on varsin pieni. Yhden vapaaehtoisen kanssa olin alustavasti sopinut haastattelusta kesällä 2013 ja otin häneen suoraan yhteyttä syksyllä. Yhteen haastateltavaan otin yhteyttä Kirkko ja kaupunki -lehden seurakunnan toimintailmoituksen perusteella. Lähetin seurakuntien kahdelle monikulttuurista toimintaa koordinoivalle työntekijälle viestinä tutkimukseni perustiedot ja heidän kauttaan sain viisi haastateltavaa lisää. Potentiaalisten haastateltavien pienen määrän takia haastateltavien valinnan kriteerinä oli toimiminen vapaaehtoisina maahanmuuttajille suunnatussa toiminnassa diakoniatyön piirissä. Haastattelut tehtyäni kävi ilmi, että kenelläkään haastateltavalla ei ollut terveydenhuollon ammattitaustaa, mikä oli valitettava puute ajatellen opintojeni suuntautumista. Tähän asiaan en ollut osannut kiinnittää huomiota haastateltavia valittaessani. Tutkimustani ohjaavan lehtorin kanssa asiasta keskusteltuani päädyin siihen, että pyrin saamaan myös sairaanhoitajataustaisen henkilön mukaan tutkimukseen. Omien verkostoideni kautta tämä toteutui keväällä 2014, ja näin haastateltavien määrä nousi kahdeksaan. 38 Haastattelut olivat yksilöhaastatteluja, joista viisi tehtiin seurakuntien tiloissa, yksi haastateltavan kotona, yksi kahvilassa ja kahdeksas kirjastossa. Tallensin kaikki haastattelut ja ne kestivät 40–90 minuuttia. Tein seitsemän haastattelua viikon sisällä marras- ja joulukuun vaihteessa 2013 ja yhden keväällä 2014. Yksi haastateltava oli maahanmuuttajataustainen, mutta hänen suomen kielen taitonsa oli erinomainen, joten kaikki haastattelut tehtiin suomeksi. Haastattelumateriaalia kertyi 62 konekirjoitettua sivua rivin välillä 1,5. Haastateltavista seitsemän oli naisia ja yksi mies. Vapaaehtoistyötä maahanmuuttajien parissa he olivat tehneet hyvin eripituisia aikoja. Ajanjaksot vaihtelivat puolestatoista vuodesta yli kymmeneen vuoteen. Monet olivat tehneet myös muuta vapaaehtoistyötä elämänsä aikana ja parhaillaankin. Heistä viisi toteutti maahanmuuttajien parissa tapahtuvaa vapaaehtoistyötä ryhmätoiminnassa ja yksi toimi maahanmuuttajan henkilökohtaisena tukihenkilönä. Kaksi toimi sekä ryhmien kanssa että yksilöön kohdistuvassa työssä. Ryhmätoiminta oli suomen kielen opetusta ja naisten ruokapiiritoimintaa sekä kahvilatoimintaa. Kaksi oli ollut vapaaehtoisena myös monikulttuurisilla perheleireillä ja retkillä. Haastatteluissa tuli esiin, että vapaaehtoistoimintaan osallistuvat maahanmuuttajat olivat useimmiten pakolaistaustaisia tai paluumuuttajia entisen Neuvostoliiton alueelta mutta myös muulla perusteella Suomeen muuttaneita kuten ulkomaalaisia opiskelijoita. Haastateltavien koulutustaso oli korkea ja monet olivat toimineet työelämässä koulutus-, asiantuntija- tai johtotehtävissä. Seitsemän haastateltavaa oli eläkeikäisiä ja yksi työikäinen alle 60-vuotias. Koska tutkimukseni teoreettiseen viitekehykseen kuului keskeisesti aikaisemmin esitelty timanttimalli, pohdin sen käyttämistä haastattelutilanteessa. Haastateltavat olisivat voineet itse sen pohjalta arvioida motiivejaan. Yksi tapa olisi ollut antaa heidän merkitä timanttimallin eri janoille oma arvionsa motiiviensa painottumisesta. Luovuin tästä metodista kuitenkin, koska arvioin, että mallin avaaminen ja selittäminen haastateltavalle voisi viedä liikaa vapaaehtoisen aikaa. Toiseksi epäilin sen kaventavan haastateltavien puhetta omista kokemuksistaan. Toisaalta se olisi voinut myös inspiroida keskustelua. 39 5.4 Aineiston analyysi Kvalitatiivisessa tutkimuksessa aineiston analyysia tehdään jatkumona koko tutkimusprosessin ajan. Tutkijan on hyvä miettiä analysointitapaa jo ennen aineiston keräämistä. Siten valittu analysointitapa voi ohjata haastatteluja ja helpottaa niiden purkamista. (Hirsjärvi ym. 2007, 69–70, 218.) Aineiston sisältöanalyysia voidaan kuvata kolmivaiheiseksi prosessiksi, jonka osat ovat aineiston kuvaus, luokittelu ja yhdistely (Hirsjärvi & Hurme 2000, 135, 145). Opinnäytetyössäni käytin teoriaohjaavaa analyysimenetelmää, koska aiheesta tehdyt aikaisemmat tutkimukset, erityisesti Yeungin (2005) motiivitutkimus vaikuttivat valintoihini tutkimusprosessin eri vaiheissa. En kuitenkaan päätynyt tekemään analyysia puhtaasi teorialähtöisesti, koska halusin antaa aineistolle suuremman mahdollisuuden ”puhua”. Teoriaohjaavassa analyysissä aineistoa kerätään vapaasti ja sen sisältö analysoidaan aineistolähtöisesti prosessin alkuvaiheessa, toisin sanoen edetään aineiston ehdoilla. Prosessin etenemisessä teoria toimii analyysin apuna ja tukena, mutta analyysiteemat valitaan aineistosta. Aineistolähtöisyys ja valmis teoriamalli vaihtelevat tutkijan mielessä ja hän pyrkii yhdistämään ne toisiinsa. (Tuomi & Sarajärvi 2013, 117–119.) Aloitin analyysin litteroimalla eli kirjoittamalla auki äänittämäni haastattelumateriaalin. Kirjoitin haastattelut sanatarkasti muistiin, mutta jätin pois kohtia, jotka eivät liittyneet tutkimustehtävään. Säästin tallenteet voidakseni kuunnella niitä tarvittaessa myöhemmin analysointivaiheessa, mitä en kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi. Poistin myöhemmin haastattelut sanelukoneen muistista. Litteroinnin jälkeen luin haastattelut läpi useaan kertaan saadakseni kokonaiskuvan materiaalista ja sen teemoista. Pyrin löytämään aineistosta oleellisen tiedon suhteessa tutkimuskysymyksiin ja kävin aineiston läpi ensin kokonaisuutena ja sitten haastattelukysymys kerrallaan. Pilkoin haastattelut pienemmiksi yksiköiksi teemoittain käyttäen hyväkseni tehostevärejä. Listasin laajempien ilmaisujen lisäksi myös yksittäisiä sanoja, sanapareja ja lauseita, jotka katsoin liittyväksi eri teemoihin. Seuraavaksi yhdistin yhdeksi tiedostoksi eri haastatteluista ne tekstit, ajatukset ja il- 40 maisut, jotka tulkintani mukaan liittyivät samaan teemaan. Tässä vaiheessa analyysin tuloksena syntyi kahdeksan teemaa, joista kuusi liittyi motivaatioteemoihin ja kaksi koulutusideoihin. Jatkoin aineiston analysointia tiivistämällä valitsemani alkuperäiset ilmaisut yksinkertaisempiin pelkistettyihin ilmaisuihin, joista muodostuivat teemojen alaluokat. Seuraavassa vaiheessa peilasin aineistoa Yeungin (2005) timanttimalliin. Jatkoin materiaalin luokittelua yhdistelemällä eri alaluokkia muodostaen niille yläluokat. Osan yläluokkien otsikoista sain suoraan timanttimallista ja osan määrittelin omin ilmaisuin kuvaamaan paremmin aineiston sisältöä. Tässä vaiheessa materiaali myös tiivistyi kuudesta viiteen motiiviteemojen osalta. Neljän teeman luokittelun pääluokat löytyivät timanttimallin ulottuvuuksien otsikoista. Timanttimallin ulkopuolisen eli viidennen teeman pääluokan nimesin itse. Esimerkki luokittelusta löytyy liitteessä neljä (Liite 4). 41 6 TUTKIMUSTULOKSET Tutkimuksessa etsin vastauksia kolmeen kysymykseen. Miksi henkilö tekee vapaaehtoistyötä, miksi hän tekee sitä maahanmuuttajien parissa ja mitä tulisi huomioida vapaaehtoisten koulutuksessa? Kahteen ensimmäiseen kysymykseen liittyvät tutkimustulokset esittelen luvuissa 6.1–6.5. Peilaan tutkimustuloksia Yeungin (2005) tekemään tutkimukseen, joka on tutkimusprosessia ohjaava keskeinen teoreettinen viitekehys. Tulosten esittelyssä käytän myös suoria lainauksia haastatteluista, koska niiden kautta haastateltavien näkemykset ja oma ääni tulevat lukijalle paremmin näkyväksi ja tulkittavaksi. Tutkimuksen tulokset kolmanteen kysymykseen ovat luvussa 6.6. 6.1 Vapaaehtoistyön aloittamiseen liittyvät motiivit Viisi vapaaehtoista kahdeksasta oli aktiivisesti hakeutunut nimenomaan maahanmuuttajien parissa tehtävään vapaaehtoistyöhön. Kolme heistä oli ottanut yhteyttä diakoniatyöntekijään ja kertonut haluavansa toimia maahanmuuttajien hyväksi. Yksi oli tullut toimintaan mukaan vapaaehtoistyöstä kertovan lehtijutun innoittamana ja yksi vapaaehtoistyön kurssin kautta. Kaksi oli ryhtynyt toimintaan mukaan diakoniatyöntekijän pyynnöstä ja yksi henkilö oli tavallaan ajautunut mukaan vapaaehtoistyötä tekevän ryhmän laajentaessa toimintansa aluetta. Uuteen toimintaan vastaajia innosti ja motivoi halu laajentaa elämänpiiriään ja halua oppia uutta. Työ maahanmuuttajien parissa antoi heille mahdollisuuden tutustua uusiin kulttuureihin, tapoihin ja erilaisiin ihmisiin. Vapaaehtoistoiminta koettiin alussa ikään kuin monien mahdollisuuksien toriksi, johon suhtauduttiin ennakkoluulottomasti ja positiivisen uteliaasti. Olen todella kiinnostunut tutustumaan uusiin ihmisiin ja heidän tapoihinsa. Se on yksi motivoiva asia miksi haluan olla tässä mukana ja miksi teen tätä. 42 Ei ole semmoista päivää ettei tulisi uusi asia eteen…jokaisessa päivässä on jotain, josta voi oppia ja näiltä ihmisiltä eritoten. Vapaaehtoistyö toi haastateltavien elämään toivottua vaihtelua omaan arkeen tai siihen innosti omassa elämässä tapahtunut muutos kuten muutto uudelle paikkakunnalle tai eläkkeelle jääminen. Vapaaehtoistyön aloittamisen taustalla oli lisääntynyt vapaa-aika, joka haluttiin priorisoida juuri tähän toimintaan …siis on tuo hirvee työpaine loppunut, niin sitä aikaa jää ja sen haluaa käyttää hyödyllisesti niin se ehkä on semmoinen tärkeä itsensä motivoiva asia, että voi olla hyödyksi. Maahanmuuttajien pariin vapaaehtoistyöhön lähtemisen kynnystä madalsi ja toisaalta mukaan houkutteli se, että toiminnassa oli jokin ennestään tuttu elementti. Vapaaehtoisten toive tuttuuden jatkuvuudesta ilmeni erityisesti mahdollisuutena saada toteuttaa omaa identiteettiään ja osaamistaan uuden toiminnan parissa. Kolmen vastaajan motivaation taustalla vaikuttivat vahvasti kotoa saatu kasvatus ja vanhempien, erityisesti äidin esimerkki vuosikymmenten takaa vapaaehtoistoiminnasta. Näitä motiiveja kuvasi mielestäni hyvin seuraavat haastateltavien ilmaukset itsestään: Tää on sellainen elämäntapa ja Ei se opettaja koskaan niistä karvoistaan pääse. Vapaaehtoistyön aloittamiseen liittyvät motiivit asettuivat pääluokkaan jatkuvuus–uuden etsintä ja ne olivat sisällöllisesti samansuuntaiset verrattaessa Yeungin tutkimuksen motiiviteemoihin. Tässä tutkimuksessa kyseiseen ulottuvuuteen paikantui kuitenkin hänen tutkimukseensa verrattuna enemmän yksittäisiä motiivitekijöitä suhteessa koko tutkimusaineistoon. Yeungin tutkimuksesta poiketen tässä tutkimuksessa myös työn kohderyhmä eli maahanmuuttajien merkitys toimintaan ryhtymiselle oli olennaista. 6.2 Saamiseen, antamiseen ja vastavuoroisuuden kehään liittyvät motiivit Yeungin (2005) tutkimuksessa halu auttaa muita oli yleisin yksittäinen vapaaehtoisia motivoiva tekijä. Myös tässä tutkimuksessa auttaminen ja muille antaminen 43 oli keskeinen motiivi mutta vielä painokkaammin haastateltavat toivat esiin asioita, joita he saivat itselleen toiminnasta ja jotka motivoivat heitä jatkamaan siinä. Vapaaehtoiset kokivat toiminnasta saamisen liittyvän erityisesti heidän omaan hyvinvointiinsa ja terveytensä ylläpitämiseen. Omaa hyvinvointia lisääviksi asioiksi koettiin vapaaehtoistoiminnan tarjoama positiivinen syy lähteä kotoa, mahdollisuus saada omaa aikaa, tilaisuus säilyttää oma harrastus, kokea iloa ja saada mielekästä sisältöä elämään. Ne (vapaaehtoistoiminnat) täyttää sitä elämään, tiettyä ehkä päivittäistä olotilaa ja pitää vireenä. Ja ehkä ne pitää osittain terveenäkin… Se että lähtee liikkeelle ja voi antaa ja täyttää sen päivän niin se on upeeta. Et se pitää hengissä itsenikin. Vapaaehtoistyön kautta osallistujat kokivat saavansa emotionaalista palkitsevuutta. Vapaaehtoisten palkitsevuuden tunteet liittyivät heidän saamaansa positiiviseen palautteeseen, mitä he saivat maahanmuuttajilta ja työstä vastaavilta diakoniatyöntekijöiltä. Palaute saatiin kiitoksina, merkkipäivän muistamisena ja arvostuksen kokemisen osoittamisena toiminnan vastuun kantajana tai osaajana, oman ajan ja ammattitaidon jakamisesta muiden hyödyksi. Vastauksista kuvastui vapaaehtoisten kokemus siitä, että maahanmuuttajat olivat todella kiitollisia saamastaan tuesta ja avusta. Kolme vapaaehtoista koki toiminnasta olevan myös ammatillista hyötyä. Ryhmäläisiltä niin olen saanut hirveen positiivista hyvää palautetta, plussaa. Sit tulee itselle hyvä mieli ja ajattelee, et ainakin noihin kannattaa panostaa sitten jatkossakin. Jo ammattini takia ymmärrän mm. ruokavaliosta ja voin kertoa näistä jutuista ja sitten olen ollut niissä tutkimuksissa mukana mikä on ollut mullekin aika mielenkiintoista Meilahdessa ja Marian sairaalassa… Mulla on aika mielenkiintoista, että mulle on sattunut tämmönen tapaus mikä on ammatillisestikin kiinnostava. Antamiseen liittyivät motiivit, joissa korostuivat vapaaehtoisten auttamisen halu ja altruistinen luonne. Auttamiseen heitä motivoivat monet mahdollisuudet tarjota tukea valitsemalleen erityisryhmälle eli maahanmuuttajille. Tähän liittyi joillakin myös ajatus siitä, että muut tukea tarvitsevat erityisryhmät kuten vanhukset tai vammaiset saavat helpommin apua kuin maahanmuuttajat. 44 Se on se antamisen ilo ja ehkä just voi maahanmuuttajille ja tämmöisille antaa jotain tiettyä turvaa, kertoa oman maan kulttuurista, ja kannustaa jatkamaan et koska heille asioiden hoitaminen ja tänne sopeutuminen tänne ei ole välttämättä ihan hirveen helppoa. Motiiveina toimia juuri maahanmuuttajien auttajina oli myös vapaaehtoisten oma kokemus asumisesta ja työskentelystä ulkomailla, oma maahanmuuttajatausta tai aikaisempi työkokemus Suomessa maahanmuuttajien parissa. Myös oma kokemus autetuksi tulemisesta jossakin elämänvaiheessa motivoi auttamaan muita. Näiden kokemusten kautta vapaaehtoiset pystyivät samaistumaan maahanmuuttajien elämäntilanteeseen ja myös ymmärtämään tuen merkityksen. Mä olen asunut elämästä paljon ulkomailla. Melkein vois sanoa, että mä olen maailman kansalainen. Se on toinen asia mikä puhuttaa ja antaa sitä taustaa ja potkua siihen työhön muiden kanssa. Olen itse kokenut elämässäni hyvin vakavia asioita ja nähnyt mitä tarkoittaa kun löytää ihmisen, löytää tuen, ystävän. Samoin kuin Yeungin (2005) tutkimuksessa myös tässä tutkimuksessa tuli esiin antamisen ja saamisen elementtien vastavuoroisuuden merkitys vapaaehtoistyön motivaation syntymiselle ja ylläpitämiselle. Vapaaehtoisen auttamistyö ja hyvän tekeminen palkitsivat antajaa, hän koki saavansa hyvän mielen (emotionaalinen palkinto). Toiminnasta saatu hyvä mieli motivoi taas jatkamaan antamista. Kutsun ilmiötä vastavuoroisuuden hyväksi kehäksi, joka ruokkii itse itseään ja pitää osaltaan yllä vapaaehtoistyöhön sitoutumista ja toimivuutta. Vastavuoroisuus ilmeni vapaaehtoisten kokemuksissa ja toiveissa koskien kulttuurien vaihtoa, ajan antamista ja yleensä annetun avun ja tuen perille menoa ja tästä kaikesta saatua hyvää mieltä. Oman toiminnan vaikuttavuus ja merkitys autettavan hyödyksi koettiin toteutuvan maahanmuuttajien kielitaidon, kansalaistaitojen ja terveyden edistämisessä. Kokemus vastavuoroisuudesta kiteytyi mielestäni hyvin toki paljon käytettyyn ilmaisuun, jonka yksi vapaaehtoinen lausui: Kun lähdin, niin ajattelin, että antaessaan saa. Se oli lähtökohta. 45 6.3 Toiminnan sosiaaliseen joustavuuteen ja sitoutumiseen liittyvät motiivit Tässä tutkimuksessa vapaaehtoisten sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvät motiivit sijoittuivat analyysissä luontevasti Yeungin (2005) mallin läheisyys–etäisyys –ulottuvuudelle (pääluokkaan). Mutta toisin kuin hän, tulkitsin haastateltavan vastausten olevan myös vuorovaikutuksessa keskenään koska vastauksissa oli ilmaisuja tyyliin toisaalta ja toisaalta. Vapaaehtoiset halusivat pitää etäisyyttä tuettaviin mutta olivat samaan aikaan avoimia ja valmiita myös tutustumaan maahanmuuttajiin paremmin, jos se tapahtui luontevasti. Sitten mä en tavallaan, jos joku tulee ystäväksi, niin ei siinä mitään mutta mulla ei ole tavoite etsiä ystäviä, haluan näin sanoa…Voitas olla niin ku rinnakkain. Yksittäiset läheisyyteen liittyvät motiivit korostuivat toiseksi eniten koko tutkimusmateriaalissa saamiseen liittyvien motiivien jälkeen. Vapaaehtoisten kokema läheisyys liittyi toiminnan sosiaalisuuteen. Se konkretisoitui positiivisina tunnelmina muun muassa. hyvänä me-henkenä tai ryhmään kuulumisen ja hyväksytyksi tulemisen tunteena, mitä ilmaistiin toisinaan myös fyysisesti. Vapaaehtoiset halusivat myös itse olla edistämässä hyvän ryhmähengen syntymistä, jotta toimintaan osallistuvat maahanmuuttajat kokisivat olonsa kotoisaksi ja hyväksytyksi. Toinen läheisyyteen liittyvä motiivi oli vastaajien vahva sitoutuminen toimintaan ja maahanmuuttajiin ihmisinä. Kolme vastaajaa vertasi toiminnan ihmissuhteita sukulaisuussuhteeseen tai kummiuteen ja yksi mainitsi, että oman kodin ovet ovat auki tarvitsevalle, mikä kertoo mielestäni hyvin vahvasta sitoutumisesta toimimiseen maahanmuuttajien tukena. Mulla täällä ei sukulaisia ollut pitkään aikaan… tämä (ryhmätoiminta) on minun suku… meillä on sellainen ilmapiiri.. me ollaan kaikki niin ystävät toisille. Ryhmässä enemmänkin ystävä, yksittäiselle enemmänkin kummi, läheisempi. Sitten kun me tullaan, niin kaikki halataan ensimmäiseksi toisiamme. Musta se on niin ku aika mukava sillä tavalla, et on päässyt niin kuin sellaiseen läheisyyteen näitten. Koska se ihminen tuntee ja näkee ja kokee ihan samalla tavalla kun minä. Olla ihminen ihmisen vieressä. 46 Vastauksissa tuli esiin myös hyvä kokemus ja tarve siitä, että vapaaehtoinen sai itse määritellä omat rajat suhteessa maahanmuuttajiin ja toimintaan. Motivoivana tekijänä mainittiin riittävä joustavuus liittyen toiminnan frekvenssiin ja yhteydenpitomuotoihin. Kuusi vastaajaa painotti sitä, että heillä on paljon sosiaalisia kontakteja muualla, joten toimintaan osallistumisen motiivina uusien sosiaalisten suhteiden saaminen oli vähäinen. Et se semmosta, että tulisin tänne mukaan, että mulla olisi joku ryhmä ei. Mieluummin niin päin että tulen mukaan sen asian tiimoilta. Mä meen muunlaiseen toimintaan hakemaan sosiaalisia suhteita. Tää ei ole sitä. Mun rooli on olla tuki ja opettaja. Joustavuus on tärkeää, itse jaksaa silloin. Jos multa edellytettäisiin ja odotettaisiin, että kävisin joka viikko ja mentäs jonnekin se sitoisi liikaa. Tämä sopii mulle ja hänellekin… Hän tyytyy siihen, että soitan viikottain ja kysyn kuinka voit. 6.4 Arvoihin liittyvät motiivit Kysyttäessä arvojen merkitystä toiminnan taustalla kaikki haastateltavat toivat esiin joko kristillisen vakaumuksen tai lähimmäisen rakkauden eetokseen tavalla tai toisella. Seurakunnan arvomaailma oli lähellä omaa ja se koettiin luotettavaksi ja tutuksi toimintaympäristöksi. Tämä ei ollut mitenkään yllätys koska toimintaympäristönä oli seurakunta ja ilmeisesti kaikki paitsi yksi haastateltava olivat myös kirkon jäseniä. Haastateltavat kokivat, että oma arvomaailma velvoitti tekemään hyvää mutta toisaalta antoi siihen myös eväitä. Omaa vakaumusta ei piiloteltu mutta sitä ei myöskään tuotu aktiivisesti esille itse toiminnassa koska haluttiin luoda dialoginen ilmapiiri ja tila, jossa kaikkien vakaumusta kunnioitettiin. Siellä oli selkeesti se, että kirkon tiloissa voidaan kohdata, että muslimi voi olla muslimi ja me ollaan kristittyjä.. että relax ei ollenkaan tarvi tuota pelätä, että mä alan sua käännyyttään luterilaisuuteen. Minun tulee tarve mennä kirkkoon…sielläkin on se käsky rakasta lähimmäistä kuin itseä. Minä teen kun minä voin auttaa. Haluan auttaa. 47 Jokaiseen haastatteluun liittyi vastaajien eettistä pohdintaa suvaitsevaisuudesta ja ihmisten välisestä tasa-arvon edistämisestä ja rasismin vastustamisesta. Lähes kaikilla vapaaehtoisilla oli tähän liittyvä avoin tai piiloagenda, he toivoivat oman toimintansa vaikuttavan positiivisesti ympäristön asenteisiin maahanmuuttajia kohtaan. Kohderyhmiksi mainittiin oma tuttavapiiri, seurakuntalaiset ja viranomaiset. Yksi vapaaehtoinen suuntasi muutospuheen myös itseään ja omia ennakkoluulojaan ja asenteitaan kohtaan. Haluttiin antaa maahanmuuttajille myös mahdollisuus tutustua mukaviin avarakatseisiin suomalaisiin. Maahanmuuttajataustainen vapaaehtoinen halusi omalla esimerkillään rohkaista maahanmuuttajia tutustumaan kantaväestöön. Näihin teemoihin liittyvä keskustelu oli joillakin lähes jokapäiväistä eri yhteyksissä. Se koettiin tärkeäksi mutta toisinaan myös raskaaksi. Kahta haastateltavaa motivoi toimintaan myös huoli kirkon jäsenkadosta ja he pohtivat maahanmuuttajien parissa tehtävää työtä merkityksellisenä erityisesti kirkon tulevaisuuden tai julkisuuskuvan kannalta. …että sitä vaikka helposti moittii muita, että on väärät asenteet niin kyllä täytyy myöntää, että sitä on itselläkin. Ei se nyt ihan ittestään selvää ole. Ja tätä mä korostan kaikille, että ikää, kokoa, väriä katsomatta me ollaan kaikki ihan samanarvoisia ja voidaan ryhtyä tukemaan jotain tai kummiksi. Että pitkälläkin tähtäyksellä ja suurissa puitteissa se ei ole suinkaan hukkaan heitettyä resurssia maahanmuuttajien parissa työ, ennen pitkää tässä voi käydä niin, että meillä on seurakunnan jäsenistä enemmistö maahanmuuttajia. Ovet pitää olla auki sekä fyysisesti että henkisesti. Pohdinnan rinnalla ja myös sen inspiroimana haastateltavat pitivät tärkeänä heitä motivoivana tekijänä mahdollisuutta toimia ja tehdä itse, käyttää aikaa mielekkäällä tavalla muiden hyväksi. Kolme haastateltavaa mainitsi olevansa ns. kotouttajan roolissa tavalla tai toisella. Muut haastateltavat eivät käyttäneet itsestään tätä nimitystä mutta heidän kuvaamansa toiminta vastaa hyvinkin mielikuvaa siitä, mitä tuohon rooliin voisi kuulua. Esimerkkeinä toiminnasta he kertoivat muun muassa: asiointi eri virastoissa, toimiminen tulkkina, saattaminen lääkäriin ja jopa lasten hoitamien. Vastauksista kävi ilmi, että lisäksi he neuvoivat, opettivat 48 sekä ohjasivat maahanmuuttajia monissa arjen elämään ja suomalaisiin käytäntöihin liittyvissä asioissa kuten työn hakemisessa tai virallisten papereiden täyttämisessä. En ole korvaamaton henkilö millään tavalla, mut olen se henkilö helsinkiläisessä elämässä… mun kautta saa apua, olen sellainen ja mulla on aikaa olen eläkkeellä…On merkitystä sillä, et on sairaanhoitajatausta, et on semmonen ihminen, että uskaltaa ottaa selvää…mun on aina pitänyt osata toimia tilanteessa kuin tilanteessa. Kun toiset sanoi, että kauheeta mitenkä niitten kanssa. Ei se mitään, otetaan kädet ja jalat ja paperit ja hymyt ja kaikki mukaan niin kyllä tää tästä järjestyy. Et must oli tavallaan hirveen kiva mennä käyttämään sitä suoraan sanoen sitä tietotaitoa kohdata erilaisia ihmisiä, mitä mulla oli. Et miks mä en niin kuin käytä sitä. Verrattaessa tämän tutkimuksen pohdinta–toiminta –ulottuvuudelle (pääluokkaan) sijoitettuja motiiviteemoja Yeungin (2005) tutkimukseen, niin tulokset olivat hyvin samansuuntaiset. Molemmissa tutkimuksissa esiin nostettuja motiiviteemoja voisi mielestäni kuvata luonteeltaan hyvin diakonisiksi. Tämä selittynee sillä, että molempiin tutkimuksiin osallistuneet vapaaehtoiset toimivat diakoniantyön yhteydessä. Tässä tutkimuksessa kyseiseen ulottuvuuteen paikantui motiiviteemoja kuitenkin hänen tutkimukseensa verrattuna kaksinkertainen määrä eli noin viides osa koko materiaalista. Erona Yeungin tutkimukseen oli se, että kirkon sanoman eli evankeliumin esille tuominen ei ilmennyt olevan yhdenkään vapaaehtoisen motiivi toiminnassa. 6.5 Luottamuksen kolme tasoa motivaation lähteinä Tutkimusaineistossa löytyi motiiviteemojen pääluokka, joka ei tule esiin Yeungin (2005) timanttimallissa. Tämä timanttimallin ulkopuolisen pääluokan muodostavat luottamuksen eri tasot. Yeung kuitenkin liittää toisaalla luottamuksen elementin vapaaehtoisuuteen ja sosiaaliseen pääomaan, jota tarvitaan yhteisöllisyyden ja välittämisen ylläpitämisessä yhteiskunnassa (Yeung 2004, 15, 10). Tässä tutkimuksessa luottamusteemasta ilmeni kolme eri tasoa. Ne kohdistuivat vapaaehtoisen ja työntekijän väliseen suhteeseen, vapaaehtoisen ja maahanmuuttajien 49 välisiin suhteisiin ja vapaaehtoisten luottamukseen omaan itseensä eli itseluottamuksen motivoiva merkitys. Luottamus ja luottamuksellisuus olivat aiheita, jotka esiintyivät muutaman vapaaehtoisen puheessa ihan suorana kerrontana tai mainintana eri teemoista puhuttaessa. Niistä kävi ilmi, että vapaaehtoiset kokivat, että diakonityöntekijät luottivat heihin asiansa osaavina yhteistyökumppaneina ja luotettavina toimijoina, jotka kantavat heille uskotun toiminnan vastuun sitoutuen toiminnan periaatteisiin. Luottamus on tärkeä, teen kaiken niin kuin pitää. Vastuu, niin, niin, en voi tehdä väärin. Vastuu on tärkeää, pitää olla kuin esimerkki niillekin... Se on oikein tärkeä, että luotetaan. Toinen luottamuksen taso oli luottamus, jota maahanmuuttajat osoittivat suhteessa vapaaehtoisiin. Siitä kertoivat monet pienet toimintaa ja eri kohtaamisia kuvaavat tarinat, joita vapaaehtoiset kertoivat. He kuvasivat niissä miten maahanmuuttajat uskoituivat ja turvautuivat mitä moninaisemmissa asioissa, myös arkaluonteisissa luottaen heidän apuunsa. Kaikki pitävät huolta, saavat tukea tästä. Tulevat tänne, omat ongelmat voi purkaa. Jos ovat saaneet apua voivat kaikille kertoa, että niin ja niin… Kolmas luottamuksen motiiviteemaan liittyvä asia oli vapaaehtoisten vahva luottamuksen tunne itseensä, omaan ammattitaitoonsa ja (eritys)osaamiseensa, jota he tarvitsivat ja hyödynsivät toimiessaan maahanmuuttajien parissa. Tähän liittyi muun muassa hyvät vuorovaikutustaidot, joista oli hyötyä eri kulttuuritaustasta tulevien ihmisten välisessä kommunikaatiossa ja ymmärtämisessä. Edellä mainitut asiat liittyivät koettuun mahdollisuuteen toimia vapaaehtoistyössä hyvinkin itseohjautuvasti, mikä motivoi jatkamaan toiminnassa. Kaikilla on omat tavata ja taustat. Hyvä kokeillaan ja muuta. Nyt he ovat ruvenneet siihen tyyliin, jonka minä aloitin. Seurakunta ei ole sekaantunut. 50 6.6 Teemoja vapaaehtoisten koulutukseen Opinnäytetyön yksi tarkoitus oli kerätä ideoita vapaaehtoistyön koulutuksen kehittämiseen. Haastatelluista vain yksi oli osallistunut seurakunnan järjestämälle kurssille, jossa oli koulutettu tukihenkilöitä maahanmuuttajille. Syynä tähän saattoi olla se, että vastaavia kursseja on tietääkseni järjestetty vain kaksi kertaa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Toisaalta osallistujat eivät tuoneet suoraan esiin omaa tarvettaan saada koulutusta. Heillä oli kuitenkin ehdotuksia vapaaehtoisten koulutuksen sisällöstä. Tavalla tai toisella kaikki ehdotukset liittyivät kiinteästi kahteen teemaan. Ensimmäinen teema oli suomalaisen yhteiskunnan palvelujärjestelmän tuntemisen tärkeys. Vapaaehtoisten mielestä tätä tietoa tarvitaan, jotta voidaan tukea maahanmuuttajia kotoutumaan ja löytämään paikkansa yhteiskunnassa. Vapaaehtoisen on hyvä saada tietoa eri viranomaistahojen ja järjestöjen palveluista, koska niitä maahanmuuttajat todennäköisesti häneltä kysyvät huolimatta siitä, minkä asian ympärillä toiminta tapahtuu alun perin. Erityisen tärkeänä pidettiin myös taitoa ohjata maahanmuuttajia opiskeluiden, erityisesti kieliopintojen ja harrastusten pariin. Kahden vapaaehtoisen havainto oli, että maahanmuuttajilla on paljon terveyteen liittyviä ongelmia, joita tulisi myös käsitellä kurssilla. Heidän mielestään tarvitaan tietoa paitsi yleensä terveyspalveluista myös ymmärrystä esim. pakolaistaustaisten maahanmuuttajien traumatisoitumisesta ja siihen suhtautumisesta. Toinen teema, jota koulutuksessa vapaaehtoisten mielestä tulisi käsitellä, oli ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja ymmärtämiseen liittyvät tiedot ja taidot. Tähän liittyen moni otti esiin tarpeen saada tietoa eri kulttuureista. Yleiseen kulttuureja koskevaan koulutukseen pitäisi vapaaehtoisten mielestä heidän kokemuksensa perusteella kuulua ainakin seuraavat teemat: eri uskonnot, aikakäsitykset, sukupuoliroolit, juhlakulttuurit sekä työelämään liittyvät asiat kuten käsitys työmoraalista. 51 Varmaan oli hyvä kun puhuttiin monista asioista, aikakäsitys on eri, ei pidä pettyä, jos treffit ei onnistu. Varotettiin et ei pidä loukkaantua, se ei olis henkilökohtainen loukkaus. Kohtaaminen on kuitenkin tärkeintä. Näin sanoi yksi vapaaehtoinen todettuaan ensin miten tärkeää olisi koulutuksessa käsitellä erilaisia kulttuureja. Kurssilla vapaaehtoisten vuorovaikutustaitoihin tulisi kiinnittää huomiota ja rohkaista avoimuuteen. Yksi vapaaehtoinen ehdotti näiden taitojen edistämisen tueksi toiminnallisten menetelmien käyttöä. Toinen vastaaja otti esiin mahdollisen koulutuksen ja ylipäätään koko vapaaehtoistoiminnan lähtökohdan. Sen ei tulisi olla hänen mielestään ongelmakeskeinen vaan siinä pitäisi olla myös kepeyttä ja positiivista ajattelua tukeva ote. 52 7 POHDINTA 7.1 Tutkimustulosten tarkastelua Opinnäytetyön tarkoitus oli selvittää vapaaehtoisten motiiveja ja saada ideoita vapaaehtoisten perehdytyskoulutukseen. Tutkimusaineiston keräämiseen päädyttiin käyttämään teemahaastattelua, joka osoittautui toimivaksi ratkaisuksi. Haastattelut toteutuivat suunnitellusti ja aineistoa oli riittävästi ja sen avulla saatiin mitä etsittiin eli vastauksia tutkimuskysymyksiin. Haastattelutilanteet olivat tunnelmaltaan avoimia ja vapaaehtoiset kertoivat mielellään omista kokemuksistaan ja näkemyksistään vapaaehtoistoiminnasta maahanmuuttajien parissa. Vapaaehtoisten kertomuksista kävi ilmi, että jotkut heistä olivat tehneet vapaaehtoistyötä pitkään, aivan nuoruudesta asti. Useimmiten vapaaehtoistyötä oli tehty seurakunnan toimintaan liittyen mutta myös muualla. Toiminnan taustalla vaikuttivat motiivit, joita tässä kutsun ”yleisiksi motiiveiksi”. Niitä olivat kotoa saatu esimerkki hyvän tekemisestä, kristilliset arvot ja elämäntapana muiden auttaminen. Nämä motiivit kannustivat myös nykyiseen vapaaehtoistoimintaan maahanmuuttajien parissa. Näiden ”yleisten motiivien” rinnalla vaikutti joukko muita motiiveja, jotka muuttuivat tai painottuivat eri tavoin toiminnan jatkumisen myötä. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että vapaaehtoisten toiminnan taustalla vaikutti aina useampia motiiveja samaan aikaan ja vapaaehtoiset olivat hyvin sitoutuneita toimintaan ja sen piirissä oleviin ihmisiin. Tutkimuksen tuloksista voidaan nähdä, että maahanmuuttajien parissa tehtävän vapaaehtoistyön aloittamisen taustalla vaikuttivat ensisijaisesti vapaaehtoisten halu laajentaa omaa elämänpiiriään tutustumalla uusiin kulttuureihin ja tapoihin ja halu tarjota apua sekä tarve osallistua sosiaaliseen toimintaan. Tältä osin tutkimuksen tulokset ovat yhteneväiset Hurstin (2002) tekemän vapaaehtoistyön motiivitutkimuksen kanssa. Sen mukaan vapaaehtoisten kiinnostus maahanmuuttajia kohtaan nousi tarpeesta avartaa omaa maailmankatsomustaan ja auttamisen halusta. Yhtäläisyyttä oli myös Yeungin (2005) tutkimukseen, jossa kaikkein yleisimmäksi motiiviksi nousi auttamisen halu. 53 Haastattelujen analyysin pohjalta voidaan todeta, vapaaehtoistyön anti liittyi pitkälti toiminnan vastavuoroisuuteen. Vapaaehtoiset kokivat oman työnsä merkitykselliseksi ja itseään motivoivaksi voidessaan tukea maahanmuuttajien kotoutumista ja hyvinvointia eri tavoin käyttämällä siinä hyväksi myös omaa ammatillista osaamistaan. Vapaaehtoistyöntekijöiden motivaatio oli yhteydessä toiminnan tavoitteellisuuteen ja siitä saatavaan konkreettiseen hyötyyn eri osapuolten hyväksi. Myös Hurstin (2002) tutkimuksessa oli samansuuntaiset löydökset, joista mainitaan muun muassa kielenopetuksen merkittävyys maahanmuuttajille vapaaehtoistyön kautta. Opinnäytetyöhön osallistuneet vapaaehtoiset kertoivat monia esimerkkejä siitä, miten vapaaehtoistoiminta vaikutti positiivisesti heidän omaan hyvinvointiinsa ja terveyden ylläpitämiseen. Se oli yksi tärkeimmistä motiiviteemoista. Tulos vahvistaa aikaisempaa tutkimustietoa vapaaehtoistoiminnan merkityksestä nimenomaan ikääntyvien hyvinvoinnille (Haarni i.a.). Vapaaehtoistoiminnan vaikutus ihmisten hyvinvointiin on seikka, jonka tiedostaminen on tärkeä motiivitekijä vapaaehtoistoimintaa organisoiville tahoille. Uskon, että tämän seikan esiintuominen on asia, jolla voidaan seurakunnissa perustella myös vapaaehtoistoiminnan merkitystä ja resursointia. Aineiston analyysissa luottamuksen merkitys toimintaan motivoivana tekijänä nousi esiin Yeungin (2005) timanttimallin ulkopuolisena teemana. Vapaaehtoisuutta käsittelevässä kirjallisuudessa luottamus mainitaan yhdessä vaitiolovelvollisuuden kanssa vapaaehtoistyön periaatteena ja se liitetään myös sosiaalisen pääoman käsitteeseen. Tässä tutkimuksessa se tuli esille kuitenkin nimenomaan toimintaan motivoivana tekijänä. Johtopäätöksenä voi todeta, että vapaaehtoistoiminnassa eri osapuolten välinen luottamus on asia, joka edistää tasa-arvoisuutta ja aitoa kumppanuutta sekä tunnustaa vapaaehtoisten osaamisen merkityksen vastuullisena toimijana. Tutkimuksessa esiin nousseet vastavuoroisuuden ja luottamuksen teemat voi mielestäni liittää myös ajatteluun, jossa vapaaehtoinen ei halua leimautua itse vain auttajaksi tai hyväntekijäksi ja nähdä muut autettavavana tai tuettavana vaan mieluummin tasavertaisena toimijana ja kokijana. 54 Haastateltavien itseään koskevien taustatietojen ja aineiston perusteella vapaaehtoisten joukosta profiloituu melko yhdenmukainen ryhmä, joka halusi tehdä työtä maahanmuuttajien hyväksi. Tämän opinnäytetyön tulosten perusteella potentiaalinen työstä kiinnostunut henkilö on lähiaikoina eläkkeelle jäänyt nainen, jolla on kansainvälistä tai monikulttuurisen työn kokemusta, kristillinen arvomaailma, ollut työelämässä asiantuntijatehtävissä ja saanut hyvän koulutuksen. Hyvän koulutuksen merkitys korreloi myös aikaisempaan tutkimukseen, jonka mukaan erityisesti korkeasti koulutettuja kiinnostaa ns. eriytyneet vapaaehtoistoiminnan muodot kuten kulttuuri, kansainvälisyys ja ihmisoikeudet (Yeung 2002, 43). Näin ollen voidaan sanoa, että tutkimus tukee käsitystä siitä, että korkeasti koulutetut ovat erityisen kiinnostuneita toimimaan vapaaehtoistyössä maahanmuuttajien parissa. Tämä on hyvä ottaa huomioon, kun seurakunta haluaa rekrytoida työhön uusia vapaaehtoisia. Oleellinen kysymys on miten heidät voidaan tavoittaa, sillä juuri heidän kaltaisilleen henkilöille on varmasti ottajia eri vapaaehtoistoimijoiden taholta. Haastateltavat olivat taustaltaan melko homegeeninen joukko mutta heillä oli kuitenkin erilainen ammatillinen tausta ja jokaisella oma elämänkokemuksensa. Näistä eroista huolimatta heidän motiiveissaan ei ilmennyt merkittäviä eroja. Esimerkiksi tutkimukseen osallistuneen hoitotyön ammattilaisen ja opettajan esille tuomat motiivit ja vapaaehtoistyön merkitykset eivät poikenneet tosistaan sanottavasti. Erilaiset ammatilliset taustat ja persoonat kyllä rikastuttivat vapaaehtoistyön moninaisuutta ja mahdollistivat sitä. Verrattaessa Yeungin (2005) vapaaehtoistyön motiivitutkimuksen tuloksia tämän tutkimuksen tuloksiin, niissä on paljon yhteneväisyyttä. Yhtäläisyyteen voi vaikuttaa se, että molemmat on tehty seurakuntatyön piiristä ja diakonian vapaaehtoistoiminnasta. Molemmissa tutkimuksissa myös naisten osuus tutkimukseen haastateltavista oli huomattavasti suurempi kuin miesten osuus. Yeungin tutkimuksen mukaan yli 65 -vuotiaat naiset ovat aktiivisia erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöissä sekä uskonnollisissa yhdistyksissä ja seurakunnissa tehtävässä vapaaehtoistyössä, minkä puolesta puhuu myös tämä tutkimus. 55 Huomion arvoinen havainto seurakuntien työn kannalta on se, että osaa vapaaehtoisista motivoi toiminta maahanmuuttajien parissa myös sen vuoksi, että he näkivät työn positiivisen vaikutuksen koko kirkon tulevaisuudelle ja maineelle. Vapaaehtoisten mielestä kirkon pitää olla kaikille avoin ja toivottaa uudet tulijat tervetulleeksi. Tämän opinnäytetyön tuloksia on tarkoitus käyttää vapaaehtoisten perehdyttämiskoulutuksen kehittämisessä. Haastatteluissa tuli esiin, että useilla vapaaehtoisilla oli kertynyt monen vuoden kokemus toiminnasta ja paljon hiljaista tietoa, joka on huomion arvoista. Haastatteluista kävi ilmi, että vapaaehtoisten rooli oli olla varsin usein korvaamaton tiedonlähde maahanmuuttajille koskien yhteiskuntamme toimintaa ja käytäntöjä. Vapaaehtoiset pitivät tärkeänä, että koulutuksessa tulee saada laaja-alaisesti tietoa yhteiskunnan palvelujärjestelmästä, harrastusmahdollisuuksista sekä maahanmuuttajille suunnatuista opiskelumahdollisuuksista ja erityispalveluista koskien mm. traumaattisten kokemusten hoitoa. Tämä näkemys on yhteneväinen Väestöliiton tutkijoiden Alitolppa-Niittamon ja Söderlingin (2005, 107) käsityksen kanssa. Heidän mukaansa maahanmuuttajat tarvitsevat uuteen maahan kotoutumisensa tueksi tietoa varsinkin keskeisistä sosiaali- ja terveyspalveluista. Toinen koulutuksessa huomioitava teema oli vapaaehtoisten mielestä vuorovaikutustaidot. Niiden merkitys korostuu, kun toimitaan eri kulttuureista ja taustoista tulevien ihmisten kanssa. Vuorovaikutustaidot ovat osa monikulttuurista kompetenssia ja kulttuurien lukutaitoa. (Räty 2002, 66.) Tähän liittyen vapaaehtoiset pitivät tärkeänä saada tietoa maahanmuuttajien kulttuureista, uskonnoista ja tavoista. Kurssiin tulisi liittää tutustumiskäyntejä eri uskontojen toimitiloissa kuten moskeijassa tai synagogassa. Seurakuntien järjestämässä vapaaehtoisten koulutuksessa tulee tämän tutkimuksen perusteella vahvistaa vapaaehtoisten sosiaalisen kanssakäymisen, vuorovaikutuksen ja viestinnän taitoja, jotka auttavat kulttuurien välisessä kanssakäymisessä. Vastaukset olivat samansuuntaiset kuin seurakuntien työntekijöille tehdyn kartoituksen tulokset, joiden mukaan työntekijät toivoivat vapaaehtoisten perehdytykseen ryhmänohjaamisen- ja vuorovaikutustaitojen koulutusta (Korpijärvi 2013, 4–5). 56 Kolmanneksi koulutukseen liittyväksi teemaksi nostaisin tutkimuksessa esiin nousseen asenteisiin vaikuttamisen. Vapaaehtoistyön alkuperäinen tarkoitus oli tukea maahanmuuttajia eri tavoin mutta sen rinnalla joillakin vapaaehtoisilla oli halu edistää aktiivisesti suvaitsevaisuutta suhtautumisessa maahanmuuttajiin. Vaikuttamistyö koettiin usein itselle luontevana ja tärkeänä, mutta toisinaan myös vaikeana ja raskaana. Tästä syystä vapaaehtoisten koulutukseen tulee liittyä mahdollisuus saada tietoa vaikuttamistyöstä, rasismista ja siihen puuttumisen ja käsittelyn keinoista sekä tarjota työnohjauksen mahdollisuus. Tämä tematiikka voi olla myös syventävän koulutuksen aiheena. 7.2 Jatkotutkimuksien aiheita Tutkimus toi esiin vapaaehtoisten toiminnan monimuotoisuuden maahanmuuttajien parissa ja hyväksi. Vapaaehtoiset olivat hyvin sitoutuneita toimintaan ja ihmisiin. Joillakin oli ollut kontakti samoihin maahanmuuttajiin tai maahanmuuttajaan ryhmätoiminnassa tai tukihenkilönä lähes kymmenen vuoden ajan. Tästä heräsi itselleni kiinnostus tutkija toimintojen merkittävyyttä toimintaan osallistuneiden maahanmuuttajien näkökulmasta. Mikä on ollut toiminnan anti heidän arkeensa, kotoutumiseensa, hyvinvointiinsa ja miten toiminnan ja kontaktien merkitys on muuttunut vuosien varrella? Näiden asioiden tutkiminen toisi lisätietoa, jota voitaisiin käyttää edelleen vapaaehtoistoiminnan kehittämisessä. Toinen ehdotukseni jatkotutkimuksen aiheeksi on sairaanhoitajan kompetenssi suhteessa vapaaehtoisuuteen ilmiönä ja siihen liittyen vapaaehtoisten kanssa työskentely osana omaa työtään. Tähän haastaa myös Sairaanhoitajaliiton näkemys, jonka mukaan tulevaisuudessa avo- ja laitoshoidossa tarvitaan enenevässä määrin vapaaehtoisten panosta. (Suomen Sairaanhoitajaliitto 2013). Tässä tutkimuksessa nousi esiin myös vuorovaikutustaitojen merkitys, kun toimitaan monikulttuurisessa kontekstissa. Monet terveydenhuollon työyhteisöt ovat jo nyt kulttuurisesti monimuotoisia sekä henkilökunnan että potilaiden osalta. Kol- 57 mas tutkimuksen aihe olisikin sairaanhoitajan kulttuuriosaamisen ja -kompetenssin taidot. Niiden vahvistamisen voidaan katsoa hyödyntävän sekä organisaatioita, että henkilöstön ammatillista osaamista ja hyvinvointia (Wallin 2013, 92). 7.3 Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys Tutkimuksen eri vaiheissa olen noudattanut tutkimuksen hyvään luotettavuuteen ja eettisyyteen vaadittavia ja tähtääviä hyviä käytäntöjä (good scientific pratices). Tutkimuksen luotettavuus ja pätevyys (validius) varmennetaan sillä, että sen eri vaiheet dokumentoidaan huolellisesti alusta alkaen mahdollisimman tarkasti ja totuudenmukaisesti. Tutkijan tulee perustella tekemänsä valinnat ja ratkaisut. Tutkimuksen luotettavuutta lisää se, että raportissa tuodaan myös julki tutkimusprosessin eri vaiheissa esille tulleet mahdolliset ongelmat ja haasteet. Tutkijan työotteen tulee olla arvioiva ja kriittinen koko tutkimusprosessin ajan. (Hirsjärvi ym. 2007, 226–227; Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2009, 160,166.) Tutkimuksen luotettavuutta voidaan mitata myös sillä, miten hyvin sen tulokset ovat toistettavissa (reliabiliteetti). Reliabiliteetti liitetään useammin määrällisen kuin laadullisen tutkimuksen luotettavuuden mittaamiseen. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2007, 226; Tuomi & Sarajärvi 2013, 136). Tämän opinnäytetyön tuloksia verrattaessa voin todeta, että ne ovat hyvin samansuuntaiset kuin aikaisemmissa vapaaehtoistyön motiivitutkimuksissa ja siten luonteeltaan toistettavissa. Mutta toistettavuutta ei kuitenkaan tue tutkimuksen otos, joka on määrällisesti pieni. Tutkimuksen validiutta voidaan parantaa käyttämällä useita tutkimusmenetelmiä samaan aikaan jolloin puhutaan ns. triangulaatiosta eli menetelmien yhteiskäytöstä (Hirsjärvi ym. 2007, 228). Tässä tutkimuksessa käytin menetelmänä teemahaastattelua. Tutkimuksen luotettavuutta vahvistaa kuitenkin se, että tutkimuksen teoreettinen viitekehys on laaja, metodi valittu tarkoituksenmukaisesti ja tutkimuksessa käytettäviin lähteisiin suhtauduin kriittisesti ja kunnioittaen valiten ammatillisesti ja tieteellisesti laadukasta materiaalia huomioiden niiden merkityksellisyyden tutkimustehtävän kannalta. (Diakonia-ammattikorkeakoulu 2010, 13.) 58 Tutkimusaineiston hankinnassa tutkijan tulee kiinnittää huomiota myös siihen miten hän rakentaa luottamusta suhteessa osallistujiin ja toimii ihmisarvoa kunnioittaen. Kaikki tähän tutkimukseen osallistuneet vapaaehtoiset olivat mukana omasta vapaasta tahdostaan. Kaikki haastattelut sovin puhelimitse, jonka yhteydessä kerroin tutkimuksen käyttötarkoituksen ja toteuttamiseen liittyvät eettiset periaatteet. Haastattelu tilanteessa annoin samat tiedot vielä kirjallisesti (Liite 3) ja avasin niitä keskustellen sekä pyysin allekirjoituksen heidän suostumukseen saada käyttää haastatteluja tutkimuksessa. Tutkimukseni kannalta haasteena oli taata haastateltavien anonymiteetti koska tutkittavassa vapaaehtoistyössä toimijoiden kokonaismäärä oli pieni. Tästä syystä en käytä haastattelumateriaalista otettujen suorien lainauksien yhteydessä vapaaehtoisten nimiä tai numerointia. Numeroinnin tein vain omaan käyttööni. Samasta syystä käyttämäni alkuperäisesimerkit muutin ulkomaalaistaustaisen haastateltavan kohdalla yleiskielelle Kankkusen ja Vehviläinen-Julkusen (2009, 180) suosituksen mukaisesti. Tämän opinnäytetyön työelämäosapuoli on nykyinen työnantajani ja tutkimuksen aiheella on myös yhteys omaan työhöni kansainvälisen työn sihteerinä, jonka työhön kuuluu monikulttuurisen toiminnan kehittäminen. Olen ollut näistä seikoista ja niiden mahdollisista vaikutuksesta tutkimukseen hyvin tietoinen koko tutkimusprosessin ajan. Olen pyrkinyt sulkemaan pois kaikki ennakko-oletukseni ja suhtautunut mahdollisimman objektiivisesti tekemiini valintoihin, teoriaan ja kerättyyn aineistoon tutkimuksen eri vaiheissa. Mielestäni olen onnistunut tässä hyvin ja asiantuntemukseni toimintaympäristöstä voidaan katsovan myös vahvistavan tutkimuksen luotettavuutta. 7.4 Opinnäytetyön prosessi ja ammatillinen kasvu Opinnäytetyön prosessi käynnistyi syksyllä 2012 kun aloitin sairaanhoitajatutkintoni päivittämisen sairaanhoitaja (AMK) -tutkinnoksi. Opinnäytetyönkurssi oli ensimmäisiä kursseja, johon osallistuin ja sen puitteissa oli tehtävä melko nopeasti 59 päätös opinnäytetyön aiheesta tilanteessa, jossa ajatteluni oli vasta orientoitumassa hoitotyön ja -tieteen maailmaan. Takanani oli työkokemus kirkon diakoniatyöstä ja muista tehtävistä. Nämä seikat osaltaan vaikuttivat siihen, että itseäni kiinnostava opinnäytetyön aihe löytyi diakoniatyön kentältä. Opinnäytetyön prosessi on ollut matka tutkimuksen tekemisen maailmaan ja sitä sääteleviin lainalaisuuksiin ja käytäntöihin, jota tulee noudattaa Diakonia-ammattikorkeakoulun (2010) ohjeiden mukaan. Tämän tutkimuksen tekemisen kautta olen kehittänyt ja syventänyt taitojani muun muassa tiedonhaussa, kriittisessä ajattelussa suhteessa tiedonlähteisiin ja omiin valintoihin sekä tutkivan työotteen käytössä (Diakonia-ammattikorkeakoulu 2010, 13–14, 23). Opinnäytetyön prosessi kesti kaksi vuotta ja se on sisältänyt monia eri vaiheita ja tunnelmia. Antoisin kokemus oli tavata vapaaehtoisia ja saada kuulla ja keskustella heidän kokemuksistaan ja inspiroitua heidän innokkuudestaan ja sitoutumisestaan vapaaehtoistyöhön. Haastavimmaksi työvaiheeksi koin aineiston analyysiprosessin. Analysoitavaa aineistoa oli mielestäni runsaasti ja sen hahmottaminen, koossa pitäminen ja tulosten tuottaminen tuntui työläältä ja vei enemmän aikaa kuin olin ennakoinut. Opinnäytetyön valmistuminen venyi hiukan suunniteltua pidemmäksi, koska sen työstämiseen tuli taukoja liittyen muun muassa ulkomailla tehtyyn työharjoittelujaksoon, joka vei intensiivisyydessään voimavarani muunlaiseen opiskeluun. Prosessin venyminen ei kuitenkaan mielestäni ollut vain huono asia. Se antoi myös mahdollisuuden teeman syventämiseen monen tasoisen havainnoinnin kautta. Tutkimusprosessin eri vaiheet ja pituus antoivat myös mahdollisuuden soveltaa motivaatiosta oppimaani heti käytäntöön itsetutkiskelun kautta. Prosessissa tulin hyvin tietoiseksi omista motiiveistani ja niiden puutteestakin suhteessa opinnäytetyön etenemiseen. Tätä tietoa voin hyödyntää ja soveltaa luonnollisesti myös tulevaisuudessa arvioidessani omaa työmotivaatiotani ja valintojani. Perehtyminen Anne Birgitta Yeungin timanttimalliin ja motiivitutkimukseen antoi käyttööni menetelmän, jota voin soveltaa myös vapaaehtoisten kanssa käytävissä työnohjauksellisissa keskusteluissa. (Yeung 2005, 121). 60 Opetusministeriön mukaan sairaanhoitaja (AMK) on hoitotyön asiantuntija, jonka hyvä ammatillinen osaaminen edellyttää monitieteistä tietoperustaa. Tähän katsotaan kuuluvaksi ministeriön mukaan myös yhteiskunta- ja käyttäytymistieteiden osaaminen. (Opetusministeriö 2006, 63.) Tämän opinnäytetyön teoreettinen viitekehys nojasi pääosin juuri näihin tieteenaloihin. Perehtyminen opinnäytetyön kautta vapaaehtoistoiminnan ilmiöön, sen vaikutukseen hyvinvointiin ja terveyteen sekä motivaation merkitykseen ihmisten käyttäytymisessä on avannut itselleni uuden ikkunan, joka vaikuttaa siihen, miten katson ja huomioin lähi- ja työtoimintaympäristöäni ja yhteiskuntaa yleensä. Esimerkkinä tästä on noussut itselleni tarve pohtia omassa työssäni ja yleisesti ammattiauttamisen ja vapaaehtoisuuden rajapintaa, rooleja, mahdollisuuksia, yhteistyötä ja merkitystä yksilöille ja laajemmin yhteiskunnalle sekä omia mahdollisuuksia hoitotyön ammattilaisena vaikuttaa näihin asioihin. Monikulttuurisuus ja maahanmuuttajien parissa työskentelyyn liittyvät kysymykset ja monikulttuuriosaaminen ovat itselleni nykyisen päivätyöni kautta tulleet tutuiksi ja osaksi ammattitaitoani. Myös Opetusministeriön (2006, 67) mukaan toimiminen monikulttuurisessa työympäristössä on osa sairaanhoitajan (AMK) ammatillista osaamisista. Tämän opinnäytetyön anti monikulttuurisosaamisen vahvistamisen näkökulmasta liittyy ensisijaisesti vapaaehtoisilta kerättyyn tutkimusaineistoon ja siitä nousevaan tietoon vapaaehtoistyön merkityksestä ja moninaisuudesta sekä haasteeseen siitä, minkälaista tukea ja koulutusta vapaaehtoiset tarvitsevat heidän työssään maahanmuuttajien parissa. 61 LÄHTEET Alitolppa-Niittamo, Anne & Söderling Ismo 2005. Erilaisuus on samanlaisuutta– maahanmuuttajat ovat huomisen suomalaisia. Teoksessa Anne Alitolppa-Niittamo, Ismo Söderling & Stina Fågel (toim.) Olemme muuttaneet. Näkökulmia maahanmuuttoon, perheiden kotoutumiseen ja ammatillisen työn käytäntöihin. Helsinki: Väestöliitto, 107– 110. Castaneda, Anu E; Rask, Shadia; Koponen, Päivi; Mölsä, Mulki & Koskinen, Seppo (toim.) 2012. Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi. Tutkimus venäläis-,somalialais- ja kurditaustaisista Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 61/ 2012. Diakonia-ammattikorkeakoulu 2010. Kohti tutkivaa ammattikäytäntöä. Opas Diakonia-ammattikorkeakoulun opinnäytetöitä varten. C katsauksia ja aineistoja 17. 5. uudistettu laitos. Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulu. Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuosi 2011. Euroopan komissio. Viitattu 20.10.2014 http://ec.europa.eu/news/employment/110106_fi.htm Goleman, Daniel 2014. Aivot ja tunneäly. Uusimmat oivallukset. Parainen: Samsaraa tasapaino-oppaat. Grönlund, Henrietta 2012. Volunteerism as a mirror of individuals and society: reflections from young adults in Finland. University of Helsinki. Faculty of Theology. Department of Practical Theology. Haapaniemi Hannele 2008.Terveysjärjestöille näkyvyyttä. Sairaanhoitaja-lehti. Viitattu 5.6.2014. http://www.sairaanhoitajaliitto.fi/ammatilliset_urapalvelut/julkaisut/sairaanhoitaja-lehti/12_2008/ Haarni, Ilkka i.a. Vavero- hanke 2007- 2010. Ikäistituutti. Viitattu 5.6. 2014. http://www.vapaaehtoiseksiseniorina.fi/tutkimusta/tutkimuskatsaukset/ Haastettu kirkko 2012. Suomen evankelisluterilainen kirkko vuosina 2008 – 2011.Tampere: Kirkon tutkimuskeskus. 62 Hakala, Juha T. 2010. Tutkimusmenetelmän valinnasta. Teoksessa Juhani Aaltola & Raine Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin I Metodin valinta ja aineistonkeruu; virikkeitä aloittelevalle tutkijalle. Jyväskylä: PS-kustannus, 26–44. Hankonen, Riitta 2013. Osattomien auttajat. Työ paperittomien klinikalla haastaa hoitajan ammattitaidon. TEHY-lehti 5-2013,16–19. Harju, Aaro 2005. Kansalaisyhteiskunta vapaaehtoistoiminnan innoittajana. Teoksessa Marianne Nylund & Anne Birgitta Yeung (toim.) Vapaaehtoistoiminta. Anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino, 58–80. Harju, Ulla-Maija; Niemelä Pauli; Ripatti, Jaakko; Siivonen, Teuvo & Särkelä, Riitta 2001. Vapaaehtoistoiminta seurakunnassa ja järjestöissä. Helsinki: Edita. Helsingin kaupunki 2013. Helsingin ulkomaalaisväestö 2013. Tilastoja 31. Helsingin kaupunki. Tietokeskus. Helsingin seurakuntayhtymä 2011. Toimintasuunnitelma 2012–2014.Vuoden 2012 talousarvio. Helsingin seurakuntayhtymä. Tuloste. Helsingin seurakuntayhtymä 2013a. Toimintakertomus. Tasekirja 2012. Yhteinen kirkkovaltuusto 13.6.2013. Viitattu 31.12.2013. http://hsrky01.hosting.documenta.fi/kokous/2013200060-5-1.PDF Helsingin seurakuntayhtymä 2013b. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2014–2016. Talousarvio 2014. Viitattu 30.12.2013 http://hsrky01.hosting.documenta.fi/kokous/2013201477-5-1.PDF3. Helsingin seurakuntien kansainvälisen työn strategia 2008. Yhteinen Kirkkoneuvosto 7.2. 2008. Tuloste. Hirsjärvi, Sirkka & Hurme, Helena 2000. Tutkimushaastattelu. Teemahaastattelun teoria ja käytäntö. Helsinki: Yliopistopaino. Hirsjärvi, Sirkka; Remes, Pirkko & Sajavaara, Paula 2007. Tutki ja kirjoita. 13. osin uudistettu painos. Helsinki: Tammi. Hursti, Irene 2002. Ystävyyttä yli etnisten esteiden. Tutkimus SPR:n maahanmuuttajien ystävänvälityksen ja neuvonnan kehittämisestä. Diakonia-ammattikorkeakoulu B Raportteja 14. Jokela, Ulla 2011. Diakonian paikka ihmisten arjessa. Helsingin yliopisto. Valtiotieteellinen tiedekunta. Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulu. Väitöskirja. 63 Juntunen, Elina; Grönlund, Henrietta & Hiilamo, Heikki 2006. Viimeisellä luukulla. Tutkimus viimesijaisen sosiaaliturvan aukoista ja diakoniatyön kohdentumisesta. Helsinki: Kirkkohallitus. Jääskeläinen, Ilkka 2002. Diakoniatoiminnan muodot. Teoksessa Riitta Helosvuori; Esko Koskenvesa; Pauli Niemelä & Juhani Veikkola (toim.) Diakonian käsikirja. Helsinki: Kirjapaja, 192–232. Kananen, Jorma 2010. Opinnäytetyön kirjoittamisen opas. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu, liiketoiminta ja palvelu-yksikkö. Kankkunen, Päivi & Vehviläinen-Julkunen, Katri 2009. Tutkimus hoitotieteessä Helsinki: WSOY. Kirkkojärjestys 1993/ 1054. Viitattu 28.11.2013 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931055? Kirkkolaki 1993/ 1054. Viitattu 28.11.2013. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931054. Kojo-Gregoriadis, Tuula & Korpaeus-Hellsten, Tarja 2011. Monikulttuurisuus Helsingin seurakunnissa diakonian näkökulmasta. Raportissa Arja Koski & Anne Kostiainen. Diakonia ihmistä varten. Helsingin evankelisluterilaisten seurakuntien diakonian kehittämishanke 2010– 2011. Tuloste. Korpijärvi, Hanna 2013. Vapaaehtoistoiminnan esteet ja toiveet. Yhteenveto kyselystä. Helsingin seurakuntayhtymä. Tuloste. Laiho, Marjukka 2013. Toiveiden kirkko. Kirkko Helsingissä julkaisuja.1.2013. Helsingin seurakuntayhtymä. Tuloste. Lipasti-Raulus, Hanna 2013. Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori. Helsingin seurakuntayhtymä. Haastattelu 12.12.2013. Lonka, Kirsti; Hakkarainen, Kai; Salmela-Aro, Katariina; Frenchen, Maija & Lautso, Anita 2009. Psykologia 4. kurssi. Helsinki: WSOY. Mykkänen-Hänninen, Riitta 2007. Vapaaehtoistyön rajapinnoilla. Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian julkaisuja Sarja B: oppimateriaali 6. Nurmi, Jari-Erik & Salmela-Aro, Katariina 2005. Mikä meitä liikuttaa. Modernin motivaatiopsykologian perusteet. 2. painos. Jyväskylä: PS-kustannus. 64 Nylund, Marianne & Yeung, Anne Birgitta 2005. Vapaaehtoisuuden anti, arvot ja osallisuus murroksessa. Teoksessa Marianne Nylund & Anne Birgitta Yeung (toim.) Vapaaehtoistoiminta. Anti, Arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino, 13–38. Opetusministeriö 2006. Ammattikorkeakoulusta terveydenhuoltoon. Koulutuksesta valmistuvien ammatillinen osaaminen, keskeiset opinnot ja vähimmäisopintopisteet. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2006: 24. Koulutus- ja tiedepoliittinen osasto 2006. Oravasaari, Tomi i.a. Kyvyt käyttöön. Seurakuntien vapaaehtoistoiminta ja sen kehittäminen. Kirkkohallitus. Viitattu 27.11.2013.http://sakasti.evl.fi. Pessi, Anne Birgitta & Oravasaari, Tomi 2010. Kansalaistoiminnan ytimessä. Tutkimus RAY:n avustamien sosiaali- ja terveysjärjestöjen vapaaehtoistoiminnasta. Avustustoiminnan raportteja 23. Helsinki: Rahaautomaattiyhdistys. Viitattu 25.11.2013.http://www.kansalaisareena.fi/RAYraportti23.pdf. Pessi, Anne Birgitta & Saari, Juho 2008. Hyvä tahto. Auttamisen asenteet ja rakenteet Suomessa. Helsinki: Sosiaali-ja terveysturvankeskusliitto ry. Puuska, Karolina 2012. Diakoniatyö ryhmissä ja lähiyhteisöissä. Teoksessa Raili Gothóni, Riita Helosvuo, Kalle Kuusimäki & Karolina Puuska (toim.) Kantakaa toistenne kuormia. Diakoniatyön perusteet ja käytäntö. Helsinki: Kirjapaja, 135–137. Rasila, Minna & Pitkonen, Maria 2010. Motivaatio, työnilo ja into. Helsinki: Yrityskirjat. Riikonen, Liisa 2005.”Kuran ja kuoleman keskelle sinne sinisten vuorten alle.” Sairaanhoitajan ammattitaito poikkeusoloissa ja vieraassa kulttuurissa. Joensuun yliopisto. Kasvatustieteen tiedekunta. Väitöskirja. Rättyä Lea 2009. Diakonia yksilöllisenä ja yhteisöllisenä auttamisena yhteiskunnallisessa muutoksessa. Kuopion yliopisto. Hoitotieteenlaitos. Väitöskirja. Räty, Minttu 2002. Maahanmuuttaja asiakkaana. Helsinki: Tammi Sisäministeriö i.a. Valtioneuvoston periaatepäätös maahanmuuton tulevaisuus 2020 –strategiasta. Viitattu 28.9.2014. http://www.intermin.fi/maahanmuutto/maahanmuuttopolitiikka. 65 Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hallitusohjelmatavoitteet i.a. Oikeudenmukaisuutta ja osallisuutta rakentava Suomi. Viitattu 6.2014 https://www.kepa.fi/tiedostot/sosiaali-ja-terveysjarjestojen-hallitusohjelmatavoitteet.pdf. Sosiaali- ja terveysministeriö 2013. Terveys 2015 -kansanterveysohjelman väliarviointi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2012:4. Viitattu 5.6.2014. www.stm.fi>documents Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto 2005. Vapaaehtoistoiminnan koulutusaineisto. Helsinki. Materiaalikansio. Suomen Sairaanhoitajaliitto 2013. Vapaaehtoistyö hoitotyössä edellyttää pelisääntöjä. Viitattu 5.6.2014. http://www.sairaanhoitajaliitto.fi/haku/ Tommola, Tomi i.a. Työnantaja ja työnetsijä. Helsingin kaupungin kokemuksia maahanmuuttajien työllistämisestä. Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Helsingissä -tilastoja. Viitattu 6.12.2013. http://www.oikotie.fi/sites/all/files/Oikotie/Maahanmuuttaja Tuomi, Jouni & Sarajärvi, Anneli 20013. Laadullinen tutkimus ja sisältöanalyysi. 10. uudistettu laitos. Helsinki: Tammi. Turkulainen 2013. Kirkossa pohditaan vapaaehtoisten roolia. Turkulainen 18.4.2013.Viitattu 31.12.2013. http://www.turkulainen.fi/artikkeli/232989-kirkossa-pohditaan-vapaaehtoisten-roolia Wallin, Aila 2013. Monikulttuuriosaaminen. Uudistuvan työyhteisön valttikortti. Riihimäki: Klaava Media. Yeung, Anne Birgitta 2004. Individually Together. Volunteering in Late Modernity: Social Work in the Finnish Church. Helsinki: The Finnish Federation for the Social Welfare and Health. Yeung, Anne Birgitta 2005. Tutkimustyökaluja vapaaehtoistoiminnan mysteeriin. Vapaaehtoistoiminnan timantti. Teoksessa Marianne Nylund & Anne Birgitta Yeung (toim.) Vapaaehtoistoiminta. Anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino, 83–125. 66 LIITTEET LIITE 1: Yhteisen seurakuntatyön organisaatio Vapaaehtoistoiminta on Diakonian yksilössä Monikulttuurinen toiminta on Kasvatuksen ja seurakuntapalvelun yksikössä YKN on Yhteinen Kirkkoneuvosto 67 LIITE 2: Teemahaastattelurunko Kysymykset vapaaehtoisille 1. Miten tulit aloittaneeksi vapaaehtoistyön? (jatkuvuus–uuden etsintä) -Miksi valitsit toiminnan maahanmuuttajien parissa? 2. Mitä vapaaehtoistyöstä saat itsellesi? (antaminen–saaminen) -Miten paljon voit käyttää omia lahjojasi ja kykyjäsi toiminnassa? Merkitys? 3. Mitä sosiaaliset kontaktit merkitsevät sinulle vapaaehtoistyössä? (läheisyys–etäisyys) 4. Mitä arvoja tunnistat toimintasi taustalla? Merkitys? (pohdinta–toiminta) -Mitä toiminta on käytännössä? Merkitys? 5. Mitä teemoja ja asioita vapaaehtoisten koulutuksessa olisi hyvä käsitellä? 6. Mitä muuta haluat sanoa tai kertoa? Taustakysymykset 1. Ikä 2 Sukupuoli 3. Koulutus tai ammatti 4. Vapaaehtoistoiminnan kesto 68 LIITE 3: Tiedote haastateltaville HYVÄ HAASTATTELUUN OSALLISTUJA, opiskelen Helsingin Diakonia-ammattikorkeakoulussa hoitotyön koulutusohjelmassa sairaanhoitajatutkintoa (sairaanhoitaja AMK). Teen opintoihini liittyen opinnäytetyön, jonka työotsikko on: Vapaaehtoisena seurakuntien monikulttuurisessa työssä. Tutkimusaihe on työelämälähtöinen ja tutkimuksen tilaaja on Helsingin seurakuntayhtymä. Tutkimuksen tarkoitus on tuottaa tietoa Helsingin seurakuntien vapaaehtoistoiminnan ja monikulttuurisen toiminnan kehittämiseen, erityisesti vapaaehtoistoiminnan koulutuksen kehittämiseen. Opinnäytetyöni tutkimusosan toteutan ns. laadullisena tutkimuksena. Haastattelen henkilöitä, jotka toimivat vapaaehtoisina seurakunnan diakoniatyössä, joka on suunnattu maahanmuuttajille. Haastattelun kysymykset ja teemat koskevat vapaaehtoistoiminnassa toimivan henkilön omia kokemuksia ja motivaatiota vapaaehtoistoiminnassa. Jotta tutkimus olisi luotettava ja toisi esiin haastateltavien omat ajatukset, mielipiteet ja kokemukset mahdollisimman hyvin, niin mielelläni tallennan haastattelut. Tutkimus tehdään noudattaen Diakonia-ammattikorkeakoulun tutkimustyötä koskevien eettisten periaatteiden mukaan. Tietosuojasta pidetään huolta siten, että yksittäisiä henkilöitä ei voida tunnistaa ja että opinnäytetyön raportissa asiat kirjoitetaan siinä muodossa kuin tutkimusongelmien käsittelyn näkökulmasta on oleellista. Opinnäytetyö valmistunee vuoden 2014 aikana. Opinnäytetyön ohjaajina toimivat Diakonia-ammattikorkeakoulun lehtorit. Helsingin seurakunnissa yhteyshenkilönä toimii vapaaehtoistoiminnan koordinaattori. Yhteistyöstä lämpimästi kiittäen, Tarja Korpaeus-Hellsten Puhelinnumeroni on xxxxxxxx Diakonia-ammattikorkeakoulu, Sturenkatu 2, 00500 Helsinki 69 LIITE 4: Esimerkki aineiston luokittelusta: saaminen–antaminen ALKUPERÄINEN ILMAUS PELKISTYS (alaluokka) YLÄLUOKKA PÄÄLUOKKA Kun lähdin, niin ajattelin, että antaessaan saa. Se oli lähtökohta. Antaessaan saa Vastavuoroisuus Saaminen– Antaminen Et hän on mulle sellainen henkireikä… Se tuo ilon kun huomaa, että hänellä on asiat hyvin ja hän on siitä kiitollinen. Ei purnaa eikä vaadi. Kun kohtaa ihmisen ja näkee hyvän olon pilkahduksen ihmisen silmässä ja tietää, että on pystynyt toteuttamaan sitä mitä on itse ajatellut. Tai sitten tulee tilanteita jossa ihmisellä on hirveesti painetta sisällä , siinä ei ihmiselle tule mitään hyvän olon pilkahdusta mutta hän voi päästää niitä paineita sekin on yksi hyvä asia. Ne on tärkeitä, jos sä annat itse, niin sä aina saat myös tosilta. Ne täyttää sitä elämään, tiettyä ehkä päivittäistä olotilaa ja pitää vireenä ja ehkä osin terveenäkin. Hän Ihan varmaan se, että huomaa, että päästään vähän eteenpäin ja se, että oppii tuntemaan erilaisia ihmisiä ja mukavia ihmisiä ne on. Mulle henkireikä–hänellä asiat hyvin Vastavuoroisuus Saaminen– Antaminen On pystynyt toteuttamaan sitä mitä on ajatellut–hän voi päästää paineita Hyvä mieli Saaminen– Antaminen Annat itse–saa toisilta Vastavuoroisuus Saaminen– Antaminen Päästään eteenpäin– oppii tuntemaan mukavia ihmisiä Hyvä mieli Saaminen– Antaminen 70 Minua motivoi myös sellainen, että joku haluaa oppia . On hirveen kiva mennä sinne ja viimeksi puhuttiin näin, mitkä oli sanat ja mennään siitä eteenpäin. Joku haluaa oppia– on hirveen kiva mennä, mennään eteenpäin Hyvä mieli Saaminen– Antaminen Sitä kun oppii uutta ja sitten toinenkin saa, kulttuuria ja muuta Oppii uutta–toinenkin saa Vastavuoroisuus Saaminen– Antaminen