Ritva Manninen ja Kati Rannanmaa E31ashd muunto

 VAPAAEHTOISTEN SITOUTUMINEN VAPAAEHTOISTOIMINTAAN
KONNEVEDEN SEURAKUNNASSA
Ritva Manninen ja
Kati Rannanmaa
E31ashd muunto
Syksy 2012
Diakonia-ammattikorkeakoulu
Diak Itä, Pieksämäki
Hoitotyön koulutusohjelma
Sairaanhoitaja (AMK) +
diakonian virkakelpoisuus
TIIVISTELMÄ
Manninen,
Ritva
&
Rannanmaa,
Kati.
Vapaaehtoisten
sitoutuminen
vapaaehtoistoimintaan Konneveden seurakunnassa. Diak Itä, Pieksämäki, syksy 2012,
50 s., 3 liitettä.
Diakonia-ammattikorkeakoulu, Hoitotyön koulutusohjelma, Sairaanhoitaja (AMK) +
diakonian virkakelpoisuus.
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli saada tietoa vapaaehtoisten sitoutumisesta ja
motivoitumisesta vapaaehtoistoimintaan. Tarkoituksena oli myös kuvailla heidän
sitoutumistaan ja motivoitumistaan vapaaehtoistoimintaan. Tavoitteena oli kuvailla
vapaaehtoistoiminnan haasteita tämän päivän diakoniatyössä. Tavoitteena oli tuottaa
tietoa, jonka perusteella voidaan jatkossa kehittää Konneveden seurakunnan
vapaaehtoistoimintaa.
Opinnäytetyössä käytettiin laadullista tutkimusmenetelmää. Aineisto koottiin
kyselylomakkeilla. Tutkimukseen osallistui kaksitoista Konneveden seurakunnan
vapaaehtoistoiminnassa mukana olevaa henkilöä. Aineisto analysoitiin aineistolähtöistä
sisällön analyysimenetelmää käyttäen.
Vapaaehtoiset kertoivat vapaaehtoistoiminnan olevan heille elämänsisältöä. Yleensä
vapaaehtoistoiminta antaa heille positiivisia ja voimaannuttavia kokemuksia. Vastaajat
saivat vapaaehtoistoiminnasta hyvinvointia tukevia kokemuksia, jotka näkyivät itsensä
kehittämisenä, sosiaalisena kohtaamisena, altruistisuutena ja hyvänä olona.
Vapaaehtoiset olivat saaneet sosiaalista tukea vapaaehtoistoiminnasta. Sitä pidettiin
tärkeänä, seurakunnan toimintaa vahvistavana tekijänä. Haasteeksi aineistosta nousivat
esiin vapaaehtoistoiminnan kuluttavat tekijät, joita olivat rajalliset resurssit.
Tulevaisuudessa seurakunnat tulevat yhdistymään suuremmiksi ja vapaaehtoisten määrä
lisääntyy. Jatkotutkimusaiheeksi nousi vapaaehtoistyön järjestäminen ja oikean
tehtäväalueen
löytyminen.
Diakoniatyössä
on
tärkeää
etsivä
katvetyö.
Tutkimusaineistosta nousi jatkotutkimusaiheeksi miten vapaaehtoistoiminta löytää
kaikkein syrjäytyneimmät ja eniten apua tarvitsevat ihmiset. Jatkotutkimusaiheeksi
nousi aineistostamme myös nuorten ja miesten rekrytointi vapaaehtoistoimintaan.
Opinnäytetyön toivotaan palvelevan Konneveden seurakunnan vapaaehtoistyön
kehittämistä. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan sanoa, vapaaehtoiset olivat
sitoutuneita ja motivoituneita seurakunnan vapaaehtoistoimintaan. Vapaaehtoistoiminta
oli seurakunnan toimintaa vahvistava tekijä ja se antoi elämänsisältöä, joka koettiin
myös hengellisenä toimintana.
Asiasanat: vapaaehtoistoiminta, vapaaehtoistyö, vertaistuki, motivaatio, sitoutuminen,
laadullinen tutkimus, sisällönanalyysi
ABSTRACT
Manninen, Ritva & Rannanmaa, Kati. The commitment of volunteers in the voluntary
activitity in Konnevesi parish. Diak East, Pieksämäki, autumn 2012, 50 pp, 3
appendices.
Diaconia University of Applied Sciences, Nursing Degree Programme, The nurse
(University of Applied Sciences) + deaconess qualification.
The aim of this study was to describe and to gain information on the volunteer
commitment and motivation in voluntary activity. We also aimed to describe the
challenges of the voluntary activity in the modern diaconia. Furthermore, we wanted to
produce knowledge that could be applied in developing the voluntary activity in the
Konnevesi parish.
The study was conducted using the qualitative research methods. The data were
collected by questionnaires. Twelve persons, involved in the voluntary activity in the
Konnevesi parish, attended the study. The data were analysed using the data-based
content analysis.
The volunteers considered the voluntary activity to offer them the substance of life. In
general, the voluntary work offers positive and strengthening experiences. Voluntary
activity had provided the study participants with experiences supporting their welfare,
which was shown as cultivation, social encounter, altruistic behaviour, and general
mental well-being. The volunteers had had social support from the voluntary activity.
Voluntary activity was considered an important factor improving the parish’s activities.
The draining factors of voluntary activities, i.e. the limited resources were considered as
a challenge.
In the future, the current parishes will be fused into bigger entities and the number of
volunteers will increase. Further research should be conducted on how to organize the
voluntary activity and to find the appropriate tasks. One important component within
the diaconia is the detective umbrage work. This research raised another study question
of how to discern the most dropout persons and the ones most in need of help. Also,
further study is required on the recruitment of the young and the men as volunteers. We
hope this study could serve as a tool to develop the voluntary work in Konnevesi parish.
In conclusion, the volunteers were highly committed and motivated in the parish’s
voluntary activity. Also, voluntary activity was the factor reinforcing the parish’s
activities and providing meaningfulness of life, which was seen as a spiritual activity.
Key words: Voluntary activity, voluntary work, peer support, motivation, commitment,
qualitative research, content analysis.
SISÄLTÖ
1 JOHDANTO .................................................................................................................. 6
2 VAPAAEHTOISTOIMINTA YHTEISKUNNASSA ................................................... 7
2.1 Vapaaehtoistoiminnan lähtökohdat ................................................................... 8
2.2 Vapaaehtoistoiminnan periaatteet.................................................................... 10
2.3 Vapaaehtoistoiminnan motiivit........................................................................ 11
3 VAPAAEHTOISTOIMINTA SEURAKUNNASSA .................................................. 14
3.1 Hengellisyys vapaaehtoistoiminnassa ............................................................. 14
3.2 Arvot vapaaehtoistoiminnassa ......................................................................... 16
4 VAPAAEHTOISTOIMINNAN MUODOT ................................................................ 17
4.1 Auttaminen ...................................................................................................... 17
4.2 Keskinäinen tuki .............................................................................................. 20
4.3 Yhteiskunnallinen osallistuminen.................................................................... 21
5 VAPAAEHTOISTOIMINNAN EDELLYTYKSET JA HAASTEET........................ 22
5.1 Vapaaehtoistoimintaan sitoutuminen .............................................................. 22
5.2 Vapaaehtoistoiminnan esteet ........................................................................... 22
5.3 Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen ............................................................... 23
5.4 Vapaaehtoistoiminnan tulevaisuus .................................................................. 24
6 TUTKIMUKSEN TARKOITUS, TAVOITTEET JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT ...... 27
7 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN ...................................................................... 28
7.1 Tutkimusmenetelmä ja haastateltavien valinta ................................................ 28
7.2 Aineiston keruu................................................................................................ 28
7.3 Tutkimusaineiston analysointi ........................................................................ 30
8 TUTKIMUSTULOKSET ............................................................................................ 32
8.1 Vapaaehtoisten mukana olo ja kiinnostus eri toimintamuodoissa ................... 32
8.2 Vapaaehtoistoimintaan mukaan tulon syyt ..................................................... 32
8.3 Kokemukset vapaaehtoistoiminnasta .............................................................. 34
8.4 Vapaaehtoistoiminnan tärkeys seurakunnassa................................................. 35
8.5 Vapaaehtoistoiminnassa mukana olemisen haasteet ....................................... 35
8.6 Vapaaehtoistoiminnasta saatu tuki ja tuen tarve.............................................. 36
8.7 Vapaaehtoistoimintaan rekrytointi ja kehitysideat ......................................... 37
8.8 Elämänsisältö ja vahvuudet vapaaehtoistoiminnassa ...................................... 38
9 POHDINTA ................................................................................................................. 40
LÄHTEET ....................................................................................................................... 44
LIITE 1: Kyselylomakkeen saatekirje ............................................................................ 47
LIITE 2: Kyselylomake ................................................................................................. 48
LIITE 3: Tutkimusaineiston abstrahointi ........................................................................ 49
1 JOHDANTO
Vapaaehtoisuus
on
ajankohtainen
aihe,
sillä
vuosi
2011
on
ollut
EU:n
vapaaehtoistoiminnan vuosi. Vuoden tavoitteena on ollut vapaaehtoistoiminnan
merkityksen ja toiminnan esille tuominen. Eri järjestöjen ohella myös kirkolla on omaa
vapaaehtoistoimintaa ja sillä on keskeinen asema kirkon toiminnassa. Seurakunnassa on
useita eri vapaaehtoistoiminnan muotoja, joiden kautta voi osallistua yhteisen vastuun
kantoon.
Seurakuntien
haasteena
on
saada
seurakuntalaisia
mukaan
vapaaehtoistoimintaan.
Kirkon vapaaehtoistyöstä tulevat mieleen ensimmäiseksi myyjäiset ja diakoninen
lähimmäistoiminta. Suurin osa vapaaehtoistoiminnasta on yksittäisten tapahtumien
järjestämistä ja useimmiten vapaaehtoiset ovat aikuisia tai iäkkäitä naisia.
Vapaaehtoistoiminta on yksilölle tarpeellista, koska ihminen kaipaa mielekkyyttä
elämälleen. Ihmisellä on itsensä toteuttamisen tarve ja myös tarve tukea eri tavoin toisia
ihmisiä. Vapaaehtoistoiminnan tarkoituksena onkin osaltaan murtaa sitä kahtiajakoa,
että kirkoissa olisivat työntekijät ja yleisö. Vapaaehtoisuus on jäsenten mahdollisuutta
osallistua kirkon elämään ja työhön sekä, olla itse kirkko Jeesuksen opetuksen mukaan.
Kristuksen seurakunta eli kirkko on niiden ihmisten joukko, jotka sydämessään
turvaavat Jeesukseen.
Vapaaehtoiset ovat tulevaisuuden voimavara seurakunnassa, koska muun muassa
taloudelliset näkökohdat on huomioitava. Tulevaisuudessa vapaaehtoistoiminta on jopa
välttämätöntä, sillä sen tarve kasvaa jatkuvasti. Kysynnän kasvu johtunee siitä, että
ihmisten elinikä pitenee, mutta ikäluokat pienenevät ja julkisen sektorin on mahdotonta
vastata kaikesta avuntarpeesta. Vapaaehtoisten tarve tulee tärkeämmäksi.
Tämä opinnäytetyö tehdään Konneveden seurakuntaan, jossa vapaaehtoistoiminnan
organisointi kuuluu diakoniatyöntekijälle. Tutkimuksen tarve on noussut seurakunnasta,
koska vapaaehtoisia tarvitaan siellä eri tehtäviin. Tästä näkökulmasta halusimme tutkia
vapaaehtoisten
sitoutumista,
motivoitumista
ja
haasteita
seurakunnan
vapaaehtoistoiminnassa. Opinnäytetyöstä saatujen tulosten perusteella Konneveden
seurakunta, voi jatkossa kehittää vapaaehtoistoimintaansa.
7 2 VAPAAEHTOISTOIMINTA YHTEISKUNNASSA
Hyvän yhteiskunnan tulee huolehtia heikommistaan, olla tasa-arvoinen eikä se saa syrjiä
ketään. Perusturvasta huolehtiminen kuuluu valtiolle ja kunnalle. (Suomen evankelisluterilainen kirkko 2010, 11–13.)
Kansalaisyhteiskunta mahdollistuu aktiivisten kansalaisten avulla. Teoriassa ihmiset
muodostavat kansalaisyhteiskunnan, joka tulee eläväksi ihmisten aktiivisuuden,
osallistumisen, toiminnan ja vaikuttamisen kautta. Ihmisestä tulee kansalainen kun hän
hakeutuu tai suuntautuu kodista ulospäin. Ihminen voi vaikuttaa yhteiskunnassa
monissa paikoissa. Luontevin paikka on usein oma lähiyhteisö. Ihmiset toimivat
mielellään yhdistyksissä, vertaisryhmissä tai erilaisissa piireissä. Seurakunnassa
toimiminen on myös kansalaisuuden ilmaus. Kansalaisuus nähdään yhteisössä ja
yhteiskunnassa vaikuttamisena. Osallistuminen on toiminnallista kansalaisuutta.
Osallistuminen on osallisuutta ja mahdollisuutta vaikuttaa. Osallistuminen kumpuaa
ihmisestä itsestään ja se on motivaatiokysymys sekä tahtotila. Vapaaehtoisuus on
erinomainen muoto tuottaa osallistumista ja osallisuutta. Aktiivinen kansalainen kaipaa
kohtaamiseksi tulemisen tunnetta. Ihminen kaipaa läheisyyttä, keskustelua ja
mielipiteiden vaihtoa. Ihminen haluaa jakaa mielipiteitään toisen ihmisen kanssa. (Harju
2005, 65–69.)
Vapaaehtoistoiminnassa
suomalaisista
toimii
noin
joka
kolmas.
Kolmasosa
suomalaisista on kiinnostunut vapaaehtoisuudesta, vaikka eivät ole toiminnassa
mukana. Kirkon vapaaehtoistoiminnassa suomalaista toimii 12 prosenttia vähintään
kerran vuodessa. Vapaaehtoistoimintaan osallistumiseen vaikuttaa usein arvomaailma ja
minäkuva. Vapaaehtoistoimintaan osallistumiseen tärkein syy on auttamisenhalu.
(Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2010, 52.)
8 2.1 Vapaaehtoistoiminnan lähtökohdat
Diakonian lähtökohtana voidaan pitää alkuseurakunnan 40-luvun lopulla saamaa apua,
kun Paavalin johdolla laitettiin alulle avustuskeräys, johon otettiin osaa Välimeren
alueen seurakunnista (Harju, Niemelä, Ripatti, Siivonen & Särkelä 2001, 46).
Ihmiskunnan historiassa on kautta aikojen ollut vapaaehtoistoimintaa ja toisen ihmisen
auttamista. Vapaaehtoistoiminnan historian kulmakiviä ovat olleet köyhäinapu,
diakoniatyö ja hyväntekeväisyys. Suomessa sisälähetys- ja diakoniaharrastus tulivat
esille voimakkaasti 1800-luvulla. Vapaaehtoistoiminnan muodoista muun muassa
pyhäkoulut
saivat
silloin
alkunsa.
(Yeung
1999,
9–10.)
Suomalainen
vapaaehtoistoiminta on pitkälti liittynyt talkootyöhön ja naapuriapuun esimerkiksi
maataloustöissä. Suomessa oli 1800-luvulle saakka maaseudulla yhteiskunnan
kehityksen painopiste, koska suurin osa väestöstä asui siellä. Lainsäädäntö perustui
kirkkolakiin aina 1869-luvulle asti, silloin kunta ja seurakunta olivat sama yhteisö.
Vuonna 1540 kirkkolaissa oli säädetty isännän oikeudet ja velvollisuudet. Suomalaisen
kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan synnyssä oli kirkko tärkeässä asemassa. 1830luvulla seurakuntiin perustettiin ensimmäiset rouvasväen yhdistykset, joissa pyrittiin jo
alussa laajaan avustus- ja kasvatustyöhön. Lapset olivat erityisasemassa ja
hyväntekeväisyystoimintaa suunnattiin myös vammaisryhmiin. Papit ja opettajat olivat
niitä ammattiryhmiä, jotka olivat perustamassa ensimmäisiä järjestöjä. 1900-luvulla
alettiin hyväntekeväisyyden sijasta puhua vapaasta huoltotyöstä. Toisen maailmansodan
aikaan alkoi syntyä erilaista järjestötoimintaa kuten Punainen Risti ja Mannerheimin
Lastensuojeluliitto. Sodan jälkeen kirkko ja järjestöt tulivat mukaan yhteiskunnan
jälleenrakentamiseen. Yhteisvastuu ja yhdessä selviytyminen nähtiin koko kansan
asiana. (Vapaaehtoistoiminnan koulutusaineisto 2005, 19–20.)
Kirkkolakiin lisättiin 1913 kirkolliskokouksen hyväksymänä, että diakonia on
seurakuntien toimintaa. Diakoniatyön kehittyessä 1960-luvulta tähän päivään,
ymmärrettiin vapaaehtoistoiminnan liittyvän seurakunnan yhteisöllisyyteen. (Harju ym.
2001, 48.)
Hyvinvointivaltio ajautui vaikeuksiin taloudellisten ongelmien vuoksi 1980-luvulla.
Tästä johtuen alkoi kiinnostus vapaaehtoistyöhön kehittyä. Taloudellinen lama ja
9 joukkotyöttömyys vuonna 1991 toivat esille ajatuksen epävirallisen työn ja kolmannen
sektorin toiminnasta, mukaan lukien uskonnolliset yhteisöt. Sosiaalipoliittiset ja
taloudelliset tekijät muodostivat eräänlaiset kehykset vapaaehtoistyölle. (Yeung 1999,
6.) Vapaaehtoistyö nimitystä käytetään synonyymina vapaaehtoistoiminnalle. 1980luvulla vakiintui termi vapaaehtoistoiminta erilaisten järjestöjen käyttöön. Nimityksellä
haluttiin
korostaa,
ettei
kysymyksessä
ole
työ
josta
saadaan
palkka.
(Vapaaehtoistoiminnan koulutusaineisto 2005, 12). Tässä opinnäytetyössä käytämme
pääasiassa vapaaehtoistyöstä nimitystä vapaaehtoistoiminta.
Vapaaehtoistoiminta
määritellään
usein
tutkimuksissa
kahden
käsitteen,
vapaaehtoisuuden ja palkattomuuden kautta. Vapaaehtoistoiminta on tukea ja
vastuuntuntoa ihmisten välillä. Vapaaehtoistoiminnan ydintä ovat arjessa tehdyt teot
toisten hyväksi ja se syntyy ihmisten välille usein spontaanisti, mutta se voi olla myös
organisoitua. Sen toteuttajana on silloin yleensä jokin järjestö tai seurakunta. (Harju ym.
2001, 7–8; Yeung 2002, 20–22.)
Vapaaehtoistoiminnalla tarkoitetaan ihmisen tukemista ja auttamista. Siinä annetaan
omasta ajasta ja osaamisesta kaikkien yhteiseksi hyväksi, saamatta siitä rahallista
korvausta. Sen yhtenä tunnuspiirteenä on ollut pyyteettömyys. Vapaaehtoistoimintana
pidetään osallistumista toimintaan jonkun tärkeänä pitämänsä asian puolesta.
Vapaaehtoistoiminta antaa paljon sekä tekijälle, että kohteelle. Vapaaehtoistoimintaan
voi osallistua kertaluontoisesti tai sitoutumalla pidemmäksi aikaa. Vapaaehtoistoiminta
mahdollistaa ihmisiä osallistumaan, lisäten heidän omatoimisuuttaan ja aktiivisuuttaan,
ehkäisten samalla syrjäytymistä. Vapaaehtoistoiminta luo myös yhteenkuuluvaisuuden
tunnetta. (Vapaaehtoistoiminnan koulutusaineisto 2005, 8–9.) Vapaaehtoistoiminnassa
korostuu sosiaalinen ulottuvuus. Vapaaehtoistoiminnan kentällä muodostuu osa
yhteiskunnan sosiaalista pääomaa. Tällä toiminta-alueella korostuu luottamus ihmisten
välillä ja osallistuminen vapaaehtoistoimintaan voi parantaa sosiaalisia siteitä ja
verkostoja ihmisten kesken. (Yeung 2002, 34.)
10 2.2 Vapaaehtoistoiminnan periaatteet
Vapaaehtoistoimintaa ohjailevat ja luonnehtivat yhteiset tunnuspiirteet, joita ovat
vapaaehtoistoiminnan periaatteet. Niillä linjataan millaista toiminta on ja mihin
toiminnalla pyritään. Suositellaan, että jokaisessa vapaaehtoistoiminnan muodossa
mietittäisiin kuhunkin sopivat periaatteet. Vapaaehtoistoiminta on luonteeltaan
palkatonta, siksi rahallista korvausta vapaaehtoistoimintaan osallistuvalle ei voida
maksaa.
Poikkeuksena
joissakin
tapaukissa
voidaan
maksaa
kulukorvausta.
(Vapaaehtoistoiminnan koulutusaineisto 2005, 16.)
Vapaaehtoistoiminta on ihmisten välistä keskinäistä toimintaa, johon jokainen tuo oman
panoksensa muodostaen samalla toiminnalle kokonaisuuden. Vapaaehtoistoiminnan
tavoitteena
on
vastavuoroisuus
tuottaa
mielihyvää
tarkoittaa,
että
itselle
molemmat
ja
toisille.
osapuolet
Vapaaehtoistoiminnassa
saavat
jotain
itselleen.
Tarkoituksena on, että jokainen osapuoli kohtaa toisensa tasa-arvoisena, mutta kuitenkin
erilaisena. Kaikkia mukana olevia arvostetaan omana itsenään ja jokaisen osaamista
tarvitaan, jotta yhteinen tavoite saavutetaan. (Vapaaehtoistoiminnan koulutusaineisto
2005, 16.)
Vapaaehtoistoimintaan tulee jokainen mukaan omasta halustaan ja valitsee itselleen
sopivan toimintamuodon, päättäen samalla paljonko hän voi aikaansa antaa. Jokaisella
on oikeus myös kieltäytyä, jos katsoo, ettei kyseinen toimita sovi hänelle.
Vapaaehtoistoiminta ei ole ammattimaista, vaan siihen riittää ihmisen oma tieto taito.
Tosin vapaaehtoisia voidaan perehdyttää ja kouluttaa tehtäviin, mutta sillä ei voida
korvata
ammattityöntekijää.
Jokaisella
vapaaehtoisella
on
jotakin
annettavaa
elämänkokemuksineen ja omine persoonallisuuksineen toimimalla yhteiseksi hyväksi.
(Vapaaehtoistoiminnan koulutusaineisto 2005, 16.)
Luotettavuus on yksi vapaehtoisuuden perusta. Jokaisen on tehtävä lupaamansa tehtävät
ajallaan
ja
mahdollisimman
Vapaaehtoistoimintaan
kuuluu
hyvin
ehdoton
omien
voimavarojensa
vaitiolovelvollisuus
ja
puitteissa.
toiminta
on
luottamuksellista. Ongelmatilanteiden sattuessa vapaaehtoisella on velvollisuus ja
oikeus käydä keskustelua ammattilaisten kanssa, eikä hän ole yksin vastuussa
toiminnastaan. (Vapaaehtoistoiminnan koulutusaineisto 2005, 16–17.)
11 Vapaaehtoisen on kunnioitettava ihmisten erilaisuutta ja heidän erilaisia mielipiteitään,
eikä hän voi tuomita muiden käsityksiä tai tyrkyttää omia mielipiteitään.
Vapaaehtoistoiminnassa suvaitaan eri kansalaisuudet, ihonväri ja eri uskonnot.
Vapaaehtoinen on kaikissa tilanteissa puolueeton ja toimii yhteistyökykyisesti kaikkien
osapuolten kanssa. Vapaaehtoistoiminnassa toimitaan tasapuolisesti kaikkien edun
mukaisesti. Vapaaehtoinen ei myöskään tee päätöksiä toisen puolesta, vaan toimii
kuuntelijana, tukena ja rinnalla kulkijana. (Vapaaehtoistoiminnan koulutusaineisto
2005, 17.)
Vapaaehtoinen toimii yhteistyössä eri tahojen kanssa, esimerkiksi omaisten tukena ja
tuo tarvittavan ammattiavun autettavan luo, sekä antaa aikaansa silloin kun
ammattilaisen aika ei riitä. Toiminta voi olla tukea ammattihenkilöiden, omaisten ja
ystävien kanssa. Toiminnan kautta vapaaehtoinen pääsee osaksi jotakin ryhmää ja
vapaaehtoistoiminnan kautta vapaaehtoisten ja tukihenkilöiden välille syntyy tärkeitä
yhteisöjä. Vapaaehtoiselle on tärkeää antaa rohkaisua, tukea ja palautetta hänen
toiminnastaan. Toiminnallinen vastuu on aina sillä organisaatiolla, jossa vapaaehtoinen
toimii, eikä häntä saa jättää yksin. Vapaaehtoistoiminnan olisi tuotettava iloa ja hyvää
mieltä
kaikille
osapuolille,
eikä
siitä
saisi
tulla
pakkoa
kenellekään.
(Vapaaehtoistoiminnan koulutusaineisto 2005, 17.)
2.3 Vapaaehtoistoiminnan motiivit
Motivaatio on vapaaehtoistoiminnan perusta ja siitä johtuen tärkeä tutkimusalue.
Henkilökohtainen motivaatio on vapaaehtoistoiminnan toteutumisen ja jatkuvuuden
ydinasia
katsottaessa
asiaa
teoriatutkimuksen
tai
käytännön
elämän
kautta.
Vapaaehtoistoiminnan ydinpiirteet ja vahvuudet ovat vapaaehtoisuus, vapaamuotoisuus,
joustavuus ja riippumattomuus. Nämä piirteet ovat myös riski toiminnan jatkuvuudelle.
Motivaatio ja sitoutuminen ovat hyvin läheisesti yhteen liittyviä käsitteitä. (Yeung
2005, 83–87.)
Jokaisella vapaaehtoistoimintaan mukaan tulevalla on omat motiivinsa ja syynsä, jotka
ovat saaneet hänet innostumaan mukaan toimintaan. Taustalla voi olla useita vaikuttavia
tekijöitä ja vapaaehtoisen on hyvä tunnistaa omat motivaatiotekijänsä. Samalla hän voi
12 pohtia, onko hän lähdössä oikeanlaiseen toimintamuotoon ja saako hän sitä mitä toivoo.
Vapaaehtoistoiminnasta vastaavan taustayhteisön on huolehdittava omasta vastuustaan,
ettei vapaaehtoinen ole toiminnassa väärien motiivien vuoksi. Vapaaehtoistoiminnan
motiiveja on tutkittu Suomessa ja on todettu, että osallistumiseen vaikuttavat monet syyt
ja ne ovat hyvin yksilöllisiä. Ne ovat elämänkulkuun ja kokemukseen liittyviä asioita.
Samoin elämäntilanteen muutokset, ammatti, asuinpaikka, ajankäyttö ja perhesuhteet
ovat vaikuttamassa siihen, mihin toimintaan ihminen haluaa lähteä mukaan.
(Vapaaehtoistoiminnan koulutusaineisto 2005, 24.)
Yeung on tutkinut suomalaisten asennoitumista ja osallistumista vapaaehtoistoimintaan.
Syy vapaaehtoistoimintaan lähtemiseen on se, että ihmisillä on ylimääräistä aikaa ja
halu auttaa muita. (Yeung 2002, 32–33.) Vapaaehtoistoiminta on mahdollistanut omien
henkilökohtaisten asioiden, haasteiden ja kriisien läpikäymisen. Ihmisen oma
hyvinvointi suhteessa toiseen ihmiseen on vastavuoroista. Vapaaehtoisuustoiminta
tyydyttää tarvetta täyttää vapaata, tyhjäksi koettua aikaa esimerkiksi eläkkeelle
siirryttäessä. Myös toiminta ja tekeminen on koettu tärkeäksi. Vapaaehtoiset ovat
pitäneet myös hyvin organisoidusta tavasta, joilla toimintamuodot oli järjestetty. (Yeung
2005, 116–117.) Motiivina lähteä vapaaehtoistoimintaan mukaan voi olla, se että on itse
saanut apua vapaaehtoistoiminnan kautta. Vapaaehtoistoiminnassa voi tehdä jotakin
tärkeää kaikkien yhteiseksi hyväksi. (Yeung 2002, 32). Vapaaehtoistoimintaan
osallistuvat saavat aina myös jotakin itselleen samalla kun auttavat toisia (Harju ym.
2001, 36). Vapaaehtoistoiminta mahdollistaa avun antaminen tunteen ja kokemisen
(Vapaaehtoistoiminnan koulutusaineisto 2005, 24).
Vapaaehtoistoimintaan
osallistumisen
motiivina
on
vapaa-ajan
käyttäminen
hyödylliseen toimintaan. Vapaaehtoistoimintaan osallistuminen tuo sisältöä ja
mielekästä
tekemistä
sekä
säännöllisyyttä
elämään.
(Yeung
2002,
33.)
Vapaaehtoistoimintaan voidaan tulla mukaan koska ei olla enää työelämässä tai ollaan
työttömänä ja halutaan näin antaa omaa aikaa. Ihminen kokee olevansa tärkeä ja hänen
itsetuntonsa kohoaa. (Harju ym. 2001, 36.) Pienellä osalla ihmisistä motiivina lähteä
mukaan vapaaehtoistoimintaan on ollut toisten ihmisten tapaaminen, tuttava on
pyytänyt, uusien elämän kokemuksien saaminen ja uuden oppiminen sekä yleinen
kiinnostus vapaaehtoistoimintaan. Erityisesti miehet ovat pitäneet tärkeänä motiivina
sisäistä
näkyä
kansalaisvelvollisuuden
täyttämisestä.
(Yeung
2002,
33.)
13 Vapaaehtoistoiminta tuo turvalliseen arkielämään vaihtelua ja elämään tulee näin uutta
sisältöä. Motiivina vapaaehtoistoimintaan lähtemiselle voi olla myös uusien
ystävyyssuhteiden luominen. (Harju ym. 2001, 36.) Vapaaehtoistoiminnassa itsensä
toteuttaminen koetaan tärkeäksi. Vapaaehtoinen voi kehittää ja käyttää omia taitojaan
sekä voimavarojaan. Toimiessaan vapaaehtoisena ihminen voi kohdata vaikeitakin
asioita,
mikä
mahdollistaa
hänen
kasvuaan
ihmisenä.
(Vapaaehtoistoiminnan
koulutusaineisto 2005, 24.)
Harjun ym.(2001, 37) mukaan vapaaehtoistoimintaan tulon syynä voi olla halu viettää
vapaa-aikaa mielekkäästi ja se voi olla myös vastapaino omalle ammatille. Ryhmään
kuuluminen tuo turvallisuuden tunteen ja se voi olla myös kannustimena, että kuuluu
johonkin.
14 3 VAPAAEHTOISTOIMINTA SEURAKUNNASSA
Kirkon toiminnan ytimenä on sen jäsenten yhteys, osallisuus ja vastavuoroinen
jakaminen. Yhteys Jumalaan antaa myös seurakuntalaisten välille yhteyden. Se luo
myös kutsun pitämään toisistaan huolta ja rakastamaan lähimmäistään. Kirkon
olemukseen ja elämään kuuluu myös maallikkovastuu ja vapaaehtoistoiminta. Kirkon
vapaaehtoistoiminnassa on mukana hyvin erilaisia ihmisiä. Osa vapaaehtoisista toteuttaa
vapaaehtoistoiminnan kautta uskon toteuttamista sekä kristittynä elämistä ja usko on
heillä vapaaehtoistoiminnan motivoiva tekijä. (Suomen evankelis-luterilainen kirkko
2010, 52–53.)
Diakonia on osa kirkon perustehtävää. Diakonian toimintaedellytyksistä tulee huolehtia.
Tukea tulee antaa henkisessä, sosiaalisessa ja taloudellisessa hädässä oleville ihmisille.
Vapaaehtoisille tulee luoda mahdollisuus toimia lähimmäisrakkauden puolesta ja
vertaisryhmiin tulee panostaa. Seurakuntien tulee luoda vapaaehtoisille hyvät
edellytykset tehdä vapaaehtoistoimintaa. Työntekijäkeskeistä ajattelua vähentämällä,
annetaan vapaaehtoisille tilaa ja mahdollisuutta tehdä vapaaehtoistoimintaa ja kokea
osallisuutta. (Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2007, 40–42.)
3.1 Hengellisyys vapaaehtoistoiminnassa
Kristinuskon ajatuksen mukaan kaikki ihmiset ovat lähimmäisiä ja tähän ajatukseen
perustuu vapaaehtoistoiminta. Kaikki ovat Jumalan edessä samanarvoisia ja sen vuoksi
evankeliumin sanoma kuuluu jokaiselle, kaikilla on vastuu antaa apua lähimmäisilleen.
(Harju ym. 2001, 17.) Jeesuksen antamasta lähetyskäskystä ja sen toteuttamisesta on
muodostunut kristillinen yhteisö. Kristittyjen yhteisölle on ominaista yhteisöllisyys ja
osallisuus. Kristillinen usko kokoaa ihmiset yhteen. Kirkon tehtävä on auttaa ihmisiä
noudattamaan Jumalan tahtoa. Uskon synnyttäminen Pyhään Kolmiyhteiseen Jumalaan
ja rakkaus lähimmäisiimme on kristillisen kirkon olemassa olon ydin. Jumala on luonut
ihmisen toteuttamaan rakkauden kaksoiskäskyä, joka sisältää käskyn rakastaa Jumalaa
yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. (Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2007,
3–4.)
15 Opettaja, mikä on lain suurin käsky? Jeesus vastasi: Rakasta Herraa,
Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on
käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta
lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja
profeetat. (Matt. 22:34–40.)
Jeesus antaa Raamatussa ohjeen ihmisten elämään, hyvän ja oikean erottamiseksi.
Kultaisessa säännössä kehotetaan asettamaan itsensä toisen asemaan. (Harju ym. 2001,
21.)
Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on
laki ja profeetat. (Matt. 7:12.)
Katekismuksessa auttamista on käsitelty uskon osana ja siinä korostetaan Jumalan
rakkautta itseen sekä lähimmäisiin. Viidennen käskyn selityksen mukaisesti on
suojeltava lähimmäisiä ja erityisesti kaikkein heikoimpia. (Harju ym. 2001, 26;
Katekismus 2000, 18.) Usko Jumalaan vaikuttaa niin, että luovutaan oman edun
tavoittelusta ja tehdään hyviä tekoja lähimmäisen hyväksi niin kuin Jumala ihmisiltä
odottaa (Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2007, 3–4).
Vapaaehtoistoiminta voidaan kokea myös henkisenä tai hengellisenä kasvuna.
Vapaaehtoistoiminnan taustana arvot ilmensivät Yeungin tutkimuksessa usein
uskonnollisuutta. Myös uskonnolliset esikuvat kuten Jeesus ja Äiti-Teresa voivat olla
motivaation lähteenä vapaaehtoistoimintaan. Uskonnolliset vapaaehtoistoiminnan
muodot koettiin evankelioimisena esimerkiksi hengellisen tuen ja aineellisen avun
antamisena. Vapaaehtoistoiminta koettiin myös hengellisenä välikappaleena olemiselle.
Osa vapaaehtoisista arvosti ja toivoi lisää hengellisyyttä vapaaehtoistoimintaan. (Yeung
2005, 116–117.) Hengellisyys voi tulla esiin erilaisien vapaaehtoistehtävien kautta
kuten esimerkiksi pyhäkoulun opettajana tai ehtoollisavustajana. Osalle vapaaehtoisista
itse vapaaehtoistoiminta, auttaminen on päämäärä ja kirkko on organisoija. (Suomen
evankelis-luterilainen kirkko 2010, 53.)
Luterilaisella kutsumusajatuksella on suuri merkitys yhteiskunnalle. Sen mukaan
jokapäiväisellä työllä ihminen on osallisena Jumalan tekoihin maailmassa. Lutherin
mukaan jokainen ihminen on osa Jumalan jatkuvaa luomistyötä kutsumuksensa ja
virkansa kautta. Eri elämätilanteissa ihmisellä on erilaisia rooleja tai kutsumuksia, jotka
voivat muuttua elämän myötä, kuten esimerkiksi äidin, vaimon, kunnanvaltuutetun tai
16 ammattirooli. Jumalan käsky rakastaa lähimmäistään liittyy kaikkiin elämän vaiheisiin
ja tehtäviin. Kristus eli elämänsä toisten puolesta ja myös me elämme toisiamme varten.
Katsottaessa tästä näkökulmasta vapaaehtoistoimintaa, se voi olla Jumalan kutsumus.
Lahjat, jotka Jumala on antanut jokaiselle ihmiselle vaikuttavat kutsumuksen
suuntautumiseen. Kristilliselle työlle on koko maailma avoinna. (Lemberg 2006, 10–
11.)
3.2 Arvot vapaaehtoistoiminnassa
Arvot ohjaavat yhteisön ja sen jäsenten toimintaa sekä päätöksen tekoa. Arvot kertovat
minkä mukaan yhteisö haluaa toimia. Arvojen perustana ovat kymmenen käskyä ja
niistä nousee vaatimus rakastaa lähimmäistä. Arvoihin tulee sitoutua kaikki kirkon
tehtävissä toimivat viranhaltijat, luottamushenkilöt ja vapaaehtoiset, jotta kirkko
pystyisi toteuttamaan perustehtävänsä hyvin. Yhteisesti sovitut arvot kirkossa ovat:
Pyhän kunnioitus, vastuullisuus, oikeudenmukaisuus ja totuudellisuus. Jumalan kuva
tulee nähdä toisessa ihmisessä ja puolustaa heikkoja ja syrjäytyneitä. (Suomen
evankelis-luterilainen kirkko 2007, 35–36.) Vapaaehtoistoiminnassa voidaan toteuttaa
henkilökohtaisia arvoja, kuten uskon ilmaisemista tai työn itseisarvon toteuttamista
(Yeung 2005, 117).
17 4 VAPAAEHTOISTOIMINNAN MUODOT
Erilaisia vapaaehtoistoiminnan muotoja on runsaasti ja niitä syntyy koko ajan lisää.
Hollantilainen tutkija Margriet-Marie Govaart (Pessi & Oravansaari 2010, 9) on
ryhmitellyt vapaaehtoistyön kolmeen muotoon, joita ovat auttaminen, keskinäinen tuki
ja yhteiskunnallinen osallistuminen.
4.1 Auttaminen
Vapaaehtoisen auttamisen perustana on altruismi. Se on toisen ihmisen huomioon
ottavaa käyttäytymistä. Auttaminen on altruismin ydinpiirre. Altruismi on tekoja ja
sosiaalista toimintaa. (Pessi & Saari 2008, 20.)
Auttaminen voi olla luonteeltaan henkilökohtaista, jossa vapaaehtoinen on toisen
ihmisen apuna tai tukena. Auttaminen voi tapahtua myös yksin, olematta yhteydessä
autettavaan
henkilökohtaisesti.
Vapaaehtoinen
voi
lukea
esimerkiksi
tekstiä
ääninauhalle näkövammaisia varten. Välillinen auttaminen puolestaan on esimerkiksi
toimimista lipaskerääjänä. Auttaminen voi olla apua ja tukea tavallisessa arkitilanteessa,
eikä sen tarvitse liittyä kriiseihin. (Vapaaehtoistoiminnan koulutusaineisto 2005, 27.)
Yksi altruismin vaihtelua selittävä tekijä on väestön uskonnollisuus. Uskonnot ovat
yleensä altruistisia, koska ne kannustavat käyttäytymään toisen ihmisen huomioon
ottavasti. Raamatussa Uudessa testamentissa on monia kertomuksia altruistisesta
käyttäytymisestä. Jeesuksen altruismi on teologisesti hyvin keskeistä, kuten hänen oman
elämän uhraaminen syntien puolesta ja useat kuvaukset pyyteettömästä auttamisesta,
vastavuoroisuudesta,
hyväntekeväisyydestä
ja
köyhien
huomioimisesta
sekä
lähimmäisen rakkaudesta. Rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö ovat Raamatun
tunnetuimmat eettiset ohjeet. Jeesukset opit altruistisesta käyttäytymisestä vaikuttavat
länsimaisen ihmisten näkemykseen hyvästä elämästä ja moraalisesta aatteesta.
Jeesuksen armosta ja armeliaisuudesta kertovat esimerkit vaikuttanevat ihmiseen
painavammin kuin tuomitsevat esimerkit. Suomalaisista neljä viidestä on sitä mieltä,
että Jeesuksen opit soveltuvat nykyajan elämänohjeiksi. Luterilaisuudessa ajatellaan,
18 ihmisen käsittävän automaattisesti, että toinen ihminen on hänen itsensä kaltainen ja
tähän perustuu myös käsitys lähimmäisen tarpeista. Kristitty ihminen tekee hyviä tekoja
toiselle ihmiselle Jumalan välikappaleena omantuntonsa avulla. (Pessi & Saari 2008,
179–182.)
Suomalaiset
toivoivat
Gallup
Ecclesiatica
2007-kyselyssä
kirkon
keskittyvän
heikompien ihmisten auttamiseen. Tätä toivoi kaksi kolmasosaa suomalaisista ja sitä
pidettiin keskimäärin tärkeimpänä ominaisuutena kirkossa. Myös kirkon antama tuki
heikompiosaisille, kuten vaikeuksissa oleville ihmisille, vanhuksille ja vammaisille oli
yli neljälle viidestä kirkkoon kuulumisen peruste. Tärkeänä kirkkoon kuulumisen syynä
pidettiin köyhien ja syrjäytyneiden puolustamista. (Kääriäinen ym. 2008, 51–57.)
Joka kolmannen seurakunnan rippikoulussa oli vuonna 2007 vapaaehtoisia aikuisia
avustajina mukana, ilman omaa isosryhmää. Näitä avustajia seurakunnissa oli
säännöllisesti tai lähes säännöllisesti kaikissa ryhmissä 15 prosenttia. Vanhimpia
isoskoulutettuja
pyrittiin
rekrytoimaan
isostoiminnan
jälkeen
muuhun
vapaaehtoistoimintaan yli kolmannessa seurakunnista. Isoskoulutettujen nuorien
rekrytointiin tulisikin kiinnittää enemmän huomiota rippikoulun jälkeen, jotta heitä
saataisiin mukaan muuhun vapaaehtoistoimintaan. Kasvatustyössä vapaaehtoisista
valtaosa on naisia. Miehiä tulisi saada enemmän vapaaehtoisiksi. (Kääriäinen ym. 2008,
147–156).
Yhteisvastuukeräys on vuosittainen seurakunnissa toteutettava tapahtuma. Se on
Suomen suurin vapaaehtoisvoimin järjestettävä tapahtuma, jonka lähtökohta on
Paavalin toteuttama keräys alkuseurakunnassa Jerusalemin hyväksi. Suomessa
ensimmäinen yhteisvastuukeräys järjestettiin 1950, koska sodan päättymisen jälkeen
Suomesta
puuttui
järjestelmä,
jonka
avulla
hädästä
kärsiviä
olisi
autettu.
Kansainvälistymisen lisääntyessä 1960-luvulla, heräsi kiinnostus kehitysmaihin ja siellä
elävien
ihmisten
elämään.
Kirkkopalvelujen
Yhteisvastuukeräys
toimeenpanee
keräyksen ja seurakunnat yhdessä diakoniatyön ja vapaaehtoisten kanssa toteuttavat sen.
(Harju ym. 2001, 67.)
Ystävä- ja lähimmäispalvelu on vapaaehtoistoiminnassa laaja auttamisen muoto. Sen
tavoitteena on löytää vapaaehtoisia ystäviä ja tukihenkilöitä syrjäytyneille. Ystävä- ja
19 lähimmäispalvelu on hyvin monimuotoista. Ystäväntoiminta voi olla keskustelua,
ulkoiluttamista, laitosvierailuja yksinäisten luona tai säännöllisiä puhelinkontakteja.
(Vapaaehtoistoiminnan koulutusaineisto 2005, 27.)
Vapaaehtoistoiminnan muodoiksi ovat yleistyneet netti- ja puhelinauttaminen.
Palveleva puhelin on evankelis-luterilaisen kirkon pitämä palvelu, johon vastaavat
kirkon työntekijät tai koulutetut vapaaehtoiset. Palvelevaan puhelimeen saa soittaa kuka
tahansa, jolla on tarve keskustella sekä purkaa tuntojaan ja kokemuksiaan esimerkiksi
kriisin tai onnettomuuden sattuessa. Palveluun saa soittaa nimettömänä ja keskustelut
ovat luottamuksellisia. Palvelevan puhelimen painopiste on siirtynyt vapaaehtoisten
suuntaan. Tässä kirkon vapaaehtoistoiminnan muodossa valituille vapaaehtoisille
annetaan koulutuksen lisäksi myös jatkuvaa työohjausta. Vuonna 2007 koko maassa
käytiin palvelevan puhelimen kautta 41 000 keskustelua. Miesten osuus palvelevaan
puhelimeen soittaneista oli 49 prosenttia. Yleisemmät aiheet palvelevaan puhelimen
keskusteluissa olivat yksinäisyys, perimmäiset kysymykset, psyykkiset ongelmat ja
parisuhteen tai avioliiton kysymykset. (Kääriäinen ym. 2008, 169.)
Vapaaehtoiset vastaavat pääasiassa Verkkopalvelu palvelevaan nettiin tuleviin
kysymyksiin. Viestin voi lähettää milloin tahansa ja vastauksen saa viiden päivän
sisällä. Yhteydenottajista suurin ikäryhmä oli 25–44 -vuotiaat. Palvelevan netin viestien
aiheena olivat parisuhde-, perhe- ja perimmäiset kysymykset. (Kääriäinen ym. 2008,
171.)
Lähimmäispalvelu seurakunnissa on laajentunut ystävätoiminnaksi. Se oli 1990-luvulla
voimakkaimmin
laajeneva
vapaaehtoistoiminnan
muoto.
Tästä
sai
alkunsa
kammaritoiminta, joka pyrki tarjoamaan kohtauspaikkoja eri-ikäisille. (Harju ym. 2001,
69.) Lähes puolet seurakunnista on järjestänyt Mummon kammari mallisen avointen
ovien kohtaamispaikan ja vapaaehtoistoiminnan tukikohdan. Se on yleensä paikka,
jonne kuka tahansa voi tulla käymään vaikkapa kahville. Kohtaamispaikassa voidaan
järjestää keskustelupiirejä, hartaushetkiä, askartelu- tai talkootilaisuuksia sekä
esitelmätilaisuuksia. Joissakin kohtaamispaikoissa välitetään myös vapaaehtoisapua
laitoksiin ja koteihin. (Kääriäinen ym. 2008, 171.) Kirkkohallituksen toimintatilastoissa
kerrotaan, että vuoden 1999 toimintakertomuksen mukaan Suomessa oli 700 erilaista
20 kammaria. Kammaritoiminnassa oli tilastoitu vuonna 2000 lähes 27 000 vapaaehtoista.
(Harju ym. 2001, 70.)
Päihde- ja kriminaalityön toiminta perustuu diakoniatyön periaatteiden pohjalta ihmisen
huomioimiseen kokonaisvaltaisesti. Vapaaehtoiset toimivat tukihenkilöinä ja tekevät
vankilavierailuja. Vapaaehtoiset koulutetaan tehtäväänsä toimiessaan päihde- ja
kriminaalityössä. (Harju ym. 2001, 68.)
4.2 Keskinäinen tuki
Ihmisen keskinäinen tuki on tasa-arvoista tukea ja auttamista, jossa osallistujat ovat
auttajia ja autettavia. Toiminnan pohjana on yhteenkuuluvuuden tunne, yhteiset
kiinnostuksen kohteet tai kokemukset. Keskinäisen tuen vapaaehtoistoimintamuotoja
ovat vertaistoiminta ja oma-apuryhmät. (Vapaaehtoistoiminnan koulutusaineisto 2005,
27.)
Vertaistuessa auttamisen ydin on ihmisten välinen kohtaaminen. Vertaistuessa
kokemusten jakaminen on keskeistä ja se liitetään johonkin elämäntilanteeseen tai
ongelmaan. (Hyväri 2005, 214.) Jantusen (2008, 75) mukaan osalliseksi tuleminen on
vertaistuen ydin. Se on samalla luottamusta ja osallistuvaa kanssakäymistä. Kuvaavia
käsitteitä vertaistuen prosessissa ovat yhteyden ulkopuolella oleminen, yhteyteen
hakeutuminen,
vuorovaikutuksessa
oleminen,
yhteyteen
kuuluminen
ja
voimaantuminen. Tutkimuksissa vertaistukea tarkastellaan sosiaalisen tuen yhteydessä.
Hupcey (Jantunen 2008, 20–21) on määritellyt sosiaalisen tuen hyvää tarkoittavaksi
toiminnaksi. Sitä tehdään vapaaehtoisesti henkilölle, johon tuen antajalla on
henkilökohtainen suhde. Sosiaalinen tuki saa aikaan myönteisen vastineen tuen saajassa.
Se koostuu kolmesta ominaisuudesta. Vastaanottajan kokemuksesta, että tukea on
annettu, tuen vastaanottaja tunnistaa, että tuki on positiivista ja tuen saajan ja antajan
välillä on henkilökohtainen suhde.
Vertaistoiminnasta on käytetty erilaisia käsitteitä lähihistoriassa, kuten oma-apu,
itseapu, keskinäinen tuki, vastavuoroinen apu sekä vertaistuki. Ryhmissä halutaan
tavata ihmisiä, joilla on samantapaisia kokemuksia kuin itsellä. Se mahdollistaa
21 keskustelun sellaisten ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät ja jaksavat kuunnella. Myös
tiedon saaminen on tärkeä piirre oma-apuryhmissä. (Nylund 1996, 26–32.)
Vapaaehtoinen
voi
toimia
vertaistukena
toisille,
jotka
ovat
samanlaisessa
elämäntilanteessa. Elämänkokemus on vapaaehtoisen tärkeä osa-alue. Vapaaehtoinen on
rinnalla kulkija. Ihminen kohtaa toisen ihmisen ihmisenä jakaen hänen kanssaan omaa
aikaansa, osaamistaan, on kuuntelijana ja avunantajana tarvittaessa. (Harju ym. 2001,
38.)
Nylundin ja Yeungin (2005, 15) mukaan vapaaehtois- ja vertaistoiminta antaa monille
ihmisille hyvän elämän kokemuksia ja on luonteva osa arkipäivää. Toiminta voi tarjota
levähdys-
ja
pysähdyspaikan
erilaisissa
elämäntilanteissa
oleville
ihmisille.
Yhteisöllinen osallisuus ja kanssaihmisten kohtaaminen auttavat suuntaamaan omaa
elämää uudenlaisille urille.
4.3 Yhteiskunnallinen osallistuminen
Suomalaiset ovat kiinnostuneita vapaaehtoistoiminnasta Gallup Ecclesiatica 2007kyselyn mukaan kaikissa ikäryhmissä. Kaiken ikäisistä suomalaisista noin seitsemän
prosenttia oli hyvin kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta ja joka viides oli jonkin verran
kiinnostunut. Erilaisista seurakunnan toimintamuodoista nuoria ja nuoria aikuisia
kiinnosti
vapaaehtoistoiminta
suhteellisen
paljon.
Vanhempien
keskuudessa
vapaaehtoistoiminta ei ole viiden kiinnostavimman toimintamuodon joukossa.
Määrällisesti vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneita on suunnilleen saman verran joka
ikäryhmässä. (Kääriäinen ym. 2008, 37–39.)
22 5 VAPAAEHTOISTOIMINNAN EDELLYTYKSET JA HAASTEET
5.1 Vapaaehtoistoimintaan sitoutuminen
Vapaaehtoistoimintaa suunnitellaan yhdessä vapaaehtoisten kanssa. Heiltä kysytään
miksi he ovat tulleet mukaan ja miten he uskovat saavansa myös tuttavansa mukaan
toimintaan. Vapaaehtoiset otetaan mukaan päätöksentekoon. Heille järjestetään yhteisiä
tilanteita kokemusten ja ideoiden vaihtoon. Vapaaehtoisten arvostaminen ja
monimuotoisuuden huomioon ottaminen on vapaaehtoistoiminnan suunnittelussa
tärkeää. (Nylynd & Yeung 2005, 31–32.)
Motivaation ja tarpeiden muuttuessa vapaaehtoistehtäviä kehitetään. Säännölliset
keskustelut vapaaehtoisten kanssa toiveista, muutoksista ja merkityksestä, joko kahden
kesken tai koko ryhmän kanssa auttavat kehittämään vapaaehtoistoimintaa. Palautteen
tulee olla välitöntä, spontaania ja positiivista. Arvot tulee nostaa esiin. Vapaaehtoisten
jaksamista on seurattava ja työnohjaukseen annettava mahdollisuus tarvittaessa.
(Nylynd & Yeung 2005, 32.)
Vapaaehtoisten keskinäistä kanssakäymistä vahvistetaan vapaaehtoistoiminnassa, sekä
toiminnan ulkopuolella. Heidän omaa vaikuttamistaan tuetaan ja annetaan vaihtoehtoja.
(Nylynd
&
Yeung
2005,
32.)
Vapaaehtoiset
osallistuvat
toimintaan
oman
elämäntilanteensa mukaan ja päättävät kuinka pitkäksi aikaa he voivat sitoutua
vapaaehtoistoimintaan (Harju ym. 2001, 36). Haaste lähitulevaisuudessa on saada uusia
ihmisiä sitoutumaan vapaaehtoistoimintaan. Uusia vapaaehtoisia etsittäessä mietitään
ensin millaisiin tehtäviin heitä haetaan. Vapaaehtoisia tulee ottaa mukaan myös
suunnittelutyöhön. (Harju ym. 2001, 83.)
5.2 Vapaaehtoistoiminnan esteet
Ajanpuute on tärkein syy, etteivät suomalaiset osallistu vapaaehtoistoimintaan. Melkein
puolet (44%) suomalaisista, jotka eivät osallistu vapaaehtoistoimintaan, pitävät
ajanpuutetta syynä osallistumattomuuteensa. Erityisesti naiset kokevat ajanpuutteen
23 olevan esteenä osallistumiselleen. Naisilla myös terveydelliset syyt nousevat esteeksi
vapaaehtoistoimintaan
osallistumiselle.
Miehet
puolestaan
kokevat
esteenä
vapaaehtoistoimintaan osallistumiseen, ettei ole mitään annettavaa. Lisäksi miehistä,
joka kuudes ajattelee, ettei heillä ole mitään erityistä syytä olla osallistumatta
vapaaehtoistoimintaan.
Tämä
tarkoittaa,
että
miehillä
kynnys
osallistua
vapaaehtoistoimintaan voi olla matala. Vapaaehtoistoimintaan osallistumiseen tarvitaan
ehkä vain sopiva kontakti. Ajanpuute vaivaa naisten ohella 25–34-vuotiaita,
perheellisiä, korkeimmin koulutettuja, suurituloisia ja toimihenkilöitä. Aina ei ole
mahdollisuutta osallistua vapaaehtoistoimintaan, vaikka halua olisikin. Ihmisen
elämänkonteksti ja -vaihe vaikuttaa mahdollisuuteen osallistua vapaaehtoistoimintaan.
(Yeung 2002, 44–45.)
Yeungin (2002,45) mukaan nuoret mainitsevat syyksi osallistumattomuudelleen
vapaaehtoistoimintaan, ettei heitä ole pyydetty mukaan ja etteivät he ole tulleet
ajatelleeksi koko asiaa. Tämän voisikin nähdä haasteena ja mahdollisuutena
rekrytoinnin kannalta. Vanhimpien suomalaisten kohdalla puolestaan terveydelliset syyt
olivat esteenä osallistumiselle vapaaehtoistoimintaan.
5.3 Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen
Diakoniatyöntekijät pitävät vapaaehtoistoiminnan kehittämistä yhtenä keskeisenä osaalueena. Diakoniatyöntekijöiden mielestä vapaaehtoistoimintaa voidaan kehittää
jakamalla heille enemmän tehtäviä ja vastuuta. Heidän mielestään vapaaehtoistoimintaa
voidaan myös kehittää lisäämällä koulutusta ja tukea sekä lisäämällä vapaaehtoisten
määrää. Diakoniatyöntekijät kokevat haasteelliseksi sen, osaavatko he jakaa työtehtäviä
vapaaehtoisille ja ottaa heitä mukaan toimintaan ja suunnitteluun. Myös omat resurssit
mietityttävät vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen ja toimintaan. Vapaaehtoisia on myös
liian vähän ja heidän aktivointinsa koetaan haasteelliseksi. Diakoniatyöntekijöiden
mielestä diakonian vapaaehtoisena toimiminen vaatii myös diakonian arvopohjan sekä
koulutusta.
Diakoniatyöntekijät
olivat
huolissaan
vapaaehtoisten
jaksamisesta.
Virkistystoiminnalla ja tuen antamisella on merkitystä vapaaehtoisten jaksamiselle.
(Rättyä 2009, 115–116.)
24 5.4 Vapaaehtoistoiminnan tulevaisuus
Väestön kasvu on Suomessa hidasta ja ikääntyneiden osuus kasvaa voimakkaasti.
Kuntien määrä vähennee tulevaisuudessa. Tästä johtuen myös seurakuntien määrää
vähenee. (Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2007, 9–10.) Kun seurakuntien määrä
vähenee, kasvaa seurakuntien koko. Tämä johtuu seurakuntien oman toiminnan
tehostamisen tarpeista sekä kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta. Suurien seurakuntien
myötä yhteisöllisyyttä tulee hakea pienempien toiminnallisten yksiköitten kautta.
(Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2007, 26.) Kirkko hakee paikkaansa julkinen
sektori ja kolmas sektori akselilla. Kirkolla voi tulevaisuudessa siinä olla erilaisia
rooleja. (Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2010, 20.)
Vapaaehtoistoiminnan toimintamuodot ovat vuosikymmenten kuluessa muuttuneet ja
samalla kehittyneet eteenpäin. Suurena muutoksena tulevaisuudessa nähdään väestön
ikääntyminen. Suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle ja tämä voi olla suuri voimavara
vapaaehtoistoiminnalle. Todennäköisesti nämä eläkeläiset ovat vielä hyväkuntoisempia
ja aktiivisempia kuin aikaisemmin. Vapaaehtoistoimintaa järjestävät tahot joutuvat
miettimään myös sitä, miten he saisivat nuoria liittymään mukaan. Onkin ennustettu,
että
suhde
työhön
on
tulevaisuudessa
muuttumassa,
mikä
voi
näkyä
vapaaehtoistoiminnassa. Omaa vapaa-aikaa ja perheen kanssa vietettävää aikaa
arvostetaan
entistä
pitkäjänteisesti
kuin
enemmän.
Vapaaehtoistoimintaan
aikaisemmin.
Tulevaisuuden
ei
sitouduta
haasteena
enää
niin
nähdään,
että
vapaaehtoistoimintaa on tietoisesti vietävä eteenpäin ja tuettava vapaaehtoisten roolia
yhteiskunnassa.
Eri
osapuolien
yhteistyötä
ja
toimintaa
on
kehitettävä.
(Vapaaehtoistoiminnan koulutusaineisto 2005, 22–23.)
Kirkon vapaaehtoistoimintaan tulevia kehityssuunnitelmia voidaan tarkastella kolmesta
eri näkökulmasta, jotka ovat elämänkatsomus, yhteiskunta ja vapaaehtoistoiminnan
kenttä. Tarkastellessa vapaaehtoistoimintaa elämänkatsomuksellisesta näkökulmasta
voidaan odottaa, että kirkon jäsenyyden kyseenalaistaminen jatkuu. Kuitenkin henkisten
arvojen ja hyvän elämän pohdintojen kiinnostus lisääntyy. Vapaaehtoistoiminta voi olla
reitti hakeutua kirkon piiriin ja toteuttaa omaa uskoaan. Toisaalta seurakunnassa pitää
olla tilaa kaikille, vaikka vapaaehtoistoimintaan ei voi osallistua. Yhteiskunnan
näkökulmasta katsottuna auttamisen tarve kasvaa. Yritysten, kolmannen sektorin ja
25 perheiden kesken roolin etsiminen hyvinvoinnin tuottamiseen ja huolenpitoon jatkuu
edelleen. Syrjäytyneitä ja avuntarvitsijoita tulee olemaan myös jatkossa. Kansalaisten
mielestä heikompien puolustaminen on tärkeä arvo myös tulevaisuudessa. Kirkolle tämä
on mahdollisuus profiloitua oikeudenmukaisena ja lähimmäisestä välittävänä yhteisönä.
Osana tätä kehitystä ovat vapaaehtoistoiminnan eri muodot. Vapaaehtoistoiminnan
näkökulmasta katsottuna sen rakenne tulee olemaan kehittyneempi kuin tällä hetkellä.
Vapaaehtoistoiminnasta tulee ammattimaisempaa. Yksilön laatuvaatimukset toiminnalle
ovat korkeat. Kirkon työntekijöiltä vaaditaankin korkeita osaamisvaatimuksia.
Ihmisläheisyys ja yhteisöllisyys nähdään tärkeinä voimavaroina vapaaehtoistoiminnassa
edelleen ja niiden tulee välittyä myös työntekijöiden toiminnassa. Myös tulevaisuudessa
vapaaehtoistoiminta kilpailee ihmisten ajasta, koska ihmisillä on paljon myös muita
mahdollisuuksia
käyttää
aikaansa
esimerkiksi
monipuolisiin
harrastuksiin.
Tulevaisuudessa vapaaehtoistoiminnan järjestäminen on kirkossa hyvin merkittävä asia,
koska kirkko ei pysty palkkaamaan lisää henkilökuntaa. Seurakuntaisilla on
asiantuntemusta eri aloilta ja kirkon tulee antaa heidän käyttää lahjojaan
seurakuntaelämässä. (Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2010, 53–54.)
Peruspalvelujen tarve kasvaa, väestö ikääntyy ja köyhyys ja eriarvoisuus lisääntyvät.
Myös kirkon on oltava ylläpitämässä hyvinvointia. Tämä tarkoittaa diakoniatyössä
diakoniatyön
kehittämistä
tulevaisuudessakin
tukea
ja
uusien
toimintamallien
yhteisöllisyyttä
ja
vahvistaa
etsimistä.
Kirkon
lähiyhteisöjä.
tulee
Ihmisen
eheytymisen tarve lisääntyy. Yksinäisyyden torjuminen on myös tulevaisuudessa suuri
haaste. Yksinäisyys tulee koskemaan kaikkia ikäryhmiä. Tulevaisuudessa on yhä
vaikeampi saada tukiverkkoa ympärilleen. Seurakunnassa toimiminen voi olla yksi tapa
vähentää yksinäisyyden tunnetta. (Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2010, 11–13.)
Diakoniatyölle väestön ikääntyminen tulee aiheuttamaan haasteita. Yhteiskunta pyrkii
siirtämään vastuuta heikommissa asemissa olevista ja syrjäytyneistä ihmisistä enemmän
kirkolle ja kolmannelle sektorille. Tästä johtuen kirkko voi olla merkittävä vaikuttaja
tulevaisuuden yhteiskunnassa. (Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2007, 22.)
Tulevaisuudessa kirkon jäsenistä on yhä suurempi osa eläkeläisiä. Kirkon tulee pohtia
miten se huomioi kaiken ikäisten ihmisten tarpeet. Eläkeläisten toivotaan tekevän
vapaaehtoistoimintaa kirkossa kykyjensä mukaan. Diakoninen vanhustyö tulee
26 kohdistua niihin, jotka eivät muualta apua saa. (Suomen evankelis-luterilainen kirkko
2010, 25.)
27 6 TUTKIMUKSEN TARKOITUS, TAVOITTEET JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on kuvailla ja saada tietoa vapaaehtoisten
sitoutumisesta ja motivoitumisesta vapaaehtoistoimintaan Konneveden seurakunnassa.
Tavoitteena on kuvailla vapaaehtoistoiminnan haasteita tämän päivän diakoniatyössä.
Tavoitteena on myös tuottaa tietoa, jonka perusteella voidaan jatkossa kehittää
Konneveden seurakunnan vapaaehtoistoimintaa.
TUTKIMUSTEHTÄVÄT:
1. Miten vapaaehtoistoimintaa voidaan kehittää seurakunnan toiminnassa?
2. Miten sitoutumista ja motivaatiota voidaan vahvistaa vapaaehtoistoiminnassa?
3. Mitkä ovat seurakunnan vapaaehtoistoiminnan haasteet? 28 7 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN
7.1 Tutkimusmenetelmä ja haastateltavien valinta
Tämä opinnäytetyö on laadullinen eli kvalitatiivinen. Laadullisen tutkimuksen
lähtökohtana on kuvata todellista elämää. Kohdetta tutkitaan mahdollisimman
kokonaisvaltaisesti. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2009, 161.) Kvalitatiivisessa
tutkimuksessa valitaan kohdejoukko tarkoituksenmukaisesti (Hirsjärvi ym. 2009, 164).
Valikoivalla eli tarkoituksenmukaisella otannalla tutkija valitsee osallistujat tietoisesti.
Tällöin tiedonantajiksi valitaan henkilöt, jotka tietävät tai heillä mahdollisimman paljon
kokemusta tutkittavasta asiasta. (Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2009, 85.)
Kvalitatiivisen tutkimuksen tavoite on ymmärtää tutkimuskohdetta (Hirsjärvi ym. 2009,
181).
Teimme opinnäytetyömme Konneveden seurakunnan vapaaehtoistoiminnassa mukana
olevilta.
Halusimme
tutkia
heidän
sitoutumistaan
ja
motivoitumistaan
vapaaehtoistoimintaan, heidän omasta näkökulmastaan. Laadullisella tutkimuksella
pyrimme saamaan tietoa vapaaehtoistoimintaa tekevien kokemuksista seurakunnassa.
Opinnäytetyömme aihe on työelämälähtöinen, koska sen idea nousi käytännöstä.
Kysyimme seurakunnan työntekijöiltä tarvetta, minkä tutkimusaiheen he kokivat
tärkeäksi seurakunnan kannalta. Vapaaehtoistoiminta on tärkeä ja merkittävä osa
seurakunnan toiminnan kehittämiseksi. Pienen seurakunnan toimivuuden kannalta
taloudellisten resurssien niukentuessa vapaaehtoisten merkitys tulee tulevaisuudessa
entisestään korostumaan. Sen vuoksi opinnäytetyöstämme saatavat tulokset ovat tärkeitä
vapaaehtoistoiminnan kehittämisen kannalta Konneveden seurakunnassa.
7.2 Aineiston keruu
Laadullisessa tutkimuksessa päätelmiä aineistosta ei tehdä yleistettävyyttä koskien.
Tarkemmin tutkittaessa saadaan selville mikä ilmiössä on merkittävää ja mikä toistuu
usein.
(Hirsjärvi
ym.
2009,
182.)
Yksi
aineiston
keruutapa
on
kysely.
29 Kyselytutkimuksella voidaan kerätä laaja tutkimusaineisto. Se on menetelmänä myös
tehokas, säästäen tutkijan aikaa. Kyselytutkimukseen liittyy myös omat haittansa, koska
aineistoa voidaan pitää pinnallisena. (Hirsjärvi ym. 2009, 195.) Aineisto voidaan koota
kontrolloidulla kyselyllä, joita on kahdenlaisia, informoitu kysely ja henkilökohtainen
tarkistettu kysely. Informoidussa kyselyssä tutkija jakaa lomakkeet henkilökohtaisesti.
Tutkija voi mennä paikkaan, jossa tavoittaa kohderyhmän henkilökohtaisesti.
Jakaessaan kyselylomakkeet hän selvittää tutkimuksen tarkoituksen ja selostaa kyselyä.
Vastaajat palauttavat lomakkeet sovittuun paikkaan tai postin välityksellä. (Hirsjärvi
ym. 2009, 196–197.) Kysymyslomakkeiden laadinnalla ja suunnittelulla voidaan
tehostaa tutkimuksen onnistumista. Avoimissa kysymyksissä esitetään kysymys ja
jätetään tyhjä tila vastausta varten. Avointen kysymysten etuna on antaa vastaajalle
mahdollisuus kertoa mitä hänellä on mielessään eikä hänelle ehdoteta valmiita
vastauksia. (Hirsjärvi ym. 2009, 198–201.)
Tässä opinnäytetyössä kokosimme aineiston kontrolloidulla informoidulla kyselyllä.
Lomakkeiden kysymykset muotoilimme tutkimustehtävän mukaan. Kysymyksiä oli
kaikkiaan kuusitoista kappaletta. Kysymykset olivat avoimia kysymyksiä ja yksi
kysymys oli vapaa kysymys. Vastaaja sai kirjoittaa siihen omia mielipiteitään
vapaaehtoistoimintaan liittyen. (liite 2)
Testasimme opinnäytetyön kyselylomakkeen yhdellä vapaaehtoistoiminnassa mukana
olevalla. Kyselylomakkeen testauksessa muutostarpeita ei noussut esiin. Jaoimme
kyselylomakkeet 30.5.2012 saatekirjeineen (liite 1) yhdeksälletoista henkilölle
Konneveden seurakunnan vapaaehtoistoiminnassa mukana olevalle. Selvitimme heille
tutkimuksen tarkoituksen ja vastasimme heidän kysymyksiinsä. Lomakkeet pyysimme
palauttamaan suljetussa kirjekuoressa seurakunnan kirpputorilla olevaan laatikkoon.
Tällä varmistimme, että vastaajaa ei voitu tunnistaa ja he saivat täyttää
kyselylomakkeen heille sopivana ajankohtana. Palautettuja kyselylomakkeita saimme
takaisin kaksitoista kappaletta. Luimme vastaukset useaan kertaan läpi, jotta ne tulisivat
tutuiksi. Annoimme jokaiselle vastanneelle oman kirjaimen aakkosista a:sta l:ään.
Kysymykset olimme jo numeroineet 1:stä 16:een. Laadullisen aineiston kirjoitimme
auki sanatarkasti. Tätä menetelmää nimitetään litteroinniksi (Hirsjärvi ym. 2009, 222).
Kirjoitimme kaikki vastaukset sanasta sanaan. Aukikirjoitettuja A 4-kokoisia sivuja, 1.5
30 rivivälillä kertyi 22 kappaletta. Aukikirjoitetut vastaukset tarkastimme useaan kertaan
vertaamalla niitä alkuperäisiin kyselylomakkeisiin.
7.3 Tutkimusaineiston analysointi
Kerätyn aineiston analyysi on tulkinnan ja johtopäätösten teon ohella tutkimuksen
ydinasia. Siihen tähdätään jo tutkimuksen alkuvaiheessa. Tutkijalle ilmenee
analyysivaiheessa tutkimusongelmiin saadut vastaukset. (Hirsjärvi ym. 2009, 221.)
Tämän opinnäytetyön aineiston analysoimme sisällönanalyysillä. Kyngäksen ja
Vanhasen (1999, 3–4) mukaan sisällönanalyysi on menettelytapa, jolla analysoidaan
dokumentteja systemaattisesti ja objektiivisesti. Dokumentti voidaan ymmärtää tässä
yhteydessä laajasti ja se voi olla miltei mikä tahansa kirjalliseen muotoon saatettu
materiaali. Sisällönanalyysillä pyritään kuvaamaan dokumenttien sisältöä sanallisesti
(Tuomi & Sarajärvi 2009, 106). Sisällönanalyysi sopii hyvin myös jäsentelemättömän
aineiston analysointiin. Tällä analyysimenetelmällä saadaan kuvaus tutkittavasta
ilmiöstä tiivistetymmässä ja yleisemmässä muodossa (Kyngäs & Vanhanen 1999, 4;
Tuomi & Sarajärvi 2009, 103.) Sisällönanalyysin lopputuloksena muodostetaan ilmiötä
kuvaavia kategorioita (Kyngäs ja Vanhanen 1999, 4). Sisällön analyysissä etsitään
tekstin merkityksiä (Tuomi & Sarajärvi 2009, 104).
Tutkimuksen aineistosta voi nousta useita kiinnostavia asioita, sellaisia joita ei
etukäteen ole osannut ajatella. Sen takia aihealue on rajattava tarkasti, koska kaikkea
esiin tulevia asioita ei voida tutkia yhden tutkimuksen puitteissa. Tutkimuksen tarkoitus
ja tutkimustehtävä rajaavat sen, missä tässä tutkimuksessa pitäydytään ja ollaan
kiinnostuneita. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 92).
Induktiivinen sisällön analyysi on aineistosta lähtevä ja sitä kuvataan aineiston
pelkistämisenä, ryhmittelynä ja abstrahointina. Analyysia varten tulee määrittää
analyysiyksikkö, joka voi olla yksittäinen sana, lause tai ajatuskokonaisuus.
Tutkimustehtävä ja aineiston laatu ohjaavat analyysiyksikön määrittämistä. Aineisto
ryhmitellään eli klusteroidaan. (liite 3). Aineistosta etsitään samankaltaisuuksia tai
eroavaisuuksia kuvaavia käsitteitä. Käsitteet jotka tarkoittavat samaa asiaa, ryhmitellään
31 yhdistäen luokaksi, nimeten ne sisältöä kuvaavalla käsitteellä. Luokittelussa yksittäiset
tekijät sisällytetään yleisimpiin käsitteisiin, tämän seurauksena aineisto tiivistyy.
Pelkistetyt ilmaukset ryhmitellään alaluokiksi ja nämä alaluokat ryhmitellään
yläluokiksi. Yläluokat yhdistetään pääluokaksi ja pääluokat edelleen luokikseen.
(Tuomi & Sarajärvi 2009, 110; Kyngäs & Vanhanen 1999, 3–7.)
Vastausten aukikirjoituksen ja useiden lukukertojen jälkeen esitimme aineistolle
tutkimustehtävän mukaisia kysymyksiä ja valitsimme aineistosta analyysiyksiköksi
sanan tai lausuman. Aineiston klusterointia ja abstrahointia varten teimme taulukot joka
kysymystä varten. Alleviivasimme ja kirjasimme aineistosta nousevat pelkistetyt
ilmaukset analyysiyksiköksi taulukkoon. Opinnäytetyössämme kaikki yksittäiset
lausumat olivat yhtä tärkeitä niiden määrästä riippumatta. Poistimme samaa tarkoittavat
sanat tai lausumat. Taulukoita tuli aluksi kuusitoista kappaletta. Jaoimme taulukot
neljään sarakkeeseen ja nimesimme ne seuraavasti: pelkistetty ilmaus, alakategoria,
yläkategoria ja pääkategoria. Seuraavaksi ryhmittelimme pelkistetyt ilmaukset
alakategoriaksi, sitten luimme kokoamamme alakategoriat tarkasti läpi tarkistaen niiden
sopivuuden. Tästä jatkoimme aineiston tiivistämistä nimeten alakategorioista niille
yläkategorioita. Tarkastelimme tekemiämme ryhmittelyjä ja teimme tarvittavat
korjaukset.
Aineiston ryhmittelyä seuraa aineiston abstrahointi eli käsitteellistäminen, jossa
eritellään olennainen tieto tutkimuksen kannalta. Siinä muodostuu valikoidun tiedon
perusteella teoreettisia käsitteitä. Abstrahointia jatketaan niin kauan yhdistelemällä
luokkia eli kategorioita kuin se on sisällön kannalta mahdollista. Luokat nimetään usein
aiemmin käytetyillä käsitteillä. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 111; Kyngäs & Vanhanen
1999, 7.)
32 8 TUTKIMUSTULOKSET
8.1 Vapaaehtoisten mukana olo ja kiinnostus eri toimintamuodoissa
Vapaaehtoiset olivat olleet mukana erilaisten järjestöjen ja muiden kolmannen sektorin
järjestämissä vapaaehtoistoiminnoissa. Seurakunnan toiminnassa he olivat olleet
mukana erilaisissa tehtävissä kuten kahvi- ja ruokatilaisuuksien järjestämisessä,
ystävätoiminnassa, musiikkitoiminnassa, avustustoiminnassa, lapsi- ja nuorisotyössä,
vanhustyössä,
siivousavussa
ja
seurakunnan
luottamustehtävissä.
Järjestöjen
vapaaehtoistoiminnassa he olivat olleet mukana ryhmä- ja järjestötoiminnassa. Muu
vapaaehtoistoiminta kattoi kyläyhdistystoimintaa.
Vapaaehtoisia
kiinnosti
kolmannen
sektorin
ja
erinäisten
järjestöjen
vapaaehtoistoiminta. Seurakunnan vapaaehtoistoimintamuodoista kiinnostusta herätti
kirpputoritoiminta, vanhustyö, lapsityö ja Ruusa-Liisan kahvikammaritoiminta.
Vastaajat mainitsivat kiinnostuneisuutensa avustamiseen tapahtumissa, tekemiseen
ulkona ja vähäosaisten auttamiseen. Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyöstä nousivat
vastauksista kiinnostaviksi pelastuspalvelu ja kriisityö. Useat vastaajat kertoivat
olevansa tyytyväisiä nykyiseen, tämän hetkiseen vapaaehtoistoimintaan, joissa ovat
mukana.
Kiinnostavissa
vapaaehtoistoiminnoissa
nousi
esiin
monipuolisuus
motivaatio,
yhteisöllisyys,
vapaaehtoistoiminnan muotoihin.
8.2 Vapaaehtoistoimintaan mukaan tulon syyt
Vapaaehtoisten
sosiaalisuus,
osallistumiseen
onnellisuus
ja
ovat
arvot.
vaikuttaneet
Motivaatio
näkyi
kiinnostuksena
vapaaehtoistoimintaan ja diakoniatyöhön, sekä toiminnallisuutena mieluisan päämäärän
hyväksi. Yhteisöllisyys ilmeni vastauksista auttamisen haluna, koskien syrjäytyneitä ja
lähimmäistä. Erään vastaajan kokemuksena oli ”nähdä, kuinka pienestä on suuri apu”.
Yhteisöllisyys näkyi myös haluna kuulua johonkin. Se oli halua kuulua yhteisöön, halua
olla porukassa ja halua kohdata ihmisiä. Eräs vastaaja kuvasi yhteisöön kuulumistaan
näin ”Halu kuulua johonkin yhteisöön. Halu auttaa ja olla ihmisten kanssa tekemisissä
33 vointini mukaan. Halu tuoda pienen korteni kekoon kanssaihmisten hyväksi, koska
mielestäni yksi meidän tehtävämme ihmisinä on auttaa toisia ehkä huonommassa
asemassa olevia ja tietysti kaikkia kanssamatkustajia”. Sosiaalisuus koettiin tarpeena
saada elämään sisältöä, joka ilmeni haluna tutustua uusiin ihmisiin ja kaipauksena
muuhun kuin kotonaoloon. Vapaaehtoistoiminnan sosiaalisuus ja ystävät koettiin myös
tärkeänä. Onnellisuus näkyi mielihyvän tuottamisena itselle ja toiselle. Arvot nousivat
elämän historiasta, vanhempien esimerkistä ja elämäntavasta. Arvot näkyivät myös
hengellisyytenä, joka ilmeni haluna auttaa Jumalan valtakunnan työssä. Vastaaja kertoi
näin ”Haluan olla avustamassa ja auttamassa osaltani Jumalan Valtakunnan työssä”.
Vapaaehtoistoimintaan osallistumiseen motivoivat tai kannustavat tekijät olivat
aineiston mukaan vapaaehtoisten voimaantumiseen liittyvät kokemukset, kuten
auttamistyö antaa paljon, vapaaehtoistoiminta koettiin olevan avuksi, vastavuoroisuus,
hyvän tekeminen yhdessä. Vastaajien mielestä auttamistyö antoi heille paljon. Se ilmeni
positiivisena palautteena, jota vapaaehtoiset kuvailivat kiitollisuutena vanhuksilta,
ihanalla palautteella autettavalta ja palautteena seurakunnan työntekijältä. Auttamistyö
motivoi ja antoi voimia jatkamaan vapaaehtoistoimintaa. Vapaaehtoistoiminnassa
vastaajat kokivat olevansa avuksi. Omaisten hyväksyntä ja tuki koettiin tärkeäksi.
Useimmiten vapaaehtoisten mielestä vapaaehtoistoiminta vie vähän voimavaroja.
Heidän omaa aikaansa kului vähän ja työ koettiin helpoksi. Vastavuoroisuuden
kokemista vastaajat ilmensivät selviytymisellä. He kertoivat ongelmatilanteista
selviytymisestä, luottamuksesta, kun autettava avautuu ja muista onnistumisen
kokemuksista. Vastavuoroisuus näkyi vapaaehtoisten mielestä myös sosiaalisissa
tilanteissa. He kuvailivat sitä toiminnan sosiaalisuutena, ilmaisella avulla autettavalle,
onnistumisina sekä iloisilla ihmisillä ympärillä, saa uusia ystäviä ja tulee huomatuksi.
Hyvän tekeminen yhdessä näkyi vastaajien mielestä työstä saadulla tyydytyksellä.
Vastaajien mielestä on tärkeää saada aikaan jotain konkreettista, tehdä oma osuutensa
jonkun hyvän asian eteen, tuottaa iloa sekä tietää toiminnasta olevan hyötyä
yhteiskunnan jäsenille. Hyvän tekeminen yhdessä ilmeni vastaajien mielestä myös
hyvällä yhteishengellä. He kuvailivat sitä yhteenkuuluvuuden tunteella, me-hengellä ja
hyvällä hengellä vapaaehtoisten, diakoniatyöntekijöiden ja papin välillä. Eräs vastaaja
kuvaili kokemuksiaan vapaaehtoistoiminnasta seuraavasti: ”Koen kuuluvani johonkin,
niin kuin halusinkin. Varsinkin, kun huomaa, että ihmiset, joiden hyväksi työtä teen,
kokevat ilon ja onnistumisen hetkiä. Nauru, jonka kohtaan, vie itseänikin kaikkine
34 vajaavaisuuksineen eteenpäin. Koen, että olen vielä tarpeellinen ja voin antaa jotakin
jollekin.”
8.3 Kokemukset vapaaehtoistoiminnasta
Vapaaehtoistoiminta antaa positiivisia ja voimaannuttavia kokemuksia, joskus
kokemukset ovat myös voimavaroja kuluttavia. Lähes kaikkien vastaajien mielestä
kokemukset olivat kuitenkin positiivisia. Voimaannuttavat kokemukset ilmenivät
positiivisina ja vastavuoroisina kokemuksina, suorana positiivisena palautteena,
sosiaalisena tapahtumana, empaattisuutena ja luottamuksellisuutena. Positiivisena
koettiin myönteiset, iloiset kokemukset, onnistumisen hetket, kokemus siitä, että on
tarpeellinen ja työhön meno koettiin mukavana. Vastauksista nousi kokemus, että
antaessaan saa. Suora positiivinen palaute ilmeni kiitoksena ja tyytyväisyytenä.
Kokemus sosiaalisesta tapahtumasta koettiin mukavana yhteishenkenä, ilona tehdä ja
auttaa, uusien ystävien ja seuran saamisena. Empaattisuus näkyi vastauksissa ilon ja
surun jakamisena. Luottamuksellisuus ilmeni molemminpuolisena kokemuksena. Eräs
vastaaja koki joskus negatiivisena kokemuksena vapaaehtoistoiminnan ja toi esille sen
rankkuuden ja tylsyyden.
Vastaajat saivat vapaaehtoistoiminnasta hyvinvointia tukevia kokemuksia, jotka
näkyivät itsensä kehittämisenä, sosiaalisena kohtaamisena, altruistisuutena ja hyvänä
olona. Itsensä kehittäminen ilmeni näkökulmien laajenemisena, uuden oppimisena ja
osallistumisena seurakunnan toimintaan. Kirkko oli tullut läheisemmäksi. Hyödyllinen
toiminta nähtiin toimintana hyvän päämäärän puolesta ja kanssaihmisten auttamisena.
Sosiaalisten suhteiden lisääntyessä vastaajat saivat uusia ja samanhenkisiä ystäviä.
Altruistisuus toi mielihyvää auttamisesta. Vastaajat kokivat saavansa ja tuottavansa
hyvää
mieltä
itselleen
ja
muille.
Vapaaehtoistoiminta
nähtiin
myönteisenä
kokemuksena. Hyvä olo koettiin rentouttavana, työstressiä poistavana tekijänä. Hyvä
olo koettiin myös elämänsisältöä tuovana tekemisen riemuna ja elämänrikkautena.
35 8.4 Vapaaehtoistoiminnan tärkeys seurakunnassa
Vapaaehtoistoimintaa pidettiin tärkeänä, seurakunnan toimintaa vahvistavana tekijänä.
Se oli taloudellista, seurakuntaa kehittävää ja spirituaalista toimintaa. Taloudellisuus
nousi esille vastauksissa seurakunnan työntekijöiden vähyytenä. Seurakunnan
työntekijät eivät ehdi tekemään kaikkea. Vastaajat kokivat itsensä hyvänä voimavarana,
arkirutiinien helpottajana ja apuna seurakunnan työntekijöille. Taloudellisuus ilmeni
myös työn palkattomuutena, josta kertyi säästöä ja taloudellista apua seurakunnalle.
Seurakunnan kehittäminen nousi aineistosta esille seurakunnan rikastuttamisena,
lähentymisenä ja toimijana olemisena. Seurakunnan rikastuttaminen ilmeni vastauksissa
seurakunnan toiminnan elävöittämisenä, uusien ideoiden tuomisena ja kokemuksena,
että monesta pienestä kertyy suuria. Seurakunnan lähentyminen ilmaistiin kynnyksen
madaltumisena seurakuntaan sekä seurakuntalaisia ja seurakuntaa yhdistävänä tekijänä.
Eräs vastaaja kuvasi seurakunnan vapaaehtoistyön taloudellista tärkeyttä näin
”Seurakunnassa on nykyään nyörit tiukalla ja vapaaehtoistoiminta on erittäin tärkeä
apu seurakunnalle. Työ yhdistää seurakuntaa ja seurakuntalaisia. Tulee tunne että me
ollaan tehty yhdessä!” Toimijana oleminen nousi vastauksissa oman seurakunnan
näkyväksi ja tutuksi tekemisessä, toiminnan eloisana pitämisessä ja juuri tämän
seurakunnan toiminnasta pitämisessä. Spirituaaliteetti nousi vastauksista lähimmäisen
rakkauden antamisena. Vastaajat ilmaisivat sitä Herran ohjeilla sekä lähimmäisen ja
Jumalan palvelemisena.
8.5 Vapaaehtoistoiminnassa mukana olemisen haasteet
Vapaaehtoistoiminnassa mukana olemisen esteeksi, haasteeksi ja varjopuoleksi
aineistosta nousivat esiin sen kuluttavat tekijät. Kuluttaviksi tekijöiksi koettiin rajalliset
resurssit ja joskus henkilökemioiden puute.
Rajalliset
resurssit
ilmaistiin
terveydellisinä
syinä,
jonka
vastaajat
kokivat
väsymyksenä, alentuneena fyysisenä ja psyykkisenä jaksamisena ja voinnin
heikkoutena. Eräs vastaaja kuvaili vapaaehtoistoimintaan mukaantulon esteenä olevan
”Terveys, oma jaksaminen fyysisesti ja henkisesti”. Rajalliset resurssit ilmaistiin myös
oman käytettävissä olevan ajan rajallisuutena. Vastaajat kokivat aikapulaa, aina ei ole
36 mahdollista osallistua ja työn ohella käytettävissä oleva aika on rajallista.
Henkilökemioiden puute ilmeni luottamuspulana toiseen vapaaehtoiseen, joka näkyi
vapaaehtoisen tarkkailuna sekä takertumisena, kun autettava tukeutuu liikaa auttajaansa.
8.6 Vapaaehtoistoiminnasta saatu tuki ja tuen tarve
Vapaaehtoiset olivat saaneet sosiaalista tukea vapaaehtoistoiminnasta. Se nousi
aineistosta keskinäisenä tukena, tukemisena ja tietotukena. Keskinäinen tuki koettiin
vertaistukena, jota vastaajat ilmensivät toisilta vapaaehtoisilta saatuna tukena, tukena
eteenpäin menemiseen ja hyvän yhteishengen ylläpitämisenä vapaaehtoisten kesken.
Tukeminen ilmaistiin yleisenä avun saamisena. Kysymällä saa toisilta neuvoja ja aina
autetaan. Tukeminen ilmaistiin myös seurakunnan työntekijöiltä saatuna tukena.
Vastaajat ilmensivät sitä diakonilta saatuna kiitoksena, palautteena ja tukena sekä papin
kannustuksena ja keskusteluna seurakunnan työntekijöiden kanssa. Vastaajat kokivat
saavansa tukea arvostuksena, joka näkyi kiitoksena ja hyvänä palautteena sekä
tuettavilta ihmisiltä saatuna apuna. Tietotuki nousi vapaaehtoisten vastauksista saatuina
erilaisina koulutuksina.
Vapaaehtoiset kokivat tarvitsevansa vapaaehtoisen tehtävään liittyvää koulutusta ja
tukea. Vastauksista nousi halu oppia uutta, saada vertaistukea ja tukea seurakunnan
työntekijöiltä.
Uuden
oppiminen
ilmeni
lisäkoulutuksen tarpeena geriatriasta,
muistisairaiden- ja nuorison kohtaamisesta, ystäväkoulutusta, henkisen tuen koulutusta
ja erilaisista tilanteista koulutusta. Myös hyviä luentoja kaivattiin, jotta niistä saisi uusia
ideoita. Vertaistuen tarve nousi vastauksista tarpeena jakaa kokemuksia. Vastaajat
ilmaisivat haluavansa tehdä yhteisiä retkiä, joissa pohditaan esiin tulevia ideoita ja
ongelmia. Esiin nousi myös toive yhteisistä palavereista. Vapaaehtoisten välinen tuki
koettiin tärkeäksi. Vertaistuen tärkeys nousi vastauksista arvostuksen tarpeena, jota
ilmaistiin haluna saada kannustusta, kiitosta ja hyväksyntää.
37 8.7 Vapaaehtoistoimintaan rekrytointi ja kehitysideat
Vapaaehtoisia saadaan lisää seurakunnan diakoniatyöhön rekrytoimalla sosiaalisten
kontaktien kautta, motivoimalla sekä palkitsemalla. Sosiaalisten kontaktien kautta
vastaajat ilmaisivat saavansa uusia vapaaehtoisia henkilökohtaisen pyynnön avulla.
Vastaajat ilmensivät tätä kertomalla vapaaehtoistoiminnasta ystäville, pyytämällä ja
rohkaisemalla mukaan ja he mainitsivat myös puskaradion olevan hyvä väylä.
Tutkimukseen osallistujien mielestä sosiaalisten kontaktien kautta saadaan uusia
vapaaehtoisia kertomalla vapaaehtoistoiminnan hyvistä puolista, kivasta työstä,
hyödyistä
ja
mitä
auttaminen
itselle
antaa.
Erään
vastaajan
mielestä
vapaaehtoistoimintaan voi rekrytoida mukaan ”Puhumalla ystäville ja tutuille miten
kivaa työ on ja näyttämällä itse esimerkkiä muille, näin tulee muitakin mukaan”.
Vastaajien mielestä vapaaehtoistoimintaa tulee tuoda esille. Vapaaehtoisia saa mukaan
vastaajien mielestä sosiaalisten kontaktien kautta järjestämällä rekrytointitilaisuuksia
kuten
tilaisuuksia
ja
kutsupalavereita.
Motivaatio
nousi
vastauksista
esille
vapaaehtoisten lisää saamiseksi seurakunnan diakoniatyöhön. Motivointi tapahtuu
vastaajien mielestä roolimallina olemisena ja näyttämällä esimerkkiä sekä ideoimalla
ottamalla nuoria mukaan ideariiheen tai erillisen idealaatikon avulla, jossa voi
ilmoittautua vapaaehtoiseksi. Vapaaehtoisia saadaan lisää seurakunnan diakoniatyöhön
erään vastaajan mielestä palkkion avulla kuten rahallisella korvauksella.
Vapaaehtoistoimintaan saadaan mukaan vastaajien mielestä ystävät, tuttavat ja läheiset
rekrytoimalla sosiaalisten kontaktien kautta ja kannustamalla. Vastaajien mielestä
sosiaalisten kontaktien kautta vapaaehtoisia saadaan mukaan henkilökohtaisen pyynnön
avulla kuten kysymällä, kertomalla kokemuksista ja antamalla esimerkein tietoa
auttamisen tarpeesta. Vastaajien mukaan itse roolimallina ollen, esimerkillä,
informoimalla ja tulemalla yhdessä vapaaehtoistoimintaan pidettiin keinona saada
ystäviä mukaan. Eräällä vastaajalla ei ollut ideaa, hän oli epäilevä eikä uskonut
lähipiiristä löytyvän halukkaita vapaaehtoistoimintaan.
Diakoniatyön
vapaaehtoistoimintaan
vastaajilla
oli
kehitysideoita
diakoniatyön
kehittämiseen uusien toimintamuotojen ja vapaaehtoisten rekrytoinnin kautta.
Aineistosta nousi esille uusia toimintamuotoja kuten yhteisiä kokoontumisia
vapaaehtoisille. Vastaajat toivoivat yhteisiltoja ja omia iltoja eri-ikäisille ja
38 palautepalavereita. Vastaajat ehdottivat myös jalkautumista kentälle kuten säännöllisiä
vierailuja yksinäisten luona ja kansan parissa olemista. Lisää toimintamuotoja myös
toivottiin kuten diakoniakahvilaa ja teemapäiviä. Etsivän diakonian toive nousi esiin
avun tarpeen kartoittamisella, jotta löydetään väliinputoajat. Vapaaehtoisten rekrytointi
nousi aineistosta tarpeena saada lisää vapaaehtoisia. Vapaaehtoisten mielestä jokainen
voisi
tuoda
yhden
ihmisen
mukaan.
Myös
nuoria
tarvitaan
mukaan
vapaaehtoistoimintaan.
8.8 Elämänsisältö ja vahvuudet vapaaehtoistoiminnassa
Vapaaehtoiset
kertoivat
vapaaehtoistoiminnan
olevan
heille
elämänsisältöä.
Vapaaehtoiset haluavat rikastuttaa vapaaehtoistoimintaa ja se koetaan voimavaroja
vahvistavana kokemuksena. Eräs vastaaja piti vapaaehtoistoimintaa joskus negatiivisena
asiana.
Vastaajat
halusivat
rikastuttaa
vapaaehtoistoimintaa
esittämällä
kehittämisaiheita. He toivoivat lisää vapaaehtoisia mukaan toimintaan erityisesti nuoria
ja miehiä. Eräs vastaaja kuvaili etteivät kysyntä ja tarjonta kohtaa vapaaehtoisen ja apua
tarvitsevan välillä. Vapaaehtoistoiminta elämänsisältöä rikastavana tekijänä nousi
vastauksista mielihyvän kokemisena. Se koettiin mahtavana juttuna, hauskana ja hyvänä
asiana kaikille. Erään vastaajan mielestä ”On ollut mahtavaa tehdä vapaaehtoistyötä.
Kun auttaa toisia ihmisiä, itse saa aina paljon enemmän!” Vastauksista nousi myös
toiminnan jatkuvuus, kuten toive kirpputorin jatkamisesta. Vapaaehtoistoiminta koettiin
voimavaroja vahvistavana kokemuksena. Oma elämänhistoria vaikutti kykyyn asettua
toisen ihmisen asemaan. Vapaaehtoistoimintaa arvostettiin ja koettiin sen olevan hienoa
ja arvokasta työtä. Vastaajat kokivat myös voimavaroja vahvistavana kokemuksena
vapaaehtoistoiminnan sosiaalisen toiminnan. Vapaaehtoistoiminnassa vapaaehtoiset
käyttivät taitojaan ihmisenä kasvamiseen, joka ilmeni itsensä toteuttamisena ja
itsetuntemuksena.
Vapaaehtoistoiminnassa vapaaehtoiset käyttivät vahvuuksiaan ihmisenä kasvamiseen,
joka ilmeni itsensä toteuttamisena ja itsetuntemuksena. Itsensä toteuttaminen näkyi
vastaajien
mielestä
ilmaisutaidon
käyttämisenä
kuten
esiintymiskokemuksen
hyödyntämisenä. Oman ammattitaidon käyttäminen näkyi vastaajien mielestä
työelämästä saadun kokemuksen ja taitojen kautta. Muiden taitojen käyttöä vastaajat
39 kuvailivat laittamilla kaiken osaamisensa itsestään likoon, pyydettäessä antamalla apua
ja neuvoja ja yhdyshenkilönä olemisena. Itsetuntemus ilmeni vapaaehtoisten mielestä
hyvinä vuorovaikutustaitoina. He eivät pelkää lähestyä ihmisiä ja pyytävät rohkeasti
apua. Itsetuntemus näkyi vastaajien mielestä omien resurssien mukaisena auttamisena,
kuten osallistumalla omien voimiensa ja käytettävissä olevan aikansa mukaan
vapaaehtoistoimintaan.
40 9 POHDINTA
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli saada tietoa vapaaehtoisten sitoutumisesta ja
motivoitumisesta seurakunnan vapaaehtoistoimintaan. Tarkoituksena oli myös kuvailla
heidän sitoutumistaan ja motivoitumistaan vapaaehtoistoimintaan. Tavoitteena oli
kuvailla vapaaehtoistoiminnan haasteita tämän päivän diakoniatyössä. Tavoitteena oli
tuottaa tietoa, jonka perusteella voidaan jatkossa kehittää Konneveden seurakunnan
vapaaehtoistoimintaa.
Suomessa väestön kasvu vuosi vuodelta hidastuu ja ikääntyneiden määrä kasvaa
voimakkaasti. Kuntien määrän vähenemisen vuoksi myös seurakuntien määrää vähenee.
Tästä johtuen seurakuntien koko kasvaa. (Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2007,
9–26.) Kirkko hakee paikkaansa julkinen sektori ja kolmas sektori akselilla. Kirkolla
voi olla tulevaisuudessa siinä erilaisia rooleja. (Suomen evankelis-luterilainen kirkko
2010, 20.) Eri järjestöjen ohella myös kirkolla on omaa vapaaehtoistoimintaa ja sillä on
keskeinen asema kirkon toiminnassa. Seurakunnalla on useita eri vapaaehtoistoiminnan
muotoja,
joiden
kautta
voidaan
osallistua
yhteisen
vastuun
kantoon.
Vapaaehtoistoiminnan tarkoituksena onkin osaltaan muuttaa sitä kahtiajakoa, että
kirkoissa olisivat työntekijät ja yleisö. Vapaaehtoisuus on mahdollisuutta osallistua
kirkon elämään ja työhön, sekä olla itse kirkko Jeesuksen opetuksen mukaan.
Vapaaehtoiset ovat tulevaisuuden voimavara seurakunnassa, koska taloudelliset
näkökohdat
on
huomioitava.
Tulevaisuudessa
vapaaehtoistoiminta
nähdään
välttämätöntä, sillä sen tarve kasvaa jatkuvasti. Vapaaehtoistoimintaa pidetään tärkeänä,
seurakunnan toimintaa vahvistavana tekijänä. Se on taloudellista, seurakuntaa
kehittävää ja spirituaalista toimintaa. Taloudellisuus nousi esille vastauksissa
seurakunnan työntekijöiden vähyytenä. Vastaajat kokivat itsensä hyvänä voimavarana,
arkirutiinien helpottajana ja apuna seurakunnan työntekijöille. Taloudellisuus ilmeni
myös työn palkattomuutena, josta kertyi säästöä ja taloudellista apua seurakunnalle.
Konneveden
seurakunnassa
vapaaehtoistoiminnan
organisointi
kuuluu
diakoniatyöntekijälle. Seurakunta haluaa panostaa vapaaehtoistoimintaan. Tästä
näkökulmasta halusimme tutkia vapaaehtoisten sitoutumista, motivoitumista ja
vapaaehtoistoiminnan haasteita seurakunnan vapaaehtoistoiminnassa. Saatujen tulosten
41 perusteella jatkossa voidaan kehittää vapaaehtoistoimintaa Konneveden seurakunnassa.
Opinnäytetyömme aihe oli työelämälähtöinen.
Tuloksista nousi esille, että vapaaehtoisten osallistumiseen olivat vaikuttaneet
motivaatio, yhteisöllisyys, sosiaalisuus, onnellisuus ja arvot. Motivaatio näkyi
kiinnostuksena vapaaehtoistoimintaan ja diakoniatyöhön, sekä toiminnallisuutena
mieluisan päämäärän hyväksi. Yhteisöllisyys ilmeni vastauksista auttamisen haluna,
koskien syrjäytyneitä ja lähimmäistä. Sosiaalisuus koettiin tarpeena saada elämään
sisältöä, joka ilmeni haluna tutustua uusiin ihmisiin ja kaipauksena muuhun kuin
kotonaoloon. Onnellisuus näkyi mielihyvän tuottamisena itselle ja toiselle. Arvot
nousivat elämän historiasta, vanhempien esimerkistä ja elämäntavasta. Arvot näkyivät
myös hengellisyytenä, joka ilmeni haluna auttaa Jumalan valtakunnan työssä.
Yeungin (2005, 83) mukaan motivaatio on vapaaehtoistoiminnan perusta ja siitä johtuen
tärkeä
tutkimusalue.
Henkilökohtainen
motivaatio
on
vapaaehtoistoiminnan
toteutumisen ja jatkuvuuden ydinasia katsottaessa asiaa teoriatutkimuksen tai käytännön
elämän kautta.
Vapaaehtoistoiminta on mahdollistanut omien henkilökohtaisten asioiden, haasteiden ja
kriisien läpikäymisen. Ihmisen oma hyvinvointi suhteessa toiseen ihmiseen on
vastavuoroista. Vapaaehtoisuustoiminta tyydyttää tarvetta täyttää vapaata, tyhjäksi
koettua aikaa esimerkiksi eläkkeelle siirryttäessä. Myös toiminta ja tekeminen on koettu
tärkeäksi. Vapaaehtoiset ovat pitäneet myös hyvin organisoidusta tavasta, jolla
toimintamuodot oli järjestetty. (Yeung 2005, 116–117.)
Vapaaehtoiset
kertoivat
vapaaehtoistoiminnan
olevan
heille
elämänsisältöä.
Vapaaehtoiset halusivat rikastuttaa vapaaehtoistoimintaa ja se koetaan voimavaroja
vahvistavana kokemuksena. Vastaajat halusivat rikastuttaa vapaaehtoistoimintaa myös
esittämällä kehittämisaiheita. He toivoivat lisää vapaaehtoisia mukaan toimintaan
erityisesti nuoria ja miehiä. Eräs vastaaja kuvaili, etteivät kysyntä ja tarjonta kohtaa
vapaaehtoisen ja apua tarvitsevan välillä. Vapaaehtoistoiminta elämänsisältöä
rikastavana tekijänä nousi vastauksista mielihyvän kokemisena. Se koettiin mahtavana
juttuna, hauskana ja hyvänä asiana kaikille. Vastauksista nousi esiin kokemus siitä, kun
auttaa toisia ihmisiä, itse saa aina paljon enemmän. Myös Yeung (2002, 32–33) on
42 tutkinut suomalaisten asennoitumista ja osallistumista vapaaehtoistoimintaan. Syy
vapaaehtoistoimintaan lähtemiseen on se, että ihmisillä on ylimääräistä aikaa ja halu
auttaa muita.
Vapaaehtoiset kokivat vapaaehtoistoiminnan voimavaroja vahvistavana kokemuksena.
Oma
elämänhistoria
vaikutti
kykyyn
asettua
toisen
ihmisen
asemaan.
Vapaaehtoistoiminta arvostettiin ja koettiin sen olevan hienoa ja arvokasta työtä.
Vastaajat kokivat myös voimavaroja vahvistavana kokemuksena vapaaehtoistoiminnan
sosiaalisen toiminnan. Vapaaehtoistoiminnassa vapaaehtoiset käyttivät taitojaan
ihmisenä kasvamiseen, joka ilmeni itsensä toteuttamisena ja itsetuntemuksena.
Vapaaehtoistoimintaan tulon syynä voi olla halu viettää vapaa-aikaa mielekkäästi ja se
voi olla myös vastapaino omalle ammatille. Ryhmään kuuluminen tuo turvallisuuden
tunteen ja se voi olla myös kannustimena, että kuuluu johonkin. (Harju ym. 2001, 37.)
Tuloksista ilmeni useimmiten vapaaehtoistoiminnasta saatu hyöty vapaaehtoiselle. Se
antoi positiivisia ja voimaannuttavia kokemuksia, jotka ilmenivät positiivisina ja
vastavuoroisina kokemuksina. Harvemmin kokemukset olivat voimavaroja kuluttavia.
Vastaajat saivat vapaaehtoistoiminnasta hyvinvointia tukevia kokemuksia, jotka
näkyivät itsensä kehittämisenä, sosiaalisena kohtaamisena, altruistisuutena ja hyvänä
olona.
Vapaaehtoistoiminnassa mukana olemisen esteeksi aineistosta nousivat sen kuluttavat
tekijät, joita olivat rajalliset resurssit. Nykyään vapaaehtoistoiminnan kanssa ajasta
kilpailevat harrastukset ja työelämän haasteet. Vapaaehtoistoiminnassa pitäisikin olla
erilaisia vaihtoehtoja joista voisi valita halutessaan sopivan omien resurssiensa mukaan.
Vastaajien
mielestä
vapaaehtoisia
saadaan
lisää
seurakunnan
diakoniatyöhön
rekrytoimalla sosiaalisten kontaktien kautta, motivoimalla sekä palkitsemalla. Yhteiset
retket ja kokoontumiset vapaaehtoisten kanssa ovat tärkeitä motivoitumisen ja
sitoutumisen kannalta. Yhteisissä kokoontumisissa voidaan keskustella esiin tulevista
tai jo esiin tulleista haasteista ja positiivisista kokemuksista.
Vapaaehtoiset olivat saaneet sosiaalista tukea vapaaehtoistoiminnasta. Se nousi
aineistosta keskinäisenä tukena, tukemisena ja tietotukena. Keskinäinen tuki koettiin
43 vertaistukena. Toisaalta he kokivat tarvitsevansa vapaaehtoisen tehtävään liittyvää
koulutusta ja tukea. Vastauksista nousi halu oppia uutta, saada vertaistukea ja tukea
seurakunnan työntekijöiltä.
Opinnäytetyön luotettavuutta lisäsi aiheeseen perehtyminen. Pyrimme lisäämään
tutkimuksen luotettavuutta kyselylomakkeen tarkalla suunnittelulla ja pohjasimme ne
tutkimuksen
tarkoitukseen
ja
tutkimustavoitteisiin.
Myös
kyselylomakkeen
esitestauksen avulla tarkastimme sen luotettavuutta. Kyselylomakkeen tuloksista
saimme vastaukset asetettuihin tutkimuksen tarkoitukseen ja tehtäviin. Suunnittelimme
kyselylomakkeet ja niiden palautuksen niin, ettei vastaajaa voitu tunnistaa.
Opinnäytetyön
luotettavuutta
lisää
menetelmän
tarkka
raportointi.
Analyysin
luotettavuutta lisää hyvin tarkka kuvaus menetelmästä, joten lukijalla on mahdollisuus
seurata
päätelmiä.
Kankkunen
ja
Vehviläinen-Julkusen
mukaan
tutkimuksen
luotettavuutta lisää tulosten selkeä kuvaaminen analyysin teosta sekä menetelmästä
(Kankkunen ja Vehviläinen-Julkunen 2009, 160). Lisäksi menetelmän tarkka kuvaus
mahdollistaa tutkimuksen toistamisen. Tulokset raportoimme rehellisesti. Valitsimme
tutkimusmenetelmäksi kyselylomakkeen emmekä teemahaastattelua, varmistaaksemme
vastaajien anonymiteetin.
Opinnäytetyöstämme
seurakunnat
nousi
tulevat
esiin
useita
yhdistymään
vapaaehtoisten
määrän
lisääntyessä
tehtäväalueen
löytyminen.
jatkotutkimusaiheita.
suuremmiksi.
Jatkotutkimusaiheeksi
vapaaehtoistyön
Diakoniatyössä
on
Tulevaisuudessa
organisointi
tärkeää
sekä
etsivä
nousi
oikean
katvetyö.
Tutkimusaineistosta nousi jatkotutkimusaiheeksi miten vapaaehtoistoiminta löytää
kaikkein
syrjäytyneimmät
ja
eniten
apua
tarvitsevat
ihmiset.
Yhtenä
jatkotutkimusaiheena nousi aineistostamme miten nuoria ja miehiä saataisiin mukaan
vapaaehtoistoimintaan.
44 LÄHTEET
Harju, Aaro 2005. Kansalaisyhteiskunta vapaaehtoistoiminnan innoittajana. Teoksessa
Marianne Nylund & Anne Birgitta Yeung (toim.) Vapaaehtoistoiminta
anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. 58–80.
Harju, Ulla-Maija; Niemelä, Pauli; Ripatti, Jaakko; Siivonen, Teuvo & Särkelä, Riitta
2001. Vapaaehtoistoiminta seurakunnassa ja järjestöissä. Helsinki: Edita.
Hirsjärvi, Sirkka; Remes, Pirkko & Sajavaara, Paula 2009. Tutki ja kirjoita. 15. uudistettu painos. Helsinki: Tammi.
Hyväri, Susanna 2005. Vertaistuen ja ammattiauttamisen muuttuvat suhteet. Teoksessa
Marianne Nylund & Anne Birgitta Yeung (toim.) Vapaaehtoistoiminta
anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino, 214–235.
Jantunen, Eila 2008. Osalliseksi tuleminen – Masentuneiden vertaistukea jäsentävä substantiivinen
teoria.
Lisensiaattitutkimus.
Tampereen
yliopisto.
Hoitotieteen
Diakonia-ammattikorkeakoulun
laitos.
julkaisuja.
A
Tutkimuksia 18.
Kankkunen, Päivi & Vehviläinen-Julkunen, Katri
2009. Tutkimus hoitotieteessä.
Helsinki: WSOYpro.
Katekismus 2000. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kristinoppi. Helsinki: Edita.
Kääriäinen, Kimmo; Ketola, Kimmo; Niemelä, Kati; Palmu, Harri & Salomäki, Hanna
2008. Monikasvoinen Kirkko – Suomen evankelis-luterilainen kirkko
vuosina 2004–2007. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus.
Kyngäs, Helvi & Vanhanen, Liisa 1999. Sisällönanalyysi. Hoitotiede. 11 (1), 3–12.
Lemberg, Robert 2006. Seurakuntalaisten kirkko. Teoksessa Ulla-Maija Harju, Riitta
Helosvuori, Juha Kasari, Robert Lemberg, Marko Pasma, Helena Samulin
& Heli Savolainen (toim.) Enemmän kuin työmuoto. Vapaaehtoistoiminta
kirkossa. Suomen ev.lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2006:3. 9-15.
Nylund, Marianne 1996. Oma-aputoimintaa meillä ja muualla. Teoksessa Tuija
Kärkkäinen ja Marianne Nylund (toim.) Oma-apuryhmät: Vertaisten tukea
ja toimintaa. Kansalaisareena ry. Helsinki, 22–32.
Nylund, Marianne & Yeung, Anne Birgitta 2005. Vapaaehtoisuuden anti, arvot ja
osallisuus murroksessa. Teoksessa Marianne Nylund & Anne Birgitta
45 Yeung (toim.) Vapaaehtoistoiminta anti, arvot ja osallisuus. Tampere:
Vastapaino. 13–38.
Pessi, Anne Birgitta & Saari, Juho 2008. Hyvä tahto. Auttamisen asenteet ja rakenteet
Suomessa. Helsinki: Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto.
Pessi, Anne Birgitta & Oravansaari, Tomi 2010. Kansalaisjärjestötoiminnan ytimessä.
Tutkimus
RAY:n
avustamien
vapaaehtoistoiminnasta. sosiaali-
ja
terveysjärjestöjen
Raha-automaattiyhdistys.
RAY:n
avustustoiminnan raportteja 23.
Pyykkönen, Miikka 2002. Vapaaehtoistyö Jyväskyläläisessä yhdistyksessä. Teoksessa
Martti Siisiäinen (toim.) Yhdistykset kolmannen sektorin toimijoina.
Tutkimus
Jyväskyläläisistä
yhdistyksistä.
Helsinki:
Sosiaali-
ja
terveysturvan keskusliitto.
Raamattu. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992
käyttöön ottama suomennos. Helsinki: Kirjapaja.
Rättyä,
Lea
2009.
Diakoniatyö
yksilöllisenä
ja
yhteisöllisenä
auttamisena
yhteiskunnallisessa muutoksessa. Kuopion yliopisto. Hoitotieteen laitos.
Väitöskirja.
Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2007. Meidän kirkko-osallisuuden yhteisö.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 laatineen
työryhmän mietintö. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskushallinto.
Sarja
C2007:10.
Viitattu
9.4.
2012.
http://sakasti.evl.fi<uudistuva
kirkko>strategiatyö>
Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2010. Kirkko 2020. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuusselonteko. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon
kirkkohallitus. 2010. Helsinki. Viitattu 9.4.2012. http://evl.fi<uutiset
Tuomi, Jouni & Sarajärvi, Anneli 2009. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi.
Helsinki: Tammi.
Vapaaehtoistoiminnan koulutusaineisto 2005. Helsinki: Sosiaali- ja terveysturvankeskusliitto.
Yeung, Anne Birgitta 1999. Valmius vapaaehtoistyöhön. Tutkimus pelastusarmeijan
mainoskampanjan
innoittamista
vapaaehtoistyöntekijöistä.
Helsinki:
Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto.
Yeung, Anne Birgitta 2002. Vapaaehtoistoiminta osana kansalaisyhteiskuntaa – Ihanteita
vai
todellisuutta?
Tutkimus
suomalaisten
asennoitumisesta
ja
46 osallistumisesta
vapaaehtoistoimintaan.
terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys.
Helsinki:
Sosiaali-
ja
47 LIITE 1: Kyselylomakkeen saatekirje Olemme kaksi diakonissa opiskelijaa Diakonia-ammattikorkeakoulun Pieksämäen
yksiköstä. Suoritettava tutkintomme on sairaanhoitaja-AMK tutkinto, diakonian
virkakelpoisuus. Valmistumme joulukuussa 2012.
Teemme opinnäytetyön jonka tarkoituksena on selvittää Konneveden seurakunnassa
vapaaehtoistoiminnan haasteita tämän päivän diakoniatyössä.
Aineistoa tutkimukseemme haluamme kerätä teiltä, jotka olette mukana seurakunnan
vapaaehtoistyössä.
Pyydämme teitä vastaamaan kysymyslomakkeen kysymyksiin ja vastaaminen tapahtuu
nimettömänä.
Saadut tiedot käsittelemme luottamuksellisesti.
Kiitämme teitä jo etukäteen.
Opinnäytetyömme ohjaajana on
Tuija Rönkä
Lehtori/TtM,psyk.sh.diakonissa
Diakonia-ammattikorkeakoulu/Diak Itä Pieksämäki
Kunnioittaen
Kati Rannanmaa
Ritva Manninen
48 LIITE 2: Kyselylomake
Kysymyksiä:
1. Millaisessa toiminnassa olet ollut mukana vapaaehtoisena?
2. Mitkä seikat toivat sinut vapaaehtoistoimintaan?
3. Millaisia kokemuksia sinulla on vapaaehtoistoiminnasta?
4. Millaisia myönteisiä asioita koet saavasi vapaaehtoistoiminnasta?
5. Miksi pidät tärkeänä vapaaehtoistoimintaa seurakunnassa?
6. Millaiset asiat tai kokemukset kannustavat / motivoivat osallistumaan
vapaaehtoistoimintaan?
7. Millaisia esteitä, varjopuolia tai haasteita näet kohdallasi vapaaehtoistoiminnassa
mukana olemiselle?
8. Millaista tukea olet saanut vapaaehtoistoiminnassa?
9. Minkälaista tukea koet tarvitsevasi vapaaehtoistoiminnassa?
10. Minkälaista koulutusta koet tarvitsevasi vapaaehtoistoiminnassa?
11. Minkä tyyppinen vapaaehtoistoiminta sinua kiinnostaisi?
12. Miten vapaaehtoisia mielestäsi saisi lisää seurakunnan diakoniatyöhön?
13. Minkälaisia kehitysideoita sinulla on diakoniatyön vapaaehtoistoiminnasta?
14. Miten käytät vahvuuksiasi vapaaehtoistoiminnassa?
15. Miten
uskoisit,
että
saisit
ystäväsi
/
tuttavasi
vapaaehtoistoimintaan?
16. Mitä muuta haluat kertoa vapaaehtoistoimintaan liittyen?
/
läheisesi
mukaan
49 LIITE 3: Tutkimusaineiston abstrahointi
Mitkä seikat toivat vapaaehtoistoimintaan?
Pelkistetty ilmaus
Kiinnostus
vapaaehtoistyöhön
Alakategoria
Kiinnostus
diakoniatyöhön
Kiinnostuminen
Yläkategoria
Pääkategoria
Motivaatio
Mahdollisuus osallistua
toimintaan
Asiat pakko saada tehtyä
Toiminnallisuus
Halu tehdä yhdessä
Toiminta mieluisan
päämäärän hyväksi
Nähdä kuinka pienestä
on suuri apu
Auttamisen halu
Halu auttaa syrjäytyneitä
Halu auttaa lähimmäistä
Yhteisöllisyys
Halu olla porukassa
Halu kohdata ihmisiä
Halu kuulua
johonkin
Osallistumisen
motiivit
Halu kuulua yhteisöön
Pelko, ettei ole mihin
osallistua
Kaipaa muutakin kuin
kotonaoloa
Halu tutustua uusiin
ihmisiin
Elämään
sisältöä
Sosiaalisuus
Mielihyvä
Onnellisuus
Ystävät
Vapaaehtoistyön
sosiaalisuus
Hyvä mieli itselle
Halu tuottaa hyvää
mieltä toiselle
Halu auttaa Jumalan
valtakunnan työssä
Hengellisyys
Arvot
Vanhempien esimerkki
Elämäntapa
Elämän historia
50 Miksi pidät tärkeänä vapaaehtoistoimintaa seurakunnassa?
Pelkistetty ilmaus
Alakategoria
Yläkategoria
Pääkategoria
Vapaaehtoiset hyvä
voimavara
SRK:n työntekijät eivät
ehdi hoitamaan kaikkea,
vaikka ovat hyviä
tyyppejä
Auttaa työntekijöitä
Vähän työntekijöitä
Työntekijöiden
vähyys
Arkirutiinin
helpottuminen
työntekijöille
Taloudellisuus
Säästöä SRK:lle
Taloudellinen apu
SRK:lle
Palkaton työ
Tämän SRK:n
toiminnasta pitäminen
Pitää SRK:n toiminnan
eloisana
Saa olla SRK:a
toimijana
Tehdä omaa
seurakuntaa näkyväksi
ja tutuksi
Kynnys madaltuu
seurakuntaan
Kehittäminen
SRK lähentyy
Työ yhdistää SRK:taa ja
seurakuntalaisia
Vapaaehtoistoiminta
elävöittää SRK:n
toimintaa
Vapaaehtoiset tuovat
uusia ideoita
Rikastuttaa
SRK:aa
Monesta pienestä kertyy
suuria
Herran ohjeet
Halukkaat voivat
palvella lähimmäistään
ja Jumalaa
Spiritualiteetti
Lähimmäisrakk
auden
antaminen
SRK toimintaa
vahvistavat tekijät